Mitä sellaista sinulle on tapahtunut mitä luulet että kovin monelle muulle ihmiselle täällä ei ole tapahtunut?
Minä aloitan: synnyin reilut 1700g painavana keskosena.
Kommentit (2016)
Minulla on ollut ”luumätä” 31 vuotiaana
Vierailija kirjoitti:
Noista pallosalama-ilmiöistä täällä moni kirjoittanut. Niissä ei ole mitään outoa. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat nähneet pallosalaman ja ne tulivat usein sisään asuntoon. Maadoituksia kun ei ollut siihen aikaan.
Itsekin olen nähnyt niitä kymmenet kerrat.
Kaikki ei ole nähneet ja ikinä ei ole saatu kuvattua. On kiistanalaista, onko ilmiötä edes olemassa. Esim sähkölaitokselle soittaessani tyyliin naurettiin. Ja tulee kyllä uuteen maadoitettuunkin asuntoon sisälle.
Juoksin alakouluikäisenä talvella yöllä sukkasillaan poliisiasemalle hakemaan apua perheväkivaltatilanteeseen. Matkaa oli pari kilometriä,
Onnistuin ottamaan suihin niin että koko varsi+ pallot meni suuhun/kurkkuun ,enkä edes oksentanut!
Meiltä on huostaanotettu lapsi emmekö ole nähnyt häntä 15 vuoteen. Olemme lapsen isän kanssa edelleen yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Meiltä on huostaanotettu lapsi emmekö ole nähnyt häntä 15 vuoteen. Olemme lapsen isän kanssa edelleen yhdessä.
Mä kuulin vielä ihmeellisemmän. Yks lapsi joka oli kuulemma huostaanotettu asui koko ajan kotona eikä kukaan, vanhemmat lapsi tienneet "huostaanotosta" mitään.
Kadulla kävellessäni ikkuna pokineen putosi taakseni. Yksi askel vähemmän ja se olisi ollut sitten siinä.
Pyörin favelassa keskellä yötä, en tullut ryöstetyksi. Tapasin autossa asuvan perheen ja potkin palloa lasten kanssa.
Huisii kirjoitti:
Menetin hajuaistini tapaturmassa. Makuaisti on erinomainen vielä, vaikka monet yrittää muuta väittää. Se on hassua, miten ihmiset ei tajua sitä, että ihminen itse tietää, onko hänellä makuaisti. Sen voi helposti testata :D
Uskon sinua. Itseltäni Covid-tauti vei hajuaistin kokonaan noin viikoksi, mutta makuaisti säilyi.
Vierailija kirjoitti:
Umpisuoleni puhkesi enkä tuntenut oikeastaan mitään pahempaa kipua, vain pientä nipistelyä. Tämä toki melkein tappoi minut mutta se onkin eri tarina..
Kiinnostaisi tietää, miten lopulta päädyit hoitoon? Tipahdit yhäkkiä kadulle tms. dramaattista. Yläasteella kuulin yhden opettajan yhtäkkiä menettäneen tajuntansa kesken koulupäivän samasta syystä ja olisi ollut henki pois, jos olisi tapahtunut hänen ollessaan vaikka yksin kotona.
Olen ollut hyvin lähellä tulla ammutuksi. Täysin seonnut eksäni laukaisi kiväärin metrin päässä minusta
niin, että luoti viuhui ihan korvan vierestä.
Mieheni katosi. Tuli vuoden päästä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Eetu Hiltunen kirjoitti:
uskoontulo (kristinusko)
Mäkin haluan tulla uskoon nimenomaan kristinuskoon mutten vain tule,Jeesus pelastaa ketkä haluaa ja mun kohtalo niinkuin miljardeilla muilla on tulijärvi,reilukerho.com, vuosia rukoillut,pyytänyt on anonut mutta mitään ei tapahdu ja elämä mennyt vaan paskaksi.
Mene messuun, lue Raamattua. Sana tekee uskon eläväksi. Olet rukouksessa 🙏
Pornotähti istui viereeni lennolla San Fransisco - LA.
Hän oli menossa elokuvansa ensi-iltaan.
Keskustelimme niitä näitä ja häntä tuntui huvittavan puujalkailuni.
Hieman ennen laskua hän sanoi, että avec puuttuu ylihuomiselta.
Valitettavasti lento Lontooseen lähti samana iltana.
