"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa
Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.
– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).
Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.
– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.
– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.
– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.
Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.
Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.
– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.
mies53v
Kommentit (797)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mitähän feministinaisten öyhötys sitten on jos ei kulttuurin sisällä opittuja huonoja käytöstapoja? Eli pois vaan moiset tavat naisilta. Palataan keskustelemaan niistä miesten muutostavoista heti kun olette saaneet itse korjattua omat tapanne.
Tässä näemme taas kerran esimerkin siitä, kuinka sovinistimies yrittää hiljentää feministinaisia väittämällä, että tasa-arvon kannattaminen ja naisten oikeuksien puolustaminen tarkoittaa samaa kuin huonot käytöstavat. Tällä virheellisellä väittämällä sovinistimies yrittää paeta omaa vastuuta ja olla ottamatta osaa millään tavalla meneillä olevaan yhteiskunnalliseen muutokseen.
Eli et keksinyt vastaukseksi muuta kuin leimaamista ja öyhötystä jonka luulet oikeuttavan itse itsensä? Paranna ne omat tapasi ja tule vasta sitten vaatimaan muita muuttumaan.
Luetko oikeasti ollenkaan viestiä johon vastataan? Jos asiallinen käytös on sinulle sitä että muut käyttäytyy kuten haluat ja itse voit solvata muita niin, mitä helvettiä?
Sori mutta vaikka lukisin viestisi niin ei se sitä tarkoita että olisin automaattisesti samaa mieltä siinä esitetyistä ajatuksista. Jännä miten monella netinkäyttäjällä on tuo harhaluulo.
Lisäksi sinulla ei näytä olevan mitään kokemusta ihmisistä jotka on kanssasi eri mieltä joten puolustusreaktiona heittelet liukuhihnalta solvauksia kun et keksi muutakaan sanottavaa. Eli toistan: paranna ensin omat tapasi ennen kuin vaadit muita muuttumaan.
Minulla ei ole mitään tarvetta kuunnella kaikenmaailman öyhöttäjien vaatimuksia.
Säälittävää luettavaa, olet kyllä pieni mies. Haukut muut ja seuraavassa viestissä olet pyhimys joka saarnaa käytöstavoista. Ihan kuin eläisit monena eri persoonana. Ja puhut muiden harhaluuloista.
You have big problems.Kyllä ne ongelmat on täysin sinun puolellasi. Minähän olen vaan todennut ettei minua kiinnosta teidän vaatimuksenne ja saanut vastaukseksi pelkkiä solvauksia kun tämä vaihtoehto ei tunnu feministihihhuleille kelpaavan ollenkaan :D
Silti olet yhä täällä? Kukaan ei edes vaadi sinulta mitään, itse vaadit naisia muuttumaan ja muuttamaan tapansa. Saat olla skitso iha rauhassa yksinäsi, näinhän se varmasti onkin. Jos pidät siitä niin mikäs siinä. Öyhötät itse että muut öyhöttää ja solvaat minkä kerkeät naisia. En sinuna odottaisi sympatiaa ja ylistäviä kommentteja, henk.koht. mielestänibolet alinta ihmisp*****. Kaltaisesi miehet usein on juuri niitä naisille vaarallisia ja väkivaltaisia miehiä. Yhteiskunta muuttuu ja sinä et sitä kehitystä pysäytä vaikka öyhötät täällä aamusta iltaan. Sry.
En vastaa tässä nyt varsinaisesti tuohon ylläolevaan kommenttiin, vaan useampaan sitä edeltään viestiin, jotka löytyvät lainatusta ketjusta boldattuina. Itsehän kirjoitin viesteistä vain sen, joka alkaa sanoilla "Tässä näemme taas kerran esimerkin siitä, kuinka sovinistimies yrittää hiljentää feministinaisia,,,". En ole kirjoittanut sen jälkeen tulleita vastauksia.
