Lue keskustelun säännöt.
Oon oikeesti aika surullinen ku mua ei kuunnella
05.04.2021 |
Yritän puhua mun vanhemmilleni ettei mulla oo kavereita ja oon kokoajan yksin. Sit tulee vaan kommentti että olis kiva ku en ois niin negatiivinen ja pilaan heidän päivän.
Kyllähän he huomaa että oon koulukiusattu ja yksin ei tullut kukaan edes synttäreille. Veljelläni kavereita riittää ja hänelle tulee niitä jopa kotiin asti.
Mulle vaan sanotaan että ei ne tuu täältä hakemaan. En tule saamaan koskaan omalta paikkakunnalta kavereita en ikinä. Silti vastaus on että mä oon niin negatiivinen.
Ihan turhaan yritän tuoda asiaa esille kun ei mua haluta kuunnella. Mulle on kehittynyt sosiaalisten tilanteiden pelko jatkuvan yksinäisyyden ansiosta.
Saatan puhua päivässä 4 lausetta vanhemmilleni ja se on siinä. Ei kukaan halua edes keskustella mun kanssa. Sitten ihmetellään kun olen niin negatiivinen. Miten voin olla hymyssä suin kun tiedän olevani ulkopuolinen ihmissuhteista? Eikä mua niihin hyväksytä.
Kommentit (21)
Minkä ikäinen olet? Olisiko mahdollista aloittaa ihan uusi elämä muualla, opiskelupaikkakunnalla? Hyvin ikävää ja ahdistavaa ettei vanhemmat tue sinua millään lailla, todellakin tuntee olevansa yksin. Olisiko koulun kuraattorista apua? Tsemppiä sinne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin negatiiviselta aloitusteksti tuntuukin. Eli ilmeisesti vanhempasi ovat oikeassa.
Joskus mietin jos olisin normaali joka hyväksytään joukkoon miltä se tuntuis. Ei varmaan olis häpeän tunnetta kokoaika ja semmosta että ei halua näyttäytyä muille.
Oon myös lääkehoidon joutunut aloittamaan masennuksen ja paniikkihäiriö takia. Sitten sanotaan että mun pitäis olla ilman niitä. Kun en pysty, mun on vaikee mennä usein ulos ja se on jo kovan työn takana että saa jonku 600m käveltyä.
Tämmöstä valittamista tällä kertaa.
Tyypillistä Suomessa: Pojalle annetaan tukea , maksetataan ajokortit ja vaikka mitä ylistystä, mutta tyttä ei saa osakseen kuin syrjintää. Tämä on valitettavasti totta tänäkin päivänä vaan. Ja pahenee vielä tästä.
Vanhempien kuuluisi auttaa ja tukea sinua kaikessa, mutta he eivät tiedä mitä tehdä. Uskon, että he välittävät sinusta, mutta ovat keinottomia eivätkä osaa asettua sinun tilaneeseesi. Mitä jos kertoisit heille miten pahalta tuntuu heidän asenteensa, kun he eivät kuuntele, vaan jakelevat neuvoja, jotka saavat olosi tuntumaan vielä pahemmalta. Tarvitset psykoterapiaa. Ota koulussa yhteys kuraattoriin ja pyydä apua tai jos et ole koulussa, kysy neuvoa mielenterveys-chatista tai Mielenterveysseuran kriisipuhelimesta mistä voisit saada terapiaa. Tilanteesi kaipaa kokonaisvaltaista selvitystä.
Olet arvokas ihminen ja ansaitset paljon parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Olisiko mahdollista aloittaa ihan uusi elämä muualla, opiskelupaikkakunnalla? Hyvin ikävää ja ahdistavaa ettei vanhemmat tue sinua millään lailla, todellakin tuntee olevansa yksin. Olisiko koulun kuraattorista apua? Tsemppiä sinne!
No ei ole rahaa. Ja entiedä missä voisin asua ettei sama toistu. Täällä tää eläminen on sitä että aina joku paikka muistuttaa kiusaamisesta jne. Ja ku on yksin ni asioista tulee isompia kun ei kukaan halua kuunnella. No tää negatiivisuus on mun asenne jo ku en löydä ilon aiheita helposti. Voisin olla toisenlainen jos ei olis päässä ongelmia.
