Vaimo jäi kiinni pettämisestä itse teossa. Miten päästä yli ja antaa anteeksi?
Mitään veetuilua ei tartte kirjoittaa. Olen saanut ihan tarpeeksi p**kaa niskaan ja sydämeen. Vaimo jäi kiinni hässimisestä meidän aviovuoteessa toisen miehen kanssa, suhdetta oli kestänyt puoli vuotta ja kuulemma eivät ole enää tekemisissä. Olen aivan mäsänä ja rikki. Ystäville ja suvulle en ole kertonut, en ole pystynyt, mutta pyysin samana iltana vaimoa pakkaamaan kamat ja häipymään yhteisestä kodista ainakin toistaiseksi. Vaimo majailee nyt siskonsa luona ja tässä vaiheessa varmaan ihmettelette miksi en ole laittanut eroa vireille. Yksinkertaisesti en kykene ja haluan kuulla syyn pettämiseen, mutta nyt tartten aikaa olla yksin ja miettiä. Olen ollut vuoden alusta saakka sairauslomalla ja pettämispäivänä olin sairaalassa tutkimuksissa, jolloin nämä kaksi olivat n*ineet keskenään. Lähtiessä en osannut sanoa vaimolle milloin tulen mutta sairaalareissulla voi vierähtää monta tuntia. Tulin lopulta kotiin ja näky oli sitä mitä en koskaan olisi halunnut nähdä. Itse en ole pettänyt enkä petä, mutta miten tästä voi päästä yli ja antaa anteeksi? Lapsia ei ole ja naimisissa on oltu yli 7 vuotta.
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Ihme lässyttämistä taas. Panemista se vaan on, kuka sitä nyt ei olisi tehnyt.
Todella moni ei ole tehnyt. Pahimmanlaatuista toisen ihmisen elämän tuhoamista. Vain tunnevammaiset kykenee pettämään.
Olen totaalisen kyllästynyt tähän loputtomaan häírııňtýneen naíkk0šen vaimosatuiluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne pettämistapaukset, jotka minä tiedän ovat tapahtuneet alkoholin vaikutuksen alaisena. Niissä ei ole tosiaan ollut kyse mistään huonosta suhteesta, vaan ihan puhtaasti on todellisuudentaju hämärtynyt ja se on vaikuttanut niin v**un kivalta idealta, muttei enää aamulla krapulassa.
Tiedän tuttavapiiristä kaksi pettämistapausta, joissa vaimo petti. Toinen tapahtui kerran humalassa ja toinen oli tuollainen puolen vuoden sivusuhde. Molemmissa kerroissa oli kyseessä huono suhde ja molemmat vaimot ottivat itse eron myöhemmin. Hemalapettäjä pysyi siinä liitossaan useamman vuoden, kunnes erosi. Se sivusuhdepettäjä erosi heti suhteen tultua ilmi, siinä oli kyseessä aviomies, joka harrasti mykkäkouluja ja oli pihdannut seksiä 2 vuotta sitä pettämistä ennen.
Piti ihan 2 vuotta odottaa? Mä ootin puoli vuotta jonka jälkeen lähdin. En ottanut enää uutta ainakaan vakituiseksi.
Herättääkö kenessäkään muussa epäilyjä: Ap heitti aloituksen, mutta ei ole vastannut sen jälkeen yhteenkään kysymykseen.
Oliisiko ihan provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne pettämistapaukset, jotka minä tiedän ovat tapahtuneet alkoholin vaikutuksen alaisena. Niissä ei ole tosiaan ollut kyse mistään huonosta suhteesta, vaan ihan puhtaasti on todellisuudentaju hämärtynyt ja se on vaikuttanut niin v**un kivalta idealta, muttei enää aamulla krapulassa.
