Pieni lapsi kyselee kokoajan jotain, mitä tehdä?

Hän varmistaa asioita, muuttuuko ne vai pysyykö ne samana.

No, tee jotain. Et kai voi olla niin kädetön.

Hakekaa vaikka pajunkissoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset kyselevät luonnostaan paljon tietyssä iässä.

Lisäksi jokainen voi miettiä, että aloitathan myös sinä keskusteluja, ettei lapsen ole aina haettava huomiotasi kysymyksellä?

Lapsi ei muuta saakaan kuin huomiota, joten ei ole siitä kysymys.

Sitä huomiotakin voi antaa liikaa, kultainen keskitie...yleensä nuo kyselykaudet on ohimeneviä

No en nyt kovin nopeasti olisi huolissani, että apua, annanko lapselleni liikaa huomiota.

 

Mitähän huonoja vaikutuksia sillä edes voisi olla?!

Kultainen keskitie on hyvä monessa asiassa, muttei välttämättä tässä.

Lapsen on opittava olemaan myös itsekseen. Ei koko ajan voi saada huomiota toisilta.

Tarkoitatko sellaista, että vanhempi menisi ilman syytä väliin hössöttämään, kun lapsi tyytyväisenä keskittyy johonkin leikkiin tai muuhun asiaan? No joo, olet oikeassa, se olisi liiallista. :D

Puhuimme ehkä eri asiasta. Itse tarkoitin sitä, että lapsen kontantinottoyrityksiin ei VOI reagoida liikaa. Niihin pitää AINA reagoida. Eikä mielestäni lapselleen voi esimerkiksi jutella liikaa.

Ei pidä reagoida aina kontaktinottoyrityksiin. Lapsen pitää antaa toisille tarvittaessa esimerkiksi keskustelu-, työ- ja lepäämisrauha, eikä lapsi opi siihen, jos muut tanssivat hänet kontaktinottoyritystensä mukaan.

Tässäkin tapauksessa pitää reagoida ainakin sen verran, että selittää tarvitsevansa nyt keskustelu-, työ- tai lepäämisrauhaa.

Missään tapauksessa ei saa vain jättää lasta huomiotta.

Lasta pitää kohdella yhtä kunnioittavasti kuin aikusta - miten reagoisit, jos kysyjä olisi puolisosi tai ystäväsi? Varmasti vähintään selittäisit heille, että tarvitset nyt omaa rauhaa. Lasta ei saa kohdella kylmemmin kuin aikuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset kyselevät luonnostaan paljon tietyssä iässä.

Lisäksi jokainen voi miettiä, että aloitathan myös sinä keskusteluja, ettei lapsen ole aina haettava huomiotasi kysymyksellä?

Lapsi ei muuta saakaan kuin huomiota, joten ei ole siitä kysymys.

Sitä huomiotakin voi antaa liikaa, kultainen keskitie...yleensä nuo kyselykaudet on ohimeneviä

No en nyt kovin nopeasti olisi huolissani, että apua, annanko lapselleni liikaa huomiota.

 

Mitähän huonoja vaikutuksia sillä edes voisi olla?!

Kultainen keskitie on hyvä monessa asiassa, muttei välttämättä tässä.

Lapsen on opittava olemaan myös itsekseen. Ei koko ajan voi saada huomiota toisilta.

Tarkoitatko sellaista, että vanhempi menisi ilman syytä väliin hössöttämään, kun lapsi tyytyväisenä keskittyy johonkin leikkiin tai muuhun asiaan? No joo, olet oikeassa, se olisi liiallista. :D

Puhuimme ehkä eri asiasta. Itse tarkoitin sitä, että lapsen kontantinottoyrityksiin ei VOI reagoida liikaa. Niihin pitää AINA reagoida. Eikä mielestäni lapselleen voi esimerkiksi jutella liikaa.

Ei pidä reagoida aina kontaktinottoyrityksiin. Lapsen pitää antaa toisille tarvittaessa esimerkiksi keskustelu-, työ- ja lepäämisrauha, eikä lapsi opi siihen, jos muut tanssivat hänet kontaktinottoyritystensä mukaan.

