Ystävyyden lopettaminen on petos

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vapaaehtoista, mutta on kuitenkin ihmissuhde. Ystäväni lopetti ystävyyden ghostaamalla, lopetti vastaamisen viesteihin ja puheluihin. Ystävyyttä takana 30 vuotta. Ystävyyttä ei tarvitse jatkaa jos se ei enää tuota iloa, mutta olisin mielestäni ansainnut jonkun selityksen miksi hän ei enää halua pitää yhteyttä. Mitään riitaa tms ei ollut.

 

No, jos olet mun ystävä, tosin meillä ystävyyttä takana yli 40 vuotta, niin en jaksanut vääntää rautalangasta missä meni pieleen.

Nyt voin kertoa, että meni pitkään jo pieleen siinä, että kelpasin kun muuta sinulla ei ollut ja kelpasin kun meni huonosti. Kaikessa oli lähtökohtana sinä ja sinun tarpeet ja asiat hoidettiin kuten halusit silloin kun halusit. Ei sitä kukaan ystävä jaksa pidemmän päälle.

Minä halusin tavata sinua, niin että tehtäisiin jotain yhdessä, sinä halusit tavata ku

Tämähän on ollut silkka hyväksikäyttö(yritys)suhde sille toiselle. Hyvinkin luonteenomaista esim pyrkyrimäisille yrittäjätyypeille. Ihmissuhteet ylipäätään muuttuvat hyväksikäyttösuhteiksi, eikä enää itse tajuta, että muita alkaa kuvottaa tuo käytös.

Ettei aloittaja olisi minun nuoriudenaikainen ns. paras ystäväni? Tai ainakin hän selitti aina kaikille että olemme parhaat ystävät. Minun kantaani siihen asiaan ei kysytty. 

Minä lopetin jo kaksikymppisenä ko.  lapsuudenaikainen ystävyyden koska kylllästyin piikittelyyn, komenteluun ja arvosteluun. En saanut sanotuksi syytä enkä saanut sanotuksi edes etten halua jatkaa ystävyyttä. Otin vain etäisyyttä. Se oli tietenkin virhe. Ystävä ei osannut lukea rivien välistä vaan liimautui kiinni ja tyrkytti seuraansa jatkuvasti, niin että se oli todella häiriöksi. Mm. kutsui itsensä vieraaksi häihini ja piti siellä tosi nolon ja tympeän puheen missä esittäytyi parhaaksi  ystäväkseni. Hän ei siis ollut kutsuvieras ollenkaan vaan otti selvää missä häät ovat ja ilmestyi sinne kuokkimaan!!!! 

Myöhemmin hän tarjoutui lapseni kummiksi ja loukkaantui kun vastasin että kummit on jo valittu.

Tyrkkynä oleminen vain jatkuu. Tilanne on absurdi. Olemme melkein kuusikymppisiä! Tälle  ystävälle 40 vuotta ei ole riittävän pitkä aika sen tajuamiseen etten välitä olla tekemisissä. Hän on tahollaan naimisissa ja molemmilla on oma elämä, ja yhä vain hän soittelee ja viestittelee. Lopetan ne puhelut aina lyhyeen mutta takiainen ei ymmärrä ettei minua kiinnosta. Ärsyttävää takertumista, mutta ilmeisesti pitäisi sanoa todella pahasti että hän ymmärtäisi.

Ja jos selittäisin että itse asiassa  lopetin ystävyyden jo 40 vuotta sitten, en vain saanut sitä silloin sanotuksi, ja kertoisin mistä se silloin johtui, hän kääntäisi asian niin että olen pitkävihainen kun haudon niin vanhoja asioita, ja eikös nuo nuoruudenaikaiset kränät voi unohtaa. Hän ei tajuaisi etten minä niitä haudo ja ettei yhteydenpito minua yksinkertaisesti kiinnosta! Ärsyttää kun hän mielistelee ja höpöttää siitä miten arvokas asia ystävyytemme hänelle nuoruudessamme oli. Kerran vastasin hänelle että minulle se ei merkinnyt yhtä paljon, sinä olit hyvin dominoiva ja se alkoi ahdistaa. Hän oli aivan ällistynyt ja sanoi että oho, onpa outo väite, en koe olleeni ollenkaan dominoiva.

