Lue keskustelun säännöt.
Täytän 37v ja tuntuu että elämäni on ohi!
07.04.2021 |
Ikäkriisikö? Mitään uutta ei enää tapahdu, lasteni palvelija ja se siinä. Tätä vielä 11v,nuorin nyt 7v.
Työttömyys masentaa, ravintola alan koulutus ja paikat säpissä.
Välillä tuntuu, että voisi erota ok avioliitosta, että saisi vielä kokea sen alkuhuuman sekoamisen ja onnen. Välillä tuntuu, että haluaa kokea sen vauvakuplan sekoamisen ja onnen. Tuntuu, että tuon tunteen aikana, tuntee oikeasti olevansa elossa ja onnellinen.
Miksi elämä ei voi olla yhtä alkuhuumaa, vauvakuplan hormoni onnea tai nousuhumalaa?
Ja vielä kun tietää, että kauneimmat vuodet takana, niin välillä jopa itken itseni uneen.
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hei mä täytän 46, oon sinkku ja lapsi muuttaa pian pois kotoa. En ole töissä.
No sinä pääset kokemaan sen alkuhuuman. Itse olen naimisissa. Ap
Olen eri, mutta pakko kommentoida. Olet läpeensä hyväosainen, jos sinulle ei tule edes mieleen vaihtoehto että kaikki eivät saa parisuhdetta. Itse täytän pian 40 vuotta, en ole haluistani huolimatta koskaan seurustellut, saati harrastanut seksiä. Ne parhaat päiväni - jotka eivät kovin kummoisia olleet - ovat takana päin, ja nyt on ihan turha haaveilla enää että kukaan mies kiinnostuisi täysin kokemattomasta keski-ikäisestä. Mä olen niin floppi. Tee töitä sen parisuhteesi eteen, olet onnekas. Menkää treffeille.
Virtuaalinen hali
En silti usko etteikö joku mies voisi sinusta kiinnostua edelleenkin. Uskallatko etsiä seuraa treffipalveluista?
Myös sinun ikäisiäsi miehiä on, joilla ei juuri ole kokemusta naisista.
Tunnen tällaisen miehen. Hän on kelpo kaveri: herkkä, fiksu (FM, YTM), urheilullinen, päihteetön ja pitää huolta itsestään. Hän on vain todella, todella ujo naisten seurassa.
Et ole yksin tässä asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan fiiliksen, vaikka olenkin vasta 27. Elämä tuntuu vähän jämähtäneeltä, vaikka lapsetkin ovat vasta 7 ja 3 vuotiaita. En tiedä onkohan tämä jotain masennusta vai koronatilannekko vaan ahdistaa? Tuntuu, että onkohan elämällä mitään annettavaa enää. Pitäisi keksiä jotain virkistävää ja piristävää puuhaa, muttei minnekkään pääse. Kaikki on tavallaan niin hyvin, mutta jotenkin pysähtynyt olo.
Tällainen rypeminen ja vellominen vaikuttaa provoilulta, vaikka onhan se varmaan mukavaa saada näin huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Mene ap kävelylle. Kuulostaa kliseiseltä mutta muuttolintuja on palannu ja aurinkokin näkyy välillä.
Ei kenenkään elämä ole sen kummallisempaa suurimmalta osin. Kaikilla on stressiä ja murhetta aika ajoin jostain.Jos oikeasti haluat opiskelemaan niin hae kouluun, älä mieti yhtään mitään esiintymisiä. Monissa ammattikouluissa ei ole pakko pitää esitelmiä/osallistua niihin, voit neuvotella näistä opettajien kanssa, siitä ei jää kiinni tutkinnon saaminen!
Ole kiitollinen kropastasi, vaikka et tällä hetkellä pitäisi siitä mitä peilistä näet niin voit silti oppia pitämään.
Ihminen on tarkoitettu myös liikkumaan, kokeile vaikka youtubesta jumppia tai joogaa aloittelijoille ja se ulkona kävely!P.s tänään on viimenen päivä ammattikoulujen yhteishaussa! Monilla aloilla voit vaihtaa lennosta myös oppisopimukseen.