Tässäkin tapauksessa pitää reagoida ainakin sen verran, että selittää tarvitsevansa nyt keskustelu-, työ- tai lepäämisrauhaa.

Missään tapauksessa ei saa vain jättää lasta huomiotta.

Lasta pitää kohdella yhtä kunnioittavasti kuin aikusta - miten reagoisit, jos kysyjä olisi puolisosi tai ystäväsi? Varmasti vähintään selittäisit heille, että tarvitset nyt omaa rauhaa. Lasta ei saa kohdella kylmemmin kuin aikuista.

Ei lapsi mene rikki siitä jos sen jättää huomiotta ajoittain.

Aikuisiin on turha verrata. Jos aikuinen jatkuvasti keskeyttäisi sinut tai jankkaisi samaa asiaa, niin et taatusti jaksaisi olla kovin kohtelias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset kyselevät luonnostaan paljon tietyssä iässä.

Lisäksi jokainen voi miettiä, että aloitathan myös sinä keskusteluja, ettei lapsen ole aina haettava huomiotasi kysymyksellä?

Lapsi ei muuta saakaan kuin huomiota, joten ei ole siitä kysymys.

Sitä huomiotakin voi antaa liikaa, kultainen keskitie...yleensä nuo kyselykaudet on ohimeneviä

No en nyt kovin nopeasti olisi huolissani, että apua, annanko lapselleni liikaa huomiota.

 

Mitähän huonoja vaikutuksia sillä edes voisi olla?!

Kultainen keskitie on hyvä monessa asiassa, muttei välttämättä tässä.

Lapsen on opittava olemaan myös itsekseen. Ei koko ajan voi saada huomiota toisilta.

Tarkoitatko sellaista, että vanhempi menisi ilman syytä väliin hössöttämään, kun lapsi tyytyväisenä keskittyy johonkin leikkiin tai muuhun asiaan? No joo, olet oikeassa, se olisi liiallista. :D

Puhuimme ehkä eri asiasta. Itse tarkoitin sitä, että lapsen kontantinottoyrityksiin ei VOI reagoida liikaa. Niihin pitää AINA reagoida. Eikä mielestäni lapselleen voi esimerkiksi jutella liikaa.

Ei pidä reagoida aina kontaktinottoyrityksiin. Lapsen pitää antaa toisille tarvittaessa esimerkiksi keskustelu-, työ- ja lepäämisrauha, eikä lapsi opi siihen, jos muut tanssivat hänet kontaktinottoyritystensä mukaan.

Tässäkin tapauksessa pitää reagoida ainakin sen verran, että selittää tarvitsevansa nyt keskustelu-, työ- tai lepäämisrauhaa.

Missään tapauksessa ei saa vain jättää lasta huomiotta.

Lasta pitää kohdella yhtä kunnioittavasti kuin aikusta - miten reagoisit, jos kysyjä olisi puolisosi tai ystäväsi? Varmasti vähintään selittäisit heille, että tarvitset nyt omaa rauhaa. Lasta ei saa kohdella kylmemmin kuin aikuista.

Ei lapsi mene rikki siitä jos sen jättää huomiotta ajoittain.

Aikuisiin on turha verrata. Jos aikuinen jatkuvasti keskeyttäisi sinut tai jankkaisi samaa asiaa, niin et taatusti jaksaisi olla kovin kohtelias.

No nythän itse vertaat aikuisiin, siis vaadit lapselta samaa käyttäytymistä kuin aikuiselta. 

On ihan normaalia ja ymmärrettävää, ettei lapsi käyttäydy kuin aikuinen. Se ei ole syy jättää häntä kylmästi huomiotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset kyselevät luonnostaan paljon tietyssä iässä.

Lisäksi jokainen voi miettiä, että aloitathan myös sinä keskusteluja, ettei lapsen ole aina haettava huomiotasi kysymyksellä?

Lapsi ei muuta saakaan kuin huomiota, joten ei ole siitä kysymys.

Sitä huomiotakin voi antaa liikaa, kultainen keskitie...yleensä nuo kyselykaudet on ohimeneviä

No en nyt kovin nopeasti olisi huolissani, että apua, annanko lapselleni liikaa huomiota.

