Pääsitkö siihen ammattiin, mistä haaveilit 15-18 -vuotiaana?

Olin tieteen perään koko lapsuuteni. Lukiossa kuitenkin tajusin, ettei pänttääminen ollut heiniäni. Valmistuttuani kouluttauduin duunariammattiin ja sillä tiellä olen edelleen. Tiedettä kyllä seuraan muuten tiiviisti.

Uppaan tämän.

Pääsin, mutta työ ei vastannut odotuksia.

Opiskelin uuden alan ja nyt viihdyn! Mutta en sanoisi että edellinen ala oli täysin turha, saan siitä kivasti sivutuloja.

T. Media-alalta sosiaalialalle.

Kyllä ja ei.

Opiskelin haluamani heikkovirta-alan asentajatutkinnon.

Työ oli pääsääntöisesti jotain ihan muuta, joskin alalla työskentelin.

Nyt olen elkein 20 vuotta ollut yksityinen elinleinonharjoittaja tyystin toisella alalla.

Ensimmäinen ammatinvalintani meni jokseenkin nappiin ihan puhtaalla onnella.

Kyllä, halusin kaupan myyjäksi ja sitä teinkin 10 vuotta. Sitten keksin uuden haaveammatin ja lähdin opiskelemaan.

Minulla oli kaksi haavetta: lääkäri tai asianajaja. Rinnakkain olivat pitkään ja siksi pitkä matikka ja fysiikka + kemia oli valintoja lukiossa. 17 -vuotiaana päätin, että asianajaja minusta tulee ja löin lekkeriksi matemaattiset aineet. Jouduin jopa huolestuneen reksin puhutteluun, että mikä on huonosti, kun entinen kympin oppilas saakin yhtäkkiä pitkästä matikasta ja fyssasta kuutosia....

Asianajaja minusta tulikin. Nykyään oma pikku toimisto ollut jo vuosia. Olen omalla alallani. Tykkään työstäni, vaikka joskus kiireen (lue: stressin) keskellä mietin, että voisi sitä rahansa helpommallakin ansaita...

F

Halusin tuolloin lääkäriksi, mutta minusta tuli DI. Kyllä kaduttaa kun heitin unelmani hukkaan vain laiskuuttani. DI-opintoihin oli siis helppo päästä suoraan lukiosta ja lääkikseen pääsy oli paljon vaikeampaa. Ehkä lähden vielä toiselle kierrokselle yliopisto-opintojen suhteen...

En tainnut haluta mihinkään tiettyyn ammattiin nuorena. Ajattelin vain, että kun ei joutuisi ihmisten kanssa tekemisiin, kun olin hiukan ujo. No, koko elämäni olen ollut asiakaspalvelutöissä ja ihan mukavaa on ollut. Tosin tätä työtä, jota nyt 30 vuotta olen tehnyt, ei silloin ollut olemassakaan, joten enpä olisi voinutkaan tästä haaveilla. Ja ei, työni ei liity tietotekniikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Halusin kirjailijaksi. Olen opettaja. Laatikot täynnä tarinoita mutta niitä ei muut lue kuin vain minä.

Jos se yhtään lohduttaa, kirjailijana elämä ei ole koskaan helppoa, vaikka saakin tehdä sitä, mitä halusi ja haluaa. Vähän kuin muissakin ammateissa, joihin harva pääsee, on luultavasti pakko luopua monista asioista, jotka suurimmalle osalle ovat itsestäänselvyyksiä. Teini-iässä sitä uhrausten syvyyttä ei oikein tajua, millaista se on vuosikymmenten mittakaavassa.

Joo - halusin olla ”bisnesnainen” niinkuin isäkin. Matkustaa ympäri maailmaa ja puhua tärkeänä puhelimessa. Olla puku päällä ja syödä ravintolassa.

Nyt oon tavallaan sellanen. Matkustan (ainakin ennen koronaa) tosin vain Puolaan alihankkijalle ja pidän vaan neuletta ja farkkuja. Ravintolaillalliset uusien firman lahjonnaneatämisohjelman takia aika vähissä.

