Vaimo jäi kiinni pettämisestä itse teossa. Miten päästä yli ja antaa anteeksi?
Mitään veetuilua ei tartte kirjoittaa. Olen saanut ihan tarpeeksi p**kaa niskaan ja sydämeen. Vaimo jäi kiinni hässimisestä meidän aviovuoteessa toisen miehen kanssa, suhdetta oli kestänyt puoli vuotta ja kuulemma eivät ole enää tekemisissä. Olen aivan mäsänä ja rikki. Ystäville ja suvulle en ole kertonut, en ole pystynyt, mutta pyysin samana iltana vaimoa pakkaamaan kamat ja häipymään yhteisestä kodista ainakin toistaiseksi. Vaimo majailee nyt siskonsa luona ja tässä vaiheessa varmaan ihmettelette miksi en ole laittanut eroa vireille. Yksinkertaisesti en kykene ja haluan kuulla syyn pettämiseen, mutta nyt tartten aikaa olla yksin ja miettiä. Olen ollut vuoden alusta saakka sairauslomalla ja pettämispäivänä olin sairaalassa tutkimuksissa, jolloin nämä kaksi olivat n*ineet keskenään. Lähtiessä en osannut sanoa vaimolle milloin tulen mutta sairaalareissulla voi vierähtää monta tuntia. Tulin lopulta kotiin ja näky oli sitä mitä en koskaan olisi halunnut nähdä. Itse en ole pettänyt enkä petä, mutta miten tästä voi päästä yli ja antaa anteeksi? Lapsia ei ole ja naimisissa on oltu yli 7 vuotta.
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viittamies kirjoitti:
Vain yksi kerrallaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä ihan sitoutuvia, rakastavia ja luotettviakin naisia on - harmi, että me vain kohtaamme pettäviä puoliskoita.
Niin, harmi että moni petetty ei edes tiedon tultua julki ymmärrä miksi toinen petti. Usein syy on parisuhteen ongelmissa, joita se petetty osapuoli ei ole halunnut käsitellä pettäneen kanssa.
Kun kyseessä on seksin vähyys, niin vähemmän saava osapuoli hakee vain seksuaalista tyydytystä, joka on ihmisen perustarve. Usein nämä (etenkin miehet) eivät halua, tai edes anna side chick -suhteen mennä henkiselle tasolle, joten sitä "varanaista" kohtaan ei ole rakkautta.
Kun taas kyseessä on henkisestikin huono suhde ja toinen alkaa etsimään uutta kumppania, niin sillä linjalla ei välttämättä ole onnellista loppua. Ihmiset joskus muuttuvat ja aikuistuvat ("kasvavat") erilaisiksi ja se tuttu kumppani ei olekaan enää se sama, jonka kanssa 5-10-vuotta sitten aloitti omaa maailmankuvaa mullistaneen kestävän parisuhteen.
Jos parisuhteessa on ongelmia niin silloin henkisesti kypsä ihminen avaa suunsa ja keskustelee asiasta. Pettäminen kertoo vain pettäjän kyvyttömyydestä käsitellä asioita.
Tai toisen osapuolen kyvyttömyydestä ottaa vastaan sitä keskustelunavausta. Kerro ihan omin sanoin kuinka sinä keskustelisit parisuhteen ongelmista henkilön kanssa, joka purskahtaa itkuun ja ryntää pois paikalta, tai lukkiutuu pilleripurkin kanssa vessaan, joka kerran kun koitat ottaa esille sitä, ettei tämä suhde nyt oikein puoleltani toimi? En sano, että pettäminen on sen enempää oikeutettua kuin edellä mainittu toimintatapa, mutta voisit koittaa ymmärtää, että siihen keskustelemiseen niistä parisuhteen ongelmista ja etenkin niiden korjaamiseen tarvitaan 2.
Jos parisuhteen ongelmat jatkuvat, on mahdollista erota ihan ilman pettämistäkin. Ei pettäminen ole mikään ratkaisu parisuhteen ongelmiin.