Lihavoiduissa lainatuissa viesteissä näemme loistavan esimerkin siitä kuinka sovinistitrolli kääntää kaiken järjellisen ajattelun päälaelleen. Hän syyttää asiallisesti kommentoivia henkilöitä öyhöttämisestä, leimaamisesta ja solvaamisesta. Hän kertoo myös saaneensa omiin kommentteihinsa vastaukseksi pelkkiä solvauksia. Kiinnostaisikin nyt tietää kuinka hän määrittelee öyhöttämisen, leimaamisen ja solvaamisen, koska monet muut täällä kirjoittelevat tuntuvat pitävän ennemminkin hänen viestejä öyhöttämisenä, leimaamisena ja solvaamisena. Tämä muistuttaakin erittäin paljon niitä tilanteita kouluissa, joissa koulukiusaaja kääntää tilanteen päälaelleen ja väittää koulukiusatun kiusanneen häntä.
Sovinistimies myös huutaa ja uhoaa, "ettei minua kiinnosta teidän vaatimuksenne", avaamatta tätä kommenttiansa tarkemmin. Hän ei kerro mistä vaatimuksista puhuu. Hänelle on myös kommentoitu, ettei kukaan ole vaatinut häneltä mitään. Näin juuri, täällä on vain ilmaistu mielipiteitä, mutta sovinistimies kokee ne vaatimuksiksi. Hän myös kirjoittaa "teidän vaatimuksenne" eli viittaa selkeästi johonkin ryhmään, vaikka olemme kuitenkin anonyymillä keskustelupalstalla, jossa on vain yksilöinä nimettömästi kirjoittavia henkilöitä, ei ryhmiä.
Jospa tämä palstalla paljon kirjoitteleva sovinistimies vielä jonain päivänä kertoo meille muille keskustelijoille tarkemmin mitä hän oikein tarkoittaa "teidän vaatimuksilla", ja erityisesti millä kriteereillä hän määrittelee mikä täällä palstalla on solvaamista ja mikä ei, mikä on leimaamista ja mikä ei, mikä on öyhöttämistä ja mikä ei.
Ei kannata odottaa liikoja tältä tyypiltä, luultavasti tähänkin tulee vastauksena vaan joku täysin järjetön oksennus.
Meinaat että kommenttiin jossa on joka lauseeseessa hoettu sovinistimiestä odotetaan vakavissaan asiallista vastausta? Älä nyt jaksa olla noin yksinkertainen. Tai no, luultavasti se oli oma kommenttisi jota trollityyliin itse kannatat.
Jos feministien normaalia kommentointityyliä ei mitenkään erota ketjuun sekaan hyppäävien trollien kommentointityylistä niin onko se feministien itsensä mielestä hyvä vai huono asia?
Pls lue eka kommentti..
Tony Dunderfelt on siis toiminut opettajana Snellman korkeakoulussa, jonka filosofia perustruu Rudolf Steinerin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Saksalaiseen mystiikkaan ja kasvatusperiaatteisiin. Eli onko ehkä vähän vanhoillinen ja paikalleen jumittuneista piireistä tupsahtanut tämä tonttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Voin tehdä ruokaa ja keskustella vaikka kuinka paljon, mutta siivousta inhoan. Sitä en halua tehdä kovin usein.
Niin minäkin, siksi etsin puolison joka ei nipota siisteydestä. Sen sijaan epämiellyttävien kotitöiden työntäminen toisen harteille vain sillä perusteella ettei itse nappaa on ihan hiton epäreilua. Harvemmin sitä toistakaan se siivous nappaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on ihminen, ihminen on sosiaalinen laumaeläin, joka on kehittynyt kommunikoimaan ja tarvitsee vuorovaikutusta. Monet, etenkin miehille kasautuvat, mielenterveysongelmat juontavat juurensa vuorovaikutuksen puutteesta.
En usko hetkeäkään, etteikö miehet haluaisi osallistua vuorovaikutukseen rakkaimpiensa kanssa. Kaikkia ei vaan ole tässä yhteiskunnassa opetettu siihen, ja sosiaalisten taitojen jäädessä vajavaiseksi ihmiseläin väistämättä kärsii tästä.
Miehet ihan ikäluokasta riippumatta ovat täysin kykeneviä kommunikoimaan.
Nykyään vaan on yhtäkkiä alettu vaatia, että miehet omaksuvat sellaisen amerikkalaisnaisille tyypillisen kommunikaatiotyylin, missä ihan kaikki mitä päässä vähänkin liikkuu, täytyy ruotia terapeutin tai vähintäänkin neljän tyttökaverin kanssa.