Tiedän tuttavapiiristä kaksi pettämistapausta, joissa vaimo petti. Toinen tapahtui kerran humalassa ja toinen oli tuollainen puolen vuoden sivusuhde. Molemmissa kerroissa oli kyseessä huono suhde ja molemmat vaimot ottivat itse eron myöhemmin. Hemalapettäjä pysyi siinä liitossaan useamman vuoden, kunnes erosi. Se sivusuhdepettäjä erosi heti suhteen tultua ilmi, siinä oli kyseessä aviomies, joka harrasti mykkäkouluja ja oli pihdannut seksiä 2 vuotta sitä pettämistä ennen.
Toisaalta minulla on poika ja tyttö ja toivoisin, etteivät he joutuisi kärsimään pettämisestä. Jos niin kävisi, neuvoisin heitä käymään parisuhdeterapeutilla juttelemassa tapahtunut halki. Siitä olisi hyötyä loppuelämässäkin, eikä se estäisi eroamasta myös. Se voisi ehkä auttaa heitä saamaan onnellisen parisuhteen myöhemmin elämässään.
Me ei täällä tiedetä, mitä muiden parisuhteissa tapahtuu, mutta jokaisen pitäisi oppia parisuhdetaitoja. Se että vaan äkkieroaa ja alkaa vihata jotakuta ei ehkä kanna kovin pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Et vaan ole panostanut parisuhteeseesi tarpeeksi. Turha syyttää muita kuin itseäsi.
Panostanut? Tarviiko yksin panostaa, miten se vaimo panosti? Paneskeli puoli vuotta, kenties jo aiemminkin muiden kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se et joku pystyy puoli vuotta pyörittämään tuollaista rumbaa toisen, sairastuneen, puolison selän takana, kertoo ihmisestä ihan tarpeeksi.
Juuri näin.Pettäjät ovat sairaita, heillä on tunnetason ja empatian ongelmia. Monet ovat myös seksiaddikteja tai/ja muista asioista addiktoituneita esim. nettipor..., alkoh...., jatkuva huomionkipeys ym.
Addiktio on hyvin vaikea hoitaa, vuosia vaativa terapia, joka onnistuu vain jos sitä itse todella haluaa. Useimmat retkahtavat uudelleen ja uudelleen.
Ap, sinä tiedät onko vaimollasi addiktiotaipumuksia. Oletko varma, että tämä oli ensimmäinen kerta?
Minusta sinulle olisi parempi, että jatkat elämääsi uusilla urilla. Rikot vain itseäsi yhä pahemmin pettäjän kanssa. Ansaitset paremman ja luottamukseen perustuvan parisuhteen. Onneksi teillä ei ole lapsia, helpottaa elämän uudelleen järjestömistä. Usko itseesi, anna itsellesi vapaus, onni ja hyvä tulevaisuus - jonkun toisen rinnalla!🌸Nyt sulla menee hieman pitkälle.
Me emme tiedä ap:n suhteesta mitään. Voi olla niinkin, että ap on seksiä tahallaan pihtaava mykkäkouluilija, joka päivittäin lyhyenä puhejaksonaan haukkuu vaimonsa rumaksi ja läskiksi ja että vaimo on niin alistettu, ettei pysty eroamaan yksinään, vaan tarvitsee siihen toisen miehen tueksi.
Ei kovin todennäköistä koko toi skenaario, mutta yhtä mahdollista kuin väite, että juuri vaimo olisi se hirviö.Tuo on luultavasti juuri se mitä on tapahtunut! Miehet ovat juuri tuollaisia väkivaltaisia hulluja!
Jostain syystä nainen petti kamalan miehen kanssa. Eikö olisit helpompaa pakata laukkunsa ja häipyä? Tai sitten toi akka ei osaa olla yksin.
AI kauheeta, nainen toimi kuten tavallinen mies?
