Onko nykyvanhemmat jotenkin enemmän hukassa lastensa kanssa kuin ennen?

Tiedän yhden lapsen, joka saa tehdä ihan mitä lystää. Ikää 8v.

Saa lyödä, potkia, kiroilla, puhua tosi rumasti vanhemmistaan, mummostaan, papastaan.. terrorisoi kaikkia ja kaikkea. Aikuiset ei voi puhua edes keskenään, kun lapsi on koko ajan katomuakatomuakatomua...

Mikä pahinta, äiti ei anna kenenkään puuttua asiaan. Sitten itkee väsymystään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän toisenlainen näkökulma asiaan: rajojen asettaminen on tämän päivän vanhemmille vaikeaa myös siksi, että joutuu menemään vastavirtaan ja poikkeamaan yleisestä käytännöstä. Jos lapsi vertaa omia sääntöjään kavereiden sääntöihin, hän voi kokea vanhemmat epäreiluina.

Meillä lapsilla on ollut selkeät rajat: kotiintuloajat, säännölliset ruoka-ajat, velvollisuus hoitaa tietyt kotityöt ja omat kouluhommat, nukkumaanmenoajat. Siis perusjuttuja, mielestäni normaaliin ja hyvään vanhemmuuteen kuuluvia asioita.

Lasten tultua teini-ikään yksi heistä alkoi kovasti miettiä lapsuuttaan ja verrata sitä ystäviensä kokemuksiin. Hän tuli siihen tulokseen, että olemme olleet kohtuuttoman tiukkoja. Lapsi kertoi ajatuksistaan koulupsykologille, joka teki lastensuojeluilmoituksen. Lapsi sijoitettiin kiireellisesti.

Lastensuojelu kävi perheemme asiat läpi perin pohjin eikä löytänyt huomautettavaa. Saimme tukea sille, että olemme toimineet kuten vanhempien kuuluu toimia. Teinille kerrottiin, että vanhemmat voivat asettaa rajoja ja lapsilta voi vaatia kotitöiden hoitamista. 

Kokemus oli rankka. Helpommalla olisimme päässeet, jos olisimme olleet yhtä "reiluja" kuin kavereiden vanhemmat.

Se on kyllä totta, että helpommalla olisitte sekä te että lapsi päässeet, kun olisitte seuranneet ajan henkeä. Ihminen on sillä tavalla sopeutuvainen eläin, että hän vertaa aina itseään toisiin.

Sotien jälkeen esimerkiksi lapset eivät saaneet juurikaan positiivista huomiota, elintaso oli hyvin alhainen ja raju ruumiillinen kuritus oli melko yleistä. Boomerit kuitenkin selvisivät, koska heillä oli toisensa. Se oli sitä aikaa.

Sen sijaan jos nykypäivänä joku eläisi 40-luvun mittapuulla ihan ok lapsuuden, hän taatusti traumatisoituisi, koska ympärillä toisilla olisi ruokaa ja näkyvää rakkautta.

Teidän kasvatustyylinne on ilmiselvästi ollut autoritäärinen, ja lapsenne on kokenut sen kohtuuttomana. Varmasti tyylissänne on ollut paljon hyvääkin, mutta sitä on kuitenkin leimannut sellainen ehdottomuus, että olette päätyneet konfliktiin. Eli kyllä, vähän reilumpi olisi kannattanut olla.

Kasvatustyylimme on kaikkea muuta kuin autoritäärinen. Asioista on keskusteltu, lapsia on kuultu ja yhdessä sovittu asioista, iän karttuessa yhä enemmän. Kaikesta ei kuitenkaan voi tai pidäkään neuvotella vaan osa asioista kuuluu vanhempien päätettäväksi. Tämä ei tee kasvatustyylistämme autoritääristä. Meillä on useampi lapsi ja ainoastaan yksi on ollut tyytymätön sääntöihimme. Lastensuojeluprosessin aikana hänenkin käsityksensä muuttui ja alkoi nähdä asioita toisella tavalla. Konflikti selvisi ja kaikki on meillä hyvin.

