Onko nykyvanhemmat jotenkin enemmän hukassa lastensa kanssa kuin ennen?

Mistähän syystä näissä keskuteluissa tunnetaan aina vain 2 ääripäätä ???

Kaikki lapsen fyysinen kurittaminen on automaattisesti silmitöntä hakkaamista nahkavyön solkipäällä, ja ihan ilman syytä.

Tai vaihtoehtona täydellinen rajattomuus, tunteiden sanoittaminen ja muu höttö.

Ei se ennenkään pelkkää remmillä hakkaamista ollut, oli käytössä tukkapöllyt ja luunapitkin.

Hyvää kevättä kirjoitti:

90-luvun pentu kirjoitti:

Nykyään ei edes opettajilla ole auktoriteettia ja vanhemmat syyttävät opettajia kaikesta. Toista oli 1990-luvulla, jolloin pennut olivat jatkuvasti pelko perseessä ettei vaan koulusta soiteta kotiin tai kirjoiteta mitään (reissuvihkoon)

Opettajia kunnioitettiin ja kouluvuoden lopussa vietiin opettajalle kukkia.

Vanhemmat antoivat remmiä, luunappeja, joskus myös vieraiden pennuille. Ihan normaalia.

Kunnioitus aikuisia kohtaan oli ihan eri luokkaa mitä nykyään

Ei 90 luvulla kenellekään remmiä annetu,harvinaista remmi oli minunkin lapsuudessa, provo tuo juttusi

Voi kuule kun tietäisit vaan.

Telkkari ja netflix kyllä kasvattaa,jos itse ei jouda kasvattamaan

On. Huomaa oman lapsen pk kavereissa. Yks ei suostu aamulla pesemään käsiä kun saapuu päiväkotiin ja äiti vaan hymistelee eikä vaadi. Toinen ei suostunut syömään kihomatolääkkeitä vaikka niitä oli päiväkodissa liikkeellä jne. Lapset tekee mitä huvittaa ja vanhemmat ei uskalla kieltää mitään ettei lapsi suutu.

Mun porukat ainakin oli paljon enemmän hukassa kuin suurin osa nykyvanhemmista.

Tunnekasvatusta ihan nollat, omat mielenterveysongelmat jätettiin hoitamatta, lapset teki mitä lystäsi. Sisaruutta ei tuettu, veli täys mulq. Rahaa oli ja tavaraa ja ruokaa, läheisyyttä tai yhdessä tekemistä ei koskaan.

Ihmeissäni katselen nyt äitiäni joka on maailman paras mummu. Kunnioittaa meidän kasvatusta ja on läsnä, halailee ja huolehtii. Lapsena olin ihan heitteillä, kaikki piti itse hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Telkkari ja netflix kyllä kasvattaa,jos itse ei jouda kasvattamaan

Joo, hyvin ehti 1990-luvullakin. käytännössä katselin lapsena 6-7 tuntia päivässä telkkaria. Eikä ketään kiinnostanut. Oli omassa huoneessa oma telkkari ja videot.

On!!

Se alkaa jo siitä kun toinen lapsi syntyy ja oli kuopus minkä ikäinen tahansa laitetaan se päiväkotiin pois silmistä.

Ei enää haluta olla vanhemman lapsen kanssa, vaikka se olisi 1v tai vähänkin vanhempi.

Siitä alkaa hylkääminen.

Sääliksi käy näitä lapsia.

Vanhemmuus ihan hukassa!

Vierailija kirjoitti:

On!!

Se alkaa jo siitä kun toinen lapsi syntyy ja oli kuopus minkä ikäinen tahansa laitetaan se päiväkotiin pois silmistä.

Ei enää haluta olla vanhemman lapsen kanssa, vaikka se olisi 1v tai vähänkin vanhempi.

Siitä alkaa hylkääminen.

Sääliksi käy näitä lapsia.

Vanhemmuus ihan hukassa!

Ensimmäinen lapsi siis laitetaan pois silmistä.

Tuli vahingossa kuopus.

Miksi kaikki nykyvanhemmat laitetaan samaan nippuun. Vanhemmissa on nykyäänkin eri-ikäisiä, erilaisia ja erilaisista taustoista tulevia yksilöitä. Menee se yli ihan siellä toisellakin puolella; aina on joku Mirja-täti ulkopuolisena kyttäämässä miten juuri tänään vuorovaikutat lapsesi kanssa, miksi lapsi inahti juuri noin, varmaan on joku nyt kasvatuksessa vialla, hmm lapsi vaikuttaa aralta, sitä varmaan fyysisesti rankaistaan tai rajat on liian tiukat. Lapsi syö hyvin hoidossa, eikö se saa kotona tarpeeksi ruokaa? Mites kun jossain tilanteessa lapsi on rohkea ja jossain toisessa vetäytyy, varmasti johtuu ristiriitaisesta kasvatuksesta! Ei se nyt mitenkään voi johtua siitä, että lapsikin on yksilö eikä välttämättä tykkää kaikista ihmisistä ja tilanteista. Ei, koska kaikki johtuu vanhemmista, varsinkin äidistä.

