Libanonilainen Maajussi-Stefano pettyi suomalaisiin naisiin. – Aluksi olin shokissa, mutta lopulta päätin nauraa asialle.
Stefanoa ihmetyttää, miksi niin moni morsianehdokkaista kertoi viihtyvänsä lähinnä kotona ja juhlivansa vain hyvin harvoin.
Kommentit (650)
Eikö kukaan ole huomannut, että ohjelma tehdään paloissa, joten tapahtumien aikajärjestys voi vaihtua lopullisessa ohjelmassa.
Stefano sanoi ettei halua tuhlata muiden aikaa (tai jotain vastaavaa), joten ainakin minulle tuli mieleen, että leikkauksella pyrittiin antamaan sellainen vaikutelma ettei Stefano miehenä menettänyt kasvojaan. Onhan se kova paikka tulla itsensä mielestä ala-arvoisten naisten hylkäämäksi, joten mielestäni olisi ihan ymmärrettävää, jos leikkauksella tätä täystyrmäystä olisi yritetty pehmennellä.
Tietenkin voi olla mahdollista, että Stefano on ensin tehnyt oman ratkaisunsa ettei huoli ketään näistä naisista.
Lekuriini
46/47 |
klo 14:42 | 28.3.2021
Missä eristetty virus, missä hallituksen perustelut liikkumisrajoituksista, missä tieto siitä, montako suomalaista kuollut heti rokotteen jälkeen, miksi rokotteessa sama ainesosa kuin sikapiikissä, miksi hallitus kantaa yk agenda 2030 rintarinkulaa...missä missä missä
Aika moni maa jo luopuneet rajoitustoimista sen takia, että PCR-testi antaa 37-40 monistuskerralla melkein 100% väärän positiivisen. Missä ylikuolleisuus? Ettekö kansalaiset ymmärrä, että kaikki tieto tästä huijauksesta on jo saatavilla.
Koronarealistit sivustolla lääkäreiden mielipiteitä. Kohta on jo liian myöhäistä herätä....
Virusmuunnos on tämä rokote. Juoskaa piikkiä karkuun tai käykää katsomassa kuolleita vaers järjestelmästä cdc ylläpitää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harhainen katteetta pashantärkeä harmaahapsinen denialistijästipää, lisäksi yksinkertainen ja jopa tyhmä.
Piikitteli kyllä jonkun morsianehdokkaansa surkeaa kielitaitoa, mutta omansa ei ollut yhtään sen parempi.
Tyhjäpäinen bimbo, jonka köyhän ja olemattoman sanavaraston (ja koko elämän) kulmakivi oli ÄITIÄITIÄITI.
On räikeä biologinen oksymoroni, että kukaan miehen kanssa samanikäinen nainen olisi äiti(nsä) (kaltainen). Taitaa pitää äitiään melko persoonattomana ja sieluttomana kun heti löytyy hänen kaltaisiaan naisia maailmalta saakka, toisaalta äiti yhä pyrkii jyräämään ja määräämään poikasensa yksityisasiat. Epätervettä.
Toista ääripäätä edustaneet morsmaikkuehdokkaat olivat isoja vauvoja, siihen loppui seliseliselit/tekosyyt. Tragikoomista töräyttelyä keskenkasvuiselta muunneltujen totuuksien (=valheiden) liioittelija/vähättelijälässyttäjältä, jota aikuisenakin äitinsä vielä passaa ja tuuppaa perseestä.
No mutta siinäpä onnellisen ja mukavan kuuloinen nainen.
Nyt ei ole kyse minusta. En ole tupannut julkisuuteen, enkä ole tarvinnut apua kumppanin löytämisessä.
Stefano edustaa libanonilaisia miehiä yhtä paljon kun joku Sofia B. Suomalaisia naisia.
Tunnen monia suomalais-libanonilaisia aviopareja ja ne miehet ovat oikein kunnollisia isiä ja aviomiehiä. Ovat koulutettuja, fiksuja ja tasavertaisia puolisonsa kanssa. Hoitavat suvereenisti lapsia ja laittavat ruokaa tms. Ilman suurempaa meteliä. Eräs jopa tekee täydellisiä karjalanpiirakoita ja pullaa, asuu Yhdysvalloissa.
