Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vaimo jäi kiinni pettämisestä itse teossa. Miten päästä yli ja antaa anteeksi?

Vierailija
07.04.2021 |

Mitään veetuilua ei tartte kirjoittaa. Olen saanut ihan tarpeeksi p**kaa niskaan ja sydämeen. Vaimo jäi kiinni hässimisestä meidän aviovuoteessa toisen miehen kanssa, suhdetta oli kestänyt puoli vuotta ja kuulemma eivät ole enää tekemisissä. Olen aivan mäsänä ja rikki. Ystäville ja suvulle en ole kertonut, en ole pystynyt, mutta pyysin samana iltana vaimoa pakkaamaan kamat ja häipymään yhteisestä kodista ainakin toistaiseksi. Vaimo majailee nyt siskonsa luona ja tässä vaiheessa varmaan ihmettelette miksi en ole laittanut eroa vireille. Yksinkertaisesti en kykene ja haluan kuulla syyn pettämiseen, mutta nyt tartten aikaa olla yksin ja miettiä. Olen ollut vuoden alusta saakka sairauslomalla ja pettämispäivänä olin sairaalassa tutkimuksissa, jolloin nämä kaksi olivat n*ineet keskenään. Lähtiessä en osannut sanoa vaimolle milloin tulen mutta sairaalareissulla voi vierähtää monta tuntia. Tulin lopulta kotiin ja näky oli sitä mitä en koskaan olisi halunnut nähdä. Itse en ole pettänyt enkä petä, mutta miten tästä voi päästä yli ja antaa anteeksi? Lapsia ei ole ja naimisissa on oltu yli 7 vuotta.

Kommentit (285)

Vierailija
121/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tämä on totta, niin ikävä kyllä et tule koskaan pääsemään vaimosi kanssa yli tuollaisesta. Anteeksi saatat jopa oppia antamaan, mutta haava jää vaikka se arpeutuisikin. Se, että joutuu omin silmin täysin yllättäen todistamaan pettämistä, on trauman syntymähetki. Usein puhutaan vain lapsuuden tai nuoruudenaikaisista traumoista, mutta ihminen voi traumatisoitua myöhemminkin. Tässä tapauksessa sairautesi on limittynyt pettämiseen, mikä tekee asiasta vieläkin kompleksisemman.

Ongelmana on, että tämä trauma on trauma vain sinulle. Vaimollesi se voi olla synkkä, ahdistava hetki tai kaduttava ajankakso joka jää vainoamaan loppuelämäksi, mutta hänelle se ei ole trauma. Lisäksi trauma on hänen toimintansa aiheuttama, mikä erottaa teidät kaksi vielä kauemmaksi toisistanne. Teillä on yhteinen kokemus, joka toiselle on ollut nautinnollinen ja toiselle äärimmäisen kivulias.

Sellaista kuilua ei mikään pariterapia voi ylittää, sillä mitkään syyt tai selitykset eivät voi koskaan poistaa trauman syntyhetken fundamentaalista eroa pettäjän ja petetyn välillä. Petetty jää suhteessa yksin kokemansa kanssa, sillä ei voi lievittää tuskaansa sen tärkeimmän, eli elämänkumppaninsa kanssa. Muissa elämän kriiseissähän usein juuri kumppanin tuki on se, joka kantaa kokemusten yli. Pettämisessä aitoa tukea ei edes voi saada pettäjältä, sillä hänen oma toimintansa ja usein syyllisyytensä sotkeutuu kuvioon. Anteeksipyytäminen ja teon oikeaoppinen hyvittäminenkään ei poista tätä kokemusta lopullisesti. On myös epäinhimillistä vaatia petetyltä totaalista anteeksiantoa sellaisella tavalla, mitä joskus pariterapeuttien näkee esittävän, että petetty ei sitten sen ja sen jälkeen saisi enää palata pettämiseen, jos asia on yhdessä käsitelty ja sinetöity. Trauma ei noudata järkeä eikä sopimuksia.

