Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa

Vierailija
29.03.2021 |

Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.

– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).

Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.

– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.

– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.

– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.

Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.

Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.

– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.

mies53v

Kommentit (797)

Vierailija
521/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11171729

Ihan hauskaa knoppitietoa historiasta, mutta ei liittynyt mitenkään kommenttiini eikä kysymykseeni. 

Vierailija
522/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38369 kirjoitti:

Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.

Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.

Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi. 

Ai miten niin ei ole? Jos toinen on sitä mieltä että hänen ei tarvitse siivota koska hänellä on pippeli, niin totta hemmetissä se on epätasa-arvoinen suhde. Ihan naurettavaa väittää muuta.

-eri

Googlaa kultapieni tasa-arvon määritelmä.

Laita sen jälkeen linkki jossa sen kerrotaan olevan sinun ja miehesi talouden siivousvuorojen sopimista koskeva käsite. 

Minä voin tehdä sen

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/perheet-ja-…

Onko sulla lukihäiriö? 

Kotitöiden jakautuminen on sukupuolten välistä tasa-arvoa, mikä tuossa jäi rekisteröitymättä?

Eli sukupuolten tasa-arvo on saavutettu, kun korsolaiset Nico ja Yenniina täyttää ja tyhjentää tiskikoneen vuorotellen?

Sovitaan sitten niin. 

Olen eri, mutta keskustelua helpottaisi huomattavasti, jos tämän passiivis-aggressiivisen jänkkäyksen sijaan kertoisit ihan itse miksi kotityöt EIVÄT ole sinun mielestäsi tasa-arvon kannalta oleellisia. Helpottaakseni kokosin alle kolme kotitöistä luistelevien miesten lempiargumenttia.

1) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska mies tekee niin paljon perinteisiä ns. miesten töitä - metsätyöt, talon rakentaminen/remontointi, autojen korjaus ym.

2) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska hän käy jo palkkatöissä.

3) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska siivous, ruuanlaitto ja lastenhoito kuuluvat luonnostaan naisille.

Valitse näistä tai lisää oma perustelu alle, keskustelu helpottuu huomattavasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
523/797 |

Pätikö tää siihenkin palstalla tuttuun tilanteeseen jossa kotona päivät lasten kanssa viettävä äiti haluaa työssäkäyvän miehensä tekevän kotiin tultuaan puolet kotitöistäkin?

Jos joku tottuu siihen, että hänen ei tarvitse tehdä kotona mitään, niin siitä on hirveän vaikea totuttautua pois. Pätee kumpaankin sukupuoleen. Ja eikö töissä oleva haluakin viettää vapaa-aikaa omien lastensa kanssa? Eikä kukaan ole niin kiireinen etteikö ehtisi laittaa omia astioita tiskikoneeseen tai tyhjentää sitä. Viikkosiivouskin tulee yhdessä tehden nopeasti hoidettua ja se myös vahvistaa parisuhdetta. Jos pikkulapsivaiheen hoitaa tasapuolisesti, niin se kantaa pitkälle.

Ihan vastaavasti jos joku tottuu siihen että ukko tekee täyden työpäivän, tekee sen lisäksi vähintään puolet kotitöistä ja lisäksi antaa puolet palkastaan kotona happanevalle vaimolleen niin eihän sellainen ole sille vaimolle hyväksi. 

Suomessa on hyvin vähän täysin tulottomia kotirouvia. Äitiysvapaalta nainen saa yleensä ensin täyttä palkkaa ja sen jälkeen ansiosidonnaista päivärahaa. Hoitovapaaltakin saa tukea. Hoitovapaalla tulee säästöjä, kun päivöhoitomaksu jää pois. Mitä pienemmän lapsen laittaa hoitoon, sitä enemmän lapsen sairastelun vuoksi vanhemmille tulee töistä poissaoloja. Mahtaako sinulla olla kokemusta, miten "kivalta" tuntuu soittaa töihin, että ei pääse tulemaan vaikka töissä on kiirettä?

Tukiaiset ei ole tuloja vaan ne maksetaan muiden ihmisten tuloista kerätyistä verovaroista.

Eli et elä pelkästään oman ukkosi palkalla vaan muidenkin miesten palkoilla. Siinä sitä naiselle saavutusta kerrakseen. 

Kyllä kelatuki on tuloa myös. Ja veroja maksavat kaikki, älä nolaa itseäsi enempää.

