Kyllähän tämä tuntuu melko epäreilulta että kumpikin vanhemmistani saa enemmän eläkettä kuin minä saan palkkaa
Mulla asuntolainaa ja kaksi lasta. Vanhemmillani varaa pitää kaksi kesämökkiä, kaksi autoa, iso huvivene jne.
Heillä lyhyt ammattikoulutus, minulla ylempi korkeakoulututkinto. En koskaan yllä heidän elintasolleen.
Kommentit (1072)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahneet eläkeläiset tuhoavat maan.
Me eläkeläiset rakensimme tämän maan teille. Te tuhoatte meidän työmme hedelmät, koska te olette viisas sukupolvi ja te osaatte itse neuvotella itsellenne hyvän elintason. Lopettakaa valittaminen, syökää valmiiksi katetusta pöydästä ja nauttikaa oman älynne sädekehästä. Nyt on teidän vuoronne rakentaa maailma teidän lapsillenne, tehkää siitä parempi, koska teillä on järki ja viisaus, mitä meillä ei ollut.
Te rakensitte 700 000 virkamiehen julkissektorin, joka kustannetaan veroista, ja joka työllistää itsensä. Kun se poppoo on eläköitynyt, uusia ei oteta tilalle, koska tuottavuustavoitteet ovat kasvaneet niin paljon. Omat eläkemaksunne olivat pienet, koska työeläkeläisiä ylläpidettäväksi oli tuolloin murto-osa nykyiseen verrattuna, ja devalvaatiot ja inflaatio hoitivat asunto- ja muut lainat.
Jos tehdään niin ettei kerätä enää palkoista eläkemaksua. 200 miljardin rahasto riittää 7 vuotta ja sitten ei makseta eläkettä kenellekään euroakaan, kun eläkeläiset kerran väittää, että he on itse eläkkeensä maksaneet.
Aika iso palkka on sitten pitänyt olla vanhemmillasi aikoinaan.
Ja jos heillä on lyhyt ammattikoulutus, tarkoittaa se sitä, että ovat tehneet aivan perkeleesti hommia ja kasvattaneet sillä tuntimäärällä ansiotasoaan - ja sitä myöten eläkettä. Tai vaihtoehtoisesti ovat ottaneet yrittäjän riskin ja onnistuneet siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on vaan väärin valittu ala. Mulla oli lähtöpalkka sama kuin äidilläni 30v uran huipulla, eikä äidinkään tulot huonot olleet.
Aivan. Nykyiset eläkeläiset ovat maksaneet merkittävästi nykyisiä korkeampia tuloveroja työssä käydessään.
Niillä veroilla on seuraaville sukupolville kustannettu koulutus, paremmat ja monipuolisemmat terveyspalvelut (hammashoidosta en itse uskaltanut koskaan unelmoidakaan ja laspeni saivat sen "ilmaiseksi"") ja ylipäätään enemmän palveluja.
On kovin harmillista, että nykyiset työssäkäyvät sukupolvet eivät ole kiinnostuneita ottamaan selvää, mitä he itse ovat saaneet - ja mistä heidän omat vanhempnsa, isovanhemmista puhumattakaan jäivät paitsi.
Nyt nämä työsskäyvät haluaisivat ilmeisesti viedä edeltävät sukupolvet saunan taakse.
Niin te säästitte rahaa, olisitte joutuneet itse maksamaan lapsenne koulumaksut ja hammashoidon, jos ei niitä olisi veroista maksettu. Vai laitetaanko ala-aste ikäiselle lasku koulusta?
Ja nyt työssäkäyvät maksavat lasten ja eläkeläisten hammaslääkäreitä, koulua jne.
Puolisoni palkka on 2400 brutto ja nettona saa 1700, ei tule yhtään veronpalautusta, että kyllä tuo 700 veroja ja eläkemaksuja palkasta ihan tarpeeksi on.
Ei, me emme ole säästäneet rahaa, me olemme rakentaneet palveluja kaikille, meidän verotuksemme kautta. Me maksoimme veroissa kaikki "ilmaiset" palvelut, mitkä pullamössösukupolvelle ovat itsestäänselvyyksiä. Me maksoimme palkoistamme oppi-/keskikoulun lukukausimaksut ja oppimateriaalin. Sama asia lukiossa ja jatko-opinnoissa.
Nämä ovat asioita, joista teidän ei enää tarvitse olla huolissanne. Jokainen halukas saa tahtomansa koulutuksen ilmaiseksi, tai hyvin halvalla.
Työssäkäyvät maksavat kansaneläkettä saavien eläkeläisten eläkkeet. Työeläkettä saavien eläkeläisten eläkkeitä te ette maksa ja työeläkkeellä olevat ovat nettomaksajia yhteiskunnalle, eli me maksamme edelleen näitä "ilmaisia" palveluita.
