Onko nykyvanhemmat jotenkin enemmän hukassa lastensa kanssa kuin ennen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pihvinen kirjoitti:

Koen ainakin itse että vanhemmilta on viety keinot saada se lapsi kuriin. Minkäänlainen tukkapölly, luunappi tai äänenkorottaminen on kiellettyä ja ei missään nimessä ok ainakaan julkisella paikalla.

Joko omat lapset on sen luokan luupäitä tai itsellä ei vain kasvattajana taidot riitä tilannetta ratkaisemaan.

Entä sitten, jos tukkapöllyt ja luunapit eivät tehoa lapseen? Miten pitkälle olisit silloin menemään, pieksäisitkö lapsesi henkihieveriin?

Väkivallalla ja kurituksella ei ratkaista asiaa, vaan puhumalla, oli sitten kysymys lapsesta tai kansakunnasta. Siinähän voimakkaampi käyttää valtaa heikompaan ja näyttää esimerkin lapselle, kuinka asiat voidaan ratkaista ja se opittu väkivallan malli siirtyy vanhemmilta lapselle, jota lapsi käyttää heikompiin hiekkalaatikolla ja muihin kavereihin.

Tämä oivallettiin jo 50-luvulla ja jo silloin sitä yleisesti paheksuttiin.

50-luvulla paheksuttiin? Miten vasta 80-luvulla kiellettiin kuritusväkivalta laissa, jos lasten kurittaminen oli jo vuosikymmeniä aiemmin paheksuttua? 

Kielto perustuu Unicefin Lasten oikeuksien julistukseen, Unicef esitti sitä hyväksyttäväksi vuonna  1979, kaikki maailman maat lukuun ottamatta USA ja Somalia sen ratifioivat, kuitenkin vain 10 % maailman valtioista on ottanut sen lakeihinsa, muille se on pelkkä Unicefin suositus. Tässä syy miksi Suomen lakiin se otettiin vuonna 1984, kyllä heti sodan jälkeen lasten ruumiillista kuritusta paheksuttiin, kouluissa se oli laissa kielletty jo vuonna 1914,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaltaan tähän ilmiöön vaikuttaa varmaan se, että kasvatustavat on muuttuneet. Omat vanhempani muistavat hyvinkin elävästi, että fyysiset rangaistukset olivat melkein normi. Että koulussa pelättiin karttakeppiä. Toisaalta minua ei ole vanhempien/opettajien toimesta ikinä rankaistu esim. tukistamalla, mutta muistan kyllä että minulle on muuten suututtu tosi mitättömistä asioista ja sitten jätetty yksin itkemään ja rauhoittumaan. Omien lasteni kohdalla toki suutun ja korotan ääntäni joskus, mutta yhteenotoista huolimatta pienten kanssa istutaan sylikkäin ja isompien kanssa muuten lähellä, kunnes tilanne rauhoittuu. 

Eri ikäryhmien välillä tässähän on selkeä ero toimintamalleihin. Ehkä mä näytän siltä, että mä olen hukassa lasteni kanssa, kun sylittelen ja rauhoittelen tunnekuohuista lasta. Ehkä se näyttää siltä, että nyt lapsi vie äitiä kuin litran mittaa :D Ulkopuolinen ei myöskään tiedä, onko lapsella oikeasti suru vai vaan känkkäränkkä. 

Kyllä meillä rajat on ja lapset tietävät ne. Päiväkodin kanssa on hyvät välit ja haasteista kyllä kerrotaan ja niitä käsitellään sitten kotonakin. Se, että harjoittelen lapsen kanssa päätöksentekoa esittämällä vaihtoehtoja ja antamalla lapsen päättää, voi näyttää jonkun mielestä siltä, että meillä mennään lapsen mielen mukaan. Minusta se näyttää siltä, että lapsi harjoittelee päätöksentekoa ja tuo oman mielipiteensä kuultavaksi. Ehkä jonkun mielestä se ei ole tärkeää, minun mielestäni on. 

Ja kyllä, olin juuri sellainen hössöttäjä-äiti ensimmäisen lapsen kohdalla. Kiipeilyteline oli ihan kauhistus ja tietenkin lapsi rakasti sitä. Ekoja asioita, mitä muistan tytön todella toistaneen oli aina puistossa "Mene kauemmas" kun kyttäsin kiipeilevää lasta hänen mielestään liian läheltä :D Harjoitteluahan tämä siis on vanhemmillekin jokaisen lapsen kohdalla. 

Olet juuri sellainen ristiriitainen vanhempi. Eli kun lapsi käyttäytyy huonosti, suutut (tuskin muusta syystä suutut, paitsi jos lapsi todella käyttäytyy huonosti) ja lapselle tulee paha mieli, niin sitten pahoittelet itse omaa suuttumistasi ja lapsi saa ristiriitaisen viestin. Jos on jo päiväkoti-ikäisenä haasteita kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa, niin että niitä pitää ihan erikseen käsitellä, yleensä vika on kasvatuksessa, valitettavasti.

On eri asia lohduttaa lasta kuin pahoitella omaa käytöstä. Tilanteen läpikäynti auttaa lasta ymmärtämään syy-seuraussuhteita sekä omia että aikuisen tunteita ja reaktioita. Ja myös sitä, että välillä kuohuu ja suututtaa ja se ei ole maailmanloppu. Ja että vanhemmat rakastavat silti. 

Mielestäni on myös tärkeää, että vanhempi pahoittelee omaa ylireagointiaan lapselta, jos niin käy.  

Tosi usein näkee sitä että vanhemmat hyvittelee lapselle sitä jos ovat jostain napakammin sanoneet/suuttuneet jostain vähintäänkin aiheesta. Se jos mikä antaa ristiriitaisen viestin lapselle.

Mitenkäs aikuisten kesken? Jos olet suuttunut ja huutanut puolisollesi, annatko ristiriitaisen viestin jos pyydät myöhemmin anteeksi?