Kyseinen suuntaus ei hyödytä ketään mitenkään, ei edes naisia. Päinvastoin, se saa kaikki ongelmat tuntumaan monta kertaa suuremmilta kuin ratkaisemisen sijaan niistä vaan länkytetään loputtomiin.
Ei tarvitse mennä kuin Ranskaan ja huomaa, ettei naisetkaan kommunikoi tuohon jenkkityyliin, mitä Suomessakin on alettu pitää ideaalina ja jotenkin terveenä. Sitten kun mennään Euroopan ulkopuolelle, huomataan vielä paremmin miten pienten piirien piperryksestä on kyse.
Itse olen huomannut, että ne naiset, joilla on muka kommunikaatiokyvytön mies, ovat yleensä niitä jotka eivät koskaan anna toiselle suunvuoroa ja jos antavatkin, kokevat että mies kommunikoi jotenkin väärin jos se ei sano täsmälleen sitä mitä nainen tahtoo kuulla, täsmälleen silloin kun tämä sen tahtoo kuulla.
Olen itsekin nainen enkä tajua tätä nykymenoa yhtään. Toisten on ilmeisesti mahdoton käsittää, ettei meillä kaikilla ole hirveä emotionaalinen vuoristorata käynnissä kaiken aikaa. Ei OLE mitään, mistä pitäisi koko ajan jauhaa. Koska olemme tasapainosia ja kaikki on hyvin, ei siinä ole tarvetta jatkuvalle länkytykselle.
Kommenttisi oli liian hyvä tälle palstalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38533 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten vasta olisivatkin shokissa kun jotuisivat yksin elättämään koko perheen ja määrittämään perheen elintason. Nythän miehet pääsee HELPOMMALLA kun molemmat kantavat talousasioissa kortensa kekoon. Se on pieni hinta siitä, että sitten kotityötkin jakautuvat tasaisemmin.
Ongelmaksi muodostuu naisellisuuden puute. Mitä tasa-arvoisempi nainen on, niin sitä enemmän on puutteita naiseudessa. Niinpä mies mielummin maksaisi enemmän naisellisesta naisesta kuin maksaisi hieman vähemmän, koska nainenkin on silloin huonompi.
Nimimerkillä 3000 viestä ulinaa siitä kuka maksaa kahvikupin treffeillä.
Etukäteen ei tiedä minkälainen nainen on. Miehet haluavat maksaa vain laadusta eikä hukkainvestointeja haluta tehdä. Se tekee asian vaikeaksi :)
Kato kun laadulla saa laatua ja ei laadulla sutta ja sekundaa. Se tadoteria, pojat, se tasoteria. Että kun seuraavan kerran mietit, että miksi näin laaduton ämmiä, niin vastaus löytyy sieltä WC:n peilistä.
Prinsessasyndrooma vääristää melkoisesti tasoteoriaa. Puolet naisista pitää itsensä yhtenä maailman kauneimmista naisista.
Suurempi osa naisista kuitenkin on parempaa tasoa kuin miehet
Jos verrataan maittain, niin esimerkiksi Venäjällä on paljon kauniimpia naisia kuin Suomessa, mutta silti vaativat mieheltä vähemmän kuin suomalaiset naiset.
No mitä sinä vielä täällä istut meidän vaativien suomalaisten seassa? Oikeasti? Raja on noin lähellä ja sen takana on pilvin pimein kaunottaria jotka eivät vaadi mieheltä mitään. Onhan tämä nyt varsinainen no-brainer.
Rajat on kiinni :( Muuten siellä jo oltaisiin.
Onko internetkin kiinni? Älä jaksa kun kaikki tietää ettet ole menossa yhtään mihinkään muualle kuin tänne valittamaan.
