Onko parisuhteessa elävän yksinäisyys sinusta yhtä vakava ongelma kuin sinkun yksinäisyys?

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaan puolison omaishoitajana, varsinkin nyt, kun korona rajaa tehokkaasti ulkopuolisen maailman saavuttamattomiin, on kyllä aika yksin. Puolison kanssa ei voi asioita jakaa. Pitää vain yrittää pitää hänet tyytyväisenä ja hyväntuulisena. Mennä sopivasti mukaan harhoihin ja koettaa ymmärtää puhetta, jossa kadonneiden sanojen tilalla on merkillisiä ilmaisuja. "Mikset lähde huonosta suhteesta" ei ole tällaisessa tapauksessa ratkaisu.

Sinä et ole parisuhdeyksinäinen vaan yksinäinen omaishoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaan puolison omaishoitajana, varsinkin nyt, kun korona rajaa tehokkaasti ulkopuolisen maailman saavuttamattomiin, on kyllä aika yksin. Puolison kanssa ei voi asioita jakaa. Pitää vain yrittää pitää hänet tyytyväisenä ja hyväntuulisena. Mennä sopivasti mukaan harhoihin ja koettaa ymmärtää puhetta, jossa kadonneiden sanojen tilalla on merkillisiä ilmaisuja. "Mikset lähde huonosta suhteesta" ei ole tällaisessa tapauksessa ratkaisu.

Se on ratkaisu miehille. Miehet jättävät sairastuneen puolison, tästä on tutkimuskin. Ei sinun tarvitse itseäsi uhrata.

Hyvässäkin parisuhteessa voi kokea olevansa yksinäinen, jos ei ole esimerkiksi ystäviä. Joku voi kaivata myös lapsuudenperhettään.

Se ei ole sellaista yksinäisyyttä kuin yksinäisen sinkun totaaliyksinäisyys tai yh-äidin yksinäisyys joka on kalvavaa tuen, jakamisen, avun ja vastavuoroisuuden puutetta.

Huonossa parisuhteessa yksinäisyys on parisuhdeongelma, yksinäiseksi tekemistä tai pahimmillaan jopa eristämistä. Se on siis ratkaistavissa, jos ei muuten, niin eroamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Parisuhteessa olevan "yksinäisyys" on todellisen  yksinäisyyden halveksimista. Sama juttu yh:lle. Silloin kun on lapset, niin ei tiedä yksinäisyydestä yhtään mitään. Kumppanin tai kaverin kaipuu on ihan muuta kuin todellista yksinäisyyttä.

Nyt kyllä puhut aivan hirveää sontaa! Olen ollut yksinäinen ennen lasta ja ilman parisuhdetta. Nyt kun olen ollut pienen lapsen totaaliyksinhuoltajana niin yksinäisyys on ollut maatakaatavaa. Et voi ehkä ymmärtää sitä jos et ole itse kokenut.

Vastuun kantaminen lapsesta yksin tuo yksinäisyyden tunteen ja varsinkin iltaisin, kun lapsi nukkuu, on todella raskasta se, että lapsen asioita/päivän aikana tapahtuneita asioita ei voi jakaa kenenkään kanssa. En minä tällaista asioiden jakamista kaivannut silloin kun olin ihan yksin. Tilanne ehkä helpottaa, kun lapsi kasvaa

Aikamoista lapsensa vähättelyä. Lapsi puhuu, katsoo ja halaa.. Eikä se merkitse sinulle mitään, hän on ilmaa vaan ja olet yksinäinen.. Voi, eipä sinulla olisi lasta lainkaan, niin asiasi olisivat paljon paremmin, etkä olisi yksinäinen!

Pieni lapsi ei puhu! Ja te ette nyt ymmärtäneet mitä tässä ajoin takaa... Huoh.. Turha näköjään yrittää sanoa asiaa sellaiselle, jolla ei ole kokemusta.

Kun puhuin yksin vastuuden kantamisesta, tarkoitin mm. sitä, ett miten jaksaa/pystyy kasvattamaan lapsesta hyvän ihmisen esim. antamaan tarpeeksi rakkautta ja huomiota ja pitämään lapselle sopivat rajat. Se ei aina väsyneenä ole helppoa.

Ja sitä ei varmasti ymmärrä miltä tuntuu, kun ei saa lapsen isän kanssa jakaa sitä, kun lapsi oppii ryömimään, konttaamaan, tulee ensimmäinen hammas jne. Vaikka ympärillä olisi muita ihmisiä, joille nämä asiat voit kertoa, lapsi ei silti ole heidän. On ihan eri asia jakaa ne lapsen isän kanssa.

Ja kuten sanoin, yksinäisyyden tunne varmasti helpottaa kun lapsi kasvaa!

Parisuhteellisten vonkuninen yksinäisyydestä aiheuttaa vähän samanlaista ärtymystä kuin parisuhteellisten salaseuranhaku. Tuntuu, ettei heille mikään riitä kun taas itsellä ei ole mitään.