Olisi suotavaa ottaa asioista selvää, ennen kuin latelee hölmöyksiä.
Mitä jos ottaisit itse selvää asioista. 200 miljardin eläkerahasto ei riitä ja siksi suurin osa nyt eläkkeellä olevien eläkkeistä maksetaan nyt työssäkäyvien palkkojen eläkemaksuista. Muuten tuo 200 miljardin rahasto riittäisi vain 7 vuotta, koska eläkkeitä maksetaan 30 miljardia vuodessa.
Eläkerahasto on kerätty seuraavasti: vuosina 1963-1983 5 miljardia, 1984-2009 95 miljardia ja 2010-2020 100 miljardia
Ja tiesitkö, että pelkät eläkeläisten hoitokotimaksut olivat viime vuonna 5 miljardia verorahoista.
Voisit myös kertoa sen faktan, että eläkeyhtiöiden pitkän ajan tuotot sijoituksille vaihtelevat 5 - 8 % välillä, joten tuo 200 miljardin rahastovarallisuus jauhaa joka vuosi tuottoja keskimäärin lähes 15 miljardia. Siellä on vain 2 tai 3 vuotta koko historian aikana, jolloin rahastojen reaaliarvo ei ole kasvanut. Eli rahastoihin maksetut maksut + sijoitusten tuotto on ollut pienempi kuin ulosmaksetut eläkkeet. Voitte olla tulevat sukupolvet ihan rauhallisin mielin. Tuo pumppu toimii hyvin vielä pitkään.
Vierailija kirjoitti:
2100 bruttopalkasta pelkkä eläkemaksu on 140 ja työnantaja maksaa vielä lisää, siitä 6% menee työntekijän tulevaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville.
Ts. sinun itsesi maksama osuus menee lähes kokonaan eläkerahastoihin odottamaan omaa eläköitymistäsi ja kasvamaan.
Kohonneista eläkemksuista palkansaajat voivat kiittää Sipilän porvarihallitusta, joka siirsi kiky yhteydessä näitä maksuja työnantajilta palkansaajille:
Vuonna 2016 alle 53-vuotiaan työntekijän eläkemaksun suuruus on 5,7 prosenttia palkasta ja työnantajan maksu 18,3 prosenttia. Vuoteen 2020 mennessä työntekijän maksu kohoaa kilpailukykysopimuksen mukaisesti 7,2 prosenttiin ja työnantajan maksu vastaavasti putoaa 17,2 prosenttiin.
Saitte, mitä tilasitte äänestäessänne oikeiston voittoon. Kun jatkatte samalla tavalla, niin pian saatte maksaa vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on vaan väärin valittu ala. Mulla oli lähtöpalkka sama kuin äidilläni 30v uran huipulla, eikä äidinkään tulot huonot olleet.
Aivan. Nykyiset eläkeläiset ovat maksaneet merkittävästi nykyisiä korkeampia tuloveroja työssä käydessään.
Niillä veroilla on seuraaville sukupolville kustannettu koulutus, paremmat ja monipuolisemmat terveyspalvelut (hammashoidosta en itse uskaltanut koskaan unelmoidakaan ja laspeni saivat sen "ilmaiseksi"") ja ylipäätään enemmän palveluja.
On kovin harmillista, että nykyiset työssäkäyvät sukupolvet eivät ole kiinnostuneita ottamaan selvää, mitä he itse ovat saaneet - ja mistä heidän omat vanhempnsa, isovanhemmista puhumattakaan jäivät paitsi.
Nyt nämä työsskäyvät haluaisivat ilmeisesti viedä edeltävät sukupolvet saunan taakse.
Niin te säästitte rahaa, olisitte joutuneet itse maksamaan lapsenne koulumaksut ja hammashoidon, jos ei niitä olisi veroista maksettu. Vai laitetaanko ala-aste ikäiselle lasku koulusta?
Ja nyt työssäkäyvät maksavat lasten ja eläkeläisten hammaslääkäreitä, koulua jne.
Puolisoni palkka on 2400 brutto ja nettona saa 1700, ei tule yhtään veronpalautusta, että kyllä tuo 700 veroja ja eläkemaksuja palkasta ihan tarpeeksi on.
Ei, me emme ole säästäneet rahaa, me olemme rakentaneet palveluja kaikille, meidän verotuksemme kautta. Me maksoimme veroissa kaikki "ilmaiset" palvelut, mitkä pullamössösukupolvelle ovat itsestäänselvyyksiä. Me maksoimme palkoistamme oppi-/keskikoulun lukukausimaksut ja oppimateriaalin. Sama asia lukiossa ja jatko-opinnoissa.
Nämä ovat asioita, joista teidän ei enää tarvitse olla huolissanne. Jokainen halukas saa tahtomansa koulutuksen ilmaiseksi, tai hyvin halvalla.
