Lue keskustelun säännöt.
Esikoinen muutti pois kotoa. Vielä yksi lapsi - iltatähti - 42 vuotiaana?
06.04.2021 |
Oi että, esikoinen muutti kotoa ja nyt on kyllä kova vauvakuume. Olisi kiva käydä vielä kerran läpi. Kannattaako?
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Olen 46v. ja huomasin itsessäni samoja ajatuksia. Esikoinen suunnittelee kotoa muuttoa ja en todellakaan aijo hankkia enää lapsia. Mutta yhtenä päivänä ajattelin miltä se tuntuisi. Hetken aikaa tuli ajatus, että nyt minä varmaan olisin parempi äiti ja olisipa ihana kokea se vielä kerran. Mutta koen sen toivottavasti joskus mummona lapsenlapsille. Kieltämättä tuntuu haikealta ja lopulliselta jättää lapsiperhe-elämänvaihe taakse. Tulee vähän kuolemanpelko...onko vanhuus jo ovella?
Vanhuus ei ole ovella. Parasta mitä minä tiedän on olla mummu. Ihanaa, kun omat lapset on tehty nuorena niin jaksaa vielä mummuna olla lapsenlapsen elämässä. Siis parasta ainakin minun kokemuksen mukaan. ♥️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten univaje ja stressi pitää nuorekkaana?
Jos vihaa äitiyttä noin kuten sinä, äitiys tuskin pitää nuorekkaana vaikka olisit 25-vuotias. Tykkään ja jaksan touhuta pienen lapsen kanssa. En ole menettänyt itseäni, eikä elämäni ole pilalla, vaan hyvää. Äitikerhoista en tykkää, mutta niihin ei kukaan käske menemään. Olen 40 ja parhaassa iässä.[/quote]
Juu, olet nyt parhaassa iässä, mutta vaihdevuodet kolkuttelee oven takana, sorry.
Vierailija kirjoitti:
Joillekin tuo on ammatti ja elämän tarkoitus. Lasta vain käy sääliksi: kuusikymppinen mummeli yo-juhlien äitinä. Noloo...
Sanoisin että lapsella on ollut erittäin onnellinen elämä, jos pahin traumojen aihe on oman vanhemman ikä yo-juhlissa.
Eli kaikkea hyvää kaikille kuusikymppisille mummeleille ”äiteinä yo-juhlissa”. Toivottavasti juhlat ovat kivat ja todistus hyvä.
Käännetään näkökulmaa omasta navasta. Kuinka moni lähtökohtaisesti haluaisi että äiti on mielummin esim.44-vuotias kuin 30-vuotias? Kuka haluaa olla iltatähti?
Täällä yli 40-vuotiaat äidit puolustelevat "MINÄ jaksan MINÄ nuorrun MINÄ haluan!" Ja "eikö teidän kalloon mahdu, että minulla on oikeus ja minä tarvitsen lapsen kun en ajoissa saanut!" Ööö...no melkeinpä jokainen täällä kirjoittanut vanhan äidin lapsi on sanonut, että ei ole kivaa kun äiti sai hänet vanhana. Mutta toki teillä on oikeus tehdä lapsia.
Mun 48-vuotias tuttavani sai juuri lapsen. Ei ollut ensimmäinen. Aluksi vähän uutista hämmästyin, onhan tää tuttuni itseäni vanhempi, enkä itse ole vuosiin ajatellut enää lisää lapsia hankkivani. Sitten tulin siihen tulokseen, että aika ihanaa hänelle, ja miksipä ei. Jokainenitse ne omaa elämää koskevat ratkaisut tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa jännä, että näissä kommenteissa käytetään samoja argumentteja kuin mitä vapaaehtoisesti lapsettomat käyttävät (elämä menee pilalle jne.)
Miksi nämä argumentit ovat tässä tapauksessa ok, mutta lapsettomien kohdalla eivät ole ok?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvat ovat ihania, joo, mutta haluatko kuusikymppisenä olla uudestaan tuossa tilanteessa?
Mä en ainakaan tahtoisi.
Minä tahdoin : )
Sain toisen lapsen harkitusti 43-vuotiaana.
Lapsi pitää nuorekkaana.
