HS Akateeminen pariutuu toisen akateemisen kanssa

Vierailija kirjoitti:

Arvostan yritteliäisyyttä ja tavoitteellisuutta. Niitä ominaisuuksia harvemmin löytyy peruskouluopohjalle jääneistä amiksen käyneistä sosialistityöläisistä.

Ainiin, unohtui:

"Terveisin kokoomuslainen kapitalistiporvari"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen akateeminen ja pariuduin amiksen kanssa ihan tarkoituksella koska tajusin että parisuhteista muiden akateemisten kanssa ei tule mitään. Tosin en olekaan oikea akateeminen vaan kunnon elämänkoulusukujen ensimmäinen ylipäätään korkeakoulutettu. Kaikista akateemisista kumppaneistani paljastui lopulta huono-osaisuus on ihmisen omaa syytä, laiskuutta ja tyhmyyttä tyylinen ajatusmaailma ja ajatus siitä että kaikilla ei ole samat kortit tuntui olevan aivan mahdoton.

Luulen, että akateemisten ihmisten käsitys huono-osaisuudesta voi olla melkoisen erilainen, riippuen siitä, tarkastellaanko ekonomeja vai sosiologeja.

Aivan, ja epäilen tuollaisten ajatusten olevan peräisin sieltä luokkanousun tehneiden parista nimenomaan. 

Kerro toki omista taustoistasi, ja koulutuksestasi ja ammatistasi? 

Akateemisesta suvusta, ammatti: tutkija.[/quotee]

Ok. Ja entäpä akateeminen miehesi? 

Miksi se kiinnostaa? DI yrittäjä, mutta en kuulunut niihin joille miehen akateemisuus olisi jokin "juttu". Se on enemmän itsestäänselvyys enkä olisi missään tavannutkaan amistaustaisia ehdokkaita.jos se amis olisi ollut mieheni niin olisin hänet valinnut.

Vierailija kirjoitti:

Olen akateeminen ja pariuduin amiksen kanssa ihan tarkoituksella koska tajusin että parisuhteista muiden akateemisten kanssa ei tule mitään. Tosin en olekaan oikea akateeminen vaan kunnon elämänkoulusukujen ensimmäinen ylipäätään korkeakoulutettu. Kaikista akateemisista kumppaneistani paljastui lopulta huono-osaisuus on ihmisen omaa syytä, laiskuutta ja tyhmyyttä tyylinen ajatusmaailma ja ajatus siitä että kaikilla ei ole samat kortit tuntui olevan aivan mahdoton.

Tämä! Näin lastensuojelussa työskennelleenä voin sanoa, että tässä yhteiskunnassa on lähes samanlaiset mahdollosuudet päästä pitkälle elämässään. Pointti on se, että osa joutuu kapuamaan paljon enemmän portaikon askelia päästäkseen tavoitteeseensa. Varsinaisia sankareita ovat ne, jotka nämä pitkät portaat ovat kavunneet eikä ne, jotka ovat onnekkaasti joutuneet vain muutaman pykälän kapuamaan.

Olen itse akateeminen, väitellyt nainen. Puolisoni on putkiasentaja. Olemme olleet yhdessä jo 20 vuotta. Opiskeluaikanakaan en jostain syystä sotkeutunut kertaakaan kurssikavereihin, vaan miesystävät olivat aina ihan muista piireistä. En koskaan ajatellut, että puolison tulee olla myös akateeminen, vaikka esim. molemmat vanhempani sitä ovatkin. Muutoin suvussa on paljon perusduunareita.

Koen pääsääntöisesti hyvänä asiana, ettei vapaa-ajalla tule jauhettua työasioita, niitä saa miettiä ihan väsyksiin asti työpäivän (ja -iltojenkin) aikana. Toki akuutit ketutukset työpaikkaan liittyen tulee aina saunan lauteilla purettua puolin ja toisin. Puolisoni on kätevä käsistään, lisäksi hyvin maalaisjärkinen ihminen. Toki ihan aluksi ihastuin hänen komeaan ulkonäköönsä :)

Hyvällä itsetunnolla varustettuna hän ei ole koskaan arkaillut opiskeluajoiltani juontuvassa ystäväporukassakaan, jossa 10/12 henkilöä on korkeastikoulutettuja. Eipä sillä, että hän olisi koskaan mitään väheksyntää joutunutkaan heidän puoleltaan kokemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, akateemiset pariutuvat akateemisten kanssa.

Itse päätin jo 18-vuotiaana (ennen ensimmäistä parisuhdetta), että en rupea katselemaan mitään amiskundeja. Miehen on oltava lukion käynyt ja yliopiston käynyt.

Onneksi voi valita miehen myös ulkomailta. Siellä on miljoonia yliopistokoulutettuja, sujuvaa englantia puhuvia miehiä. Suomalaiset amiskundit voivat ihan rauhassa ulista, että "työväenluokan miehiä syrjitään parisuhdemarkkinoilla".

Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta oikeassa elämässä löytää joskus rakkauden myös yliopiston ulkopuolelta. Usko tai älä niin siellä on myös fiksuja miehiä, jotka vain eivät ole lukeneet akateemista loppututkintoa.

