HS Akateeminen pariutuu toisen akateemisen kanssa

Mielenkiintoinen aihe.

Toisissa ketjuissa naiset kilvan todistelevat kuinka he pariutuvat alaspäin.

Näköjään löydätte aina omaan agendaan sopivan "tutkimuksen" jolla pääsette haukkumaan miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen akateeminen ja pariuduin amiksen kanssa ihan tarkoituksella koska tajusin että parisuhteista muiden akateemisten kanssa ei tule mitään. Tosin en olekaan oikea akateeminen vaan kunnon elämänkoulusukujen ensimmäinen ylipäätään korkeakoulutettu. Kaikista akateemisista kumppaneistani paljastui lopulta huono-osaisuus on ihmisen omaa syytä, laiskuutta ja tyhmyyttä tyylinen ajatusmaailma ja ajatus siitä että kaikilla ei ole samat kortit tuntui olevan aivan mahdoton.

Miten heikko sivistys ei olisi omaa syytä? Meillä on maksuton koulutus ja maksuton kirjasto. 

Tuo nyt pätee kaikkeen.

Miksi ette naiset ole kaikki tekniikan tohtoreita tai lakimiehiä? Se on hoitsut teistä itsestänne kiinni!

Kuka sinutkin hoitaa jos kukaan ei haluaisi olla hoitaja?

Mieti sitä. Kuka sinunkin kämpät vesiputket hoitaisi jos ei amikset. Osaatko huoltaa autosi? Ai kuljet julkisilla? No ehkä sitä dösää kuljettaa joku maisteri. Ehkä...

Leivotko itse leipäsi vai tekeekö sen amikset. Entä paahdatteko akateemiset oman kahvinne?

Ääääh, kunhan haluatte haukkua muita.

Olkoon se palstamamman "sivistyksen merkki"

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri opiskeli kauppakorkeassa ja alkoi seurustella hitsarin kanssa. Kaveri sanoi, että menemme yhteiseen kämppään vasta, kun olet aloittanut opiskelut inssiksi.

Niinpä mies meni ensin teknikkotasolle ja sitten insinööritasolle. Nyt hän on upporikas tehtaan omistaja.

Itse opiskelin DI:ksi. ja houkuttelin poikaystäväni sinne opiskelemaan myös. (hän joutui tekemään sen pidemmän kaavan kautta, kun ei ollut lukenut pitkinä matemaattisia aineita lukiossa)

Heh, tässähän oikein alleviivataan puolison statuksen merkitystä naisille. Ei silti, ei siinä mitään pahaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, akateemiset pariutuvat akateemisten kanssa.

Itse päätin jo 18-vuotiaana (ennen ensimmäistä parisuhdetta), että en rupea katselemaan mitään amiskundeja. Miehen on oltava lukion käynyt ja yliopiston käynyt.

Onneksi voi valita miehen myös ulkomailta. Siellä on miljoonia yliopistokoulutettuja, sujuvaa englantia puhuvia miehiä. Suomalaiset amiskundit voivat ihan rauhassa ulista, että "työväenluokan miehiä syrjitään parisuhdemarkkinoilla".

Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta oikeassa elämässä löytää joskus rakkauden myös yliopiston ulkopuolelta. Usko tai älä niin siellä on myös fiksuja miehiä, jotka vain eivät ole lukeneet akateemista loppututkintoa.

Miksi he sitten eivät ole opiskelleet jos ovat niin fiksuja?

Meidän koulujärjestelmä on kokonaisuudessaan rakennettu tyttöjen ja naisten oppimismallin ympärille. Pojille ja miehille malli on suorastaan haitallinen. 

Opetusohjelma on sama tytöille ja pojille ja opetti sitä naisopettaja tai miesopettaja. Akateemisten kotien pojat eivät juurikaan kärsi kuvaamastasi ongelmasta. Siellä he ovat tälläkin koulujärjestelmällä yliopistoissa. Jopa ma mu pojat pääkaupunkiseudulla pärjäävät. Sen sijaan etenkin Itä-Suomessa työväenluokassa tällä koulutusjärjestelmällä ei pärjätä, ei opita kunnolla edes lukemaan yhdeksässä vuodessa.

Ai jaa, no miksi sitten minulla on akateeminen loppututkinto, ja veljelläni on kaksi, ja molemmat olemme Itä- Suomalaiselta, työväenluokkaisesta perheestä?

Sitä varmasti ihmettelee moni muukin. Miksi ihmeessä sinulla on akateeminen loppututkinto, vaikka olet tyhmä etkä käsitä, että aina on poikkeuksia siihen tilanteeseen, mikä on tavallisempaa. Ei tuo edellinen missään väittänyt, että Itä-Suomesta ei voisi tulla yhtään työväenluokkaisen taustan omaavaa akateemista. 

Aika suoraan se edellinen kyllä sanoi, että "Sen sijaan etenkin Itä-Suomessa työväenluokassa tällä koulutusjärjestelmällä ei pärjätä, ei opita kunnolla edes lukemaan yhdeksässä vuodessa."

