Onko täällä ketään miestä, jota on jäänyt vaivaamaan, että päästi jonkun hyvän naisen nuorempana ”karkuun”?

Ylpeyttäni useamman luullen, että minä olen se, joka valitsen.

Ei sellaiset vaivaa, mieli muuttuu myöhemmin.

Muistelen kyllä kaiholla muutaman nuoruudenrakkauden iloisia ja raikkaita SILLOISIA VERSIOITA.

Nykyään hekin ovat rupsahtaneita keski-ikäisiä pötkylöitä eli eivät kyllä kiinnosta yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Muistelen kyllä kaiholla muutaman nuoruudenrakkauden iloisia ja raikkaita SILLOISIA VERSIOITA.

Nykyään hekin ovat rupsahtaneita keski-ikäisiä pötkylöitä eli eivät kyllä kiinnosta yhtään.

Joo, minulla tuo sama! Ja vaikka itse olenkin mätisäkkiruhoinen, taikinanaamainen setämies tätänykyä, niin en siltikään pääse ajatuksesta, että olen ansainnut visuaalisesti kiihottavan tyttönaisen elämääni 🤪

Kyllä.

"Vaihdoin" poikamiesaikojen loppumetreillä huippufiksun, näyttävän ja seksikkään tulevan juristin tavalliseen maatiasnaapurintyttöön, suorastaan säälistäkin. Vain kuullakseni kahdeksan vuoden kuluttua olleeni superleidille ensimmäinen jonka kanssa hän olisi voinut ajatella asuvansa saman katon alla. Ja minä kun luulin olevani hänelle vain muutaman viikon/kuukauden huvitus.

Olihan siinä sekin etten oikein uskinut voivani "pitää" häntä, ulkoista tasoeroa aivan liikaa ja koko ajan olisi joutunut sietämään/pelkäämään muiden miesten lähestymisyrityksiä. Mutta saipahan perusjamppa poikamiesaikojensa finaaliksi lähes kympin naisen hulluksi kaipauksesta ja himosta.

Kyllä. Noin kymmenen vuotta sitten olin aivan täydellisen ihastunut yhteen todella kauniiseen ja pitkään tummahiuksiseen naiseen. Nainen oli kaikinpuolin fiksu ja meillä oli samanlaiset kiinnostuksenkohteet, mutta ikinä en saanut suutani auki, vaikka nainen näytti monta kertaa vihreää valoa. Myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, että jänistin, koska nainen oli ns. "liian hyvä".

Harmittelin pitkään kun lopetin muutaman kuukauden suhteen. Tietyt jutut vaan alkoi tuntumaan ylipääsemättömiltä ja katsoin ettei ollut mieltä jatkaa. Myöhemmin kaduin ja mietin, josko sittenkin tein virheen. Menetinkö kultakimpaleen, olihan hän jopa rakastavinaan minua. Jossain vaiheessa sain tietää, että nainen oli pari viikkoa eron jälkeen pätkäyttänyt virallisesti parisuhteeseen. Minun kanssani asiasta ei ollut puhetta ja nainen esiintyi julkisesti sinkkuna. Joko nainen oli pitänyt kahta sutinaa, tai on aika pahemman luokan läheisriippuvainen. Väistyi kaikki katumuksen tunteet.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

"Vaihdoin" poikamiesaikojen loppumetreillä huippufiksun, näyttävän ja seksikkään tulevan juristin tavalliseen maatiasnaapurintyttöön, suorastaan säälistäkin. Vain kuullakseni kahdeksan vuoden kuluttua olleeni superleidille ensimmäinen jonka kanssa hän olisi voinut ajatella asuvansa saman katon alla. Ja minä kun luulin olevani hänelle vain muutaman viikon/kuukauden huvitus.

Olihan siinä sekin etten oikein uskinut voivani "pitää" häntä, ulkoista tasoeroa aivan liikaa ja koko ajan olisi joutunut sietämään/pelkäämään muiden miesten lähestymisyrityksiä. Mutta saipahan perusjamppa poikamiesaikojensa finaaliksi lähes kympin naisen hulluksi kaipauksesta ja himosta.

Eli huono itsetuntosi esti sinua saamasta elämäsi naista.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Noin kymmenen vuotta sitten olin aivan täydellisen ihastunut yhteen todella kauniiseen ja pitkään tummahiuksiseen naiseen. Nainen oli kaikinpuolin fiksu ja meillä oli samanlaiset kiinnostuksenkohteet, mutta ikinä en saanut suutani auki, vaikka nainen näytti monta kertaa vihreää valoa. Myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, että jänistin, koska nainen oli ns. "liian hyvä".