Minusta tuo on ihan fiksu tapa rajata joukkoa. Se autoista, penkkiurheilusta ja kaljasta tykkäävä, kirjoja lukematon mies löytyy aika paljon todennäköisemmin ammattikoulusta kuin yliopistosta. -eri

Mitä vikaa on tykätä autoista tai penkkiurheilusta? Tai vaikka kaljasta? Minun mies on lääkäri ja todella moni akateemisista kavereistaan ja kollegoistaan vastaa ainakin jossain määrin kuvaustasi. Mitä vikaa siinä on? Kerrotko vielä, mitkä ne sinun hyväksymäsi harrastukset ovat? Kirjojen lukeminen, oliko muita? Kai ymmärrät, että annat itse kannanotoillasi itsestäsi aika moukan, ja voisi jopa sanoa junttimaisen, kuvan?

Olen eri (se jolla laboranttimies, josta tuli myöhemmin akateeminen) mutta vastaan myös tähän, koska sanoin itsekin ettei minulla olisi mitään yhteistä sellaisen amismiehen kansa, jota kiinnostaa vain autot, kalja ja naiset. Millä perusteella tämä kannanottoni tekee minusta juntin siis? Siksi koska haluan itselleni miehen, jota kiinnostaa samat asiat kuin minua? Kyllä kaikilla saa olla parinvalinnassaan preferenssejä, ei puolisokseen tarvitse ottaa ketä tahansa.

En sanonut, että tuontyyppiset miehet olisivat huonoja ihmisiä muuten, tai että heissä olisi jotain vikaa. Vaan sanoin, että meillä ei olisi oikein mitään yhteistä, ei varmaan paljon puheenaiheita. Siksi en sellaista parisuhteesee haluaisi. Haluan olla puolisoni kanssa samalla aaltopituudella.

Ja kun kyselit kiinnostuksenkohteita, niin itse harrastan mm. taidemaalausta, retkeilyä, eläinharrastuksia (ratsastus, koirat) ja kirjoittamista. Olen erittäin kiinnostunut historiasta, kulttuurista ja erilaisista ilmiöistä. Haluan miehenikin kanssa jakaa näitä asioita elämässäni. Lisäksi olen itse täysin raitis ja halusin myös samanlaisen puolison. Kaljaa kittaavan miehen kanssa en siis sopisi yhteen, koska en halua katsella humalaista ihmistä kotonani.

Näin niitä erilaisia toiveita puolison suhteen on. Minulla ei ollut mitään ulkonäköpreferenssejä miehen suhteen, vaan etsin puolisoa sillä mielellä että riittää kunhan on raitis ja älykäs. Mutta kävi kyllä tuuri ja mieheni on kaiken lisäksi hyvännäköinenkin.

Ihan sivusta kommentteina muutama huomio. Harrastukset ovat henkilökohtaisia, ja kannattaa puntaroida kuinka paljon odottaa tulevalta kumppaniltaan yhteistä tekemistä. Kummallakin on oikeus omaan elämäänsä, ja moni myös haluaa harrastaa ilman kumppania omia juttujaan. Tällöin voi keksiä jonkun yhteisen tekemisen tai tehdä sopimuksen että kumpikin lähtee välillä seuraksi jos toinen tarvitsee vaikka oopperaan tai urheilukilpailuun seuraa. Vaikka täysi elämäntapojen yhteensopimattomuus tuo todennäköisesti ongelmia suhteeseen voi täysin eri asioita harrastavan kanssa olla henkisesti paljon yhteistä, jutunjuurta riittää, keskustellaan uutisista ja maailman ilmiöistä. Arvojen ja odotusten ja halun olla toisen kanssa tulee kohdata, mutta ei voi olettaa että toinen harrastaa tai on kiinnostunut juuri samoista asioista kuin itse. Lisäksi joskus oletetaan että jos on itse hiljainen/seurallinen haluaa samanlaisen kumppanin. Itse asiassa vastakohdat täydentävät toisiaan ja jos ei itse juo, ei tarvitse juoda toisen kanssa, kyllä kohtuukäyttäjä voi sen lasin-pari ottaa seurassa tai jos joskus haluaa ottaa enemmän voi toinen mennä ulos kavereidensa kanssa. Samoin sosiaalinen voi toteuttaa sosiaalisuuttaan muuta kautta. Lopettakaa kohtuuttomat odotukset toiselta.

Jokainen etsii sellaista kumppania kuin itse haluaa. Jollekin on ok olla sellaisen kanssa, jolla on täysin eriävät kiinnostuksen kohteet ja joka haluaa tehdä vapaa-ajallaan ihan eri asioita. Useimmat minun tuntemani ihmiset ovat taas ihan menestyksekkäästi etsineet rinnalleen kumppania jonka kanssa on paljon yhteistä. Itse ainakin olisin mieluummin yksin kuin tuollaisessa sinun kuvailemassasi suhteessa. Onko se pariutuminen hinnalla millä hyvänsä sinulle joku itseisarvo? Ymmärrätkö, ettei se kaikille ole sitä?