-ohis

Ihan ohis, mutta olen kotoisin Itä-Suomesta ja työväenluokkaiselta alueelta. Yläasteen luokkani pojista yksikään ei kirjoittanut ylioppilaaksi, haudassa on kyllä jo monikin. Itse menin yliopistoon ja löysin sieltä eteläsuomalaisen miehen. Ja silti ymmärrän ihan täysin, mitä tuo yllä oleva kirjoittaja tarkoitti enkä jää jankkaamaan että ”kyllä mäkin olen maisteri”.

Itä-Suomi, jaahas. tsempit Joensuu

Hei kerro ihmeessä alue! Paikallisena kiinnostaa minuakin. Ja vuosikymmen myös. Itse Joensuun seutukunnalta ja 90 luvulla kirjoittanut, enkä tunnista tuota, mutta toisaalta tunnen esim Lieksan tai Valtimon aluetta huonosti. Voit vaikka vihjata paikkakuntaan ja asuinalueeseen jollain nippelitiedolla, jonka vain paikallinen tietäisi. Helppoa varmasti sinulle, myös paikallisena

Jos minuun viittaat, niin en ole edes Pohjois-Karjalan maakunnasta kotoisin. Joensuu itsessään on korkeakoulukaupunki, joten siellä on paljon hyväosaisuuttakin, itse olen kotoisin kuihtuneelta tehdaspaikkakunnalta.

T. Se, jonka luokalta ei tullut yhtään miespuolista ylioppilasta, mutta kuolleisuus oli melko korkea.

Täällä DI-mies ja DI-nainen. Meillä molemmilla äiti ja isä on lääkäreitä. Isovanhemmillakin oli samat ammatit tai yhteinen yritys.

Tottakai ihmiset ovat mukavuusalueella kun kumppani on kotoisin samasta maailmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on asia, johon poikien vanhempien pitäisi kiinnittää huomiota. Pojille lukeminen ja heidän koulunkäyntinsä tukeminen auttaa parinmuodostusta tehokkaammin kuin vaikka urheiluharrastuksiin vieminen. Tosielämässä parinvalinta suosii juuri niitä lukutoukkapoikia, jotka päätyvät yliopistoihin, toki tarpeellisilla sosiaalisilla taidoilla varustettuina.

Ja jos joku kysyy että mihin niitä kranttuja Suomi-naisia tarvitsee, niin omaan terveyteen, onneen ja elämään. Parisuhteessa elävät miehet elävät pidempään.

T. Kolmen pojan äiti.

Vähänpä sä tiedät. Ne jotka pojista eniten seurustelee 16-20-ikävuodessa on juurikin ne, jotka ei paljon kirjoihin koske.

Ja ne jotka jää vanhoiksipojiksi on just niitä joita kiinnosti pienoismallit ja teoreettinen fysiikka.

Lihavoitu kohta on totta. Kyllä ne lätkäjätkät ja futarit on niitä, jotka kotibileissä pääsee touhuvaon väliin. Tilanne kuitenkin muuttuu yli 20-vuotiaana, kun (koulutetut) naiset alkavat miettiä pariutumista ja perheen perustamista. Tässä iässä mietitään millaiset miehet uranäkymät ovat, millainen isä ja aviomies miehestä tulisi. Viininpunaiset opiskelijahaalarit onkin yllättäen kova juttu.

Olen tästä itse elävä esimerkki. Teininä tytöt ei minusta kiinnostunut. Poikuus meni vasta 20-vuotiaana, mutta 20-29-vuotiaana oli ihan hyvä menekki. Tuona ajanjaksona oli muutamia parisuhteita ja ihan mukavaa sinkkuelämää, kunnes 29-vuotiaana aloitin parisuhteen nykyisen vaimoni kanssa.

Poikalasta kannattaa siis rohkaista sekä joukkueurheilun että kirjojen pariin. Tällöin poika pääsee parhaimmillaan poksauttelemaan jo teininä kotibileissä ja menekki jatkuu hyvänä läpi elämän.

Onko siis niin, että ne tytöt, jotka olivat kiinnostuneita futareista ja lätkänpelaajista (tai joista nämä suositut pojat kiinnostuivat) olivat sitten rohkeampia ja sellaisia, jotka harrastivat seksiä kotibileissä? Minun kaveriporukassani ei kukaan ollut kiinnostunut lätkänpelaajista tai futareista, ja haaveiltiin jostain runoja kirjoittavista pojista. No, runopoikia ei koulussamme ollut, mutta kiinnostuttiin sitten jostain mukavan oloisista pojista, mutta eipä meistä kukaan uskaltanut tehdä aloitetta. Voi olla, että runopojille ja noille mukaville luokkakavereille olisi ollut saumaa ainakin johonkin - ei ehkä seksiin kotibileissä, koska sellaista ei oltaisi harrastettu (oltiin niitä "tylsimyksiä", jotka kotibileissä söivät sipsejä, joivat boolia, keskustelivat ja kuuntelivat musiikkia - seksiä oltaisiin sitten haluttu kahden kesken intiimisti), mutta esim. suutelemiseen, seurusteluun ja jossain vaiheessa sitten seksiin privaatisti.

