Lue keskustelun säännöt.
Sukulaiset from hell! Älkää ikinä muuttako toisen entiselle kotipaikalle!
14.08.2006 |
Minulla napsahtaa kohta päässä. Muutettiin kaksi vuotta sitten mieheni kotipaikalle, samalle paikkakunnalle jossa asuu myös anoppini ja miehen sisaruksia. Meillä oli aina ollut ihan hyvät välit kaikkiin sukulaisiin, joten ei tullut mieleenkään, että asiasta voisi koitua mitään suurempia ongelmia... Oltiin niin väärässä kuin vain voi olla!
Miehen sukulaiset tulevat pyytämättä ja ilmoittamatta meille milloin vain, myös silloin kun me itse emme ole kotona. Eivätkä ilmoita näistäkään käynneistä meille, jälkeenpäin olemme muutaman kerran kuulleet kolmansilta henkilöiltä (jotka nämä miehen sukulaiset olivat muitta mutkitta pyytäneet mukaansa), että olivat olleet meidän pihassa katselemassa tms.
Alan tulla vainoharhaiseksi, kun aina töistä palattuani mietin, että olikohan tuokin esine tuossa kun lähdin, vai onkohan täällä ollut joku. Rikkoontuneita leluja, hävikkiä kasvimaalla ja marjapensaissa, tavaroita oudoissa paikoissa, ja esimerkiksi lapsen pyöräilykypärän säädot aivan uusissa mitoissa... En tiedä enää mikä on omilta jäljiltä ja mikä ei, ei me myöskään voida alkaa ketään syyttää, kun ei tiedetä kuka meillä on ollut! Yhdestäkään rikkoontuneesta lelusta ei kukaan ole ilmoittautunut.
Anoppi meillä ollessaan muistelee ihan jatkuvasti kuinka hän on milloinkin minkäkin puskan istuttanut, ja yrittää kaikin tavoin tehdä selväksi, että paikassa näkyy hänen kättensä jälki. Koen, että anoppi hakee ikään kuin omistusoikeutta paikkaan muistelemisen kautta, ja samalla väheksyy minun oikeuttani. Kahta kauheampaa on muistelu, jos miehen sisaruksia on mukana, silloin tuntuu että anoppi yrittää saada muut mukaansa, jotta voisi vielä enemmän osoittaa, kenen kodista on kyse. Niin ja tietenkin kaikki muutokset mitä teemme talossa tai puutarhassa, ovat vääriä: uudet istutukset väärissä paikoissa, vanhat poisrevityt istutukset oli niiiiiin kauniita jne. Saan kuulla myös jatkuvasti pientä piruilua siitä, kuinka olen kasvanut " virkamiesperheessä" (kasvoin pienen maalaiskunnan kirkonkylällä, mieheni perhe on ollut maanviljelijoitä), jossa ei tiedetä mitään todellisesta työnteosta jne.
Meidän tapamme pitää mm. ovea lukossa herättää jatkuvasti, vielä kahden vuoden jälkeenkin, mutinoita siitä, miten " maalla" on tapana pitää ovet auki ja ihmisiä tulee ja menee jatkuvasti, eikä mitään ilmoiteta etukäteen. Joopa joo, ehkä tämä on toiminut aikoinaan kun talossa on ollut maanviljelystä ja ihmiset kotona, mutta me mieheni kanssa käymme molemmat palkkatyössä. Mutta tämä ei tietenkään ole edes tekosyy.
Minuun suhtaudutaan miniäni, joka on " tullut taloon" . Tosiasiassa olemme mieheni kanssa asuneet yli kymmenen vuotta kaupungissa, ja sitten ostimme tämän talon yhteisillä varoillamme. Vaikka siis olemme molemmat taloon " tulleita" ja omistusoikeutemme taloon on aivan yhtä suuri, mieheni sukulaiset kokevat, että talo on vain miehen. Asioista puhutaan esimerkiksi että " ai, SINÄ oleT laittanut uuden astianpesukoneen" - siis puhutaan vain miehelleni. Mieheeni suhtaudutaan yhtäkkiä kuin hän olisi ikänsä asunut maalla ja olisi todella juureva maamies, minuun taas kaupunkilaishempukkana, joka ei a) osaa mitään, b) ei ymmärrä, kuinka " maalla" ei olla niin turhan tarkkoja.