Tuo trauman tuottama haava saattaa revetä auki myöhemmin, vuosia pariterapioiden ja anteeksiantamisten jälkeen. Arkisissa riidoissa, kun ehkä tosiasiallisesti vaimosi on oikeassa ja sinä väärässä, saattaa trauma kaapata mukaansa ja koet tilanteen vain sen kautta, että vaimo ei voi mitenkään käsittää sinun perspektiiviäsi asiaan. Vaimosi voi silloin syyttää

sinua siitä, ettet anna hälle mahdollisuutta olla ikinä muuta kuin pettäjä, mutta näin tehdessään hän myös vaatii sinulta sellaista resilienssiä, mitä traumatisoitunut ei koskaan 100% voi luvata.

Verraten: sinut pahoinpidellään lapsena ja aikuisena käyt läpi terapian, voit hyvin ja olet sinut menneisyytesi kanssa. Siltikin ollessasi 70-vuotias, saattaa humalainen huutelija metrossa nostattaa pulssisi ja laukaista ahdistuksen. Samalla lailla sinulle voi nousta ahdistus vaikkapa säästä tai vuodenajasta, joka vallitsi kun palasit sairalaasta kotiin. Hyvän ammattiavun kanssa et kärsi loppuelämääsi joka kerta kun tuo vuodenaika koittaa, vaan voit puhaltaa ahdistuksen pois. Mutta vaimosi on kyettävä kohtaamaan nuo hetkelliset ahdistuksesi, ymmärtäen sen tuskan minkä on sinulle tuottanut. Se vaatii oman egon sivuunlaittamista loppuelämäksi tämän pettämisasian kohdalla.

Ja en usko että aviovuoteessa pettämään kyennyt puoliso sellaiseen henkiseen kasvuun aidosti kykenee.

Vierailija
122/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapikasta vaan persuuksille ja itse jatkat eteenpäin. Nuole haavasi ja keskity mitä kivaa elämällä on vielä annettavana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minun mies petti muutamia kertoja. Viimein sanoin, että kerää tavaraa ja poistu. Helmikuussa muutti, huhtikuussa asui jo uuden naisen kanssa eli ei sen, jonka kanssa petti. Nopeeta toimintaa sanoisin.

Tyypillinen sitoutumiskammoinen, persoonallisuushäiriö, joka altistaa jatkuvaan suhteiluun ja pettämiseen. Onnea sinulle kun päätit laittaa rajat! Toivottavasti olet löytänyt/löydät tervepäisen ihmisen rinnallesi.

Vierailija
124/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luotettava nainen 33v kirjoitti:

Ei sun tarviikaa antaa anteeksi. Tai voit toki nimellisesti antaa mutta älä hyvä ihminen ota häntä enää takaisin. Ansaitset ja tulet saamaan paljon parempaa. vaimoosi ei selkeästi voi luottaa. Löydä oma ihmisarvosi ja ymmärrä se, että tuollaista "vaimoa" et tarvitse. voit löytää ihmisen jolla on samanlaiset arvot kuin sinulla. tottakai ymmärrän että ero tekee aluksi kipeä mutta se on oikeasti paras ratkaisu. Ota se uutena alkuna. Jos sinulla on ystäviä niin käänny heidän puoleensa. Valoisampi tulevaisuus odottaa sinua. Voisit saada oikeasti naisen johon voit luottaa. Älä tuhlaa kallista aikaasi tuollaiseen. Elämä on liian lyhyt vietettäväksi väärän ihmisen kanssa. Vaimosi ei valitettavasti osannut sinua arvostaa, joten on selkeä merkki että hänen kanssaan ei kannata enempää aikaa tuhlata. Tulet varmasti löytämään ihmisen joka tekee sinut onnelliseksi. Nyt voimia sinulle, ystäviltä tukea. Uusi alku odottaa. Jos antaisit anteeksi vaimosi voisi pettää sinua uudestaan. Olet paljon enemmän arvoinen kuin hän. Olen pahoillani puolestasi. Hyvä että paljastui että ei tarvitse enempää elää valheessa. Kyllä sinä selviät. Tee selväksi että sinua ei kohdella näin joten älä missään nimessä ota häntä enää takaisin. älä suostu kynnysmatoksi. Maailma on naisia pullollaan ja varmasti sieltä löytyy joku oikeasti hyvä ja luotettava ajan kanssa. Voimia sinulle! ♥️