Ei todella olekaan. Se on monesti epäonnistunut yritys kääntää kasvoja kohti valoa ja poispäin ahdistavasta tilanteesta. Ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa. Epäonnistunut, koska johtaa luonnollisesti entistä kovempaan henkiseen paineeseen ja syyllisyyteen. Suosittelen tuomitsijoita palaamaan asiaan sitten kun itse ovat onnistuneet erossa vaikkapa narsistisesta despootista tai henkilöstä, joka ilmoittaa päättävänsä elämänsä jos ero toteutuu. Voihan olla, että pettäjä on ollut sellaisessa henkisessä sillassa erohaaveensa kanssa, että rakastuminen on ollut se ratkaiseva tekijä, joka on tuonut voimaa repiä itsensä lopulta irti.
Mua myös huvittaa tää, et kovin kehotetaan pohtimaan syitä huonolle suhteelle tai pettämisille. Mut ainoo syy mikä kelpaa on et kun pettäjätyyppi on vaan niin kyvytön ja epäkypsä p*ka. Jos näin on ni mitäpä tästä sit enää ees keskustella -jätä se ämmä tai kai se jättää sut. Ihan varmaan löydät jonkun paremman, sussa ei nyt ainaka voi olla mitään korjattavaa vaikken asiasta mitää tiedäkään.
Happy?
Mies päästää siemenet sisään ilman ehkäisyä kummallakaan siitä tulee raskaaksi , niin mies voikin kieltää sen ja haluta abortin . Sitten viedään kukkia naiselle sairaalaan kun abortti on tehty ja mies alkaa puhua että kun hän tekee joskus lapsen ....tajuatteko miten raakaa julmaa kohtelua voi mies naisille tehdä !?? Siinä meni sen oma poika roskiin tai tyttö. Sitten jatketaan huoraamista muiden kanssa. Saattaa olla lapsia jossain jonkun toisen kanssa eikä kerro siitä ,ukko kuolee niin näitä tulee sitten perinnälle . Kaikki syntyy naisesta mutta miehet siirtää meitä tänne . Naiset selviää pettäjä miehestä peittämällä itse. Antaa miehen pettää mutta pettää itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettimisen paikka. Mitä itse olet tehnyt, mikä on johtanut tilanteeseen. Asioilla on aina monta puolta.
Anteeksi mitä!? Minua on petetty ja minä en kyllä tehnyt yhtään mitään väärää (paitsi luotin). Edes tämä pettäjä ei ikinä moittinut minua mistään tai sanonut, että jokin olisi ollut suhteessamme vialla.
Tämä. MINÄ olen täydellinen. MINÄ en ole tehnyt mitään väärää. MINUA on petetty. Jos avioliitto on koko ajan myös ollut tätä: MINÄ, MINÄ, MINÄ, niin mikähän meni pieleen ja miksi toinen petti 😂
Juuh, totta että on ihmisiä keille ei uskalla tai viitsi sanoa mitään poikkipuolista kun asenne on jo lähtiessä tuo, että minä en kyllä ole tehnyt mitään väärää, ettäs tiedät! Niille tulee ero monesti aika puskista :-o
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viittamies kirjoitti:
Vain yksi kerrallaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä ihan sitoutuvia, rakastavia ja luotettviakin naisia on - harmi, että me vain kohtaamme pettäviä puoliskoita.
Niin, harmi että moni petetty ei edes tiedon tultua julki ymmärrä miksi toinen petti. Usein syy on parisuhteen ongelmissa, joita se petetty osapuoli ei ole halunnut käsitellä pettäneen kanssa.
Kun kyseessä on seksin vähyys, niin vähemmän saava osapuoli hakee vain seksuaalista tyydytystä, joka on ihmisen perustarve. Usein nämä (etenkin miehet) eivät halua, tai edes anna side chick -suhteen mennä henkiselle tasolle, joten sitä "varanaista" kohtaan ei ole rakkautta.
Kun taas kyseessä on henkisestikin huono suhde ja toinen alkaa etsimään uutta kumppania, niin sillä linjalla ei välttämättä ole onnellista loppua. Ihmiset joskus muuttuvat ja aikuistuvat ("kasvavat") erilaisiksi ja se tuttu kumppani ei olekaan enää se sama, jonka kanssa 5-10-vuotta sitten aloitti omaa maailmankuvaa mullistaneen kestävän parisuhteen.
Jos parisuhteessa on ongelmia niin silloin henkisesti kypsä ihminen avaa suunsa ja keskustelee asiasta. Pettäminen kertoo vain pettäjän kyvyttömyydestä käsitellä asioita.