Kaikki nämä ovat aika pieniä asioita, paitsi tuo että meille tullaan kysymättä ja kertomatta silloin kun emme itse ole kotona. Mutta näistä kaikista yhteensä on alkanut kertyä melkoisen iso asia. Me emme kumpikaan enää viihdy kotonamme, en varsinkaan minä. Olemme yrittäneet pitää yllä hyviä suhteita sukulaisiin, ja vähittäisten muutosten kautta osoittaa, mitkä ovat meidän tapamme, joita nyt pitäisi meidän kotona noudattaa. Mutta aivan kuin sukulaiset olisivat sokeita, tyhmiä tai pelkästään ilkeitä: tupaan lampsitaan edelleen kengät jalassa, ovikelloa ei soiteta vahingossakaan vaan mieluummin koputellaan ikkunoita ja muuta vastaavaa. Sukulaiset siis jatkavat elämää kodissamme sellaisena kuin he ovat itse siellä eläneet. Ja olemme muuten sanoneet, että jättää kengät eteiseen ja näyttäneet missä ovikello on, vastauksena on ollut selostusta siitä, miten " meillä maalla" eletään.
En pian enää keksi mikä muu olisi ratkaisuna kuin välirikko.
Kommentit (23)
Kuulostaa tosi kurjalta. Jos ette kumpikaan viihdy kotonanne, eikö olisi aika myydä talo ja muuttaa muualle. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän kyllä.
Miten miehesi suhtautuu asiaan. Sanooko hän mitään vanhemmilleen?
Hommatkaa vaikka koira, ja kouluttakaa olemaan viahinen tunkeileijoita kohtaan, kun ette ole kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Empä kyllä keksi muuta ratkaisua kuin totaalinen välirikko (ei kiva) tai sitten muutto aika paljon kauemmas. Jos tuo muutto ei onnistu työn takia niin muutto uuteen kotiin, johon ette anna avaimia kenellekään. Jos annatte jollekin niin anoppi varmaan kinuaa avaimet lainaan ja teettää itselleen kopiot.
Olisin kyllä itsekin tosi ahdistunut tuossa tilanteessa!
Vaihda oveen uusi lukko tai ota ainakin viimeistään nyt se avain pois sieltä ovipielen kukkaruukusta tai missä se sitten onkaan. Pidät sitkeästi ovia lukossa kaikesta marmatuksesta huolimatta. Eivät ne sitten sinne pääse kaappeja tonkimaan. Pidä ovia lukossa myös silloin kun olette kotona, jolloin kylään haluajat joutuvat soittamaan ovikelloa (tai voivathan ne koputella ikkunoihin kunnes te kuulette jos kuulette, mutta sisään eivät pääse itsekseen.
Äläkä kuuntele niitä marinoita. Ne eivät nimittäin lopu ikinä, eivät ainakaan ennen kuin its eolet mummoiässä ja kylään tulijat ovat niitä jotka ovat kasvaneet sinun tapoihisi. Maalla asuminen on tuommoista. Siinä on jotain samaa kuin niissä äidin kuuluisissa lihapullissa - se on kiinn ivain siitä, mihin on tottunut. Toisten marinaa on vain laskettava ohi korvien ja oltava niin kuin sitä ei olisikaan.
Varmasti on vahemmille ja sisaruksille vaikea paikka ajatella ettei kotitalo olekaan enää kaikille aina avoin ja yhteinen paikka. Jos sinä menet muutosta vaatimaan saat vaan entistä pahemman leiman eli se on kyllä miehesi tehtävä ja vielä niin että HÄN on tätä mieltä eittei tule käsitystä että sinä olet hänet " kääntänyt" sukuaan vastaan.
Tietysti yksi hyvä keino on kutsua kaikki kylään, istuttaa kahvipöytään ja hyvin diplomaattisesti keskustellen ja sukulaisia ymmärtäen kertoa oma näkemys asiasta. Tämä kyllä vaatii paljon pitkää pinnaa ja loukkaustenkin sietoa. Ystävällisesti hymyillen pehmeästi, mutta kuitenkin tarpeeksi tiukasti kertoa mitkä ovat talossanne vierailujen uudet säännöt.