Se on vaimolle aivan välittömästi moro ja näkemiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne pettämistapaukset, jotka minä tiedän ovat tapahtuneet alkoholin vaikutuksen alaisena. Niissä ei ole tosiaan ollut kyse mistään huonosta suhteesta, vaan ihan puhtaasti on todellisuudentaju hämärtynyt ja se on vaikuttanut niin v**un kivalta idealta, muttei enää aamulla krapulassa.
Tiedän tuttavapiiristä kaksi pettämistapausta, joissa vaimo petti. Toinen tapahtui kerran humalassa ja toinen oli tuollainen puolen vuoden sivusuhde. Molemmissa kerroissa oli kyseessä huono suhde ja molemmat vaimot ottivat itse eron myöhemmin. Hemalapettäjä pysyi siinä liitossaan useamman vuoden, kunnes erosi. Se sivusuhdepettäjä erosi heti suhteen tultua ilmi, siinä oli kyseessä aviomies, joka harrasti mykkäkouluja ja oli pihdannut seksiä 2 vuotta sitä pettämistä ennen.
Piti ihan 2 vuotta odottaa? Mä ootin puoli vuotta jonka jälkeen lähdin. En ottanut enää uutta ainakaan vakituiseksi.
Vai puolen vuoden seksittömyyden jälkeen heti erosit. Se on kyllä hieman äkkiväärää. Minun mieheni on pihdannut nyt puoli vuotta, enkä ole valmis eroamaan, vaan toivoisin, että asian saisi korjattua jotenkin. 2 vuotta seksittömyyttä ja sen jälkeen uuteen suhteeseen joko suoran eron tai pettämisen kautta kuulostaa minusta ihan ymmärrettävältä.
Vierailija kirjoitti:
Olen totaalisen kyllästynyt tähän loputtomaan häírııňtýneen naíkk0šen vaimosatuiluun.
Kyllä! On naisvihaa väittää että nainen voisi olla osallisena pettämisessä!
Olen pahoillani puolestasi, on varmasti hirveä tilanne, siitä on mahdollista selviytyä. Kannattaa varmasti hakea ulkopuolista apua. Vaimosi teki väärin ja on vastuussa pettämisestä, se ei ollut sinun syysi.
Parisuhteestanne olette vastuussa molemmat. Pariterapia on varmasti hyvä ajatus.
Ja anteeksi kannattaa antaa, sitten kun sen aika on ja ihan vain itsesi vuoksi, jotta pääset asiasta vapaaksi. Toinen asia on sitten se, että kannattaako ja pystyykö avioliittoa enää jatkamaan. Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettimisen paikka. Mitä itse olet tehnyt, mikä on johtanut tilanteeseen. Asioilla on aina monta puolta.
Anteeksi mitä!? Minua on petetty ja minä en kyllä tehnyt yhtään mitään väärää (paitsi luotin). Edes tämä pettäjä ei ikinä moittinut minua mistään tai sanonut, että jokin olisi ollut suhteessamme vialla.
Tämä. MINÄ olen täydellinen. MINÄ en ole tehnyt mitään väärää. MINUA on petetty. Jos avioliitto on koko ajan myös ollut tätä: MINÄ, MINÄ, MINÄ, niin mikähän meni pieleen ja miksi toinen petti 😂
Eri, mutta kyllähän se pettäjä nimenomaan on se MINÄMINÄ-tyyppi. Jos toinen on niin kamala MINÄ, MINÄ, MINÄ, niin miksi sellaisen ihmisen kanssa on pakko olla? Olisikohan siinäkin jotain, että MINUN elämäni on helpompaa olla yhdessä huonon kumppanin kanssa, kun MINÄHÄN voin käydä vieraissa.