Sepä se kun lapsi ei ole yhtä kuin aikuinen. Tämä ajattelu on ehkä se joka mättää nykyvanhemmissa. Jos aiheesta on suuttunut jostain, puoliso esim kohdellut huonosti, niin mitäpä sitä anteeksi pyytelemään? Kyllä siitå silloin antaa puolisollekin ristiriitaisen viestin, että eipä sillä väliä vaikka jätät esim siivouksen pelkästään minun vastuulleni. Kyllä se on puolison asia silloin pyytää anteeksi, että ei ottanut vastuuta siivouksesta ja on siten kohdellut toista epäoikeudenmukaisesti.

Lapsi ei ole aikuinen. Hänen otsalohkonsa ei ole vielä kehittynyt. Siksi hän tuiskahtelee ja saa itkupotkuraivareita. Aikuisen pitäisi antaa lapselle rauhallisen käyttäytymisen malli. Jos se ei onnistu, aikuinen näyttää kuinka tilanne korjataan eli pyytää anteeksi. Mallioppimonen on tehokkainta oppimista.

Mitä taas tulee aikuisten välisiin asioihin, tuo ”aiheesta suuttuminen” ja anteeksipyynnön ja tapojen parantamisen odottaminen suuttumuksen kohteelta on siinä ja siinä, meneekö se henkisen väkivallan puolelle. Jos sinulla on valittamista puolisosi siivoustasosta, esität asian hänelle rauhallisena, ja etsitte sopivan kompromissin. Ei niin että sinä suutut ja toinen pyytää anteeksi. Puolisosi voi olla vastuussa siivouksesta, mutta sinun tunteistasi ja teoistasi sinun pitää itse ottaa vastuu. Nykyaikana näitä juttuja opetetaan jo päiväkoti-ikäisille.

En tarkoittanut sitä että pidetään mykkäkoulua siihen asti että toinen muuttaa tapansa, vaan kyllä loukatulla on oikeus tunteisiinsa, mitäpä niitä anteeksi pyytelemään? Silloinhan antaa ristiriitaisen viestin, että itse on se raivopää joka suuttuu ilman todellista aihetta, vaikka oikeasti toinen kohtelee epäoikeudenmukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaltaan tähän ilmiöön vaikuttaa varmaan se, että kasvatustavat on muuttuneet. Omat vanhempani muistavat hyvinkin elävästi, että fyysiset rangaistukset olivat melkein normi. Että koulussa pelättiin karttakeppiä. Toisaalta minua ei ole vanhempien/opettajien toimesta ikinä rankaistu esim. tukistamalla, mutta muistan kyllä että minulle on muuten suututtu tosi mitättömistä asioista ja sitten jätetty yksin itkemään ja rauhoittumaan. Omien lasteni kohdalla toki suutun ja korotan ääntäni joskus, mutta yhteenotoista huolimatta pienten kanssa istutaan sylikkäin ja isompien kanssa muuten lähellä, kunnes tilanne rauhoittuu. 

Eri ikäryhmien välillä tässähän on selkeä ero toimintamalleihin. Ehkä mä näytän siltä, että mä olen hukassa lasteni kanssa, kun sylittelen ja rauhoittelen tunnekuohuista lasta. Ehkä se näyttää siltä, että nyt lapsi vie äitiä kuin litran mittaa :D Ulkopuolinen ei myöskään tiedä, onko lapsella oikeasti suru vai vaan känkkäränkkä. 

Kyllä meillä rajat on ja lapset tietävät ne. Päiväkodin kanssa on hyvät välit ja haasteista kyllä kerrotaan ja niitä käsitellään sitten kotonakin. Se, että harjoittelen lapsen kanssa päätöksentekoa esittämällä vaihtoehtoja ja antamalla lapsen päättää, voi näyttää jonkun mielestä siltä, että meillä mennään lapsen mielen mukaan. Minusta se näyttää siltä, että lapsi harjoittelee päätöksentekoa ja tuo oman mielipiteensä kuultavaksi. Ehkä jonkun mielestä se ei ole tärkeää, minun mielestäni on. 

Ja kyllä, olin juuri sellainen hössöttäjä-äiti ensimmäisen lapsen kohdalla. Kiipeilyteline oli ihan kauhistus ja tietenkin lapsi rakasti sitä. Ekoja asioita, mitä muistan tytön todella toistaneen oli aina puistossa "Mene kauemmas" kun kyttäsin kiipeilevää lasta hänen mielestään liian läheltä :D Harjoitteluahan tämä siis on vanhemmillekin jokaisen lapsen kohdalla. 

Olet juuri sellainen ristiriitainen vanhempi. Eli kun lapsi käyttäytyy huonosti, suutut (tuskin muusta syystä suutut, paitsi jos lapsi todella käyttäytyy huonosti) ja lapselle tulee paha mieli, niin sitten pahoittelet itse omaa suuttumistasi ja lapsi saa ristiriitaisen viestin. Jos on jo päiväkoti-ikäisenä haasteita kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa, niin että niitä pitää ihan erikseen käsitellä, yleensä vika on kasvatuksessa, valitettavasti.

On eri asia lohduttaa lasta kuin pahoitella omaa käytöstä. Tilanteen läpikäynti auttaa lasta ymmärtämään syy-seuraussuhteita sekä omia että aikuisen tunteita ja reaktioita. Ja myös sitä, että välillä kuohuu ja suututtaa ja se ei ole maailmanloppu. Ja että vanhemmat rakastavat silti. 

Mielestäni on myös tärkeää, että vanhempi pahoittelee omaa ylireagointiaan lapselta, jos niin käy.  

Tosi usein näkee sitä että vanhemmat hyvittelee lapselle sitä jos ovat jostain napakammin sanoneet/suuttuneet jostain vähintäänkin aiheesta. Se jos mikä antaa ristiriitaisen viestin lapselle.

Mitenkäs aikuisten kesken? Jos olet suuttunut ja huutanut puolisollesi, annatko ristiriitaisen viestin jos pyydät myöhemmin anteeksi?

