Millaisista asioista teidän mielestä pitää puhua parisuhteessa/kysyä lupa?

Syntyykö teillä puolisonne kanssa riitoja tällaisista? Jos niin miten ratkotte ne?

Ihastumisesta toiseen. Loppuis kyllä suhde siihen sitten.

Puhua pitää kaikesta, ei oikeastaan ole aihetta mistä ei voisi puhua. Salailu ei kuulu parisuhteeseen.

"Lupa" pitää kysyä esimerkiksi isompien huonekalujen ostoon tai muuhun kalliimpaan. Tai lupa on huono sana, enemmänkin siitä pitää keskustella. Toki, jos talous ei mene kuralle, jos molemmat ostaa kysymättä parin tonnin telkkarin samassa kuussa, niin mikäs siinä.

Siis mitä? Ostoksiin lupa? Ei mihinkään lupia kysellä aikuisten suhteessa. Jos jompikumpi haluaa vaikka reissuun, katsotaan sopiva ajankohta, tarvitseeko koira hoitopaikkaa tms.

Onko oikeasti parisuhteita missä pitää pyytää lupa kaverin tapaamiseen tai takin ostamiseen? Tai no, ei se ole parisuhde vaan alistussuhde.

Vierailija kirjoitti:

Ihastumisesta toiseen. Loppuis kyllä suhde siihen sitten.

Siihen että kumppanilla olisi tunteita jotain toista kohtaan? Sinänsä ihan ymmärrettävää, tuntuuhan se tosi loukkaavalta.

Itse en kysyisi mihinkään lupaa noista. Toki voitais keskustella asiasta mutta esimerkiksi uudelle uralle lähteminen tai työpaikan vaihtaminen tms on kyllä minun asia.

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä? Ostoksiin lupa? Ei mihinkään lupia kysellä aikuisten suhteessa. Jos jompikumpi haluaa vaikka reissuun, katsotaan sopiva ajankohta, tarvitseeko koira hoitopaikkaa tms.

Onko oikeasti parisuhteita missä pitää pyytää lupa kaverin tapaamiseen tai takin ostamiseen? Tai no, ei se ole parisuhde vaan alistussuhde.

On paljonkin sellaisia parisuhteita. En voisi itse kuvitella meneväni spontaanisti töiden jälkeen kahville kaverin kanssa tai kaupungilla käymään. Siitä täytyy pyytää lupa, keskustella, ostokset täytyy hyväksyttää koska perheen yhteinen budjetti jne.

En sano etteikö tämä ahdistaisi välillä, koska mietin että tuleeko koko loppuelämä olemaan tällaista, mutta kuulemma jos rakastaa ja on suhteessa, tämä on itsestäänselvyys. Eikä aikuinen ihminen enää kaipaa kaupungille saati kavereita, koska työ ja perhe = se oma elämä.

Vähän outoa kuvata, että varsinaisesti kysyisi toiselta lupaa. Ennemminkin keskustelua asioista ja keskustella voi kaikista asioista. Minkään salaamiselle ei ole tarvetta. Kiinnostaahan se mitä toinen on tehnyt :)

Siis oikeasti, työmatka, jossa mukana vastakkausen sukupuolen edustajia?

Näitähän on, luonnollisesti.

Jos tällaisistä pitää erikseen keskustella, on parisuhteessa jotain pahasti pielessä.

Samoin normaalit ostokset, elokuvat, keikat, matkatkin, rokotus, kahvilla/lounaalla käynti jne...

Normaalia elämää, ei hyvänen aika näihin mitään lupia tarvitse. Toki ajankohtaa sovitaan, jos on esim. lapsia tai eläimiä hoidettavana.

Jos hankitaan jotain yhteiseen kotiin, yhteisiin tiloihin, niin siitä sovitaan etukäteen. Jos omaan työhuoneeseeni haluan jotain hankkia tai esimerkiksi uuden puhelimen, läppärin tms, mikä tulee vain omaan käyttööni, niin todennäköisesti juttelen siitäkin puolisoni kanssa, mutta en tarvitse häneltä lupaa. Sama pätee tietysti omiin vaatteisiin yms.

Matkoista keskustelemme etukäteen, on täysin kohtuullista mahdollisimman hyvissä ajoin varmistaa, ettei toisella ole mitään päällekkäisiä suunnitelmia ja kertoa muutenkin omista suunnitelmistaan. Pätee myös työmatkoihin, tosin niitä ei nyt vuoteen ole ollutkaan.

Sama muiden menojen suhteen eli kerrotaan, että ollaan menossa tai että alkaa joku säännöllinen harrastus, ja merkitään se yhteiseen kalenteriin.