Monet ovat myös paljon komeampia kun Stefano. Libanonissa Stefano on ihan tavallisen näköinen, jopa Suomessa kebabpaikoissa ja arabilaisissa ravintoloissa on paremman näköisiä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä kuvassa Stefano näyttää ikäistään huomattavasti vanhemmalta:
Hevosparkakin näyttää lopen kyllästyneeltä ylimielisen kampaanaamasi gigolon patsasteluun ja juttuihin.
Nyt minä keksin hänelle täydellisen puolison: Sofia Berlöf. Tuo nainen ei varmaan työtä kaipaa ja juhlii taatusti Stefanonkin penkin alle. Tulisi aivan ihana pari, joista kaikki juorulehdet eläisivät vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä ketjuissa on huvittavaa miten arvostellaan suomalaisten rumuutta ja ihaillaan muiden kauneutta. Ihan kuin jokaisessa maailman maassa ei olisi jonkinlaista kyllästymistä sen maan ihmisten ulkonäköön ja muiden maiden ihannointia.
Varsinkin kun suomalainen ulkonäkö on ihailtu kauneusihanne suurimmassa osassa maailmaa.
Niin tosiaan on, sellainen nuori elovena-tyttö. Ehkä Stefanolla oli mielessä jotakin tuollaista, kun osallistui ohjelmaan, minkä vuoksi oli ikävä yllätys, kun kirjeitä tulikin tavisnaisilta...ja ehkä vielä vähän keskivertoa tätimäisemmiltä taviksilta.
On myös ymmärrettävä Stefanon kotiseudun kulttuuri, joka oikeasti on hyvin ulkonäkökeskeinen ja pinnallinen. Sekä miehet että naiset harrastavat avoimesti plastiikkakirurgiaa (siis he, joilla siihen on varaa), eikä esim. muiden ulkonäön arvosteluun tai oman ulkonäön kehumiseen liity samanlaisia tabuja kuin täällä Suomessa, vaan se on täysin normaalia toimintaa...samoin kuin vaikkapa omaisuudella pröystäily. Mikäli tehtäisiin ohjelma vaikkapa libanonilaisista tai iranilaisista keskimääräistä varakkaammista naisista, suomalainen todennäköisesti pöyristyisi siitä kaikesta pinnallisuudesta.
Noissa kulttuureissa tosiaan moni sellainen asia on normaalia, jota täällä pidetään törkeänä käytöksenä. Saatetaan päin naamaa kommentoida toisen painoa jne. Monilla tuollapäin asuvilla tuntuu myös olevan käsitys, että kaikki suomalaiset ovat pitkänhuiskeita, hoikkia ja vaaleita. Sitten tuleekin yllätyksenä p*rsjalkaisten, tummahiuksisten ja ylipainoisten suuri osuus väestössä.
Puhutko nyt naisista vai miehistä? Tuo kuvaus kun sopii sekä miehiin, että naisiin täällä.
Meillä on sellainen kulttuuri, että varsinkin lihavuuteen helposti kallistuvat ja muutenkin vähemmän hemaisevat naisiksi oletetut sortuvat haukkumaan sekä miehet, että itseään hoikemmat ja kauniimmat naiset. Juuri tuo kauniimpien ja hoikempien haukkuminen on omiaan luomaan harhakuvan, että haukkujat itse olisivat kansaivälistä tasoa olevia kaunottaria. Stefukin meni samaan halpaan.
😆😆 silti tässä(kin) ketjussa on suomalaisia miesoletettuja haukkumassa "suominaisten" tasoa miten se ei riitä ei sitten mihinkään. Todellisuudessa nämä miehet olisi onnellisia jos kelpaisivat edes jollekin, ovat saaneet pakkeja pitkkm elämäänsä ja katkeroituneet siksi naisille. Suominaisten taso on todellisuudessa liian kova heille, kuten kaikkien muidenkin naisten. Kukaan ei halua narsistista sovinistia itselleen mieheksi.
Melkoinen meedio olet, kun vaikutat tietävän "suominaisten" tason, sekä sen miten miehet ovat saaneet pakkeja, katkeroituneet, ovat narsisteja ja sovinisteja.