No jaa. Omassa lapsuudessa ysärillä meidät päiväkoti-ikäiset lapset tuupattiin pihalle pois jaloista koko päiväksi, eikä sisälle saanut mennä ilman todella painavaa syytä. Ja ei, ei ollut aikuisia mukana valvomassa.

Näin siis meillä ja monella muulla pihan lapsista.

Että sellaista parempaa vanhemmuutta oli ennen.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden lapsen, joka saa tehdä ihan mitä lystää. Ikää 8v.

Saa lyödä, potkia, kiroilla, puhua tosi rumasti vanhemmistaan, mummostaan, papastaan.. terrorisoi kaikkia ja kaikkea. Aikuiset ei voi puhua edes keskenään, kun lapsi on koko ajan katomuakatomuakatomua...

Mikä pahinta, äiti ei anna kenenkään puuttua asiaan. Sitten itkee väsymystään.

Sekin että lapsi hakee negatiivisilla keinoilla huomioita ei aina tarkoita sitä etteikö saa tarpeeksi huomiota!! Joskus voi olla että vanhemmat eivät muuta teekään kun tanssi jatkuvasti lapsen ympärillä ja pelkää sen raivareita. Ja lapsi hakee vaan entistä agressiivisemmin niitä rajoja.

Some-elämä monen lapsen ja vanhemman kaikkein rakkain. Ihmisestä ja oikeasti läsnäolemisesta ei niin väliä.

Tunnevammaisuus yhä useamman vanhemman ja lapsen kohtalo: perheelliset miehet nettipor... non addiktoimia,

aikuiset, nuoret ja lapset riippuvaisia tietsikkapeleistä,

syödään mitä sattuu hampparievästä milloin sattuu, ei yhteisiä ruoka-aikoja tai muutenkaan rytmiä elämässä,

lapset ja nuoret yöt somessa, ei nukuta kun sekaisin koko unirytmi

käytöstapoja ei opeteta kotona

lapsille ja nuorille ei laiteta rajoja, joka näkyy päivökodeissa ja kouluissa häiriköimisinä, kunnes viineistään poliisi asettaa rajat mm. nuorten kohdalla

Lista on loputon. Hyviä esimerkkejä lasten rajattomuudesta voi katsoa Supernanny- ohjelmasta.

Hemmotellaan lapsia ja ei ole rajoja. Ennen vanhaan oli kyllä ihan liian paljon rajoja ja väkivalta oli yleistä. Pitäisi olla jotain siltä väliltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Ihan päiväkodintätinä voin sanoa, että ei kyllä yksittäisestä lapsesta kannata tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ulkopuolisena jonkin 5min perustella. Todennäköisesti lapsi on hetken kiukunnut, ja sitten jatkanut matkaansa omin jaloin. Kiukkuaminen saattaa tai ei saata olla kyseiselle lapselle normaalia. Se voi liittyä tai olla liittymättä johonkin tapahtumaan, josta sinä et tiedä. Retkille lähtee aina kaksi aikuista tästä syystä: lapset ovat lapsia, ja meillä ei ole kristallipalloa. 3-5-vuotiaiden kanssa ei voi pääsääntöisesti luottaa siihen että kaikki menee nappiin. Itsesäätely on vasta täysin kehitysvaiheessa.

En ikinä arvioi kenenkään vanhemmuutta lapsen käytöksen perusteella. Arvioin sen perusteella miten vanhempi käyttäytyy ja miten hän sanoo voitavansa eri tilanteet. On totta että osa vanhemmista neuvottelee liikaa eikä osaa asettaa rajoja, mutta meidän aikuisten pitää olla reiluja eikä arvostella tuntemattomia lapsia lyhyen viiden minuutin näkymän perusteella. Mitä ideaa siinä edes on, kenelle se on hyödyllistä? Kyllä ne hoitajat sen lapsen tuntevat, ja tietävät mistä ks. lapsen kohdalla on kyse, ja se riittää.

