Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkä matematiikka on naurettavan helppoa nykyään, kun vertaa vaikka 70-90 lukuihin
25.03.2021 |
Mikäli oikein tulkitsin näitä pisterajoja - kokeesta saa 120 pistettä, ja vuonna 2020 sai jo 79 pisteellä laudaturin, ja vaivaiset 31 pistettä riittää arvosanaan C. Noissa vanhoissa kokeissa piti saada myös noin 30 pistettä arvosanaan C, mutta maksimipisteet olivat vain 60! Eli 10 tehtävää ja 6p jokaisesta.
Myös ensimmäinen osa kokeessa on naurettavan helppo, ja siitä saa jo noin kolmasosan kaikista pisteistä! Vaikeustaso jopa helpompi kuin lyhyen matematiikan taso. Vanhoissa kokeissa ei ollut mitään todella helppoja nakkeja, vaikka pari ensimmäistä tehtävää toki varsin helppoja.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipäänsä lukio oli vaativampi 80-luvulla.
Englanti oli naurettavan helppoa 80-luvulla, reaalissa sai valita helpoimmat kysymykset, ja äidinkielessä riitti yksi aine, johon saattoi harjoitella tärppejä. Laudaturin sai joka viides kirjoittaja.
On sinulla luulot. Äidinkielen aineen tärpit!
Äidinkieli oli ihan pahin. Ne aineiden aiheet oli kuin mitäkin reaalikoekysymyksiä, eikä tosiaan yhtään tiennyt, mitä sieltä tulee. Ja sitten pelastukseksi oli se yksi otsikko, johon saattoi lätistä jotain maallikkopsykologiaa. Äidinkieli oli juuri se, mihin mitään tärppejä ei pystynyt lukemaan.
Reaalissa kaikki keskittyivät aineeseen tai kahteen, eli käytännössä valinnanvaraa ei juuri ollut.
Lisäksi kaikki piti kirjoittaa yhdessä rytäkässä kahden viikon aikana, ei ollut mahdollisuutta hajauttaa. Jos kirjoitit kaksi lyhyttä kieltä, ne piti kirjoittaa saman kuuden tunnin aikana.
Silloiset englannin kokeet saattaisivat nykyabille olla helppoja ihan siksi, että nykyään kuulee englantia ihan toisin kuin silloin. Kuka tahansa pääsee käyttämään kieltä vaikka syntyperäisten puhujien kanssa esim. netin keskustelupalstoilla. Matkustellaan paljon enemmän. Milloin tahansa saa kieltä kuullakseen telkusta tai suoratoistopalveluista tai vaikka YouTubesta.
Olennaisinta kai kuitenkin on se, että reputtajien osuus pysyy vakiona, samoin arvosanojen jakauma. Tietysti nykyään on arvosanoina eximia tullut lisäksi, mikä vaikuttaa - L on entistä arvokkaampi, M ei ihan yhtä arvokas kuin ennen. Mutta tässä mielessä koe on yhtä helppo tai vaikea kuin aina ennenkin: Yhtä moni siinä selviää hyvin, yhtä moni joten kuten, ja yhtä moni reputtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidinkielen aineessa olennaista oli, että se kaunokirjoitettiin puhtaaksi mustekynällä. Nykynuorilta se ehkä ei onnistuisi, mutta jokainen miettiköön itse, missä määrin kaunokirjoitettu aine mittaa korkeakoulukelpoisuutta nykyiseen laajempaan kokeeseen verrattuna.
Millä mustekynällä?? Ei nyt missään Saksassa olla, jossa sitä käytetään vieläkin.
Kuulakärkikynää sanottiin 1990-luvulla yleisesti mustekynäksi. Jopa opettaja muistutti mustekynän käytöstä.
Ei sanottu. Missä korvessa olet elänyt? Noilla kynillä on vissi ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipäänsä lukio oli vaativampi 80-luvulla.
Englanti oli naurettavan helppoa 80-luvulla, reaalissa sai valita helpoimmat kysymykset, ja äidinkielessä riitti yksi aine, johon saattoi harjoitella tärppejä. Laudaturin sai joka viides kirjoittaja.
On sinulla luulot. Äidinkielen aineen tärpit!
Äidinkieli oli ihan pahin. Ne aineiden aiheet oli kuin mitäkin reaalikoekysymyksiä, eikä tosiaan yhtään tiennyt, mitä sieltä tulee. Ja sitten pelastukseksi oli se yksi otsikko, johon saattoi lätistä jotain maallikkopsykologiaa. Äidinkieli oli juuri se, mihin mitään tärppejä ei pystynyt lukemaan.
