Nainen, miksi annat anteeksi pettämisen?

Jos tämä tilanne tulisi eteen niin ainakin haluaisin yrittää antaa anteeksi. Oikeasti tuntuisi todella karulta romuttaa kaikki mitä meillä on yhden hairahduksen takia. Toki jos tässä tilanteessa oltaisiin niin saattaisin olla eri mieltä ja voi olla että suhde muutenkin olisi sen verran huonommalla tolalla ettei sen säilyttäminen tuntuisi vaivan arvoiselta. En tiedä johtuuko iästä vai mistä, mutta pettäminen ei tunnu minusta mitenkään hirveän järkyttävältä rikokselta. Paljon pahemminkin voisi minua halutessaan loukata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki puuhastelut, joita ei voisi tehdä puolison silmien edessä, johtaa väistämättä eroon. Tämä on kummankin tiedossa.

Juuri näin, ei mitään selittelyä, salaamista, valehtelua, kertomatta jättämistä... sitä paskajargonia mitä nämä keskenkasvuiset pellet aina suustaan päästää. Teot puhuu puolestaan, valheet vie eroon.

Tämä. Mikään rahasumma maailmassa ei saisi mua jäämään ja katselemaan tuollaista. Elämään muka onnellista perhe-elämää, varsinainen tragedia. Lapsetkin oppisi että valehtelu ok ja toista saa kohdella kuten huvittaa ja kaikki sellainen pitää vaan sietää.

Lapsille ei kuulu vanhempiensa panemiset. Ole hyvä. äläkä sotke lapsiasi omaan suohosi.

Lapsille ei tosiaan kuulu vanhempiensa panemiset. Koita nyt hyvä ihminen ymmärtää, että parisuhteessa ja perheessä, jossa yksi elää muualla toista elämää toisten selän takana ja perheensä luona lähinnä odottaa ajan kuluvan, tuo kaikki salailu heijastaa hyvin kieroa ja vääristynyttä energiaa koko perheeseen, myös lapsiin. Kukaan muu ei vain tiedä syytä.

Tämä on niin totta! Ihmettelin koko lapsuuteni isääni ja perhe-elämäämme. Isä selvästi rakasti meitä lapsia, välitti niin puheissa kuin teoissa, mutta aina oli semmoinen olo, että pohjimmiltaan olisi halunnut olla jossain muualla. Äiti oli kireä kuin viulunkieli, sai raivareita, kun isä tuli lenkiltä tai vietti pidemmän aikaa puutarhan perällä. Ihan kuin koko elämän edessä olisi ollut verho, tiesi, että sen takana on jotain. Jotain, jota ei uskalla ajatella, jota ei saa ajatella, jota ei saa vääränlaisilla kysymyksillä raottaa. Jotain hyvin salattua ja pelottavaa.

Aikuisena sitten sukulainen kännissä avautui, että isällä oli käytännössä koko elämäni ajan ollut sivusuhde samaan naiseen, siis siitä asti kun olin pikkulapsi aina jonnekin mun lukioaikaan. Tämä nainen sitten jätti isän, äiti jatkaa samaa kireää elämää edelleen. Ja juu, eipä ole tullut mieleen tästä vanhempien kanssa puhua. 

Surettaa molempien puolesta ja jotenkin myös hävettää. Aikuiset ihmiset ovat jääneet tuommoiseen jumiin osaamatta sitä lopettaa. Jos sitä tehtiin mun ja sisaruksien takia, taisi hukkaan mennä vaiva. Olen aika epäluottava, kyyninen, kylmäkin välillä. Nytpähän vähän osaan aavistaa, miksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki puuhastelut, joita ei voisi tehdä puolison silmien edessä, johtaa väistämättä eroon. Tämä on kummankin tiedossa.

Juuri näin, ei mitään selittelyä, salaamista, valehtelua, kertomatta jättämistä... sitä paskajargonia mitä nämä keskenkasvuiset pellet aina suustaan päästää. Teot puhuu puolestaan, valheet vie eroon.

Tämä. Mikään rahasumma maailmassa ei saisi mua jäämään ja katselemaan tuollaista. Elämään muka onnellista perhe-elämää, varsinainen tragedia. Lapsetkin oppisi että valehtelu ok ja toista saa kohdella kuten huvittaa ja kaikki sellainen pitää vaan sietää.

Lapsille ei kuulu vanhempiensa panemiset. Ole hyvä. äläkä sotke lapsiasi omaan suohosi.

Lapsille ei tosiaan kuulu vanhempiensa panemiset. Koita nyt hyvä ihminen ymmärtää, että parisuhteessa ja perheessä, jossa yksi elää muualla toista elämää toisten selän takana ja perheensä luona lähinnä odottaa ajan kuluvan, tuo kaikki salailu heijastaa hyvin kieroa ja vääristynyttä energiaa koko perheeseen, myös lapsiin. Kukaan muu ei vain tiedä syytä.

Tämä on niin totta! Ihmettelin koko lapsuuteni isääni ja perhe-elämäämme. Isä selvästi rakasti meitä lapsia, välitti niin puheissa kuin teoissa, mutta aina oli semmoinen olo, että pohjimmiltaan olisi halunnut olla jossain muualla. Äiti oli kireä kuin viulunkieli, sai raivareita, kun isä tuli lenkiltä tai vietti pidemmän aikaa puutarhan perällä. Ihan kuin koko elämän edessä olisi ollut verho, tiesi, että sen takana on jotain. Jotain, jota ei uskalla ajatella, jota ei saa ajatella, jota ei saa vääränlaisilla kysymyksillä raottaa. Jotain hyvin salattua ja pelottavaa.

Aikuisena sitten sukulainen kännissä avautui, että isällä oli käytännössä koko elämäni ajan ollut sivusuhde samaan naiseen, siis siitä asti kun olin pikkulapsi aina jonnekin mun lukioaikaan. Tämä nainen sitten jätti isän, äiti jatkaa samaa kireää elämää edelleen. Ja juu, eipä ole tullut mieleen tästä vanhempien kanssa puhua. 

Surettaa molempien puolesta ja jotenkin myös hävettää. Aikuiset ihmiset ovat jääneet tuommoiseen jumiin osaamatta sitä lopettaa. Jos sitä tehtiin mun ja sisaruksien takia, taisi hukkaan mennä vaiva. Olen aika epäluottava, kyyninen, kylmäkin välillä. Nytpähän vähän osaan aavistaa, miksi.

Mä niin samaistun tähän.

Olin niin tyhmä, että aloitin suhteen miehen kanssa, joka alusta saakka petti ja valehteli. Joka kerta annoin anteeksi ja otin takaisin. Hän on viiskymppinen. Eronnut ja äärimmäisen taitava salaamaan ja peittämään jälkensä. Hän salasi minulta myös monia muita asioita ja vei käsilaukusta rahaa. Meille tuli ero, koska hän itse halusi päättää suhteen. Ehkä siksi, kun meni kunnioitus ja kohtelin häntä lopuksi kuin halpaa makkaraa. Siellä hän edelleen jatkaa pelimiehen pelejään Helsingin yössä ja pettää uusia kumppaneitaan. Ei ole syntyjään suomalainen. Älyttömän kohtelias, hyvä hurmaamaan naisen ja vakuuttamaan rehellisyttään ja uskollisuuttaan. Olen varma siitä, että hänellä on jo uudet kalat verkossa. Sen verran flirtti ja hyvännäköinen, treenattu kroppa jne.