Ostin just kenkiä Alen loppurysäksestä, mutta en voi viedä niitä Pietariin eikä naiseni voi tulla niitä hakemaan kun rajat on kiinni :(
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Voi kun näitä viimeksi mainittuja "tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti" -tyyppisiä miehiä tulisi tännekin keskustelemaan. Sen jälkeen yleistäminen oletettavasti vähenisi, kun tulisi jotakin konkretiaa. Mutta nyt kun täällä on äänessä vallan toisenlaisia miehiä ja miessukupuolen kontribuutio palstan keskusteluille on tätä luokkaa mitä on nähtävissä tässäkin ketjussa, niin kommentit miehistä kohdistetaan näille äänekkäille sovinisteille ja siitä syntyy helposti virheellinen mielikuva, että kaikkien miesten ajateltaisiin olevan samanlaisia, vaikka näinhän ei uskoakseni kukaan ajattele.
Mulla on 8 venäläitä naispuolista kaveria, ja kyllä mikään mitä täällä hölistään heistä ei pidä paikkaansa yhtään. Tämä keskustelu alkaa jo mennä mielestäni rasismin puolelle.

Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Kotityöt ja lastenhoito lienee ne yleisimmät asiat, jotka miehet pyrkivät muljuttamaan naisen hoidettavaksi. Ihan ymmärrettävää että niistä koetaan tarvetta puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Voi kun näitä viimeksi mainittuja "tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti" -tyyppisiä miehiä tulisi tännekin keskustelemaan. Sen jälkeen yleistäminen oletettavasti vähenisi, kun tulisi jotakin konkretiaa. Mutta nyt kun täällä on äänessä vallan toisenlaisia miehiä ja miessukupuolen kontribuutio palstan keskusteluille on tätä luokkaa mitä on nähtävissä tässäkin ketjussa, niin kommentit miehistä kohdistetaan näille äänekkäille sovinisteille ja siitä syntyy helposti virheellinen mielikuva, että kaikkien miesten ajateltaisiin olevan samanlaisia, vaikka näinhän ei uskoakseni kukaan ajattele.
Johtunee siitä, että ne kotitöitä tekevät ja kumppanin kanssa keskustelevat miehet ovat toimivissa parisuhteissa ja perheellisiä, eikä heillä ole motivaatiota tulla tänne valittamaan kohtaloaan toisin kuin näillä yksin jääneillä luolamiehillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Voi kun näitä viimeksi mainittuja "tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti" -tyyppisiä miehiä tulisi tännekin keskustelemaan. Sen jälkeen yleistäminen oletettavasti vähenisi, kun tulisi jotakin konkretiaa. Mutta nyt kun täällä on äänessä vallan toisenlaisia miehiä ja miessukupuolen kontribuutio palstan keskusteluille on tätä luokkaa mitä on nähtävissä tässäkin ketjussa, niin kommentit miehistä kohdistetaan näille äänekkäille sovinisteille ja siitä syntyy helposti virheellinen mielikuva, että kaikkien miesten ajateltaisiin olevan samanlaisia, vaikka näinhän ei uskoakseni kukaan ajattele.
Yhden kerran olen nähnyt mieheksi olettamani henkilön kirjoittavan palstalla kauniisti tasa-arvon puolesta. Heti oli joku enemmän mieheksi itsensä kokeva mörökölli tivaamassa mikäs soijapoika sinä oikein olet. Netti on pullollaan taantumuksellisia miehiä, jotka yrittävät hiljentää jokaisen, joka vähänkään on uhkaksi heidän kannattamalleen epätasa-arvoiselle elämäntavalle, sukupuolesta viis välittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä koen kotitöitä suuremmaksi ongelmaksi sen, että moni mies olettaa parisuhteessa seksin olevan jokin ihmisoikeus. Eivät ymmärrä että olen yksilö, jolla on itsemääräämisoikeus.
Minusta saa vapaasti erota, mutta edes 50 aviovuoden jälkeen minulta ei vaadita seksiä. Minulta ei muutenkaan "saada" seksiä, minä en "anna" seksiä. Vaan nautin siitä itsekin, se on molemmin puolin oltava nautinnon asia.
Ja sitten koetaan oikeudeksi olla inhottava toiselle, koska "perustarpeet" on täyttämättä. Kuin olisi joku lapsi, joka vaatii äidiltä ruokaa.