Kannattaa muistaa, että kun omia kouluaikoja miettii, niin ne kotibileissä seksikokemuksia hankkineet tytöt ja pojat olivat vain tietty osa ikäluokkaa. Kaikkia (tyttöjäkään) ei edes kutsuttu kotibileisiin, ja kaikkia ei tuollainen sekoilu kiinnostanut silloinkaan.

Ja itse en usko, että parikymppinen nainen laskelmoiden miettisi miehen uranäkymiä ja sitä, millainen isä tämä olisi. Kyllä silloin mennään romantiikka ja kiinnostus edellä  - ja hyvä niin. Se, että teiniäiässä ilman kotibileseksiä jääneet miehet alkavat löytää kumppaneita, johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne tytöt, jotka eivät uskaltaneet teininä tehdä aloitteita, alkavat rohkaistua, ja luokan erilaiset löytävät kaltaisiaan kun menevät opiskelemaan omaa alaansa. Ja muutenkin aikuisena on parempi itsetunto kuin teininä. Kannattaa muistaa, että aika moni teinityttö ei edes ollut valmis seurusteluun, tai jos olisi mielestään ollut, ei kuitenkaan saanut mitään vastakaikua keneltäkään. Kun muutetaan uuteen kaupunkiin, kohdataan myös uusia ihmisiä.

Itse olin sellainen teinityttö, jonka ihastukset päättyivät aina pettymykseen. Uskoin, etten koskaan löydä ketään. Tilanne muuttui itsellänikin kun lukion jälkeen lähdin opiskelemaan. Silloin alkoi löytyä niitä runollisiakin poikia...

Voih, lätkäjätkä-Villet ei saaneet just sinua? Ei se mitään, niille riitti persettä ilmankin.

Vierailija kirjoitti:

Olin 8 vuotta naimisissa amiskoulutetun naisen kanssa. Ei se oikein sujunut, omaa koulutustani hän aina väheksyi (lievästi sanottuna). Väitöskirjani oli likipitäen valmis ja mainitsin tämän hänelle. Hän kysyi; "tuleeks susta joku v**un proffa?"  Tällöin päätin, että eroan.

Valetta. Tai sitten suhteessanne oli jotain pahasti pielessä ja keskustelu omista suunnitelmista ja ihan päivän askareista 0. Väikkärin teko on niin kokonaisvaltaisen työllistävä prosessi, ettei ole uskottavaa, että vaimolleen mainitsi ikään kuin uutena asiana, että se on pian valmis ja vaimo siihen mitään tietämättömänä uteli onko tarkoitus tulla proffaksi. '

Miksi te valehtelette omaa asiaanne pönkittääksenne. Noloa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi akateeminen ihminen haluaisi pariutua jonkun ammarin kanssa? :D

Ei saa tai ei jaksa olla akateeminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen akateeminen ja pariuduin amiksen kanssa ihan tarkoituksella koska tajusin että parisuhteista muiden akateemisten kanssa ei tule mitään. Tosin en olekaan oikea akateeminen vaan kunnon elämänkoulusukujen ensimmäinen ylipäätään korkeakoulutettu. Kaikista akateemisista kumppaneistani paljastui lopulta huono-osaisuus on ihmisen omaa syytä, laiskuutta ja tyhmyyttä tyylinen ajatusmaailma ja ajatus siitä että kaikilla ei ole samat kortit tuntui olevan aivan mahdoton.

Miten heikko sivistys ei olisi omaa syytä? Meillä on maksuton koulutus ja maksuton kirjasto. 

Tuo nyt pätee kaikkeen.

Miksi ette naiset ole kaikki tekniikan tohtoreita tai lakimiehiä? Se on hoitsut teistä itsestänne kiinni!

Kuka sinutkin hoitaa jos kukaan ei haluaisi olla hoitaja?

Mieti sitä. Kuka sinunkin kämpät vesiputket hoitaisi jos ei amikset. Osaatko huoltaa autosi? Ai kuljet julkisilla? No ehkä sitä dösää kuljettaa joku maisteri. Ehkä...

Leivotko itse leipäsi vai tekeekö sen amikset. Entä paahdatteko akateemiset oman kahvinne?

Ääääh, kunhan haluatte haukkua muita.

Olkoon se palstamamman "sivistyksen merkki"

Oliko tämä sarkasmia vai miksi osoitat sanasi minulle, joka nimenomaan kommentoi sitä miksi aina pitäisi kouluttautua pidemmälle, olla tekniikan tohtori tai vastaava?

Vierailija kirjoitti:

Kovin moni akateeminen ei ymmärrä tilastollisen todennäköisyyden käsitettä. 

Ei kai kukaan ole väittänytkään, ettei olisi poikkeuksia. On kuitenkin huomattavasti yleisempää, että naidaan saman koulutustason ihminen. 

Eli mitä näillä "olen akateeminen ja mieheni amis" -toteamisilla täällä tekee?

