Mitä sellaista sinulle on tapahtunut mitä luulet että kovin monelle muulle ihmiselle täällä ei ole tapahtunut?
Kommentit (2016)
Nainen käytti minua seksuaalisesti hyväksi kun olin pieni poika.
Olen nähnyt Dianan ja Charlesin kun tulivat Lontoossa jostakin ensi-illasta.
Pujahtivat nopeasti autoon, Diana vilkutti uteliaille katsojille.
Lapsuudestani muistan kerran, kun isäni oli juuri riidellyt äitipuoleni kanssa ja pikkusiskoni kysyi saako mennä ulos kavereita tapaamaan ja olin ite menossa kävelylenkille, johon isä totesi vain meille että "tehkää ihan mitä lystäätte, tappakaa vaikka ihtenne". On paljon muutakin ikävää jäänyt mieleen, mutta tuossa ehkä yksi ikävimmistä tavoista, miten lapselle voi puhua, pikkusiskoni taisi olla tuohon aikaan 8 tai 9 vuotta, toivon vain että ettei pikkusiskoni muista noita sanoja.
Isäni myös muutaman kerran uhkaili itsemurhalla, jos ei saanut tahtoaan läpi jossain asiassa.
Kaupan kassalla maksamisen jälkeen päätin ottaa siinä tarjolla ollutta käsidesiä. Painoin pullon pumppua, mutta se kaikki käsidesi ruiskahti oikeaan silmääni ja ihan kunnolla.
Lapseni riisti hengen itseltään nielaisemalla laastarin.
Fentanyylilaastarin.
Esikoiseni ainut lapseni syntyi ja kuoli 1h ikäisenä kaikkien shokiksi. 3kk myöhemmin saimme tietää että hänellä oli kromosomimuutos mitä on raportoitu maailmassa vaan muutamia
Vierailija kirjoitti:
Eräs ylimielinen, koulukiusaaja, valehteleva omaetua ajava kusipää menehtyi.
Laitoin lipun salkoon ja avasi kuohuviinin. Lippu ei ollut puolitangossa, enkä itkenyt.
Naapurit kyseli. Sanoin vain että merkkipäivä.
Olet sairas. Hanki apua.
Tuntematon lentävä esine seurasi minua kun olin iltahämäräs lenkillä 16 vuotiaana. Siitä on jo kauan aikaa mutta tapaus ei unohdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs ylimielinen, koulukiusaaja, valehteleva omaetua ajava kusipää menehtyi.
Laitoin lipun salkoon ja avasi kuohuviinin. Lippu ei ollut puolitangossa, enkä itkenyt.
Naapurit kyseli. Sanoin vain että merkkipäivä.Olet sairas. Hanki apua.
Tuo on ihan normaali reaktio.
Minäkin tulen nauttimaan kiusaajien kuolemista, koskee myös poliitikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs ylimielinen, koulukiusaaja, valehteleva omaetua ajava kusipää menehtyi.
Laitoin lipun salkoon ja avasi kuohuviinin. Lippu ei ollut puolitangossa, enkä itkenyt.
Naapurit kyseli. Sanoin vain että merkkipäivä.Olet sairas. Hanki apua.
Tuo on ihan normaali reaktio.
Minäkin tulen nauttimaan kiusaajien kuolemista, koskee myös poliitikkoja.
Tuossa ei ole mitään normaalia.Löytyyköhän peilistä syy kiusaamiselle?
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
otin siiderin ja se nousi mukavasti päähän. Vasta myöhemmin huomasin, että se oli alkoholiton siideri... höh?
Serkkuni löysi 17-vuotiaan poikansa kaljajemman.
Lähetti miehensä ostamaan yhtä monta pulloa ykköskaljaa.
Serkku liotti ja vaihtoi etiketit.
Teinijulli ei huomannut mitään!
Opiskeluaikoina yksi kaverini, muuten ihan mukava, esiintyi paheellisena paljon kokeneena maailmanmiehenä tavalla, joka herätti tiettyä myötähäpeää. Annoin sille teetä ja sanoin että se on kannabista, koska olin varma ettei se oikeasti edes tietäisi miltä kannabis tuoksuu. Olin oikeassa. Se poltti sen ja tuli pilveen. Kovat plasebovaikutukset kehissä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut Linnan juhlissa vieraana, omalla kutsulla.
Olen myös. Ei se kauhean hohdokasta ollut, karmea tungos jossa voi joutua odottamaan monta minuuttia päästäkseen etenemään esim. metrin. Presidentinlinnan pöytävesi oli hyvää.
Mutta mainittakoon, että kutsu tuli presidentiltä, jonka vastaehdokkaan kampanjan tukijalistalle olin antanut nimeni. Se ilahdutti, koska se sai kokemaan, että Suomi on maa, jossa ihmiset voivat olla poliittisesti eri mieltä ja silti kunnioittaa toisiaan.
Siskoni soitti ja kertoi, että äiti oli saanut aivoinfarktin ja viety sairaalaan. Olin juuri lukenut Britannian entisen ulkoministerin Tony Croslandin elämäkerran, jonka lopussa hän saa aivoinfarktin ja hänet viedään sairaalaan. Tarkistin, kuinka monen päivän kuluttua siitä hän kuolikaan: kuuden päivän. Ajattelin tämän nojalla, että äiti kuolee aivan takuuvarmasti kuuden päivän kuluttua.
Äiti kuoli kuuden päivän kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin ällän paperit lukematta ylppäreihin.
Kirjoitin lukematta viisi ällää ja siten ällän paperit, mutta en ollenkaan kirjoittanut matematiikkaa, edes lyhyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kätellyt Matti Vanhasta
Olen nähnyt Matti Vanhasen munasillaan.
Olen ollut Helsingin vanhalla ylioppilastalolla järjestetyn tilaisuuden jälkeisessä ruokajonossa Matti Vanhasen ja Simon Elon välissä. Nyt on ketjussa täysi trilogia Matti Vanhas -sattumuksia!
Mistä tiedät ettei mies pitänyt muilla tavoin huolta lapsensa elatuksesta? Me eksän kanssa sovimme aikoinaan ettei minun tarvitse maksaa elareita, vaan maksan lapseni kaikki vaatteet ja muut tavarat. Meillä vuoroviikkovanhemmuus mutta lapsi kirjoilla eksän luona.