Rahoitus puuttuu. Opintolainaa en saa, ja opinto raha laskettiin kelassa 354e miinus 20% veroja. Eli taloudellisesti kannattaa olla työtön. Ja miehen kanssa ydinperheessä.
Työvoimakoulutuksia alalle ei ole täällä. Oppisopimus paikka pitäisi olla päivätyötä, tuskin löytyy lh tutkinnolle, olen etsinyt.
Olen kaikki kivet ja kannot kääntänyt, että saisin elämästä parempaa, mutta mikään ei onnistu ilman hirveää köyhyyttä.
Ja olen liian vanha kaikille sugar daddyille. Olisi pitänyt nuorena ymmärtää tuo mahdollisuus.. Ikä pilaa kaiken.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Se on vain vaihe, joka menee ohi. Kuten kaikki muutkin vaiheet elämässä.
Vaihe kestänyt 6v.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus on tarpeen rypeä ja velloa. Kun pohja on saavutettu, niin siitä sitten uuteen nousuun. Tsemppiä meille kaikille!
T.pian 46v.
Ymmärrän itsekin, vaikka olen nuorempi. Minun elämäni on tavallaan ollut paikoillaan pitkään ja en koe elämäni olevan sellaista kuin haluaisin. Siihen vaikuttaa hyvin moni asia ja menneisyyden kokemukset ovat jättäneet jälkensä minuun. En ole sellainen kuin tahtoisin olla. Tietysti itsestä on kiinni moni asia. Olen myös hyvin yksinäinen ja vaikka siihen yrittää tottua niin ei se ole ainakaan tässä määrin oma valinta kuitenkaan. En minäkään vaadi paljon ja tyydyn vähään, mutta se rima alitetaan joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän itsekin, vaikka olen nuorempi. Minun elämäni on tavallaan ollut paikoillaan pitkään ja en koe elämäni olevan sellaista kuin haluaisin. Siihen vaikuttaa hyvin moni asia ja menneisyyden kokemukset ovat jättäneet jälkensä minuun. En ole sellainen kuin tahtoisin olla. Tietysti itsestä on kiinni moni asia. Olen myös hyvin yksinäinen ja vaikka siihen yrittää tottua niin ei se ole ainakaan tässä määrin oma valinta kuitenkaan. En minäkään vaadi paljon ja tyydyn vähään, mutta se rima alitetaan joskus.
Jos olet nuori, niin voit toteuttaa itseäsi ja unohtaa taloushuolet kun hommaat sugardaddyn. Olet onnekas. Ap
Olen 46-vuotias enkä ole ikinä hankkinut lapsia ja elämäni on ollut jatkuvasti ihanaa. Muistan esim. kun olin 37-vuotias, niin oli erityisen upea vuosi matkustelen, ystävien ja kaiken suhteen.
Mitäs hankit kakaroita, hah!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 46-vuotias enkä ole ikinä hankkinut lapsia ja elämäni on ollut jatkuvasti ihanaa. Muistan esim. kun olin 37-vuotias, niin oli erityisen upea vuosi matkustelen, ystävien ja kaiken suhteen.
Mitäs hankit kakaroita, hah!
Lapset ovat ihania ja myös elämän valo. Ainakin omalla kohdallani. En usko, että edes olisin täällä enää ilman heitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen 46-vuotias enkä ole ikinä hankkinut lapsia ja elämäni on ollut jatkuvasti ihanaa. Muistan esim. kun olin 37-vuotias, niin oli erityisen upea vuosi matkustelen, ystävien ja kaiken suhteen.
Mitäs hankit kakaroita, hah!
Aina ne voi antaa huostaan jos hermot menee lopullisesti :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei auta kuin elää hetki persaukisena opiskellen tai loppuelämä onnettomana.
Tai sitten haet jonnekkin vaikka siivoamaan/varastolle/tuotantoon hihnalle.