Työssäkäyvät maksavat kansaneläkettä saavien eläkeläisten eläkkeet. Työeläkettä saavien eläkeläisten eläkkeitä te ette maksa ja työeläkkeellä olevat ovat nettomaksajia yhteiskunnalle, eli me maksamme edelleen näitä "ilmaisia" palveluita.
Olisi suotavaa ottaa asioista selvää, ennen kuin latelee hölmöyksiä.
Te puhutte yhä pullamössösukupolvesta, vaikka he ovat jo viisikymppisiä ja työuran ehtoopuolella. Suurille ikäluokille opintotukijärjestelmä oli lainapainotteinen, aivan kuten 2020-luvun nuorille. Järjestelmän anteliaisuus on nykyään samaa luokkaa kuin 60-luvun lopussa, sillä erotuksella, että nykyään työllistyminen on epävarmaa ja palkkataso heikko ostovoimaan nähden. Turha edes kuvitella saavansa omistusasuntoa, kesämökkiä, autoa ja purjevenettä, jotka oli vakio 40-luvun lopuilla syntyneille työkavereilleni 2000-luvun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahneet eläkeläiset tuhoavat maan.
Ei kun laiskat pullamössöt.
Ahneet? Isäni teki aamusta iltaan töitä. Viikonloput ja lomat. Tiesin lapsen isäni olevan lomalla siitä, kun hän tuli muulloin kuin normaaliin ruoka-aikaan syömään. Kyllä se eläke on ihan työnteolla ansaittu.
Nykyajan nuorten pitäisi saada kaikki ja heti tikkua ristiin laittamatta: iso palkka, mukava työ, paljon vapaa-aikaa, ensiasunnoksi lukaali jne.
Huvittavaa oli, kun nuori sijainen oli aivan raivona siitä, kun ei saanut vuoden sijaisuuden jälkeen vakituista paikkaa. Hänen mielestä ennen vanhaan sai helposti. Milloin ennen vanhaan?, kysyin. Itse olin sijaisena 6 vuotta, kolmantena kesänä sain ensimmäisen lyhyen kesäloman ( alkukesästä ja vettä satoi koko ajan) ja niin edelleen ja niin edelleen. Tiedän kyllä mitä pätkätyö on jne.
Ihme kuvitelma, että vanhemmille ihmisille asiat ovat vain ilmestyneet tyhjästä ilman raakaa työtä, uhrauksia ja sisukkuutta.
Kyllä moni 40-vuotiaana jo 3 tutkinnon lukeneena odottaa vakituista työpaikka, että pääsisi säästämään tilille rahaa omistusasuntoa varten.
Perikuntien asunnot jää tulevaisuudessa perikunnille, ostajia ei ole.
Jos 40-vuotiaana ja 3 tutkintoa lukeneena on vailla vakituista työpaikkaa, on aiheellista kyseenalaistaa oma ammatinvalinta. Pitäisiköhän sinun käydä lukemassa vielä yksi tutkinto, että kykenisit ajattelemaan syytä sille, miksi sinulla ei ole vakituista työpaikkaa. Ja siihen vielä bonuksena se tosiasia, että nelikymppinen alkaa olla yli-ikäinen työmarkkinoille.
En voi lukea 4 tutkintoa, koska opintotukikuukaudet on käytetty.
Työttömyyskorvauksella voi opiskella vain 2 vuotta, jos työvoimatoimistosta annetaan lupa, mutta se ei riitä moneenkaan tutkintoon, kun moni tutkinto kestää yli 3 vuotta. Lisäksi edellinen hallitus poisti kulukorvauksen eikä minulla ole rahaa koulukirjoihin, koska on 2 lasta, jotka kasvaa 10 cm vuodessa ja kaikki vaatteet menee heillä joka vuosi uusiksi. Tytär nyt 170 cm yläasteella. Pojalle ei löydy kirpputorilta vaatteita, koska pojilla menee kaikki housut ja kengät rikki, vähintään 2 lenkkarit kuluu kesäisin.
Niin yhdessä työhaastattelussa minulle sanottiin ettei minua oteta töihin, koska olen naimisissa ja voin siten saada lapsen eikä työnantaja halua maksaa äitiyslomaa eli kertoo paljon Suomesta.
Mutta hepä eivät äänestäneet vihreitä eivätkä oikein kokoomustakaan, ja siksi vanhempiesi aikaan Suomi oli kukoistava teollisuusmaa, jonka bruttokansantuote kasvoi joka vuosi ja yritykset jakoivat kasvua myös työntekijöilleen säännöllisten palkankorotusten muodossa.
Tällä hetkellä maan BKT on matalampi kuin vuonna 2008.
Koska nuoriso on äänestänyt haluamiaan poliitikkoja.
Kyllä nämä sukupolvista ihan itsestään lähtee nämä jutut.