Anteeksi juu täytyy tietenkin ymmärtää kaikenlaista perseilyä. Eihän nyt 5-vuotiaalta voi vaatia vielä mitään. Nämä hoitajat muuten sanoivat siinä toisillensa hiljaa, että jaahas taas sama juttu... Lapselle myös sanoivat että huutamalla ei saa tahtoaan läpi, aina ei voi reagoida tällä tavalla jne. Joten mitä ilmeisimmin tämä raivoaminen on tapa jolla lapsi tottunut saamaan tahtonsa läpi kotona.

Minäpä annan esimerkkipäivän, miksi 4-5-vuotias voi raivota yllättäen päiväkodin retkellä, ilman että kyse on automaattisesti siitä että se on lapset tapa:

Pekka herää aamulla 5.30, koska äidin työt alkavat klo 7. Aamulla on kiire ja hoputus, sillä päiväkodilla on oltava 6.35. Aamupalaa ei keretä ottaa ja päiväkodissa ero ryhmän aikuinen vastaanottaa Pekan. Puoli kahdeksan aikaan Pekan oman ryhmän aikuinen tulee ja menee Pekan ja parin muun kanssa omaan ryhmään. Pekka aloittaa leikit kaverin kanssa näköisenä ja kaveri ei ainakaan Pekan neuvotella ollenkaan leikin kulusta ja sulkee tämän pois leikistä heti kun Pekka yrittää saada äänensä kuuluviin. Sitten on vihdoin aamupala klo 8 ja Pekan jaksaminen paranee. Aamupiirillä aikuiset tekevät mokan, ja pitävät liian pitkän aamupiirin+opetustuokion, joka ei vastaa ollenkaan Pekan koko ryhmän ikätasoista toimintaa. Pekalla ja muutamalla muulla alkaa tulla motorista liikehdintää, josta aikuinen alkaa moittimaan Pekkaa. Liikehdintä on kuitenkin hyvin intuitiivista ja luonnollista pitkään istuttamiseen nähden. Yhdeksältä Pekan ryhmä lähtee ulos ja Pekkaa jo väsyttää, sillä hän on heränyt aikaisin. Lapset joutuvat odottamaan eteisessä vaatteet päällä liian pitkän ajan, koska aikuiset ovat suunnitelleet lähdön huonosti. Lapset valittavat ja ovat levottomia, Pekka mukaan lukien. Pihalle siirtyessä Pekan ryhmä kaveri Matti väittää Pekan etuilevan häntä ja tönii Pekkaa. Pekalla tulee jo pieni itku ja hän sanoo kiukkuisesti että lopeta. Aikuinen kuulee Pekan huudon mutta ei näe tönäisyä, joten hän moittii Pekkaa ja omasta huonosta päivästä johtuen näyttää Pekalle keltaista korttia. Lapset siirtyvät jonoon ja lähtevät retkelle. Jonossa takana oleva lapsi törmäilee Pekkaan ja aiemmasta kokemuksesta johtuen Pekka tulkitsee kaverin tönivän häntä. Pekka huutaa kiukkuisesti että lopeta, toi tönii. Pekan väsymys on jo todella suuri tässä vaiheessa ja Pekan takana oleva kaveri sanoo Pekalle että sä olet tyhmä, mä en enää leiki sun kanssa. Pekka alkaa itkemään ja aikuinen tulkitsee itkun uhmaksi ja kiukuksi ja uhkaa, että Pekka ei pääse ensi kerralla retkelle mukaan. Pekka istuu maahan ja alkaa itkemään. Tien toisella puolen kävelee Tarja 50v ja miettii, mikä tuon lapsen kasvatuksessa on mennyt pieleen. Pekka itkee hetken ja riita kaverin kanssa sovitaan. Retki tehdään loppuun ja Pekan mieli kohenee ruuan ja päiväunen jälkeen.

Ihan todella, jos et ymmärrä millaisia päiväkodin päivät ovat lapsille, niin älä tule väittämään, että pystyt viiden minuutin perusteella päättelemään kenen tahansa lapsen käytöksestä sen miten häntä on kasvatettu.

Juuri näin! Hetki lapsen elämää, ei ole koko elämä.

