"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa
Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.
– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).
Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.
– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.
– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.
– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.
Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.
Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.
– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.
mies53v
Kommentit (797)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?
Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä koen kotitöitä suuremmaksi ongelmaksi sen, että moni mies olettaa parisuhteessa seksin olevan jokin ihmisoikeus. Eivät ymmärrä että olen yksilö, jolla on itsemääräämisoikeus.
Minusta saa vapaasti erota, mutta edes 50 aviovuoden jälkeen minulta ei vaadita seksiä. Minulta ei muutenkaan "saada" seksiä, minä en "anna" seksiä. Vaan nautin siitä itsekin, se on molemmin puolin oltava nautinnon asia.
Ja sitten koetaan oikeudeksi olla inhottava toiselle, koska "perustarpeet" on täyttämättä. Kuin olisi joku lapsi, joka vaatii äidiltä ruokaa.
Minua aina ihmetyttää, eikö parisuhteessa olevat miehet osaa enää runkata, kun pitää kiukutella aina jos ei pääse naisen päälle nykimään.
Kyllä ne kassit voi tyhjentää muutoinkin, ellei ole kädetön.
Naapurin riitalta kyllä saa apua jos ei oma vaimo ole innokas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 8 venäläitä naispuolista kaveria, ja kyllä mikään mitä täällä hölistään heistä ei pidä paikkaansa yhtään. Tämä keskustelu alkaa jo mennä mielestäni rasismin puolelle.
Siis naiset eivät täällä hauku venäläisiä naisia. Naisten puheiden tarkoitus on tuoda esiin näiden miesten ajattelutapa, esineellistäminen js näiden miestrn typerä käyttäytyminen. Eivät tunne kulttuuria ja tapoja mm. . Itsekin tunnen useita venäläisiä ja minua hävettää olla suomalainen, kun ajattelen näitä törttöjä siellä Venäjällä törttöilemässä.
Niinpä. Ostetaan alelaarista kenkiä ja sitten lähdetään Pietariin naisiin! Voi luoja. 😂🤦♀️
Tottakai ensiksi otin kuvat ja kysyin kelpaako :) Ostin muuten normaalisti 330€ maksavia kenkiä 56€:lla. Aika halvalla lähti.
Millä ihmeen 80-luvulla sinä elät? Ostelet naisille kenkiä niinkuin virolaisille muinoin sukkahousuja? Eiköhän siellä Pietarissa ole kuule kenkäkauppoja ihan omastakin takaa. Mutta tämähän se on monen sovinistin perimmäinen ajatus: että naisen voi ostaa, varsinkin näissä vähemmän edistyksellisissä maissa. Naisparat.
Naisellani on enemmän rahaa kuin minulla ja lupasi spontaanisti maksaa ne kengät. Miksei voisi hyödyntää tarjouksia?
Sepitteellisen naisen sepitteelliset kengät. Miten aikuinen mies jaksaa.
Tämä juttu on totta. Vien myös kalaöljykapseleita ja porevitamiinitabletteja, koska Venäjällä ei luoteta tuotteessa olevan sitä mitä tuoteseloste kertoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38533 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten vasta olisivatkin shokissa kun jotuisivat yksin elättämään koko perheen ja määrittämään perheen elintason. Nythän miehet pääsee HELPOMMALLA kun molemmat kantavat talousasioissa kortensa kekoon. Se on pieni hinta siitä, että sitten kotityötkin jakautuvat tasaisemmin.
Ongelmaksi muodostuu naisellisuuden puute. Mitä tasa-arvoisempi nainen on, niin sitä enemmän on puutteita naiseudessa. Niinpä mies mielummin maksaisi enemmän naisellisesta naisesta kuin maksaisi hieman vähemmän, koska nainenkin on silloin huonompi.
Nimimerkillä 3000 viestä ulinaa siitä kuka maksaa kahvikupin treffeillä.
Etukäteen ei tiedä minkälainen nainen on. Miehet haluavat maksaa vain laadusta eikä hukkainvestointeja haluta tehdä. Se tekee asian vaikeaksi :)
Kato kun laadulla saa laatua ja ei laadulla sutta ja sekundaa. Se tadoteria, pojat, se tasoteria. Että kun seuraavan kerran mietit, että miksi näin laaduton ämmiä, niin vastaus löytyy sieltä WC:n peilistä.