En ole kynnysmatto ja parisuhteessa on mennyt hyvin tähän saakka jos ei lasketa mukaan sairastumista. Ajatukset ovat myllerryksessä, toinen osa minusta haluaa ehdottomasti tietää syyn miksi petti, mutta en ole siihen vielä valmis ja tarvitsen aikaa. Pettämisestä huolimatta, kukaan muu nainen ei tule koskaan korvaamaan vaimoani eikä rakkaus ole samanlaista, vaikka ehdottomasti tuomitsen pettämisen. Ap

Vierailija
125/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaisi hakea hankalat tosiasiat, vaikka annat anteeksi. Koska joskus ikävä tosiasia on se ettei toinen ole sinusta kiinnostunut tarpeeksi, haluaa erota, voi olla eri arvomaailma ja jotenkin suhde ei toimi. Retorisia kysymyksiä, älä vastaa tänne. Miten suhde sai alkunsa, oliko silloin kiinnostusta aidosti. Paljon on kysymyksiä näissä. Onko hän vielä nuori ja menevä, onko avoinsuhdetyyppiä, ajautuiko pettämään, miten alkoholin käyttö, hakeeko muualta tukea elämään, hakeeko samantyyppistä seuraa kun hän itse, eri kiinnostukset (?), harrastukset jne. Voitko luottaa enemmän elämään ja itseesi, jos eroat, mitä teet. Suhde olisi epävarma jatkuessaan, et saa häneltä rehellisiä syitä ja jos hän ei itsekään tiedä. Riitely ei auta yhtään ja syyttely, tunteita ei voi pakottaa väkisin jos niitä ei ole.

Vierailija
126/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi.. Voimia. En tiedä kannattaisko olla yhteydessä johonkin kriisipalveluun ja mahdollisesti terapiaan tai vastaavaan? Miehillä kun on tapana padota paljon sisäänsä, se ei ole hyvä. (Oletan, että olet mies)

En tiedä haluatko kuulla tätä, mutta sinuna miettisin todella paljon onko tuollaisella parisuhteella kuinka hyvät edellytykset jatkoa ajatellen. Puolen vuoden suhde tarkoittaa todella pitkäkestoista systemaattista valehtelua ja petosta.

Tänne on tullut paljon kommentteja eilen, joten kiitos kaikille. En eilen jaksanut kommentoida vaan menin suoraan nukkumaan. Olen mies ja edelleen naimisissa pettäneen vaimoni kanssa. En selviä tästä yksin, koska en yleensä puhu syvimmistä tunteistani tai ongelmista ulkopuolisille. Patoaminen on tapa, ikävä sellainen. Ap

Moraalisesti vaimosi on tehnyt väärin. Mutta koska olen itse päätynyt epämoraalisesto pettämään voidakseni havahduttaa mieheni näkemään, miten yksinäinen ja ahdistunut olin hänen ollessa kyvytön hakemaan omiin tunnelukkoihinsa ja puhumattomuuteensa apua, sanon hyvin painokkaasti että hae välittömästi ammattiapua ja puhu kokemastasi luotetulle läheiselle ihmiselle.

Näin autat sekä itseäsi, että tulevaa, parempaa parisuhdettasi jossa osaat keskustella tunteistasi. Pettäneelle vaimolle saat olla vihainen eikä teidän tule jatkaa tuollaisen jälkeen enää yhdessä, mutta ammattiavun kanssa voitte myös yhdessä avata pitkään patoutuneet ongelmat myös eron jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sulla on ikuinen -voin käydä vieraissa- kortti.