Hänellä on ollut mt-ongelmia ja ilmeisesti ei muita ihmissuhteita kuin aviomiehensä. Vähän kuin teini-iän poikaystävä joka luulee että edelleen seurustelemme! Kuinka rumasti munun pitää sanoa että menee perille? 

Vierailija kirjoitti:

Olen lopettanut ystävyyden, koska huomasin toisen olevan narsisti ja rajaton. Haluaisin rakentavia kommentteja, miten tällainen asia ilmoitetaan toiselle? "Olet minusta ihana ihminen, mutta ylität rajani ja olet narsistinen". Siitä tulee valtava riita, järkyttävä välienselvittely ja saan haukut niskaani. Loppujen lopuksi en voi myöskään diagnosoida ketään, hänen piirteensä ovat vain minun kokemukseni. Mutta en voinut hyvin hänen seurassaan, joten hävisin hiljalleen pois.

Itsellä vastaavaa ihminen jäi pois. Oli ilkeä, mutta hei vitsillä.. pitäähän vitsejä kestää, lähinnä siis muiden, hänestä ei vastaavaa saa sanoa. Valehteli usein, mutta kiinni jäädessään "En ole ikinä sanonut noin, mistä olet tollaista saanut päähäsi " tai muuta vastaavaa. (Muista sanojen kuulleista viis, eihän totuudella kannata hyvää tarinaa pilata?)

Yritti manipuloida kaikkia ja välillä kehuinkin, kuinka tämä häneltä luonnistuu esim viranomaisten suuntaan.(sossu)

Arvomme eivät kohdanneet. 

Eläinten ja lastensa kohtelu oli viimeinen tippa. Vaikkakin jatkoin liian pitkään kaveruutta, juurikin ajatuksella "jos on toinen aikuinen, jolle purkaa asioita, ei purkaa niitä lapsiinsa/eläimiin." Virhe.

Muuten aiheeseen:Normaaleissa ihmissuhteissa, on normaalia, että ihmiset kasvavat erilleen. 

Mulla oli nuorena kaveri, joka oli hurjan kontrolloiva, suhtautui minuun ylimielisesti ja vaati jatkuvasti näkemistä siksi, että hän on yksinäinen ja haluaa nähdä. Koin sen hankalaksi, koska mulla oli enemmän kavereita, harrastuksia ja tunnistin myös kaipaavani joskus ihan omaa aikaa. Jos en voinut nähdä, hän tivasi syytä ja arvosteli sitä. Hän ei osannut yhtään iloita kanssani, vaan saavutukseni ja ilonaiheeni vaiettiin.

Jotenkin nuorena sopeuduin siihen ja tartuin ajatukseen hyvistä hetkistä. Parikymppisenä lopulta katkaisin välit, koska viimeinen niitti oli se, kun hän alkoi haukkua ulkonäköäni rumaksi ja esitti muille kavereilleen kuvani ja kertoi minulle, miten olin näiden kavereidenkin mielestä ruma. Omasta mielestään hän oli vain rehellinen ja ilkkui, kun sanoin, että koin hänen käytöksensä todella loukkaavana. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä et. Mutta ystävyyteen ei riitä ettei tee tai sano mitään pahaa. Pitää olla yhteisiä asioita, kiinnostuksen kohteita, yhteisiä puheenaiheita, yhteisiä juttuja ja yhdessä viihtymistä. Syy hylkäämiseen voi olla niin yksinkertainen kuin että se toinen koki ettei teillä ollut mitään yhteistä. Ehkä hän ei oikein viihtynyt seurassasi vaan enemmänkin ikävystyi.