Vaikeaa on, ei kateeksi käy, mutta toivotan onnea! Toivottavasti asiat järjestyvät ilman välirikkoa.
Kysytte että kuka teistä haluaisi tämän talon ostaa! Ja jos/kun kukaan ei halua, myytte vieraalle. Ei tuosta mitään tulee, eikä tule muuttumaan asia. Ne ei sitä tajua, vaikka tuo touhu loppuisi niin mielessään marmattavat. Jos kerran on noin idiootteja niin ei ne sitä asiaa tajua ikinä! Muuttakaa pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kurjalta, todellakin!
Vähän vastaavasta kokemusta... Me annettiin uuteen taloon muuttaessa vara-avain miehen lähellä asuvalle sukulaiselle, joka sitten oletti avaimen olevan sitä varten, että voi käydä meillä mielensä mukaan lainaamassa mitä sattuu tarvitsemaan.
Mä aloin jo epäilemään, että päässäni vippaa, kun aloin laittamaan ruokaa, eikä kananmunia ollutkaan missään, vaikka olin ihan varmasti niitä edellisenä päivänä ostanut (no, sukulainen muisti myöhemmin kertoa niitä lainanneensa, kävi kun oltiin töissä) Hyllyistä katosi myös kirjoja, elokuvia, levyjä... Ja aina joskus niitä palautui, tyyliin " ei kai haitannut, että lainasin?" Sitten purkki, johon olimme keränneet rahaa oli tyhjentynyt jonakin päivänä, edelleenkään en tiedä, kuka sen tyhjensi.
Sain lainailun loppumaan pyytämällä avaimen takaisin, koska se oli lähinnä " hätätapauksia" varten. Samalla sain myös paskamaisen ämmän maineen...
Avainta emme ole antaneet kellekään, eikä meillä ole edes vara-avainta missään. Sen verran älysimme ennakoida. Mutta sukulaiset käy viettämässä kesäpäivää meidän pihalla... Ollaan mietitty, että pitäisikö tosiaan laittaa lukot kaikkiin ulkorakennuksiiksin leikkimökkiä myöten, mutta se varmaan olisi jo niin iso vittuilu, että saataisiin välit poikki pelkästään sillä.
Tämä paikka on oikeasti tosi kiva, eikä meillä ole enää mitään halua muuttaa asumaan ahtaasti kaupunkiin. Joten muutto on todellakin helpommin sanottu kuin tehty.
Tilanne on siksi hankala, että ollaan kyllä mielestämme sanottu, kuinka toivoisimme ihmisten meillä käyttäytyvän: esimerkiksi kenkien jättäminen eteiseen eikä tuvan penkin alle, soittaminen ennen kyläilyä, tuleminen meille silloin kun olemme itsekin paikalla. Ehkä pitäisi sitten sanoa tylymmin ja suoremmin, mutta olemme ajatelleet, että fiksujen ihmisten pitäisi kyllä ymmärtää, mitä sisältää " tervetuloa, soittakaa etukäteen että olemme varmasti kotona" .
Koska emme oikein voi muuttaa, emmekä haluaisi olla tylyjä, taitaa ainoa vaihtoehto olla hidas muutos, eli talon ja pihan vähittäinen raivaaminen erilaiseksi kuin ennen. Olen jo muutaman puskan ehtinyt tahallani siirtää toiseen paikkaan tai hävittää kokonaan, ehkä meidän pitäisi tilata pihalle puskutraktori ja laittaa kaikki vanha matalaksi :)
Mies on kyllä vähän liian nössö tässä asiassa, mutta ymmärrän kyllä, miten vaikeaa on omille sisaruksilleen ja vanhemmilleen olla tyly. Miehenkin mitta alkaa kyllä vähitellen täyttyä, varsinkin kun taas kuulimme, että viime viikolla meidän pihalla oli käyty piknikillä ihan isommalla porukalla, mukana oli ollut sisarusten lasten kavereitakin, kertomatta meille mitään...