Sä mikään nuorekas ole, rupsahtanut läskimaha. Onnea rumasta ja lihavasta vauvastasi, hyi helv vauvat on OKSETTAVIA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on vaikea välillä ymmärtää palstalaisia. Vähän väliä valitetaan siitä miten syntyvyys laskee ja on alhaisin ikinä ja että ihmisten pitäis hankkia lapsia. Sitten jos joku lapsirakas haluaa niitä useamman kuin 2. niin ollaan heti kieltämässä. Miksi syntyvyyttä pitäis olla lisäämässä ne nuoret, jotka ei edes halua lapsia? Eikö parempi ois että ne jotka haluaa hankkii lisää, vaikka sitten nelikymppisenä?
Ihmisiä ei missään nimessä tarvita tälle pallolle lisää.
Uuseliittiimme voi kuulua alle 3 kymppisiä mummoja ja mikä ettei myös muuhunkaan parempaan väkeen.
Ei kannata, koska kuulostat itsekkäältä. Et puhu elämän tarjoamisesta vaan siitä, että SINÄ haluat rundin. Minä, minä... Ei lisää narsistien tehtailemia psykopaatteja, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on virtaa ja halua elää vielä lapsiperheen elämää kaikkine hyvine ja huonoine puolineen, niin oletteko miettineet tukiperheeksi alkamista? Saisitte lapsiarkea, retkeilyä, huvipuistoja, ulkoilua, leikkejä, ym. sekä myös sitä aikuisten vapaata aikaa, tehdä kaikkea ulkona, käydä teatterissa, konserteissa, matkoilla ym.. Samalla tukisitte jonkun perheen elämää - tukiperheille on todella suuri tarve!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iltatähden näkökulma: älä tee.
Olen tietysti onnellinen, että olen olemassa, mutta suhteet vanhempiin sisaruksiin jäävät pakostakin etäisiksi. Minulla on kaksi noin 20 vuotta vanhempaa sisarusta ja tuntuu, että meillä ei ole mitään yhteistä kuin vanhemmat. He menevät koko ajan samassa vaiheessa elämäänsä, minä tulen 20 vuotta myöhässä. Ei meillä oikein ole muuta puhuttavaa kuin kuulumisten vaihtamiset. Vanhemmat sisarukset sen sijaan mökkeilevät ja matkustelevat yhdessä perheidensä kanssa (korona-aikana jäänyt tietysti väliin). Älkää ymmärtäkö väärin, emme ole riidoissa, mutta minulla parikymppisellä ei ole mitään yhteistä nelikymppisten ruuhkavuosissa elävien kanssa. Toisen 20 vuotta eteenpäin ja sisaret ovat jäämässä eläkkeelle ja minä ruuhkavuosissa.
Siis miten tilanteesi eroaa esim yksilapsisen perheen tilanteesta? Eikä kaikki ole sisartensa kanssa tekemisissä muutenkaan vaikka olsivat saman ikäisiäkin.
Se eroaa siten, että niillä ainokaisilla ei ole sisaruksia. Minulla on, mutta jään kaikesta syrjään. Kiva katsella somesta kuvia, kun sisarukset ovat perheineen vaikkapa Kreikassa yhteisellä matkalla. No, eipä minulla opiskelijana olisi varaakaan.
Kuulostat kateelliselta ja mustasukkaiselta sisaruksiasi kohtaan.
Kadehdit heidän mökki-/ulkomaanreissuja yhdessä.Miltäköhän heistä tai vanhemmistasi tuntuu moinen ajattelu?
Asennoitua voi niin eri lailla. Jos hakemalla haet negatiivista teidän suhteista et näe positiivisia asioita.
Te nyt olette eri-ikäisiä ja he ilmeisesti työelämässä ja sinä opiskelet.
Yritä itse lähentyä ja ei sinulle oikestaan kuulu milloin vanhempasi ovat teidät lapset tehneet.
On niitä paljon vakavampiakin asioita
perheissä.