 

Mitähän huonoja vaikutuksia sillä edes voisi olla?!

Kultainen keskitie on hyvä monessa asiassa, muttei välttämättä tässä.

Lapsen on opittava olemaan myös itsekseen. Ei koko ajan voi saada huomiota toisilta.

Tarkoitatko sellaista, että vanhempi menisi ilman syytä väliin hössöttämään, kun lapsi tyytyväisenä keskittyy johonkin leikkiin tai muuhun asiaan? No joo, olet oikeassa, se olisi liiallista. :D

Puhuimme ehkä eri asiasta. Itse tarkoitin sitä, että lapsen kontantinottoyrityksiin ei VOI reagoida liikaa. Niihin pitää AINA reagoida. Eikä mielestäni lapselleen voi esimerkiksi jutella liikaa.

Ei pidä reagoida aina kontaktinottoyrityksiin. Lapsen pitää antaa toisille tarvittaessa esimerkiksi keskustelu-, työ- ja lepäämisrauha, eikä lapsi opi siihen, jos muut tanssivat hänet kontaktinottoyritystensä mukaan.

Tässäkin tapauksessa pitää reagoida ainakin sen verran, että selittää tarvitsevansa nyt keskustelu-, työ- tai lepäämisrauhaa.

Missään tapauksessa ei saa vain jättää lasta huomiotta.

Lasta pitää kohdella yhtä kunnioittavasti kuin aikusta - miten reagoisit, jos kysyjä olisi puolisosi tai ystäväsi? Varmasti vähintään selittäisit heille, että tarvitset nyt omaa rauhaa. Lasta ei saa kohdella kylmemmin kuin aikuista.

Ei lapsi mene rikki siitä jos sen jättää huomiotta ajoittain.

Aikuisiin on turha verrata. Jos aikuinen jatkuvasti keskeyttäisi sinut tai jankkaisi samaa asiaa, niin et taatusti jaksaisi olla kovin kohtelias.

Saman asian jankkaamisen saa muuten huomattavasti paremmin poikki sillä, että sanoo: "Hei, sinähän kysyit tuota jo. Muistatko vastauksen?" kuin että tekeytyisi kuuroksi.

ei muutaku vastaat sille ja katot googlesta jos et tiiä.

et kai sitä tollonkopiks meinaa kasvattaa?

Kluuffus kirjoitti:

ei muutaku vastaat sille ja katot googlesta jos et tiiä.

et kai sitä tollonkopiks meinaa kasvattaa?

Oletko sinä koskaan edes tavannut kyselyikäistä lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset kyselevät luonnostaan paljon tietyssä iässä.

Lisäksi jokainen voi miettiä, että aloitathan myös sinä keskusteluja, ettei lapsen ole aina haettava huomiotasi kysymyksellä?

Lapsi ei muuta saakaan kuin huomiota, joten ei ole siitä kysymys.

Sitä huomiotakin voi antaa liikaa, kultainen keskitie...yleensä nuo kyselykaudet on ohimeneviä

No en nyt kovin nopeasti olisi huolissani, että apua, annanko lapselleni liikaa huomiota.

 

Mitähän huonoja vaikutuksia sillä edes voisi olla?!

Kultainen keskitie on hyvä monessa asiassa, muttei välttämättä tässä.

Lapsen on opittava olemaan myös itsekseen. Ei koko ajan voi saada huomiota toisilta.

Tarkoitatko sellaista, että vanhempi menisi ilman syytä väliin hössöttämään, kun lapsi tyytyväisenä keskittyy johonkin leikkiin tai muuhun asiaan? No joo, olet oikeassa, se olisi liiallista. :D

Puhuimme ehkä eri asiasta. Itse tarkoitin sitä, että lapsen kontantinottoyrityksiin ei VOI reagoida liikaa. Niihin pitää AINA reagoida. Eikä mielestäni lapselleen voi esimerkiksi jutella liikaa.

Ei pidä reagoida aina kontaktinottoyrityksiin. Lapsen pitää antaa toisille tarvittaessa esimerkiksi keskustelu-, työ- ja lepäämisrauha, eikä lapsi opi siihen, jos muut tanssivat hänet kontaktinottoyritystensä mukaan.