Tuossa kohtaa voi jo kysellä että miksi roikut tuollaisessa suhteessa? Vai onko kyse palkasta ja siitä että täytyyhän sitä joku olla jota haukkua naiskavereille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Eikö teillä naisilla ole maailmassa mitään muuta kuin ne kotityöt?
En tarkoita ainoastaan tätä keskustelua. Tasa-arvo kiteytyy teidän mielestänne kotitöihin?
Se on esimerkki. Jos kiteytät sen päässäsi ainoaksi asiaksi, en voi auttaa
Jos niitä muitakin asioita on, niin voisihan niitä mainita. Ihan vaan vinkkinä.
Aivot omaava osaa niitä itsekin päätellä. Niitä suosittelen.
Tyypillinen naisvastaus: "Jos et sä tiedä mikä mua vaivaa niin en mä sitä sulle kerro mutta siitä huolimatta mä odotan että sä korjaat tarvittavat asiat".
Ihan vaan vinkkinä että tuo tepsii ehkä puolisoosi mutta minua ei kiinnosta pätkääkään että mikä sinua vaivaa. Jos et saa sanottua asiaasi niin ole sitten sanomatta.
Olen eri, mutta ensin ei kelpaa kotityöt esimerkiksi ongelmasta, ja sitten ei kelpaa sekään että kerrotaan että muitakin on?
Tyypillinen toinen ongelma on lastenhoito. Mutta jos ei ne kotityötkään kelvanneet niin kelpaako sekään? Ja millä perusteella ne pelkät kotityöt ei riitä? Kyllä se on ongelma, jos yksikin asia jakautuu perheessä niin epätasaisesti, että toinen kokee sen epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka se yksi asia olisi ne teidän vähättelemät kotityöt. Jos ne on kerran niin pikku juttu ettei niistä voi edes puhua, niin tehkää ne itse, ei ole enää ongelmia. Patenttiratkaisu nalkuttavaan akkaan.
Sinulle elintärkeä linkki juuri NYT. Suomennos saatavana.
https://healthimpactnews.com/2021/death-rates-skyrocket-in-israel-follo…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 8 venäläitä naispuolista kaveria, ja kyllä mikään mitä täällä hölistään heistä ei pidä paikkaansa yhtään. Tämä keskustelu alkaa jo mennä mielestäni rasismin puolelle.
Siis naiset eivät täällä hauku venäläisiä naisia. Naisten puheiden tarkoitus on tuoda esiin näiden miesten ajattelutapa, esineellistäminen js näiden miestrn typerä käyttäytyminen. Eivät tunne kulttuuria ja tapoja mm. . Itsekin tunnen useita venäläisiä ja minua hävettää olla suomalainen, kun ajattelen näitä törttöjä siellä Venäjällä törttöilemässä.
Niinpä. Ostetaan alelaarista kenkiä ja sitten lähdetään Pietariin naisiin! Voi luoja. 😂🤦♀️
Tottakai ensiksi otin kuvat ja kysyin kelpaako :) Ostin muuten normaalisti 330€ maksavia kenkiä 56€:lla. Aika halvalla lähti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen ihminen on sokissa siitä että joutuu tekemään kotitöitä ja keskustelemaan kumppanin kanssa, niin tällaisten ihmisten ehkä kannattaisikin pysytellä perheettöminä sinkkuina. Turha tuollaista kuitenkaan kaikkiin miehiin on yleistää. Osalle tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti.
Voi kun näitä viimeksi mainittuja "tasa-arvoinen työnjako ja aktiivinen kommunikointi kumppanin kanssa sopii ihan mainiosti" -tyyppisiä miehiä tulisi tännekin keskustelemaan. Sen jälkeen yleistäminen oletettavasti vähenisi, kun tulisi jotakin konkretiaa. Mutta nyt kun täällä on äänessä vallan toisenlaisia miehiä ja miessukupuolen kontribuutio palstan keskusteluille on tätä luokkaa mitä on nähtävissä tässäkin ketjussa, niin kommentit miehistä kohdistetaan näille äänekkäille sovinisteille ja siitä syntyy helposti virheellinen mielikuva, että kaikkien miesten ajateltaisiin olevan samanlaisia, vaikka näinhän ei uskoakseni kukaan ajattele.
