"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa
Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.
– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).
Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.
– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.
– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.
– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.
Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.
Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.
– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.
mies53v
Kommentit (797)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?
Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä.
Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.
Pätikö tää siihenkin palstalla tuttuun tilanteeseen jossa kotona päivät lasten kanssa viettävä äiti haluaa työssäkäyvän miehensä tekevän kotiin tultuaan puolet kotitöistäkin?
Jos joku tottuu siihen, että hänen ei tarvitse tehdä kotona mitään, niin siitä on hirveän vaikea totuttautua pois. Pätee kumpaankin sukupuoleen. Ja eikö töissä oleva haluakin viettää vapaa-aikaa omien lastensa kanssa? Eikä kukaan ole niin kiireinen etteikö ehtisi laittaa omia astioita tiskikoneeseen tai tyhjentää sitä. Viikkosiivouskin tulee yhdessä tehden nopeasti hoidettua ja se myös vahvistaa parisuhdetta. Jos pikkulapsivaiheen hoitaa tasapuolisesti, niin se kantaa pitkälle.
Ihan vastaavasti jos joku tottuu siihen että ukko tekee täyden työpäivän, tekee sen lisäksi vähintään puolet kotitöistä ja lisäksi antaa puolet palkastaan kotona happanevalle vaimolleen niin eihän sellainen ole sille vaimolle hyväksi.
Suomessa on hyvin vähän täysin tulottomia kotirouvia. Äitiysvapaalta nainen saa yleensä ensin täyttä palkkaa ja sen jälkeen ansiosidonnaista päivärahaa. Hoitovapaaltakin saa tukea. Hoitovapaalla tulee säästöjä, kun päivöhoitomaksu jää pois. Mitä pienemmän lapsen laittaa hoitoon, sitä enemmän lapsen sairastelun vuoksi vanhemmille tulee töistä poissaoloja. Mahtaako sinulla olla kokemusta, miten "kivalta" tuntuu soittaa töihin, että ei pääse tulemaan vaikka töissä on kiirettä?
Tukiaiset ei ole tuloja vaan ne maksetaan muiden ihmisten tuloista kerätyistä verovaroista.
Eli et elä pelkästään oman ukkosi palkalla vaan muidenkin miesten palkoilla. Siinä sitä naiselle saavutusta kerrakseen.
Voithan sinäkin jäädä kotiin niitä lapsia hoitamaan. Jonkunhan ne on hoidettava. Ai, ei nappaa, koska se on akkojen hommaa? No niin. Paljon on vielä matkaa tasa-arvoon.

Kerrotko vielä mikä se tasa-arvo-ongelma tuossa sinun esittämässäsi tapauksessa on?

Jos nykyinen lainsäädäntö rassaa sinua, niin voithan aina laittaa kansalaisaloitteen Kelan päivärahojen ja tukien poistamisesta. Ties vaikka se menee eduskunnassa läpi.

Kyllä kelatuki on tuloa myös. Ja veroja maksavat kaikki, älä nolaa itseäsi enempää.
Vaikka ihan viihdyttävää näitä aivopieruja toisaalta on lukea, unohtuu omat huolet.

No tämäpä kätevää, sinä luokittelet kaiken mitä sinua ei huvita tehdä yhden otsikon alle "kotitöiksi", ja sitten valitat miten kohtuutonta on kun akka urputtaa "vaan" kotitöistä. :D
Olisko ehkä helpompaa että väittelet ihan yksinäsi? En minä ole mitään tuollaista sanonut.
No voitko ystävällisesti vastata siihen, että miksi ne kotityöt ei yksinään riitä ongelmaksi, jos toinen kuitenkin kokee että ne on epäreilusti jaettu? Mitä varten epäreiluuden pitäisi ulottua useammalle osa-alueelle ollakseen ongelma? Kun ne kotityöt kuitenkin muodostaa ison osan niistä velvollisuuksista joita talouteen kuuluu.