Tässäkin tapauksessa pitää reagoida ainakin sen verran, että selittää tarvitsevansa nyt keskustelu-, työ- tai lepäämisrauhaa.

Missään tapauksessa ei saa vain jättää lasta huomiotta.

Lasta pitää kohdella yhtä kunnioittavasti kuin aikusta - miten reagoisit, jos kysyjä olisi puolisosi tai ystäväsi? Varmasti vähintään selittäisit heille, että tarvitset nyt omaa rauhaa. Lasta ei saa kohdella kylmemmin kuin aikuista.

Ei lapsi mene rikki siitä jos sen jättää huomiotta ajoittain.

Aikuisiin on turha verrata. Jos aikuinen jatkuvasti keskeyttäisi sinut tai jankkaisi samaa asiaa, niin et taatusti jaksaisi olla kovin kohtelias.

No nythän itse vertaat aikuisiin, siis vaadit lapselta samaa käyttäytymistä kuin aikuiselta. 

On ihan normaalia ja ymmärrettävää, ettei lapsi käyttäydy kuin aikuinen. Se ei ole syy jättää häntä kylmästi huomiotta.

Erikoinen käsitys kylmyydestä.

Ja kuten sanoin, lapsi ei rinnastu sen paremmin ystävään kuin puolisoonkaan. Jos otat sen lähtökohdan, että et kohtele lasta muuten kuin sillä tavoin miten kohtelisit ystävää tai puolisoa niin päädyt mahdottomaan tilanteeseen.

Muistan omasta lapsuudesta, kuinka vanhemmat pilkkasivat tyhmäksi, kun kyselin. Opin olemaan kyselemättä ja elämään epätietoisuudessa ja hämmennyksessä. Itse toimin sitten vanhempana toisin.

Tuo vaihe on ohimenevä, mutta kun huolehdit siitä, että sinulta on turvallista kysyä, hän varmaan uskaltaa lähestyä sinua myöhemminkin, aina vaikeampien kysymysten ja asioidensa kanssa.

Hyvä vinkki oli tuossa jo parikin kertaa: muistuta lasta, että tästä on jo juteltu ja muistaako hän mikä se (saippua tms) oli.

Seuraavaksihan vuorossa ovat miksi-kysymykset, joten keräile voimia jo etukäteen 😀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset kyselevät luonnostaan paljon tietyssä iässä.

Lisäksi jokainen voi miettiä, että aloitathan myös sinä keskusteluja, ettei lapsen ole aina haettava huomiotasi kysymyksellä?

Lapsi ei muuta saakaan kuin huomiota, joten ei ole siitä kysymys.

Sitä huomiotakin voi antaa liikaa, kultainen keskitie...yleensä nuo kyselykaudet on ohimeneviä

No en nyt kovin nopeasti olisi huolissani, että apua, annanko lapselleni liikaa huomiota.

 

Mitähän huonoja vaikutuksia sillä edes voisi olla?!

Kultainen keskitie on hyvä monessa asiassa, muttei välttämättä tässä.

Lapsi ajattelee että on maailman napa, hänen kysymyksensä on aina kaikista tärkein ja hänen kuuluu saada vastaus aina heti sillä sekunnilla. Näitä maailman napojahan jotka puhuu päälle ja olettaa että oma asia on aina tärkeämpi kuin muiden on koulut ja päiväkodit pullollaan..

Vierailija kirjoitti:

Erikoinen käsitys kylmyydestä.

Ja kuten sanoin, lapsi ei rinnastu sen paremmin ystävään kuin puolisoonkaan. Jos otat sen lähtökohdan, että et kohtele lasta muuten kuin sillä tavoin miten kohtelisit ystävää tai puolisoa niin päädyt mahdottomaan tilanteeseen.

Huomasit varmaan kumminkin, että joku muukin kuin minä rinnasti lapsen aikuiseen (= vaati häneltä aikuisen käytöstä, jotta on huomion arvoinen)?