No niin olenkin kateellinen ja mustasukkainen. Miksen olisi? Mutta toisaalta ymmärrän, että minun elämäni on täysin erilainen ja eri vaiheessa kuin heidän elämänsä. Kunpa ikäero olisi edes 10 vuotta, niin se olisi kohtuullisempi, mutta noin 20 vuotta on aivan armoton ikäero, lähes yksi sukupolvi. En tuo tätä asiaa esille sisaruksilleni tai vanhemmilleni, vaan olen hiljaa hyväksynyt, että asia on nyt vaan näin, ei sitä voi muuttaa, enkä voi olettaa, että lapsiperhearkea eläviä sisaruksiani jaksaisi kiinnostaa hirveästi opiskelijan elämä muuta kuin ihan pinnallisella tasolla.
Kyllä se minulle kuuluu, koska vanhempani ovat lapset tehneet, koska minä joudun elämään tässä elämässä, tässä ja nyt. Harmittaa omien tulevien lasten osalta, että serkut jäävät heille täysin etäisiksi, aivan kuten minä jäin omista sisaruksistani etäiseksi. Sisaruksillani on lapset aika samaa ikää ja serkuilla on selvästi kivaa yhteisillä reissuilla. Kun minun lapseni ovat tuon ikäisiä, niin sisarusten lapset ovat aikuisia. Ei heitä kiinnosta lähteä minun lasteni kanssa uimaan mökkirantaan. Täytyy toivoa että tulevalla puolisolla olisi saman ikäisiä sisaruksia, jos edes sieltä saisi serkkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iltatähden näkökulma: älä tee.
Olen tietysti onnellinen, että olen olemassa, mutta suhteet vanhempiin sisaruksiin jäävät pakostakin etäisiksi. Minulla on kaksi noin 20 vuotta vanhempaa sisarusta ja tuntuu, että meillä ei ole mitään yhteistä kuin vanhemmat. He menevät koko ajan samassa vaiheessa elämäänsä, minä tulen 20 vuotta myöhässä. Ei meillä oikein ole muuta puhuttavaa kuin kuulumisten vaihtamiset. Vanhemmat sisarukset sen sijaan mökkeilevät ja matkustelevat yhdessä perheidensä kanssa (korona-aikana jäänyt tietysti väliin). Älkää ymmärtäkö väärin, emme ole riidoissa, mutta minulla parikymppisellä ei ole mitään yhteistä nelikymppisten ruuhkavuosissa elävien kanssa. Toisen 20 vuotta eteenpäin ja sisaret ovat jäämässä eläkkeelle ja minä ruuhkavuosissa.
Siis miten tilanteesi eroaa esim yksilapsisen perheen tilanteesta? Eikä kaikki ole sisartensa kanssa tekemisissä muutenkaan vaikka olsivat saman ikäisiäkin.
Se eroaa siten, että niillä ainokaisilla ei ole sisaruksia. Minulla on, mutta jään kaikesta syrjään. Kiva katsella somesta kuvia, kun sisarukset ovat perheineen vaikkapa Kreikassa yhteisellä matkalla. No, eipä minulla opiskelijana olisi varaakaan.
Kuulostat kateelliselta ja mustasukkaiselta sisaruksiasi kohtaan.
Kadehdit heidän mökki-/ulkomaanreissuja yhdessä.Miltäköhän heistä tai vanhemmistasi tuntuu moinen ajattelu?
Asennoitua voi niin eri lailla. Jos hakemalla haet negatiivista teidän suhteista et näe positiivisia asioita.
Te nyt olette eri-ikäisiä ja he ilmeisesti työelämässä ja sinä opiskelet.
Yritä itse lähentyä ja ei sinulle oikestaan kuulu milloin vanhempasi ovat teidät lapset tehneet.
On niitä paljon vakavampiakin asioita
perheissä.No niin olenkin kateellinen ja mustasukkainen. Miksen olisi? Mutta toisaalta ymmärrän, että minun elämäni on täysin erilainen ja eri vaiheessa kuin heidän elämänsä. Kunpa ikäero olisi edes 10 vuotta, niin se olisi kohtuullisempi, mutta noin 20 vuotta on aivan armoton ikäero, lähes yksi sukupolvi. En tuo tätä asiaa esille sisaruksilleni tai vanhemmilleni, vaan olen hiljaa hyväksynyt, että asia on nyt vaan näin, ei sitä voi muuttaa, enkä voi olettaa, että lapsiperhearkea eläviä sisaruksiani jaksaisi kiinnostaa hirveästi opiskelijan elämä muuta kuin ihan pinnallisella tasolla.