Ei, ei ja ei tätä korttia. Rikot lopulta vain itseäsi. Rehellisesti loppuun saakka, itsekunnioituksesi vuoksi. Terapiaan yksin/ kaksin, ero, uudelleen yrittäminen tuskin onnistuu tunnevammaisen kanssa.

Vierailija
128/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän tapauksen, jossa pari meni naimisiin nelikymppisenä. Vaimolla oli 10-vuotias lapsi ennestään. Muuttivat asumaan syvälle maaseudulle pitämään pikkukauppaa. Siellä asui kesät myös miehen vanhemmat ei samassa talossa vaan samalla seudulla.

Vaimo meni kauas kaupunkiin hoitamaan asioita ja samalla makaamaan jonkun miehen kanssa appivanhempien kaupunkiasunnossa. Appivanhemmat sattumoisin menivät asuntoonsa juuri silloin. Kamala tapaus. Appivanhemmat kertoivat siitä monelle kyläläiselle. Varmaan kaikki tiesivät. Pari oli edelleen yhdessä ja hoitivat sitä kauppaansa. (kunnes kävi kannattamattomaksi ja tekivät toisen bisneksen muualle.)

Tuo nainen kommentoi jotenkin ihan oudosti tapahtunutta. Ei katuvaisesti, vaan että kyllähän hän tällaista saa tehdä.

Voin sanoa, että tuo nainen ei ollut mikään kaunis.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luotettava nainen 33v kirjoitti:

Ei sun tarviikaa antaa anteeksi. Tai voit toki nimellisesti antaa mutta älä hyvä ihminen ota häntä enää takaisin. Ansaitset ja tulet saamaan paljon parempaa. vaimoosi ei selkeästi voi luottaa. Löydä oma ihmisarvosi ja ymmärrä se, että tuollaista "vaimoa" et tarvitse. voit löytää ihmisen jolla on samanlaiset arvot kuin sinulla. tottakai ymmärrän että ero tekee aluksi kipeä mutta se on oikeasti paras ratkaisu. Ota se uutena alkuna. Jos sinulla on ystäviä niin käänny heidän puoleensa. Valoisampi tulevaisuus odottaa sinua. Voisit saada oikeasti naisen johon voit luottaa. Älä tuhlaa kallista aikaasi tuollaiseen. Elämä on liian lyhyt vietettäväksi väärän ihmisen kanssa. Vaimosi ei valitettavasti osannut sinua arvostaa, joten on selkeä merkki että hänen kanssaan ei kannata enempää aikaa tuhlata. Tulet varmasti löytämään ihmisen joka tekee sinut onnelliseksi. Nyt voimia sinulle, ystäviltä tukea. Uusi alku odottaa. Jos antaisit anteeksi vaimosi voisi pettää sinua uudestaan. Olet paljon enemmän arvoinen kuin hän. Olen pahoillani puolestasi. Hyvä että paljastui että ei tarvitse enempää elää valheessa. Kyllä sinä selviät. Tee selväksi että sinua ei kohdella näin joten älä missään nimessä ota häntä enää takaisin. älä suostu kynnysmatoksi. Maailma on naisia pullollaan ja varmasti sieltä löytyy joku oikeasti hyvä ja luotettava ajan kanssa. Voimia sinulle! ♥️

En ole kynnysmatto ja parisuhteessa on mennyt hyvin tähän saakka jos ei lasketa mukaan sairastumista. Ajatukset ovat myllerryksessä, toinen osa minusta haluaa ehdottomasti tietää syyn miksi petti, mutta en ole siihen vielä valmis ja tarvitsen aikaa. Pettämisestä huolimatta, kukaan muu nainen ei tule koskaan korvaamaan vaimoani eikä rakkaus ole samanlaista, vaikka ehdottomasti tuomitsen pettämisen. Ap

Jos sairastumisesi on psyykkistä, sinun tulisi nyt hoitokontaktin kanssa purkaa avioliittosi ja vaimosi osuus oireilussasi, siis jo ennen pettämistä. Ehkä olet sairastunut koska olet aavistanut jotakin tai voinut itse huonosti suhteessasi, tätä käsittämättä.