Oma lapseni ei ole ainakaan näin ekoina viitenä vuotenaan saanut käytöshäiriöitä, vaikka häntä ei olekaan ikinä koulutettu huomiotta jättämällä.  Vuorovaikutustaidot ja kielelliset taidot on päiväkodissa arvioitu poikkeuksellisen hyviksi.

Kerran vieressäni istui mummu lapsenlapsensa kanssa. Poika kyseli kovasti kaikenlaista mummoltaan ja mummo vastaili kiltisti. Sitten poika kysyi "oletko sinä mummu tyttö", mummu vastasi olevansa ja poika jatkoi "miksi". Siihen mummu sanoi, että nyt en kyllä osaa vastata.

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi mene rikki siitä jos sen jättää huomiotta ajoittain.

Aikuisiin on turha verrata. Jos aikuinen jatkuvasti keskeyttäisi sinut tai jankkaisi samaa asiaa, niin et taatusti jaksaisi olla kovin kohtelias.

Minulle tulee tästä mieleen eräs perhe, jonka lapsi on tällä hetkellä esiteini. Kun lapsi oli pienempi, minulla ei ollut vielä omia lapsia eikä kokemusta kasvattamisesta. Silti panin merkille, että heillä oli tämän "huomion hakemisen" suhteen erittäin tiukka linja ja kylmä ilmapiiri.

Kun aikuiset istuvat kahvipöydässä eikä 2-5-vuotias lapsi jaksanut istua yhtä kauaa, hän meni lattialle leikkimään omia juttujaan. Jos hän yritti sieltä kysyä jotain tai vaikka sanoa, ettei saa näitä kahta lelun osaa yhteen, aikuiset eivät olleet kuulevinaan tai korkeintaan vastasivat pikaisesti jotain. Ei puhettakaan, että oltaisiin esimerkiksi menty auttamaan. "Muutenhan lapsi alkaa kuvitella, että se on pieni kuningas."

Lapsella oli usein surkea ilme ja näin, että hän tunsi itsensä mitättömäksi, toisen luokan kansalaiseksi. Teki tosi pahaa. En tiennyt, miten päin olisin ollut siinä pöydässä, kun olisin halunnut mennä lapsen luo korjaamaan sitä lelua, mutten kehdannut kävellä vanhempien auktoriteetin yli. (Nyt, kun minulla on omaa kokemusta kasvattamisesta, luultavasti kehtaisin.)

Nyt esiteininä lapsi on moniongelmainen ja kokee itsensä edelleen mitättömäksi. On sanonut toistuvasti, että olisi varmaan parempi, jos häntä ei olisi, ja on ollut mm. sairaalakoulussa, toimintaterapiassa ym. Vaikeaa on.

Ei tietenkään ole varmaa, että tuo kylmä kasvatus on ko. ongelmia aiheuttanut, mutta tuskinpa siitä ainakaan apua oli. Uskon vahvasti, että lämpimämpi kasvatus olisi voinut rakentaa paremman itsetunnon ja estää ongelmia yltymästä noin pahoiksi. Ehkä on joskus hyväkin asia, että lapsi saa tuntea olevansa pikku kuningas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi mene rikki siitä jos sen jättää huomiotta ajoittain.

Aikuisiin on turha verrata. Jos aikuinen jatkuvasti keskeyttäisi sinut tai jankkaisi samaa asiaa, niin et taatusti jaksaisi olla kovin kohtelias.

Minulle tulee tästä mieleen eräs perhe, jonka lapsi on tällä hetkellä esiteini. Kun lapsi oli pienempi, minulla ei ollut vielä omia lapsia eikä kokemusta kasvattamisesta. Silti panin merkille, että heillä oli tämän "huomion hakemisen" suhteen erittäin tiukka linja ja kylmä ilmapiiri.

Kun aikuiset istuvat kahvipöydässä eikä 2-5-vuotias lapsi jaksanut istua yhtä kauaa, hän meni lattialle leikkimään omia juttujaan. Jos hän yritti sieltä kysyä jotain tai vaikka sanoa, ettei saa näitä kahta lelun osaa yhteen, aikuiset eivät olleet kuulevinaan tai korkeintaan vastasivat pikaisesti jotain. Ei puhettakaan, että oltaisiin esimerkiksi menty auttamaan. "Muutenhan lapsi alkaa kuvitella, että se on pieni kuningas."