Ei ymmärräkään. Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä. Nämä samat ihmiset saattavat kommentoida esimerkiksi puoluekannatuksen mittaustuloksia että "muutos on -1 % ja virhemarginaali +/-1,5 % eli ei toi tarkoita mitään, kun muutos on pienempi kuin virhemarginaali". Ei ole kovin hedelmällistä keskustella tällaisten ihmisten kanssa. Onneksi otin tämän huomioon parinvalinnassa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi akateeminen ihminen haluaisi pariutua jonkun ammarin kanssa? :D

Onko mitään miehekkäämpää kuin rakennusmies pukeutuneena sinihaalareihin ilman paitaa tai t paita  ,muskelit paikallaan. Vertaa harmaapukuinen kauluspaitamies pyöreine rilleineen. 

Itse valitsen ensimmäisen vaihtoehdon ja muistutan että kirvesmiehet tienaavat hyvin. Aika upeata katsottavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, akateemiset pariutuvat akateemisten kanssa.

Itse päätin jo 18-vuotiaana (ennen ensimmäistä parisuhdetta), että en rupea katselemaan mitään amiskundeja. Miehen on oltava lukion käynyt ja yliopiston käynyt.

Onneksi voi valita miehen myös ulkomailta. Siellä on miljoonia yliopistokoulutettuja, sujuvaa englantia puhuvia miehiä. Suomalaiset amiskundit voivat ihan rauhassa ulista, että "työväenluokan miehiä syrjitään parisuhdemarkkinoilla".

Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta oikeassa elämässä löytää joskus rakkauden myös yliopiston ulkopuolelta. Usko tai älä niin siellä on myös fiksuja miehiä, jotka vain eivät ole lukeneet akateemista loppututkintoa.

Minusta tuo on ihan fiksu tapa rajata joukkoa. Se autoista, penkkiurheilusta ja kaljasta tykkäävä, kirjoja lukematon mies löytyy aika paljon todennäköisemmin ammattikoulusta kuin yliopistosta. -eri

Mitä vikaa on tykätä autoista tai penkkiurheilusta? Tai vaikka kaljasta? Minun mies on lääkäri ja todella moni akateemisista kavereistaan ja kollegoistaan vastaa ainakin jossain määrin kuvaustasi. Mitä vikaa siinä on? Kerrotko vielä, mitkä ne sinun hyväksymäsi harrastukset ovat? Kirjojen lukeminen, oliko muita? Kai ymmärrät, että annat itse kannanotoillasi itsestäsi aika moukan, ja voisi jopa sanoa junttimaisen, kuvan?

Olen eri (se jolla laboranttimies, josta tuli myöhemmin akateeminen) mutta vastaan myös tähän, koska sanoin itsekin ettei minulla olisi mitään yhteistä sellaisen amismiehen kansa, jota kiinnostaa vain autot, kalja ja naiset. Millä perusteella tämä kannanottoni tekee minusta juntin siis? Siksi koska haluan itselleni miehen, jota kiinnostaa samat asiat kuin minua? Kyllä kaikilla saa olla parinvalinnassaan preferenssejä, ei puolisokseen tarvitse ottaa ketä tahansa.

En sanonut, että tuontyyppiset miehet olisivat huonoja ihmisiä muuten, tai että heissä olisi jotain vikaa. Vaan sanoin, että meillä ei olisi oikein mitään yhteistä, ei varmaan paljon puheenaiheita. Siksi en sellaista parisuhteesee haluaisi. Haluan olla puolisoni kanssa samalla aaltopituudella.

Ja kun kyselit kiinnostuksenkohteita, niin itse harrastan mm. taidemaalausta, retkeilyä, eläinharrastuksia (ratsastus, koirat) ja kirjoittamista. Olen erittäin kiinnostunut historiasta, kulttuurista ja erilaisista ilmiöistä. Haluan miehenikin kanssa jakaa näitä asioita elämässäni. Lisäksi olen itse täysin raitis ja halusin myös samanlaisen puolison. Kaljaa kittaavan miehen kanssa en siis sopisi yhteen, koska en halua katsella humalaista ihmistä kotonani.

Näin niitä erilaisia toiveita puolison suhteen on. Minulla ei ollut mitään ulkonäköpreferenssejä miehen suhteen, vaan etsin puolisoa sillä mielellä että riittää kunhan on raitis ja älykäs. Mutta kävi kyllä tuuri ja mieheni on kaiken lisäksi hyvännäköinenkin.