Ehkä talvella helpottaa, kun kukaan ei varmaan halua tulla meille kuitenkaan lunta luomaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaupunkilais hempukka kiukuttele... :-)
Maalla on mukavaa... ehkä
meillä on sellaiset siitä syystä että meillä on 4 koiraa, eikä ole enää ei-toivotuista vierailijoista riesaa.
portin lukko on sellainen, jossa numerosarja, joten avainta ei tarvitse muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sukulaisille että oli pakko pistää kaikki lukkoon ja pois pihalta kun meillä käy jotain vandaaleja sotkemassa ja rikkomassa tavaroita kun ei olla kotona ja että kuinka kauheeta se on kuun luulin että maalla saa olla rauhassa eikä vandalismia ole samaan tapaan kuin kaupungissa mutta olen tainnut toissaan erehtyä siinnä miten rauhasssa maalla saa elää.
Mä olen joskus miettinyt kotitilalleni muuttamista, kunhan vanhukset siis muuttavat siitä johonkin eläkeläiskotiin. Ei taida kannattaa sittenkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sun miehesi on tässä asiassa otettava vastuu. Ja selkeästi puhuttava, että HÄN haluaa rauhaa, eikä niin että " vaimoa häiritsee"
virittää marjapuskan juureen, kun pihalla ilmeisesti liikkuu jotain epämääräistä sakkia syömässä meidän marjat ja kasvikset. Odotan vain sopivaa hetkeä, että pääsisin sanomaan.
Aitaa ja porttiakin ollaan suunniteltu. Sitä vaan toivoo, että tilanne normalisoituisi ilman toimenpiteitä. Minusta on tosi kummallista, että ihmiset ei ymmärrä peruskäyttäytymissääntöjä. Ei ne sukulaiset ennen tuolla tavalla toimineet, vaan kävivät meillä kylässä. Nyt tulevat kuin kotiinsa. Ihmetyttää, eivätkö he yhtään mieti asiaa omalle kohdalleen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tilanne. Mä tekisin just niin kuin 14 sanoi, ja jos se ei auta, niin sitten se portti. Vieraita en päästäisi sisälle, jos ei ole etukäteen soitettu.
Onhan se totta, että maalla ollaan vähän vapaampia tuon kyläilyn suhteen, mutta en minäkään kaikkea siedä. Ovet lukkoon vaan ja kaikki lelut yms pois pihasta, kun olette itse poissa.
ja silti kananmunia käydään lainaamassa ????ikkunoistako ne kulkevat
tää kananmunalainausjuttu ei ollut ap:n
kokemuksia 1970-luvulla miniäksi tullessaan. Muuttivat appiukon kanssa yhdessä appiukon kotitilan mailla olevaan taloon. Omaa rauhaa ei ollut eikä kaupunkilaislikkaa arvostettu yhtään. Ja vieläkin, yli 30 vuoden jälkeen anopilla on asiasta traumoja ja haluaa välillä muistella/käydä läpi silloista tilannetta.
Jos ap päätätte jäädä miehen kotiseudulle, kannattaa varustautua pitkällä pinnalla ja sitkeydellä eikä liikaa elätellä toiveita siitä, että tilanne koskaan normalisoituisi ja sinut hyväksyttäisiin samalle viivalle miehen sukulaisten kanssa. Välien katkaiseminen varmasti vain pahentaisi asiaa, jos kuitenkin asuisitte siinä ihan vierestysten. Jos olet nuo em. asiat valmiina maksamaan hintana ihanasta talosta, ympäristöstä ja asumismukavuudesta, niin fine.
Anoppini muutti miehensä ja lastensa kanssa muutaman vuoden kuluttua takaisin kaupunkiin. Aikaa myöten tilanne on helpottanut, siis siten, että päin naamaa ei enää juurikaan vittuilla, mutta onhan silti monta keinoa osoittaa, että anoppi ei vieläkään kuulu joukkoon. Ja nyt on kyse kohta 60-vuotiasta ihmisistä.
niin pistä se kertomaan, että nyt tämä pihanlainaus ja urputus saa loppua. Ja nimenomaan hänen täytyy tehdä selväksi, että on omasta puolestaan asialla, ettei sukulaisten tarvitse tulkita sitä niin, että vaimo, se kauhea akka, on vaan tätä mieltä, eihän nyt mies itse.