Kyllä se minulle kuuluu, koska vanhempani ovat lapset tehneet, koska minä joudun elämään tässä elämässä, tässä ja nyt. Harmittaa omien tulevien lasten osalta, että serkut jäävät heille täysin etäisiksi, aivan kuten minä jäin omista sisaruksistani etäiseksi. Sisaruksillani on lapset aika samaa ikää ja serkuilla on selvästi kivaa yhteisillä reissuilla. Kun minun lapseni ovat tuon ikäisiä, niin sisarusten lapset ovat aikuisia. Ei heitä kiinnosta lähteä minun lasteni kanssa uimaan mökkirantaan. Täytyy toivoa että tulevalla puolisolla olisi saman ikäisiä sisaruksia, jos edes sieltä saisi serkkuja.
Mitä hmettä sinä oikein ruikutat? Kuulostaa siltä, että elämäsi on niin kurjaa, että toivot, ettet olisi syntynytkään. Muita vaihtoehtojahan ei ole olemassa. Joko olet syntynyt vanhoille vanhemmillesi niin kuin nyt olet tai et olisi syntynyt ollenkaan. Onkohan suurin osa iltatähdistä samaa mieltä kanssasi, että elämä on ihan syvältä vanhojen vanhempien ja eri ikäpolveen kuuluvien sisarusten takia.
Kannattaisko miettiä ihan itse eikä kysyä muilta, ihmiset ja elämäntilanteet ovat niin erilaisia. Tottakai joku jolla 5 lasta sanoo, ettei kannata. Itse sain ensimmäisen lapsen 38 v enkä ole katunut, eikä siinä ero 42 vuoteen ole huomattava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sain viidennen lapsen 42-vuotiaana enkä ole katunut. Lapsi on nyt 18-vuotias. Eikä lapsikaan ole millään tavalla osoittanut olevansa tyytymätön elämäänsä ainakaan siksi, että sain hänet yli 4-kymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iltatähden näkökulma: älä tee.
Olen tietysti onnellinen, että olen olemassa, mutta suhteet vanhempiin sisaruksiin jäävät pakostakin etäisiksi. Minulla on kaksi noin 20 vuotta vanhempaa sisarusta ja tuntuu, että meillä ei ole mitään yhteistä kuin vanhemmat. He menevät koko ajan samassa vaiheessa elämäänsä, minä tulen 20 vuotta myöhässä. Ei meillä oikein ole muuta puhuttavaa kuin kuulumisten vaihtamiset. Vanhemmat sisarukset sen sijaan mökkeilevät ja matkustelevat yhdessä perheidensä kanssa (korona-aikana jäänyt tietysti väliin). Älkää ymmärtäkö väärin, emme ole riidoissa, mutta minulla parikymppisellä ei ole mitään yhteistä nelikymppisten ruuhkavuosissa elävien kanssa. Toisen 20 vuotta eteenpäin ja sisaret ovat jäämässä eläkkeelle ja minä ruuhkavuosissa.
Siis miten tilanteesi eroaa esim yksilapsisen perheen tilanteesta? Eikä kaikki ole sisartensa kanssa tekemisissä muutenkaan vaikka olsivat saman ikäisiäkin.
Se eroaa siten, että niillä ainokaisilla ei ole sisaruksia. Minulla on, mutta jään kaikesta syrjään. Kiva katsella somesta kuvia, kun sisarukset ovat perheineen vaikkapa Kreikassa yhteisellä matkalla. No, eipä minulla opiskelijana olisi varaakaan.
Kuulostat kateelliselta ja mustasukkaiselta sisaruksiasi kohtaan.
Kadehdit heidän mökki-/ulkomaanreissuja yhdessä.Miltäköhän heistä tai vanhemmistasi tuntuu moinen ajattelu?
Asennoitua voi niin eri lailla. Jos hakemalla haet negatiivista teidän suhteista et näe positiivisia asioita.
Te nyt olette eri-ikäisiä ja he ilmeisesti työelämässä ja sinä opiskelet.
Yritä itse lähentyä ja ei sinulle oikestaan kuulu milloin vanhempasi ovat teidät lapset tehneet.