Ihan sivusta kommentteina muutama huomio. Harrastukset ovat henkilökohtaisia, ja kannattaa puntaroida kuinka paljon odottaa tulevalta kumppaniltaan yhteistä tekemistä. Kummallakin on oikeus omaan elämäänsä, ja moni myös haluaa harrastaa ilman kumppania omia juttujaan. Tällöin voi keksiä jonkun yhteisen tekemisen tai tehdä sopimuksen että kumpikin lähtee välillä seuraksi jos toinen tarvitsee vaikka oopperaan tai urheilukilpailuun seuraa. Vaikka täysi elämäntapojen yhteensopimattomuus tuo todennäköisesti ongelmia suhteeseen voi täysin eri asioita harrastavan kanssa olla henkisesti paljon yhteistä, jutunjuurta riittää, keskustellaan uutisista ja maailman ilmiöistä. Arvojen ja odotusten ja halun olla toisen kanssa tulee kohdata, mutta ei voi olettaa että toinen harrastaa tai on kiinnostunut juuri samoista asioista kuin itse. Lisäksi joskus oletetaan että jos on itse hiljainen/seurallinen haluaa samanlaisen kumppanin. Itse asiassa vastakohdat täydentävät toisiaan ja jos ei itse juo, ei tarvitse juoda toisen kanssa, kyllä kohtuukäyttäjä voi sen lasin-pari ottaa seurassa tai jos joskus haluaa ottaa enemmän voi toinen mennä ulos kavereidensa kanssa. Samoin sosiaalinen voi toteuttaa sosiaalisuuttaan muuta kautta. Lopettakaa kohtuuttomat odotukset toiselta.

Jokainen etsii sellaista kumppania kuin itse haluaa. Jollekin on ok olla sellaisen kanssa, jolla on täysin eriävät kiinnostuksen kohteet ja joka haluaa tehdä vapaa-ajallaan ihan eri asioita. Useimmat minun tuntemani ihmiset ovat taas ihan menestyksekkäästi etsineet rinnalleen kumppania jonka kanssa on paljon yhteistä. Itse ainakin olisin mieluummin yksin kuin tuollaisessa sinun kuvailemassasi suhteessa. Onko se pariutuminen hinnalla millä hyvänsä sinulle joku itseisarvo? Ymmärrätkö, ettei se kaikille ole sitä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi tästäkin pitää tehdä joku asia? Ihmiset nyt yleensä pariutuu herkemmin sellaisen kanssa johon a) törmää todennäköisesti jossain b) on jotain yhteistä elämässä. Korkeakoulutetuilla on paljon omia vapaa-ajan juttuja työ ja opiskeluaikana ja työt ja opinnot on aika iso osa elämää, joten sieltä on varsin todennäköistä löytää, joku jota kiinnostaa samat asiat. Ei se silti tarkoita ettei voisi rakastua amikseen. Jotenkin naurettavaa, että pitää korostaa sitä, että on itse akateeminen ja puoliso amis, ihan niin kuin se olisi joku harvinainen puolimahdottumuus vain siksi, että tilastollisesti todennäköisemmin akateeminen on akateemisen kanssa ja amis amiksen. Tilastot harvemmin kuitenkaan määrää yksittäisen ihmisen elämää. Itse olen akateeminen kuten miehenikin. En näe siinä mitään sen erityisempää kuin että oli todennäköisempää tutustua häneen kuin johonkin muuhun, ollaan molemmat läheisillä aloilla ja intohimoisia alasta, joten siitä riittää puhuttavaa ja helpottaa kun toinen ymmärtää omaa työtä. Meitä molempia myös kiinnostaa tutkimus. Joten oli todennäköisempää tutustua häneen ja rakastua pikkuhiljaa kuin amikseen, ei silti ole mikää mahdoton luonnonilmiö, että olisikin tavannut jossain amiksen jonka kanssa natsaa.

Täälläkin aika vastaavasti paritunut akateeminen tekniikan tohtori (N30), joka sattui tutustumaan toiseen tulevaan tekniikan tohtoriin työhyvinvointitoimintaan liittyvällä paritanssikurssilla. Sekä minä että mieheni tulemme molemmat työläistaustaisista suvuista ja olemme sukujemme harvoja korkeakoulutettuja. Tuon lisäksi meitä yhdistäviä tekijöitä ovat lähinnä älykkyys ja matemaattisuus sekä viihtyminen kotona. Koska sukulaisista valtaosa on "amiksia" ihmisten jaottelu koulutuksen suhteen on tuntunut aina vieraalta. Esim. teknisistä jutuista tai vaikka politiikasta on yhtä mukava keskustella sekä akateemisten työkavereiden että amistaustaisten sukulaisten kanssa. Tykkään ylipäätään jutella työhön liittyvistä jutuista, koska työ on tärkeä ja iso osa elämää. Metallimiehenä/hitsurina työskennellyt appiukko on ihan parasta keskusteluseuraa. Minulla on lisäksi ihan briljanttina satunnaisena chättäilykaverina luonnontieteistä kiinnostunut italialainen nettituttu, joka ei ole päässyt kouluttautumaan, koska joutui jo nuorena johtamaan sukunsa marmorilouhosta. Mitä miehiin tulee yleisesti ottaen, olen huomannut arvostavani sitä, että mies ymmärtää juttujani, pysyy esim. fysiikan tai kemian ilmiöihin liittyvissä keskusteluissa kärryillä eikä säikähdä että olen fiksu (entinen n.s. kympin tyttö jne.) Sekin tosiaan helpottaa yhteiselämää, että toinen ymmärtää omaa työtä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä DI-mies ja DI-nainen. Meillä molemmilla äiti ja isä on lääkäreitä. Isovanhemmillakin oli samat ammatit tai yhteinen yritys.

Tottakai ihmiset ovat mukavuusalueella kun kumppani on kotoisin samasta maailmasta.