Vierailija
130/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua petettiin ja minut jätettiin tosi vaikeassa elämäntilanteessa. Rakastin syvästi kumppaniani ja ajattelin kuin sinä, että kukaan ei voi häntä korvata. Tosi kovan shokin ja sitä seuranneen lamaannuksen jälkeen en yllättäen tarvinnut kuin kaksi keskustelukertaa kriisiavun kanssa, kun hommat alkoivat loksahtaa päässäni. Vuoden kuluttua erosta tapasin nykyisen mieheni ja lasteni isän ja 2 vuotta myöhemmin en aidosti enää kaivannut exääni. Voimia sinulle, ja puhu ehdottomasti asiasta ammattilaiselle. Ehkäpä sinua hoitavasta yksiköstä osattaisiin ohjata oikeaan paikkaan? Esim. syöpäosastoilla on hyvät yhteydet myös psyk. puolelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Herättääkö kenessäkään muussa epäilyjä: Ap heitti aloituksen, mutta ei ole vastannut sen jälkeen yhteenkään kysymykseen.

Oliisiko ihan provo.

Tai sitten ap käy päivätöissä ja hän etsii ketjun vastatakseen myöhemmin ;) Kaikki ei ole äitiys-, isyys- tai muilla vapailla ja lomilla, tai kotona työttömänä.

Asioilla on monta puolta...

Vierailija
132/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut kaksi kertaa pitkässä parisuhteessa ja molemmat ovat loppuneet naisen pettämiseen. Se oikeasti muuttaa ihmistä. Se mikä minulle oli pahin tunne kun avioliittoni päättyi pettämisen, oli se tunne kun et tiedä mikä on ollut totta. Ihmiseltä viedään pettämällä historia, nykyisyys ja tulevaisuus samalla hetkellä. Mistään et tiedä yhtäkkiä mitään. Ja se, miten tyhmä olet ollut kun et ole huomannut mitään, kun olet vaan luottanut.

En enää ajattele, että mikään kestää. Kaikki suhteet otan hyvin rennosti, kestää sen minkä kestää, en ajattele enää koskaan rakentavani mitään sen suurempaa. Tuskin enää koskaan asun kenenkään kanssa yhdessä. Suurin muutos on tapahtunut omassa moraalissani. Olen ollut yli puolet elämästäni vakavissa parisuhteissa, jossa en ikinä pettänyt, vaikka mahdollisuuksia on kaikilla. Eron jälkeen minulla oli pitkään todella negatiivinen suhtautuminen varattuihin naisiin, jotka tulivat juttelemaan yökerhoissa.

Mutta nyt olen suhteessa naiseen, joka on naimisissa. Kaikki kliseet tiedän ja olen kuullut itsekin jo aikaisemmin.  En saa tarpeeksi jotain liitossani, voin sinun kanssasi olla vaan nainen ja tuntea oloni halutuksi, onko tyydyttävä koko loppuelämäksi johonkin joka ei vaan toimi. Minulle tämä on siinä mielessä vaikea tilanne, että olen ollut se mies joka on tämän naisen kotona. Olen ollut se monta kertaa. Tiedän aivan täysin mitä se mies miettii kun nainen jää tästä kiinni. Tiedän sen liian hyvin.  Silti se, mitä minulle on suhteissani tapahtunut on muuttanut minua niin, etten enää välitä. Ei mikään kestä.

