Lue keskustelun säännöt.
Huhuh, mitä settiä Kaari Utriosta
08.04.2021 |
https://www.is.fi/viihde/art-2000007905619.html
Luulin häntä ihan toisenlaiseksi!
Tavallaan kuitenkin tuosta saa tosi vahvan naisen kuvan.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Tsekatkaapa vaikka tämän tädin kirja Ruusulaakso. Siinä on semmoiset miesvihat tulilla että oksat pois.
Kirja on parodiaa/satiiri juppiajasta, mutta et näköjään ole tajunnut lukemaasi.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen on erilaista 70-luvulla. Kuten joku yllä kertoi, oikeudessa yritettiin hakea syyllistä. Voitte arvata minkälaiset asenteet olivat naista kohtaan, etenkin jos tällä jopa oli uusi suhde.
Mun vanhemmat kun erosivat, niin isä oli se syyllinen pettämiseen ja lisäksi väkivaltainen alkoholisti. Silti äiti itki vuosia häpeästä, koska hänet leimattiin avioeron takia huonoksi naiseksi, hylätyksi, jne... Olisi vaan pitänyt kestää avioliittoa, jos mies petti, ryyppäsi ja hakkasi, sitten olisi ollut ihmisten edessä muka "kunniallinen nainen".
Kun äiti yritti hakea uutta asuntoa, meitä äidin kanssa jääneitä lapsia oli kaksi, niin eipä vuokranantajaukot huolineet "paheellista" eronnutta naista vuokralaiseksi. (Kellään ei tietysti ollut ongelmia vuokrata asuntoa pettävälle hakkaajajuoppomiehelle.) Melkein jouduttiin kadulle.
Ja äiti oli siis ihan normaali valtion virkailija, ylioppilas, ei todellakaan mikään huonomaineinen henkilö, rikollinen yms.
Nykynuorten lienee vaikeaa käsittää miten raakaa naisten kohtelu vielä tuolloin oli.
Tämän vuoksi olen aina hieman miettinyt pitkien avioliittojen ylistystä, mitä ainakin ennen harrastettiin. Että on itseisarvo olla naimisissa mahdollisimman pitkään, vaikka arki olisi kuinka kamalaa.
Jo lapsena muistan ihmetelleeni, kun isovanhemmillani oli kultahääpäivä ja sen kunniaksi järjestettiin isot juhlat. Puheissa maalailtiin niin auvoista perhe-elämää ja todellisuus oli ollut kymmenet vuodet aivan jotain muuta. Pappani, varmaankin sodassa traumatisoitunut, luuhasi kännissä ympäri kyliä muiden naisten luona, raivosi kotona perheelleen jne. Ja juhlissa mummi tietysti vaan myhäili.
On myös ihan toisenlaisia liittoja, joissa ollaan oikeasti onnellisia. Meillä on nytkin juoppoja, väkivaltaisia, narsistisia miehiä ja naisia, joiden kanssa liitto on hirveä, joten miksi ihmeessä niitä ei olisi ollut jo 70-luvulla ja aikaisemminkin? Ja onhan meillä nytkin sarjasuhteilijoita, jotka onnistuvat uudestaan ja uudestaan löytämään väkivaltaisen puolison eli kumpi sitten on parempi, 5 väkivaltaista liittoa vai yksi?
En ymmärtänyt. Harva sopii avioliittoja kaikkien kanssa. Ja ilkutko sinä ihmisile jotka ovat kohdanneet väkivaltaisen ihmisen?
Ilkun niitä, jotka eivät tajua, että suurin osa liitoista on väkivallattomia ja turvallisia. Jopa pitkät liitot voivat olla hyviä eikä pitkä liitto tarkoita sitä, että molemmat kärvistelevät tuskissaan, kun eivät yhteiskunnan takia kehtaa erota.
Moni valitsee itse sen väkivaltaisen ihmisen, osa jopa samanlaisen uudestaan ja uudestaan. Heitä ihaillaan: uskalsit erota löytääksesi uudestaan samanlaisen murskaajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen on erilaista 70-luvulla. Kuten joku yllä kertoi, oikeudessa yritettiin hakea syyllistä. Voitte arvata minkälaiset asenteet olivat naista kohtaan, etenkin jos tällä jopa oli uusi suhde.
Mun vanhemmat kun erosivat, niin isä oli se syyllinen pettämiseen ja lisäksi väkivaltainen alkoholisti. Silti äiti itki vuosia häpeästä, koska hänet leimattiin avioeron takia huonoksi naiseksi, hylätyksi, jne... Olisi vaan pitänyt kestää avioliittoa, jos mies petti, ryyppäsi ja hakkasi, sitten olisi ollut ihmisten edessä muka "kunniallinen nainen".