Vaikka ihan viihdyttävää näitä aivopieruja toisaalta on lukea, unohtuu omat huolet.

Viihdyt lukiessasi omia aivopierujasi? Ihan vapaasti. 

Tukiaiset ei ole ansiotuloa vaan ne maksetaan verovaroista. Se, että osa niistä on verotettavia ei muuta niitä ansiotuloiksi. Vähän surullista nähdä nuorten naisten uhoavan että kyllä hekin perheelle tuloja tuovat ja kun kysyy tarkemmin niin nää rupeaa selittämään jotain lapsilisistä ja muista äitiyspäivärahoista joita maksetaan kaikille tietyillä ehdoilla. 

Niin maksetaan, mutta tuloa ne silti ovat. 

Jos nuori nainen osallistuu yhtälailla rahoineen perheen elatukseen, se lienee aika sama perheelle tuleeko ne rahat valtiolta vai joltain yksityisfirmalta kun vaan saa laskut maksettua ja ruokaa päytään.

Ja katsopas kun yleensä pientenkin lasten äidit kyllä käy töissä. Vai missä niitä naisia oikein on, jotka elää vuosikymmeniä ilman omaa pankkitiliä ja tuloja.

Vierailija
524/797 |

Tähän sinulle on vastattu ainakin sadassa aikaisemmassa ketjussa, mutta et silti ymmärrä lukemaasi vaan jankutijankutijankutat samaa aina uudestaan.

Vierailija
525/797 |

Sinähän tässä olet se passiivisaggressiivinen.

Minä olen puhunut ainostaan tasa-arvosta ja sen käsitteestä, mutta te typistätte tasa-arvon käsitteen imurointivuoroihin.

En millään muotoa ole sitä teiltä kieltämässä, mutta tasa-arvo on aivan jotain muuta kuin sinun ja miehesi tiskivuorot. 

Vierailija
526/797 |

Historiasta? Et siis lukenut loppuun 😂😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
527/797 |

On annettu muitakin esimerkkejä mutta olet ilmeisesti ne päättänyt sivuuttaa

Vierailija
528/797 |

Luin toki, mutta artikkelissakaan ei ollut niitä palkkataulukoita, joissa on eri palkat naisille ja miehille, tai Petelle tai Jaakolle naiskollegoihinsa verrattuna. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
529/797 |

Joo...ja koska syrjintä on kiellettyä niin sitä ei tapahdu?

Problem solved, ilmeisesti.

eri

Vierailija
530/797 |

Vaihtoehtoisesti kannatan sitä, ettei tukia todellakaan sitten huomioida. Jos mies kerran kokee elättävänsä perheen yksin, niin turha niitä tukia on yhteisiin menoihin laittaa kun ei niitä rahoja miehen mielestä edes lasketa. Sen sijaan voi tunkea ne äitiys- ja vanhempainpäivärahat, lapsilisät ja kotihoidontuen valitsemiinsa sijoitusrahastoihin kasvamaan. Siinä on mukava pesämuna uuteen elämään sitten kun ei jaksa enää katsella sitä kotitöistä luistavaa aikuislasta.

-eri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
531/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

Joo...ja koska syrjintä on kiellettyä niin sitä ei tapahdu?

Problem solved, ilmeisesti.

eri

montako työnantajaa olet haastanut oikeuteen syrjinnästä, joka sinuun on todistettavasti kohdistunut? 

532/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11171729

Ihan hauskaa knoppitietoa historiasta, mutta ei liittynyt mitenkään kommenttiini eikä kysymykseeni. 

Historiasta? Et siis lukenut loppuun 😂😂

Luin toki, mutta artikkelissakaan ei ollut niitä palkkataulukoita, joissa on eri palkat naisille ja miehille, tai Petelle tai Jaakolle naiskollegoihinsa verrattuna. 

Ei ne ole julkista tietoa idiootti. Siihenhän ollaan kyllä pyrkimässä että palkat olisi julkista tietoa, koska vähentäisi palkkasyrjintää. Artikkelissa löysin kyllä sen tiedon mitä etsin - naisten ja miesten palkkaeroja on yhä vuonna 2021

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
533/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38533 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten vasta olisivatkin shokissa kun jotuisivat yksin elättämään koko perheen ja määrittämään perheen elintason. Nythän miehet pääsee HELPOMMALLA kun molemmat kantavat talousasioissa kortensa kekoon. Se on pieni hinta siitä, että sitten kotityötkin jakautuvat tasaisemmin.