Tai loppuelämä onnettomana.
No sä sentään olet saanut kokea nuo rakkauden alkuhuumat, häät ja vauvakuplat. Meitäkin on jotka ei ole saaneet kokea noista mitään eikä esim lapsien saamiseen ole enää edes mahdollisuutta. Eikä tässä nyt kyllä enää kovinkaan luottavaisena suhtaudu tulevaisuuteenkaan, että siellä vielä siintäisi rakkaus tai parisuhde.
N44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule ap. Ei kukaan voi sinua auttaa jos et itse halua. Mitään ihmekäännettä elämääsi ei ole tulossa, kukaan ei kädestä pitäen tule hakemaan sinua unelmiesi työpaikkaan tai keksi sinulle mielenkiintoista tekemistä. Ihan ensimmäiseksi suosittelen hakeutumaan mielenterveyspalveluiden piiriin, koska olet masentunut. Terapia ja lääkkeet auttavat sinut alkuun ja pääset yli tuosta kaikkein pahimmasta vaiheesta. Esiintymiskammoonkin on saatavilla lääkkeitä ja loppujen lopuksi hyvin harvassa koulutuksessa tarvitsee esitelmiä pitää. Ihan turha sinun on velloa itsesäälissäsi ja syytellä muita tai maailmaa kurjuudestasi, koska onnesi on ihan vaan omissa käsissäsi. Jos vihaat miestäsi, eroa. Jos haluat opiskella, hae kouluun. Jos et halua palvella lapsiasi, älä palvele, he ovat jo isoja eikä heitä enää tarvitse palvella.
Vierailija kirjoitti:
Ei auta kuin elää hetki persaukisena opiskellen tai loppuelämä onnettomana.
Tai sitten haet jonnekkin vaikka siivoamaan/varastolle/tuotantoon hihnalle.
Tai loppuelämä onnettomana.
Ei ole köyhyys vaihtoehto.
Pitää ilmeisesti hyvinvointivaltiossa, Herran vuonna 2021, turvautua maailman vanhimpaan ammattiin :(
Tässä iässä!
Ap
En kyllä ymmärrä sua ap sitten yhtään. Itse olen 44, monisairas ja sairaseläkkeelle pakotettu, en voi edes ajaa autolla enää. Silti löydän joka päivä syytä herätä ja nousta sängystä ja nauttia elämästäni vaikka moni muu olisi jo heittänyt pyyhkeen kehään mun tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä sitten, kun se seuraavakin alkuhumma on ohitse? Jatkaisitko vain siinä kierteessä loppuelämäsi? Tuollaiset asiat ovat katoavaisia eikä niihin kannata perustaa omaa onneaan. Tiedän, että se helpommin sanottu kuin tehty, mutta koeta löytää elämästäsi jotain hyvää juuri nyt ja rakenna niiden varaan. Joku harrastus voisi tehdä myös hyvää.
Eli mitään ihanaa ei kannata tavoitella, koska se kuitenkin menee ohi??
En ymmärrä näitä nihilistejä jotka neuvovat olemaan tavoittelematta asioita, joista (apkin parisuhteessaan kertomansa mukaan) on saanut nautintoa.
Ei, kun OK avioliiton hylkääminen siksi, että voisi kokea uuden suhteen alkuhuuman on huono idea.
Varsinkin jos on lapsia.
Ap:n nuorin lapsi on 11, joten nauti lapsesi rinnalla kulkemisesta.
Sinulla on OK avioliitto, nauti puolisosi seurasta.
Hanki jokin harrastus.
Olen 49, nuorin lapsi on 12.
Olen ollut yhdessä puolisoni kanssa 30 vuotta, en missään nimessä haluaisi hänestä erota.
Elämä ei ole ollenkaan ohi.
Olemme kokeneet ankaria vastoinkäymisiä, elämässämme on suuria surun aiheita.
Silti elämä on ihan elämisen arvoista.
Kuulostaa suunnitelmalta...