Toista se oli ennen, kun lapsia ei tarvinnut kasvattaa, kunhan pysyivät elossa. Vanhemmilla ei ollut mitään käsitystä, missä päin kylää lapset olivat, pääasia oli, että eivät pyörineet kotona jaloissa eivät näkyneet tai kuuluneet. Lapset harrastivat, kunhan hoiti itsensä sinne harrastuspaikalle ja kotiin, ei sitä autoa lasten kuskaamiseen hankittu. Koulussa lapset tiettävästi kävivät, sen todisti todistus ja vanhempainilta kerran lukukaudessa. Vanhemmatkin saivat omaa aikaa taukoamattomasti töiden ulkopuolella, kun ei tarvinnut viettää aikaa lasten kanssa saati antaa niiden päättää yhtään mistään. Ja kännätäkin sai ihan rauhassa viikonloppuisin. 

Kyllähän nykyvanhemmat ovat hukassa, kun osallistuvat lapsen elämään, koulunkäyntiin ja harrastuksiin, tukevat, kannustavat ja ovat kiinnostuneita. Ja että vanhemmat ovat vaihtaneet itsekeskeisyyden ja kännäämisen perhekeskeisyyteen ja yhdessä tekemiseen. Ei tästä hyvää seuraa. Lapset saattavat jopa oikeasti olla kiinnostuneita vanhempiensa hoidosta ja voinnista aikanaan kun välit ovat aina olleet läheiset.

En  minä ainakaan ole!

Suurin osa henkisesti kakaroitaan alemnalla tasolla. Elävät somessa, tumputtavat nettipor... le, juovat limppareita ja essoja, sellasia roikkper.. chillailijoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tää pullamössösukupolvi ketkä nyt tulleet vanhemmiksi. Suuri osa vallitseekin vapaaehtoisen lapsettomuuden, koska lapset ovat niiiiiiiiiin raskaita, ei saa tarpeeksi omaa aikaa jne.

Pullamössöt eivät halua mitään ikävää, antavat kaiken periksi lapsilleen, koska se on heille helpompaa. Ainakin juuri sillä hetkellä. Ei jaksa ajatella pidemmälle. Kaikkihetimullenyt.

Just näin. Ajatellaan pidemmälle jätetään pöytä siivoamatta peleissä maali tekemättä. Ollaan pitkä jänteisiä ja odotetaan että kiinnostus ja motivaatio on lakannut kärsivällisyyden nimissä. Sitten ihminen onkin yhden äkin laiska. Jne jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta miksi vanhemmat neuvottelevat jopa pienten taaperoiden kanssa kaikesta? Puetaanko päälle kun lähdetään ulos ja on pakkasta? Miksi tällaista kysytään joka kerta?"

" Siksi ,koska me olemme keskusteleva perhe ja me keskustelemme lastemme kanssa vuorovaikutteisesti ja vältämme vastenmielistä pakottamista, emme usko sellaiseen pedagogiikkaan ja toivomme ja odotamme, suorastaan edellytämme että te täällä kasvattajina ja hoitajina kunnioitatte sitä"

Okei. Mut voitteks te keskustella vuorovaikutteisesti  jossain muualla kun tää päiväkoti meni kiinni jo puoli tuntii sitten ja te neuvottelette siinä edelleen lapsenne kanssa kumpi reimakenkä saadaan ensin laittaa jalkaan . . . .

Mulla räjähtää pää näiden vanhempien vaatimusten kanssa! Mieti kun ryhmässä on 24 lasta ja kaikkien kanssa neuvotellaan erikseen joka asiasta? Ei hyvää päivää...

Mä olin juuri tuollaisessa ryhmässä kasvattajana jossa piti _jokaisen_ kanssa erikseen neuvotella ja maanitella, muuten tuli kirjaimellisesti nyrkistä ja tavarat lensi. Paloin loppuun.

Ei. Ennen vanhemmat oli hukassa, mutta toisella tavalla. Silloin oltiin usein liian autoritäärisiä eikä lasten tunne-elämää huomioitu.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä oikeastaan usko. Kyllä ennen oltiin ihan yhtä hukassa. Se ei vain näkynyt sivullisille vaan enemmän niille lapsille päin. Täsmälääke häiritsevään käytökseen oli häpeärangaistus, tukkapölly tai piiska. Varastoon lukitseminen ja nälässä pito kuuluivat myös keinovalikoimaan.