Muistetaan viime kesältä se sahalla kesätöissä ollut nuori nainen, joka Iltalehdessä lausui, ettei hän ainakaan osallistu mihinkään lakkoihin, koska työnantajan päätettävissähän se on mitä haluaa työntekijöilleen maksaa. Eipä paljoa käy sääliksi tällaisat sukupolvea - ihan itse nuo asiat on sössitty. Vanhempiesi aikaan toimittiin toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on vaan väärin valittu ala. Mulla oli lähtöpalkka sama kuin äidilläni 30v uran huipulla, eikä äidinkään tulot huonot olleet.
Aivan. Nykyiset eläkeläiset ovat maksaneet merkittävästi nykyisiä korkeampia tuloveroja työssä käydessään.
Niillä veroilla on seuraaville sukupolville kustannettu koulutus, paremmat ja monipuolisemmat terveyspalvelut (hammashoidosta en itse uskaltanut koskaan unelmoidakaan ja laspeni saivat sen "ilmaiseksi"") ja ylipäätään enemmän palveluja.
On kovin harmillista, että nykyiset työssäkäyvät sukupolvet eivät ole kiinnostuneita ottamaan selvää, mitä he itse ovat saaneet - ja mistä heidän omat vanhempnsa, isovanhemmista puhumattakaan jäivät paitsi.
Nyt nämä työsskäyvät haluaisivat ilmeisesti viedä edeltävät sukupolvet saunan taakse.
Niin te säästitte rahaa, olisitte joutuneet itse maksamaan lapsenne koulumaksut ja hammashoidon, jos ei niitä olisi veroista maksettu. Vai laitetaanko ala-aste ikäiselle lasku koulusta?
Ja nyt työssäkäyvät maksavat lasten ja eläkeläisten hammaslääkäreitä, koulua jne.
Puolisoni palkka on 2400 brutto ja nettona saa 1700, ei tule yhtään veronpalautusta, että kyllä tuo 700 veroja ja eläkemaksuja palkasta ihan tarpeeksi on.
Ei, me emme ole säästäneet rahaa, me olemme rakentaneet palveluja kaikille, meidän verotuksemme kautta. Me maksoimme veroissa kaikki "ilmaiset" palvelut, mitkä pullamössösukupolvelle ovat itsestäänselvyyksiä. Me maksoimme palkoistamme oppi-/keskikoulun lukukausimaksut ja oppimateriaalin. Sama asia lukiossa ja jatko-opinnoissa.
Nämä ovat asioita, joista teidän ei enää tarvitse olla huolissanne. Jokainen halukas saa tahtomansa koulutuksen ilmaiseksi, tai hyvin halvalla.
Työssäkäyvät maksavat kansaneläkettä saavien eläkeläisten eläkkeet. Työeläkettä saavien eläkeläisten eläkkeitä te ette maksa ja työeläkkeellä olevat ovat nettomaksajia yhteiskunnalle, eli me maksamme edelleen näitä "ilmaisia" palveluita.
Olisi suotavaa ottaa asioista selvää, ennen kuin latelee hölmöyksiä.
Mitä jos ottaisit itse selvää asioista. 200 miljardin eläkerahasto ei riitä ja siksi suurin osa nyt eläkkeellä olevien eläkkeistä maksetaan nyt työssäkäyvien palkkojen eläkemaksuista. Muuten tuo 200 miljardin rahasto riittäisi vain 7 vuotta, koska eläkkeitä maksetaan 30 miljardia vuodessa.
Eläkerahasto on kerätty seuraavasti: vuosina 1963-1983 5 miljardia, 1984-2009 95 miljardia ja 2010-2020 100 miljardia
Ja tiesitkö, että pelkät eläkeläisten hoitokotimaksut olivat viime vuonna 5 miljardia verorahoista.
Syytön minä siihen olen, jos rahat ei riitä. Olen eläkkeellä ja olen edelleen nettoveronmaksaja. Mitäs jos te pullamössötkin menisitte töihin ja alkaisitte maksaa sitä velkaa, mitä yhteiskunta teihin on sijoittanut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2100 bruttopalkasta pelkkä eläkemaksu on 140 ja työnantaja maksaa vielä lisää, siitä 6% menee työntekijän tulevaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville.
Ts. sinun itsesi maksama osuus menee lähes kokonaan eläkerahastoihin odottamaan omaa eläköitymistäsi ja kasvamaan.
Kohonneista eläkemksuista palkansaajat voivat kiittää Sipilän porvarihallitusta, joka siirsi kiky yhteydessä näitä maksuja työnantajilta palkansaajille:
Vuonna 2016 alle 53-vuotiaan työntekijän eläkemaksun suuruus on 5,7 prosenttia palkasta ja työnantajan maksu 18,3 prosenttia. Vuoteen 2020 mennessä työntekijän maksu kohoaa kilpailukykysopimuksen mukaisesti 7,2 prosenttiin ja työnantajan maksu vastaavasti putoaa 17,2 prosenttiin.