Tai toisen osapuolen kyvyttömyydestä ottaa vastaan sitä keskustelunavausta. Kerro ihan omin sanoin kuinka sinä keskustelisit parisuhteen ongelmista henkilön kanssa, joka purskahtaa itkuun ja ryntää pois paikalta, tai lukkiutuu pilleripurkin kanssa vessaan, joka kerran kun koitat ottaa esille sitä, ettei tämä suhde nyt oikein puoleltani toimi? En sano, että pettäminen on sen enempää oikeutettua kuin edellä mainittu toimintatapa, mutta voisit koittaa ymmärtää, että siihen keskustelemiseen niistä parisuhteen ongelmista ja etenkin niiden korjaamiseen tarvitaan 2.
Jos parisuhteen ongelmat jatkuvat, on mahdollista erota ihan ilman pettämistäkin. Ei pettäminen ole mikään ratkaisu parisuhteen ongelmiin.
Ei todella olekaan. Se on monesti epäonnistunut yritys kääntää kasvoja kohti valoa ja poispäin ahdistavasta tilanteesta. Ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa. Epäonnistunut, koska johtaa luonnollisesti entistä kovempaan henkiseen paineeseen ja syyllisyyteen. Suosittelen tuomitsijoita palaamaan asiaan sitten kun itse ovat onnistuneet erossa vaikkapa narsistisesta despootista tai henkilöstä, joka ilmoittaa päättävänsä elämänsä jos ero toteutuu. Voihan olla, että pettäjä on ollut sellaisessa henkisessä sillassa erohaaveensa kanssa, että rakastuminen on ollut se ratkaiseva tekijä, joka on tuonut voimaa repiä itsensä lopulta irti.
Mua myös huvittaa tää, et kovin kehotetaan pohtimaan syitä huonolle suhteelle tai pettämisille. Mut ainoo syy mikä kelpaa on et kun pettäjätyyppi on vaan niin kyvytön ja epäkypsä p*ka. Jos näin on ni mitäpä tästä sit enää ees keskustella -jätä se ämmä tai kai se jättää sut. Ihan varmaan löydät jonkun paremman, sussa ei nyt ainaka voi olla mitään korjattavaa vaikken asiasta mitää tiedäkään.
Happy?
Tottakai suhde voi olla huono ja petetty on voinut omalla toiminnallaan sitä huonontaa, mutta ne eivät ole syitä pettämiseen vaan se syy on pettäjän kyvyttömyys käsitellä asioita rakentavalla tavalla. Jokainen on vastuussa omasta huonosta käytöksestään.
Et tiennyt, että kuinka monta tuntia sairaalareissu kestää ja silti vaimo pettää teidän kotona. Ei kuulosta kovin uskottavalta, ellei tuo sitten nimenomaan halunnut jäädä kiinni tai on ns. heikkolahjainen.
Selviää ku itse pettää kirjoitti:
Mies päästää siemenet sisään ilman ehkäisyä kummallakaan siitä tulee raskaaksi , niin mies voikin kieltää sen ja haluta abortin . Sitten viedään kukkia naiselle sairaalaan kun abortti on tehty ja mies alkaa puhua että kun hän tekee joskus lapsen ....tajuatteko miten raakaa julmaa kohtelua voi mies naisille tehdä !?? Siinä meni sen oma poika roskiin tai tyttö. Sitten jatketaan huoraamista muiden kanssa. Saattaa olla lapsia jossain jonkun toisen kanssa eikä kerro siitä ,ukko kuolee niin näitä tulee sitten perinnälle . Kaikki syntyy naisesta mutta miehet siirtää meitä tänne . Naiset selviää pettäjä miehestä peittämällä itse. Antaa miehen pettää mutta pettää itsekin.
Mitvit? Noilla ei edes ole mitään lapsia. Vaimon luulisi ottaneen eron ja menneen yhteen kuumeilevan miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Et vaan ole panostanut parisuhteeseesi tarpeeksi. Turha syyttää muita kuin itseäsi.
Tämänkö klassisen selityksen sinä petturi annoit itsellesi omaatuntoasi lievittämään?
Olen pahoillani ja toivon sinulle voimia haastaviin aikoihin. Tässä ei ole kyse kertahairahduksesta, vaan täysin suunnitelmallisesta pettämisestä selkäsi takana puolen vuoden ajan. Mieti rauhassa, tiedät kyllä itse vastauksen, kun saat hetken ajatella asiaa. Jos jatkat naisesi kanssa, et kuitenkaan koskaan pysty tuota pettämistä unohtamaan tai häneen täysin luottamaan. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viittamies kirjoitti:
Vain yksi kerrallaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä ihan sitoutuvia, rakastavia ja luotettviakin naisia on - harmi, että me vain kohtaamme pettäviä puoliskoita.