Radikaalimpi idea: pistä piha uusiksi. Kunnon remontti pystyyn ensi kesänä. kaadat joka ikisen puskan, jonka anoppisi on sinne istuttanut ja vedät uusia istutuksia niille paikoille. Vaihda mansikkamaa eri paikkaan ja mustaherukat toiseen. Kaada pari puuta. Tulee ainakin selväksi, että kenen talossa ollaan. ;)
vaikka toisaalta ymmärrettäväkin. Asuivatko miehen vanhemmat talossa teidän muuttoonne asti, vai oliko talo ollut siinä välillä tyhjillään?
En tiedä, lohduttaako tämä, mutta tuohon menee aikaa. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vie aikaa miehen sukulaisilta. Anopilta vie aikaa totuttautua ajatukseen, että hänen kotiaan emännöi nyt joku toinen - ja miehen sisaruksilta vie aikaa sopeutua siihen, että koti ei olekaan enää koti (lapsuudenkodissa kun käydään kuten kotona). Ja varmasti anopin puheet pihasta ja istuttamistaan kasveista ovat juuri sitä, onhan se vaikeaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Yritä ymmärtää myös heitä.
Ja ymmärtämisellä en tarkoita sitä, että sallisitte sen että teidän ylitsenne kävellään. Ihan ensimmäiseksi tuo lukkoasia: joku jo sanoikin, että vanhoja avaimia saattaa olla sukulaisilla ellette ole vaihtaneet lukkoja. Samoin jossain saattaa olla vanha vara-avaimen paikka. Varmistakaa ensin, ettei taloon sisälle ole pääsyä.
Pitäkää ne ovet lukossa kun olette kotona, vieraat voivat soittaa ovikelloa - ikkunoihin koputtelua ei tarvitse kuulla jos ei halua :) Ja anopille voi sanoa, ettei nykyaikana ole enää järkevää pitää edes maaseudulla ovia auki - mikä on vielä ihan totta.
Kenkäasiassa kannattaa olla tiukkana, teillä kengät jätetään sinne mikä teillä on tapana. Vieraiden tullessa sanot (tai miehesi sanoo), että kengät voi jättää tuohon, se on talon tapa. Ja jos anoppi tallustelee kengillä siitä huolimatta sisälle ja jättää ne muualle, niin otat kengät ja kiikutat ne eteiseen; hymyilet ja toteat että anoppi taisi unohtaa.
Muut anopin rutinat talon tavoista päästä samantien toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei sinun tai miehesi tarvitse selitellä, miksi teillä tehdään jotain niin tai näin.
Tuo piha-asia onkin hankala. Aiemmat vinkit siitä, että kauhistele anopille maaseudun vandaaleja ja marjavarkaita on ihan hyvä, sillä kannattaa ainakin aloittaa. Jos se ei tehoa niin suora puhe. Kenelläkään ei ole oikeutta oleilla teidän pihallanne ja anopilla taitaa nyt olla puurot ja vellit sekaisin. Anopin on ehkä tätä jopa vaikea ymmärtää, olisiko miehen sisarusten kanssa helpompi ensiksi puhua asiasta?
Istutuksista. Anna anopin napista, uudista pihaa ja istutuksia oman mielesi / mielenne mukaan. Mutta älä nyt koko pihaa jyrää, ajattele osa vanhoista istutuksista osaksi talon historiaa ja aiempien sukupolvien " muistomerkeiksi" .
Tiukentakaa linjaa pikkuhiljaa, siten sukulaisten on ehkä helpompi sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. Jos se ei auta niin sitten suora puhe ja " sääntöjen latelu" .
Voimia, tilanne varmasti helpottuu kunhan aikaa hieman kuluu
Siis jos haluat vielä pitää avioliittosi kasassa. Me olemme mieheni kanssa päättäneet, että kummankaan kotipaikkakunnalla ei asuta, koska pelkäämme, että meillä voisi käydä vähän samantyylisesti kuin teillä. Eli, OMALLE ELÄMÄLLE SAA SANOA HYVÄSTI!