Yhden kerran olen nähnyt mieheksi olettamani henkilön kirjoittavan palstalla kauniisti tasa-arvon puolesta. Heti oli joku enemmän mieheksi itsensä kokeva mörökölli tivaamassa mikäs soijapoika sinä oikein olet. Netti on pullollaan taantumuksellisia miehiä, jotka yrittävät hiljentää jokaisen, joka vähänkään on uhkaksi heidän kannattamalleen epätasa-arvoiselle elämäntavalle, sukupuolesta viis välittämättä.
Minä olen nähnyt täällä useamman, mutta joka kerta heidän niskaansa saama raivo jaksaa yllättää. Vakiovastaukset on "et ole mies" (merkityksessä kirjoittaja on oikeasti nainen), "et ole mies" (merkityksessä et ole riittävän miehekäs jotta sinusta voisi käyttää termiä "mies"), olet homo jne. Aivan uskomattoman vahva tarve kieltää kokonaan se väärää mieltä olevien miesten olemassaolo. Ikäänkuin nähdään uhkana, ettei kaikki miehet pysykään siinä kuvitteellisessa perinteisten Tosimiesten rintamassa joka työntää kaikki naiset yhteistuumin takaisin nyrkin ja hellan väliin. Ja tämä ilmiö koskee paitsi tasa-arvoista työnjakoa koskevia keskusteluja myös eräitä muita pariutumista ja kumppaninvalintaa koskevia aiheita. Esimerkiksi "en ole kiinnostunut nuoremmista naisista" ja "naisen seksuaalihistoria ei ole minulle tärkeä asia" ovat tällaisia kiellettyjä mielipiteitä jotka herättävät sekä raivoa että epäuskoa.

Millä ihmeen 80-luvulla sinä elät? Ostelet naisille kenkiä niinkuin virolaisille muinoin sukkahousuja? Eiköhän siellä Pietarissa ole kuule kenkäkauppoja ihan omastakin takaa. Mutta tämähän se on monen sovinistin perimmäinen ajatus: että naisen voi ostaa, varsinkin näissä vähemmän edistyksellisissä maissa. Naisparat.
Naisellani on enemmän rahaa kuin minulla ja lupasi spontaanisti maksaa ne kengät. Miksei voisi hyödyntää tarjouksia?

Niinpä, ja sitten hoetaan miten naiset muka vihaa toisiaan ja miehet ei yhtään. Oikeasti palstamiesten mieskuvaa ahtaampaa ei enää löydy ja siitä vähänkin lipeävät tylytetään välittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 8 venäläitä naispuolista kaveria, ja kyllä mikään mitä täällä hölistään heistä ei pidä paikkaansa yhtään. Tämä keskustelu alkaa jo mennä mielestäni rasismin puolelle.
Siis naiset eivät täällä hauku venäläisiä naisia. Naisten puheiden tarkoitus on tuoda esiin näiden miesten ajattelutapa, esineellistäminen js näiden miestrn typerä käyttäytyminen. Eivät tunne kulttuuria ja tapoja mm. . Itsekin tunnen useita venäläisiä ja minua hävettää olla suomalainen, kun ajattelen näitä törttöjä siellä Venäjällä törttöilemässä.
Niinpä. Ostetaan alelaarista kenkiä ja sitten lähdetään Pietariin naisiin! Voi luoja. 😂🤦♀️
Tottakai ensiksi otin kuvat ja kysyin kelpaako :) Ostin muuten normaalisti 330€ maksavia kenkiä 56€:lla. Aika halvalla lähti.
Millä ihmeen 80-luvulla sinä elät? Ostelet naisille kenkiä niinkuin virolaisille muinoin sukkahousuja? Eiköhän siellä Pietarissa ole kuule kenkäkauppoja ihan omastakin takaa. Mutta tämähän se on monen sovinistin perimmäinen ajatus: että naisen voi ostaa, varsinkin näissä vähemmän edistyksellisissä maissa. Naisparat.
Naisellani on enemmän rahaa kuin minulla ja lupasi spontaanisti maksaa ne kengät. Miksei voisi hyödyntää tarjouksia?
Sepitteellisen naisen sepitteelliset kengät. Miten aikuinen mies jaksaa.