En lukenut koko ketjua, mutta nähdäkseni nykyvanhemmat ovat keskimäärin paremmin kartalla lastensa kanssa kuin vaikkapa 70-luvun vanhemmat. Omilla vanhemmillani ei ollut mitään ymmärrystä lapsen psykologiasta eikä suoraan sanottuna mitään kiinnostusta omiin lapsiinsa. Lapset olivat kuin huonekaluja, jonknlainen välttämättömyys, josta yritettiin pysyä mahdollisimman kaukana. Annettiin jotain autoritäärisiä sääntöjä, joita ei ikinä selitetty mitenkään. Kyllä nykyvanhemmilla on paljon enemmän tietoa ja ymmärrystä.

Vierailija kirjoitti:

Jos ovat, niin miksi?

Ennen vaimo oli yleensä kotona.

Vierailija kirjoitti:

Mistähän syystä näissä keskuteluissa tunnetaan aina vain 2 ääripäätä ???

Kaikki lapsen fyysinen kurittaminen on automaattisesti silmitöntä hakkaamista nahkavyön solkipäällä, ja ihan ilman syytä.

Tai vaihtoehtona täydellinen rajattomuus, tunteiden sanoittaminen ja muu höttö.

Ei se ennenkään pelkkää remmillä hakkaamista ollut, oli käytössä tukkapöllyt ja luunapitkin.

Juuri noin ei pelkkää remmiä joskus vitsaakin.

Kyllä. Minä ainakin olen aivan ulapalla. Käytöshäiriöinen lapsi joka riehuu, mitään kuria ei saisi pitää. Jopa jäähy on nykyisin kauheaa henkistä pahoinpitelyä. Lapsi rikkoo tavaroita, puree ja potkii muita ja ainoa neuvo mitä on saatu on "kiinnitä huomio positiiviseen". Ja todellakin ollaan siis kerjätty perheneuvolasta useaan otteeseen apua. Kertakaikkiaan jatkuvista avunpyynnöistä ja päiväkodinkin ongelmista huolimatta ei tule mitään konkreettista neuvoa siihen millaisia rajauskeinoja ja seuraamuksia voi käyttää silloin, kun se pelkästään kukkasin sanominen ei vaan enää auta ja lapsi vahingoittaa muita.

Ja sitten näissäkin ketjuissa on sitä syyllistävää huokailua, että kauhia kun ne nykyajan vanhemmat on niin huonoja. No on on, me ainakin ollaan, mutta voisiko ne omahyväisyyteensä tukehtuvat diplomivanhemmat edes joskus sen iänikuisen jeesutelun sijaan auttaa meitä tavallisia kuolevaisia ja kertoa miten tullaan paremmaksi. Kun harva vanhempi oikeasti huvikseen on p*ska kasvattaja. Tai jos ei ole mitään hyödyllistä sanottavaa, niin sitten vaikka olla ihan hiljaa ja kiittää itsekseen että on saanut luonnostaan ne maagiset mestarikasvattajan ominaisuudet.

Näen aika ajoin asiakaspalvelussa tilanteista joissa lapsi vedättää mennen tullen aikuista. Ja jos ei tahtoa saa läpi syntyy itkupotkuraivari, jota vanhempi ei sitten enää jaksa kuunnella(tai kehtaa) ja näin lapsi määrää tahdin ja saa tahtomansa. 

Vanhemmat on hukassa, kyllä. Itkupotkuraivareita ei tulisi niin paljon jos lapsi tietäisi että vanhempi on se joka tahdin määrää. Lapsi menee ihan sekaisin kun saa liikaa valtaa.  Näin voi sitten huonoimmassa tapauksessa saada vahvoja narsistisia piirteitä tai jopa narsistisen luonnehäiriön. 

Antakaa lasten olla lapsia. Laittakaa rajat ja ehdot. Muutama tappelu juu joutuu käymään, ja ne aina muuttuvat iän myötä, mutta maksaa vaivan. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Minä ainakin olen aivan ulapalla. Käytöshäiriöinen lapsi joka riehuu, mitään kuria ei saisi pitää. Jopa jäähy on nykyisin kauheaa henkistä pahoinpitelyä. Lapsi rikkoo tavaroita, puree ja potkii muita ja ainoa neuvo mitä on saatu on "kiinnitä huomio positiiviseen". Ja todellakin ollaan siis kerjätty perheneuvolasta useaan otteeseen apua. Kertakaikkiaan jatkuvista avunpyynnöistä ja päiväkodinkin ongelmista huolimatta ei tule mitään konkreettista neuvoa siihen millaisia rajauskeinoja ja seuraamuksia voi käyttää silloin, kun se pelkästään kukkasin sanominen ei vaan enää auta ja lapsi vahingoittaa muita.