Lapsella oli usein surkea ilme ja näin, että hän tunsi itsensä mitättömäksi, toisen luokan kansalaiseksi. Teki tosi pahaa. En tiennyt, miten päin olisin ollut siinä pöydässä, kun olisin halunnut mennä lapsen luo korjaamaan sitä lelua, mutten kehdannut kävellä vanhempien auktoriteetin yli. (Nyt, kun minulla on omaa kokemusta kasvattamisesta, luultavasti kehtaisin.)

Nyt esiteininä lapsi on moniongelmainen ja kokee itsensä edelleen mitättömäksi. On sanonut toistuvasti, että olisi varmaan parempi, jos häntä ei olisi, ja on ollut mm. sairaalakoulussa, toimintaterapiassa ym. Vaikeaa on.

Ei tietenkään ole varmaa, että tuo kylmä kasvatus on ko. ongelmia aiheuttanut, mutta tuskinpa siitä ainakaan apua oli. Uskon vahvasti, että lämpimämpi kasvatus olisi voinut rakentaa paremman itsetunnon ja estää ongelmia yltymästä noin pahoiksi. Ehkä on joskus hyväkin asia, että lapsi saa tuntea olevansa pikku kuningas.

Ymmärrän kyllä vanhempia jos lapsi erityislapsi ja kokoajan hakemassa huomiota. On inhimillistä että ei aina jaksa, kukaan ei aina jaksa. Näit vain pienen hetken tämän perheen elämästä, turha lähteä arvostelemaan sen perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi mene rikki siitä jos sen jättää huomiotta ajoittain.

Aikuisiin on turha verrata. Jos aikuinen jatkuvasti keskeyttäisi sinut tai jankkaisi samaa asiaa, niin et taatusti jaksaisi olla kovin kohtelias.

Minulle tulee tästä mieleen eräs perhe, jonka lapsi on tällä hetkellä esiteini. Kun lapsi oli pienempi, minulla ei ollut vielä omia lapsia eikä kokemusta kasvattamisesta. Silti panin merkille, että heillä oli tämän "huomion hakemisen" suhteen erittäin tiukka linja ja kylmä ilmapiiri.

Kun aikuiset istuvat kahvipöydässä eikä 2-5-vuotias lapsi jaksanut istua yhtä kauaa, hän meni lattialle leikkimään omia juttujaan. Jos hän yritti sieltä kysyä jotain tai vaikka sanoa, ettei saa näitä kahta lelun osaa yhteen, aikuiset eivät olleet kuulevinaan tai korkeintaan vastasivat pikaisesti jotain. Ei puhettakaan, että oltaisiin esimerkiksi menty auttamaan. "Muutenhan lapsi alkaa kuvitella, että se on pieni kuningas."

Lapsella oli usein surkea ilme ja näin, että hän tunsi itsensä mitättömäksi, toisen luokan kansalaiseksi. Teki tosi pahaa. En tiennyt, miten päin olisin ollut siinä pöydässä, kun olisin halunnut mennä lapsen luo korjaamaan sitä lelua, mutten kehdannut kävellä vanhempien auktoriteetin yli. (Nyt, kun minulla on omaa kokemusta kasvattamisesta, luultavasti kehtaisin.)

Nyt esiteininä lapsi on moniongelmainen ja kokee itsensä edelleen mitättömäksi. On sanonut toistuvasti, että olisi varmaan parempi, jos häntä ei olisi, ja on ollut mm. sairaalakoulussa, toimintaterapiassa ym. Vaikeaa on.

Ei tietenkään ole varmaa, että tuo kylmä kasvatus on ko. ongelmia aiheuttanut, mutta tuskinpa siitä ainakaan apua oli. Uskon vahvasti, että lämpimämpi kasvatus olisi voinut rakentaa paremman itsetunnon ja estää ongelmia yltymästä noin pahoiksi. Ehkä on joskus hyväkin asia, että lapsi saa tuntea olevansa pikku kuningas.

