Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?

-haaparannan puolelta haettu grillihampurilainen tai pizza. Pari kertaa teininä sai ja ai että oli hyvää.

-uudet lenkkarit keväällä. Tuntui aivan ihanalta saada puhtaat ja uudet kengät.

-reissu Helsinkiin junalla. Kaksi kertaa tehtiin kesälomareissu Helsinkiin ja se oli kuin ulkomaanmatka. Lokkeja, omenapuita, tori ja ratikka.

Lauantaina saunan jälkeen saatiin joskus Lauantaipussi jaettavaksi kolmen sisaruksen kesken. Yleensä ei karkkia syöty.

-Ostoleipä oli meillä luksusta, ranskanleipä tai paahtoleipä.. ajaj! Kotona leivottua leipää kyllä saatiin riittämiin, paahtoleivällä sai herkutella yökylässä kavereilla. / Nykyään leivon itse kaiken.

-Ostomehut. Oispa saanut Mehukattia eikä aina niitä iänikuisia äidin tekemiä luomumehuja. / Opettelin tekemään mehua viime kesänä, ei oo tippaakaan jäljellä.

-Kaupungissa käynti. Voi niitä onnellisia lapsia jotka saivat kasvaa sisäpihoilla ja leikkipuistoissa! Itsellä oli vaan metsää ja lääniä riehua vaikka kuinka, eikä kukaan koskaan kysellyt perään. / Nykyään käy sääliksi sekä lapsia ja eläimiä jotka joutuvat asumaan kaupungissa, ei tää ole aikuisellekaan kivaa.

-Uudet vaatteet. Ei meillä ollut varaa, kirppisvaatteissa kuljettiin. Kamalaa kierrätystä. / Ihan ympäristön kannalta ostan lähinnä käytettyjä vaatteita, harvoin uusia.

-Grillin lihapiirakat. Niitä saatiin joskus harvoin reissussa, voi pojat miten hyvää! / Parempia saa kun itse tekee.

-Kasetin tai CD-levyn saaminen/ostaminen. Yleensä nauhotettiin radiosta omille kaseteille "sekalaisia". / Nyt musiikkina Spotify ja vinyylit, joiden ostaminen on edelleen luksusta.

-Karkin syöminen jonain muuna päivänä kuin lauantaina. Syntistä ja ah niin hyvää! / Karkkia tai muita makeita en juurikaan syö, ei maistu.

-Oma aika. Isossa perheessä voi olla joskus haastavaa löytää rauhaa ja hiljaisuutta, vaikka kyllä lapsikin sitä tarvitsee. / Valitsinkin sellaisen elämän, jossa sitä ei tarvitse etsiä.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Muistan kuin kaipasin todella paljon kaunoluistimia. 

Jouluaatto eikä sen näköistä pakettia ollut missään. Kummisetä tuli päissään meille , kahvinruskeaksi maalatut kaunoluistimet roikkui hänen olkapäällä. Pahalla päällä kirosi ja sanoi että ei ole vaimolla vara antaa tytölle luistimia , mutta kristallit roikkuu katossa. Siihen on vara.  Nyt yksi vähempi.

Vedin alas kruunun ja onnistuin nämä luistimet hankkimaan. Vaikka olisin mieluiten hakenut kaupasta uudet. 

Kiitos Anttisetä noista luistimista, jotka olivat minulle niin rakkaat. 

Ei ollut väliä oliko uudet tai käytetyt.

Minä olin pohjois Suomen yksi lupaavia pikaluistelijoita kun olin 14 vuotta. Harmi että meihin ei panostettu yhtään. 

Milloin kaunoluistimilla on luisteltu pikamatkoja? Sekava ja epälooginen sepustus.

Kaunoluistimet jäi, pikaluistimet ostettiin. Et kai hölmönä minua pidä? 

Soft-Ice eli pehmis - sitä oli myynnissä vain yhdellä kioskilla (pikkukaupungissa) ja todella harvoin oli varaa ostaa sitä.

Sain ikioman ponin syntymäpäivälahjaksi. Luulin, että niin käy vaan tyttökirjoissa.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa oli, kun isä tuli parantolasta ja pysyi raittiina melkein vuoden. Se kotirauha!

❤️❤️❤️

Kun isä oli selvin päin ja äiti kerrankin tyytyväinen. Isä kävi kiskalta ruususuklaa tai geishanlevyn ja syötiin se. Rahaa meillä kyllä oli, kaikkea sai mitä rahalla saa . Muuten ihan persiistä.

Kaikki poikien trendilelut ja -jutut aina puuttui. Katoin kauhulla kun kaverilla Nintendo-pelit pyöri ilman suojakoteloa huoneen lattialla tai He-Man -ukoista saattoi olla revittynä jäseniä rikki. Itselläni oli kyllä papan ostama Nintendo 8bit, mutta siihen vain kolme peliä. Niitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Muut pelit oli vain lainassa kavereilta. He-Man ukkoja en saanut ollenkaan, vaan jotain krääsä-taistelufiguureja. Esitin äidille, että nekin on mukamas mieleisiä, kun en viitsinyt satuttaa. Tajusin ettei meillä ole varaa ostaa aitoa he-mania.

Foliopussillinen ranskalaisia grilliltä, kolmeen pekkaan sisarusteni kanssa, silloin harvoin kun vanhemmat menivät lauantai-iltana tansseihin.