Reaalissa kaikki keskittyivät aineeseen tai kahteen, eli käytännössä valinnanvaraa ei juuri ollut.
Lisäksi kaikki piti kirjoittaa yhdessä rytäkässä kahden viikon aikana, ei ollut mahdollisuutta hajauttaa. Jos kirjoitit kaksi lyhyttä kieltä, ne piti kirjoittaa saman kuuden tunnin aikana.
Silloiset englannin kokeet saattaisivat nykyabille olla helppoja ihan siksi, että nykyään kuulee englantia ihan toisin kuin silloin. Kuka tahansa pääsee käyttämään kieltä vaikka syntyperäisten puhujien kanssa esim. netin keskustelupalstoilla. Matkustellaan paljon enemmän. Milloin tahansa saa kieltä kuullakseen telkusta tai suoratoistopalveluista tai vaikka YouTubesta.
Olennaisinta kai kuitenkin on se, että reputtajien osuus pysyy vakiona, samoin arvosanojen jakauma. Tietysti nykyään on arvosanoina eximia tullut lisäksi, mikä vaikuttaa - L on entistä arvokkaampi, M ei ihan yhtä arvokas kuin ennen. Mutta tässä mielessä koe on yhtä helppo tai vaikea kuin aina ennenkin: Yhtä moni siinä selviää hyvin, yhtä moni joten kuten, ja yhtä moni reputtaa.
Äidinkielen aineita oli kaksi: otsikkoaine ja aineistopohjainen. Kumpikin kirjoitettiin ja parempi huomioitiin. Koko lukioaika opeteltiin juuri tämän lajityypin kirjoittamista.
Lähinnä siinä katsottiin että aine ei ollut otsikon vierestä ja pilkut olivat paikoillaan ja tosiaan teksti lopuksi kuulakärkikynällä kauniilla käsialalla kirjoitettu. Jos oli jotain fiksua sanottavaa, sai jo melko korkean arvosanan.
En näe, että kyseinen koe mittasi mitenkään esimerkiksi medialukutaitoa. Ja kyllä monikin meistä opetteli tärppejä siihen seuraamalla uutisia, esimerkiksi koulutus ja koulutuspolitiikka olivat hyvin yleisiä aiheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse huomannut ainakin keski-ikäisenä insinöörinä, että kyllä juuri koulusta valmistuneiden inssien matemaattiset taidot on usein melko vaatimattomat, varsinkin kun pitää nopeasti päätellä jotain ja laskea päässä asioita.
Päässälasku ei varsinaisesti ole matemaattinen taito. Se on laskentoa, ja sitä nykyään treenataan vähemmän kuin ennen. Koska siihen on koneet.
Jos esim. palaverissa keskustellaan ja suunnitellaan asioita niin kyllä pitää osata hahmottaa jotain suuruusluokkaa tuosta vaan ja osata keskustella siitä. Ettei nyt kaivele laskinta tai näpyttele koneella kiivaasti, kun vanhemmat suunnittelijat tajuaa sen ilman laskintakin.
Oli se laskentoa tai matematiikkaa niin paljon menettää keskusteluissa em. asioiden huonoilla taidoilla.
Toki nuo suuruusluokat ovat itsestään selviä niille, jotka ovat asian parissa vuosikymmeniä puuhailleet. Sillä ei kannata keulia tai sotkea matemaattiseen osaamiseen.
Jos sinut pistettäisiin sairaanhoitajien joukkoon antamaan lääkettä tiputuksena suoraan suoneen painokilojen mukaan, ehkä sinäkin näpyttelisit laskinta tai kaivelisit paperia siinä missä vanhat hoitajat lonkalta muistavat määrät. Toivon ainakin näin.
Se ei koske vaan tätä, mutta jos keskustellaan yleisesti jostain asiasta niin on syytä osata arvioida/laskea esim. lentääkö joku esine 50 vai 500 km/h noilla ominaisuuksilla tai kuinka pitkään jokin toimii tuolla polttoainemäärällä tmv. Nuo taidot on hiukan kehnoja nuoremmilla nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidinkielen aineessa olennaista oli, että se kaunokirjoitettiin puhtaaksi mustekynällä. Nykynuorilta se ehkä ei onnistuisi, mutta jokainen miettiköön itse, missä määrin kaunokirjoitettu aine mittaa korkeakoulukelpoisuutta nykyiseen laajempaan kokeeseen verrattuna.
Millä mustekynällä?? Ei nyt missään Saksassa olla, jossa sitä käytetään vieläkin.
Kuulakärkikynää sanottiin 1990-luvulla yleisesti mustekynäksi. Jopa opettaja muistutti mustekynän käytöstä.