Sanotaan tähän näin, että tietynlainen sosiaalinen liikkuvuus sivistää ja mukanaantuo avarakatseisuutta ja ymmärrystä. Olen aina kokenut oman lääkäri-isäni huomattavasti kiinnostavammaksi ja karsimaattisemmaksi keskustelukumppaniksi kuin useat kollegansa joihin olen päässyt tutustumaan. Heitä yhdistää tietynlainen fakkiintuminen siihen omaan maailmaan, kuten sanoit, isälläni on taas ollut harrastuneisuuden kautta varsin laaja ja värikäs sosiaalinen piiri. Henkilökohtaisesti tunnistan ns "piirit" kaukaa ja ymmärrän, että emme sovi samaan "maailmaan" eli samanmielisten -ja kaltaisten ahtaaseen, tylsään, kuplaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole tavannut yhtään fiksua ja älykästä amislaista, kun kaikki akateemisetkaan eivät ole näitä. Kun saa valita juuri sen, jonka haluaa. Toisille riittää puolimykkä juro mies, mutta itselle on välttämätöntä, että kumppani on sekä keskustelukykyinen että analyyttinen tekemään oikeita päätöksiä ja kommunikoimaan niitä muille. Se, että ihminen kaipaa älyllistä stimulointia parisuhteessaan on ihan luonnollista.

Tässä on hyvä esimerkki tilanteesta, missä oma elitismi on verhottu joihinkin inhimillisiin preferensseihin. Seuraavan kahden eri ihmistyypin välillä on selvä ero, huomaatko mikä?

Yksi: Jaana on kiinnostunut keskustelemaan ilmiöistä, psykologiasta ja maantiedosta. Hän toivoo itselleen kumppania, ja koska tietää että sen löytäminen voi olla hankalaa, haluaa maksimoida onnistumisensa todennäköisyydet rajaamalla haun vain korkeakoulutettuihin. Jaana kuitenkin ymmärtää, että akateeminen koulutus ei takaa hyvää parisuhdetta eikä molemminpuolista kunnioitusta, vaan mielellään menee parisuhteeseen myös sopivan ammattikoulun käyneen henkilön kanssa mikäli sellainen tulee vastaan.

Kaksi: Pirjo on myös kiinnostunut samoista asioista kuin Jaana, sekä toivoo itselleen akateemista kumppania. Mikäli Pirjon eteen sattuisi muuten sopiva ammattikoulun käynyt puolisokandidaatti, Pirjo näyttäisi tälle heti ovea, sillä hänelle eivät kelpaa kuin akateemisen koulutuksen saaneet henkilöt. Vauva.fi:llä Pirjo kuitenkin argumentoi, että etsii akateemista puolisoa vain yhteisten mielenkiinnon kohteiden takia, vaikka tosiasiassa hän vain halveksii ammattikoulun käyneitä ja pitää heitä tosiasiassa huonompina ihmisinä.

Näettekö?

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi akateeminen ihminen haluaisi pariutua jonkun ammarin kanssa? :D

Onko mitään miehekkäämpää kuin rakennusmies pukeutuneena sinihaalareihin ilman paitaa tai t paita  ,muskelit paikallaan. Vertaa harmaapukuinen kauluspaitamies pyöreine rilleineen. 

Itse valitsen ensimmäisen vaihtoehdon ja muistutan että kirvesmiehet tienaavat hyvin. Aika upeata katsottavaa. 

Mulle toi kauluspaitamies harmaassa puvussa <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, akateemiset pariutuvat akateemisten kanssa.

Itse päätin jo 18-vuotiaana (ennen ensimmäistä parisuhdetta), että en rupea katselemaan mitään amiskundeja. Miehen on oltava lukion käynyt ja yliopiston käynyt.

Onneksi voi valita miehen myös ulkomailta. Siellä on miljoonia yliopistokoulutettuja, sujuvaa englantia puhuvia miehiä. Suomalaiset amiskundit voivat ihan rauhassa ulista, että "työväenluokan miehiä syrjitään parisuhdemarkkinoilla".

Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta oikeassa elämässä löytää joskus rakkauden myös yliopiston ulkopuolelta. Usko tai älä niin siellä on myös fiksuja miehiä, jotka vain eivät ole lukeneet akateemista loppututkintoa.

Miksi he sitten eivät ole opiskelleet jos ovat niin fiksuja?

Jotkut haluavat tehdä työtä, eivätkä lue Exelinpyörittelymaisteriksi.

Ymmärrän akateemisen koulutuksen tarpeen, mutta monesti ministerien ja muiden julkkujen jargonia kuunnellessa kuulostaa enempi koomiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, akateemiset pariutuvat akateemisten kanssa.

Itse päätin jo 18-vuotiaana (ennen ensimmäistä parisuhdetta), että en rupea katselemaan mitään amiskundeja. Miehen on oltava lukion käynyt ja yliopiston käynyt.

Onneksi voi valita miehen myös ulkomailta. Siellä on miljoonia yliopistokoulutettuja, sujuvaa englantia puhuvia miehiä. Suomalaiset amiskundit voivat ihan rauhassa ulista, että "työväenluokan miehiä syrjitään parisuhdemarkkinoilla".

Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta oikeassa elämässä löytää joskus rakkauden myös yliopiston ulkopuolelta. Usko tai älä niin siellä on myös fiksuja miehiä, jotka vain eivät ole lukeneet akateemista loppututkintoa.

Minusta tuo on ihan fiksu tapa rajata joukkoa. Se autoista, penkkiurheilusta ja kaljasta tykkäävä, kirjoja lukematon mies löytyy aika paljon todennäköisemmin ammattikoulusta kuin yliopistosta. -eri

Mitä vikaa on tykätä autoista tai penkkiurheilusta? Tai vaikka kaljasta? Minun mies on lääkäri ja todella moni akateemisista kavereistaan ja kollegoistaan vastaa ainakin jossain määrin kuvaustasi. Mitä vikaa siinä on? Kerrotko vielä, mitkä ne sinun hyväksymäsi harrastukset ovat? Kirjojen lukeminen, oliko muita? Kai ymmärrät, että annat itse kannanotoillasi itsestäsi aika moukan, ja voisi jopa sanoa junttimaisen, kuvan?

Olen eri (se jolla laboranttimies, josta tuli myöhemmin akateeminen) mutta vastaan myös tähän, koska sanoin itsekin ettei minulla olisi mitään yhteistä sellaisen amismiehen kansa, jota kiinnostaa vain autot, kalja ja naiset. Millä perusteella tämä kannanottoni tekee minusta juntin siis? Siksi koska haluan itselleni miehen, jota kiinnostaa samat asiat kuin minua? Kyllä kaikilla saa olla parinvalinnassaan preferenssejä, ei puolisokseen tarvitse ottaa ketä tahansa.

En sanonut, että tuontyyppiset miehet olisivat huonoja ihmisiä muuten, tai että heissä olisi jotain vikaa. Vaan sanoin, että meillä ei olisi oikein mitään yhteistä, ei varmaan paljon puheenaiheita. Siksi en sellaista parisuhteesee haluaisi. Haluan olla puolisoni kanssa samalla aaltopituudella.

Ja kun kyselit kiinnostuksenkohteita, niin itse harrastan mm. taidemaalausta, retkeilyä, eläinharrastuksia (ratsastus, koirat) ja kirjoittamista. Olen erittäin kiinnostunut historiasta, kulttuurista ja erilaisista ilmiöistä. Haluan miehenikin kanssa jakaa näitä asioita elämässäni. Lisäksi olen itse täysin raitis ja halusin myös samanlaisen puolison. Kaljaa kittaavan miehen kanssa en siis sopisi yhteen, koska en halua katsella humalaista ihmistä kotonani.

Näin niitä erilaisia toiveita puolison suhteen on. Minulla ei ollut mitään ulkonäköpreferenssejä miehen suhteen, vaan etsin puolisoa sillä mielellä että riittää kunhan on raitis ja älykäs. Mutta kävi kyllä tuuri ja mieheni on kaiken lisäksi hyvännäköinenkin.

Ihan sivusta kommentteina muutama huomio. Harrastukset ovat henkilökohtaisia, ja kannattaa puntaroida kuinka paljon odottaa tulevalta kumppaniltaan yhteistä tekemistä. Kummallakin on oikeus omaan elämäänsä, ja moni myös haluaa harrastaa ilman kumppania omia juttujaan. Tällöin voi keksiä jonkun yhteisen tekemisen tai tehdä sopimuksen että kumpikin lähtee välillä seuraksi jos toinen tarvitsee vaikka oopperaan tai urheilukilpailuun seuraa. Vaikka täysi elämäntapojen yhteensopimattomuus tuo todennäköisesti ongelmia suhteeseen voi täysin eri asioita harrastavan kanssa olla henkisesti paljon yhteistä, jutunjuurta riittää, keskustellaan uutisista ja maailman ilmiöistä. Arvojen ja odotusten ja halun olla toisen kanssa tulee kohdata, mutta ei voi olettaa että toinen harrastaa tai on kiinnostunut juuri samoista asioista kuin itse. Lisäksi joskus oletetaan että jos on itse hiljainen/seurallinen haluaa samanlaisen kumppanin. Itse asiassa vastakohdat täydentävät toisiaan ja jos ei itse juo, ei tarvitse juoda toisen kanssa, kyllä kohtuukäyttäjä voi sen lasin-pari ottaa seurassa tai jos joskus haluaa ottaa enemmän voi toinen mennä ulos kavereidensa kanssa. Samoin sosiaalinen voi toteuttaa sosiaalisuuttaan muuta kautta. Lopettakaa kohtuuttomat odotukset toiselta.

Jokainen etsii sellaista kumppania kuin itse haluaa. Jollekin on ok olla sellaisen kanssa, jolla on täysin eriävät kiinnostuksen kohteet ja joka haluaa tehdä vapaa-ajallaan ihan eri asioita. Useimmat minun tuntemani ihmiset ovat taas ihan menestyksekkäästi etsineet rinnalleen kumppania jonka kanssa on paljon yhteistä. Itse ainakin olisin mieluummin yksin kuin tuollaisessa sinun kuvailemassasi suhteessa. Onko se pariutuminen hinnalla millä hyvänsä sinulle joku itseisarvo? Ymmärrätkö, ettei se kaikille ole sitä?