Sepä se kun lapsi ei ole yhtä kuin aikuinen. Tämä ajattelu on ehkä se joka mättää nykyvanhemmissa. Jos aiheesta on suuttunut jostain, puoliso esim kohdellut huonosti, niin mitäpä sitä anteeksi pyytelemään? Kyllä siitå silloin antaa puolisollekin ristiriitaisen viestin, että eipä sillä väliä vaikka jätät esim siivouksen pelkästään minun vastuulleni. Kyllä se on puolison asia silloin pyytää anteeksi, että ei ottanut vastuuta siivouksesta ja on siten kohdellut toista epäoikeudenmukaisesti.

Lapsi ei ole aikuinen. Hänen otsalohkonsa ei ole vielä kehittynyt. Siksi hän tuiskahtelee ja saa itkupotkuraivareita. Aikuisen pitäisi antaa lapselle rauhallisen käyttäytymisen malli. Jos se ei onnistu, aikuinen näyttää kuinka tilanne korjataan eli pyytää anteeksi. Mallioppimonen on tehokkainta oppimista.

Mitä taas tulee aikuisten välisiin asioihin, tuo ”aiheesta suuttuminen” ja anteeksipyynnön ja tapojen parantamisen odottaminen suuttumuksen kohteelta on siinä ja siinä, meneekö se henkisen väkivallan puolelle. Jos sinulla on valittamista puolisosi siivoustasosta, esität asian hänelle rauhallisena, ja etsitte sopivan kompromissin. Ei niin että sinä suutut ja toinen pyytää anteeksi. Puolisosi voi olla vastuussa siivouksesta, mutta sinun tunteistasi ja teoistasi sinun pitää itse ottaa vastuu. Nykyaikana näitä juttuja opetetaan jo päiväkoti-ikäisille.

En tarkoittanut sitä että pidetään mykkäkoulua siihen asti että toinen muuttaa tapansa, vaan kyllä loukatulla on oikeus tunteisiinsa, mitäpä niitä anteeksi pyytelemään? Silloinhan antaa ristiriitaisen viestin, että itse on se raivopää joka suuttuu ilman todellista aihetta, vaikka oikeasti toinen kohtelee epäoikeudenmukaisesti.

Sinulla on oikeus tunteisiisi, mutta tunteet eivät oikeuta mihin tahansa käytökseen. Ja kun pyydät anteeksi, pyydät anteeksi käytöstäsi etkä tunteitasi.

Jos käytöksesi on loukkaavaa, et ole pelkästään loukattu vaan myös loukkaaja itse. Eli omalla logiikallasi: molemmat suututte eikä kummankaan tarvitse pyydellä anteeksi. Kuulostaa kovasti mykkäkoululta.

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Sinä näit pienen hetken tuon lapsen päivästä etkä voi tietää, mitä kaikkea voi olla kiukuttelun taustalla. Lisäksi muistuttaisin että 4-5v on vielä pieni ja vasta opettelee tunteidensa hallintaa.

Sanoisin kyllä että ovat henkisesti lähempänä lapsiaan kuin mitä esimerkiksi omat boomer-vanhempani olivat. Ymmärtävät paremmin esimerkiksi ihan perusjuttuja jostakin lapsen psyykkisestä kehityksestä. Sen sijaan en tiedä miten tuo digitalisaatio ja maailman muu murros vaikuttaa, tekeekö se sen kaiken tyhjäksi?

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Ihan päiväkodintätinä voin sanoa, että ei kyllä yksittäisestä lapsesta kannata tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ulkopuolisena jonkin 5min perustella. Todennäköisesti lapsi on hetken kiukunnut, ja sitten jatkanut matkaansa omin jaloin. Kiukkuaminen saattaa tai ei saata olla kyseiselle lapselle normaalia. Se voi liittyä tai olla liittymättä johonkin tapahtumaan, josta sinä et tiedä. Retkille lähtee aina kaksi aikuista tästä syystä: lapset ovat lapsia, ja meillä ei ole kristallipalloa. 3-5-vuotiaiden kanssa ei voi pääsääntöisesti luottaa siihen että kaikki menee nappiin. Itsesäätely on vasta täysin kehitysvaiheessa.

En ikinä arvioi kenenkään vanhemmuutta lapsen käytöksen perusteella. Arvioin sen perusteella miten vanhempi käyttäytyy ja miten hän sanoo voitavansa eri tilanteet. On totta että osa vanhemmista neuvottelee liikaa eikä osaa asettaa rajoja, mutta meidän aikuisten pitää olla reiluja eikä arvostella tuntemattomia lapsia lyhyen viiden minuutin näkymän perusteella. Mitä ideaa siinä edes on, kenelle se on hyödyllistä? Kyllä ne hoitajat sen lapsen tuntevat, ja tietävät mistä ks. lapsen kohdalla on kyse, ja se riittää.

Laki ei salli minkäänlaista kuritusta .Jotkut nuoret tarvivat kuritusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Ihan päiväkodintätinä voin sanoa, että ei kyllä yksittäisestä lapsesta kannata tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ulkopuolisena jonkin 5min perustella. Todennäköisesti lapsi on hetken kiukunnut, ja sitten jatkanut matkaansa omin jaloin. Kiukkuaminen saattaa tai ei saata olla kyseiselle lapselle normaalia. Se voi liittyä tai olla liittymättä johonkin tapahtumaan, josta sinä et tiedä. Retkille lähtee aina kaksi aikuista tästä syystä: lapset ovat lapsia, ja meillä ei ole kristallipalloa. 3-5-vuotiaiden kanssa ei voi pääsääntöisesti luottaa siihen että kaikki menee nappiin. Itsesäätely on vasta täysin kehitysvaiheessa.

En ikinä arvioi kenenkään vanhemmuutta lapsen käytöksen perusteella. Arvioin sen perusteella miten vanhempi käyttäytyy ja miten hän sanoo voitavansa eri tilanteet. On totta että osa vanhemmista neuvottelee liikaa eikä osaa asettaa rajoja, mutta meidän aikuisten pitää olla reiluja eikä arvostella tuntemattomia lapsia lyhyen viiden minuutin näkymän perusteella. Mitä ideaa siinä edes on, kenelle se on hyödyllistä? Kyllä ne hoitajat sen lapsen tuntevat, ja tietävät mistä ks. lapsen kohdalla on kyse, ja se riittää.