Ja sitten näissäkin ketjuissa on sitä syyllistävää huokailua, että kauhia kun ne nykyajan vanhemmat on niin huonoja. No on on, me ainakin ollaan, mutta voisiko ne omahyväisyyteensä tukehtuvat diplomivanhemmat edes joskus sen iänikuisen jeesutelun sijaan auttaa meitä tavallisia kuolevaisia ja kertoa miten tullaan paremmaksi. Kun harva vanhempi oikeasti huvikseen on p*ska kasvattaja. Tai jos ei ole mitään hyödyllistä sanottavaa, niin sitten vaikka olla ihan hiljaa ja kiittää itsekseen että on saanut luonnostaan ne maagiset mestarikasvattajan ominaisuudet.

Vanhemmaksi kasvetaan. Erehdysten ja yritysten kautta. Aina on toivoa. Jaksamista!

Omasta mielestämme meillä ei olla hukassa. Esim. tänään hautajaiset joissa 12v tytär mukana, eikä ole aiemmin osallistunut. Eikä tuntenut kovinkaan montaa vierasta jotka muistotilaisuuteen saapuivat.

Kaikki ihmettelivät kuinka hillitysti osasi käyttäytyä ja osallistui vieraiden ihmisten kanssa jutusteluun varovasti, mutta aktiivisesti kuunnellen. Oli apuna tarjoilussa, koska tykkää sellaisesta ja teki osan tarjottavista.

Koulusta tullut palaute on ollut aina samansuuntaista. Osallistuu aktiivisesti kuuntelemalla, ei aktiivisesti viittaa. Arvosanat vaihdelleen 6:sta ysiin. Riippuen vähän aineestakin.  Ei Wilma merkintöjä muuta kuin sairaspoissaoloista.

Osallistuu kotona kaikkeen, vaikka aina ei olisikaan kivaa. Uskaltaa kyseenalaistaa asioita, mutta molemmat uhmaikävaiheet olleet helppoja. Samaten muutama murrosiän kuohahdus, joka mennyt illassa ohitse.

Uskaltaa kyseenalaistaa perheen aikuisia, kritisoi joitakin aikuisten tapoja, mutta hyvin fiksusti. Tietää että kukaan ei lyö ja aina saa sanoa, kunhan sanoo asiallisesti. Ja tietää että perheen aikuisten sana pitää. Siitä on pidetty kiinni aina.

Ruutuaikaa kolme tuntia arkena, viikonloppuina ja vapaapäivinä neljä. Kavereita koulusta, partiosta ja ratsastuksen parista. Tulee erittäin hyvin toimeen myös alle kouluikäisen kanssa. Tätä on ihmetellyt moni.

Samaten moni on ihmetellyt että esim. kavereiden luona käydessään haluaa osallistua myös perheen tekemiseen. Olipa se hevostallin siivous, leipominen tai joku muu.

Mistäköhän moinen? No äiti hoitanut osansa kiitettävästi. Ollut läsnä mutta samalla vaatinut. Opettanut omaa osaamistaan. Kengännauhojen sitomisesta itse kaikkeen muuhun. Pitää yrittää kaikkensa, se riittää. Ja olla rehellinen. On opettanut pitkämielisesti asioita, kuten pyörällä ajamisen, kotityöt, vaatteiden hoidon. Palkitseminen hyvistä asioista, esim. opinnot. Eli hyvä koulutodistus on tuottanut polkupyörän tai ratsastusleirin. Mutta ei ilmaiseksi. Saa 20 e viikkorahaa. Vastineeksi tiskaus, kodin pikku siistiminen, lemmikkien ulkoilutus ja hoito. Osallistuu polttopuiden tekemiseen, puutarhan hoitoon, siivoukseen. Jälkimmäinen ei ole herkkua, mutta ei se ole aikuisillekaan.

Joku on joskus sanonut että vanhempien tärkein taito on tuottaa lapselle pettymyksiä. Niitäkin on tullut, monellakin taholla. On ollut koulukiusaamista, toisilta aikuisilta saatua väheksyntää yms. jotka pistävät lapsen pohtimaan kuka tekee oikein, kuka väärin. On kannustettu tekemään oikein ja välttämään tiettyjä käytösmalleja. Annettu kiitosta silloin kun on aihetta. Ja muussa tapauksessa kehotettu pohtimaan menikö joku vikaan.

Haaveilee omasta hevosesta. Se ei ole mahdollista, kuin ehkä sitten kun tienaa itse ja hankkii oman tallin. Asettaa säästämistavoitteita. No tällä hetkellä uusi puhelin johon pitäisi säästää jo puolisen vuotta.