Kyllä tuon hoksaamiseen ei kristallipalloa tarvitse. Oon huomannut jo ihan saman vaikka olen vasta 26 v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harhainen katteetta pashantärkeä harmaahapsinen denialistijästipää, lisäksi yksinkertainen ja jopa tyhmä.
Piikitteli kyllä jonkun morsianehdokkaansa surkeaa kielitaitoa, mutta omansa ei ollut yhtään sen parempi.
Tyhjäpäinen bimbo, jonka köyhän ja olemattoman sanavaraston (ja koko elämän) kulmakivi oli ÄITIÄITIÄITI.
On räikeä biologinen oksymoroni, että kukaan miehen kanssa samanikäinen nainen olisi äiti(nsä) (kaltainen). Taitaa pitää äitiään melko persoonattomana ja sieluttomana kun heti löytyy hänen kaltaisiaan naisia maailmalta saakka, toisaalta äiti yhä pyrkii jyräämään ja määräämään poikasensa yksityisasiat. Epätervettä.
Toista ääripäätä edustaneet morsmaikkuehdokkaat olivat isoja vauvoja, siihen loppui seliseliselit/tekosyyt. Tragikoomista töräyttelyä keskenkasvuiselta muunneltujen totuuksien (=valheiden) liioittelija/vähättelijälässyttäjältä, jota aikuisenakin äitinsä vielä passaa ja tuuppaa perseestä.
No mutta siinäpä onnellisen ja mukavan kuuloinen nainen.
Nyt ei ole kyse minusta. En ole tupannut julkisuuteen, enkä ole tarvinnut apua kumppanin löytämisessä.
Tarvitsisit kyllä kipeästi apua siinä, miten suhtaudut aivan ventovieraisiin ihmisiin. Luultavasti miehesi on hissukka, joka ei uskalla sanoa, kun saa hävetä sinun ulostulojasi.
Ei sellainen ole enää ventovieras, joka itse vapaaehtoisesti tyrkkyilee julkisuuteen avautumaan itsestään.
Oma suhtautumisesi tuntemattomiin ja tuntemattomien yksityisten asioiden parempi "tietäminen" ja olemattoman "avuntarpeen" diagnosointi vailla pätevyyttä on tottakai hyvin legit. Miksi hyysäät Steffiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täys pelle se stefano
Kun katsoo tyypin instagramia https://www.instagram.com/stefanodouaihy/ niin tulee kyllä nopeasti selväksi, että ei suominaisen taso yksinkertaisesti riitä. Aikamoisia kissoja Stefanon kainalossa noissa joissakin kuvissa.
Hyi hemmetti. Ihan järkyn näköinenkin!
Ihan ilman sarvia ja hampaita- minusta näytti ihan viisikymppiseltä.
Kyllä Stefano kelpaisi, mukava komea kaveri.
terv. 50N
Seiskan juttun perusteella vaikuttaa, että Stefanon mielestä vaimoksi kelpaavan olisi pitänyt olla neitsyt.
https://www.seiska.fi/telkkari/maajussi-stefanon-tunteet-kuumenevat-mor… :
"- Miten voi olla, että kaltaisesi nainen, joka on sosiaalinen, kommunikoiva ja kaunis, ei ole vielä tavannut ketään? Vai oletko tavannut ja sitten eronnut? Stefano tenttaa englanniksi." ... "- En ole eilisen teeren poikia."... "...kertoo Stefanolle, että hänen ex-puolisonsa oli egyptiläinen. - Siinäs näet, minä tiesin, Stefano kuittaa takaisin."
Tämän kaltaisessa tilanteessa jokaisella naisella pitäisi soida hälytyskellot ja lujaa. Ehkä näin kävikin ja sen vuoksi kukaan ei edes halunnut hyödyntää edes ulkomaanmatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Onpa tuo Stefano pikkuinen pätkä! Mitähän pituutta? 160 cm max?
Hyi hitto mikä "mies"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harhainen katteetta pashantärkeä harmaahapsinen denialistijästipää, lisäksi yksinkertainen ja jopa tyhmä.
Piikitteli kyllä jonkun morsianehdokkaansa surkeaa kielitaitoa, mutta omansa ei ollut yhtään sen parempi.