Kaikki, mikä tavallisessa perheessä oli/ on normaalia. Konkreettisesti sitä kuvannee se, että minulle oli luksusta, kun tiesin lauantaisin saavani ruokaa. Meillä kun oli saunapäivänä varmasti lämmin ruoka. Muulloin siitä ei ollut takeita.

Joskus pääsin äidin mukaan kaupunkiin ostoksille. Siellä kävimme toisinaan kahvilla. Koska olen ollut pienestä asti oikea kahvikissa, niin jo aika varhain valitsin mieluummin kahvin kuin mehun tai limpparin. Sitten syntyi ongelma, kun piti valita, otanko munavoilla päällystetyn karjalanpiirakan vai banaanileivoksen, siis pitkulaisen tuulihatun, jonka sisälläoli kermavaahtoa ja hilloa ja päällä oli karamellivärillä keltaiseksi värjätty sokerikuorrutus, jossa oli suklaaraitoja. Molemmat olivat herkullisia. Joskus veimme tuliaisiksi kotiin kahvileipää, harvoin leivoksia. Jos minulta kysyttiin, niin ilman muuta erään tietyn leipomon pyöreitä rahkapiirakoita, joissa oli runsaasti päällystä, ei vain hiukan lastalla pyyhkäistyä härmää kuten nykyään.

Arkipäivän luksusta oli, kun sain ensimmäiset pitkät talvihousut, jotka äiti ompeli papan vanhoista sarkahousuista. Kyllä oli ihanaa, kun reidet eivät enää paleltuneet lumessa möyriessä. Ja entäpä sitten, kun joulupukki toi ihan oikeat siniset kaupasta ostetut hiihtohousut. Siihen liittyy vielä se, että kun katselin lahjakoria, niin yhtäkkiä ymmärsin, mitä nimiä pakettien päälle oli kirjoitettu. Olin oppinut lukemaan vähän vaille kuusivuotiaana! Luksusta oli sekin, kun saattoi vetäytyä yksikseen lueskelemaan lehtien sarjakuvia.

Pääsin 80-luvun alussa ensimmäiselle ulkomaanmatkalle, eli Ruotsin risteilylle. On kuin maailma olisi avautunut!

Tuntui niin luksukselta kun söimme seisovasta pöydästä, mistä ei valikoimaa puuttunut.

Laivalla soitti bändi, johon kuului kaksi komeaa miestä ja kaunis laulaja-nainen. Toinen niistä miehistä iski minulle silmää, kun tuli käytävällä vastaan ja minä olin siitä niin otettu.

Olin vasta 16-vuotias, mitään romanssia en olisi kuvitellutkaan kehittäväni, eikä muu porukkamme olisi sitä sallinutkaan.

Tukholma oli Helsinkiin verrattuna iso kaupunki ja ostin sieltä Henkka Maukasta (ei ollut vielä Suomessa tätä liikettä) röyhelökoristeisen puseron, se oli silloin muotia.

Kerran kesässä mentiin viikoksi Helsinkiin junalla. Matka oli ihana. Junassa meillä oli hyvät eväät ja karkkejakin jotka äiti oli valinnut. Helsingissä käytiin Linnanmäellä, Korkeasaaressa ja Kauppatorilla. Stockmannilta sai valita lelun.

Oltiin yötä tädin perheen luona jossa aina mahtavat ruoat ja kivaa ohjelmaa. Mm ajeltiin ja katseltiin kaupunkia. Tämä oli 70-luvun loppua. Sen jälkeen olen aina halunnut joka kesä viedä oman lapsen Helsinkiin..Ihania muistoja ja vuoden kohokohta.

Kun sain ekan kerran syödä banaania joskus 50-luvulla.

Kun sain jouluna yhden Budapest suklaanamin. Sitä nakertelin monta päivää. Niin hyvää. Niin hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Juhannuksena kotiin ostettiin korillinen limsaa. Jokainen sai kolme pulloa.

Vieraanvarainen mummola, jossa kahvipöydässä oli aina noin kymmentä lajia kakkua ja pikkuleipää. Samoin yhden tädin kodissa ihanassa rintamamiestalossa.

Kauppareissut läheiseen pikkukaupunkiin.

Metsäretket pikkupolkuja seuraillen.

Pyöräretket katsomaan villiruusun kukintaa joen rannalla.

😘 Hienoa, ja ajatelkaa, miten onnellisia olimme ilman tätä nykyistä krääsää ja vouhotusta.

Paahtoleipä. Vieläkin se on minusta niin hienoa ja jotenkin ulkomaalaista. Isä otti kerran 1950-luvun alussa työmatkalleen Lontooseen mukaan ja hotellissa sain aamulla paahtoleipää. Kyllä oli hyvää. Luulin, että vain miljonäärit sitä syövät.

2000-luvun alun Suomi oli niin köyhä maa, että oli luksusta saada päivän vanhaa paahtoleipää ketsupilla!

Kaikki ruokaan liittyvä. Olin tosi köyhästä alkoholistiperheestä. Rahat laitettiin viinaan eikä ruokaan.

200 g jauhelihaa tehtiin kastikkeeksi, ja siitä söi neljä ihmistä. Se paistettu jauheliha maistui ihanalta kun joskus uskalsin salaa maistaa suoraan pannulta teelusikallisen. 

Vieläkin joskus paistan pannulla jauhelihaa - ainakin puoli kiloa - ja syön sen suoraan pannulta.