Lääkärikäynneistä kerrotaan, työstä puhutaan.

Tällä hetkellä kumpikaan ei ole tekemisissä työkavereiden kanssa mutta normaalistikaan ei kyllä ole koskaan ollut tarve kertoa tai kysellä, millä porukalla on oltu syömässä tai ketä on mukana työmatkalla tms.

En haluaisi tietää, jos puolisoni tuntisi ihastumisen tunteita jotain toista kohtaan enkä todellakaan avautuisi hänelle omista tunteistani vaan nauttisin niistä sen aikaa kun ne kestävät ja antaisin niiden ihan rauhassa mennä ohi.

Aika erikoista, jos yhteiseen kotiin tuotaisiin huonekaluja toiselta kysymättä. Haluan myös tietää, jos puolisollani on joku vaiva, joka tarvitsee lääkäriä, mutta uusista kengistä ei tarvitse erikseen mainita. Urasuunnittelu tarvitsee keskustella. Jos aikeissa on vaikka irtisanoutua työstään tai ottaa vastaan työpaikka ulkomailta, niin kyllä se mullekin kuuluu. Kaupungille lähtö pitää kertoa, että tiedän hakea lapsen päiväkodista enkä odota hänen sitä tekevän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä? Ostoksiin lupa? Ei mihinkään lupia kysellä aikuisten suhteessa. Jos jompikumpi haluaa vaikka reissuun, katsotaan sopiva ajankohta, tarvitseeko koira hoitopaikkaa tms.

Onko oikeasti parisuhteita missä pitää pyytää lupa kaverin tapaamiseen tai takin ostamiseen? Tai no, ei se ole parisuhde vaan alistussuhde.

On paljonkin sellaisia parisuhteita. En voisi itse kuvitella meneväni spontaanisti töiden jälkeen kahville kaverin kanssa tai kaupungilla käymään. Siitä täytyy pyytää lupa, keskustella, ostokset täytyy hyväksyttää koska perheen yhteinen budjetti jne.

En sano etteikö tämä ahdistaisi välillä, koska mietin että tuleeko koko loppuelämä olemaan tällaista, mutta kuulemma jos rakastaa ja on suhteessa, tämä on itsestäänselvyys. Eikä aikuinen ihminen enää kaipaa kaupungille saati kavereita, koska työ ja perhe = se oma elämä.

Jos ihan vapaaehtoisesti asetut kynnysmatoksi niin sitten on turha valittaa kengänjäljistä kasvoillasi. Tiedostat ilmeisesti itsekin, ettei suhteenne ole terve.

Meillä ei tarvitse lupaa kysyä mihinkään, mutta kieltämättä olen joskus ihmetellyt kun mies ei ole mm. kertonut etukäteen menevänsä lääkäriin asiasta x vaikka hän on tiennyt siitä viikkoja. En suutu mutta koen että minulla olisi ollut tavallaan oikeus tietää muutakin kuin jälkikäteen. Tulee tunne ettei hän luota minuun tarpeeksi jakaakseen huoliansa.

Periaatteessa koen, että molemmilla on oikeus tehdä noita kaikkia ilman lupaa. Jos kuitenkaan mistään ei keskustella, niin saattaapa olla, että ero on aika lähellä. parisuhteessa ei ole mitään mieltä, jos ei kohdella toista huomaavaisesti ja arvostaen. Ei ole arvostamista, jos ostaa paukautan uudet huonekalut yhteiseen kotiin, lähden työmatkalle toiselle kertomatta ( Miten lasten hoito? Mitä jos toinenkin on työmatkalla? Jääkö lapset silloin hupsheijaa yksin kotiin hoitamatta?), menen leffaan/konserttiin ilman että kerron minne menen ja kuka ne lapset silloin hoitaa?

Riippuen rahatilanteesta, niin olen aikoinaan neuvotellut ja laatinut budjettia perheessä jopa vaippojen ostamiselle. Mietimme, että selviäisimmekö pelkästään kestovaipoilla vauvalle. Siinä tilanteessa ei todellakaan olisi tullut kummallekaan mieleen, että olisi rahaa käytetty kertomatta/suunnittelematta yhdessä, että koska kumpikin puoliso tarvitsee uudet( kirpparilta)kengät, lounasruokailu ulkona yms.

Nyt taas ei tulisi meillä mieleenkään, että kysyisimme lupaa toiselta kenkien ostolle. 