Niin, harmi että moni petetty ei edes tiedon tultua julki ymmärrä miksi toinen petti. Usein syy on parisuhteen ongelmissa, joita se petetty osapuoli ei ole halunnut käsitellä pettäneen kanssa.
Kun kyseessä on seksin vähyys, niin vähemmän saava osapuoli hakee vain seksuaalista tyydytystä, joka on ihmisen perustarve. Usein nämä (etenkin miehet) eivät halua, tai edes anna side chick -suhteen mennä henkiselle tasolle, joten sitä "varanaista" kohtaan ei ole rakkautta.
Kun taas kyseessä on henkisestikin huono suhde ja toinen alkaa etsimään uutta kumppania, niin sillä linjalla ei välttämättä ole onnellista loppua. Ihmiset joskus muuttuvat ja aikuistuvat ("kasvavat") erilaisiksi ja se tuttu kumppani ei olekaan enää se sama, jonka kanssa 5-10-vuotta sitten aloitti omaa maailmankuvaa mullistaneen kestävän parisuhteen.
Jos parisuhteessa on ongelmia niin silloin henkisesti kypsä ihminen avaa suunsa ja keskustelee asiasta. Pettäminen kertoo vain pettäjän kyvyttömyydestä käsitellä asioita.
Tai toisen osapuolen kyvyttömyydestä ottaa vastaan sitä keskustelunavausta. Kerro ihan omin sanoin kuinka sinä keskustelisit parisuhteen ongelmista henkilön kanssa, joka purskahtaa itkuun ja ryntää pois paikalta, tai lukkiutuu pilleripurkin kanssa vessaan, joka kerran kun koitat ottaa esille sitä, ettei tämä suhde nyt oikein puoleltani toimi? En sano, että pettäminen on sen enempää oikeutettua kuin edellä mainittu toimintatapa, mutta voisit koittaa ymmärtää, että siihen keskustelemiseen niistä parisuhteen ongelmista ja etenkin niiden korjaamiseen tarvitaan 2.
Jos parisuhteen ongelmat jatkuvat, on mahdollista erota ihan ilman pettämistäkin. Ei pettäminen ole mikään ratkaisu parisuhteen ongelmiin.
Ei todella olekaan. Se on monesti epäonnistunut yritys kääntää kasvoja kohti valoa ja poispäin ahdistavasta tilanteesta. Ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa. Epäonnistunut, koska johtaa luonnollisesti entistä kovempaan henkiseen paineeseen ja syyllisyyteen. Suosittelen tuomitsijoita palaamaan asiaan sitten kun itse ovat onnistuneet erossa vaikkapa narsistisesta despootista tai henkilöstä, joka ilmoittaa päättävänsä elämänsä jos ero toteutuu. Voihan olla, että pettäjä on ollut sellaisessa henkisessä sillassa erohaaveensa kanssa, että rakastuminen on ollut se ratkaiseva tekijä, joka on tuonut voimaa repiä itsensä lopulta irti.
Mua myös huvittaa tää, et kovin kehotetaan pohtimaan syitä huonolle suhteelle tai pettämisille. Mut ainoo syy mikä kelpaa on et kun pettäjätyyppi on vaan niin kyvytön ja epäkypsä p*ka. Jos näin on ni mitäpä tästä sit enää ees keskustella -jätä se ämmä tai kai se jättää sut. Ihan varmaan löydät jonkun paremman, sussa ei nyt ainaka voi olla mitään korjattavaa vaikken asiasta mitää tiedäkään.
Happy?
No jos mun entiseltä kysytään hän on rakastanut meitä kaikkia. Kuitenkin päätti pettää melkolailla jokaista entistään. Mullekin vannotettiin suurta rakkautta sun muuta skeidaa. Miten kävi? Otti, petti, jätti.
Eroa heti. Kun luottamus on mennyt, se on mennyt. Voit tavata ihanan kumppanin aivan yllättäen, pienen suruajan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ei siitä yli pääse. Ei koskaan.
Jos tunnetta on vielä tosi paljon jäljellä, voi jatkaa elämää kumppanin kanssa.