Niin voi pettäjä ollakin MINÄMINÄ-tyyppi, mutta kukapa meistä sen tietää. Eihän hän ole tänne kommentoinut. Sen sijaan tiedämme varmuudella, että "Anteeksi mitä!? Minua on petetty ja minä en kyllä tehnyt yhtään mitään väärää (paitsi luotin). Edes tämä pettäjä ei ikinä moittinut minua mistään tai sanonut, että jokin olisi ollut suhteessamme vialla" -kirjoittaja on MINÄMINÄ-tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
”jos tarvetta tuntuu, niin muidenkin kanssa”
Miksi kannustat Ap:jaa pettämään avioliitossaan???? Järjetön neuvo, joka on juuri kokenut järkyttävän shokin! Miten se avioliitto toimii, jos ap alkaa samaan kuin vaimonsa, haloo!!!
Se voi tehdä tilanteesta emotionaalisesti helpomman käsitellä miehelle ja mahdollistaa tilanteen objektiivisemman arvioinnin. Lisäksi se saattaa auttaa vaimoa näkemään miehensä ihmisenä ja motivoida häntä panostamaan suhteeseen. Olennaista kuitenkin on, että sitä ei tehdä kostona tai muuten epäterveestä motiivista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se et joku pystyy puoli vuotta pyörittämään tuollaista rumbaa toisen, sairastuneen, puolison selän takana, kertoo ihmisestä ihan tarpeeksi.
Juuri näin.Pettäjät ovat sairaita, heillä on tunnetason ja empatian ongelmia. Monet ovat myös seksiaddikteja tai/ja muista asioista addiktoituneita esim. nettipor..., alkoh...., jatkuva huomionkipeys ym.
Addiktio on hyvin vaikea hoitaa, vuosia vaativa terapia, joka onnistuu vain jos sitä itse todella haluaa. Useimmat retkahtavat uudelleen ja uudelleen.
Ap, sinä tiedät onko vaimollasi addiktiotaipumuksia. Oletko varma, että tämä oli ensimmäinen kerta?
Minusta sinulle olisi parempi, että jatkat elämääsi uusilla urilla. Rikot vain itseäsi yhä pahemmin pettäjän kanssa. Ansaitset paremman ja luottamukseen perustuvan parisuhteen. Onneksi teillä ei ole lapsia, helpottaa elämän uudelleen järjestömistä. Usko itseesi, anna itsellesi vapaus, onni ja hyvä tulevaisuus - jonkun toisen rinnalla!🌸Nyt sulla menee hieman pitkälle.
Me emme tiedä ap:n suhteesta mitään. Voi olla niinkin, että ap on seksiä tahallaan pihtaava mykkäkouluilija, joka päivittäin lyhyenä puhejaksonaan haukkuu vaimonsa rumaksi ja läskiksi ja että vaimo on niin alistettu, ettei pysty eroamaan yksinään, vaan tarvitsee siihen toisen miehen tueksi.
Ei kovin todennäköistä koko toi skenaario, mutta yhtä mahdollista kuin väite, että juuri vaimo olisi se hirviö.Tuo on luultavasti juuri se mitä on tapahtunut! Miehet ovat juuri tuollaisia väkivaltaisia hulluja!
Jostain syystä nainen petti kamalan miehen kanssa. Eikö olisit helpompaa pakata laukkunsa ja häipyä? Tai sitten toi akka ei osaa olla yksin.
AI kauheeta, nainen toimi kuten tavallinen mies?
Miksi menee suhteisiin? Yhtä säälittävä mitä nekin miehet jotka ei pysty olemaan itsekseen vaan päätyvät aina pettämään.
Jätä se sika! Kerran pettänyt pettää toistekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne pettämistapaukset, jotka minä tiedän ovat tapahtuneet alkoholin vaikutuksen alaisena. Niissä ei ole tosiaan ollut kyse mistään huonosta suhteesta, vaan ihan puhtaasti on todellisuudentaju hämärtynyt ja se on vaikuttanut niin v**un kivalta idealta, muttei enää aamulla krapulassa.