Lapset kasvoivat uskomaan, että he ovat pahoja ja ansainneet kurinpitonsa, ja kostivat sitten tätä heikommilleen vaikkapa työelämässä ja myöhemmin omille lapsilleen. Käytös kyllä ohjautui sallittuun suuntaan, mutta ei sisäisen tasapainon vaan pelon kautta.

Hyviä kasvattajia on ollut aina, kaikki vaan eivät heihin kuulu.

Ahaa? Itse olen 80-luvun penska ja itse että kaikki kaverit ja muutkin saivat remmistä tai luunappia jos perseili(ei muuten tietenkään) Ja kukaan meistä, ihmisistä jotka tunsin siihen aikaan ei ole kasvanut kieroon tai ole mikään kiusaaja, kaikista tuli normaaleja aikuisia ja nykyään perheet, kukaan ei koskaan edes muistanut että hui hitsi,kyllä olen niin traumatisoitunut kun sain risulla pari kertaa persukselle kun pahojani tein.

Kyllä se on niin että näistä moniongelmaisista nykyajan ipanoista joita ei koskaan kuriteta millään tavalla niitä kiusaajia ja kaverin surmaajia tulee. Alapeukuttakaa miten tahdotte mutta totuus ei pala tulessakaan. 

Pitäisi ottaa ainakin näin surkeina talous aikoina lapsituet pois äkkiä että tyhmät ei lisäänny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä oikeastaan usko. Kyllä ennen oltiin ihan yhtä hukassa. Se ei vain näkynyt sivullisille vaan enemmän niille lapsille päin. Täsmälääke häiritsevään käytökseen oli häpeärangaistus, tukkapölly tai piiska. Varastoon lukitseminen ja nälässä pito kuuluivat myös keinovalikoimaan.

Lapset kasvoivat uskomaan, että he ovat pahoja ja ansainneet kurinpitonsa, ja kostivat sitten tätä heikommilleen vaikkapa työelämässä ja myöhemmin omille lapsilleen. Käytös kyllä ohjautui sallittuun suuntaan, mutta ei sisäisen tasapainon vaan pelon kautta.

Hyviä kasvattajia on ollut aina, kaikki vaan eivät heihin kuulu.

Ahaa? Itse olen 80-luvun penska ja itse että kaikki kaverit ja muutkin saivat remmistä tai luunappia jos perseili(ei muuten tietenkään) Ja kukaan meistä, ihmisistä jotka tunsin siihen aikaan ei ole kasvanut kieroon tai ole mikään kiusaaja, kaikista tuli normaaleja aikuisia ja nykyään perheet, kukaan ei koskaan edes muistanut että hui hitsi,kyllä olen niin traumatisoitunut kun sain risulla pari kertaa persukselle kun pahojani tein.

Kyllä se on niin että näistä moniongelmaisista nykyajan ipanoista joita ei koskaan kuriteta millään tavalla niitä kiusaajia ja kaverin surmaajia tulee. Alapeukuttakaa miten tahdotte mutta totuus ei pala tulessakaan. 

Totuus ei pala tulessakaan, kirjoituksesi ei ole totta kuin korkeintaan omalla kohdallasi. Ongelmaperheissä lapsia kuritettiin remmillä mutta tavallisissa perheissä sellaista ei tapahtunut. Näitä remmistä kirjoittelevia aina täällä esiintyy, heitä on vain muutama, keksivät toinen toistaan hurjempia juttuja, jotain  sairaita fetissejä heillä ilmeisesti on,

Vierailija kirjoitti:

Saattaa olla. Maailmakin on muuttunut. Apua ei saa ja toisaalta yleinen asenne on se, että kaikki tehdään lapsentahtisesti. Mistä taas on seurannut se, että lasta ei "saa" ottaa kiinni esim jos on kiire, eikä ääntä saa korottaa vaikka olisi tarve. Jos korotat ääntä tai vaihditat lapsen menoa, soittaa joku huoli-ilmoituksen viranomaisille.

