Onko parisuhteessa elävän yksinäisyys sinusta yhtä vakava ongelma kuin sinkun yksinäisyys?

Ei kai noita voi mitata ja verrata. Miksi pitäisi?

ei

Oma kokemus sanoo että ei. Olen ollut yksinäinen koko elämäni. Teininä ei ollut kavereita, mutta 20-vuotiaana aloin seurustella. Täysin yksin ollessa se yksinäisyys tuntui oikeasti fyysisenä kipuna sekä täytenä arvottomuutena. Mies ei aina halua nähdä ja kaipaa muutenkin tilaa minua enemmän, ei aina jaksa kuunnella huoliani, mutta silti tiedän että hän välittää minusta ja voi nähdä edes hetken ajan tai puhua puhelimessa, jos tuntuu etten oloni kanssa pärjää. 

Sillä on oikeasti ero onko edes yksi ihminen elämässä vai ei yhtään. Ennen miestäni tuntui että ainoa vaihtoehto on kuolla koska ei ollut yhtään ketään jonka puoleen kääntyä. Edes jumala ei vastannut.

Melkein pahempi mulla oli suhdeyksinäisyys koska sinkkuna sä voit sentään vapaammin etsiä ratkaisuja siihen yksinäisyyteen kuin suhteessa jossa koet tulevasi jotenkin rajoitetuksi.

En osaa sanoa, kun en ole ollut yksinäinen sinkku. Mutta erittäin vakava ongelma se on. Ikävää tunnetta lisää se, että muut olettavat, että suhteessa olevilla on aina joku keskustelukumppani tai joku jolle voi kertoa kaiken tai jopa, että on joku jonka seurassa voi olla kun kokee yksinäisyyttä. Näinhän ei todellakaan välttämättä ole.

On se pahempi. Ikinä en ole sinkkuna tuntenut yksinäisyyttä. Parisuhteessa koin äärimmäisen syvää yksinäisyyttä. Jopa niin syvää yksinäisyyttä, että toivoin että olisi jokin palvelu mihin voisi lähettää vain viestejä, että olisi edes joku jolle puhua.

Minusta se on ihan eri asia eikä näitä sinänsä voi verrata. Lisäksi se parisuhteessa oleminen on puhtaasti vapaaehtoista joten sellaisessa parisuhteessa ei varsinkaan ole mitään pakkoa/tarvetta kenelläkään olla jossa tuntee itsensä vain yksinäiseksi.

Sinkkuna taas ei aina olla vapaaehtoisesti vaan vaihtoehtoja ei ole.

Vierailija kirjoitti:

On se pahempi. Ikinä en ole sinkkuna tuntenut yksinäisyyttä. Parisuhteessa koin äärimmäisen syvää yksinäisyyttä. Jopa niin syvää yksinäisyyttä, että toivoin että olisi jokin palvelu mihin voisi lähettää vain viestejä, että olisi edes joku jolle puhua.

Ongelmahan ratkeaa eroamalla, jos sinkkuna on kerran niin paljon helpompaa. Tällainen hyvesignalointi on väsyttävää.

Ei. Parisuhteessa olevan "yksinäisyys" on todellisen  yksinäisyyden halveksimista. Sama juttu yh:lle. Silloin kun on lapset, niin ei tiedä yksinäisyydestä yhtään mitään. Kumppanin tai kaverin kaipuu on ihan muuta kuin todellista yksinäisyyttä.

Ei ole. Jotain on pahasti muuten pielessä jos parisuhteessa kokee olevansa yksinäinen. Jssap.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parisuhteessa olevan "yksinäisyys" on todellisen  yksinäisyyden halveksimista. Sama juttu yh:lle. Silloin kun on lapset, niin ei tiedä yksinäisyydestä yhtään mitään. Kumppanin tai kaverin kaipuu on ihan muuta kuin todellista yksinäisyyttä.

Nyt kyllä puhut aivan hirveää sontaa! Olen ollut yksinäinen ennen lasta ja ilman parisuhdetta. Nyt kun olen ollut pienen lapsen totaaliyksinhuoltajana niin yksinäisyys on ollut maatakaatavaa. Et voi ehkä ymmärtää sitä jos et ole itse kokenut.