Joillekin voi olla iso ongelma. Ei minulle.
Minä osaan kalsarini pestä ja kesäverhot silittää. Ja metatyötkin sujuvat. Ei siinä naista tarvita. Kannattaa muuten vaihtaa miestä, jos on noin vaikeaa.
M.54
Aivan samaa mieltä ja niin kannattaakin. Itse valitsin onneksi kertaheitolla oikein. Sääliksi vain niitä naisia jotka ovat menneet noihin kotityölusmuihin haksahtamaan, niitäkin kun tuntuisi olevan paljon eikä ne taipumukset aina ilmene ennen kun lapset on jo tehty. Ja sitten kun on ne lapset jo kuvioissa ei ehkä haluta enää kovin helpolla erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 8 venäläitä naispuolista kaveria, ja kyllä mikään mitä täällä hölistään heistä ei pidä paikkaansa yhtään. Tämä keskustelu alkaa jo mennä mielestäni rasismin puolelle.
Siis naiset eivät täällä hauku venäläisiä naisia. Naisten puheiden tarkoitus on tuoda esiin näiden miesten ajattelutapa, esineellistäminen js näiden miestrn typerä käyttäytyminen. Eivät tunne kulttuuria ja tapoja mm. . Itsekin tunnen useita venäläisiä ja minua hävettää olla suomalainen, kun ajattelen näitä törttöjä siellä Venäjällä törttöilemässä.
Niinpä. Ostetaan alelaarista kenkiä ja sitten lähdetään Pietariin naisiin! Voi luoja. 😂🤦♀️
Tottakai ensiksi otin kuvat ja kysyin kelpaako :) Ostin muuten normaalisti 330€ maksavia kenkiä 56€:lla. Aika halvalla lähti.
Millä ihmeen 80-luvulla sinä elät? Ostelet naisille kenkiä niinkuin virolaisille muinoin sukkahousuja? Eiköhän siellä Pietarissa ole kuule kenkäkauppoja ihan omastakin takaa. Mutta tämähän se on monen sovinistin perimmäinen ajatus: että naisen voi ostaa, varsinkin näissä vähemmän edistyksellisissä maissa. Naisparat.
Eiköhän Venäjältä ole aika helppoa ja halpaa ostaa nainen.
Se taas johtuu siitä, että Venäjä on so vini stinen maa, jossa mies saa vaimonkin ha ka ta tai t.ap p aa ilman seuraamuksia, perheasioihin ei poliisi puutu.
Että naisen osa ei ole häävi siellä, eikä siellä mitään kelaakaan liene, turvaverkkoja, jos lähtisi ja tarvitsisi elatuksen. Onko kovin kumma jos hengen pitimiksi m yy itseä än, tai huipu ttaa länsimaalaislta rahaa ja tavaraa itselleen.Toivottavasti tohon on tullut jo muutoksia parempaan suuntaan, ettei mies saa t..pp aa ja hak ata vai mo a ilman rangaistusta. Mutta enpä jaksa uskoa.
Kuka hullu tossa maassa menee naimisiinkaan, se on kuin kirjottaisi kuolemantuomion. Tai niin se on usein täälläkin, mutta ainakin täällä on pieni rangaistus jos niin käy, ei se tietysti vainajaa lohduta.Siitä syystä venäläiset naiset pitävät suomalaisista miehistä kun täällä miehet on kasvatettu tasa-arvoon. Se antaa lisää vapautta heille kun mies käyttäytyy tasa-arvoisesti. Suomalaiset miehet taas ovat onnensa kukkuloilla kun voivat seurustella naisellisen naisen kanssa. Win-win tilanne.
