Mitä sellaista sinulle on tapahtunut mitä luulet että kovin monelle muulle ihmiselle täällä ei ole tapahtunut?
Minä aloitan: synnyin reilut 1700g painavana keskosena.
Kommentit (2016)
Olin Kairossa ja oli maanjäristys. Lähdin hotellista yöpuku oäällä ja oli päivä.
Olin Ateenassa vuosikymmeniä sitten moottoripyörän takaosassa ja liikennevaloissa hyppäsin pois.
Olen pyörtynyt Israelissa joulun aikaan Nazaretissa kirkossa. Olen pyörtynyt lentokoneessa käytävälle Las Palmasista Suomeen.
Anoppi ehdokas pyörtyi kun näki minut, tämä ulkomailla. Näki kaukaa ja olin vaalee hiuksinen.
Olen saanut aivovamman kun kaaduin pahasti laskettelurinteessä. Kaikki piti opetella uudestaan puhumisesta ja kävelemisestä lähtien. Nyt minusta ei huomaa päällepäin keskustellessa mitään. Jatkuvan päänsäryn ja äärettömän väsymisen pystyn puolitutuilta piilottamaan, läheiset sen tietenkin tietää.
Vierailija kirjoitti:
Olen höyhentänyt entisen koulukiusaajani ja pahoinpitelijäni oikeudessa.
Aivan mahtavaa!
Sote-puolella
Sain tietää että ent.opiskelukaveri on käynyt järjestelmissä luvatta kurkkimassa tietojani
Vierailija kirjoitti:
Olen päässyt sekä oikikseen että lääkikseen samana vuonna.
Valhe
Voit saada jommankumman vuoden aikana muttet molempia. Yliopistoihin haku keväällä, ei puolen vuoden välein
Vierailija kirjoitti:
Olen kaatanut valkähäntäpeuroja jousella.
Kylläpä olet kova "jätkä"
Vierailija kirjoitti:
Sote-puolella
Sain tietää että ent.opiskelukaveri on käynyt järjestelmissä luvatta kurkkimassa tietojani
Miten tällaiset saavat olla töissä! Olevinaan niin hoitajia.
Olen pelastanut lapsen hengen. Lapsi roikkui ostoskeskuksen rullaportaiden kaiteessa ulkopuolella. Huomasin rappujen puolessa välissä että lapsi roikkuu aina vaan. Ryntäsin nappaamaan ranteista kiinni ja huusin että joku pysäyttäisi raput. Roikotin tätä lasta vielä ylhäällä niin kauan että raput pysäytettiin ja sain tukevan asennon nostaa hänet turvaan. Lapsi oli alta kouluikäinen. Luojan kiitos jaksoin pitää häntä! Pudotus olisi ollut pitkä kivilattialle....
Olin tuolloin saanut tietää olevani raskaana. Järkytys ehkä laukaisi keskenmenon kun kivut alkoi pian tuon jälkeen. Mutta onneksi yksi lapsi pelastui.
Vierailija kirjoitti:
Miesystäväni otti ja suuteli äitiäni, siinä silmieni edessä.
Tämähän on kuin Speden sketsistä.
Paroni Von Münchausen valitteli, että hänelle vain sattuu niin uskomattomia asioita, että kukaan ei usko.
Sitten hän suuteli kutsujen emäntää ja kysyi isännältä, uskoisiko hän tätäkään, jos ei olisi itse nähnyt.
Vierailija kirjoitti:
Olen pelastanut lapsen hengen. Lapsi roikkui ostoskeskuksen rullaportaiden kaiteessa ulkopuolella. Huomasin rappujen puolessa välissä että lapsi roikkuu aina vaan. Ryntäsin nappaamaan ranteista kiinni ja huusin että joku pysäyttäisi raput. Roikotin tätä lasta vielä ylhäällä niin kauan että raput pysäytettiin ja sain tukevan asennon nostaa hänet turvaan. Lapsi oli alta kouluikäinen. Luojan kiitos jaksoin pitää häntä! Pudotus olisi ollut pitkä kivilattialle....
Olin tuolloin saanut tietää olevani raskaana. Järkytys ehkä laukaisi keskenmenon kun kivut alkoi pian tuon jälkeen. Mutta onneksi yksi lapsi pelastui.
Jos tämä on totta, niin olen todella pahoillani, Ja täällä teinit jankkaa karmasta. Lukekaa nyt mitä elämä oikeasti on, juuri tätä.
