Kulttuurimme on äskettäin näkemieni lehtitietojen mukaan yksilökeskeinen, ei siis yhteisöllisyyttä korostava. Missä ja miten tämä näkyy?

Ainakin siinä, että perheen merkitys on vähäinen täällä. Jos vähän menee sukset ristiin, niin se on heti välit poikki vaan jne.

Eikö tuo ole selvää? Näkyy tällä palstallakin.

Omista oikeuksista pidetään kiinni, mutta yhteisön vuoksi ei haluta tehdä mitään. Eikä haluta, että muut koskevat omiin oikeuksiin

Kuvitelkaa, jos Kekkosen aikaan olisi tullut maskisuositus. Moniko olisi jättänyt käyttämättä, vaikka olisi ollut vain suositus? Yhteisön paine ja ylempien kunnioitus oli erilaista.

Ennen kylä kasvatti. Jossa naapurin lapset perseilivät, niille sai antaa huutia ja mummot antoivat vaikka risuista. Heinää tehtiin ja tiloja korjattiin talkoilla. Ostotyö oli kallista, mutta yhteistyö kannatti. Kaupungissa kerrostalojen pihatalkoisiin osallistuminen koettiin velvollisuutena. Kun nuoret muuttivat omilleen asumaan, soluasunto oli itsestäänselvyys tai jopa luksusta se oma huone. Nyt kukaan ei halua jakaa keittiötä ja olkkaria muiden kanssa.

Tietynlaisena armottomuutena ja tuomitsemisena muita ihmisiä kohtaan. Jos joku on köyhä, se on hänen oma vikansa, mitäs ei ole kouluttautunut. Jos joku on sairas, hoitakoon itse asiansa niin, että saa kunnon hoitoa. Jos joku joutuu veneen alle asumaan, niin oma vika, itsepähän joi itseltään sen asunnon. Ja niin edelleen. Samoin rikkaat ovat omasta mielestään ihan itse omin pikku kätösin rahansa tehneet, ei siinä kukaan tai mikään ole koskaan auttanut. Tietenkään. Ei, vaikka tutkimusten mukaan niin hyvä- kuin huono-osaisuuskin on vahvasti periytyvää.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yhden hengen talouksia on Suomessa paljon.

Johtuu vanhusten suuresta määrästä. Yksinasuminen on positiivinen asia.

Tutkitusti eteläeurooppalaiset suurperheissä asuvat vanhukset ovat yksinäisempiä kuin suomalaiset yksinasuvat vanhukset.

Meillä saman kerrostalon toisia asukkaita ei välttämättä tervehditä, saati, että heidän kanssaan juteltaisiin tai oltaisi jonkinlaisia kavereita.  Lähes minkä tahansa muun maan asukkaan on aivan mahdotonta käsittää tällaista suhtautumista.  Ollaan me kai aika omituisia, vaan ehkä tässä vähitellen ollaan avautumassa.

Tutustuppa agenda21/2030 - aiheeseen, siinä valtiot ajaa ihmisiä yksilöitymiseen, ei varmasti ole tuulesta temmattua tämä median hienovarainen ajatusten istuttaminen ihmisten päähän yksilöllisyydestä

LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE! LÄHDE!

Meillä yksilö on yksilö, eikä vain sukunsa osa. Kulttuurissamme suvun kunnia ei tahriinnu, jos yksi sen jäsenistä tekee jotain yleisesti sopimatonta. Suvun kunniaa ei myöskään palauteta sellaisilla keinoilla, joissa paheksuttu henkilö päätyy mullan alle. 

Vierailija kirjoitti:

Tietynlaisena armottomuutena ja tuomitsemisena muita ihmisiä kohtaan. Jos joku on köyhä, se on hänen oma vikansa, mitäs ei ole kouluttautunut. Jos joku on sairas, hoitakoon itse asiansa niin, että saa kunnon hoitoa. Jos joku joutuu veneen alle asumaan, niin oma vika, itsepähän joi itseltään sen asunnon. Ja niin edelleen. Samoin rikkaat ovat omasta mielestään ihan itse omin pikku kätösin rahansa tehneet, ei siinä kukaan tai mikään ole koskaan auttanut. Tietenkään. Ei, vaikka tutkimusten mukaan niin hyvä- kuin huono-osaisuuskin on vahvasti periytyvää.

Tarkennus: asenteista siis puhun, tukia toki saa, mutta niiden käyttäjät (pois lukien ehkä vanhempaintuet ja opintotuki) ovat paarialuokkaa.

Itse en olisi kovin huolissani tästä yksilöllisyyden korostamisesta, koska kaiken kaikkiaan yhteiskunta pelittää kohtalaisen hyvin.  Kannattaa katsoa kokonaisuutta eikä tuijottaa vain jotakin meidän kansanluonteemme ehkä vierain silmin omituiseksi katsottavaa piirrettä.

Täällä varmaan ajatellaan että jos yksilöt voivat hyvin, yhteisö ja yhteiskuntakin voivat hyvin.  Yksilöistä kuitenkin kaikki lähtee.