Tyhjäpäinen bimbo, jonka köyhän ja olemattoman sanavaraston (ja koko elämän) kulmakivi oli ÄITIÄITIÄITI.
On räikeä biologinen oksymoroni, että kukaan miehen kanssa samanikäinen nainen olisi äiti(nsä) (kaltainen). Taitaa pitää äitiään melko persoonattomana ja sieluttomana kun heti löytyy hänen kaltaisiaan naisia maailmalta saakka, toisaalta äiti yhä pyrkii jyräämään ja määräämään poikasensa yksityisasiat. Epätervettä.
Toista ääripäätä edustaneet morsmaikkuehdokkaat olivat isoja vauvoja, siihen loppui seliseliselit/tekosyyt. Tragikoomista töräyttelyä keskenkasvuiselta muunneltujen totuuksien (=valheiden) liioittelija/vähättelijälässyttäjältä, jota aikuisenakin äitinsä vielä passaa ja tuuppaa perseestä.
No mutta siinäpä onnellisen ja mukavan kuuloinen nainen.
Nyt ei ole kyse minusta. En ole tupannut julkisuuteen, enkä ole tarvinnut apua kumppanin löytämisessä.
Tarvitsisit kyllä kipeästi apua siinä, miten suhtaudut aivan ventovieraisiin ihmisiin. Luultavasti miehesi on hissukka, joka ei uskalla sanoa, kun saa hävetä sinun ulostulojasi.
Ei sellainen ole enää ventovieras, joka itse vapaaehtoisesti tyrkkyilee julkisuuteen avautumaan itsestään.
Oma suhtautumisesi tuntemattomiin ja tuntemattomien yksityisten asioiden parempi "tietäminen" ja olemattoman "avuntarpeen" diagnosointi vailla pätevyyttä on tottakai hyvin legit. Miksi hyysäät Steffiä?
Oletko unelmoinut, että olisit itse voinut olla tuolla, saanut pakit ja siksi vihoittelet Stefulle? Joku syyhän tuolle vihalle on.
Vierailija kirjoitti:
Seiskan juttun perusteella vaikuttaa, että Stefanon mielestä vaimoksi kelpaavan olisi pitänyt olla neitsyt.
https://www.seiska.fi/telkkari/maajussi-stefanon-tunteet-kuumenevat-mor… :
"- Miten voi olla, että kaltaisesi nainen, joka on sosiaalinen, kommunikoiva ja kaunis, ei ole vielä tavannut ketään? Vai oletko tavannut ja sitten eronnut? Stefano tenttaa englanniksi." ... "- En ole eilisen teeren poikia."... "...kertoo Stefanolle, että hänen ex-puolisonsa oli egyptiläinen. - Siinäs näet, minä tiesin, Stefano kuittaa takaisin."
Tämän kaltaisessa tilanteessa jokaisella naisella pitäisi soida hälytyskellot ja lujaa. Ehkä näin kävikin ja sen vuoksi kukaan ei edes halunnut hyödyntää edes ulkomaanmatkaa.
Pakko nyt sen verran puolustaa Stefanoa, että ei kai tuossa neitsyydestä ollut kyse vaan siitä, että on ollut suhteessa arabin kanssa. Ja tämähän hän päätteli siitä kielestä, jota tämä nainen käytti, eli ei ollut tavallista matkailusanastoa vaan sellaisia ilmaisuja, joita tulee vastaan parisuhteissa. Itsekään en osaa mieheni kieltä juuri lainkaan, mutta osaan kyllä kirosanoja. Tästä voi varmaan kuka tahansa päätellä, että en ole opetellut kieltä itsekseni tai missään kielikursseilla.

Mikä juttu tämä oli? Ei halunnut naista kun oli jo seurustellut aiemmin arabin kanssa?
"Little bit used is ok" on lapsellista rikkinäistä rallienglantisössötystä, jonka olisi voinut muotoilla diplomaattisemmin ja silti ihan ymmärrettävästi, jos vaan olisi äly, tyyli ja tilannetaju antanut myöden.