Prinsessasyndrooma vääristää melkoisesti tasoteoriaa. Puolet naisista pitää itsensä yhtenä maailman kauneimmista naisista.
Suurempi osa naisista kuitenkin on parempaa tasoa kuin miehet
Jos verrataan maittain, niin esimerkiksi Venäjällä on paljon kauniimpia naisia kuin Suomessa, mutta silti vaativat mieheltä vähemmän kuin suomalaiset naiset.
Venäjälläkin on jo paljon tasa-arvoa kannattavia naisia, ja heidän sekä kansainvälisen tasa-arvoliikkeen tekemän työn ansiosta tulevaisuudessa loputkin venäläisistä naisista tulevat heräämään pitkästä painajaisestaan ja alkamaan modernin naisen tavoin tasa-arvon kannattajiksi.
Venäjällä ei ole feminismiä, koska naiset kasvatetaan naisellisiksi.
Ja juuri siitä syystä, suosin venäläisiä naisia. Naisia isolla N :llä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?
Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä.
Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.

Jos tarina on tosi niin ilmeisesti palstalla on kuin onkin toivoa päästä sinusta eroon? Voisitko pliis perustaa ketjun jossa neuvot palstamiehiä ihan kädestä pitäen kuinka sellainen kaunis mitään vaatimaton venäläinen nainen noudetaan sieltä Venäjältä.

Oletko sinä se sama, joka toisessa ketjussa rupesi nillittämään kahvikupillisen hinnasta, kun nainen halusi keskustaan kahville ja lupasi vielä tarjota sinulle?

Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.
Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi.
Vaikka olenkin ollut 5v sinkkuna niin eipä ole tuollaista aloituksen kuvaavaa ongelmaa ollut itsellä koskaan. Ihan normaalia minusta, että kotityöt jaetaan ja niiden lisäksi voi tehdä kyllä ne satunnaiset autojen huollot ja muut hommat, teen ne ihan mielelläni muutenkin. Aikasimmissa suhteissa olin itse se joka teki pääsääntöisesti ruokaa, pidän ruoanlaitosta.
Kai olen sitten tietämättäni "nykyaikainen" mies. Luulin, että nämä on ihan itsestään selviä juttuja parisuhteissa. Oikeastikko joku ajattelee, että nainen on joku kodinhoitaja suhteessa?
M38
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 8 venäläitä naispuolista kaveria, ja kyllä mikään mitä täällä hölistään heistä ei pidä paikkaansa yhtään. Tämä keskustelu alkaa jo mennä mielestäni rasismin puolelle.
Tuli mieleen vain joku savuinen seksiluola tästä.
Tsori. :D

No tämäpä kätevää, sinä luokittelet kaiken mitä sinua ei huvita tehdä yhden otsikon alle "kotitöiksi", ja sitten valitat miten kohtuutonta on kun akka urputtaa "vaan" kotitöistä. :D

Pätikö tää siihenkin palstalla tuttuun tilanteeseen jossa kotona päivät lasten kanssa viettävä äiti haluaa työssäkäyvän miehensä tekevän kotiin tultuaan puolet kotitöistäkin?
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olenkin ollut 5v sinkkuna niin eipä ole tuollaista aloituksen kuvaavaa ongelmaa ollut itsellä koskaan. Ihan normaalia minusta, että kotityöt jaetaan ja niiden lisäksi voi tehdä kyllä ne satunnaiset autojen huollot ja muut hommat, teen ne ihan mielelläni muutenkin. Aikasimmissa suhteissa olin itse se joka teki pääsääntöisesti ruokaa, pidän ruoanlaitosta.
Kai olen sitten tietämättäni "nykyaikainen" mies. Luulin, että nämä on ihan itsestään selviä juttuja parisuhteissa. Oikeastikko joku ajattelee, että nainen on joku kodinhoitaja suhteessa?
M38
Ei ajattele. Koko tämä meemi on ainoastaan palstanaisten vääristelyä aloituksen artikkelista ja leimakirves miesten maalittamiseksi.