Anteeksi juu täytyy tietenkin ymmärtää kaikenlaista perseilyä. Eihän nyt 5-vuotiaalta voi vaatia vielä mitään. Nämä hoitajat muuten sanoivat siinä toisillensa hiljaa, että jaahas taas sama juttu... Lapselle myös sanoivat että huutamalla ei saa tahtoaan läpi, aina ei voi reagoida tällä tavalla jne. Joten mitä ilmeisimmin tämä raivoaminen on tapa jolla lapsi tottunut saamaan tahtonsa läpi kotona.

Lapselle voi korottaa ääntä ja viedä kainalossa ja niin edelleen, ne eivät ole pahoinpitelyä.

Pitää uskaltaa olla vanhempi ja ottaa auktoriteettia. Lapsen ja vanhemman välinen suhde ei ole tasa-arvoinen suhde, koska lapsi on riippuvainen vanhemmasta eikä kykene kehitystasonsa vuoksi pitämään huolta omasta parhaastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Ihan päiväkodintätinä voin sanoa, että ei kyllä yksittäisestä lapsesta kannata tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ulkopuolisena jonkin 5min perustella. Todennäköisesti lapsi on hetken kiukunnut, ja sitten jatkanut matkaansa omin jaloin. Kiukkuaminen saattaa tai ei saata olla kyseiselle lapselle normaalia. Se voi liittyä tai olla liittymättä johonkin tapahtumaan, josta sinä et tiedä. Retkille lähtee aina kaksi aikuista tästä syystä: lapset ovat lapsia, ja meillä ei ole kristallipalloa. 3-5-vuotiaiden kanssa ei voi pääsääntöisesti luottaa siihen että kaikki menee nappiin. Itsesäätely on vasta täysin kehitysvaiheessa.

En ikinä arvioi kenenkään vanhemmuutta lapsen käytöksen perusteella. Arvioin sen perusteella miten vanhempi käyttäytyy ja miten hän sanoo voitavansa eri tilanteet. On totta että osa vanhemmista neuvottelee liikaa eikä osaa asettaa rajoja, mutta meidän aikuisten pitää olla reiluja eikä arvostella tuntemattomia lapsia lyhyen viiden minuutin näkymän perusteella. Mitä ideaa siinä edes on, kenelle se on hyödyllistä? Kyllä ne hoitajat sen lapsen tuntevat, ja tietävät mistä ks. lapsen kohdalla on kyse, ja se riittää.

Ehkä omat lapsesi ovat täydellisiä kauhukakaroita ja siksi kukkahattutätinä toteat että et ikinä lapsen käytöksen perusteella arvioi kasvatusta. Minkäs sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Ihan päiväkodintätinä voin sanoa, että ei kyllä yksittäisestä lapsesta kannata tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ulkopuolisena jonkin 5min perustella. Todennäköisesti lapsi on hetken kiukunnut, ja sitten jatkanut matkaansa omin jaloin. Kiukkuaminen saattaa tai ei saata olla kyseiselle lapselle normaalia. Se voi liittyä tai olla liittymättä johonkin tapahtumaan, josta sinä et tiedä. Retkille lähtee aina kaksi aikuista tästä syystä: lapset ovat lapsia, ja meillä ei ole kristallipalloa. 3-5-vuotiaiden kanssa ei voi pääsääntöisesti luottaa siihen että kaikki menee nappiin. Itsesäätely on vasta täysin kehitysvaiheessa.

En ikinä arvioi kenenkään vanhemmuutta lapsen käytöksen perusteella. Arvioin sen perusteella miten vanhempi käyttäytyy ja miten hän sanoo voitavansa eri tilanteet. On totta että osa vanhemmista neuvottelee liikaa eikä osaa asettaa rajoja, mutta meidän aikuisten pitää olla reiluja eikä arvostella tuntemattomia lapsia lyhyen viiden minuutin näkymän perusteella. Mitä ideaa siinä edes on, kenelle se on hyödyllistä? Kyllä ne hoitajat sen lapsen tuntevat, ja tietävät mistä ks. lapsen kohdalla on kyse, ja se riittää.

Ehkä omat lapsesi ovat täydellisiä kauhukakaroita ja siksi kukkahattutätinä toteat että et ikinä lapsen käytöksen perusteella arvioi kasvatusta. Minkäs sitten?

Juurihan kerroin minkä perusteella arvioin. Lue uudestaan ymmärryksen kanssa. Alle eskari-ikäiset lapset eivät todellakaan käyttäydy täydellisesti ja enemmän kertoo aina vanhemmasta, miten hän hoitaa vaikean tilanteen lapsen kanssa kuin se miten lapsi käyttäytyy tilanteessa.

Pidä sinä minua rauhassa kukkatätinä tai kauhulasten äitinä, todennäköisesti työtäni katsellessa et näin ajattelisi ja en minä hirveästi laita arvoa sinun mielipiteellesi muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin kyllä että ovat henkisesti lähempänä lapsiaan kuin mitä esimerkiksi omat boomer-vanhempani olivat. Ymmärtävät paremmin esimerkiksi ihan perusjuttuja jostakin lapsen psyykkisestä kehityksestä. Sen sijaan en tiedä miten tuo digitalisaatio ja maailman muu murros vaikuttaa, tekeekö se sen kaiken tyhjäksi?

Henkisesti lapset kasvattavat lapsia. Ilmankos......

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Laki ei salli minkäänlaista kuritusta .Jotkut nuoret tarvivat kuritusta. 