Vaikka aikaisemmin (esim 15v sitten) oli ihan normaalia sanoa kolme kertaa kivasti ja sitten ärähtää tarpeen vaatiessa tai viedä lapsi vauhdilla toivottuun paikkaan, jos lapsi ei pistä tossua toisen eteen pyydettäessä

Eli hukassa oltiin jo tuolloin 15v sitten. Tuollaiset kaikenmaailman tekniikat läheisen ihmisen kontrollointiin, käskemiseen, motivointiin, estämiseen yms yms ovat merkki siitä että hukassa ollaan jo ihan maksimaalisesti. Mutta ehkä pieni ero on nyt sitten tälläinen:

-15v sitten vanhemmat tekivät kontrolliväkivaltaa lapsilleen. Sairasta.

-Nykyään lapset tekevät kontrolliväkivaltaa vanhemmilleen. Mielisairasta.

----

Jokatapauksessa, viimeistään toisen maailmansodan jälkeen länsimaissa aikuiset menettivät järkensä ja siksi lapset ovat olleet hukassa. Tuon sodan jälkeen tosiaan taidettiin hirveällä vimmalla puhua kasvatuksesta. Perheenjäsenet pistettiin rooleihin: vanhemmat ja lapset. Vanhempien kuului tehdä vanhempien asiat eli kasvatus. Lasten kuului tehdä lasten asiat eli kasvaminen. Sairasta.

Ainoastaan ihminen joka ei ole kasvanut terveeksi kypsäksi aikuiseksi asettaa itse itsensä jonkinlaiseen rooliin. Armeijassa on rooli väkisinkin, siellä esimiehet antavat sinulle roolin eli "alokas" tai "kersantti" tai "luutnantti" tai mitälie. Kotona voit olla oma itsesi, sinulla ei ole roolia. Jos asetat itsesi kotona läheistesi kanssa rooliin "minä olen vanhempi/isä/äiti" niin sinä olet sairas, sinulla ei ole omaa sisäistä kypsää identiteettiä, ei omaa sisäistä tasapainoa, sinua ei itsessään ole olemassa vaan olet olemassa ainoastaan muiden ihmisten kautta. Pystyt pitämään itsesi tasapainossa ainoastaan tuollaisella roolileikillä - olet tasapainossa suhteessa muihin ihmisiin. Silloin joudut jatkuvasti ylläpitämään niitä suhteita ja pahimmassa tapauksessa kontrolloimaan muiden käytöstä - ihan vain jotta et menettäisi järkeäsi. Ja jos todella kuvittelet että silloin kaikki on hyvin, kaikki on juuri niinkuin kuuluukin, että sinä teet hyvin kun "kasvatat" lapsiasi väkivallalla, niin sinä olet narsisti.

Toisen maailmansodan jälkeen länsimaissa ihmiset lakkasivat kasvamasta aikuisiksi. Aikuiset ovat sisäisiä sairaita lapsia jotka käyttävät omia lapsiaan oman hataran egonsa tasapainottamiseen ja kutsuvat tuota "kasvattamiseksi". Tällä lailla he asettavat lapsensa aivan hirvittävän emotionaalisen taakan alaisiksi niin että lapsetkin aivan varmasti sairastuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaa olla. Maailmakin on muuttunut. Apua ei saa ja toisaalta yleinen asenne on se, että kaikki tehdään lapsentahtisesti. Mistä taas on seurannut se, että lasta ei "saa" ottaa kiinni esim jos on kiire, eikä ääntä saa korottaa vaikka olisi tarve. Jos korotat ääntä tai vaihditat lapsen menoa, soittaa joku huoli-ilmoituksen viranomaisille.

Vaikka aikaisemmin (esim 15v sitten) oli ihan normaalia sanoa kolme kertaa kivasti ja sitten ärähtää tarpeen vaatiessa tai viedä lapsi vauhdilla toivottuun paikkaan, jos lapsi ei pistä tossua toisen eteen pyydettäessä

Kyllä meillä ainakin koroitetaan ääntä ja välillä myös napataan syliin taapero ja puetaan väkisin päälle jos ei muuten ehditä. En ole ajatellut että se olisi väärin...