Kun äiti yritti hakea uutta asuntoa, meitä äidin kanssa jääneitä lapsia oli kaksi, niin eipä vuokranantajaukot huolineet "paheellista" eronnutta naista vuokralaiseksi. (Kellään ei tietysti ollut ongelmia vuokrata asuntoa pettävälle hakkaajajuoppomiehelle.) Melkein jouduttiin kadulle.
Ja äiti oli siis ihan normaali valtion virkailija, ylioppilas, ei todellakaan mikään huonomaineinen henkilö, rikollinen yms.
Nykynuorten lienee vaikeaa käsittää miten raakaa naisten kohtelu vielä tuolloin oli.
Tämän vuoksi olen aina hieman miettinyt pitkien avioliittojen ylistystä, mitä ainakin ennen harrastettiin. Että on itseisarvo olla naimisissa mahdollisimman pitkään, vaikka arki olisi kuinka kamalaa.
Jo lapsena muistan ihmetelleeni, kun isovanhemmillani oli kultahääpäivä ja sen kunniaksi järjestettiin isot juhlat. Puheissa maalailtiin niin auvoista perhe-elämää ja todellisuus oli ollut kymmenet vuodet aivan jotain muuta. Pappani, varmaankin sodassa traumatisoitunut, luuhasi kännissä ympäri kyliä muiden naisten luona, raivosi kotona perheelleen jne. Ja juhlissa mummi tietysti vaan myhäili.
On myös ihan toisenlaisia liittoja, joissa ollaan oikeasti onnellisia. Meillä on nytkin juoppoja, väkivaltaisia, narsistisia miehiä ja naisia, joiden kanssa liitto on hirveä, joten miksi ihmeessä niitä ei olisi ollut jo 70-luvulla ja aikaisemminkin? Ja onhan meillä nytkin sarjasuhteilijoita, jotka onnistuvat uudestaan ja uudestaan löytämään väkivaltaisen puolison eli kumpi sitten on parempi, 5 väkivaltaista liittoa vai yksi?
Millä vuosikymmenellä sinä elät?
Elän 2020-lukua, jolloin jo 5 vuoden avioliittoa pidetään pitkänä, koska kyllästyttää.
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen on erilaista 70-luvulla. Kuten joku yllä kertoi, oikeudessa yritettiin hakea syyllistä. Voitte arvata minkälaiset asenteet olivat naista kohtaan, etenkin jos tällä jopa oli uusi suhde.
Mun vanhemmat kun erosivat, niin isä oli se syyllinen pettämiseen ja lisäksi väkivaltainen alkoholisti. Silti äiti itki vuosia häpeästä, koska hänet leimattiin avioeron takia huonoksi naiseksi, hylätyksi, jne... Olisi vaan pitänyt kestää avioliittoa, jos mies petti, ryyppäsi ja hakkasi, sitten olisi ollut ihmisten edessä muka "kunniallinen nainen".
Kun äiti yritti hakea uutta asuntoa, meitä äidin kanssa jääneitä lapsia oli kaksi, niin eipä vuokranantajaukot huolineet "paheellista" eronnutta naista vuokralaiseksi. (Kellään ei tietysti ollut ongelmia vuokrata asuntoa pettävälle hakkaajajuoppomiehelle.) Melkein jouduttiin kadulle.
Ja äiti oli siis ihan normaali valtion virkailija, ylioppilas, ei todellakaan mikään huonomaineinen henkilö, rikollinen yms.
Nykynuorten lienee vaikeaa käsittää miten raakaa naisten kohtelu vielä tuolloin oli.
Inhottavaa kohtelua joutui äitisi kokemaan onneksi ajat on muuttuneet siinä.
Mutta että ihan "ylioppilas", tekeekö se ihmisestä jotenkin paremman?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen on erilaista 70-luvulla. Kuten joku yllä kertoi, oikeudessa yritettiin hakea syyllistä. Voitte arvata minkälaiset asenteet olivat naista kohtaan, etenkin jos tällä jopa oli uusi suhde.
Mun vanhemmat kun erosivat, niin isä oli se syyllinen pettämiseen ja lisäksi väkivaltainen alkoholisti. Silti äiti itki vuosia häpeästä, koska hänet leimattiin avioeron takia huonoksi naiseksi, hylätyksi, jne... Olisi vaan pitänyt kestää avioliittoa, jos mies petti, ryyppäsi ja hakkasi, sitten olisi ollut ihmisten edessä muka "kunniallinen nainen".
