Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?
Tuli mieleen tuosta köyhäilyketjusta.
Mikä - nykyään todennäköisesti paljon tavallisempi - asia oli sinulle suurta luksusta lapsuudessa? Ja siis nimenomaan omakohtaisesti, eli mistä luksuksesta pääsit nauttimaan vain harvoin, jos ikinä?
Kommentit (2707)
Kun menin lomalle Lappiin jouluna , menin ostamaan pizzan.
Merkillistä, se laitettiin pussiin viikattuna .Ruotsissa sai aina laatikon ja kokonaisen pizzan.
Vierailija kirjoitti:
Kun Mövenpick- jäätelöt tuli Suomeen, niitä sai R-kioskilta. Se oli ihmeellistä, kun äiti aina joskus suostui siihen, että käydään ostamassa yksi kallis paketti aina silloin tällöin -jätskiä saatiin kyllä ajoittain muutenkin, mutta jotain perusvaniljaa tai joskus jopa tuutit. Mutta se Mövenpick...Oltiin tavallinen duunariperhe, ei vanhemmat rahassa kieriskelleet, mutta kaikkea mitä normaaliin elämään tarvitsi, oli.
Ja se kerta kun päästiin Ruotsin laivalle! Se oli pienen lapsen silmissä taivas. Käytiin katsomassa kuninkaan linnaa, ja kuningatar Silviahan oli siihen aikaan kauneinta mitä tiesin. (Petyin, kun ei tavattu häntä.) Muistan elävästi, kun kävelimme juna-asemalta kotiin ja pihassa oli kavereita. Kun minulla oli uusi vaaleanpunainen lierihattu, laivalta ostettu. Ja omassa pikku käsilaukussani laivalta ostettuja polkakarkkeja, joita sitten tarjosin kavereille. Kuinka ylpeä saattoikaan 6-vuotias olla <3.
Muistan kun eka kertaa lähdin Ruotsiin.Turun satamassa oli LAIVA. Valtavan iso . Mikä yllätys kun ei ollut edes voinut kuvitella miltä Ruotsinlaivat näyttävät Lapin lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys! Luksusta oli lauantaina 0,33 litran oma limpparipullo (keltainen Jaffa). Yleensä jaoimme aina yhden pullon saunan jälkeen kolmen sisaruksen kesken.
Myös jäätelötuutti oli harvinainen herkku. Yleensä tarjolla oli vain itse mehusta tehtyjä mehujäitä, tai palanen litran maitojäätelöstä. Kermajäätelökin oli luksusta!
Kyllä ovat ajat todellakin muuttuneet.
Meille ei ostettu koskaan kotiin limsaa. Mutta kerrostalon talkoissa sai lapset limsaa. Sattuneesta syystä tykkään edelleen haravoimisesta. ;)
Mäkin rakastin talkoita jut sen takia että lapset sai limsaa :D Terv. yllä cokiksesta kommentoinut
Ranskalaiset perunat. Spagetti ja muu pasta.
Laatuaika vanhempien kanssa. Vanhemmat oli aina töissä ja me lapset iltapäiväkerhossa.
Uudet vaatteet, tosin taitaa nykyäänkin olla monille.
90-luvulla coca cola ja roskaruoka oli halpaa ansiotasoon nähden, lähes kaikilla pääkaupunkiseudun lähiölapsilla oli niihin varaa. Miten voi olla joillekin luksusta??
Tuore leipä.
Meillä aina leivät pakastimesta.
Ihana ketju. Limsapullo,0,33, mansikkaleivos, mansikat, ravintolassa käynti, lentokoneen näkeminen kentällä, paketit Saksassa asuneelta tädiltä. Olen syntynyt 69.
Paprika, tuoreena ja raakana. Sitä sai tuolloin kaupoista melko harvoin ja olin suuri fani.
Me matkustimme pari kertaa vuodessa. Oli myös kaukomatkoja. Silloin matkustaminen ei ollut yleistä koulukavereilla.
Lankapuhelin omassa huoneessa! Oli mukamas tosi päheetä vaikka ei sillä paljolti mitään edes tehnyt 😂 Muistan myös kun sain oman pikku telkkarin (ja vieläpä valkoisen!) ja se oli kyllä ihan luksusta. Myös se jos sai kerran vuodessa 100 mk.
Karkkipäivä oli lauantaisin, ja silloin sai ostaa kaupasta suklaapatukan ja karkkiaskin. Ai että oli ihanaa loikoilla sitten lounaan jälkeen omalla sängyllä lukemassa kirjaa ja syömässä karkkia. <3
Muistan kun eräänä kesänä 1970-luvulla vihdoinkin alkoi "kokeilumielessä" Ylen Rinnakkaisohjelman Yöradio. Olin ihan hurmoksissani, kun olin sellainen yökyöpeli ja ohjelmat oli siihen asti päättyneet keskiyöllä. Kyllä oli ihanaa kuunnella musiikkia läpi yön jotain mielenkiintoista kirjaa lukiessa.
Luksusta olivat ne harvat päivät, kun kukaan ei kotona huutanut, haukkunut, jäkättänyt eikä nimitellyt. Luksusta olivat ne vuotuiset juhlapyhät, kun ei kukaan aloittanut tappelua. Ja niitä oli vähän.
Anttilan kuvastosta sain valita jonkin lelun,johon vanhemmat olivat säästäneet palkoistaan pari vuotta.Ei oltu rikkaita.
Vierailija kirjoitti:
Me matkustimme pari kertaa vuodessa. Oli myös kaukomatkoja. Silloin matkustaminen ei ollut yleistä koulukavereilla.
Pääsin kerran lapsena matkalle.
Se kun leivän päälle oli välillä laittaa muutakin kuin voita.
80-luku:
- Huuhteluaine ja nestemäinen pyykinpesuaine. Kotona ei koskaan ollut näitä ja ajattelin huuhteluaineelta tuoksuvien vaatteiden olevan parempien ihmisten merkki.
- Kylpyamme, sellaista ihmettä ei ollut kenelläkään tutulla. Ensimmäisen kerran pääsin kylpyammeeseen 8-vuotiaana sukulaisvierailulla Ruotsissa. Paras kaverini Suomessa ei uskonut kertomustani serkkujen kylpyammeesta.
- Puhallettava krokotiiliuimapatja ja kumivene. Minulla oli vain halpa, tummansininen uimapatja ja unelmoin sekä uimakrokotiilista että kumiveneestä. Ajattelin, että niitä oli vain rikkaiden lapsilla.
- Leivänpaahtimessa paahdettu paahtoleipä; herkku, jota ei saanut kuin harvoin kummitädin luona.
Se oli mukavaa aina kun isosisko pääsi lomille vankilasta,
tehtiin silloin aina kaikenlaista tuhmaa.