Palstanaiset sen sijaan ajattelevat, että yksikään mies ei ole koko maailmanhistorian aikana tehnyt kotitöitä tai laittanut ruokaa.

Olisko ehkä helpompaa että väittelet ihan yksinäsi? En minä ole mitään tuollaista sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?
Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä.
Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.
Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.
Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi.
Kyllä sillä nyt vaan on tekemistä, jos toinen ei tee koskaan mitään, tai tekee paljon vähemmän kuin toinen.
Akateemisissa piireissä sellasia vätyksiä on ilmanmuuta enemmän kuin tavallisissa duunarimiehissä, joille kotityöt eivät ongelmia tuota sen enempää kuin kahvin keittäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?
Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä.
Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.
Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.
Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi.
Ai miten niin ei ole? Jos toinen on sitä mieltä että hänen ei tarvitse siivota koska hänellä on pippeli, niin totta hemmetissä se on epätasa-arvoinen suhde. Ihan naurettavaa väittää muuta.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38533 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten vasta olisivatkin shokissa kun jotuisivat yksin elättämään koko perheen ja määrittämään perheen elintason. Nythän miehet pääsee HELPOMMALLA kun molemmat kantavat talousasioissa kortensa kekoon. Se on pieni hinta siitä, että sitten kotityötkin jakautuvat tasaisemmin.
Ongelmaksi muodostuu naisellisuuden puute. Mitä tasa-arvoisempi nainen on, niin sitä enemmän on puutteita naiseudessa. Niinpä mies mielummin maksaisi enemmän naisellisesta naisesta kuin maksaisi hieman vähemmän, koska nainenkin on silloin huonompi.
Nimimerkillä 3000 viestä ulinaa siitä kuka maksaa kahvikupin treffeillä.
Etukäteen ei tiedä minkälainen nainen on. Miehet haluavat maksaa vain laadusta eikä hukkainvestointeja haluta tehdä. Se tekee asian vaikeaksi :)
Kato kun laadulla saa laatua ja ei laadulla sutta ja sekundaa. Se tadoteria, pojat, se tasoteria. Että kun seuraavan kerran mietit, että miksi näin laaduton ämmiä, niin vastaus löytyy sieltä WC:n peilistä.
Prinsessasyndrooma vääristää melkoisesti tasoteoriaa. Puolet naisista pitää itsensä yhtenä maailman kauneimmista naisista.
Suurempi osa naisista kuitenkin on parempaa tasoa kuin miehet
Jos verrataan maittain, niin esimerkiksi Venäjällä on paljon kauniimpia naisia kuin Suomessa, mutta silti vaativat mieheltä vähemmän kuin suomalaiset naiset.
Venäjälläkin on jo paljon tasa-arvoa kannattavia naisia, ja heidän sekä kansainvälisen tasa-arvoliikkeen tekemän työn ansiosta tulevaisuudessa loputkin venäläisistä naisista tulevat heräämään pitkästä painajaisestaan ja alkamaan modernin naisen tavoin tasa-arvon kannattajiksi.
Venäjällä ei ole feminismiä, koska naiset kasvatetaan naisellisiksi.
Ja juuri siitä syystä, suosin venäläisiä naisia. Naisia isolla N :llä
Voit suosia tai olla suosimatta. Venäläinen nainen suosii venäläistä miestä. Sama koskee sitä rakasta Itä-Eurooppaanne. Elintaso houkuttelee, et sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olenkin ollut 5v sinkkuna niin eipä ole tuollaista aloituksen kuvaavaa ongelmaa ollut itsellä koskaan. Ihan normaalia minusta, että kotityöt jaetaan ja niiden lisäksi voi tehdä kyllä ne satunnaiset autojen huollot ja muut hommat, teen ne ihan mielelläni muutenkin. Aikasimmissa suhteissa olin itse se joka teki pääsääntöisesti ruokaa, pidän ruoanlaitosta.
Kai olen sitten tietämättäni "nykyaikainen" mies. Luulin, että nämä on ihan itsestään selviä juttuja parisuhteissa. Oikeastikko joku ajattelee, että nainen on joku kodinhoitaja suhteessa?