Usko pois: kaikki me palstan aikuiset naiset toivoisimme, että olisit(te) jo nyt niiden naistenne seurassa. Internet toimii, vaikka raja olisi kiinni. Mutta ei. Jostain käsittämättömästä syystä haluatte olla täällä meidän kanssamme. Joka ikinen päivä, joka ikinen ilta, joka ikinen viikonloppu. Tuli tänne mihin aikaan tahansa, täällä on mies/miehiä, joka/jotka haluaa venäläisiä naisia, koska he ovat kaikin tavoin suomalaisia naisia parempia.
En ymmärrä teitä. Jos itse haluaisin esimerkiksi italialaisia miehiä, niin en minä suomalaisilla keskustelupalstoilla sitä olisi kertomassa. Olisin siellä, missä italiaanot ovat.
Yritämme muuttaa teitä naisellisemmaksi toistamalla uudestaan ja uudestaan kuinka olla naisellinen nainen. Sanoma alkaa pikkuhiljaa mennä jakeluun ja käytös muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?
Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä.
Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.
Pätikö tää siihenkin palstalla tuttuun tilanteeseen jossa kotona päivät lasten kanssa viettävä äiti haluaa työssäkäyvän miehensä tekevän kotiin tultuaan puolet kotitöistäkin?
Jos joku tottuu siihen, että hänen ei tarvitse tehdä kotona mitään, niin siitä on hirveän vaikea totuttautua pois. Pätee kumpaankin sukupuoleen. Ja eikö töissä oleva haluakin viettää vapaa-aikaa omien lastensa kanssa? Eikä kukaan ole niin kiireinen etteikö ehtisi laittaa omia astioita tiskikoneeseen tai tyhjentää sitä. Viikkosiivouskin tulee yhdessä tehden nopeasti hoidettua ja se myös vahvistaa parisuhdetta. Jos pikkulapsivaiheen hoitaa tasapuolisesti, niin se kantaa pitkälle.
Ihan vastaavasti jos joku tottuu siihen että ukko tekee täyden työpäivän, tekee sen lisäksi vähintään puolet kotitöistä ja lisäksi antaa puolet palkastaan kotona happanevalle vaimolleen niin eihän sellainen ole sille vaimolle hyväksi.
Suomessa on hyvin vähän täysin tulottomia kotirouvia. Äitiysvapaalta nainen saa yleensä ensin täyttä palkkaa ja sen jälkeen ansiosidonnaista päivärahaa. Hoitovapaaltakin saa tukea. Hoitovapaalla tulee säästöjä, kun päivöhoitomaksu jää pois. Mitä pienemmän lapsen laittaa hoitoon, sitä enemmän lapsen sairastelun vuoksi vanhemmille tulee töistä poissaoloja. Mahtaako sinulla olla kokemusta, miten "kivalta" tuntuu soittaa töihin, että ei pääse tulemaan vaikka töissä on kiirettä?
Tukiaiset ei ole tuloja vaan ne maksetaan muiden ihmisten tuloista kerätyistä verovaroista.
Eli et elä pelkästään oman ukkosi palkalla vaan muidenkin miesten palkoilla. Siinä sitä naiselle saavutusta kerrakseen.
Kyllä kelatuki on tuloa myös. Ja veroja maksavat kaikki, älä nolaa itseäsi enempää.
Vaikka ihan viihdyttävää näitä aivopieruja toisaalta on lukea, unohtuu omat huolet.
Viihdyt lukiessasi omia aivopierujasi? Ihan vapaasti.
Tukiaiset ei ole ansiotuloa vaan ne maksetaan verovaroista. Se, että osa niistä on verotettavia ei muuta niitä ansiotuloiksi. Vähän surullista nähdä nuorten naisten uhoavan että kyllä hekin perheelle tuloja tuovat ja kun kysyy tarkemmin niin nää rupeaa selittämään jotain lapsilisistä ja muista äitiyspäivärahoista joita maksetaan kaikille tietyillä ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Kahden avioliiton kokemuksella, perinteinen mies on aikamoinen taakka perhe-elämässä (kaupungissa, kerrostalossa). Vanhoja roolituksia on syytäkin pöyhiä. Kivahan se on tietysti olla saamapuolella, kukapa saavutetuista eduista haluaisi luopua.