Mutsilles oli pariutuminen itseisarvo. Olen erittäin kranttu:). Pitäisiköhän sinunkin lukea kirjoitus ajatuksella eikä vedota siihen mitä kaverisikin tekevät. En puhunut siitä etteikö pitäisi olla yhteistä, juurihan kerroin sen mutta sinä et lukenut ilmeisesti. Mutta kun aletaan listaamaan sitä että pidäthän sinäkin juuri tietynlaisesta musiikista tai kissoista. Ihmiset etsivät jotain itse luomaansa ihmeolentoa jolle keksitään mielessään sopivat harrastukset ja mieltymykset. Naiset etsivät juuri sopivalla tavalla kulturellia miestä, miehet kodinhoidosta ja animesta pitävää ja kukaan ei löydä. Jos on himopyöräilijä tyyliin 500 km viikossa on toki järkevää etsiä kaveri harrastuspiireistä koska muuten ei ole aikaa toiselle. Mutta tavalliset ihmiset, lakatkaa odottamasta että yksi ihminen voi täyttää kaikki odotukset elämästänne. Kuumottaa varsinkin se, kun toinen ei osaa olla hetkeäkään yksin, toisella ei ole kavereita (tosin hyväksyn senkin jos tämä hänelle ok) vaan kulloisenkin kumppanin kaverit tai sukulaiset täyttävät tämän paikan, ei voida yksin tulla edes tyttöjen iltaan vaan se kumppani pitää raahata sinnekin jne.

Minä vietän puolisoni kanssa lähes kaiken vapaa-aikani. Nykyisin myös työaikani, sillä teemme molemmat etätöitä kotoa käsin. Olen onnellisessa asemassa, että arvomme, harrastuksemme ja arkemme sujuu yhteisiä ratoja ja viihdymme myös hyvin yhdessä. En näe mitään järkeä pariutua sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa minulla ei ole yhteistä.

Ei täsmää meillä, itse väitellyt ja vaimo amispohjalla. Hyvin menee!

Äiti kotorouva ( Käynyt 1940-luvulla keskikoulun), isä sinikaulustyöläinen, Käynyt aikanaan jatkokoulun, suorittanut merkonomin tutkinnon), tytär akateeminen, tyttären puoliso akateeminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, akateemiset pariutuvat akateemisten kanssa.

Itse päätin jo 18-vuotiaana (ennen ensimmäistä parisuhdetta), että en rupea katselemaan mitään amiskundeja. Miehen on oltava lukion käynyt ja yliopiston käynyt.

Onneksi voi valita miehen myös ulkomailta. Siellä on miljoonia yliopistokoulutettuja, sujuvaa englantia puhuvia miehiä. Suomalaiset amiskundit voivat ihan rauhassa ulista, että "työväenluokan miehiä syrjitään parisuhdemarkkinoilla".

Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta oikeassa elämässä löytää joskus rakkauden myös yliopiston ulkopuolelta. Usko tai älä niin siellä on myös fiksuja miehiä, jotka vain eivät ole lukeneet akateemista loppututkintoa.

Minusta tuo on ihan fiksu tapa rajata joukkoa. Se autoista, penkkiurheilusta ja kaljasta tykkäävä, kirjoja lukematon mies löytyy aika paljon todennäköisemmin ammattikoulusta kuin yliopistosta. -eri

Mitä vikaa on tykätä autoista tai penkkiurheilusta? Tai vaikka kaljasta? Minun mies on lääkäri ja todella moni akateemisista kavereistaan ja kollegoistaan vastaa ainakin jossain määrin kuvaustasi. Mitä vikaa siinä on? Kerrotko vielä, mitkä ne sinun hyväksymäsi harrastukset ovat? Kirjojen lukeminen, oliko muita? Kai ymmärrät, että annat itse kannanotoillasi itsestäsi aika moukan, ja voisi jopa sanoa junttimaisen, kuvan?

Olen eri (se jolla laboranttimies, josta tuli myöhemmin akateeminen) mutta vastaan myös tähän, koska sanoin itsekin ettei minulla olisi mitään yhteistä sellaisen amismiehen kansa, jota kiinnostaa vain autot, kalja ja naiset. Millä perusteella tämä kannanottoni tekee minusta juntin siis? Siksi koska haluan itselleni miehen, jota kiinnostaa samat asiat kuin minua? Kyllä kaikilla saa olla parinvalinnassaan preferenssejä, ei puolisokseen tarvitse ottaa ketä tahansa.

En sanonut, että tuontyyppiset miehet olisivat huonoja ihmisiä muuten, tai että heissä olisi jotain vikaa. Vaan sanoin, että meillä ei olisi oikein mitään yhteistä, ei varmaan paljon puheenaiheita. Siksi en sellaista parisuhteesee haluaisi. Haluan olla puolisoni kanssa samalla aaltopituudella.

Ja kun kyselit kiinnostuksenkohteita, niin itse harrastan mm. taidemaalausta, retkeilyä, eläinharrastuksia (ratsastus, koirat) ja kirjoittamista. Olen erittäin kiinnostunut historiasta, kulttuurista ja erilaisista ilmiöistä. Haluan miehenikin kanssa jakaa näitä asioita elämässäni. Lisäksi olen itse täysin raitis ja halusin myös samanlaisen puolison. Kaljaa kittaavan miehen kanssa en siis sopisi yhteen, koska en halua katsella humalaista ihmistä kotonani.

Näin niitä erilaisia toiveita puolison suhteen on. Minulla ei ollut mitään ulkonäköpreferenssejä miehen suhteen, vaan etsin puolisoa sillä mielellä että riittää kunhan on raitis ja älykäs. Mutta kävi kyllä tuuri ja mieheni on kaiken lisäksi hyvännäköinenkin.