M38
Ei ajattele. Koko tämä meemi on ainoastaan palstanaisten vääristelyä aloituksen artikkelista ja leimakirves miesten maalittamiseksi.
Palstanaiset sen sijaan ajattelevat, että yksikään mies ei ole koko maailmanhistorian aikana tehnyt kotitöitä tai laittanut ruokaa.
Höpö höpö, kukaan ei ole sanonut tai ajatellut noin. Useampi kirjoittaja on täällä kertonut oman puolison tekevän osansa kotitöistä. Taitaa argumentit loppua kesken kun alkaa tuollaiseen sortumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 8 venäläitä naispuolista kaveria, ja kyllä mikään mitä täällä hölistään heistä ei pidä paikkaansa yhtään. Tämä keskustelu alkaa jo mennä mielestäni rasismin puolelle.
Siis naiset eivät täällä hauku venäläisiä naisia. Naisten puheiden tarkoitus on tuoda esiin näiden miesten ajattelutapa, esineellistäminen js näiden miestrn typerä käyttäytyminen. Eivät tunne kulttuuria ja tapoja mm. . Itsekin tunnen useita venäläisiä ja minua hävettää olla suomalainen, kun ajattelen näitä törttöjä siellä Venäjällä törttöilemässä.
Niinpä. Ostetaan alelaarista kenkiä ja sitten lähdetään Pietariin naisiin! Voi luoja. 😂🤦♀️
Tottakai ensiksi otin kuvat ja kysyin kelpaako :) Ostin muuten normaalisti 330€ maksavia kenkiä 56€:lla. Aika halvalla lähti.
Millä ihmeen 80-luvulla sinä elät? Ostelet naisille kenkiä niinkuin virolaisille muinoin sukkahousuja? Eiköhän siellä Pietarissa ole kuule kenkäkauppoja ihan omastakin takaa. Mutta tämähän se on monen sovinistin perimmäinen ajatus: että naisen voi ostaa, varsinkin näissä vähemmän edistyksellisissä maissa. Naisparat.
Naisellani on enemmän rahaa kuin minulla ja lupasi spontaanisti maksaa ne kengät. Miksei voisi hyödyntää tarjouksia?
Sepitteellisen naisen sepitteelliset kengät. Miten aikuinen mies jaksaa.
Tämä juttu on totta. Vien myös kalaöljykapseleita ja porevitamiinitabletteja, koska Venäjällä ei luoteta tuotteessa olevan sitä mitä tuoteseloste kertoo.
Jos tarina on tosi niin ilmeisesti palstalla on kuin onkin toivoa päästä sinusta eroon? Voisitko pliis perustaa ketjun jossa neuvot palstamiehiä ihan kädestä pitäen kuinka sellainen kaunis mitään vaatimaton venäläinen nainen noudetaan sieltä Venäjältä.
Venäjällä on ollut suht toimiva posti jo silloin kasarilla missä toi tuntuu elävän vieläkin.
Mun mies 50+v. ei olisi jäänyt lapsia hoitamaan kotiin, enkä olisi sitä halunnutkaan. Muuten hän kyllä oli paljon lasten kanssa ja on hyvin läheisissä väleissä nyt jo aikuisten lastemme kanssa. Sujui vaipanvaihdot, ulkoilut ja oli minua parempi leikkimään lasten kanssa. Meillä on perinteinen työnjako ollut niin kauan kun on ok-talossa asuttu ja tämä malli sopii meille. Minä kokkaan, leivon, pyykkään, siivoan, laitan joulut yms. Mies kaataa talvella polttopuut metsästä, ajaa ne kotiin, pilkkoo ja pinoaa. Tekee lumityöt, hiekoittaa pihan, leikkaa nurmikon, tekee perunamaan ja kasvimaan, kalastaa, huolehtii autot, rakentaa ja remontoi, avaa tukkeutuneet viemärit, korjaa pyöränkumit, tekee pitempää työpäivää kuin minä ja on maksanut yksin talolainan.
Mies on meillä perheenpää ja se on mulle ok, avioliittomme on oikein onnellinen. Miehellä on miehen tehtävät ja naisen ja molemmat on yhtä arvokkaita. Näin meillä ja muut tekee sillä tavalla, joka tekee heidän elämästään onnellista.