Tai sitten vastavuoroisuuteen oppiminen on myös saamista - molemmille.
Läheisriippuvaisille naisille mies on aina ollut holhottava ja hoivattava. Kyllä tätä naistyyppiä esiintyy edelleen. Machokulttuureissa se on edelleen mies joka vie ja nainen vikisee. Vaikka molemmilla on toki valtansa perinteisessä asetelmassakin.
Itsenäisiä naisia on Suomessa ollut vuosikymmeniä. Ehkä meidän ongelmamme on tarvitsevuuden ilmaisu: tarvitsevuus nähdään nolona, pilkattavana. Eipä ihme että naisetkin ovat kovettaneet itsensä. Ei epäluulon ilmapiirissä voi rakkaus kasvaa.
Käyttäjä34892 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?
Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä.
Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?
Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe.
Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä
Olipa hyvä ettet perustellut väitettäsi mitenkään. Mutta sovitaan sitten näin. Pakkohan sen on näin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38369 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?
Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä.
Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.
Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.
Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi.
Ai miten niin ei ole? Jos toinen on sitä mieltä että hänen ei tarvitse siivota koska hänellä on pippeli, niin totta hemmetissä se on epätasa-arvoinen suhde. Ihan naurettavaa väittää muuta.
-eri
Googlaa kultapieni tasa-arvon määritelmä.
Laita sen jälkeen linkki jossa sen kerrotaan olevan sinun ja miehesi talouden siivousvuorojen sopimista koskeva käsite.
Minä voin tehdä sen
https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/perheet-ja-…Onko sulla lukihäiriö?
Kotitöiden jakautuminen on sukupuolten välistä tasa-arvoa, mikä tuossa jäi rekisteröitymättä?
Eli sukupuolten tasa-arvo on saavutettu, kun korsolaiset Nico ja Yenniina täyttää ja tyhjentää tiskikoneen vuorotellen?
Sovitaan sitten niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 8 venäläitä naispuolista kaveria, ja kyllä mikään mitä täällä hölistään heistä ei pidä paikkaansa yhtään. Tämä keskustelu alkaa jo mennä mielestäni rasismin puolelle.
Siis naiset eivät täällä hauku venäläisiä naisia. Naisten puheiden tarkoitus on tuoda esiin näiden miesten ajattelutapa, esineellistäminen js näiden miestrn typerä käyttäytyminen. Eivät tunne kulttuuria ja tapoja mm. . Itsekin tunnen useita venäläisiä ja minua hävettää olla suomalainen, kun ajattelen näitä törttöjä siellä Venäjällä törttöilemässä.
Niinpä. Ostetaan alelaarista kenkiä ja sitten lähdetään Pietariin naisiin! Voi luoja. 😂🤦♀️
Tottakai ensiksi otin kuvat ja kysyin kelpaako :) Ostin muuten normaalisti 330€ maksavia kenkiä 56€:lla. Aika halvalla lähti.
Millä ihmeen 80-luvulla sinä elät? Ostelet naisille kenkiä niinkuin virolaisille muinoin sukkahousuja? Eiköhän siellä Pietarissa ole kuule kenkäkauppoja ihan omastakin takaa. Mutta tämähän se on monen sovinistin perimmäinen ajatus: että naisen voi ostaa, varsinkin näissä vähemmän edistyksellisissä maissa. Naisparat.
Eiköhän Venäjältä ole aika helppoa ja halpaa ostaa nainen.
Se taas johtuu siitä, että Venäjä on so vini stinen maa, jossa mies saa vaimonkin ha ka ta tai t.ap p aa ilman seuraamuksia, perheasioihin ei poliisi puutu.