Kun äiti yritti hakea uutta asuntoa, meitä äidin kanssa jääneitä lapsia oli kaksi, niin eipä vuokranantajaukot huolineet "paheellista" eronnutta naista vuokralaiseksi. (Kellään ei tietysti ollut ongelmia vuokrata asuntoa pettävälle hakkaajajuoppomiehelle.) Melkein jouduttiin kadulle.
Ja äiti oli siis ihan normaali valtion virkailija, ylioppilas, ei todellakaan mikään huonomaineinen henkilö, rikollinen yms.
Nykynuorten lienee vaikeaa käsittää miten raakaa naisten kohtelu vielä tuolloin oli.
Inhottavaa kohtelua joutui äitisi kokemaan onneksi ajat on muuttuneet siinä.
Mutta että ihan "ylioppilas", tekeekö se ihmisestä jotenkin paremman?
No ei tietysti tee, nykyajan ihmisen korviin tuo voikin kalskahtaa kummalliselta. Mutta 1970-luvulla oli toisin. Silloin sillä oli vivahde, että ihminen on kunnollisesta kodista ja tunnollinen, kunnollinen nainen itsekin. Vielä valtion virkailijakin. :)
t. Mummo (mutta eri kuin tuon kirjoittaja)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen on erilaista 70-luvulla. Kuten joku yllä kertoi, oikeudessa yritettiin hakea syyllistä. Voitte arvata minkälaiset asenteet olivat naista kohtaan, etenkin jos tällä jopa oli uusi suhde.
Mun vanhemmat kun erosivat, niin isä oli se syyllinen pettämiseen ja lisäksi väkivaltainen alkoholisti. Silti äiti itki vuosia häpeästä, koska hänet leimattiin avioeron takia huonoksi naiseksi, hylätyksi, jne... Olisi vaan pitänyt kestää avioliittoa, jos mies petti, ryyppäsi ja hakkasi, sitten olisi ollut ihmisten edessä muka "kunniallinen nainen".
Kun äiti yritti hakea uutta asuntoa, meitä äidin kanssa jääneitä lapsia oli kaksi, niin eipä vuokranantajaukot huolineet "paheellista" eronnutta naista vuokralaiseksi. (Kellään ei tietysti ollut ongelmia vuokrata asuntoa pettävälle hakkaajajuoppomiehelle.) Melkein jouduttiin kadulle.
Ja äiti oli siis ihan normaali valtion virkailija, ylioppilas, ei todellakaan mikään huonomaineinen henkilö, rikollinen yms.
Nykynuorten lienee vaikeaa käsittää miten raakaa naisten kohtelu vielä tuolloin oli.
Eipä se nykyäänkään ole kummoista. Kyllä
Minussa on aina leima, vaikka mies oli se joka lähti uuteen suhteeseen. Eron jälkeen olen kyllä kelvannut seksiin, mutta en muuhun. Tosin miesten kanssa en enää ole puoleentoista vuoteen ollut, kun ei siitä mitään muuta kuin surua tule. Hoidan lapseni yksin ja Yrutän nauttia elämästä ilman miestä.Miksi sä suostuit pelkkään seksiin? Tsemppiä sulle ja lapsille.
Seksihän nimenomaan on ainoa hyvä asia miehissä. Itse suostun vain seksiin, en kotiorjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Joskus Suomen alasajon aloittaneet feministinit vielä saatetaan häpeään. Feminismi on pilannut Suomen, Suomen naisista on tullut itsekkäitä, hillittömiä ja kohtuuttomia.
Ilmeisesti ylläolevan kirjoittajan muisti pätkii tai on yhteiskunnallisesti valveutunut viime viikolla. Alasajo alkoi jo Euroopan Unioniin liittymisen yhteydessä, itsekkäiden, hillittömien ja kohtuuttomien alfaurosten johdolla. Huomaa että heti kun puhutaan asiaa, pomppaa vieteriukko joka yrittää tukkia suut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, en ole koskaan kuullutkaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Hienosti paljastit, ettet ole sivistynyt, etkä lue kirjoja.
Oma ukkini petti mummoa ja vaihtoi nuorempaan. Lapset jäivät isälle, mummo lähti uuden nuoren "vaimon" tieltä pois. Ukki ja mummo eivät ikinä eronneet. Ukki asui kuolemaansa asti vaimokkeensa kanssa, mummo yksin. Tämä 60/70-luvulla. Hieman eri meininki ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus Suomen alasajon aloittaneet feministinit vielä saatetaan häpeään. Feminismi on pilannut Suomen, Suomen naisista on tullut itsekkäitä, hillittömiä ja kohtuuttomia.