Eivät tarvitse. Olet väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Ihan päiväkodintätinä voin sanoa, että ei kyllä yksittäisestä lapsesta kannata tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ulkopuolisena jonkin 5min perustella. Todennäköisesti lapsi on hetken kiukunnut, ja sitten jatkanut matkaansa omin jaloin. Kiukkuaminen saattaa tai ei saata olla kyseiselle lapselle normaalia. Se voi liittyä tai olla liittymättä johonkin tapahtumaan, josta sinä et tiedä. Retkille lähtee aina kaksi aikuista tästä syystä: lapset ovat lapsia, ja meillä ei ole kristallipalloa. 3-5-vuotiaiden kanssa ei voi pääsääntöisesti luottaa siihen että kaikki menee nappiin. Itsesäätely on vasta täysin kehitysvaiheessa.

En ikinä arvioi kenenkään vanhemmuutta lapsen käytöksen perusteella. Arvioin sen perusteella miten vanhempi käyttäytyy ja miten hän sanoo voitavansa eri tilanteet. On totta että osa vanhemmista neuvottelee liikaa eikä osaa asettaa rajoja, mutta meidän aikuisten pitää olla reiluja eikä arvostella tuntemattomia lapsia lyhyen viiden minuutin näkymän perusteella. Mitä ideaa siinä edes on, kenelle se on hyödyllistä? Kyllä ne hoitajat sen lapsen tuntevat, ja tietävät mistä ks. lapsen kohdalla on kyse, ja se riittää.

Ehkä omat lapsesi ovat täydellisiä kauhukakaroita ja siksi kukkahattutätinä toteat että et ikinä lapsen käytöksen perusteella arvioi kasvatusta. Minkäs sitten?

Juurihan kerroin minkä perusteella arvioin. Lue uudestaan ymmärryksen kanssa. Alle eskari-ikäiset lapset eivät todellakaan käyttäydy täydellisesti ja enemmän kertoo aina vanhemmasta, miten hän hoitaa vaikean tilanteen lapsen kanssa kuin se miten lapsi käyttäytyy tilanteessa.

Pidä sinä minua rauhassa kukkatätinä tai kauhulasten äitinä, todennäköisesti työtäni katsellessa et näin ajattelisi ja en minä hirveästi laita arvoa sinun mielipiteellesi muutenkaan.

Nämä tietyntyyppiset vanhemmathan vaihtavat aina tämän lässytys vaihteen päälle kun päiväkodin ovesta astutaan sisään, joten aika pieleen menee jos sen perusteella arvioit kasvatusta, vaikka lapsi käyttäytyisi kuin pahin kauhukakara. Tuli muuten mieleen, että monet päiväkodin tädit ovat aika huonoja kasvattajia todellisuudessa, joten turha nostaa itseään jalustalle vain sen takia että sattuu päiväkodissa työskentelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Ihan päiväkodintätinä voin sanoa, että ei kyllä yksittäisestä lapsesta kannata tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ulkopuolisena jonkin 5min perustella. Todennäköisesti lapsi on hetken kiukunnut, ja sitten jatkanut matkaansa omin jaloin. Kiukkuaminen saattaa tai ei saata olla kyseiselle lapselle normaalia. Se voi liittyä tai olla liittymättä johonkin tapahtumaan, josta sinä et tiedä. Retkille lähtee aina kaksi aikuista tästä syystä: lapset ovat lapsia, ja meillä ei ole kristallipalloa. 3-5-vuotiaiden kanssa ei voi pääsääntöisesti luottaa siihen että kaikki menee nappiin. Itsesäätely on vasta täysin kehitysvaiheessa.

En ikinä arvioi kenenkään vanhemmuutta lapsen käytöksen perusteella. Arvioin sen perusteella miten vanhempi käyttäytyy ja miten hän sanoo voitavansa eri tilanteet. On totta että osa vanhemmista neuvottelee liikaa eikä osaa asettaa rajoja, mutta meidän aikuisten pitää olla reiluja eikä arvostella tuntemattomia lapsia lyhyen viiden minuutin näkymän perusteella. Mitä ideaa siinä edes on, kenelle se on hyödyllistä? Kyllä ne hoitajat sen lapsen tuntevat, ja tietävät mistä ks. lapsen kohdalla on kyse, ja se riittää.

Anteeksi juu täytyy tietenkin ymmärtää kaikenlaista perseilyä. Eihän nyt 5-vuotiaalta voi vaatia vielä mitään. Nämä hoitajat muuten sanoivat siinä toisillensa hiljaa, että jaahas taas sama juttu... Lapselle myös sanoivat että huutamalla ei saa tahtoaan läpi, aina ei voi reagoida tällä tavalla jne. Joten mitä ilmeisimmin tämä raivoaminen on tapa jolla lapsi tottunut saamaan tahtonsa läpi kotona.

Minäpä annan esimerkkipäivän, miksi 4-5-vuotias voi raivota yllättäen päiväkodin retkellä, ilman että kyse on automaattisesti siitä että se on lapset tapa:

Pekka herää aamulla 5.30, koska äidin työt alkavat klo 7. Aamulla on kiire ja hoputus, sillä päiväkodilla on oltava 6.35. Aamupalaa ei keretä ottaa ja päiväkodissa ero ryhmän aikuinen vastaanottaa Pekan. Puoli kahdeksan aikaan Pekan oman ryhmän aikuinen tulee ja menee Pekan ja parin muun kanssa omaan ryhmään. Pekka aloittaa leikit kaverin kanssa näköisenä ja kaveri ei ainakaan Pekan neuvotella ollenkaan leikin kulusta ja sulkee tämän pois leikistä heti kun Pekka yrittää saada äänensä kuuluviin. Sitten on vihdoin aamupala klo 8 ja Pekan jaksaminen paranee. Aamupiirillä aikuiset tekevät mokan, ja pitävät liian pitkän aamupiirin+opetustuokion, joka ei vastaa ollenkaan Pekan koko ryhmän ikätasoista toimintaa. Pekalla ja muutamalla muulla alkaa tulla motorista liikehdintää, josta aikuinen alkaa moittimaan Pekkaa. Liikehdintä on kuitenkin hyvin intuitiivista ja luonnollista pitkään istuttamiseen nähden. Yhdeksältä Pekan ryhmä lähtee ulos ja Pekkaa jo väsyttää, sillä hän on heränyt aikaisin. Lapset joutuvat odottamaan eteisessä vaatteet päällä liian pitkän ajan, koska aikuiset ovat suunnitelleet lähdön huonosti. Lapset valittavat ja ovat levottomia, Pekka mukaan lukien. Pihalle siirtyessä Pekan ryhmä kaveri Matti väittää Pekan etuilevan häntä ja tönii Pekkaa. Pekalla tulee jo pieni itku ja hän sanoo kiukkuisesti että lopeta. Aikuinen kuulee Pekan huudon mutta ei näe tönäisyä, joten hän moittii Pekkaa ja omasta huonosta päivästä johtuen näyttää Pekalle keltaista korttia. Lapset siirtyvät jonoon ja lähtevät retkelle. Jonossa takana oleva lapsi törmäilee Pekkaan ja aiemmasta kokemuksesta johtuen Pekka tulkitsee kaverin tönivän häntä. Pekka huutaa kiukkuisesti että lopeta, toi tönii. Pekan väsymys on jo todella suuri tässä vaiheessa ja Pekan takana oleva kaveri sanoo Pekalle että sä olet tyhmä, mä en enää leiki sun kanssa. Pekka alkaa itkemään ja aikuinen tulkitsee itkun uhmaksi ja kiukuksi ja uhkaa, että Pekka ei pääse ensi kerralla retkelle mukaan. Pekka istuu maahan ja alkaa itkemään. Tien toisella puolen kävelee Tarja 50v ja miettii, mikä tuon lapsen kasvatuksessa on mennyt pieleen. Pekka itkee hetken ja riita kaverin kanssa sovitaan. Retki tehdään loppuun ja Pekan mieli kohenee ruuan ja päiväunen jälkeen.

Ihan todella, jos et ymmärrä millaisia päiväkodin päivät ovat lapsille, niin älä tule väittämään, että pystyt viiden minuutin perusteella päättelemään kenen tahansa lapsen käytöksestä sen miten häntä on kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Ihan päiväkodintätinä voin sanoa, että ei kyllä yksittäisestä lapsesta kannata tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ulkopuolisena jonkin 5min perustella. Todennäköisesti lapsi on hetken kiukunnut, ja sitten jatkanut matkaansa omin jaloin. Kiukkuaminen saattaa tai ei saata olla kyseiselle lapselle normaalia. Se voi liittyä tai olla liittymättä johonkin tapahtumaan, josta sinä et tiedä. Retkille lähtee aina kaksi aikuista tästä syystä: lapset ovat lapsia, ja meillä ei ole kristallipalloa. 3-5-vuotiaiden kanssa ei voi pääsääntöisesti luottaa siihen että kaikki menee nappiin. Itsesäätely on vasta täysin kehitysvaiheessa.

En ikinä arvioi kenenkään vanhemmuutta lapsen käytöksen perusteella. Arvioin sen perusteella miten vanhempi käyttäytyy ja miten hän sanoo voitavansa eri tilanteet. On totta että osa vanhemmista neuvottelee liikaa eikä osaa asettaa rajoja, mutta meidän aikuisten pitää olla reiluja eikä arvostella tuntemattomia lapsia lyhyen viiden minuutin näkymän perusteella. Mitä ideaa siinä edes on, kenelle se on hyödyllistä? Kyllä ne hoitajat sen lapsen tuntevat, ja tietävät mistä ks. lapsen kohdalla on kyse, ja se riittää.

Anteeksi juu täytyy tietenkin ymmärtää kaikenlaista perseilyä. Eihän nyt 5-vuotiaalta voi vaatia vielä mitään. Nämä hoitajat muuten sanoivat siinä toisillensa hiljaa, että jaahas taas sama juttu... Lapselle myös sanoivat että huutamalla ei saa tahtoaan läpi, aina ei voi reagoida tällä tavalla jne. Joten mitä ilmeisimmin tämä raivoaminen on tapa jolla lapsi tottunut saamaan tahtonsa läpi kotona.

Minäpä annan esimerkkipäivän, miksi 4-5-vuotias voi raivota yllättäen päiväkodin retkellä, ilman että kyse on automaattisesti siitä että se on lapset tapa:

Pekka herää aamulla 5.30, koska äidin työt alkavat klo 7. Aamulla on kiire ja hoputus, sillä päiväkodilla on oltava 6.35. Aamupalaa ei keretä ottaa ja päiväkodissa ero ryhmän aikuinen vastaanottaa Pekan. Puoli kahdeksan aikaan Pekan oman ryhmän aikuinen tulee ja menee Pekan ja parin muun kanssa omaan ryhmään. Pekka aloittaa leikit kaverin kanssa näköisenä ja kaveri ei ainakaan Pekan neuvotella ollenkaan leikin kulusta ja sulkee tämän pois leikistä heti kun Pekka yrittää saada äänensä kuuluviin. Sitten on vihdoin aamupala klo 8 ja Pekan jaksaminen paranee. Aamupiirillä aikuiset tekevät mokan, ja pitävät liian pitkän aamupiirin+opetustuokion, joka ei vastaa ollenkaan Pekan koko ryhmän ikätasoista toimintaa. Pekalla ja muutamalla muulla alkaa tulla motorista liikehdintää, josta aikuinen alkaa moittimaan Pekkaa. Liikehdintä on kuitenkin hyvin intuitiivista ja luonnollista pitkään istuttamiseen nähden. Yhdeksältä Pekan ryhmä lähtee ulos ja Pekkaa jo väsyttää, sillä hän on heränyt aikaisin. Lapset joutuvat odottamaan eteisessä vaatteet päällä liian pitkän ajan, koska aikuiset ovat suunnitelleet lähdön huonosti. Lapset valittavat ja ovat levottomia, Pekka mukaan lukien. Pihalle siirtyessä Pekan ryhmä kaveri Matti väittää Pekan etuilevan häntä ja tönii Pekkaa. Pekalla tulee jo pieni itku ja hän sanoo kiukkuisesti että lopeta. Aikuinen kuulee Pekan huudon mutta ei näe tönäisyä, joten hän moittii Pekkaa ja omasta huonosta päivästä johtuen näyttää Pekalle keltaista korttia. Lapset siirtyvät jonoon ja lähtevät retkelle. Jonossa takana oleva lapsi törmäilee Pekkaan ja aiemmasta kokemuksesta johtuen Pekka tulkitsee kaverin tönivän häntä. Pekka huutaa kiukkuisesti että lopeta, toi tönii. Pekan väsymys on jo todella suuri tässä vaiheessa ja Pekan takana oleva kaveri sanoo Pekalle että sä olet tyhmä, mä en enää leiki sun kanssa. Pekka alkaa itkemään ja aikuinen tulkitsee itkun uhmaksi ja kiukuksi ja uhkaa, että Pekka ei pääse ensi kerralla retkelle mukaan. Pekka istuu maahan ja alkaa itkemään. Tien toisella puolen kävelee Tarja 50v ja miettii, mikä tuon lapsen kasvatuksessa on mennyt pieleen. Pekka itkee hetken ja riita kaverin kanssa sovitaan. Retki tehdään loppuun ja Pekan mieli kohenee ruuan ja päiväunen jälkeen.