Mutta siellä taustalla se rankka pettäminen hiertää vielä tosi pitkään. Joskus elämän loppuun saakkan.
Pitää vain tutkiskella itseään. Että jaksanko kestää tämän, elämäni loppuun saakka.
Onko vaimo pettämisen jälkeen muuttunut, ja haluaa olla uskollinen lopun elämää.
Onko minun rakkauteni häntä kohtaaan niin suuri, että tämän ainoan kerran annan anteeksi.
Vai onko loukkaus niin suuri, että en hyväksy sitä, vaan lähden liitosta.
Nämä ovat helvetillisiä asioita, eikä näihin kenellekään ole mitään yhtä ainoaa oikeaa vastausta.
Kun ei edeltä käsin voi tietää, toistuuko pettäminen ja lopulta jään kuitenkin yksin.
Suosittelisin pariterapiaa, jossa asioistas puhuttaisiin syvällisesti, se saattaa näyttää tietä tulevaan.
Myös siihen ratkaisuun, että erotaan ja jossain vastaisuudessa on nainen, ihminen, joka haluaakin olla juuri tälle miehelle uskollinen ja elää hänen kanssaan elämänsä loppuun saaakka.
Pettäminen on aina kovan luokan juttu, ehkä rankimpia asioita mitä mies elämässään joutuu koskaan kokemaaan. Etenkin jos mies itse on ollut sitoutunut liittoon elämänsä loppuun asti.
Tässä on hyvä kirjoitus asiasta AP, mutta vielä oma näkemykseni:
Kannattaa yrittää keskustella vaimosi kanssa siitä ja niistä asioista mitkä johtivat tähän.
Olen niin paljon tätä elämää nähnyt, että se suhde on se kaikista pahin juttu, ei seksi. Seksi kännissä on todella paljon vähemmän pahempi juttu kuin selvinpäin todellakin harkiten.
Tuletkohan koskaan saamaan edes oikeaa todellista syytä pettämiselle.
Vierailija kirjoitti:
Maailma on täynnä naisia, vaihtoon vaan. Pettäjä ei jätä yhteen kertaan.
Korjaus: pettäjä ei ehkä jätä yhteen kertaan, samassa suhteessa. Mun ystävä rakastui toiseen lapsesta asti kestäneessä suhteessa, petti aikansa, lähti ja on nyt vuosia ollut onnellisesti naimisissa petoskumppaninsa kanssa. Entisellään myös uusi kumppani ja perhe. Vaikuttavat kovin onnellisilta hekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siitä yli pääse. Ei koskaan.
Jos tunnetta on vielä tosi paljon jäljellä, voi jatkaa elämää kumppanin kanssa.
Mutta siellä taustalla se rankka pettäminen hiertää vielä tosi pitkään. Joskus elämän loppuun saakkan.
Pitää vain tutkiskella itseään. Että jaksanko kestää tämän, elämäni loppuun saakka.
Onko vaimo pettämisen jälkeen muuttunut, ja haluaa olla uskollinen lopun elämää.
Onko minun rakkauteni häntä kohtaaan niin suuri, että tämän ainoan kerran annan anteeksi.
Vai onko loukkaus niin suuri, että en hyväksy sitä, vaan lähden liitosta.
Nämä ovat helvetillisiä asioita, eikä näihin kenellekään ole mitään yhtä ainoaa oikeaa vastausta.
Kun ei edeltä käsin voi tietää, toistuuko pettäminen ja lopulta jään kuitenkin yksin.
Suosittelisin pariterapiaa, jossa asioistas puhuttaisiin syvällisesti, se saattaa näyttää tietä tulevaan.
Myös siihen ratkaisuun, että erotaan ja jossain vastaisuudessa on nainen, ihminen, joka haluaakin olla juuri tälle miehelle uskollinen ja elää hänen kanssaan elämänsä loppuun saaakka.
Pettäminen on aina kovan luokan juttu, ehkä rankimpia asioita mitä mies elämässään joutuu koskaan kokemaaan. Etenkin jos mies itse on ollut sitoutunut liittoon elämänsä loppuun asti.
Tässä on hyvä kirjoitus asiasta AP, mutta vielä oma näkemykseni:
Kannattaa yrittää keskustella vaimosi kanssa siitä ja niistä asioista mitkä johtivat tähän.