Että naisen osa ei ole häävi siellä, eikä siellä mitään kelaakaan liene, turvaverkkoja, jos lähtisi ja tarvitsisi elatuksen. Onko kovin kumma jos hengen pitimiksi m yy itseä än, tai huipu ttaa länsimaalaislta rahaa ja tavaraa itselleen.Toivottavasti tohon on tullut jo muutoksia parempaan suuntaan, ettei mies saa t..pp aa ja hak ata vai mo a ilman rangaistusta. Mutta enpä jaksa uskoa.
Kuka hullu tossa maassa menee naimisiinkaan, se on kuin kirjottaisi kuolemantuomion. Tai niin se on usein täälläkin, mutta ainakin täällä on pieni rangaistus jos niin käy, ei se tietysti vainajaa lohduta.Siitä syystä venäläiset naiset pitävät suomalaisista miehistä kun täällä miehet on kasvatettu tasa-arvoon. Se antaa lisää vapautta heille kun mies käyttäytyy tasa-arvoisesti. Suomalaiset miehet taas ovat onnensa kukkuloilla kun voivat seurustella naisellisen naisen kanssa. Win-win tilanne.
Usko pois: kaikki me palstan aikuiset naiset toivoisimme, että olisit(te) jo nyt niiden naistenne seurassa. Internet toimii, vaikka raja olisi kiinni. Mutta ei. Jostain käsittämättömästä syystä haluatte olla täällä meidän kanssamme. Joka ikinen päivä, joka ikinen ilta, joka ikinen viikonloppu. Tuli tänne mihin aikaan tahansa, täällä on mies/miehiä, joka/jotka haluaa venäläisiä naisia, koska he ovat kaikin tavoin suomalaisia naisia parempia.
En ymmärrä teitä. Jos itse haluaisin esimerkiksi italialaisia miehiä, niin en minä suomalaisilla keskustelupalstoilla sitä olisi kertomassa. Olisin siellä, missä italiaanot ovat.
Yritämme muuttaa teitä naisellisemmaksi toistamalla uudestaan ja uudestaan kuinka olla naisellinen nainen. Sanoma alkaa pikkuhiljaa mennä jakeluun ja käytös muuttua.
En nää täälä yhtään sovinistille alistuvaa naista, aika heikkoa jos tuolla teoriallasi porskutat eteenpäin, kannattaa varautua pettymään

Buahaha täysin päinvastoin nahka paksunee paksunemistaan niin ettei teidän horinat voisi enää vähempää hetkauttaa :D. Ja paras todiste, teiden oma väninä siitä kuinka naiset on jatkuvasti vaan epänaiseliisempia. Että miten meni noin niinku omast mielest :D?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38369 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?
Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä.
Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.
Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.
Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi.
Ai miten niin ei ole? Jos toinen on sitä mieltä että hänen ei tarvitse siivota koska hänellä on pippeli, niin totta hemmetissä se on epätasa-arvoinen suhde. Ihan naurettavaa väittää muuta.
-eri
Googlaa kultapieni tasa-arvon määritelmä.
Laita sen jälkeen linkki jossa sen kerrotaan olevan sinun ja miehesi talouden siivousvuorojen sopimista koskeva käsite.
Minä voin tehdä sen
https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/perheet-ja-…Onko sulla lukihäiriö?
Kotitöiden jakautuminen on sukupuolten välistä tasa-arvoa, mikä tuossa jäi rekisteröitymättä?
Eli sukupuolten tasa-arvo on saavutettu, kun korsolaiset Nico ja Yenniina täyttää ja tyhjentää tiskikoneen vuorotellen?
Sovitaan sitten niin.
Yksi osa sitä. Hyvä, siitä se lähtee ✌
Käyttäjä34892 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?
Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä.
Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?
Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe.
Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä
Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri

Jos olet yhtään yhteiskunnallisesti valvautunut tiedät kyllä miten. Todella jo toivon että esität tyhmää.

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.
Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.
Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 8 venäläitä naispuolista kaveria, ja kyllä mikään mitä täällä hölistään heistä ei pidä paikkaansa yhtään. Tämä keskustelu alkaa jo mennä mielestäni rasismin puolelle.