Niin, ja joskus vaikka jopa viihtyisi toisen kanssa ihan ok, niin kun on perhettä, sukua, töitä ja harrastuksia, ei ole aikaa monille ystäville. Silloin saattaa käydä niin että on tekemisissä niiden kanssa, jotka ovat aktiivisia ja ehkä juuri joku ajankohtainen sama mielenkiinnon aihe ja joku toinen jää ajanpuutteen vuoksi vaikka olisi periaatteessa ihan ok. 

Eikö petos ole esittää ystävää ennemmin, kuin lopettaa mitä ei ole ollutkaan?

Olen jättänyt yhden "ystävän" huomioimatta, ja vastaamatta hänen viesteihinsä enää. En ole katsonut tarpeelliseksi selitellä mitään, varmaan löytää muualta auttajat, kunon jotakin vailla ja kuuntelijat. Se oli niin yksi puolista kuin vain olla.

Mielestäni ystävyys on vastavuoroista ja pari tällaista bestistä on, enkä tarvitse yhtään enempää, tai sitten hyväksikäyttäjiä ystävyyden varjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä et. Mutta ystävyyteen ei riitä ettei tee tai sano mitään pahaa. Pitää olla yhteisiä asioita, kiinnostuksen kohteita, yhteisiä puheenaiheita, yhteisiä juttuja ja yhdessä viihtymistä. Syy hylkäämiseen voi olla niin yksinkertainen kuin että se toinen koki ettei teillä ollut mitään yhteistä. Ehkä hän ei oikein viihtynyt seurassasi vaan enemmänkin ikävystyi.

 

Niin, ja joskus vaikka jopa viihtyisi toisen kanssa ihan ok, niin kun on perhettä, sukua, töitä ja harrastuksia, ei ole aikaa monille ystäville. Silloin saattaa käydä niin että on tekemisissä niiden kanssa, jotka ovat aktiivisia ja ehkä juuri joku ajankohtainen sama mielenkiinnon aihe ja joku toinen jää ajanpuutteen vuoksi vaikka olisi periaatteessa ihan ok. 

Mua ärsyttää se oletus, että perheellisellä työssäkäyvällä ihmisellä pitäisi olla yhtä paljon aikaa ystäville kuin yläkoululaisella. Ei vaan ole eikä se tarkoita, ettei ystävä olisi tärkeä. Mulle on kertynyt paljon eri kaveriporukoita eri asteen kouluista, työpaikoista, harrastuksista, naapurustoista yms. ja huomaan, että joskus ikänsä samassa paikassa asuneiden on vaikea käsittää, että oikeasti niitä tavattavia ihmisiä voi olla elämässä tosi paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys kui vapaaehtoista, mutta on kuitenkin ihmissuhde. Ystäväni lopetti ystävyyden ghostaamalla, lopetti vastaamisen viesteihin ja puheluihin. Ystävyyttä takana 30 vuotta. Ystävyyttä ei tarvitse jatkaa jos se ei enää tuota iloa, mutta olisin mielestäni ansainnut jonkun selityksen miksi hän ei enää halua pitää yhteyttä. Mitään riitaa tms ei ollut.

Minullakin opiskeluvuosieni bestis on parin vuoden aikana ns. ghostannut. Pahaltahan se tuntuu ja todennäköisesti, en tiedä, syynä lienee ruuhkavuodet. Ehkä jotain muutakin. En tiedä. Mutta minä taas en koe, että kenenkään tarvitsee mitään selitellä. Mun elämä on kutenkin jatkunut ja jatkuu ilman häntä. Surullista, mutta olen selvinnyt. Itse asiassa oikein hyvin.

Opiskeluaikaiset ystävyydet monesti hiipuu kun valmistumisen jälkeen jatketaan eri suuntiin. Se yhdistävä tekijä eli tietyn alan opiskelu tietyssä paikassa puuttuu. 

Nykyään toki on käytettävissä teknologiaa ,jolla yhteyttä voi helposti pitää 24/7 vaikka eri puolille maailmaa, mutta helposti se oma elämä silti vie erilleen. Kun itse aikoinani lähdin opiskelemaan kasarilla ainoat yhteydenpitovälineet oli lankapuhelin ja kirjeet/ postikortit. Lukioaikaiset ystävät jäi pikkuhiljaa ja uusi ystäväpiiri muodostui uudelle opiskelupaikalle. Valmistumisen jälkeen tämäkin tiivis ystävyys vähitellen hiipui.