Niin meilläkin. Siksi tiedän että siitä tehdään huoli-ilmoituksia herkästi. Sosiaalitoimi ei ole asiasta huolestunut, mutta naapurin tädit kyllä. Samoin nuoret kaikki tietävät (usein tosin lapsettomat) helposti tulevat kommentoimaan

Naapurin tädit, pistäkää niille suu suppuun.Niin kauan kuin lapsi vihaajat vanhat eläkeläis-naiset saa mellastaa,valitaa lapsista  ja nuorista.Tekevät sen ihan siihen asti,  kun niiden suu tukitaan.Sivulisena täysin eri ajan jaksoina  ,kun 1 henkilö  vanha nainen: luulee Heka-kontula omistavansa koko kerrostalojen pihat ja koulunkin piha alueella,  siinä vieressä.Uskomatonta hänen käytös:  Jos lapsi,lapset tai nuoret liikuu,raivoaa heille,kun aikuisia ei pakalla ja ajamassa pois.Ei mitään oikeutta puutua vieraiden lapsien nuorten kävely koulun tai kerrostalo pihat kotia,ystäville.Vuokralla kuitenkin jos otte Heka  ,on asukas-nevoja,ketä syytä syytetään,sinne vaan kontaktit.Osake- talojen systeemiä en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaa olla. Maailmakin on muuttunut. Apua ei saa ja toisaalta yleinen asenne on se, että kaikki tehdään lapsentahtisesti. Mistä taas on seurannut se, että lasta ei "saa" ottaa kiinni esim jos on kiire, eikä ääntä saa korottaa vaikka olisi tarve. Jos korotat ääntä tai vaihditat lapsen menoa, soittaa joku huoli-ilmoituksen viranomaisille.

Vaikka aikaisemmin (esim 15v sitten) oli ihan normaalia sanoa kolme kertaa kivasti ja sitten ärähtää tarpeen vaatiessa tai viedä lapsi vauhdilla toivottuun paikkaan, jos lapsi ei pistä tossua toisen eteen pyydettäessä

Eli hukassa oltiin jo tuolloin 15v sitten. Tuollaiset kaikenmaailman tekniikat läheisen ihmisen kontrollointiin, käskemiseen, motivointiin, estämiseen yms yms ovat merkki siitä että hukassa ollaan jo ihan maksimaalisesti. Mutta ehkä pieni ero on nyt sitten tälläinen:

-15v sitten vanhemmat tekivät kontrolliväkivaltaa lapsilleen. Sairasta.

-Nykyään lapset tekevät kontrolliväkivaltaa vanhemmilleen. Mielisairasta.

----

Jokatapauksessa, viimeistään toisen maailmansodan jälkeen länsimaissa aikuiset menettivät järkensä ja siksi lapset ovat olleet hukassa. Tuon sodan jälkeen tosiaan taidettiin hirveällä vimmalla puhua kasvatuksesta. Perheenjäsenet pistettiin rooleihin: vanhemmat ja lapset. Vanhempien kuului tehdä vanhempien asiat eli kasvatus. Lasten kuului tehdä lasten asiat eli kasvaminen. Sairasta.

Ainoastaan ihminen joka ei ole kasvanut terveeksi kypsäksi aikuiseksi asettaa itse itsensä jonkinlaiseen rooliin. Armeijassa on rooli väkisinkin, siellä esimiehet antavat sinulle roolin eli "alokas" tai "kersantti" tai "luutnantti" tai mitälie. Kotona voit olla oma itsesi, sinulla ei ole roolia. Jos asetat itsesi kotona läheistesi kanssa rooliin "minä olen vanhempi/isä/äiti" niin sinä olet sairas, sinulla ei ole omaa sisäistä kypsää identiteettiä, ei omaa sisäistä tasapainoa, sinua ei itsessään ole olemassa vaan olet olemassa ainoastaan muiden ihmisten kautta. Pystyt pitämään itsesi tasapainossa ainoastaan tuollaisella roolileikillä - olet tasapainossa suhteessa muihin ihmisiin. Silloin joudut jatkuvasti ylläpitämään niitä suhteita ja pahimmassa tapauksessa kontrolloimaan muiden käytöstä - ihan vain jotta et menettäisi järkeäsi. Ja jos todella kuvittelet että silloin kaikki on hyvin, kaikki on juuri niinkuin kuuluukin, että sinä teet hyvin kun "kasvatat" lapsiasi väkivallalla, niin sinä olet narsisti.