Taas sama. Että miehet on surkeita näissä asioissa. Heiveröinen ego aina esteenä. Miehelle ei taida naissuhteissakaan olla kyse muusta kuin siitä o m a s t a e g o s ta !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Noin kymmenen vuotta sitten olin aivan täydellisen ihastunut yhteen todella kauniiseen ja pitkään tummahiuksiseen naiseen. Nainen oli kaikinpuolin fiksu ja meillä oli samanlaiset kiinnostuksenkohteet, mutta ikinä en saanut suutani auki, vaikka nainen näytti monta kertaa vihreää valoa. Myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, että jänistin, koska nainen oli ns. "liian hyvä".

Taas sama. Että miehet on surkeita näissä asioissa. Heiveröinen ego aina esteenä. Miehelle ei taida naissuhteissakaan olla kyse muusta kuin siitä o m a s t a e g o s ta !

Samaa ihmettelen. Jos olisin jotain tasoja miettinyt tai etukäteen ajatellut jotakuta "liian hyväksi", niin yhtä ainutta suhdetta tuskin olisi minulla ollut ensimmäisen tyttöystävän jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Noin kymmenen vuotta sitten olin aivan täydellisen ihastunut yhteen todella kauniiseen ja pitkään tummahiuksiseen naiseen. Nainen oli kaikinpuolin fiksu ja meillä oli samanlaiset kiinnostuksenkohteet, mutta ikinä en saanut suutani auki, vaikka nainen näytti monta kertaa vihreää valoa. Myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, että jänistin, koska nainen oli ns. "liian hyvä".

Taas sama. Että miehet on surkeita näissä asioissa. Heiveröinen ego aina esteenä. Miehelle ei taida naissuhteissakaan olla kyse muusta kuin siitä o m a s t a e g o s ta !

Mikäs niillä naisilla sitten on esteenä, etteivät voi miehiä yleensä lähestyä? Onko heilläkin heiveröinen ego?

Vierailija kirjoitti:

Hyi, luulin että tämä on sen yhden creepyn miehen aloitus taas...

Niin, huh! Onneksi tässä ketjussa boostataankin naisia.

Haikailin pitkään erästä naista jota en onnistunut vokottelemaan, olin hieman liian kiltti silloin ja tein klassiset virheet.

Kunnes sitten erään kerran havaitsin sattumalta hänen lisänneen FB-sivulleen terroristijärjestön tunnuksen.

Taisin väistää luodin.

En kestä AV:ta, tähänkin ketjuun eksyi tuo näyttävä, toimeton, pituusaktivisti haikailemaan oman kovan luonteensa, säärtensä ja ylevän ammattinsa perään... Jösses. Kyllä, kaikki miehet rakastaa sinua, olet vain liian hyvä kaikille ja siksi yhä yksin ylväänä

On. Minulla oli unelmieni tyttöystävä 18v, mutta tyhmänä menin minne kalu osoittaa. Sen naisen jos saisin tänä päivänä takaisin, pitäisin niin hyvin ettei se haluaisi koskaan lähteä. :(

Joo, olen ollut usealle miehelle sellainen. Totuus on kuitenkin se että en ole missään vaiheessa edes ollut heidän "otettavissaan", he ainoastaan kuvittelevat näin.

Luulevat että "jätin" heidät siksi että he eivät osanneet arvostaa minua tapaillessamme, että eivät ymmärtäneet arvoani, vaan riekkuivat kavereiden kanssa kun minä itsku silmässä pyysin yhteistä aikaa.

Niin sitä voi ihmiset eri lailla muistaa! Minun näkökulmastani me tapailimme hetken, kunnes totesin että en ole kiinnostunut tuollaisesta miehestä, jonka jälkeen ilmoitin että sori, ei meistä mitään tule. 

Jotenkin he kääntävät asian niin että heillä oli kultakimpale, jonka päästivät menemään kun veri vei seikkailuun. En tiedä mikä tässä on takana, mutta kyllä se on aika ajoin ollut rasittavaa kun joku parin viikon tapailu on aviomiehelleni tullut väittämään että me SEURUSTELIMME, ja hän oli niiiin tyhmä silloin nuorena että päästi minut, niin ihanan naisen menemään!

Tuo on ehkä ärsyttävimpiä asioita elämässä. 

Kysyisinkin siis, oi te miehet, että miksi puhutte tällaista läpiä jopa sinne omaan päähänne?

Vierailija kirjoitti:

On. Minulla oli unelmieni tyttöystävä 18v, mutta tyhmänä menin minne kalu osoittaa. Sen naisen jos saisin tänä päivänä takaisin, pitäisin niin hyvin ettei se haluaisi koskaan lähteä. :(

Mikä ihme siinä on, että toisilla se on mennyt näin? Kaveri vielä yli viisikymppisenä yksinäisenä haikaili nuoruutensa heilaa, josta pääsi eroon paneskeltuaan muita. Ei tainnut kertaakaan seurustella sen ensimmäisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen ollut usealle miehelle sellainen. Totuus on kuitenkin se että en ole missään vaiheessa edes ollut heidän "otettavissaan", he ainoastaan kuvittelevat näin.