Mun neuvoni on, että eroa. Et voi olla tuossa tilanteessa ja miettiä sitä näkyä koko ajan. Lopeta itsesi kiduttaminen niin nopeasti kun vaan pystyt sen tekemään. Yksin on yllättävän mukava elää. Ei silti tarvitse olla yksinäinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eroa ja äkkiä.

Eikä ole provo. Olin itse tismalleen samassa tilanteessa (vaimo jäi rysän päältä kiinni) ja siitä seurasi vuosien masennushelvetti. Kun vihdoin sai "napsautettua" itsensä siitä moodista pois ja laitettua itsensä etusijalle, harmittaa jälkeenpäin miksi tuhlasi yhtään energiaa tämän hupakon miettimiseen. Nyt saattaa tuntua ettei unohtaminen käy helposti. Mutta kyllä se oikeasti käy meiltä miehiltä todella helposti. Kunhan välillä leikitään ettei käy :) Etsi arvoisesi nainen. Kukaan sinun ajan arvoinen ei pane puolta vuotta selän takana. Vie erossa myös kaikki mitä pystyt ja pidä huoli ettei muija putsaa tuhkiakin pesästä vielä pettämisen päälle, kuten itselle kävi.

Bro-power!

Vierailija
134/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse koin vähän yli vuosi sitten yllätyseron kun mieheni löysi uuden naisen työpaikalta. Muutamaa kuukautta ennen olin sairastunut vakavasti ja lapsemme sai autismidiagnoosin. Niin kuin monet muutkin täällä suosittelen eroa. Puolen vuoden suhdetta ei voi millään tavalla enää kutsua virheeksi. Jos annat anteeksi ja jatkatte yhdessä, on hyvin todennäköistä että vaimosi pettää uudestaan.

Pääset yli ajan kanssa. Älä pakene tunteitasi alkoholiin tai muuhunkaan, koska ne tunteet on kohdattava ennemmin tai myöhemmin. Itse koin, että auttoi kun pidin kiinni ihan normaalista arjesta eli yritä syödä ja nukkua mahdollisimman hyvin, ulkoile ja tee niitä asioita mitä teit ennenkin. Keskity itseesi äläkä tuhlaa turhaan energiaa esimerkiksi koston suunnitteluun. Mielestäni paras on lopettaa yhteydenpito exään. Tee asioita, jotka tuottavat sinulle iloa. Ja ennen kaikkea ymmärrä, että sinä et ansainnut tätä. Pettäminen ei koskaan ole petetyn syy. Jos ei ole onnellinen suhteessa, silloin pitää ottaa asia puheeksi eikä pettää.

Paljon voimia sinulle. Muistan hyvin miten pahoin voin alussa. Nyt vuoden jälkeen olen kuitenkin onnellisempi kuin pitkään aikaan. Luulin, että elämä loppuisi, mutta nyt kaiken jälkeen tunnen vahvistuneeni ja viisastuneeni aivan valtavasti. Ajan myötä kun olen saanu etäisyyttä olen huomannut kuinka moni asia avioliitossani oli pielessä ja kuinka huonosti minua kohdeltiin. Sitä on usein vaikea täysin ymmärtää silloin kun on vielä suhteessa. Elämässä voi valitettavasti tapahtua tällaisia ikäviä odottamattomia asioita, mutta muista, että elämässä tapahtuu myös paljon hyviä asioita ja sinä tulet taas pian saamaan niistäkin osasi.

Jos kaipaat vertaistukea ja englanti sujuu suosittelen näitä palstoja:

https://www.survivinginfidelity.com/

https://www.reddit.com/r/survivinginfidelity?utm_medium=android_app&utm…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuiseksi kasvamisessa usein korostetaan vain sitä puolta, että oppii vetämään omat rajansa jne. Todellisuudessa aikuiseksi kasvaminen on myös sitä, että ymmärtää syvällisesti, miten vajavaisia ja itsekkäitä me usein olemme. Lapsen mieli ajattelee, että toinen on tehnyt pahan teon minua satuttaakseni. Lapsi myös ajattelee, että voi tehdä itseään miellyttävän teon, käsittämättä että se voi satuttaa toista. Todellinen aikuisuus ja viisauden alku on oppia ymmärtämään, että omilla teoilla on seuraukset, mutta toisen satuttavat teot eivät aina kumpua halusta satuttaa toisia.

