Oon oikeesti aika surullinen ku mua ei kuunnella

Yritän puhua mun vanhemmilleni ettei mulla oo kavereita ja oon kokoajan yksin. Sit tulee vaan kommentti että olis kiva ku en ois niin negatiivinen ja pilaan heidän päivän.

Kyllähän he huomaa että oon koulukiusattu ja yksin ei tullut kukaan edes synttäreille. Veljelläni kavereita riittää ja hänelle tulee niitä jopa kotiin asti.

Mulle vaan sanotaan että ei ne tuu täältä hakemaan. En tule saamaan koskaan omalta paikkakunnalta kavereita en ikinä. Silti vastaus on että mä oon niin negatiivinen.

Ihan turhaan yritän tuoda asiaa esille kun ei mua haluta kuunnella. Mulle on kehittynyt sosiaalisten tilanteiden pelko jatkuvan yksinäisyyden ansiosta.

Saatan puhua päivässä 4 lausetta vanhemmilleni ja se on siinä. Ei kukaan halua edes keskustella mun kanssa. Sitten ihmetellään kun olen niin negatiivinen. Miten voin olla hymyssä suin kun tiedän olevani ulkopuolinen ihmissuhteista? Eikä mua niihin hyväksytä.