Ihan sivusta kommentteina muutama huomio. Harrastukset ovat henkilökohtaisia, ja kannattaa puntaroida kuinka paljon odottaa tulevalta kumppaniltaan yhteistä tekemistä. Kummallakin on oikeus omaan elämäänsä, ja moni myös haluaa harrastaa ilman kumppania omia juttujaan. Tällöin voi keksiä jonkun yhteisen tekemisen tai tehdä sopimuksen että kumpikin lähtee välillä seuraksi jos toinen tarvitsee vaikka oopperaan tai urheilukilpailuun seuraa. Vaikka täysi elämäntapojen yhteensopimattomuus tuo todennäköisesti ongelmia suhteeseen voi täysin eri asioita harrastavan kanssa olla henkisesti paljon yhteistä, jutunjuurta riittää, keskustellaan uutisista ja maailman ilmiöistä. Arvojen ja odotusten ja halun olla toisen kanssa tulee kohdata, mutta ei voi olettaa että toinen harrastaa tai on kiinnostunut juuri samoista asioista kuin itse. Lisäksi joskus oletetaan että jos on itse hiljainen/seurallinen haluaa samanlaisen kumppanin. Itse asiassa vastakohdat täydentävät toisiaan ja jos ei itse juo, ei tarvitse juoda toisen kanssa, kyllä kohtuukäyttäjä voi sen lasin-pari ottaa seurassa tai jos joskus haluaa ottaa enemmän voi toinen mennä ulos kavereidensa kanssa. Samoin sosiaalinen voi toteuttaa sosiaalisuuttaan muuta kautta. Lopettakaa kohtuuttomat odotukset toiselta.

Jokainen etsii sellaista kumppania kuin itse haluaa. Jollekin on ok olla sellaisen kanssa, jolla on täysin eriävät kiinnostuksen kohteet ja joka haluaa tehdä vapaa-ajallaan ihan eri asioita. Useimmat minun tuntemani ihmiset ovat taas ihan menestyksekkäästi etsineet rinnalleen kumppania jonka kanssa on paljon yhteistä. Itse ainakin olisin mieluummin yksin kuin tuollaisessa sinun kuvailemassasi suhteessa. Onko se pariutuminen hinnalla millä hyvänsä sinulle joku itseisarvo? Ymmärrätkö, ettei se kaikille ole sitä?

Mutsilles oli pariutuminen itseisarvo. Olen erittäin kranttu:). Pitäisiköhän sinunkin lukea kirjoitus ajatuksella eikä vedota siihen mitä kaverisikin tekevät. En puhunut siitä etteikö pitäisi olla yhteistä, juurihan kerroin sen mutta sinä et lukenut ilmeisesti. Mutta kun aletaan listaamaan sitä että pidäthän sinäkin juuri tietynlaisesta musiikista tai kissoista. Ihmiset etsivät jotain itse luomaansa ihmeolentoa jolle keksitään mielessään sopivat harrastukset ja mieltymykset. Naiset etsivät juuri sopivalla tavalla kulturellia miestä, miehet kodinhoidosta ja animesta pitävää ja kukaan ei löydä. Jos on himopyöräilijä tyyliin 500 km viikossa on toki järkevää etsiä kaveri harrastuspiireistä koska muuten ei ole aikaa toiselle. Mutta tavalliset ihmiset, lakatkaa odottamasta että yksi ihminen voi täyttää kaikki odotukset elämästänne. Kuumottaa varsinkin se, kun toinen ei osaa olla hetkeäkään yksin, toisella ei ole kavereita (tosin hyväksyn senkin jos tämä hänelle ok) vaan kulloisenkin kumppanin kaverit tai sukulaiset täyttävät tämän paikan, ei voida yksin tulla edes tyttöjen iltaan vaan se kumppani pitää raahata sinnekin jne.

Miksi olet noin vihainen? Kyllä minä ihan luin sen tekstin, enkä edelleenkään allekirjoita sitä että samanlaiset kiinnostuksen kohteet olisi epärealistinen vaatimus. Toki joku vahvasti sukupuolittunut harrastus esim. balettitanssi on varmaan sellainen, ettei ole kovin realistista etsiä siitä tykkäävää kumppania. Mutta nuo että toinen juo ja toinen on absolutisti, tai toinen on sosiaalinen ja toinen kotikissa, niin nämä minä kyllä näkisin jo ihan oikeina ongelmina jotka on ihan syytäkin välttää painottamalla se etsintä samankaltaisiin ihmisiin. Ja turha meuhkata kohtuuttomista odotuksista, kun suurin osa tuttavistani on tosiaan löytänyt sellaisen ihmisen jonka kanssa nämä natsaa yhteen.

Toki joillakin ihmisillä on suurempi erillisyyden ja itsenäisyyden kaipuu kun toisilla ja jotkut sitten taas hakevat sellaista paita ja peppu -suhdetta jossa toinen on sekä rakastaja(tar) että paras kaveri. Jos itse kuuluu siihen ensiksi mainittuun, niin on ehkä vaikea käsittää miksi jälkimmäiset tyypit haluavat että olisi niin paljon yhteistä. Tämäkin on sitten taas yksi niistä asioista, joissa nimenomaan kannattaa pariutua kaltaisensa kanssa eikä syyllistää ja pakottaa sitä vääränlaista ihmistä omaan muottiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, akateemiset pariutuvat akateemisten kanssa.

Itse päätin jo 18-vuotiaana (ennen ensimmäistä parisuhdetta), että en rupea katselemaan mitään amiskundeja. Miehen on oltava lukion käynyt ja yliopiston käynyt.

Onneksi voi valita miehen myös ulkomailta. Siellä on miljoonia yliopistokoulutettuja, sujuvaa englantia puhuvia miehiä. Suomalaiset amiskundit voivat ihan rauhassa ulista, että "työväenluokan miehiä syrjitään parisuhdemarkkinoilla".

Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta oikeassa elämässä löytää joskus rakkauden myös yliopiston ulkopuolelta. Usko tai älä niin siellä on myös fiksuja miehiä, jotka vain eivät ole lukeneet akateemista loppututkintoa.

Minusta tuo on ihan fiksu tapa rajata joukkoa. Se autoista, penkkiurheilusta ja kaljasta tykkäävä, kirjoja lukematon mies löytyy aika paljon todennäköisemmin ammattikoulusta kuin yliopistosta. -eri

Mitä vikaa on tykätä autoista tai penkkiurheilusta? Tai vaikka kaljasta? Minun mies on lääkäri ja todella moni akateemisista kavereistaan ja kollegoistaan vastaa ainakin jossain määrin kuvaustasi. Mitä vikaa siinä on? Kerrotko vielä, mitkä ne sinun hyväksymäsi harrastukset ovat? Kirjojen lukeminen, oliko muita? Kai ymmärrät, että annat itse kannanotoillasi itsestäsi aika moukan, ja voisi jopa sanoa junttimaisen, kuvan?

Olen eri (se jolla laboranttimies, josta tuli myöhemmin akateeminen) mutta vastaan myös tähän, koska sanoin itsekin ettei minulla olisi mitään yhteistä sellaisen amismiehen kansa, jota kiinnostaa vain autot, kalja ja naiset. Millä perusteella tämä kannanottoni tekee minusta juntin siis? Siksi koska haluan itselleni miehen, jota kiinnostaa samat asiat kuin minua? Kyllä kaikilla saa olla parinvalinnassaan preferenssejä, ei puolisokseen tarvitse ottaa ketä tahansa.

En sanonut, että tuontyyppiset miehet olisivat huonoja ihmisiä muuten, tai että heissä olisi jotain vikaa. Vaan sanoin, että meillä ei olisi oikein mitään yhteistä, ei varmaan paljon puheenaiheita. Siksi en sellaista parisuhteesee haluaisi. Haluan olla puolisoni kanssa samalla aaltopituudella.

Ja kun kyselit kiinnostuksenkohteita, niin itse harrastan mm. taidemaalausta, retkeilyä, eläinharrastuksia (ratsastus, koirat) ja kirjoittamista. Olen erittäin kiinnostunut historiasta, kulttuurista ja erilaisista ilmiöistä. Haluan miehenikin kanssa jakaa näitä asioita elämässäni. Lisäksi olen itse täysin raitis ja halusin myös samanlaisen puolison. Kaljaa kittaavan miehen kanssa en siis sopisi yhteen, koska en halua katsella humalaista ihmistä kotonani.

Näin niitä erilaisia toiveita puolison suhteen on. Minulla ei ollut mitään ulkonäköpreferenssejä miehen suhteen, vaan etsin puolisoa sillä mielellä että riittää kunhan on raitis ja älykäs. Mutta kävi kyllä tuuri ja mieheni on kaiken lisäksi hyvännäköinenkin.

Ihan sivusta kommentteina muutama huomio. Harrastukset ovat henkilökohtaisia, ja kannattaa puntaroida kuinka paljon odottaa tulevalta kumppaniltaan yhteistä tekemistä. Kummallakin on oikeus omaan elämäänsä, ja moni myös haluaa harrastaa ilman kumppania omia juttujaan. Tällöin voi keksiä jonkun yhteisen tekemisen tai tehdä sopimuksen että kumpikin lähtee välillä seuraksi jos toinen tarvitsee vaikka oopperaan tai urheilukilpailuun seuraa. Vaikka täysi elämäntapojen yhteensopimattomuus tuo todennäköisesti ongelmia suhteeseen voi täysin eri asioita harrastavan kanssa olla henkisesti paljon yhteistä, jutunjuurta riittää, keskustellaan uutisista ja maailman ilmiöistä. Arvojen ja odotusten ja halun olla toisen kanssa tulee kohdata, mutta ei voi olettaa että toinen harrastaa tai on kiinnostunut juuri samoista asioista kuin itse. Lisäksi joskus oletetaan että jos on itse hiljainen/seurallinen haluaa samanlaisen kumppanin. Itse asiassa vastakohdat täydentävät toisiaan ja jos ei itse juo, ei tarvitse juoda toisen kanssa, kyllä kohtuukäyttäjä voi sen lasin-pari ottaa seurassa tai jos joskus haluaa ottaa enemmän voi toinen mennä ulos kavereidensa kanssa. Samoin sosiaalinen voi toteuttaa sosiaalisuuttaan muuta kautta. Lopettakaa kohtuuttomat odotukset toiselta.

Jokainen etsii sellaista kumppania kuin itse haluaa. Jollekin on ok olla sellaisen kanssa, jolla on täysin eriävät kiinnostuksen kohteet ja joka haluaa tehdä vapaa-ajallaan ihan eri asioita. Useimmat minun tuntemani ihmiset ovat taas ihan menestyksekkäästi etsineet rinnalleen kumppania jonka kanssa on paljon yhteistä. Itse ainakin olisin mieluummin yksin kuin tuollaisessa sinun kuvailemassasi suhteessa. Onko se pariutuminen hinnalla millä hyvänsä sinulle joku itseisarvo? Ymmärrätkö, ettei se kaikille ole sitä?