Pääsin. Olen eläinlääkäri. Edelleen tykkään työstäni vaikka tällä työmäärällä tienaisi paljon enemmän muissa töissä. Burn out on ollut pari kertaa ihan niskan takana hengittämässä.

Kyllä. Kiinnostuin historiasta heti kun se alkoi ala-asteella, kymppejä läpi yläasteen ja lukion, kirjoituksista L aineesta ja papereilla sisään. Opinnot kesken vielä ja tuleva työelämä siis vähän auki, mutta kyllä luotto on että tavalla tai toisella omaan alaan liittyviä töitä tulen saamaan :)

Harkitsin kyllä muitakin aloja mm. paremman työllisyystilanteen vuoksi, mutta tämä on ollut ainoa pidempi aikainen vaihtoehtoni.

Jaa ratsastuksenopettajaksi??? Luojalle kiitos en jäänyt alalle enkä alkanut haihatella, surkeat palkat. Tuttava on ikänsä hoitanut hevosia ja on varmaan ollut onnellinen mut nyt ikää 52 v ja selkä paskana, eläkemaksuja ei raviäijät kotimaassa ja ulkomailla, joille töitä teki, paljon makselleet. Nyt tulot nolla ja eläke nolla ja onneton tilanne, säästössä ei mitään eikä muistoilla elä.

Itse opiskelin hallintotieteiden maisteriksi ja sen jälkeen vielä insinööriksi (amk). Olen logistiikka-alalla kv. pörssiyhtiöissä.

Pääsin. Haaveilin eläväni tuilla ja opintojen keskeyttäminen mahdollisti tavoitteen saavuttamisen.

Haaveammattini oli pitkään lastentarhanopettaja. Lukion jälkeen tajusin, että minusta ei ole niin sosiaaliseen työhön.

Toinen haaveeni oli joku historiaan tai maantieteeseen liittyvä. Arkeologi on yksi pitkäaikaisimmista haaveistani.

Minusta tuli kokki, mutta suunnittelen alanvaihtoa. Minua kiinnostaisi olla kirjanpitäjä tai sihteeri. Historiakin kiehtoo, mutta se saa ehkä jäädä harrastukseksi.

Haaveilin mielenkiintoisesta ammatista, missä pääsee reissaamaan ja työpäivät voin suunnitella itse. Pahin painajainen oli päätyä 8-16 työskenteleväksi toimistorotaksi.

...ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, olen tilitoimistokirjanpitäjä 🤦‍♀️

Pääsin, mutta totesin että on henkisesti liian rankka ala kuitenkin. Ja vähän fyysisestikin. Päädyin sitten tekemään elämäntyöni logistiikka-alalla, vähemmän hienosti sanottuna varastomiehenä. 

Vierailija kirjoitti:

En haaveillut mistään työstä 15-18 vuotiaana. En muista että ikinä olisin haaveillut tekeväni mitään työtä. Päädyin lopulta tk eläkkeelle enkä valita.

En minäkään haaveillut eikä kyllä haaveillut kukaan kaveripiirissäkään vaikka kaikki kyllä ihan normaalisti työelämään päädyttiin.

Jotenkin erikoisia nämä ketjut ja kyselyt, että teineillä olisi jotain "urasuunnitelmia" tai haaveammatteja. Ainakaan siis niin, että ne jotenkin määrittelisi loppuelämää tai muuttuisi konkreettisiksi.

Olisin varmasti päässytkin, jos joku olisi vaan kertonut että ammattinsa voi ja saa valita eikä ole mikään pakko mennä siihen ensimmäiseen pskatyöhön johon peruskoulun jälkeen pääsee.

Onneksi nykyään on jo toisin ja jatko-opintoihin kannustetaan ainakin koulun/opon puolesta toisin kuin omassa nuoruudessa.

Toteutan haaveammattiani harrastuksena palkkatyön ohessa. Stressiä pukkaa mutta oma valinta.