Toisen maailmansodan jälkeen länsimaissa ihmiset lakkasivat kasvamasta aikuisiksi. Aikuiset ovat sisäisiä sairaita lapsia jotka käyttävät omia lapsiaan oman hataran egonsa tasapainottamiseen ja kutsuvat tuota "kasvattamiseksi". Tällä lailla he asettavat lapsensa aivan hirvittävän emotionaalisen taakan alaisiksi niin että lapsetkin aivan varmasti sairastuvat.

PS. Tosiaan, sairaissa narsistiperheissä on roolit. Kunkin perheenjäsenen rooli määrää mitkä hänen tehtävänsä ovat.

Edelleen maailmalla on joitain seutuja joissa ihmiset ovat melkolailla terveitä kypsiä aikuisia. Heillä ei perheissä ole rooleja, eikä kullakin perheenjäsenellä ole omia tehtäviä rooliensa mukaisesti. Sen sijaan on perheen tehtävät. Asiat jotka perheen tulee saada aikaiseksi. Niitä asioita sitten tehdään yhdessä. Kukin tekee jotain - ei roolinsa mukaisesti vaan kykyjensä mukaisesti.

---

Mitä pahemmin ihmiskunta sairastuu sitä enemmän elämä alkaa olla pelkkää roolipeliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä oikeastaan usko. Kyllä ennen oltiin ihan yhtä hukassa. Se ei vain näkynyt sivullisille vaan enemmän niille lapsille päin. Täsmälääke häiritsevään käytökseen oli häpeärangaistus, tukkapölly tai piiska. Varastoon lukitseminen ja nälässä pito kuuluivat myös keinovalikoimaan.

Lapset kasvoivat uskomaan, että he ovat pahoja ja ansainneet kurinpitonsa, ja kostivat sitten tätä heikommilleen vaikkapa työelämässä ja myöhemmin omille lapsilleen. Käytös kyllä ohjautui sallittuun suuntaan, mutta ei sisäisen tasapainon vaan pelon kautta.

Hyviä kasvattajia on ollut aina, kaikki vaan eivät heihin kuulu.

Ahaa? Itse olen 80-luvun penska ja itse että kaikki kaverit ja muutkin saivat remmistä tai luunappia jos perseili(ei muuten tietenkään) Ja kukaan meistä, ihmisistä jotka tunsin siihen aikaan ei ole kasvanut kieroon tai ole mikään kiusaaja, kaikista tuli normaaleja aikuisia ja nykyään perheet, kukaan ei koskaan edes muistanut että hui hitsi,kyllä olen niin traumatisoitunut kun sain risulla pari kertaa persukselle kun pahojani tein.

Kyllä se on niin että näistä moniongelmaisista nykyajan ipanoista joita ei koskaan kuriteta millään tavalla niitä kiusaajia ja kaverin surmaajia tulee. Alapeukuttakaa miten tahdotte mutta totuus ei pala tulessakaan. 

Sait minulta juuri yläpeukun, kanssasi täsmälleen samaa mieltä!

Kova, tarvittaessa jopa fyysinen kurinpito on demonisoitu ja kriminalisoitu, ja sen myötä sen käyttö on vähentynyt murto-osaan siitä mitä se oli menneinä aikoina.

Samaan aikaan ja samassa tahdissa lasten kurittomuus, rajattomuus ja väkivaltaisuus on räjähdysmäisesti kasvanut.

Joku palstan ”väkivalta synnyttää väkivaltaa”-lässyttäjä voisi selittää tämän ilmiön jos osaa...