Mutsilles oli pariutuminen itseisarvo. Olen erittäin kranttu:). Pitäisiköhän sinunkin lukea kirjoitus ajatuksella eikä vedota siihen mitä kaverisikin tekevät. En puhunut siitä etteikö pitäisi olla yhteistä, juurihan kerroin sen mutta sinä et lukenut ilmeisesti. Mutta kun aletaan listaamaan sitä että pidäthän sinäkin juuri tietynlaisesta musiikista tai kissoista. Ihmiset etsivät jotain itse luomaansa ihmeolentoa jolle keksitään mielessään sopivat harrastukset ja mieltymykset. Naiset etsivät juuri sopivalla tavalla kulturellia miestä, miehet kodinhoidosta ja animesta pitävää ja kukaan ei löydä. Jos on himopyöräilijä tyyliin 500 km viikossa on toki järkevää etsiä kaveri harrastuspiireistä koska muuten ei ole aikaa toiselle. Mutta tavalliset ihmiset, lakatkaa odottamasta että yksi ihminen voi täyttää kaikki odotukset elämästänne. Kuumottaa varsinkin se, kun toinen ei osaa olla hetkeäkään yksin, toisella ei ole kavereita (tosin hyväksyn senkin jos tämä hänelle ok) vaan kulloisenkin kumppanin kaverit tai sukulaiset täyttävät tämän paikan, ei voida yksin tulla edes tyttöjen iltaan vaan se kumppani pitää raahata sinnekin jne.

Minä vietän puolisoni kanssa lähes kaiken vapaa-aikani. Nykyisin myös työaikani, sillä teemme molemmat etätöitä kotoa käsin. Olen onnellisessa asemassa, että arvomme, harrastuksemme ja arkemme sujuu yhteisiä ratoja ja viihdymme myös hyvin yhdessä. En näe mitään järkeä pariutua sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa minulla ei ole yhteistä.

Minä vietän noin tunnin päivässä, ellei nukkumista lasketa, enimmäkseen akka katsoo telkkaria ja minä istun koneen ääressä toisessa huoneessa. En mitenkään jaksaisi olla jatkuvasti jonkun seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan akateemiset miehet ovat akateemisia naisiakin nirsompia parinvalinnassaan ja suosivat akateemisia kumppaneita.

Palstalla on joku (pieni?) porukka, joka yrittää kovasti lyödä kouluttautuneita naisia sillä, että miehiä ei muka naisen koulutus kiinnosta,, mutta se ei pidä paikkaansa. 

Miehet ovat alunperin luoneet luokkayhteiskunnankin, jossa tausta ja status ratkaisee menetymisen.

No, miehet valehtelevat myös että eivät ole rahanahneita. Ne hyväpalkkaiset työt nyt vain sattuvat tippumaan miesten syliin.

Miehiä ei kiinnosta raha, vaan se mitä sillä rahalla saa (naisia). Joidenkin miesten on jopa pakko hankkia rahaa, sillä tietävät ainakin sillä saavan puolison jos muut avut ei auta.

Ei mihiä juurikaan raha itsessään kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, akateemiset pariutuvat akateemisten kanssa.

Itse päätin jo 18-vuotiaana (ennen ensimmäistä parisuhdetta), että en rupea katselemaan mitään amiskundeja. Miehen on oltava lukion käynyt ja yliopiston käynyt.

Onneksi voi valita miehen myös ulkomailta. Siellä on miljoonia yliopistokoulutettuja, sujuvaa englantia puhuvia miehiä. Suomalaiset amiskundit voivat ihan rauhassa ulista, että "työväenluokan miehiä syrjitään parisuhdemarkkinoilla".

Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta oikeassa elämässä löytää joskus rakkauden myös yliopiston ulkopuolelta. Usko tai älä niin siellä on myös fiksuja miehiä, jotka vain eivät ole lukeneet akateemista loppututkintoa.

Miksi he sitten eivät ole opiskelleet jos ovat niin fiksuja?

En ole akateeminen, mutta äö riittää silti Mensaan. En nähnyt tarpeelliseksi kuluttaa vuosia koulutuksessa kun opettelen itse alani asiat niin syvällisesti etteivät yliopistokoodarit pysy millään tasolla keskustelussa mukana. It-alalla ainakin onnistuu akateemiset tulot ilman sen kummempia koulutuksia. Toki sydänkirurgiksi ei kannata kotikouluttautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan akateemiset miehet ovat akateemisia naisiakin nirsompia parinvalinnassaan ja suosivat akateemisia kumppaneita.

Palstalla on joku (pieni?) porukka, joka yrittää kovasti lyödä kouluttautuneita naisia sillä, että miehiä ei muka naisen koulutus kiinnosta,, mutta se ei pidä paikkaansa. 

Miehet ovat alunperin luoneet luokkayhteiskunnankin, jossa tausta ja status ratkaisee menetymisen.

No, miehet valehtelevat myös että eivät ole rahanahneita. Ne hyväpalkkaiset työt nyt vain sattuvat tippumaan miesten syliin.

Miehiä ei kiinnosta raha, vaan se mitä sillä rahalla saa (naisia). Joidenkin miesten on jopa pakko hankkia rahaa, sillä tietävät ainakin sillä saavan puolison jos muut avut ei auta.

Ei mihiä juurikaan raha itsessään kiinnosta.

Rahalla saa hauskoja leluja, kuten veneitä ja moottoripyöriä. Hassu ajatus, että naiset kiinnostaisi niin paljon, että niiden eteen viitsisi tehdä jotain kuten hankkia omaisuutta ja jopa raataa ylitöitä.