Mutsilles oli pariutuminen itseisarvo. Olen erittäin kranttu:). Pitäisiköhän sinunkin lukea kirjoitus ajatuksella eikä vedota siihen mitä kaverisikin tekevät. En puhunut siitä etteikö pitäisi olla yhteistä, juurihan kerroin sen mutta sinä et lukenut ilmeisesti. Mutta kun aletaan listaamaan sitä että pidäthän sinäkin juuri tietynlaisesta musiikista tai kissoista. Ihmiset etsivät jotain itse luomaansa ihmeolentoa jolle keksitään mielessään sopivat harrastukset ja mieltymykset. Naiset etsivät juuri sopivalla tavalla kulturellia miestä, miehet kodinhoidosta ja animesta pitävää ja kukaan ei löydä. Jos on himopyöräilijä tyyliin 500 km viikossa on toki järkevää etsiä kaveri harrastuspiireistä koska muuten ei ole aikaa toiselle. Mutta tavalliset ihmiset, lakatkaa odottamasta että yksi ihminen voi täyttää kaikki odotukset elämästänne. Kuumottaa varsinkin se, kun toinen ei osaa olla hetkeäkään yksin, toisella ei ole kavereita (tosin hyväksyn senkin jos tämä hänelle ok) vaan kulloisenkin kumppanin kaverit tai sukulaiset täyttävät tämän paikan, ei voida yksin tulla edes tyttöjen iltaan vaan se kumppani pitää raahata sinnekin jne.

Olen akateemisesti koulutettu ja vielä perinteisesti arvostelulta ns. statusalalta. Olen ensisijaisesti aina katsellut muita akateemisia, koska olen ajatellut että meillä olisi keskimäärin enemmän yhteistä. Minulle tiedonjano, kunnianhimo ja tarve päästä elämässä eteenpäin on olleet tärkeitä asioita ja toivoin kumppanin hakevan elämältä samoja asioita. Olin kuitenkin aina avoin myös matalammin koulutetuille kumppaniehdokkaille, jos sama tiedonjano ja draivi olisi kanavoitunut joko siihen matalammin koulutettuun ammattiin tai sitten vaikkapa johonkin vakavaan harrastukseen. Raha ei tässä ollut koskaan oleellinen seikka, vaan se että ihmisellä on elämässä joku tärkeä asia josta haluaa oppia paljon ja jossa kehittymiseen haluaa panostaa.

Lopulta sitten päädyin yhteen pelkän lukion käyneen kumppanin kanssa. Hän on kuitenkin älykäs ja motivoitunut työhönsä ja edennytkin siinä mukavasti esimiesasemaan. Tajusin myös, että itseasiassa minulla olikin keskimääräisen statusalaopiskelijan kanssa vähemmän yhteistä kuin mieheni kanssa. Kuten joku puhui yllä ahtaista kuplista ja piireistä, niin minä huomasin tuon ilmiön opiskeluaikoina. Iso osa opiskelutovereista tuli rikkaista perheistä ja lähes kaikki muutamasta pk-seudun huippulukiosta. Itse olen kolmannen sukupolven akateemisesti koulutettu, mutta kuitenkin alemman keskiluokan taustoista ponnistavana sosioekonomisesti täysin toiselta planeetalta kuin jonkinlaisessa umpiossa eläneen oloiset rikkaan perheen lapset.

Myös ystäväpiirini koostuu pääosin matalasta koulutuksesta huolimatta menestyneistä, työläistaustaisista akateemisista ja harvoista epätyypillisesti (lue: ei kuplassa) kasvatetuista rikkaan perheen jälkeläisistä. En vaihtaisi tätä enää mistään hinnasta niihin "piireihin", vaikka aikoinaan sitä ulkopuolisuuden ja huonommuuden tunnetta paljon kipuilinkin.

Olen maisteri ja mieheni on käynyt peruskoulun, lukio jäi kesken. Aikuisiän vakavat parisuhteeni: henkilökohtainen avustaja, josta tuli sittemmin kokki. Bussikuski. Opiskelija avoimessa yliopistossa, josta tuli yrittäjä.

Älykkyys ja kiinnostus yhteiskunnallisia asioita sekä kulttuuria kohtaan ovat ihan mahdollisia piirteitä ilman yliopistoa, ja näitä ominaisuuksia kumppaniltani edellytän. Linja-autoa ajanut hahmo paljastui sittemmin ilkeäksi rasistiksi, jolla oli päihdeongelma ja muutenkin todellinen sivistyksen puute. Kaksi muuta ovat hyvinkin fiksuja ihmisiä, joilla on arvot kohdillaan ja joita arvostan yhä.

Täytyy myös elättää itsensä jotenkin, rikas ei tarvitse olla mutta kunhan tulee toimeen omillaan. Ei sitä parisuhdetta silti millään tutkintopaperilla pyöritetä.