Saitte, mitä tilasitte äänestäessänne oikeiston voittoon. Kun jatkatte samalla tavalla, niin pian saatte maksaa vielä enemmän.
Itse asiassa moni nuorempi suunnittelee pois muutto Suomesta esim. Norjaan.
Mistä te otatte sitten eläkkeisiinne rahat kun tuo rahasto ei riitä?
Vierailija kirjoitti:
Mutta hepä eivät äänestäneet vihreitä eivätkä oikein kokoomustakaan, ja siksi vanhempiesi aikaan Suomi oli kukoistava teollisuusmaa, jonka bruttokansantuote kasvoi joka vuosi ja yritykset jakoivat kasvua myös työntekijöilleen säännöllisten palkankorotusten muodossa.
Tällä hetkellä maan BKT on matalampi kuin vuonna 2008.
Koska nuoriso on äänestänyt haluamiaan poliitikkoja.
Kyllä nämä sukupolvista ihan itsestään lähtee nämä jutut.
Muistetaan viime kesältä se sahalla kesätöissä ollut nuori nainen, joka Iltalehdessä lausui, ettei hän ainakaan osallistu mihinkään lakkoihin, koska työnantajan päätettävissähän se on mitä haluaa työntekijöilleen maksaa. Eipä paljoa käy sääliksi tällaisat sukupolvea - ihan itse nuo asiat on sössitty. Vanhempiesi aikaan toimittiin toisin.
Tämä.
Eläkeläistenkö tässä pitäisi nyt tulla keksimään uudet vientituotteet ja tekemään ulkomaankauppaa, jotta Suomi saisi taas rahaa?
Kyllä nykysukupolvilla pitäisi olla aika helppoa. Eläkeläisten aikaan vientimarkkinat oli Venäjä ja Ruotsi. Nykyisillä on koko maailman 7 miljardia ihmistä, joille myydä suomalaisia tuotteita.
Ei muuta kuin aivot raksuttamaan nyt hiukan ja keksimään myytävää. Ei eläkeläisillekään kukaan niitä paperikoneita ja televisioita taivaasta pudottanut. Itse ne opetteli tekemään niitä niin hyvin, että ulkomailla haluttiin suomalainen paperikone, kumisaappaat tai televisio.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kuvaavaa on, että omat isovanhempani eläköityivät 80-luvulla joskus 65-vuotiaina, kun miesten keskimääräinen elinikä oli 71 ja naisten 78. Siihen aikaan oli täysin normaalia, että 75-vuotias kuolee jo vanhuuttaan, kun nykyään se on poikkeustila, jos joku kuolee noin nuorena. Yli 85-vuotiaita oli tosi harvassa, yli 90-vuotiasta pidettiin jo ihmeenä. Nyt kun katsoo kirkollisia ilmoituksia, niin järjestäin porukka on yli 90-vuotiasta, jopa yli 95-vuotiasta.
Muistan myös sen, että esimerkiksi työnjohtajana työskennelleen isoisäni ja kotiäitinä lasten saamisen jälkeen olleen isoäitini yhteenlasketut eläkeet oli 80-luvun lopussa 8000 markkaa kuussa, nettona ja mielestäni isoisäni työeläkettä pidettiin suvussa hyvänä. Isoäiti oli toki ehtinyt sen 10 vuotta olla töissä ennen lapsia, mutta ei siitä mitään eläkettä tullut. Kansaneläkkellä tuo oli. Samaan aikaan esimerkiksi pelkästään äitini tienasi yli 10 000 markkaa nettona kunnan virassa. "Tajusivat" kuollakin jo siellä 70-80 välillä. Ei se "sodankäynyt" ikäluokka saanut juuri mitään. Töitä oli tehty nuoresta ja eläkkeet oli pienet. Tyypillisesti työssä jatkettiin 65-vuotiaaksi. Sen sijaan heidän lapsensa huolehtivat itselleen alhaisen eläkeikän ja hyvät eläkkeet, tietysti omien lastensa laskuun. Toisaalta eivät he omien vanhempiensa eläkkeistä välittäneet. Ne saikin olla pienet, koska eläkeellä oli tarkoitus vain tulla toimeen, ei vaurastua.
Olin hoitoalalla jo 80-luvulla.
Silloin annettiin ihmisten kuolla, eikä väkisin pidetty hengissä. Ei viety hengityskoneisiin 80 vuotiasta keuhkokuumepotilasta.
Ja kun vanhus kuoli normaalin kuoleman, ri ollut sukulaiset kirkumassa lööpeissä, että miksi mummia ei kuntoutettu, vaan vanhainkodissa annettiin kuolla.