Ongelmaksi muodostuu naisellisuuden puute. Mitä tasa-arvoisempi nainen on, niin sitä enemmän on puutteita naiseudessa. Niinpä mies mielummin maksaisi enemmän naisellisesta naisesta kuin maksaisi  hieman vähemmän, koska nainenkin on silloin huonompi.

Nimimerkillä 3000 viestä ulinaa siitä kuka maksaa kahvikupin treffeillä.

Etukäteen ei tiedä minkälainen nainen on. Miehet haluavat maksaa vain laadusta eikä hukkainvestointeja haluta tehdä. Se tekee asian vaikeaksi :)

Kato kun laadulla saa laatua ja ei laadulla sutta ja sekundaa. Se tadoteria, pojat, se tasoteria. Että kun seuraavan kerran mietit, että miksi näin laaduton ämmiä, niin vastaus löytyy sieltä WC:n peilistä.

Prinsessasyndrooma vääristää melkoisesti tasoteoriaa. Puolet naisista pitää itsensä yhtenä maailman kauneimmista naisista.

Suurempi osa naisista kuitenkin on parempaa tasoa kuin miehet

Jos verrataan maittain, niin esimerkiksi Venäjällä on paljon kauniimpia naisia kuin Suomessa, mutta silti vaativat mieheltä vähemmän kuin suomalaiset naiset.

Venäjälläkin on jo paljon tasa-arvoa kannattavia naisia, ja heidän sekä kansainvälisen tasa-arvoliikkeen tekemän työn ansiosta tulevaisuudessa loputkin venäläisistä naisista tulevat heräämään pitkästä painajaisestaan ja alkamaan modernin naisen tavoin tasa-arvon kannattajiksi.

Venäjällä ei ole feminismiä, koska naiset kasvatetaan naisellisiksi.

https://yle.fi/uutiset/3-11240266

Ja juuri siitä syystä, suosin venäläisiä naisia. Naisia isolla N :llä

Nännillä?

Vierailija
534/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38369 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.

Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.

Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi. 

Ai miten niin ei ole? Jos toinen on sitä mieltä että hänen ei tarvitse siivota koska hänellä on pippeli, niin totta hemmetissä se on epätasa-arvoinen suhde. Ihan naurettavaa väittää muuta.

-eri

Googlaa kultapieni tasa-arvon määritelmä.

Laita sen jälkeen linkki jossa sen kerrotaan olevan sinun ja miehesi talouden siivousvuorojen sopimista koskeva käsite. 

Minä voin tehdä sen

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/perheet-ja-…

Onko sulla lukihäiriö? 

Kotitöiden jakautuminen on sukupuolten välistä tasa-arvoa, mikä tuossa jäi rekisteröitymättä?

Eli sukupuolten tasa-arvo on saavutettu, kun korsolaiset Nico ja Yenniina täyttää ja tyhjentää tiskikoneen vuorotellen?

Sovitaan sitten niin. 

Olen eri, mutta keskustelua helpottaisi huomattavasti, jos tämän passiivis-aggressiivisen jänkkäyksen sijaan kertoisit ihan itse miksi kotityöt EIVÄT ole sinun mielestäsi tasa-arvon kannalta oleellisia. Helpottaakseni kokosin alle kolme kotitöistä luistelevien miesten lempiargumenttia.

1) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska mies tekee niin paljon perinteisiä ns. miesten töitä - metsätyöt, talon rakentaminen/remontointi, autojen korjaus ym.

2) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska hän käy jo palkkatöissä.

3) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska siivous, ruuanlaitto ja lastenhoito kuuluvat luonnostaan naisille.

Valitse näistä tai lisää oma perustelu alle, keskustelu helpottuu huomattavasti.

Sinähän tässä olet se passiivisaggressiivinen.

Minä olen puhunut ainostaan tasa-arvosta ja sen käsitteestä, mutta te typistätte tasa-arvon käsitteen imurointivuoroihin.

En millään muotoa ole sitä teiltä kieltämässä, mutta tasa-arvo on aivan jotain muuta kuin sinun ja miehesi tiskivuorot. 