Tytär lähti opiskelemaan  nyt -20- luvulla ja vaikuttaa siltä, että tiivein ystäväpiiri on ne samalle paikkakunnalle  opiskelemaan tulleet ystävät. Ne samaan piiriin kuuluneet ystävät, jotka meni opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ovat alkaneet etääntyä ja uusia ystäviä on ollut hankalampi saada ,koska jokaisella on tavallaan valmiina se oma entinen ystäväpiiri.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä ihan suomalainen tapa, että jätetään ystävä mitään sanomatta? Tai vaihtoehtoisesti haukutaan pystyyn tai kirjoitetaan haukkumakirje tai -viesti?

Ei, mitä olen ulkomaalaisia foorumeita lukenut niin kyllä tätä tapahtuu esim. Briteissä ainakin välillä. Ongelmat on yllättävän samanlaisia. Ja aina se sattuu varmaan yhtä paljon jos ystävä yhtäkkiö ghostaa, ei se ole mielestäni oikein. 

Vierailija kirjoitti:

Ettei aloittaja olisi minun nuoriudenaikainen ns. paras ystäväni? Tai ainakin hän selitti aina kaikille että olemme parhaat ystävät. Minun kantaani siihen asiaan ei kysytty. 

Minä lopetin jo kaksikymppisenä ko.  lapsuudenaikainen ystävyyden koska kylllästyin piikittelyyn, komenteluun ja arvosteluun. En saanut sanotuksi syytä enkä saanut sanotuksi edes etten halua jatkaa ystävyyttä. Otin vain etäisyyttä. Se oli tietenkin virhe. Ystävä ei osannut lukea rivien välistä vaan liimautui kiinni ja tyrkytti seuraansa jatkuvasti, niin että se oli todella häiriöksi. Mm. kutsui itsensä vieraaksi häihini ja piti siellä tosi nolon ja tympeän puheen missä esittäytyi parhaaksi  ystäväkseni. Hän ei siis ollut kutsuvieras ollenkaan vaan otti selvää missä häät ovat ja ilmestyi sinne kuokkimaan!!!! 

Myöhemmin hän tarjoutui lapseni kummiksi ja loukkaantui kun vastasin että kummit on jo valittu.

Tyrkkynä oleminen v

Tässä kyllä sinussakin on vikaa se ettet ilmeisest ärähtänyt edes tuosta kuokkavierailusta? Annoin tuon tapahtua ja selän takana sadattelit kaveria. Kaksinaamaista ja pelkurimaista.

Miksi mustamaalasit mua selän takana ja levittelit luottamuksellisia asioita? Että kukahan petti ja kenet?

Ystävyys on vapaaehtoista. Se voi alkaa milloin vaan ja loppua koska tahansa. Ilman velvoitteita. Ehkä jonkin sortin persoonallisuushäiriöinen ja läheisriippuvainen ajattelee sen toisin ja omasta mielestään aina uhri. 

Mmä oon ghostannut kaverin, joka jaaritteli puhelimessa tunnin pari omia juttujaan. Keskeytti mut kylmästi ja jatkoi omiaan. Onko toi kaveruutta edes? Yhtä hyvin hän voisi nauhoittaa ne puheensa, kun en mä enää viimeisissä puheluissa jaksanut sanoa mitään "joo" edes. Laitoin puhelimen pois ja ripustin pyykkejä. Sitten en enää vastannut.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä ihan suomalainen tapa, että jätetään ystävä mitään sanomatta? Tai vaihtoehtoisesti haukutaan pystyyn tai kirjoitetaan haukkumakirje tai -viesti?