Eliniän kasvu johtuu siitä, että ihmisiä pidetään vuosia hengissä antibiooteilla ja liiankin hyvällä hoidolla. Kuka haluaa kymmenen lisävuotta, että saa maata dementikkona hoivaodastolla syötettävänä ka kuivitettavana
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on vaan väärin valittu ala. Mulla oli lähtöpalkka sama kuin äidilläni 30v uran huipulla, eikä äidinkään tulot huonot olleet.
Aivan. Nykyiset eläkeläiset ovat maksaneet merkittävästi nykyisiä korkeampia tuloveroja työssä käydessään.
Niillä veroilla on seuraaville sukupolville kustannettu koulutus, paremmat ja monipuolisemmat terveyspalvelut (hammashoidosta en itse uskaltanut koskaan unelmoidakaan ja laspeni saivat sen "ilmaiseksi"") ja ylipäätään enemmän palveluja.
On kovin harmillista, että nykyiset työssäkäyvät sukupolvet eivät ole kiinnostuneita ottamaan selvää, mitä he itse ovat saaneet - ja mistä heidän omat vanhempnsa, isovanhemmista puhumattakaan jäivät paitsi.
Nyt nämä työsskäyvät haluaisivat ilmeisesti viedä edeltävät sukupolvet saunan taakse.
Niin te säästitte rahaa, olisitte joutuneet itse maksamaan lapsenne koulumaksut ja hammashoidon, jos ei niitä olisi veroista maksettu. Vai laitetaanko ala-aste ikäiselle lasku koulusta?
Ja nyt työssäkäyvät maksavat lasten ja eläkeläisten hammaslääkäreitä, koulua jne.
Puolisoni palkka on 2400 brutto ja nettona saa 1700, ei tule yhtään veronpalautusta, että kyllä tuo 700 veroja ja eläkemaksuja palkasta ihan tarpeeksi on.
Ei, me emme ole säästäneet rahaa, me olemme rakentaneet palveluja kaikille, meidän verotuksemme kautta. Me maksoimme veroissa kaikki "ilmaiset" palvelut, mitkä pullamössösukupolvelle ovat itsestäänselvyyksiä. Me maksoimme palkoistamme oppi-/keskikoulun lukukausimaksut ja oppimateriaalin. Sama asia lukiossa ja jatko-opinnoissa.
Nämä ovat asioita, joista teidän ei enää tarvitse olla huolissanne. Jokainen halukas saa tahtomansa koulutuksen ilmaiseksi, tai hyvin halvalla.
Työssäkäyvät maksavat kansaneläkettä saavien eläkeläisten eläkkeet. Työeläkettä saavien eläkeläisten eläkkeitä te ette maksa ja työeläkkeellä olevat ovat nettomaksajia yhteiskunnalle, eli me maksamme edelleen näitä "ilmaisia" palveluita.
Olisi suotavaa ottaa asioista selvää, ennen kuin latelee hölmöyksiä.
Mitä jos ottaisit itse selvää asioista. 200 miljardin eläkerahasto ei riitä ja siksi suurin osa nyt eläkkeellä olevien eläkkeistä maksetaan nyt työssäkäyvien palkkojen eläkemaksuista. Muuten tuo 200 miljardin rahasto riittäisi vain 7 vuotta, koska eläkkeitä maksetaan 30 miljardia vuodessa.
Eläkerahasto on kerätty seuraavasti: vuosina 1963-1983 5 miljardia, 1984-2009 95 miljardia ja 2010-2020 100 miljardia
Ja tiesitkö, että pelkät eläkeläisten hoitokotimaksut olivat viime vuonna 5 miljardia verorahoista.
Syytön minä siihen olen, jos rahat ei riitä. Olen eläkkeellä ja olen edelleen nettoveronmaksaja. Mitäs jos te pullamössötkin menisitte töihin ja alkaisitte maksaa sitä velkaa, mitä yhteiskunta teihin on sijoittanut?
Ei ole enää töitä, te lakkoilitte ja tehtaat loppui.
Mutta älä huolehdi teiltäkin voi loppua eläkkeiden maksu, koska moni työikäinen muuttaa Suomesta pois, täällä on erittäin ikävä ilmapiiri nuorempia sukupolvia kohtaan ja työkkäri laittaa karenssin, jos et suostu työmarkkinatukitöihin.
Kannatan eläkekattoa. Kaikkein isoimmat eläkkeet leikkuriin ja pieniä voi vähän korottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahneet eläkeläiset tuhoavat maan.
Me eläkeläiset rakensimme tämän maan teille. Te tuhoatte meidän työmme hedelmät, koska te olette viisas sukupolvi ja te osaatte itse neuvotella itsellenne hyvän elintason. Lopettakaa valittaminen, syökää valmiiksi katetusta pöydästä ja nauttikaa oman älynne sädekehästä. Nyt on teidän vuoronne rakentaa maailma teidän lapsillenne, tehkää siitä parempi, koska teillä on järki ja viisaus, mitä meillä ei ollut.