Näkyy myös siinä, että jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ja sillä joskus jopa ajatellaan olevan merkitystä. Vaikkapa yliopistossa joku saattaa luennolla viitata ja kommentoida. Olla jopa eri mieltä opettajan kanssa.

Ympäristö ei myöskään kovin tarkkaan sanele, miltä ulkoisesti pitäisi näyttää. Joitain vaatimuksia toki on, mutta vähemmän kuin monessa muussa maassa.

Ryhmärangaistuksia ei myöskään usein harjoiteta. Koronan aiheuttamat rajoitukset koetaan täällä hyökkäyksenä yksilöä vastaan.

Suomalaiselle ei täällä ollessa ehkä juuri näykään, mutta lähdepä tutustumaan yhteiskuntaan ja sen toimintaan vaikkapa Afrikkaan (kunhan tässä taas päästään matkustelemaan).  Ero on valtava, kun ajattelee vaikkapa perhekäsitystä ja selvästi aistittavan yhteishengen voimaa.

Näinhän on ollut iät ajat. Länsimaissa on hyvin vahva yksilökeskeisyys, mikä näkyy uniikkien lumihiutaleiden määränä. Sen sijaan esim. Aasiassa on yhteisökeskeisyys, pääosin sosiaalisten paineiden takia.

Suomalainen sitä ja suomalainen tätä.  Ihan hyvä kansa ja yhteiskunta me ollaan kun kaiken ottaa huomioon.   Miksi pitäisi olla muiden kaltainen?

Vapaus valita asioita ihan itse, ilman suvun mittavaa painostusta tai heille raportointia. Ja älkää sotkeko tätä mielipiteiden kertomiseen.

Yksilön yksityisyyden kunnioittaminen. Annetaan naapureillekin rauha. Eri asia on jos jotkut haluavat olla tekemisissä keskenään.

Toisaalta yhteisökeskeisessä kulttuurissa on hyvää yhteisön kannatteleva voima. Yksilökeskeinen kulttuuri on hyvä jos pärjää omillaan, mutta hankaluuksien keskellä yhteisö tuo parempaa turvaa kuin yhteiskunnan tukipalvelut.

Vierailija kirjoitti:

Näinhän on ollut iät ajat. Länsimaissa on hyvin vahva yksilökeskeisyys, mikä näkyy uniikkien lumihiutaleiden määränä. Sen sijaan esim. Aasiassa on yhteisökeskeisyys, pääosin sosiaalisten paineiden takia.

Yhteisökeskeisyys ja sosiaaliset paineet ovat sama asia.

Meillä yhteiskunta kerää rahaa veroina ja huolehtii kansalaisista käyttäen verovaroja yhteiseen hyvään.  Jenkkilässäkin kerätään veroja (kuulemma muutamassa osavaltiossa on jopa korkeampi tuloveroprosentti kuin Suomessa) mutta koska valtion järjestämiä palveluja ei juuri ole ja jokaisen on pärjättävä omillaan, tulee väkisinkin mieleen kysymys, että mihin ne verorahat menevät.   Ehkä me olemme eristäytyviä jurnuttajia, mutta kyllä täällä asiat osataan hoitaa, ja se on se pääasia.

Se näkyy sekä hyvässä että pahassa.

Hyvässä siten että ihmiset miettivät mitä oikeasti haluavat elämältä, tekevät itsenäisiä päätöksiä sen sijaan että tekisivät niin kuin kaikki muutkin. Vielä joskus 70-80-luvulla oli itsestään selvää esim. että mennään naimisiin ja hankitaan lapsia. Samoin esim. sukupuoli-identiteetin miettiminen on minusta positiivista yksilökeskeisyyttä. Ei tarvitse olla tavallinen ja samanlainen kuin muut. Uskon että useampi ihminen on onnellinen, kun etsii omaa tietään. 

Toisaalta se voi kääntyä myös pahaksi, jos tekee päätöksiä toisten kustannuksella. Esim. jos on hankkinut ne lapset ja päättääkin että en halua tätä enää, ja jättää lapset ja lähtee jollekin maailmanympärysmatkalle etsimään itseään, viis siitä miten lapset pärjää ilman äitiä/isää. 

Samoin huonona puolena on se, ettei huolehdita vanhoista sukulaisista, vaan eletään vain omaa elämää. 

Suuremmassa mittakaavassa yhteisöllisyyden puute näkyy siinä, että ei haluta huolehtia muista tai maksaa veroja muiden hyväksi. Kaikkien pitäisi pärjätä omillaan ja kaikki ovat syypäitä omaan tilanteeseensa, esim. työttömät ovat laiskoja jne. Empatiakyky on jonkin verran laskenut yksilöllisyyden takia.

Kyllä se 1970- ja 1980-luvun aikoihin tapahtunut vaurastuminen ja elintason nousu taisi vielä yhteisötunteen.  Ennen autettiin muita ja osattiin ottaa apua vastaan.  Nyt jokainen pärjää kuten pärjää, tarvittaessa hammasta purren.