Minä pääsin yli pettämisestä käsittäessäni, että mieheni pettäminen oli vain hänen oma tekonsa. Se teki kipeää ja pudotti luottamukselta pohjan, mutta hän teki sen omista lähtökohdistaan käsin, minut unohtaen. Mies käsitti vasta tekonsa tehdessään ja minun tuskani nähdessään, miten paljon hän minua sillä satutti. Hän kasvoi pettämisensä myötä aikuiseksi, mutta minä myös. Me harvoin kasvamme henkisesti ilman kasvukipuja.

Vierailija
136/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hirveitä kommentteja osalla, harmi, että tänne palstalle tulevat ihmiset kirjoittelemaan muka hauskoja kommenttejaan. Vähän kun kaupan kassalla, ei jaksas noita samoja huonoja vitsejä päivästä toiseen.

Mutta asiaan. Avioliittosi ei koskaan tule jatkumaan ennallaan, se on asia, jonka hyväksymistä kannattaa työstää jos päätätte jatkaa. Mutta avioliitto nr. 2 on mahdollinen, mikäli molemmat niin tahdotte ja saatte paremmat eväät sen onnistumiseen.

Nyt ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä, ota aikalisä, hae mieluusti apua ammattilaiselta. Mieti tarkkaan, kenelle asiasta puhut, tämä on aihe, josta monella on oma vankka mielipiteensä. Mutta puhu jollekin, käsittelyä tilanne vaatii. Maton alla roskat painaa. Vaimollasi on omat syynsä, miksi hän näin on toiminut. Toivottavasti hän kertoo ne sinulle. Ei se sitä tarkoita, että teko olisi hyväksyttävä. Tämä on vanhan loppu ja uuden alku, vaimon kanssa tai erikseen. Voimia sinulle tämän läpikäymiseen, maailmasi järisi mutta kyllä se vielä kantaa!

Tässä on oikeasti hyviä ja kiihkottomia neuvoja. Allekirjoitan nämä.

Vierailija
137/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se emakko!!

Vierailija
138/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Varaa jo huomenna itsellesi aika terapiaan ja jos et saa nukuttua myös tk-lääkärille.

Haluaako vaimo erota? Rakastaako tuota miestä vai sinua? Olisi syytä keskustella siitä mikä johti pettämiseen ja mitä seuraavaksi. Pettämisestä voi selvitä, jos haluat sitä, mutta ei ilman pariterapiaa. Teidän täytyy molempien miettiä rauhassa millaisessa suhteessa olette eläneet ja vastaako suhde sitä mitä jatkossa toivotte? Onko tunteita enää, kun tällaista on tapahtunut.

Nukkuminen on vaihtelee, mutta viime yönä sain nukuttua vierashuoneessa johtuen siitä että univelkaa oli kertynyt niin paljon. Vaimon kanssa emme ole keskustelleet tarkemmin taustoista, mutta täytyyhän siinä jokin syy olla jos pettää. Rakastan vaimoa, vaikka välillä haluan vain unohtaa näkemäni. Päätin aamulla, että sänky ja lakanat lähtee pois ja vaihtuvat uusiin. Kodin myyminen on käynyt mielessä, mutta en tee hätiköityjä ratkaisuja. Vaimo vaikutti surulliselta ja häpeälliseltä kun pakkasi kamojaan, mutta emme vaihtaneet juurikaan sanoja, joten majailee nyt siskonsa luona kunnes pystymme puhumaan kasvokkain. Puhelimessa en ala hoitamaan asioita, koska haluan nähdä vaimon kasvot. Ap

Vierailija
139/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi.. Voimia. En tiedä kannattaisko olla yhteydessä johonkin kriisipalveluun ja mahdollisesti terapiaan tai vastaavaan? Miehillä kun on tapana padota paljon sisäänsä, se ei ole hyvä. (Oletan, että olet mies)

En tiedä haluatko kuulla tätä, mutta sinuna miettisin todella paljon onko tuollaisella parisuhteella kuinka hyvät edellytykset jatkoa ajatellen. Puolen vuoden suhde tarkoittaa todella pitkäkestoista systemaattista valehtelua ja petosta.