Kyllähän se on vaimon asia yrittää alkaa keskustelemaan mitkä asiat puolen vuoden pettämiseen johtivat, ei sitä tarvitse petetyn alkaa kyselemään. Jos ei vastapuolelta kuulu mitään halua jatkaa niin se on siinä.
Ei taida olla kerrottu onko kypsän iän avioliitto - tosi omituista että toinen on ollut sairauslomalla kuukausia ja kun käy sairaalassa niin muija vehtaa toisen kanssa kotona aviovuoteessa, ja selviää puolen vuoden salasuhde. Onks tää rouva ulkomaalainen vai heikkolahjainen, vai se panomies naapuri ja vähän tyhmä?
Miksi sille pitäisi antaa anteeksi? Oletko joku läheisriippuvainen luuseri, joka roikkuu väkisin kiinni pettäjässä?
Vierailija kirjoitti:
Olen niin paljon tätä elämää nähnyt, että se suhde on se kaikista pahin juttu, ei seksi. Seksi kännissä on todella paljon vähemmän pahempi juttu kuin selvinpäin todellakin harkiten.
Tuletkohan koskaan saamaan edes oikeaa todellista syytä pettämiselle.
mehän on kuultu jo todellinen syy: kyvyttömyys käsitellä ongelmia.
Joskus se saattaa olla myös: en rakasta sinua enää, en ole saanut sitä kakaistua ulos näin suoraan koska säälittää ja kuvittelin, että jos olen välinpitämätön ja kylmä niin sinunkin tunteet kuolee pois ja erosta tulee helppo. Rakastuin vatvoessa asiaa ja odotellessa ihmettä toiseen, haluan erota ja joudun sen nyt näin suoraan viimein sanomaan kun jäin kiinni pettämisestä.
Moni vaan ei saa vielä kiinni jäädessäänkään kerrottua totuutta, vaan petetyn reaktio säikäyttää ja alkaa peittely ja asioiden muka-korjaaminen. Se se vasta tyhmyyttä onkin, tilanne vaan entisestään kriisiytyy kun petetty huomaa, ettei toinen ole sydämellään näissä korjausyrityksissä mukana. Kuulin eräältä tuttavalta, että terapeutti oli pariterapiassa miehelleen tokaissut, ettei sinulla taida oikeasti olla halua tätä suhdetta hoitaa kuntoon. Oikeassa oli
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi antaa anteeksi? Haluatko olla jokin kynnysmatto, jota saa kohdella miten vaan? Parempi kun jätät sen emakon, asiat eivät ainakaan parane anteeksiannolla.
Sanoin täällä jo aiemmin, etten ole pettäjä ja tuomitsen pettämisen kaikissa muodoissaan, mutta turha asiaa on paisutella. En ole mikään hermohullu raivoaja, ja vaikka minuun sattuu niin olen oikeutettu kuulemaan syyn tähän kaikkeen. Toistaiseksi haluan olla yksin, mutta jos viikonloppuun mennessä pystyn ja kykenen haluan jutella vaimon kanssa kasvokkain. Ulkopuolista apua haen, yksin tai yhdessä - se on aivan selvä asia. En ole kynnysmatto, mutta pettäminen on alhaisin teko suhteessa minkä tiedän. Vaihtamiseen ja vahingon kiertoon laittamiseen en usko, kun en myöskään halua kostaakaan. Tunteet ovat pinnassa ja tuntuu pahalta katsella olohuoneen hääkuvaa. Pettäjämiestä en tuntenut ja sanoin etten halua nähdä tyyppiä enää koskaan missään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se vaihtamalla parane. Kaikki naiset ovat tuollaisia kyltymättömiä ja kullille persoja. Ei ne yhteen tyydy koskaan.
Samaa voisi sanoa miehistä, eivät ne koskaan tyydy yhteen pilluraan. Jos jostain irtoo pilluraa niin jollaan kullii dippaamassa.
Molemmat olette väärässä.
Olen todella pahoillani puolestasi. Yksi yhden yön kännisutaisu olisi mielestäni anteeksi annettavissa, mutta puolen vuoden sivusuhde ja siihen liittyvä jatkuva valehtelu on aivan eri asia. Koska teillä ei ole edes lapsia, niin miettisin todella tarkkaan kannattaako suhdetta yrittää pelastaa. Se että rakastaa toista ei ole syy jäädä huonoon avioliittoon.
Jätä se emakko. Ole mies.