Te rakensitte 700 000 virkamiehen julkissektorin, joka kustannetaan veroista, ja joka työllistää itsensä. Kun se poppoo on eläköitynyt, uusia ei oteta tilalle, koska tuottavuustavoitteet ovat kasvaneet niin paljon. Omat eläkemaksunne olivat pienet, koska työeläkeläisiä ylläpidettäväksi oli tuolloin murto-osa nykyiseen verrattuna, ja devalvaatiot ja inflaatio hoitivat asunto- ja muut lainat.
Olipa kovin oikeistolainen kommentti. Kun kerran kannatat oikeistoa, mitä vikiset, koska nämä palkansaajien maksuosuuksien kasvattaminen on tehty oikeistomme toimesta.
Et ilmeisesti edes tiedä, mitä julkinen sektori tarkoittaa, tai miten sen henkilöstömäärt ovat kehittyneet.
Suurin osa syntyy koulutuksesta, terveydenhuollosta, poliisitoimesta, puolustusvoimista, tullista .
Nämä haluaisit ilmeisesti yksityistää?
Valtionhalinnosta on vähennetty parhaista päivistä porukkaa nreilut 60 %. Säästäjä ei ole saatu, koska palvelut ostetaan nyt "yksityisltä" yrityksiltä ja ne ovat tulleet paljon kalliimmiksi.
Kntasektorilta on vähennety henkilöstöä jo seitsemän vuoden ajan, samoilla perusteilla.
Ainoa, mikä on kasanut, ovart sellaiset "yksityiset" yritykset, jotka tekevät liikevaihtonsa kokonaan tai pääosin verovaroista. Se on tullut aiempaa kalliimmaksi, mutta on ollut oikeistomme, eli elinkeinoelämää (lue:osingonsaajia) peesaavien vahva tahto. Oikeistomme syytä on se, että elineoelämä määrää nykyäään talouspoliitikankin.
Se oli SIpilän oikeistohallitus, joka siirsi eläkemaksuja työantajilta työntekijöille. Mitä äänestit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta hepä eivät äänestäneet vihreitä eivätkä oikein kokoomustakaan, ja siksi vanhempiesi aikaan Suomi oli kukoistava teollisuusmaa, jonka bruttokansantuote kasvoi joka vuosi ja yritykset jakoivat kasvua myös työntekijöilleen säännöllisten palkankorotusten muodossa.
Tällä hetkellä maan BKT on matalampi kuin vuonna 2008.
Koska nuoriso on äänestänyt haluamiaan poliitikkoja.
Kyllä nämä sukupolvista ihan itsestään lähtee nämä jutut.
Muistetaan viime kesältä se sahalla kesätöissä ollut nuori nainen, joka Iltalehdessä lausui, ettei hän ainakaan osallistu mihinkään lakkoihin, koska työnantajan päätettävissähän se on mitä haluaa työntekijöilleen maksaa. Eipä paljoa käy sääliksi tällaisat sukupolvea - ihan itse nuo asiat on sössitty. Vanhempiesi aikaan toimittiin toisin.
Tämä.
Eläkeläistenkö tässä pitäisi nyt tulla keksimään uudet vientituotteet ja tekemään ulkomaankauppaa, jotta Suomi saisi taas rahaa?
Kyllä nykysukupolvilla pitäisi olla aika helppoa. Eläkeläisten aikaan vientimarkkinat oli Venäjä ja Ruotsi. Nykyisillä on koko maailman 7 miljardia ihmistä, joille myydä suomalaisia tuotteita.
Ei muuta kuin aivot raksuttamaan nyt hiukan ja keksimään myytävää. Ei eläkeläisillekään kukaan niitä paperikoneita ja televisioita taivaasta pudottanut. Itse ne opetteli tekemään niitä niin hyvin, että ulkomailla haluttiin suomalainen paperikone, kumisaappaat tai televisio.
Voi olla, että te joudutte palaamaan eläkkeeltä töihin ja keksimään ne tuotteenne itse, kun nuoremmat haluaa muuttaa Suomesta pois.
Tanskassa voi tehdä töitä työttömyyskorvauksella töitä, koska siellä tuo tuki on 1500, kun meillä 500.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on vaan väärin valittu ala. Mulla oli lähtöpalkka sama kuin äidilläni 30v uran huipulla, eikä äidinkään tulot huonot olleet.
Aivan. Nykyiset eläkeläiset ovat maksaneet merkittävästi nykyisiä korkeampia tuloveroja työssä käydessään.
