Mitä sellaista sinulle on tapahtunut mitä luulet että kovin monelle muulle ihmiselle täällä ei ole tapahtunut?
Minä aloitan: synnyin reilut 1700g painavana keskosena.
Kommentit (2016)
Olen kontannut ydinvoimalan reaktorissa ja etsinyt likatahroja ja pieniä roskia poistaen niitä, kunnes työnjohtaja on huutanut ylhäältä, että nyt pois, säteilyarvot on koholla. Samalla nenäni on alkanut vuotaa verta solkenaan ja putsaamisesta ei tule loppua. Ainakin asetoni ja mahdollisesti fosforihappokin kaasuuntuneena on tehneet tehtävänsä nenässäni. En tosin ole varma, että kaasuuntuuko fosforihappo, asetoni nyt ainakin. Lopulta on kivuttava reaktorista pois vaikka sotku jääkin jollekin toiselle. Dosimetriä ei reaktoriin saa viedä, joten annos jää arvoitukseksi.
Puhuin Jukka Virtasen kanssa puhelimessa.
Olen kohdannut karhun luonnossa, asun kaupungissa. Karhu oli pohjoisessa.
Minulla oli seksisuhde naimisissa olevan työkaverini kanssa. Kerran hän sanoi, että nai hänet paksuksi, hän haluaa lapsen, mutta ei miehensä kanssa. Olin vähän alkuun et ole tosissas. No kyllä hän oli ja toteutin toiveen. Kaunis tyttö tuli, olen nähnyt hänet muutaman kerran kun on nyt jo aikuinen ja sellaisessa ammatissa että olen keksinyt tekosyyn poiketa asiakkaana hänen luonaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen kohdannut karhun luonnossa, asun kaupungissa. Karhu oli pohjoisessa.
💖🧸
Vierailija kirjoitti:
Puhuin Jukka Virtasen kanssa puhelimessa.
"eee, mmm-m, ööö-ööö, toivottavas-äää, se-eee, -iii-ööö, oll, ää, oll, öö, ollu kaukop, öö, eee-e, kaukopuhel, eee, ööö, kaukopuhelu, ku, kun neee, ööö, oli, äää, joss-jos-, äää, oli joskus, eee, kall-eee, kallii, äää, äää, kalliita, eee, ööö"
Olen päässyt sekä oikikseen että lääkikseen samana vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Olen päässyt sekä oikikseen että lääkikseen samana vuonna.
Ei ole mahdollista! Yhden paikan saa ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen päässyt sekä oikikseen että lääkikseen samana vuonna.
Ei ole mahdollista! Yhden paikan saa ottaa vastaan.
Silloin sai ottaa useammankin paikan, vuonna 1999. Otin ja molemmista valmistuinkin, oikiksesta parissa vuodessa. Meni lääkiksen preklinikan ohella. Ainakin tuolloin oikis (HY) oli käytännössä kirjekurssi.
P.S. Nykyäänkin saanee sinänsä hakea (ja tulla valituksi) useampaan kohteeseen, mutta vain yhden paikan saa ottaa vastaan.
Kävin lääkärissä ja asennettiin ns. holtteri, eli johdot ja rekisteröintilaitteet mittaamaan sydämen toimintaa. Oli kesä ja menin hotelliin yöksi, maalta kun olin tullut. Ohuessa lyhythihaisessa puserossa, kun johtoja pursui joka aukosta, näytin varmaankin itsemurhapommittajalta.
Seisoin pysäkillä kasvot bussin tulosuuntaan päin. Bussi näkyi, ja heilautin käteni laajassa kaaressa, pysäyttääkseni bussin. Silloin joku juoksi takaa päin suoraan naamansa käteeni. Vihastui, mutta onneksi pääsin bussiin turvaan.
Täysin tahaton puolityrmäys...
Olen ollu 8. kertaa vankilassa edellisen 30 vuoden aikana ja 7 kertaa avioliitossa.
Onko muita?
Olen kerran silminnähnyt sivustakatsojana sellaisen myymälävarkaustapauksen, jossa n. 3-vuotias lapsi mankui jotain lelua ja vanhemmat ensin harasivat vastaan, mutta sitten perheen isä kyllästyi ja tiuskaisi lapselle "Haluatko sinä nyt tämän?" johon lapsi vastasi "Joo", jolloin isä repi pakkauksen auki ja antoi lelun lapsen käteen. Ilmeestä päätellen perheen äiti tykkäsi kyttyrää tästä ratkaisusta. Avattu pakkaus jäi leluosastolle ja he kai sitten sanoivat kassalla lelun olleen jo tullessa lapsen mukana.
Tämä tapahtui vuoden '87 tienoilla, mahtavatko eräät ihmiset edelleen kasvattaa lapsiaan samalla tavalla...?
Menin aikuiseksi kasvettuaan naimisiin ala-asteen opettajani kanssa
Olen asunut elämäni aikana neljässä eri asunnossa ja ne kolme muuta ovat kaikki olleet näköetäisyydellä siitä ensimmäisestä kerrostalosta jossa perheemme syntyessäni asui.
Olen paennut tornadoa Yhdysvalloissa
Sudanilainen pankinjohtaja kosi minua -pankin asiakasta.
Vierailija kirjoitti:
Menin aikuiseksi kasvettuaan naimisiin ala-asteen opettajani kanssa
Minä taas yläaste aikoinani ihastuin 10 vuotta vanhempaan matikanopettajaan, nykyään olemme naimisissa, tunne oli molemminpuoleinen mutta koska olin ala ikäinen ja vasta 15 niin opettaja piti tunteensa salassa,naimisissa ollaan oltu 15 vuotta ( alettiin virallisesti seurustelemaan kun täytin 19 ja naimisiin mentiin 3 vuotta myöhemmin ja 2 ihanaa tytärtä saatiin:3
Nähnyt nuorena kun mies vietiin kodista hirttoköysi kaulassa siis poliisit vei. Omakotitalo jossa asuin vuokralaisena ja satuin menemään sisälle.
Tähtien sota: Uusi toivo tuli telkkarista ensimmäisen kerran 9. syyskuuta 1985. Siinä oli silloin mukana kohtaus, jota ei ole tietääkseni ollut kuin kerran sen jälkeen.
Ilmeisesti vain harvat ihmiset ovat sen kohtauksen nähneet, sillä vaikka olen vuosien varrella etsinyt internetistä, en ole löytänyt siitä edes minkäänlaista mainintaa, ei myöskään esim. täältä:
Kun elokuva sitten joulukuussa 2015 jälleen kerran tuli televisiosta, niin se pitkään kadoksissa ollut kohtaus olikin yllättäen mukana.
Elokuvasta puuttui tällä kertaa se kohtaus, joka ylläolevassa filminpätkässä on kohdassa 8:19 — 8:23, ja tilalla oli sellainen, jossa Millennium Falcon lipui hiljalleen kapinallisten tukikohdan kyljessä olevasta, hitaasti avautuvasta suuresta luukusta sisään jonkinlaiseen laskeutumishalliin.
Tätä kohtausta en ole nähnyt myöskään sen jälkeen.