Se mihin itse olen painottanut että pitää oppia monenlaista. Eli kokeilla kaikkea puukäsitöistä sudokuun ja samoilusta auton korjaukseen. Ei kaikkea tarvitse osata itse, mutta tietää että asioita voi tehdä ja korjata. Jos ei itse niin tietää mistä tietoa saa.

Lapsi miettii paljon ylä-asteelle siirtymistä. Pelkää menettävänsä kavereitaan, koska tuskin pääsevät samalle luokalle ja pelkää tulevansa kiusatuksi.

Vierailija kirjoitti:

Lasten ei ilmeisesti tarvitse tehdä kotona nykyään mitään. 

Minut on kasvatettu siihen, että osallistuin kotitöihin siitä lähtien, kun vähänkin jotakin kykeni tekemään. Koti oli yhteisyritys, johon jokainen kantoi oman kortensa kykyjensä mukaan.

Onko niin, että nykyään vanhemmat ovat lastensa palvelijoita? Edes teini-ikäisten ei tarvitse millään lailla osallistua kotitöihin vaan vanhemmat (yleensä äiti) hoitavat työnsä ohella myös kaiken huushollin pidon. Ja että vanhempien tehtävä on myös olla jopa teini-ikäisten lastensa viihdyttäjiä. 

Kyllä. Juuri tällaisen läheisen lapsen kanssa ollut ongelmia, lapsi nyt 13v ja alkanut lintsailla koulusta ja meno sen kun pahenee. Yh äiti on ollut se palvelija, ei ole opettanut käytännön asioita lapselleen lähinnä toistelee ettei saa tehdä jotain mutta se menee yhdestä kovasta sisään toisesta ulos. Lapsi ei 13v vieläkään korjaa vaatteitaan lattioilta, ei tarvikkeitaan, ja puhuu äidilleen epäkohteliaasti kun äiti esim käskee lopettamaan illalla puhelimen pläräämisen.

Että on tuskaa katsoa sivusta miten asiat edenneet. Kun ollaan sanottu äidille miten kannattaisi välillä vähän velvoitteitakin olla niin äiti kokee kaiken arvosteluna. Huokaus.

Surullista

Itse syntynyt 80-luvun lopulla. Asioita ei saanut kyseenalaistaa, tunteista ei puhuttu. Itkeä ei juurikaan saanut, piti olla reipas.

Kasvatustyyli oli autoritäärinen ja rangaistukset suht kovia. Esim kun 14v huijasin meneväni kaverille yöksi ja meninkin bileisiin, en saanut olla alaikäisenä enää kertaakaan yökylässä.

Aina verrattiin muihin, esim kokeista eivät kelvanneet kuin 9 tai 10, vaikka aihe olisi itselle ollut vaikea ja olisin ollut tyytyväinen esim 8. Telkkaria katsottiin useampi tunti päivässä, ns ruutuaikoja ei ollut.

Tukkapöllyä ja luunappi saatiin, kasvatustyyliin kuului myös nolaaminen. Koen eläneeni silti ihan hyvän ja onnellisen lapsuuden tästä huolimatta.

Nyt itselläni on perhe ja se tietomäärä esim kasvatustyyleistä, lapsen kehityksestä, ruutuajasta yms on valtava. Samalla paine yhteisöllisesti että lapsen pitäisi harrastaa, ulkoilla riittävästi, käydä kulttuuritapahtumissa, olla paljon kavereita, ruoan pitäisi olla itse tehtyä, mielellään luomua.

Samaan aikaan vanhempien pitäisi hoitaa parisuhdettaan, kodin olla tip Top.

Työelämä on hektisempää ja vaativampaa, myös epävarmempaa. Ihmiset ovat itsekkäämpiä ja apua on vähemmän saatavilla.

Esim ennen oli ihan normaalia että lapset laitettiin kesälomalla joksikin aikaa mummilaan hoitoon, nyt ne mummut "ovat omat lapsensa hoitaneet ja elävät nyt itselleen".

Moni asia on muuttunut ja nykyisin ollaan ylipäätään tietoisempia lasten kehityksestä. Se mikä vanhempia ehkä hämmentää on tuo valtava tietomäärä jaulkopuolelta tuleva paine.

Kasvatusta ja perheitä myös arvostellaan jatkuvasti joka paikassa. Kaikkien pitäisi olla täydellisiä. Kuria, läsnäoloa, tasapainoa ja terveellisiä elämäntapoja pitäisi olla juuri sopivasti.

Koskaan ei koskaan ole vanhemmat olleet sen enempää perillä kasvatuksesta kuin nytkään.

Ongelmat vain muuttavat muotoaan.

20 vuoden päästä tiedetään taas vähän paremmin jotain jne.