Jokaisella on oikeus käydä lääkärillä ilman toisen lupaa. Jos menee yksityiselle ja rahaa on niukasti, niin silloin on hyvä neuvotella yhdessä budjettia tehden. Kaikista ihastumisista ei kannata kertoa, nehän ovat minun pään sisäisiä asioita. Ihastumisia tulee ja menee, ne eivät vaikuta käytökseeni. Toki jos on sellainen luonne, jolla ihastumiset vaikuttavat heti henkiseen ja fyysiseen pettämiseen, niin silloin kannattaa kertoa sen vuoksi, ettei petä.

- lääkärissä käynti - tavallisista lääkärinkäynneistä ei tietenkään tarvitse sopia, mutta olettaisin että kumppani kertoo minulle jos epäillään jotain vakavampaa

- vaatteen, kenkien tms osto - tottakai voi ostaa mitä ikinä haluaa

- huonekalun ostaminen - tästä yleensä keskustellaan tosin miehelläni on hyvin samankaltainen maku huonekalujen suhteen niin kyllä varmaan olisin ihan tyytyväinen jos heräteostoksena olisi vaikka jonkin tuolin hankkinut

- rokotuksen ottaminen - keskusteltaisiin asiasta

- ihastumisen tunteet toiseen - no tällaista ei onneksi ole tullut kohdalle. 

- oman uran miettiminen, työhaastattelu, työpaikan haku - Meillä on yhteinen yritys, isot yritykseen liittyvät asiat päätetään yhdessä, pienistä kumpikin päättää tarpeen vaatiessa.

- lounaalla/kahvilla käynti työpäivänä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa (kaksin/porukassa)Luotan mieheeni, tottakai saa käydä lounaalla.

- työmatka/koulutus/messu jossa myös vastakkaisen sukup edustajia porukassa mukana

Luotan mieheeni, tottakai saa käydä työtapahtumissa

- kenkien ostaminen - ostaa mitä haluaa

- kaupassa käynti, kaupungille meno kaverin kanssa - joskus käydään erikseen joskus yhdessä. Jos mies menee, laitan viestiä jos tarvitsen jotain tiettyä. Toki saa kavereita tavata, mies kuitenkin laittaa parisuhteen kavereiden edelle

- leffaan/konserttiin meno - kysytään toiselta että kiinnostaako tulla mukaan. Jos ei kiinnostaa mennään yksin tai jonkun toisen kaverin kanssa.

- harrastuksen aloittaminen - tottakai kannustan miestä aloittamaan harrastusta josta on kiinnostunut. Toki jos on sellainen harrastus, että se vie paljon aikaa parisuhteelta ja perheeltä niin vaatii keskustelua.

 

No ei aikuisten suhteessa mitään lupia tarvitse kysellä.

Mutta toki yhteinen asunto sisustetaan yhdessä eli huonekalut valitaan molempien makujen mukaan.

Normaalissa suhteessa kumpikin luonnollisesti haluaa keskustella toisen kanssa isoista asioista kuten työpaikan vaihdosta. Jos siitä aiheutuisi haittaa perheelle, toki se pitää ottaa huomioon.

Ihastumista ei voi estää. Siitä on turha kertoa. Teot ratkaisevat.

Jos joutuu kysymään lupaa kenkien ostoon tai kaverin näkemiseen, lääkärissä käyntiin (mitä v*ttua?) tai muuhun vastaavaan ja puoliso määrää harrastukset ja rokotukset, niin elää hyvin sairaassa suhteessa.

Ei mitään lupia, normaali toisen huomioonottaminen jos vaikuttaa hänen aikatauluihin tai vastuisiin. Ja toki ilmoitus, jos kestää tai tekee jotain poikkeuksellista, niin ei tarvitse huolestua tai odotella.

Pystyn aikuisena arvioimaan rahankäytön, kuten puolisokin, oman harkinnan mukaan mennään ilman mitään konsultointia. Yhteisiä ostoksia suunnitellaan yhdessä muutenkin, kummankin toiveet/tarpeet huomioiden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä? Ostoksiin lupa? Ei mihinkään lupia kysellä aikuisten suhteessa. Jos jompikumpi haluaa vaikka reissuun, katsotaan sopiva ajankohta, tarvitseeko koira hoitopaikkaa tms.

Onko oikeasti parisuhteita missä pitää pyytää lupa kaverin tapaamiseen tai takin ostamiseen? Tai no, ei se ole parisuhde vaan alistussuhde.

On paljonkin sellaisia parisuhteita. En voisi itse kuvitella meneväni spontaanisti töiden jälkeen kahville kaverin kanssa tai kaupungilla käymään. Siitä täytyy pyytää lupa, keskustella, ostokset täytyy hyväksyttää koska perheen yhteinen budjetti jne.