Ilmeisesti ylläolevan kirjoittajan muisti pätkii tai on yhteiskunnallisesti valveutunut viime viikolla. Alasajo alkoi jo Euroopan Unioniin liittymisen yhteydessä, itsekkäiden, hillittömien ja kohtuuttomien alfaurosten johdolla. Huomaa että heti kun puhutaan asiaa, pomppaa vieteriukko joka yrittää tukkia suut.
Kaikki feministit eivät ole narsisteja. Nämä käsitteet on syytä pitää erillään. Eikä narsistinainen ole välttämättä feministi. Pikemminkin päinvastoin.
Kaffepulla kirjoitti:
Olen aina ajatellut, että Utrio on aliarvostettu kirjailijana. Vaikka onhan hän saanut arvostusta, mutta olisi ansainnut enemmän.
Valtion tiedonjulkistamispalkinnon taisi saada?
Kirjailijana hän on Waltarin tasolla. Uskon, että hänen teoksensa tulevat vahvasti jäämään suomalaisen kirjallisuuden historiaan.
Näitä mikiliukkosia sun muita ei parin vuoden päästä muista kukaan.
Yheiskunta mielellään nostaa esiin suurmiehiä, ansioista ei niin väliä. Naisen pitää todistaa enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus Suomen alasajon aloittaneet feministinit vielä saatetaan häpeään. Feminismi on pilannut Suomen, Suomen naisista on tullut itsekkäitä, hillittömiä ja kohtuuttomia.
Ilmeisesti ylläolevan kirjoittajan muisti pätkii tai on yhteiskunnallisesti valveutunut viime viikolla. Alasajo alkoi jo Euroopan Unioniin liittymisen yhteydessä, itsekkäiden, hillittömien ja kohtuuttomien alfaurosten johdolla. Huomaa että heti kun puhutaan asiaa, pomppaa vieteriukko joka yrittää tukkia suut.
Älä puhu paskaa. Naiset olivat eniten kiimoissaan EU:sta ja jäsenyyttä vastustaneet haukuttiin fas dis te iksi. Ihan kuin nykyään. Vastustaneita naisia löytyi lähinnä uskovaispiireistä joita niitäkin te rakastatte vi hata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus Suomen alasajon aloittaneet feministinit vielä saatetaan häpeään. Feminismi on pilannut Suomen, Suomen naisista on tullut itsekkäitä, hillittömiä ja kohtuuttomia.
Ilmeisesti ylläolevan kirjoittajan muisti pätkii tai on yhteiskunnallisesti valveutunut viime viikolla. Alasajo alkoi jo Euroopan Unioniin liittymisen yhteydessä, itsekkäiden, hillittömien ja kohtuuttomien alfaurosten johdolla. Huomaa että heti kun puhutaan asiaa, pomppaa vieteriukko joka yrittää tukkia suut.
Älä puhu paskaa. Naiset olivat eniten kiimoissaan EU:sta ja jäsenyyttä vastustaneet haukuttiin fas dis te iksi. Ihan kuin nykyään. Vastustaneita naisia löytyi lähinnä uskovaispiireistä joita niitäkin te rakastatte vi hata.
Ja niin lähti tämäkin ketju laukalle ja sivuraiteelle.
Että te jaksatte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsekatkaapa vaikka tämän tädin kirja Ruusulaakso. Siinä on semmoiset miesvihat tulilla että oksat pois.
Kirja on parodiaa/satiiri juppiajasta, mutta et näköjään ole tajunnut lukemaasi.
Tuo kirja sijoittui 1980-luvun alkuun jolloin mitään juppiaikaa ei Suomessa vielä ollut. Se ehti tänne pikipäin 80-luvun lopulla Sam Inkisineen. Outoa ettei noin viisas tätä tiedä? Ja sikäli kuin muistan tuossa kirjassa on tekstiä tyyliin "ei ole mitään niin saastaista kuin mies, hämähäkit ovat lemmikkejä heihin verrattuna" tms.
Yheiskunta mielellään nostaa esiin suurmiehiä, ansioista ei niin väliä. Naisen pitää todistaa enemmän.
Milloin viimeksi tämä miesvihayhteiskunta on nostanut miehiä mihinkään? Täällähän kuulee avoimesti puhetta tyyliin "valkoinen hetetomies ei ole ihminen". Vihapuhuva akka taas pääsee pelkästään tuolla juhlituksi somekuningattareksi ja haastatteluihin.
[/quote]
Inhottavaa kohtelua joutui äitisi kokemaan onneksi ajat on muuttuneet siinä.