Naimanaama ja luonne kiinnostaa enemmän kuin toisen koulutus ja pätäkkä. Monille akateemisille olen aikanaan pakit antanut ja löysin sitten lopulta mieleisen amis-kullan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan akateemiset miehet ovat akateemisia naisiakin nirsompia parinvalinnassaan ja suosivat akateemisia kumppaneita.

Palstalla on joku (pieni?) porukka, joka yrittää kovasti lyödä kouluttautuneita naisia sillä, että miehiä ei muka naisen koulutus kiinnosta,, mutta se ei pidä paikkaansa. 

Miehet ovat alunperin luoneet luokkayhteiskunnankin, jossa tausta ja status ratkaisee menetymisen.

No, miehet valehtelevat myös että eivät ole rahanahneita. Ne hyväpalkkaiset työt nyt vain sattuvat tippumaan miesten syliin.

Miehiä ei kiinnosta raha, vaan se mitä sillä rahalla saa (naisia). Joidenkin miesten on jopa pakko hankkia rahaa, sillä tietävät ainakin sillä saavan puolison jos muut avut ei auta.

Ei mihiä juurikaan raha itsessään kiinnosta.

Rahalla saa hauskoja leluja, kuten veneitä ja moottoripyöriä. Hassu ajatus, että naiset kiinnostaisi niin paljon, että niiden eteen viitsisi tehdä jotain kuten hankkia omaisuutta ja jopa raataa ylitöitä.

Olet varmaan nainen jolla on vaihtoehtoja? Jos oma karkkikauppasi on aina täynnä, on hyvin hankala kuvitella ihmistä jolla se on täysin tyhjä. Jos kauppasi olisi täysin tyhjä ja sulla tarpeeksi pitkään nälkä, niin luulisin että tekisit mitä vaan ruokaa saadaksesi?

Meillä niin, että minä olen akateemisesta perheestä ja suvusta, jossa yliopisto oli itsestäänselvyys. Mies on yrittäjä/duunariperheestä ja amk käyty. Hän olisi pärjännyt yliopistossa jos kotona olisi koskaan kannustettu opiskelemaan. Heillä kuitenkaan koulutusta ei ole koskaan pidetty arvossa vaan työ on ollut kaikki kaikessa (isä perustanut firman 19v jota pyöritti eläkeikäänsä). Heidän perheessään minä olin ja olen kummajainen ja outo, kun on kaksoistutkinto ja teen asiantuntijatyötä.

Usein olen ajatellut, että vaikka puoliso on sopiva, niin olisin kyllä kaivannut akateemisia appivanhempia. Vaikka tulen toimeen nykyistenkin kanssa, niin meidän maailmat ovat niin kaukana toisistaan, että esimerkiksi yhteisten lomien vietto vaikkapa viikon verran on molemmille osapuolille puolessa välissä jo puuduttavaa. Olen vuosien varrella saanut huomata olevani ihan omassa ”ekologisessa akatemialokerossani” heidän näkökulmastaan ja he eivät pysty kohtaamaan minua ja perhettäni tavallisina ihmisinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan akateemiset miehet ovat akateemisia naisiakin nirsompia parinvalinnassaan ja suosivat akateemisia kumppaneita.

Palstalla on joku (pieni?) porukka, joka yrittää kovasti lyödä kouluttautuneita naisia sillä, että miehiä ei muka naisen koulutus kiinnosta,, mutta se ei pidä paikkaansa. 

Miehet ovat alunperin luoneet luokkayhteiskunnankin, jossa tausta ja status ratkaisee menetymisen.

No, miehet valehtelevat myös että eivät ole rahanahneita. Ne hyväpalkkaiset työt nyt vain sattuvat tippumaan miesten syliin.

Miehiä ei kiinnosta raha, vaan se mitä sillä rahalla saa (naisia). Joidenkin miesten on jopa pakko hankkia rahaa, sillä tietävät ainakin sillä saavan puolison jos muut avut ei auta.

Ei mihiä juurikaan raha itsessään kiinnosta.

Rahalla saa hauskoja leluja, kuten veneitä ja moottoripyöriä. Hassu ajatus, että naiset kiinnostaisi niin paljon, että niiden eteen viitsisi tehdä jotain kuten hankkia omaisuutta ja jopa raataa ylitöitä.

Olet varmaan nainen jolla on vaihtoehtoja? Jos oma karkkikauppasi on aina täynnä, on hyvin hankala kuvitella ihmistä jolla se on täysin tyhjä. Jos kauppasi olisi täysin tyhjä ja sulla tarpeeksi pitkään nälkä, niin luulisin että tekisit mitä vaan ruokaa saadaksesi?

En vaan mies joka elää ensimmäisessä ja viimeisessä parisuhteessaan. Voisin yhtä hyvin olla edelleen sinkku, molemmat vaihtoehdot on hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan akateemiset miehet ovat akateemisia naisiakin nirsompia parinvalinnassaan ja suosivat akateemisia kumppaneita.

Palstalla on joku (pieni?) porukka, joka yrittää kovasti lyödä kouluttautuneita naisia sillä, että miehiä ei muka naisen koulutus kiinnosta,, mutta se ei pidä paikkaansa. 

Miehet ovat alunperin luoneet luokkayhteiskunnankin, jossa tausta ja status ratkaisee menetymisen.

No, miehet valehtelevat myös että eivät ole rahanahneita. Ne hyväpalkkaiset työt nyt vain sattuvat tippumaan miesten syliin.