En sano etteikö tämä ahdistaisi välillä, koska mietin että tuleeko koko loppuelämä olemaan tällaista, mutta kuulemma jos rakastaa ja on suhteessa, tämä on itsestäänselvyys. Eikä aikuinen ihminen enää kaipaa kaupungille saati kavereita, koska työ ja perhe = se oma elämä.

"Kuulemma jos rakastaa..." mä en tuota näe rakkautena vaan sairaalloisena kontrolloinnin tarpeena, jos omat kaverit esim on kiellettyjä. Huh huh. Sitäpaitsi toi on luettavissa lähisuhdeväkivallaksi, psyykkiseksi ja taloudelliseksi. Kai kumppanillasi on oikeus myös läpsäistä tarvittaessa?

Ei kaipaa kaupungille ja kavereita kun on parisuhde? Tosi kamalalta kuulostaa.

lääkärissä käynti

- Miksi ihmeessä toinen olisi vihainen tästä? Huolissaan voi olla, mutta se ei edellytä vihaisuutta missään tapauksessa.

vaatteen, kenkien tms osto

- Mmm? Ellei käytä pikavippejä tai käytä yhteiseltä tililtä viimeisiä pennosia, ei toisen ostokset kuulu toiselle.

huonekalun ostaminen

- Jos asutaan yhdessä, niin olisi suotavaa ostaa huonekalut yhdessä. Tai edes kysyä toisen mielipidettä. Ja olla ostamatta sitä designjakkaraa viimeisillä ruokarahoilla. Mutta että suuttua...

rokotuksen ottaminen

Rokotevastaiset elämänkallut ja oman elämänsä virologit kannattaa jättää joka tapauksessa. 

ihastumisen tunteet toiseen

- Suuttua..? Huolestua saa, pettynytkin saa olla. Mutta minkäs ihminen ihastukselleen voi, pitkän parisuhteen aikana niitä tulee ja menee. Pääasia, että luottamus ja rehellisyys suhteessa säilyy.

oman uran miettiminen, työhaastattelu, työpaikan haku

- Näistäkin on hyvä puhua toiselle ennakkoon. Jos haen unelmatyötä Barcelonasta tai Utsjoelta, niin ymmärrän kumppanini suuttumuksen, ellei häntä ole informoitu ja otettu huomioon tilanteessa. Toisen uraa ei kuitenkaan voi määräänsä enempää rajoittaa. 

Lisäksi jos on yhteistä asuntovelkaa, olisi suotavaa olla jekkuilematta parisuhteessa ja downshiftata ihan vaan koska voi. 

Eli tietyissä tapauksissa suuttuminen on oikein ymmärrettävää. Osassa tapauksia ei lainkaan hyväksyttävää. 

lounaalla/kahvilla käynti työpäivänä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa (kaksin/porukassa)

- Suuttuminen turhaa. Treffit asia erikseen, mutta ylläripylläri, vastakkaista sukupuolta voi nähdä myös ihan platonisesti. '

työmatka/koulutus/messu jossa myös vastakkaisen sukup edustajia porukassa mukana

- Joo mitä helvettiä. Räyh räyh rragetusta vaan unelmissa. Tämä ei ole syy suuttua tai mököttää. 

kenkien ostaminen

- No jos ostaa toiselle väärän kokoiset ja väriset, niin ymmärrän mielipahan. 

kaupassa käynti, kaupungille meno kaverin kanssa

- Kunhan ei mene päällekäin minkään yhteisesti sovitun asian kanssa. Katsoisin itsekin kieroon, jos mies tiskivuorollansa lähtisi kaffelle kaverin kanssa, mutta tällaista ei juurikaan tapahdu, jos suhteessa kommunikoidaan. 

leffaan/konserttiin meno

- Sama kuin edellinen.

harrastuksen aloittaminen

- Jos toinen haluaa kehittää henkisiä ja fyysisiä kykyjään, niin ei siinä kellään ole nokan koputtamista. Kunhan yhteinen arki sujuu ja jää aikaa myös toiselle, niin ei ole mitään tarvetta eikä aihetta suuttua. 

Meidän parisuhteessa puhutaan aivan kaikesta eikä yhtään mitään salailla. Mitään huonekaluja ei osteta ilman ilmoitusta. Kaverin kanssa voi kyllä mennä kahville ilman ilmoitusta jos se ei vaikuta toisen päivään yhtään mitenkään. Kaikki lääkärikäynnit kerrotaan. Mulla ei tule mieleen mitään asiaa mistä ei puhuttais tai ei oltais jo puhuttu. Siis ei ole pakko kertoa mitään jos ei halua, mutta me halutaan kertoa toisillemme kaikki.