Tiedän tuttavapiiristä kaksi pettämistapausta, joissa vaimo petti. Toinen tapahtui kerran humalassa ja toinen oli tuollainen puolen vuoden sivusuhde. Molemmissa kerroissa oli kyseessä huono suhde ja molemmat vaimot ottivat itse eron myöhemmin. Hemalapettäjä pysyi siinä liitossaan useamman vuoden, kunnes erosi. Se sivusuhdepettäjä erosi heti suhteen tultua ilmi, siinä oli kyseessä aviomies, joka harrasti mykkäkouluja ja oli pihdannut seksiä 2 vuotta sitä pettämistä ennen.
Piti ihan 2 vuotta odottaa? Mä ootin puoli vuotta jonka jälkeen lähdin. En ottanut enää uutta ainakaan vakituiseksi.
Vai puolen vuoden seksittömyyden jälkeen heti erosit. Se on kyllä hieman äkkiväärää. Minun mieheni on pihdannut nyt puoli vuotta, enkä ole valmis eroamaan, vaan toivoisin, että asian saisi korjattua jotenkin. 2 vuotta seksittömyyttä ja sen jälkeen uuteen suhteeseen joko suoran eron tai pettämisen kautta kuulostaa minusta ihan ymmärrettävältä.
Miksi pitää pettää? Ei sillä tuoda mitään uutta kehnoksi käyneeseen suhteeseen. Esitin 6kk jälkeen kysymyksen aikooko toinen tehdä jotain asioiden eteen, johon vastasi en tiedä. Tuskin olisi tiennyt yhtään sen paremmin 2 vuoden päästäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettimisen paikka. Mitä itse olet tehnyt, mikä on johtanut tilanteeseen. Asioilla on aina monta puolta.
Anteeksi mitä!? Minua on petetty ja minä en kyllä tehnyt yhtään mitään väärää (paitsi luotin). Edes tämä pettäjä ei ikinä moittinut minua mistään tai sanonut, että jokin olisi ollut suhteessamme vialla.
Addiktit toimivat juuri näin. Eivät puhu totuutta, kiertelevät, salaavat. Pitävät ihmisiä varalla, myös puolisoaan. Saalistavat jatkuvasti, kaikkialla. Pettävät henkisesti esim. somessa, käytännössä aina kun siihen on fyysisesti mahdollista, työreissuissa, työpaikalla, harrastuksissa... koska se on addiktio eli mielen sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”jos tarvetta tuntuu, niin muidenkin kanssa”
Miksi kannustat Ap:jaa pettämään avioliitossaan???? Järjetön neuvo, joka on juuri kokenut järkyttävän shokin! Miten se avioliitto toimii, jos ap alkaa samaan kuin vaimonsa, haloo!!!Se voi tehdä tilanteesta emotionaalisesti helpomman käsitellä miehelle ja mahdollistaa tilanteen objektiivisemman arvioinnin. Lisäksi se saattaa auttaa vaimoa näkemään miehensä ihmisenä ja motivoida häntä panostamaan suhteeseen. Olennaista kuitenkin on, että sitä ei tehdä kostona tai muuten epäterveestä motiivista.
Mitä tuon terapian jälkeen tapahtuu? Ap on rikki ja nainen oppii vasta terapiassa kunnioittamaan toista. Vaimon silmissä aloittaja ei ole alunperinkään ollut ihminen.
On tämä kummallinen palsta. Jos miesoletettu kertoo pettävästä vaimostaan, niin hyeenat huutaa, kuinka miehen vika ja kuinka mies on omalla toimillaan ajanut toisen pettämään!? Teitä ei varmaan koskaan olla petetty TAI sitten se teidän pettäjä on ollut mies, joka ei tosiaan saa tällaista symbatiaajaembatiaa, kuin ap:n vaimo. Hävetkää. Vaikka tosiaan uskon tämän aloutuksen olevan provo, mutta silti asenne paistaa läpi.
Ei kovin pelokkaalta ja alistetulta vaimolta vaikuta, jos pystyy aviovuoteessa paneskelemaan toista miestä :D