On niitä paljon vakavampiakin asioita
perheissä.No niin olenkin kateellinen ja mustasukkainen. Miksen olisi? Mutta toisaalta ymmärrän, että minun elämäni on täysin erilainen ja eri vaiheessa kuin heidän elämänsä. Kunpa ikäero olisi edes 10 vuotta, niin se olisi kohtuullisempi, mutta noin 20 vuotta on aivan armoton ikäero, lähes yksi sukupolvi. En tuo tätä asiaa esille sisaruksilleni tai vanhemmilleni, vaan olen hiljaa hyväksynyt, että asia on nyt vaan näin, ei sitä voi muuttaa, enkä voi olettaa, että lapsiperhearkea eläviä sisaruksiani jaksaisi kiinnostaa hirveästi opiskelijan elämä muuta kuin ihan pinnallisella tasolla.
Kyllä se minulle kuuluu, koska vanhempani ovat lapset tehneet, koska minä joudun elämään tässä elämässä, tässä ja nyt. Harmittaa omien tulevien lasten osalta, että serkut jäävät heille täysin etäisiksi, aivan kuten minä jäin omista sisaruksistani etäiseksi. Sisaruksillani on lapset aika samaa ikää ja serkuilla on selvästi kivaa yhteisillä reissuilla. Kun minun lapseni ovat tuon ikäisiä, niin sisarusten lapset ovat aikuisia. Ei heitä kiinnosta lähteä minun lasteni kanssa uimaan mökkirantaan. Täytyy toivoa että tulevalla puolisolla olisi saman ikäisiä sisaruksia, jos edes sieltä saisi serkkuja.
Aina sitä tietysti katsoo omasta näkökulmastaan asioita ja ajattelee jos tilanteeni olisi erilainen, se olisi varmaan se haaveilemani ihanne.
Mulla on sillä Juuri Oikealla Ikäerolla oleva sisarus, eli meidänhän pitäisi olla sunnilleen bestiksiä. No, emme ole läheisiä emmekä juuri tekemisissä kun olemme vaan niin erilaisia ja asumme kaukana toisistamme, ei siis mitään riitoja, meitä ei vain yhdistä mikään muu kuin geenit. Kummallakaan ei ole lapsia, itse harkitsen vielä mutta hänellä tuskin tulee olemaan koskaan. Ketä nyt voin syyttää siitä että mahdollisella lapsellani ei ole serkkuja? Ai niin, minulla oli monta serkkua mutta sukuriitasyistä en oikein tunne heistä ketään.
Varmaan minäkin jos olisin ollut ainoa lapsi, olisin voinut sortua ajattelemaan että jos olisi edes yksi sisarus, olisimme varmasti läheisiä ja perheemme olisivat tuki toisilleen ja kauheasti ihania lapsia ja serkkuja ja muuta. Kannattaa kumminkin muistaa että se on vain joku ihme haavekuva jonka toteutumisesta ei olisi mitään takuita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvat ovat ihania, joo, mutta haluatko kuusikymppisenä olla uudestaan tuossa tilanteessa?
Mä en ainakaan tahtoisi.
Minä tahdoin : )
Sain toisen lapsen harkitusti 43-vuotiaana.
Lapsi pitää nuorekkaana.
Hahahhah, kyllä sen näkee kenellä EI ole lapsia, he ovat nuorekkaita.
Kannattaisi jo etsiä elämään muuta sisältöä kuin vauva. Etkö odota isovanhemmuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vauva on vauva alle vuoden, kuten tiedät. Jos haluat ne 19 muutakin vuotta, kannattanee, muuten ei.
N42, lapsi 20
Milloin on syntynyt käsitys, että joku haluaisi lapsia vauvavuoden ihanuuden vuoksi? Vauva on ok, mutta kyllähän lapsi kasvaessaan muuttuu koko ajan mielenkiintoisemmaksi, kun yksilöllinen persoona kehittyy. Eikä se jatkuva valvominenkaan mitään niin herkkua ole.
Tottakai. Selkeesti ap on ihminen, joka ei kykene elämässään mihinkään muuhun. Ei mitään kykyä tavoitella mitään muuta, ei minkäänlaisia päämääriä paitsi lasten kautta eläminen. Ei kun kansoittamaan maa!
Et siis ole vielä yhtäkään yötä valvonut saatikka hoitanut vauvaasi. Kirjoittele sitten kokemuksia, kun lapsesi on murrosiässä.