Tuntuu vaan hölmöltä välittää yksinäisyydestä enää sehän on ja pysyy. Niin kauan ku oon vaan ikävien kokemusten "vanki" ei mun mieli tuu kuntoon.
Lääkkeet kyllä helpottaa pahimpia pelkoja mut ei poista syytä kokonaan. Se tulee jo lapsuudesta asti jota oon joutunu yksin vatvomaan. Ehkä saan hakeuduttua terapiaan ehkä en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että kannattaisi ottaa yhteyttä nuortenlinjalle: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Saat sieltä keskusteluapua. Et ole enää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä Suomessa: Pojalle annetaan tukea , maksetataan ajokortit ja vaikka mitä ylistystä, mutta tyttä ei saa osakseen kuin syrjintää. Tämä on valitettavasti totta tänäkin päivänä vaan. Ja pahenee vielä tästä.
i
On kyllä kulttuurishokki Suomen jälkeen huomata, kun käy Virossa miten siellä äidit tukevat tyttäriään ja mummitkin. Siis ihan eri levelillä koko homma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä Suomessa: Pojalle annetaan tukea , maksetataan ajokortit ja vaikka mitä ylistystä, mutta tyttä ei saa osakseen kuin syrjintää. Tämä on valitettavasti totta tänäkin päivänä vaan. Ja pahenee vielä tästä.
Ja heti huomaa eron kun esim Sanna Marinin äiti ja naiset tukeneet koko ajan, helppoa siitä ponnistaa sitten. Valitettavasti vaan miehet jätetty sitten sillan alle sama Doria ja lepsoäiti ja Meghan.
Et kerro ikääsi, mutta jos menet eri yläkouluun kuin nykyiset luokkqlqisesi, pystyt aloittamaan uuden elämän. Tai ainakin voit pyytää, että samalle luokalle ei tule ketään tuttua.
Jos yläkoulu on suuri, siellä on paljon valinnanvaraa.
Sitten tulee uusi elämänvaihe. Lukio tai Amis. Jälleen on valtavasti uusia mahdollisuuksia.
Eli vielä ehdit löytää kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä Suomessa: Pojalle annetaan tukea , maksetataan ajokortit ja vaikka mitä ylistystä, mutta tyttä ei saa osakseen kuin syrjintää. Tämä on valitettavasti totta tänäkin päivänä vaan. Ja pahenee vielä tästä.
Esim mun iskä sanoi mulle painokkaasti kun veljeni tuli kotiin:
-Nyt se tulikin MIES tähän taloon!
Ei ikinä mitään tukea, viittattiin kyllä ulkonaiseen viehättävyyteen muitten miesten silmissä, ei koskaan niihin parhaisiin koulutodistuksiin ja muihin henkisiin ominaisuuksiin koko perheessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Olisiko mahdollista aloittaa ihan uusi elämä muualla, opiskelupaikkakunnalla? Hyvin ikävää ja ahdistavaa ettei vanhemmat tue sinua millään lailla, todellakin tuntee olevansa yksin. Olisiko koulun kuraattorista apua? Tsemppiä sinne!
No ei ole rahaa. Ja entiedä missä voisin asua ettei sama toistu. Täällä tää eläminen on sitä että aina joku paikka muistuttaa kiusaamisesta jne. Ja ku on yksin ni asioista tulee isompia kun ei kukaan halua kuunnella. No tää negatiivisuus on mun asenne jo ku en löydä ilon aiheita helposti. Voisin olla toisenlainen jos ei olis päässä ongelmia.
Entäs jos soittaisit lastensuojeluun ja kertoisit kohtelusta. Ne voivat jututtaa hiukan vanhempiasi asiasta ja auttaa tukemaan sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Olisiko mahdollista aloittaa ihan uusi elämä muualla, opiskelupaikkakunnalla? Hyvin ikävää ja ahdistavaa ettei vanhemmat tue sinua millään lailla, todellakin tuntee olevansa yksin. Olisiko koulun kuraattorista apua? Tsemppiä sinne!