Luulevat että "jätin" heidät siksi että he eivät osanneet arvostaa minua tapaillessamme, että eivät ymmärtäneet arvoani, vaan riekkuivat kavereiden kanssa kun minä itsku silmässä pyysin yhteistä aikaa.

Niin sitä voi ihmiset eri lailla muistaa! Minun näkökulmastani me tapailimme hetken, kunnes totesin että en ole kiinnostunut tuollaisesta miehestä, jonka jälkeen ilmoitin että sori, ei meistä mitään tule. 

Jotenkin he kääntävät asian niin että heillä oli kultakimpale, jonka päästivät menemään kun veri vei seikkailuun. En tiedä mikä tässä on takana, mutta kyllä se on aika ajoin ollut rasittavaa kun joku parin viikon tapailu on aviomiehelleni tullut väittämään että me SEURUSTELIMME, ja hän oli niiiin tyhmä silloin nuorena että päästi minut, niin ihanan naisen menemään!

Tuo on ehkä ärsyttävimpiä asioita elämässä. 

Kysyisinkin siis, oi te miehet, että miksi puhutte tällaista läpiä jopa sinne omaan päähänne?

Sama kokemus. Yksi treffikumppani jopa luuli että ne 3 treffit jotka vietimme ennen kuin sanoin ettei hän ole minun tyyppiäni yhtään, olivat seurustelua. Näin hän myös on kertonut usealle tuntemalleni henkilölle. Kyllä sitä on ihmetelty että minä olen sellaisen kanssa ollut. Se on noloa. Kyseinen mies on mulkero ja pahasti alkoholisoitunut. Hävettää että hän kertoilee muutamien treffien perusteella meidä "yhteisestä historiastamme ja seurustelustamme".

Vierailija kirjoitti:

Muistelen kyllä kaiholla muutaman nuoruudenrakkauden iloisia ja raikkaita SILLOISIA VERSIOITA.

Nykyään hekin ovat rupsahtaneita keski-ikäisiä pötkylöitä eli eivät kyllä kiinnosta yhtään.

Finskin loungessa törmäsin The Exään, tuolloin vähän yli nelikymppinen valtion toimistohommissa. Kolmen lapsen jälkeen 10kg ylimääräistä, mutta kyllä vaan aivan vimmatusti teki mieli päästä mimmin pöksyihin - meinaan tuon parin tunnin aikana kävi selväksi että sama kuumaa intohimoa tihkuva tapaus oli kyseessä.

Tuossa kohtaamisessa oli enemmän seksiä kuin avioliitossani koskaan ja meillä pysyi vaatteet päällä! Kun ei ollut pokkaa ehdottaa yhteistä hotellihuonetta :(

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen ollut usealle miehelle sellainen. Totuus on kuitenkin se että en ole missään vaiheessa edes ollut heidän "otettavissaan", he ainoastaan kuvittelevat näin.

Luulevat että "jätin" heidät siksi että he eivät osanneet arvostaa minua tapaillessamme, että eivät ymmärtäneet arvoani, vaan riekkuivat kavereiden kanssa kun minä itsku silmässä pyysin yhteistä aikaa.

Niin sitä voi ihmiset eri lailla muistaa! Minun näkökulmastani me tapailimme hetken, kunnes totesin että en ole kiinnostunut tuollaisesta miehestä, jonka jälkeen ilmoitin että sori, ei meistä mitään tule. 

Jotenkin he kääntävät asian niin että heillä oli kultakimpale, jonka päästivät menemään kun veri vei seikkailuun. En tiedä mikä tässä on takana, mutta kyllä se on aika ajoin ollut rasittavaa kun joku parin viikon tapailu on aviomiehelleni tullut väittämään että me SEURUSTELIMME, ja hän oli niiiin tyhmä silloin nuorena että päästi minut, niin ihanan naisen menemään!

Tuo on ehkä ärsyttävimpiä asioita elämässä. 

Kysyisinkin siis, oi te miehet, että miksi puhutte tällaista läpiä jopa sinne omaan päähänne?

Oletko tosissasi, että joku aiempi (tapailukaveri tai mitä tahansa) tulee kertomaan omalle aviomiehellesi, että hänellä oli jotakin säpinää kanssasi joskus aikanaan? Voiko noin huono käytös olla mahdollista, ja mikä sellaisen motiivi voisi olla, yrittää tehdä säröä suhteeseenne tms.?