Miehiä ei kiinnosta raha, vaan se mitä sillä rahalla saa (naisia). Joidenkin miesten on jopa pakko hankkia rahaa, sillä tietävät ainakin sillä saavan puolison jos muut avut ei auta.

Ei mihiä juurikaan raha itsessään kiinnosta.

Kyllä taas normaali mies tuntisi vahvaa myötähäpeää, jos kommenttisi lukisi.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse akateeminen, väitellyt nainen. Puolisoni on putkiasentaja. Olemme olleet yhdessä jo 20 vuotta. Opiskeluaikanakaan en jostain syystä sotkeutunut kertaakaan kurssikavereihin, vaan miesystävät olivat aina ihan muista piireistä. En koskaan ajatellut, että puolison tulee olla myös akateeminen, vaikka esim. molemmat vanhempani sitä ovatkin. Muutoin suvussa on paljon perusduunareita.

Koen pääsääntöisesti hyvänä asiana, ettei vapaa-ajalla tule jauhettua työasioita, niitä saa miettiä ihan väsyksiin asti työpäivän (ja -iltojenkin) aikana. Toki akuutit ketutukset työpaikkaan liittyen tulee aina saunan lauteilla purettua puolin ja toisin. Puolisoni on kätevä käsistään, lisäksi hyvin maalaisjärkinen ihminen. Toki ihan aluksi ihastuin hänen komeaan ulkonäköönsä :)

Hyvällä itsetunnolla varustettuna hän ei ole koskaan arkaillut opiskeluajoiltani juontuvassa ystäväporukassakaan, jossa 10/12 henkilöä on korkeastikoulutettuja. Eipä sillä, että hän olisi koskaan mitään väheksyntää joutunutkaan heidän puoleltaan kokemaan.

Kiva kirjoitus. Minunkin puolisoni on erittäin kätevä käsistään, osaa korjata minjä tahansa koneen, matemaattisesti huippulahjakas ja sivistynyt, kiinnostunut taiteista ja tieteistä, politiikasta, historiasta jne. ja lisäksi hän on komein mies jonka tiedän. On aivan samantekevää oliko hän akateeminen vai ei kun tapasimme, en todellakaan miettinyt asiaa siltä kannalta, mutta en olisi tavannut putkimiehiä missään, jos hän olisi ollut putkimies. Minusta on aivan outoa se, että akateemisuutta pidetään jotenkin hienona tai toisaalta vähätellään akateemisia ammatteja. Ei kukaan tuntemani käy tällaisia keskusteluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, akateemiset pariutuvat akateemisten kanssa.

Itse päätin jo 18-vuotiaana (ennen ensimmäistä parisuhdetta), että en rupea katselemaan mitään amiskundeja. Miehen on oltava lukion käynyt ja yliopiston käynyt.

Onneksi voi valita miehen myös ulkomailta. Siellä on miljoonia yliopistokoulutettuja, sujuvaa englantia puhuvia miehiä. Suomalaiset amiskundit voivat ihan rauhassa ulista, että "työväenluokan miehiä syrjitään parisuhdemarkkinoilla".

Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta oikeassa elämässä löytää joskus rakkauden myös yliopiston ulkopuolelta. Usko tai älä niin siellä on myös fiksuja miehiä, jotka vain eivät ole lukeneet akateemista loppututkintoa.

Miksi he sitten eivät ole opiskelleet jos ovat niin fiksuja?

Kysy sitä esim. Bill Gatesilta, joka lopetti opiskelun perustaessaan Microsoftin.

Eli, eikö yrittäjät koskaan todellakaan tule mieleesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan akateemiset miehet ovat akateemisia naisiakin nirsompia parinvalinnassaan ja suosivat akateemisia kumppaneita.

Palstalla on joku (pieni?) porukka, joka yrittää kovasti lyödä kouluttautuneita naisia sillä, että miehiä ei muka naisen koulutus kiinnosta,, mutta se ei pidä paikkaansa. 

Miehet ovat alunperin luoneet luokkayhteiskunnankin, jossa tausta ja status ratkaisee menetymisen.

No, miehet valehtelevat myös että eivät ole rahanahneita. Ne hyväpalkkaiset työt nyt vain sattuvat tippumaan miesten syliin.

Miehiä ei kiinnosta raha, vaan se mitä sillä rahalla saa (naisia). Joidenkin miesten on jopa pakko hankkia rahaa, sillä tietävät ainakin sillä saavan puolison jos muut avut ei auta.

Ei mihiä juurikaan raha itsessään kiinnosta.

En kyllä tunnista tuosta miesten ajatuksia lainkaan. Kyllä minun tuntemani miehet haluavat tehdä uraa ja ovat kiinnostuneita rahan tekemisestä ihan siksi vain, että haluavat testata itseään ja kehittyä valitsemallaan alalla. Heillä on korkeita päämääriä ja vaimot tavattu nuorena. Mekin olimme nuoria opiskelijoita, en tunnista tuollaista maailmaa lainkaan, että pröystäiltäisiin rahalla. Se vaikuttaa melkoisen rahvaanomaiselta, sori vaan. Kuuluuko siihen maailmaan myös ajatus siitä, että nainen on ostettavissa?

Kyllä tuollaisia miehiä taitaa olla hyvin vähän todellisuudessa. Se on äärimmäistä nihilismiä ja samalla surullista, jos rakkautta pitää ostaa.