Vihakortti ei nyt auta tässä pelissä. Muutenhan kaikki vihaavat jokaikistä, jota kritisoivat, kyseenalaistavat ja varsinkin jokaista yksilöä, jota eivät huoli lyhyt/pitkäaikaisesti parittelu- tai elämänkumppanikseen. Kaikki yhtään alle täydet pisteet koulussa oppilailleen kokeesta aiheestakin antaneet opettajat vain vihaavat, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seiskan juttun perusteella vaikuttaa, että Stefanon mielestä vaimoksi kelpaavan olisi pitänyt olla neitsyt.
https://www.seiska.fi/telkkari/maajussi-stefanon-tunteet-kuumenevat-mor… :
"- Miten voi olla, että kaltaisesi nainen, joka on sosiaalinen, kommunikoiva ja kaunis, ei ole vielä tavannut ketään? Vai oletko tavannut ja sitten eronnut? Stefano tenttaa englanniksi." ... "- En ole eilisen teeren poikia."... "...kertoo Stefanolle, että hänen ex-puolisonsa oli egyptiläinen. - Siinäs näet, minä tiesin, Stefano kuittaa takaisin."
Tämän kaltaisessa tilanteessa jokaisella naisella pitäisi soida hälytyskellot ja lujaa. Ehkä näin kävikin ja sen vuoksi kukaan ei edes halunnut hyödyntää edes ulkomaanmatkaa.
Pakko nyt sen verran puolustaa Stefanoa, että ei kai tuossa neitsyydestä ollut kyse vaan siitä, että on ollut suhteessa arabin kanssa. Ja tämähän hän päätteli siitä kielestä, jota tämä nainen käytti, eli ei ollut tavallista matkailusanastoa vaan sellaisia ilmaisuja, joita tulee vastaan parisuhteissa. Itsekään en osaa mieheni kieltä juuri lainkaan, mutta osaan kyllä kirosanoja. Tästä voi varmaan kuka tahansa päätellä, että en ole opetellut kieltä itsekseni tai missään kielikursseilla.
Oli kyse mistä hyvänsä niin tuo potentiaalisen tulevan kumppanin entiseen elämään, joka ei muille kuulu, takertuminen ei lupaa hyvää. Ei myöskään se, että on liian vieraskielinen kumppani, kun ei ole ymmärrystä.
Morsiammet tenttasi Stefua kuin TE-keskuksen tädit työnhakijaa. 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seiskan juttun perusteella vaikuttaa, että Stefanon mielestä vaimoksi kelpaavan olisi pitänyt olla neitsyt.
https://www.seiska.fi/telkkari/maajussi-stefanon-tunteet-kuumenevat-mor… :
"- Miten voi olla, että kaltaisesi nainen, joka on sosiaalinen, kommunikoiva ja kaunis, ei ole vielä tavannut ketään? Vai oletko tavannut ja sitten eronnut? Stefano tenttaa englanniksi." ... "- En ole eilisen teeren poikia."... "...kertoo Stefanolle, että hänen ex-puolisonsa oli egyptiläinen. - Siinäs näet, minä tiesin, Stefano kuittaa takaisin."
Tämän kaltaisessa tilanteessa jokaisella naisella pitäisi soida hälytyskellot ja lujaa. Ehkä näin kävikin ja sen vuoksi kukaan ei edes halunnut hyödyntää edes ulkomaanmatkaa.
Niin. Myös muuallakin löytyy vielä miehiä, jotka eivät tykkää, että nainen on kiertopalkintona ollut.
Miehillä itsellään yleensä onkin vain kaksi ääripäätä: i n c e l tai mättähältämättähälle-häntäheikki
Tautinen ja moraaliton häntäheikki itse saa astua ja läpikäydä kaikki haluamansa esineet vaikka väkisin, mutta naisen pitää olla alistuva, kaikkeen suostuvainen neitsytnymfomaani ja pysyä alvariinsa sellaisena.
Itse en ole huolinut enkä huolidi miestä joka on uittanut itseään missä sattuu. Aika yleinen käytöntö nykyään minun ikäisillä naisilla (25). Näille "panomiehille" saattaa käydä tulevaisuudessa kalpaten
Tässä kuvassa Stefano näyttää ikäistään huomattavasti vanhemmalta:
https://www.instagram.com/p/CKUVsF3sxLU/