Siis naiset eivät täällä hauku venäläisiä naisia. Naisten puheiden tarkoitus on tuoda esiin näiden miesten ajattelutapa, esineellistäminen js näiden miestrn typerä käyttäytyminen. Eivät tunne kulttuuria ja tapoja mm. . Itsekin tunnen useita venäläisiä ja minua hävettää olla suomalainen, kun ajattelen näitä törttöjä siellä Venäjällä törttöilemässä.
Niinpä. Ostetaan alelaarista kenkiä ja sitten lähdetään Pietariin naisiin! Voi luoja. 😂🤦♀️
Tottakai ensiksi otin kuvat ja kysyin kelpaako :) Ostin muuten normaalisti 330€ maksavia kenkiä 56€:lla. Aika halvalla lähti.
Millä ihmeen 80-luvulla sinä elät? Ostelet naisille kenkiä niinkuin virolaisille muinoin sukkahousuja? Eiköhän siellä Pietarissa ole kuule kenkäkauppoja ihan omastakin takaa. Mutta tämähän se on monen sovinistin perimmäinen ajatus: että naisen voi ostaa, varsinkin näissä vähemmän edistyksellisissä maissa. Naisparat.
Eiköhän Venäjältä ole aika helppoa ja halpaa ostaa nainen.
Se taas johtuu siitä, että Venäjä on so vini stinen maa, jossa mies saa vaimonkin ha ka ta tai t.ap p aa ilman seuraamuksia, perheasioihin ei poliisi puutu.
Että naisen osa ei ole häävi siellä, eikä siellä mitään kelaakaan liene, turvaverkkoja, jos lähtisi ja tarvitsisi elatuksen. Onko kovin kumma jos hengen pitimiksi m yy itseä än, tai huipu ttaa länsimaalaislta rahaa ja tavaraa itselleen.Toivottavasti tohon on tullut jo muutoksia parempaan suuntaan, ettei mies saa t..pp aa ja hak ata vai mo a ilman rangaistusta. Mutta enpä jaksa uskoa.
Kuka hullu tossa maassa menee naimisiinkaan, se on kuin kirjottaisi kuolemantuomion. Tai niin se on usein täälläkin, mutta ainakin täällä on pieni rangaistus jos niin käy, ei se tietysti vainajaa lohduta.Siitä syystä venäläiset naiset pitävät suomalaisista miehistä kun täällä miehet on kasvatettu tasa-arvoon. Se antaa lisää vapautta heille kun mies käyttäytyy tasa-arvoisesti. Suomalaiset miehet taas ovat onnensa kukkuloilla kun voivat seurustella naisellisen naisen kanssa. Win-win tilanne.
Usko pois: kaikki me palstan aikuiset naiset toivoisimme, että olisit(te) jo nyt niiden naistenne seurassa. Internet toimii, vaikka raja olisi kiinni. Mutta ei. Jostain käsittämättömästä syystä haluatte olla täällä meidän kanssamme. Joka ikinen päivä, joka ikinen ilta, joka ikinen viikonloppu. Tuli tänne mihin aikaan tahansa, täällä on mies/miehiä, joka/jotka haluaa venäläisiä naisia, koska he ovat kaikin tavoin suomalaisia naisia parempia.
En ymmärrä teitä. Jos itse haluaisin esimerkiksi italialaisia miehiä, niin en minä suomalaisilla keskustelupalstoilla sitä olisi kertomassa. Olisin siellä, missä italiaanot ovat.
Yritämme muuttaa teitä naisellisemmaksi toistamalla uudestaan ja uudestaan kuinka olla naisellinen nainen. Sanoma alkaa pikkuhiljaa mennä jakeluun ja käytös muuttua.
Tässä on miehellä niin jäätävä psykologisen silmän puute että ei ihmekään ettei pariutuminen onnistu.