Ihan todella, jos et ymmärrä millaisia päiväkodin päivät ovat lapsille, niin älä tule väittämään, että pystyt viiden minuutin perusteella päättelemään kenen tahansa lapsen käytöksestä sen miten häntä on kasvatettu.

Niin. Ainahan kaikkea voi selitellä. Huonoa käytöstä kun ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Ihan päiväkodintätinä voin sanoa, että ei kyllä yksittäisestä lapsesta kannata tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ulkopuolisena jonkin 5min perustella. Todennäköisesti lapsi on hetken kiukunnut, ja sitten jatkanut matkaansa omin jaloin. Kiukkuaminen saattaa tai ei saata olla kyseiselle lapselle normaalia. Se voi liittyä tai olla liittymättä johonkin tapahtumaan, josta sinä et tiedä. Retkille lähtee aina kaksi aikuista tästä syystä: lapset ovat lapsia, ja meillä ei ole kristallipalloa. 3-5-vuotiaiden kanssa ei voi pääsääntöisesti luottaa siihen että kaikki menee nappiin. Itsesäätely on vasta täysin kehitysvaiheessa.

En ikinä arvioi kenenkään vanhemmuutta lapsen käytöksen perusteella. Arvioin sen perusteella miten vanhempi käyttäytyy ja miten hän sanoo voitavansa eri tilanteet. On totta että osa vanhemmista neuvottelee liikaa eikä osaa asettaa rajoja, mutta meidän aikuisten pitää olla reiluja eikä arvostella tuntemattomia lapsia lyhyen viiden minuutin näkymän perusteella. Mitä ideaa siinä edes on, kenelle se on hyödyllistä? Kyllä ne hoitajat sen lapsen tuntevat, ja tietävät mistä ks. lapsen kohdalla on kyse, ja se riittää.

Anteeksi juu täytyy tietenkin ymmärtää kaikenlaista perseilyä. Eihän nyt 5-vuotiaalta voi vaatia vielä mitään. Nämä hoitajat muuten sanoivat siinä toisillensa hiljaa, että jaahas taas sama juttu... Lapselle myös sanoivat että huutamalla ei saa tahtoaan läpi, aina ei voi reagoida tällä tavalla jne. Joten mitä ilmeisimmin tämä raivoaminen on tapa jolla lapsi tottunut saamaan tahtonsa läpi kotona.

Minäpä annan esimerkkipäivän, miksi 4-5-vuotias voi raivota yllättäen päiväkodin retkellä, ilman että kyse on automaattisesti siitä että se on lapset tapa:

Pekka herää aamulla 5.30, koska äidin työt alkavat klo 7. Aamulla on kiire ja hoputus, sillä päiväkodilla on oltava 6.35. Aamupalaa ei keretä ottaa ja päiväkodissa ero ryhmän aikuinen vastaanottaa Pekan. Puoli kahdeksan aikaan Pekan oman ryhmän aikuinen tulee ja menee Pekan ja parin muun kanssa omaan ryhmään. Pekka aloittaa leikit kaverin kanssa näköisenä ja kaveri ei ainakaan Pekan neuvotella ollenkaan leikin kulusta ja sulkee tämän pois leikistä heti kun Pekka yrittää saada äänensä kuuluviin. Sitten on vihdoin aamupala klo 8 ja Pekan jaksaminen paranee. Aamupiirillä aikuiset tekevät mokan, ja pitävät liian pitkän aamupiirin+opetustuokion, joka ei vastaa ollenkaan Pekan koko ryhmän ikätasoista toimintaa. Pekalla ja muutamalla muulla alkaa tulla motorista liikehdintää, josta aikuinen alkaa moittimaan Pekkaa. Liikehdintä on kuitenkin hyvin intuitiivista ja luonnollista pitkään istuttamiseen nähden. Yhdeksältä Pekan ryhmä lähtee ulos ja Pekkaa jo väsyttää, sillä hän on heränyt aikaisin. Lapset joutuvat odottamaan eteisessä vaatteet päällä liian pitkän ajan, koska aikuiset ovat suunnitelleet lähdön huonosti. Lapset valittavat ja ovat levottomia, Pekka mukaan lukien. Pihalle siirtyessä Pekan ryhmä kaveri Matti väittää Pekan etuilevan häntä ja tönii Pekkaa. Pekalla tulee jo pieni itku ja hän sanoo kiukkuisesti että lopeta. Aikuinen kuulee Pekan huudon mutta ei näe tönäisyä, joten hän moittii Pekkaa ja omasta huonosta päivästä johtuen näyttää Pekalle keltaista korttia. Lapset siirtyvät jonoon ja lähtevät retkelle. Jonossa takana oleva lapsi törmäilee Pekkaan ja aiemmasta kokemuksesta johtuen Pekka tulkitsee kaverin tönivän häntä. Pekka huutaa kiukkuisesti että lopeta, toi tönii. Pekan väsymys on jo todella suuri tässä vaiheessa ja Pekan takana oleva kaveri sanoo Pekalle että sä olet tyhmä, mä en enää leiki sun kanssa. Pekka alkaa itkemään ja aikuinen tulkitsee itkun uhmaksi ja kiukuksi ja uhkaa, että Pekka ei pääse ensi kerralla retkelle mukaan. Pekka istuu maahan ja alkaa itkemään. Tien toisella puolen kävelee Tarja 50v ja miettii, mikä tuon lapsen kasvatuksessa on mennyt pieleen. Pekka itkee hetken ja riita kaverin kanssa sovitaan. Retki tehdään loppuun ja Pekan mieli kohenee ruuan ja päiväunen jälkeen.