Tänne on tullut paljon kommentteja eilen, joten kiitos kaikille. En eilen jaksanut kommentoida vaan menin suoraan nukkumaan. Olen mies ja edelleen naimisissa pettäneen vaimoni kanssa. En selviä tästä yksin, koska en yleensä puhu syvimmistä tunteistani tai ongelmista ulkopuolisille. Patoaminen on tapa, ikävä sellainen. Ap

Voimia kovasti sulle ja kiva, kun vastasit.

Kerro ystävillesi tai edes yhdelle avoimesti, niin saat tukea eteenpäin.

Vierailija
140/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luotettava nainen 33v kirjoitti:

Ei sun tarviikaa antaa anteeksi. Tai voit toki nimellisesti antaa mutta älä hyvä ihminen ota häntä enää takaisin. Ansaitset ja tulet saamaan paljon parempaa. vaimoosi ei selkeästi voi luottaa. Löydä oma ihmisarvosi ja ymmärrä se, että tuollaista "vaimoa" et tarvitse. voit löytää ihmisen jolla on samanlaiset arvot kuin sinulla. tottakai ymmärrän että ero tekee aluksi kipeä mutta se on oikeasti paras ratkaisu. Ota se uutena alkuna. Jos sinulla on ystäviä niin käänny heidän puoleensa. Valoisampi tulevaisuus odottaa sinua. Voisit saada oikeasti naisen johon voit luottaa. Älä tuhlaa kallista aikaasi tuollaiseen. Elämä on liian lyhyt vietettäväksi väärän ihmisen kanssa. Vaimosi ei valitettavasti osannut sinua arvostaa, joten on selkeä merkki että hänen kanssaan ei kannata enempää aikaa tuhlata. Tulet varmasti löytämään ihmisen joka tekee sinut onnelliseksi. Nyt voimia sinulle, ystäviltä tukea. Uusi alku odottaa. Jos antaisit anteeksi vaimosi voisi pettää sinua uudestaan. Olet paljon enemmän arvoinen kuin hän. Olen pahoillani puolestasi. Hyvä että paljastui että ei tarvitse enempää elää valheessa. Kyllä sinä selviät. Tee selväksi että sinua ei kohdella näin joten älä missään nimessä ota häntä enää takaisin. älä suostu kynnysmatoksi. Maailma on naisia pullollaan ja varmasti sieltä löytyy joku oikeasti hyvä ja luotettava ajan kanssa. Voimia sinulle! ♥️

En ole kynnysmatto ja parisuhteessa on mennyt hyvin tähän saakka jos ei lasketa mukaan sairastumista. Ajatukset ovat myllerryksessä, toinen osa minusta haluaa ehdottomasti tietää syyn miksi petti, mutta en ole siihen vielä valmis ja tarvitsen aikaa. Pettämisestä huolimatta, kukaan muu nainen ei tule koskaan korvaamaan vaimoani eikä rakkaus ole samanlaista, vaikka ehdottomasti tuomitsen pettämisen. Ap

Jos sairastumisesi on psyykkistä, sinun tulisi nyt hoitokontaktin kanssa purkaa avioliittosi ja vaimosi osuus oireilussasi, siis jo ennen pettämistä. Ehkä olet sairastunut koska olet aavistanut jotakin tai voinut itse huonosti suhteessasi, tätä käsittämättä.

Fyysisestä kyse, ei psyykkisestä. Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kahdeksan kaksi