No täytyy todeta, että sinulla lienee valtavirrasta sen verran poikkeava näkemys tasa-arvosta, että se kannattanee tuoda kumppaninhaussa ajoissa esiin. Vaikka se sinun näkemyksesi tarkka luonne ei ole kyllä tämän keskustelun aikana vielä oikein selvinnyt. Sinä jankutat sivusta toiseen mitä tasa-arvo ei sinun mielestäsi ole (kotitöiden jakamista), mutta et ole vieläkään kertonut mitä se sinulle tarkoittaa tai mikä ihme niiden kotitöiden jakamisessa on sinusta vikana. Vähän vaikea tältä pohjalta on edes keskustella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
535/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä koen kotitöitä suuremmaksi ongelmaksi sen, että moni mies olettaa parisuhteessa seksin olevan jokin ihmisoikeus. Eivät ymmärrä että olen yksilö, jolla on itsemääräämisoikeus.

Minusta saa vapaasti erota, mutta edes 50 aviovuoden jälkeen minulta ei vaadita seksiä. Minulta ei muutenkaan "saada" seksiä, minä en "anna" seksiä. Vaan nautin siitä itsekin, se on molemmin puolin oltava nautinnon asia.

Ja sitten koetaan oikeudeksi olla inhottava toiselle, koska "perustarpeet" on täyttämättä. Kuin olisi joku lapsi, joka vaatii äidiltä ruokaa.

Minua aina ihmetyttää, eikö parisuhteessa olevat miehet osaa enää runkata, kun pitää kiukutella aina jos ei pääse naisen päälle nykimään.

Kyllä ne kassit voi tyhjentää muutoinkin, ellei ole kädetön.

Naapurin riitalta kyllä saa apua jos ei oma vaimo ole innokas. 

Joillekin vaimoille on helpotus, jos mies hoitaa panemisen kodin ulkopuolella. Varsinkin jos on pitkä liitto takana mutta eivät osaa erotakaan. Ei useimpia naisia huvita keski-iässä enää seksi, saati vanhana.. mutta jotkut ukot ovat kyltymättömiä aina, huono yhtälö. Sillon lienee parempi että se naapurin Riitta imuroi miehen tasaisin väliajoin.

Tämä ei tietenkään sovi kaikille.

Vierailija
536/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä38530 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Puhdas ammatinvalintakysymys. -eri 

Eli naisten ei tulisi hakeutua ammattiin jossa mies saa parempaa palkkaa ja ongelma on selätetty? 😅

Laitapa yhdenkin alan työehtosopimus, jossa on eri palkat miehille ja naisille.

Jaakko saa Prisman kassalla tasan samaa palkkaa kuin naisetkin vastaavalla kokemuksella.

Pete saa lähihoitajana samaa palkkaa kuin naiskollegansakin, samoilla spekseillä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11171729

Ihan hauskaa knoppitietoa historiasta, mutta ei liittynyt mitenkään kommenttiini eikä kysymykseeni. 

Historiasta? Et siis lukenut loppuun 😂😂

Luin toki, mutta artikkelissakaan ei ollut niitä palkkataulukoita, joissa on eri palkat naisille ja miehille, tai Petelle tai Jaakolle naiskollegoihinsa verrattuna. 

Ei ne ole julkista tietoa idiootti. Siihenhän ollaan kyllä pyrkimässä että palkat olisi julkista tietoa, koska vähentäisi palkkasyrjintää. Artikkelissa löysin kyllä sen tiedon mitä etsin - naisten ja miesten palkkaeroja on yhä vuonna 2021

Hienoa että osaat  keskustella asiallisesti!

Ne palkkaerojen syytkin on selvitetty jo moneen kertaan, jo ennen vuotta 2021.

Edelleenkään Jaakko ei tienaa Prisman kassalla enempää kuin naiskollegansa, samoilla spekseillä. 

537/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34892 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Siis mistä kaipaat listaa ja kuinka pitkää? Siitäkö miten tasa-arvo ei toteudu naisten ja miesten välillä?

Rullaa vaikka kommenttiketjua taaksepäin kunnes keksit mistä on puhe. 

Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi työelämässä

Olipa hyvä ettet perustellut väitettäsi mitenkään. Mutta sovitaan sitten näin. Pakkohan sen on näin olla. 

Jos olet yhtään yhteiskunnallisesti valvautunut tiedät kyllä miten. Todella jo toivon että esität tyhmää.

Tuskinpa on millään tasolla valveutunut. Hyvä jos ajantaju tallella

Vierailija
538/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38369 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?