On tilanteita, jolloin haluaa päättää ystävyyden, mutta syyn ääneen sanominen on niin loukkaavaa, ettei toinen välttämättä kestä sitä. Yhden henkilön kanssa päätin ystävyyden vakavien mt-ongelmien ja narsismin takia. Ystävän mt-ongelmat eivät olisi olleet ongelma minulle, ellei hän olisi purkanut pahaa oloaan minuun, monella eri tasolla. Hänen kanssaan asian käsittely oli täysin mahdotonta. Häntä kaipaan aina välillä.

Toiseen orastavaan ystävään katkaisin välit, koska hän käytti ihmisiä hyväkseen ja pyrki manipuloimaan. Minua, kaikkia ympärillään. Hänen käytöksensä oli kaikkien huomaamaa, mutta hän ei itse tuntunut sitä tajuavan. Ehkä joku vielä sanoo hänelle suoraan mistä kiikastaa, en ollut ainoa välit katkaissut.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän siihen aina syy ole.

No itse olen lopettanut ihan vaan kateuden takia, kyllästymisen takia, ja kun omat mokat on hävettäneet. Ilman kunnon syitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, jos on syy.

Itse olen lopettanut muutamat ihan syystä.

Esimerkiksi eräs näistä kenen kanssa lopetin yatäbyyden, kariutui sen takia, koska hän puhui yhteisestä tutustamme selän takana p**kaa ja naamatusten tälle esitti kuitenkin ylempääkin sydän ystävää. Ei kyennyt asiallisesti keskustelemaan, koska minä kuulema syyttelin häntä ja hämen mielestään se ei mennyt niin eikä näin. Ei kyennyt myöntämään mitä hän oli tehnyt.

Jonka lisäksi selitti kuinka en ymmärrä miten rankkaa, miten vaikeaa ja miten paha olo hänellä on. Hän keskittyi vain itseensä ja omaan peppuunsa, eikä näköjään voinut vähempää kiinnostaa onko kenties minulla kauhea stressi ja vaikeaa myöskin ilman, että hän rupeaa siinä vouhkaamaan ja meuhkaamaan omasta pepustaan.

Ei kyllä tänäkään päivänä kiinnosta olla tekemisissä, ja mielestäni minulla om siihen erittäin pätevä syy.

Mikä hänen pepussaan oli vikana? Pukamat ainakin kivuliaita.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vapaaehtoista, mutta on kuitenkin ihmissuhde. Ystäväni lopetti ystävyyden ghostaamalla, lopetti vastaamisen viesteihin ja puheluihin. Ystävyyttä takana 30 vuotta. Ystävyyttä ei tarvitse jatkaa jos se ei enää tuota iloa, mutta olisin mielestäni ansainnut jonkun selityksen miksi hän ei enää halua pitää yhteyttä. Mitään riitaa tms ei ollut.

Ehkä teillä oli liian paljon riitelemättömiä asioita, eli jonkinlainen kommunikaatio-ongelma, joka oli syynä välien katkaisemiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Syy voi olla sekin, jos kokee jonkinlaista kilpailua ja kateutta. Tai jos itsellä menee huonosti, eikä halua näyttää sitä.

Kyllä! Itsestä välillä tuntuu että lopetan kaikki yhteydet koska työttömyyteni hävettää niin. 

Juuri näin, niinkuin joku edellä kommentoi: "kylllästyin piikittelyyn, komenteluun ja arvosteluun." Olen jättänyt lopulta kaikki tuollaiset ihmiset pois elämästäni nuoruudenaikaista parasta kaveriani ja sukulaisia myöten. 

On asioita joita pystyy katsomaan läpi sormien jos ystävyydessä on jotain muuta ylläpitämisen arvoista, esim. samat kiinnostuksenkohteet mutta sitten kun nekin alkavat yksi toisensa jälkeen hiipua ja sormien läpi katsottavien asioiden kuorma kasvaa, alkaa eriytyä vaikka olisi kuinka tuttu henkilö.

Vaikea tuossa on poimia mitään yhtenäistä syytä välien rikkoutumiselle vaan se että kummankin ajatusmaailma on lähtenyt toiseen suuntaan kuin toisen eikä vähää vapaa-aikaansa viitsi käyttää väittelyyn/hiljentymiseen/alistumiseen/periksi antamiseen.