Mutta että ihan "ylioppilas", tekeekö se ihmisestä jotenkin paremman?[/quote]
No ei tietysti tee, nykyajan ihmisen korviin tuo voikin kalskahtaa kummalliselta. Mutta 1970-luvulla oli toisin. Silloin sillä oli vivahde, että ihminen on kunnollisesta kodista ja tunnollinen, kunnollinen nainen itsekin. Vielä valtion virkailijakin. :)
t. Mummo (mutta eri kuin tuon kirjoittaja)[/quote]
Ylioppilaspapereilla pääsi suoraan toimistotöihin 70-luvun alussa, eli silloin tällä tutkinnolla oli merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kirja sijoittui 1980-luvun alkuun jolloin mitään juppiaikaa ei Suomessa vielä ollut. Se ehti tänne pikipäin 80-luvun lopulla Sam Inkisineen. Outoa ettei noin viisas tätä tiedä? Ja sikäli kuin muistan tuossa kirjassa on tekstiä tyyliin "ei ole mitään niin saastaista kuin mies, hämähäkit ovat lemmikkejä heihin verrattuna" tms.
Eli jos kirjaan sijoitettu vastenmielinen roolihahmo sanoo noin, luulet, että K. Utrio itse ajattelee noin?
Älä vaan lue mitään monimutkaisempia kirjoja joissa on keskenään riiteleviä roolihahmoja. Voit raukka mennä ihan sekaisin.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina ajattelin Kaari Utrion olevan jokin tavis. Ei ollutkaan. Mutta näin se menee. Astrid Lindgren ei myöskään saanut pelkkää hyvää ja helppoa.
Kaarin kirjoissa näkyy usein omatkin kokemukset ja muutenkin hän on tuonut esiin naisten elämää historiallisina aikoina tavalla jota ei siihen aikaan nähty miesten kirjoittamissa historiallisissa romaaneissa. Silloin nainen oli miehen omaisuutta ja oman vaimonsa sai raiskata ja tappaa, eikä kukaan puuttunut siihen. Naisten joutuivat kestämään monenlaista muutenkin, koska täällähän raivosi sodat, taudit ja köyhyys.
Jos luulee siis että Kaarin kirjat ovat vain höttöä romantiikkaa, sehän ei pidä paikkaansa lainkaan.
Muistan aina kuinka Kaarin ensimmäisessä kirjassa (myös minulle ensimmäinen häneltä lukemani kirja teini-ikäisenä) heti kirjan alussa kuvattiin hyvin realistisen raa'asti synnytystä 1500-luvulla ja sitten aatelisetkin joutuivat pakoon ankeisiin oloihin metsäpirttiin pitkäksi aikaa juuttien (tanskalaisten) hyökättyä Suomeen.
Yhdessä kirjassa päähenkilö joutuu raiskatuksi, tarinassa ollaan itärajalla kun novgorodilaiset (venäläiset) hyökkäävät Suomeen.
Erään toisen kirjan alussa mies yrittää hukuttaa päähenkilönaisen. Kaari kertoo muissa kirjoissaan naisista, jotka joutuvat kestämään piirityksiä tai merirosvojen hyökkäyksen laivaan Suomenlahdella -- aviomies antaa vaimolleen pienimmän miekkansa, jolla naisen on tapettava vanha isänsä ja itsensä, jos merirosvot onnistuvat valtaamaan laivan.
Ja aina välillä tulee ruttoepidemia tai naisia ahdistelee joku ällö tyyppi. Ja moni nainen vähintään kuolee synnytykseen.
Tämän takia en ole Utrion kirjoista ikinä oikein pitänytkään, kun olivat niin raakoja ja lohduttomia. En ymmärrä, miksi niitä lainkaan pidetään romantiikkana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus Suomen alasajon aloittaneet feministinit vielä saatetaan häpeään. Feminismi on pilannut Suomen, Suomen naisista on tullut itsekkäitä, hillittömiä ja kohtuuttomia.
Ilmeisesti ylläolevan kirjoittajan muisti pätkii tai on yhteiskunnallisesti valveutunut viime viikolla. Alasajo alkoi jo Euroopan Unioniin liittymisen yhteydessä, itsekkäiden, hillittömien ja kohtuuttomien alfaurosten johdolla. Huomaa että heti kun puhutaan asiaa, pomppaa vieteriukko joka yrittää tukkia suut.
Minä taas olisin kysynyt, mitä ajankohtaa kommentoija tarkoittaa auvoisella ajalla ennen feminismiä. Suomessa oli naisasialiike voimissaan jo ennen itsenäistä Suomen valtiota.
Millä vuosikymmenellä sinä elät?