No ei ole rahaa. Ja entiedä missä voisin asua ettei sama toistu. Täällä tää eläminen on sitä että aina joku paikka muistuttaa kiusaamisesta jne. Ja ku on yksin ni asioista tulee isompia kun ei kukaan halua kuunnella. No tää negatiivisuus on mun asenne jo ku en löydä ilon aiheita helposti. Voisin olla toisenlainen jos ei olis päässä ongelmia.
Voi kuulostaa pottuilulta, mutta kyllä se muutos lähtee asenteista. Tuollainen negatiivisuus on itseään ruokkiva kehä jossa luot itseään toteuttavia ennustuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä Suomessa: Pojalle annetaan tukea , maksetataan ajokortit ja vaikka mitä ylistystä, mutta tyttä ei saa osakseen kuin syrjintää. Tämä on valitettavasti totta tänäkin päivänä vaan. Ja pahenee vielä tästä.
i
On kyllä kulttuurishokki Suomen jälkeen huomata, kun käy Virossa miten siellä äidit tukevat tyttäriään ja mummitkin. Siis ihan eri levelillä koko homma.
Ei se ihan noin ole. Virolainen puolituttu perhe tuli käymään mun töissä.Pieni poika 5 vuotta, kaappasi minua kaulasta kiinni eikä olisi millään päästänyt irti .Ei halunnut mennä äitinsä mukaan laivalle, vaan roikkui minun helmoissa ihan säälittävällä tavalla.
Isänsä asuu Ruotsissa eikä todellakaan suuremmin väiltä lapsistaan ja vaimo on juoppo.
Vaikea ottaa kantaa kun et kerro ikääsi. Oletko yläasteella vai voisitko jo muuttaa pois kotoa? Iällä on merkitystä siihen mitkä mahdollisuudet sinulla on toimia tuossa tilanteessa.
Onko paikkakunnallasi esimerkiksi Tyttöjen Taloa? Suosittelisin soittamaan sinne ja menemään tutustumiskäynnille. Luulen, että tykkäisit siitä. Siellä käy myös samanlaisessa tilanteessa olevia kuin sinä olet nyt.
En tiedä mitä ikää olet, sen vuoksi vaikea vastata kun eri ikäisille olisi eri tyyppinen vastaus. Voitko tutustua luokallasi siihen joka on kivemman oloinen, eikä kiusaa, niitä voi olla pari kolme, jopa neljä. Vaikka jutella pari sanaa joskus, alkuun. Entä eri luokalla olevaan joka on lähellä ikääsi. Entä onko enää nykyään kirjeenvaihtopalstaa (siinä ikäluokassa) jossa etsitään kaveria. Mistä aiheista olisit kiinnostunut, löydätkö samasta teemasta kiinnostunutta kaveria. Entä omat harrastukset, kirjat ja ulkoilu, yksin voi keksiä myös jotain kivaa. Onko sinun ikäisillä asiallista somealustaa jossa ei ole kiusaamista tai huijareita (ei pidä uskoa heti toisen kertomaa, voi olla eri henkilö kuin sanoo), vaan on alueesi tai lähikunnan kaveriainesta. Onko paikallisesti jotain tapahtumia kesällä tai messut. Entä onko sinulla joku kiva serkku jonka kanssa voi soitella. Aikuisena ulkomaatkin voi olla mahdollinen vaihtoehto.
Jos oletkin vanhempi kysyjä, niin ehkä sitten some (ei mikä tahansa somealusta, koska turvallisuus pitää huomioida) koska virusaikana ihmiset kohtaavat vähemmän ulkona. Tai heti kun tulee tapahtumia tms.
Ja jos olet harrastajatyyppiä, että tykkäät käydä muualla tapaamisissa porukalla, silloin tuskin on ongelmaa. Kaikki eivät niihin halua mennä. Partiossa 80-90 -luvulla havaitsin kiusaamista, niihin ei tarvitse jäädä tai altistaa itseään sille.
Kokoikäni oon ollu yksin. Joudun aina myös pilkan ja irvailun kohteeksi. Kukaan sukulainenkaan ei pidä yhteyttä toisinkuin veljeäni.
Mummotkin aina puhuu veljestäni kuinka häntä on odotettu. Ja jopa mummo sanoi että hänen vanhat kaverit aina kyselee mun veljestä.
Tuntuu vaan ku olisin hirvee häpeä ja jota ei haluta tuntea. Kiusaaminen osoittaa sen hyvin.