Ihan todella, jos et ymmärrä millaisia päiväkodin päivät ovat lapsille, niin älä tule väittämään, että pystyt viiden minuutin perusteella päättelemään kenen tahansa lapsen käytöksestä sen miten häntä on kasvatettu.

Tai sitten Pekka huutaa, raapii, puree ja hakkaa hoitajia aina kun pitäisi jotain tehdä mitä ei halua: käydä vessassa, juoda jotain pöydän ääressä (alkaa kyllä parkua juotavaa heti kun päästään ulos), kun ei saa jatkaa leikkejä kun on ruoka-aika, kun pitäisi opetella edes maistamaan vähän ruokaa lounasaikaan, pitäisi oppia antamaan toisille ruokarauha, pitäisi oppia olemaan sotkematta muiden leikkejä/viemästä muiden tavaroita, pitäisi osata pyytää nätisti asioita...

Loputon ymmärtäminenkin on mennyt överiksi. Ymmärretään kaiken maailman kamalia rikollisiakin tänä päivänä, sitä ihmettelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään näin taas kun arviolta 4-5v lapsi sai itkupotkuraivarit kun olivat päiväkotiryhmän kanssa lähdössä puistosta. Kaksi aikuista ja 8 lasta, joka on tietääkseni vielä aika vähäinen määrä lapsia suhteessa aikuisiin. Mutta on siinä tekemistä kun käytännössä toinen aikuinen joutui raahaamaan tämän jo melko ison lapsen väkisin pois puistosta. Kammottavaa mikä tuonikäisellä lapsella voi olla noin pielessä että päiväkodissakin tuolla tavalla kiukutellaan? Ei ole normaalia. Miettikää, jos kaikki lapset olisivat samanlaisia! Eihän siitä tulis yhtään mitään.

Ihan päiväkodintätinä voin sanoa, että ei kyllä yksittäisestä lapsesta kannata tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ulkopuolisena jonkin 5min perustella. Todennäköisesti lapsi on hetken kiukunnut, ja sitten jatkanut matkaansa omin jaloin. Kiukkuaminen saattaa tai ei saata olla kyseiselle lapselle normaalia. Se voi liittyä tai olla liittymättä johonkin tapahtumaan, josta sinä et tiedä. Retkille lähtee aina kaksi aikuista tästä syystä: lapset ovat lapsia, ja meillä ei ole kristallipalloa. 3-5-vuotiaiden kanssa ei voi pääsääntöisesti luottaa siihen että kaikki menee nappiin. Itsesäätely on vasta täysin kehitysvaiheessa.

En ikinä arvioi kenenkään vanhemmuutta lapsen käytöksen perusteella. Arvioin sen perusteella miten vanhempi käyttäytyy ja miten hän sanoo voitavansa eri tilanteet. On totta että osa vanhemmista neuvottelee liikaa eikä osaa asettaa rajoja, mutta meidän aikuisten pitää olla reiluja eikä arvostella tuntemattomia lapsia lyhyen viiden minuutin näkymän perusteella. Mitä ideaa siinä edes on, kenelle se on hyödyllistä? Kyllä ne hoitajat sen lapsen tuntevat, ja tietävät mistä ks. lapsen kohdalla on kyse, ja se riittää.

Anteeksi juu täytyy tietenkin ymmärtää kaikenlaista perseilyä. Eihän nyt 5-vuotiaalta voi vaatia vielä mitään. Nämä hoitajat muuten sanoivat siinä toisillensa hiljaa, että jaahas taas sama juttu... Lapselle myös sanoivat että huutamalla ei saa tahtoaan läpi, aina ei voi reagoida tällä tavalla jne. Joten mitä ilmeisimmin tämä raivoaminen on tapa jolla lapsi tottunut saamaan tahtonsa läpi kotona.

Ihan ohiksena, mutta yksi lapsistani (vieläpä esikoinen) raivosi kaikissa siirtymätilanteissa. Ikinä ei saanut tahtoaan raivoamalla läpi, vaan raivosi, koska raivostutti.

En tiedä, onko tälle palstalle täysin vieras käsite, että joskus iso tai pieni ihminen voi harmistua, suuttua, kilahtaa, menettää malttinsa. Ei manipuloidakseen, vaan ihan siksi että ärsyttää, suututtaa, ketuttaa liikaa.

Silti minäkin syyllistyin välillä siihen, että sanoin lapselle ettei huutamalla saa tahtoaan läpi. Sehän on ihan älytön sanonta. Vähän sama kuin jos mies lyö vasaralla sormeensa ja alkaa kiroilla autotallissa, sanoisit että et sinä tuolla saa tahtoasi läpi.

Niin, lapseni on jo iso, ja osaa pääsääntöisesti hillitä itsensä. Ovia saattaa paiskoa elämänsä loppuun, mutta leppyy nopeasti. Tärkeintä olisi nimenomaan opettaa lapselle se leppymisen ja yli pääsemisen taito. Itse tylytin lastani ihan liikaa näin jälkikäteen miettien.