Olisi varmaan pitänyt siirtää lentoa ihan uteliaisuudesta, sillä (kappas vaan) en ole koskaan ollut isompien pornostarojen Hollywood bileissä.
löysin metsästä ruumiin. Eli olin beagle-koiran kanssa lenkillä, kun koira alkoi sinnikkäästi vetämään pois polulta syvemmälle metsään. Yritin estää, mutta koira katsoi oudon vakavasti ja määrätietoisesti. Ei ollenkaan sen tapaista. Se kun on sellainen kiltti iloinen "pelle", joka vaikka kujeilee paljon mutta on myös tottelevainen.
Menin sen perässä ja n.500m harjulla, puun alla lepäsi puoliksi makuullaan vanha mies puuta vasten.
Aluksi ajattelin, että vanhus oli torkahtanut siinä auringon lämmössä. Hänellä oli reppu vieressä ja repun päällä termospullo. Pian huomasin että hän oli menehtynyt. Soitin viranomaiset paikalle.
Myöhemmin miehen leski ja poika halusivat jutella kanssani. Selitin heille, että todennäköisesti mies oli kuollut nukkuessaan, koska hän oli asettunut nojaamaan puuta vasten.
kerroin heille, että maisema jonka hän viimeisenä hetkenään näki, oli todella kaunis metsäinen järvimaisema aurinkoisena aamupäivänä. hän näytti hyvin levolliselta.
Hän oli ollut poissa kotoa 3h. ja hänellä oli tapana tehdä pitkiäkin vaelluslenkkejä.
Asiaan ei siis sisältynyt mitään draamaa. Esim. ruumis ei haissut, näyttänyt groteskilta ja eläimet eivät olleet jyrsineet sitä. Saattaa olla, että jos oltaisiin tultu paikalle vaikka vähän aikaisemmin, oltais voitu ehkä pelastaa hänen henkensä, mutta tässä kävi nyt näin.
Mies jätti muutamia päiviä ennen häitä.
Oma sisko otti mun poikaystävältä suihin bileissä, mis oltiin yhtäaikaa. Vessassa, mut jäivät kii!
Vierailija kirjoitti:
Onnistuin ottamaan suihin niin että koko varsi+ pallot meni suuhun/kurkkuun ,enkä edes oksentanut!
Mikro-penis on ainakin keskusteluissa ihan tuikitavallinen tuttavuus monelle. Se mahdollistaa monia sellaisia asioita, jotka normaalimittaiselta jää haaveeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Umpisuoleni puhkesi enkä tuntenut oikeastaan mitään pahempaa kipua, vain pientä nipistelyä. Tämä toki melkein tappoi minut mutta se onkin eri tarina..
Kiinnostaisi tietää, miten lopulta päädyit hoitoon? Tipahdit yhäkkiä kadulle tms. dramaattista. Yläasteella kuulin yhden opettajan yhtäkkiä menettäneen tajuntansa kesken koulupäivän samasta syystä ja olisi ollut henki pois, jos olisi tapahtunut hänen ollessaan vaikka yksin kotona.
Huh, vieläkin karmii ajatella sitä aikaa, olin luultavasti pomppinut päiviä jo vuotavalla suolella(oli tullut reikäkin, löysivät hätäleikkauksessa) Maailman kivuliaimpiin tiloihin kuuluva aiheutti itselle vain vähän nipristelyä, oikealla puolella. Mutta tulin todella sairaaksi aika nopeasti, kuume nousi 40c ja yli, rupesin ripuloimaan ja oksentelemaan holtittomasti, tärisin horkassa tuolilla josta tipuin alas, olin valkoinen naamasta, huulet olivat paperinvalkoiset.. minulla oli paha verenmyrkytys johon melkein kuolin, lanssilla vietiin suoraan sisälle ja leikkaukseen. Kumma, vaikka kuume oli 41c kävelin itse ambulanssiin, täysin sekaisin olevana tosin.
Koska asun yksin jäi pienet traumat..onneksi joku aivoissa pakotti soittamaan hätänumeroon. Mutta, tosiaan..en saanut sitä "itsarikipua" mikä jo pelkästä tulehduksesta yleensä tulee, lääkäritkin ihmettelivät miten ihmeessä en ulvonut kivusta. Henki säästyi onneksi..nykyään pelkään että kiva jos jotain muuta pahaa tapahtuu kropassa ja en tunne sitä:O
Olen haistanut mätänemistilassa olevan ihmisen ruumiin