En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?

Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa

Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä. 

Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.

Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".

Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta. 

Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?

Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.

Eli nyt löytyi vähän ravistamalla toinen esimerkki. Ja varmaan kohta kolmaskin kun niitä kerran paljon muitakin piti olla?

Joku tosin saattaisi luokitella lastenhoidon kotityöksi mutta mitä väliä. 

Kotitöihin ja lastenhoitoon menee niin paljon aikaa, siksi ne on yleensä esimerkkeinä. Niistä myös riidellään paljon parisuhteissa, siis kun on kysytty riidanaiheita. Työssäkäyvällä vapaa-aika jää vähiin, jos toinen ei tee osaansa.

Olen sen ensimmäisen kommentin kirjoittaja.

Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein teidän taloudessanne mies tiskaa tai sinä imuroit. Pointti on taas mennyt täysin ohi. 

Ai miten niin ei ole? Jos toinen on sitä mieltä että hänen ei tarvitse siivota koska hänellä on pippeli, niin totta hemmetissä se on epätasa-arvoinen suhde. Ihan naurettavaa väittää muuta.

-eri

Googlaa kultapieni tasa-arvon määritelmä.

Laita sen jälkeen linkki jossa sen kerrotaan olevan sinun ja miehesi talouden siivousvuorojen sopimista koskeva käsite. 

Minä voin tehdä sen

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/perheet-ja-…

Onko sulla lukihäiriö? 

Kotitöiden jakautuminen on sukupuolten välistä tasa-arvoa, mikä tuossa jäi rekisteröitymättä?

Eli sukupuolten tasa-arvo on saavutettu, kun korsolaiset Nico ja Yenniina täyttää ja tyhjentää tiskikoneen vuorotellen?

Sovitaan sitten niin. 

Olen eri, mutta keskustelua helpottaisi huomattavasti, jos tämän passiivis-aggressiivisen jänkkäyksen sijaan kertoisit ihan itse miksi kotityöt EIVÄT ole sinun mielestäsi tasa-arvon kannalta oleellisia. Helpottaakseni kokosin alle kolme kotitöistä luistelevien miesten lempiargumenttia.

1) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska mies tekee niin paljon perinteisiä ns. miesten töitä - metsätyöt, talon rakentaminen/remontointi, autojen korjaus ym.

2) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska hän käy jo palkkatöissä.

3) Miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä, koska siivous, ruuanlaitto ja lastenhoito kuuluvat luonnostaan naisille.

Valitse näistä tai lisää oma perustelu alle, keskustelu helpottuu huomattavasti.

Sinähän tässä olet se passiivisaggressiivinen.

Minä olen puhunut ainostaan tasa-arvosta ja sen käsitteestä, mutta te typistätte tasa-arvon käsitteen imurointivuoroihin.

En millään muotoa ole sitä teiltä kieltämässä, mutta tasa-arvo on aivan jotain muuta kuin sinun ja miehesi tiskivuorot. 

No täytyy todeta, että sinulla lienee valtavirrasta sen verran poikkeava näkemys tasa-arvosta, että se kannattanee tuoda kumppaninhaussa ajoissa esiin. Vaikka se sinun näkemyksesi tarkka luonne ei ole kyllä tämän keskustelun aikana vielä oikein selvinnyt. Sinä jankutat sivusta toiseen mitä tasa-arvo ei sinun mielestäsi ole (kotitöiden jakamista), mutta et ole vieläkään kertonut mitä se sinulle tarkoittaa tai mikä ihme niiden kotitöiden jakamisessa on sinusta vikana. Vähän vaikea tältä pohjalta on edes keskustella.

Tasa-arvo on siis sinun mielestäsi kotitöiden tasainen jakaminen. Mikäpäs siinä.

Itse näen maailmassa satoja muita tasa-arvokysymyksiä, eikä näin sinkkumiehenä omat kotityöni ole koskaan liittyneet kenenkään tai yleiseen tasa-arvoon. 

Vierailija
539/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, meneekö asiat eteenpäin solvauksilla? Syntyykö synergiaa?

Vierailija
540/797 |

Näille naisille on astianpesukoneen tyhjennys se päällimmäisin tasa-arvokysymys.

Tyttöjen kiikuttaminen ympärileikkauksiin hiekkamaahan on sivuseikka.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi viisi neljä