Niillä veroilla on seuraaville sukupolville kustannettu koulutus, paremmat ja monipuolisemmat terveyspalvelut (hammashoidosta en itse uskaltanut koskaan unelmoidakaan ja laspeni saivat sen "ilmaiseksi"") ja ylipäätään enemmän palveluja.
On kovin harmillista, että nykyiset työssäkäyvät sukupolvet eivät ole kiinnostuneita ottamaan selvää, mitä he itse ovat saaneet - ja mistä heidän omat vanhempnsa, isovanhemmista puhumattakaan jäivät paitsi.
Nyt nämä työsskäyvät haluaisivat ilmeisesti viedä edeltävät sukupolvet saunan taakse.
Niin te säästitte rahaa, olisitte joutuneet itse maksamaan lapsenne koulumaksut ja hammashoidon, jos ei niitä olisi veroista maksettu. Vai laitetaanko ala-aste ikäiselle lasku koulusta?
Ja nyt työssäkäyvät maksavat lasten ja eläkeläisten hammaslääkäreitä, koulua jne.
Puolisoni palkka on 2400 brutto ja nettona saa 1700, ei tule yhtään veronpalautusta, että kyllä tuo 700 veroja ja eläkemaksuja palkasta ihan tarpeeksi on.
Ei, me emme ole säästäneet rahaa, me olemme rakentaneet palveluja kaikille, meidän verotuksemme kautta. Me maksoimme veroissa kaikki "ilmaiset" palvelut, mitkä pullamössösukupolvelle ovat itsestäänselvyyksiä. Me maksoimme palkoistamme oppi-/keskikoulun lukukausimaksut ja oppimateriaalin. Sama asia lukiossa ja jatko-opinnoissa.
Nämä ovat asioita, joista teidän ei enää tarvitse olla huolissanne. Jokainen halukas saa tahtomansa koulutuksen ilmaiseksi, tai hyvin halvalla.
Työssäkäyvät maksavat kansaneläkettä saavien eläkeläisten eläkkeet. Työeläkettä saavien eläkeläisten eläkkeitä te ette maksa ja työeläkkeellä olevat ovat nettomaksajia yhteiskunnalle, eli me maksamme edelleen näitä "ilmaisia" palveluita.
Olisi suotavaa ottaa asioista selvää, ennen kuin latelee hölmöyksiä.
Mitä jos ottaisit itse selvää asioista. 200 miljardin eläkerahasto ei riitä ja siksi suurin osa nyt eläkkeellä olevien eläkkeistä maksetaan nyt työssäkäyvien palkkojen eläkemaksuista. Muuten tuo 200 miljardin rahasto riittäisi vain 7 vuotta, koska eläkkeitä maksetaan 30 miljardia vuodessa.
Eläkerahasto on kerätty seuraavasti: vuosina 1963-1983 5 miljardia, 1984-2009 95 miljardia ja 2010-2020 100 miljardia
Ja tiesitkö, että pelkät eläkeläisten hoitokotimaksut olivat viime vuonna 5 miljardia verorahoista.
Syytön minä siihen olen, jos rahat ei riitä. Olen eläkkeellä ja olen edelleen nettoveronmaksaja. Mitäs jos te pullamössötkin menisitte töihin ja alkaisitte maksaa sitä velkaa, mitä yhteiskunta teihin on sijoittanut?
Jos saisit sen mitä olet maksanut niin rahahanat menisivät kiinni jo alle kymmenessä vuodessa. Suuret ikäluokat ovat jatkuvasti olleet nettosaajapuolella, sillä hyvinvointivaltion rakensivat sotaveteraanit ja sota-ajan lapset.

Minä ehdoitin, että käytetään tuo 200 miljardin rahasto, se riittää 7 vuotta ja sitten eläkeläisten tilille ei tule mitään.

Tuo taisi olla ketjun tyhmin kommentti.
Lakkoiluilla saatiin meille ja teille parempi palkkakehitys ja paremmat työehdot lomineen. Eivätkö ne kelpaa sinulle? Sitten sinun kannattaa jatkossakinantaa äänesi kokkkareille, keulle tai persuille,jotka ajavat vain osingonsaajien asiaa.
Työantajat siirsivät tehtaat ahneuksissaan halpatyövoiman mahin. Maihin, joissa työntekijöillä ei ole oikeuksia. Kuvitteletko, etät niin tapahtui vain Suomessa? Olet sitten väärässä, kehitys tapahtui kaikialla länsimaissa.
Noin hälmöt ihmiset ansaitsevatkin tulla vedätetyiksi työantajien taholta.
PS. Maastamuutto ei ole ongelma, koska se on laantunut. Maastamuuttaneistakin suurin osa palaa takaisin viiden vuoden kuluttua. TIlastokeskus.
Työkkärin karenssitkin ovat oikeiston toimesta asetettuja.
Mutta eihän palkansaaja tarvitse ammattiliittoja, eihän vaan?