Olimme muuttaneet tyttöystävän opintojen perässä pienenelle paikkakunnalle, jossa oli arvostettu käsityöalan oppilaitos.
Olin aika yksin uudessa paikassa ja vietin aika paljon aikaa paikallisessa baarissa.
Tapasin baarissa eksentrisen hepun, joka pyysi käymään kotonaan, äiti keittää kahvit...
No, menimme kaverin kotiin, äitinsä tosiaan laittoi kahvit tulelle ja oli oikein hauska rupatella. Äiti oli ammatiltaan opettaja ja mukavaa seuraa, poika ei ollut penaalin terävin kynä.
No, talon puhelin soi, toisessa päässä oli ulkomaille muuttanut sukulainen, joka soitti aina humalassa haukkumapuheluita. Talon emäntä lopulta veti puhelimen pistokkeen seinästä(kännyköitä oli silloin hyvin harvalla).
Lähdin kotiin, tyttöystäväni istui puhelimessa kysymysmerkin näköisenä. Toisesta päästä kuului kiivas papatus, tyttöystäväni yritti selittää, että en tiedä kuka olet ja en ole mikään Ulla...
Ko. uuden tuttavaperheen musta lammas oli jatkanut soittoyrityksiään ja osunut MEIDÄN numeroomme.
T: nimim. Assburger
Kattelin prinsessa dianaa 90-luvulla
Vierailija kirjoitti:
Olimme muuttaneet tyttöystävän opintojen perässä pienenelle paikkakunnalle, jossa oli arvostettu käsityöalan oppilaitos.
Olin aika yksin uudessa paikassa ja vietin aika paljon aikaa paikallisessa baarissa.
Tapasin baarissa eksentrisen hepun, joka pyysi käymään kotonaan, äiti keittää kahvit...
No, menimme kaverin kotiin, äitinsä tosiaan laittoi kahvit tulelle ja oli oikein hauska rupatella. Äiti oli ammatiltaan opettaja ja mukavaa seuraa, poika ei ollut penaalin terävin kynä.
No, talon puhelin soi, toisessa päässä oli ulkomaille muuttanut sukulainen, joka soitti aina humalassa haukkumapuheluita. Talon emäntä lopulta veti puhelimen pistokkeen seinästä(kännyköitä oli silloin hyvin harvalla).
Lähdin kotiin, tyttöystäväni istui puhelimessa kysymysmerkin näköisenä. Toisesta päästä kuului kiivas papatus, tyttöystäväni yritti selittää, että en tiedä kuka olet ja en ole mikä
Kyseisessä paikassa sattui muitakin erikoisia sattumuksia, jotka paljolti johtuivat tukiverkon puutteesta, piti turvautua apuun, mitä sai.
Autoni meni rikki perjantaina, pakko oli saada auto maanantaiksi kuntoon.
Olin juuri saanut työpaikan 30km päästä, olin vielä aika rahaton ja julkisia kulkuneuvoja ei ollut...
Sain auton eerääseen pikkukorjaamoon, sovittiin, että minä teen auton kanssa itse töitä, korjaajaamoyrittäjällä on muita töitä, mutta yhteistyöllä onnistuu.
Omistaja osoittautui alkoholistiksi. Käytiin korjaamoyrittäjän kanssa ostamassa viinaa naapurikylältä, käytiin yrittämässä pontikankin ostoa, mutta hetki ennen saapumistamme poliisi oli ratsannut pontikkatehtaan.
Pihamaalla lojui lyttyyn poljettu pontikkapannu.
Auto oli maanantaiksi kunnossa, korjaamoyrittäjän rouva kirjoitti mielestäni suolaisen laskun, mutta hyvitti hinnasta isännälle ostamani kossupullon.
Oon saanut sähköshokkihoitoa 8 krt Kellokoskella.
Virtahepo kirjoitti:
Olen synnyttänyt esikoiseni kiinalaisessa sairaalassa
Ja ajattelet ettei kukaan muu ole tehnyt samaa? Ehkä miljardi kiinalaista kuitenkin?
Puu kaatunut kahdesti auton päälle, eri paikoissa, eri autojen päälle. Muutenkin elämässä on ollut kaikenlaisia eksoottisen harvinaisiakin vastoinkäymisiä mutta ei juuri mitään positiivisia sattumuksia. En tiedä mistä olen voinut saada päälleni tällaisen kirouksen.
Sama.