Ymmärrän kyllä vanhempia jos lapsi erityislapsi ja kokoajan hakemassa huomiota. On inhimillistä että ei aina jaksa, kukaan ei aina jaksa. Näit vain pienen hetken tämän perheen elämästä, turha lähteä arvostelemaan sen perusteella.

Ei ollut lapsena ns. erityislapsi tai esimerkiksi erityisen puhelias tai ärsyttävä.

Ongelmat eskaloituivat vasta kouluiässä.

Kävin perheessä usein kylässä, ei ollut kyseessä yksittäinen kerta. (Toinen vanhemmista on vanha kaverini lähes lapsuudesta asti.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi mene rikki siitä jos sen jättää huomiotta ajoittain.

Aikuisiin on turha verrata. Jos aikuinen jatkuvasti keskeyttäisi sinut tai jankkaisi samaa asiaa, niin et taatusti jaksaisi olla kovin kohtelias.

Minulle tulee tästä mieleen eräs perhe, jonka lapsi on tällä hetkellä esiteini. Kun lapsi oli pienempi, minulla ei ollut vielä omia lapsia eikä kokemusta kasvattamisesta. Silti panin merkille, että heillä oli tämän "huomion hakemisen" suhteen erittäin tiukka linja ja kylmä ilmapiiri.

Kun aikuiset istuvat kahvipöydässä eikä 2-5-vuotias lapsi jaksanut istua yhtä kauaa, hän meni lattialle leikkimään omia juttujaan. Jos hän yritti sieltä kysyä jotain tai vaikka sanoa, ettei saa näitä kahta lelun osaa yhteen, aikuiset eivät olleet kuulevinaan tai korkeintaan vastasivat pikaisesti jotain. Ei puhettakaan, että oltaisiin esimerkiksi menty auttamaan. "Muutenhan lapsi alkaa kuvitella, että se on pieni kuningas."

Lapsella oli usein surkea ilme ja näin, että hän tunsi itsensä mitättömäksi, toisen luokan kansalaiseksi. Teki tosi pahaa. En tiennyt, miten päin olisin ollut siinä pöydässä, kun olisin halunnut mennä lapsen luo korjaamaan sitä lelua, mutten kehdannut kävellä vanhempien auktoriteetin yli. (Nyt, kun minulla on omaa kokemusta kasvattamisesta, luultavasti kehtaisin.)

Nyt esiteininä lapsi on moniongelmainen ja kokee itsensä edelleen mitättömäksi. On sanonut toistuvasti, että olisi varmaan parempi, jos häntä ei olisi, ja on ollut mm. sairaalakoulussa, toimintaterapiassa ym. Vaikeaa on.

Ei tietenkään ole varmaa, että tuo kylmä kasvatus on ko. ongelmia aiheuttanut, mutta tuskinpa siitä ainakaan apua oli. Uskon vahvasti, että lämpimämpi kasvatus olisi voinut rakentaa paremman itsetunnon ja estää ongelmia yltymästä noin pahoiksi. Ehkä on joskus hyväkin asia, että lapsi saa tuntea olevansa pikku kuningas.

Ymmärrän kyllä vanhempia jos lapsi erityislapsi ja kokoajan hakemassa huomiota. On inhimillistä että ei aina jaksa, kukaan ei aina jaksa. Näit vain pienen hetken tämän perheen elämästä, turha lähteä arvostelemaan sen perusteella.

Ei ollut lapsena ns. erityislapsi tai esimerkiksi erityisen puhelias tai ärsyttävä.

Ongelmat eskaloituivat vasta kouluiässä.

Kävin perheessä usein kylässä, ei ollut kyseessä yksittäinen kerta. (Toinen vanhemmista on vanha kaverini lähes lapsuudesta asti.)

Tarkennan vielä, että siksihän minua surettikin - lapsi oli päin vastoin lannistuneen ja surumielisen oloinen. Sellaisen, että lämmin huomio olisi tehnyt hyvää.

Kaikki on niin uutta ja ehkä vaikeaa ymmärtää, että täytyy kysyä monta kertaa sisäistääkseen asian. Yritä selittää asioita vähän eri tavoilla eri kerroilla, jos hän siis samoja kysymyksiä toistaa useasti.