Vastuun kantaminen lapsesta yksin tuo yksinäisyyden tunteen ja varsinkin iltaisin, kun lapsi nukkuu, on todella raskasta se, että lapsen asioita/päivän aikana tapahtuneita asioita ei voi jakaa kenenkään kanssa. En minä tällaista asioiden jakamista kaivannut silloin kun olin ihan yksin. Tilanne ehkä helpottaa, kun lapsi kasvaa

Parisuhteessa oleva yksinäisyys on kaltoinkohtelua ja henkistä väkivaltaa: joku tietoisesti laiminlyö sinua. Ihminen, joka on luvannut olla elämänkumppanisi, ystäväsi.

Totaalinen yksinäisyys on passiivista. Siinä kukaan merkitty ei ole se, joka on jättänyt toisen yksinäiseksi.

Olen kokenut molempia ja mieluummin jälkimmäinen. Tuo ensimmäinen on henkistä väkivaltaa, tabu ja siihen ei oikein hakea apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parisuhteessa olevan "yksinäisyys" on todellisen  yksinäisyyden halveksimista. Sama juttu yh:lle. Silloin kun on lapset, niin ei tiedä yksinäisyydestä yhtään mitään. Kumppanin tai kaverin kaipuu on ihan muuta kuin todellista yksinäisyyttä.

Nyt kyllä puhut aivan hirveää sontaa! Olen ollut yksinäinen ennen lasta ja ilman parisuhdetta. Nyt kun olen ollut pienen lapsen totaaliyksinhuoltajana niin yksinäisyys on ollut maatakaatavaa. Et voi ehkä ymmärtää sitä jos et ole itse kokenut.

Vastuun kantaminen lapsesta yksin tuo yksinäisyyden tunteen ja varsinkin iltaisin, kun lapsi nukkuu, on todella raskasta se, että lapsen asioita/päivän aikana tapahtuneita asioita ei voi jakaa kenenkään kanssa. En minä tällaista asioiden jakamista kaivannut silloin kun olin ihan yksin. Tilanne ehkä helpottaa, kun lapsi kasvaa

Ei se, että lapsella on kaksi vanhempaa, tarkoita, että sen toisen kanssa voisi jakaa asioita. Päin vastoin, se saattaa tehdä asioista entistä vaikeampaa, kun kaikkiin asioihin tarvitaan molempien vanhempien suostumus ja se toinen ei suostu suostumustaan kiusalla antamaan.

Tai se, ettei sitä toista vanhempaa kiinnosta lapsen asiat.

Minusta parisuhteessa elävän yksinäisyys on lähinnä tyhmyyttä ja alistuneisuutta, kyvyttömyyttä ottaa vastuuta omasta aikuisen elämästään. On moraalisesti väärin jäädä suhteeseen mikä ei ole aidosti rakastava ja kaikkia osapuolia tyydyttävä. Jos käyttää auhdetta vain kainalosauvana, pilkkaa rakkauden ydinajatusta.

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa, kun en ole ollut yksinäinen sinkku. Mutta erittäin vakava ongelma se on. Ikävää tunnetta lisää se, että muut olettavat, että suhteessa olevilla on aina joku keskustelukumppani tai joku jolle voi kertoa kaiken tai jopa, että on joku jonka seurassa voi olla kun kokee yksinäisyyttä. Näinhän ei todellakaan välttämättä ole.

Sitä vaan en ymmärrä, miksi kukaan pysyy noin huonossa suhteessa.

Huonoon parisuhteeseen jämähtäminen on oma valinta. Ei kenenkään ole mikään pakko olla kenenkään kanssa, vaikka olisi millainen itsepintaisesti toisen omiva narsisti kyseessä. Sinkkuna taas ei välttämättä olla omasta vapaasta tahdosta vaan pakon sanelemana. Mieti sitä tunnetta, jota useat kokevat, kun ei vain ole kelvannut kenellekään! Kyllä yksin ollessa yksinäisyys on erilaista kuin edes siinä pintapuolisessa suhteessa ollessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parisuhteessa olevan "yksinäisyys" on todellisen  yksinäisyyden halveksimista. Sama juttu yh:lle. Silloin kun on lapset, niin ei tiedä yksinäisyydestä yhtään mitään. Kumppanin tai kaverin kaipuu on ihan muuta kuin todellista yksinäisyyttä.

Nyt kyllä puhut aivan hirveää sontaa! Olen ollut yksinäinen ennen lasta ja ilman parisuhdetta. Nyt kun olen ollut pienen lapsen totaaliyksinhuoltajana niin yksinäisyys on ollut maatakaatavaa. Et voi ehkä ymmärtää sitä jos et ole itse kokenut.

Vastuun kantaminen lapsesta yksin tuo yksinäisyyden tunteen ja varsinkin iltaisin, kun lapsi nukkuu, on todella raskasta se, että lapsen asioita/päivän aikana tapahtuneita asioita ei voi jakaa kenenkään kanssa. En minä tällaista asioiden jakamista kaivannut silloin kun olin ihan yksin.

Tilanne ehkä helpottaa, kun lapsi kasvaa

Ja höpö höpö. Lapsen saat aina sairaalaan ja sille apua, vaikka sossuille soittamalla jos on tarvis. On maksusitoumuksia taksiin ja sossu maksaa viimekädessä lapsen terveydenhuoltokulut. Aina saat taksin ja hoitoa lapselle. Yritä olla autoton ja kaveriton (ja köyhä) sinkku, jolla on elukka ja mieti sitten sen mahdollisia sydäreitä jne. Jos on vielä joku 25 kg tai yli, että et yksinäsi saa sitä kannettua. Lapsiperheillä ei ole Suomessa mitään hätää. Hermoheikkojen vanhempien ei kannattaisia lisääntyä. Suomalainen yhteiskunta ja sen turvaverkot on rakennettu juuri teitä varten.

Sinkun yksinäisyys on sitä, ettei ole ketään.

Parisuhteessa olevan yksinäisyys on sitä, että on parisuhteeseensa tyytymätön.

Ei ole siis kysymys samasta asiasta.

Muistisairaan puolison omaishoitajana, varsinkin nyt, kun korona rajaa tehokkaasti ulkopuolisen maailman saavuttamattomiin, on kyllä aika yksin. Puolison kanssa ei voi asioita jakaa. Pitää vain yrittää pitää hänet tyytyväisenä ja hyväntuulisena. Mennä sopivasti mukaan harhoihin ja koettaa ymmärtää puhetta, jossa kadonneiden sanojen tilalla on merkillisiä ilmaisuja. "Mikset lähde huonosta suhteesta" ei ole tällaisessa tapauksessa ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parisuhteessa olevan "yksinäisyys" on todellisen  yksinäisyyden halveksimista. Sama juttu yh:lle. Silloin kun on lapset, niin ei tiedä yksinäisyydestä yhtään mitään. Kumppanin tai kaverin kaipuu on ihan muuta kuin todellista yksinäisyyttä.

Nyt kyllä puhut aivan hirveää sontaa! Olen ollut yksinäinen ennen lasta ja ilman parisuhdetta. Nyt kun olen ollut pienen lapsen totaaliyksinhuoltajana niin yksinäisyys on ollut maatakaatavaa. Et voi ehkä ymmärtää sitä jos et ole itse kokenut.

Vastuun kantaminen lapsesta yksin tuo yksinäisyyden tunteen ja varsinkin iltaisin, kun lapsi nukkuu, on todella raskasta se, että lapsen asioita/päivän aikana tapahtuneita asioita ei voi jakaa kenenkään kanssa. En minä tällaista asioiden jakamista kaivannut silloin kun olin ihan yksin. Tilanne ehkä helpottaa, kun lapsi kasvaa

Aikamoista lapsensa vähättelyä. Lapsi puhuu, katsoo ja halaa.. Eikä se merkitse sinulle mitään, hän on ilmaa vaan ja olet yksinäinen.. Voi, eipä sinulla olisi lasta lainkaan, niin asiasi olisivat paljon paremmin, etkä olisi yksinäinen!