Ei sanottu. Missä korvessa olet elänyt? Noilla kynillä on vissi ero.
Sinä olisit varmaan kirjoittanut hienon aineen 1990-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse huomannut ainakin keski-ikäisenä insinöörinä, että kyllä juuri koulusta valmistuneiden inssien matemaattiset taidot on usein melko vaatimattomat, varsinkin kun pitää nopeasti päätellä jotain ja laskea päässä asioita.
Päässälasku ei varsinaisesti ole matemaattinen taito. Se on laskentoa, ja sitä nykyään treenataan vähemmän kuin ennen. Koska siihen on koneet.
Jos esim. palaverissa keskustellaan ja suunnitellaan asioita niin kyllä pitää osata hahmottaa jotain suuruusluokkaa tuosta vaan ja osata keskustella siitä. Ettei nyt kaivele laskinta tai näpyttele koneella kiivaasti, kun vanhemmat suunnittelijat tajuaa sen ilman laskintakin.
Oli se laskentoa tai matematiikkaa niin paljon menettää keskusteluissa em. asioiden huonoilla taidoilla.
Toki nuo suuruusluokat ovat itsestään selviä niille, jotka ovat asian parissa vuosikymmeniä puuhailleet. Sillä ei kannata keulia tai sotkea matemaattiseen osaamiseen.
Jos sinut pistettäisiin sairaanhoitajien joukkoon antamaan lääkettä tiputuksena suoraan suoneen painokilojen mukaan, ehkä sinäkin näpyttelisit laskinta tai kaivelisit paperia siinä missä vanhat hoitajat lonkalta muistavat määrät. Toivon ainakin näin.
Se ei koske vaan tätä, mutta jos keskustellaan yleisesti jostain asiasta niin on syytä osata arvioida/laskea esim. lentääkö joku esine 50 vai 500 km/h noilla ominaisuuksilla tai kuinka pitkään jokin toimii tuolla polttoainemäärällä tmv. Nuo taidot on hiukan kehnoja nuoremmilla nykyään.
Koska nuo taidot tulevat harjoituksen myötä. Ja kyseessä on arviointikyky, ei matemaattiset taidot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidinkielen aineessa olennaista oli, että se kaunokirjoitettiin puhtaaksi mustekynällä. Nykynuorilta se ehkä ei onnistuisi, mutta jokainen miettiköön itse, missä määrin kaunokirjoitettu aine mittaa korkeakoulukelpoisuutta nykyiseen laajempaan kokeeseen verrattuna.
Millä mustekynällä?? Ei nyt missään Saksassa olla, jossa sitä käytetään vieläkin.
Kuulakärkikynää sanottiin 1990-luvulla yleisesti mustekynäksi. Jopa opettaja muistutti mustekynän käytöstä.
Ei sanottu. Missä korvessa olet elänyt? Noilla kynillä on vissi ero.
Sinä olisit varmaan kirjoittanut hienon aineen 1990-luvulla.
Kirjoitin M:än.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse huomannut ainakin keski-ikäisenä insinöörinä, että kyllä juuri koulusta valmistuneiden inssien matemaattiset taidot on usein melko vaatimattomat, varsinkin kun pitää nopeasti päätellä jotain ja laskea päässä asioita.
Päässälasku ei varsinaisesti ole matemaattinen taito. Se on laskentoa, ja sitä nykyään treenataan vähemmän kuin ennen. Koska siihen on koneet.
Jos esim. palaverissa keskustellaan ja suunnitellaan asioita niin kyllä pitää osata hahmottaa jotain suuruusluokkaa tuosta vaan ja osata keskustella siitä. Ettei nyt kaivele laskinta tai näpyttele koneella kiivaasti, kun vanhemmat suunnittelijat tajuaa sen ilman laskintakin.
Oli se laskentoa tai matematiikkaa niin paljon menettää keskusteluissa em. asioiden huonoilla taidoilla.
Toki nuo suuruusluokat ovat itsestään selviä niille, jotka ovat asian parissa vuosikymmeniä puuhailleet. Sillä ei kannata keulia tai sotkea matemaattiseen osaamiseen.
Jos sinut pistettäisiin sairaanhoitajien joukkoon antamaan lääkettä tiputuksena suoraan suoneen painokilojen mukaan, ehkä sinäkin näpyttelisit laskinta tai kaivelisit paperia siinä missä vanhat hoitajat lonkalta muistavat määrät. Toivon ainakin näin.
Se ei koske vaan tätä, mutta jos keskustellaan yleisesti jostain asiasta niin on syytä osata arvioida/laskea esim. lentääkö joku esine 50 vai 500 km/h noilla ominaisuuksilla tai kuinka pitkään jokin toimii tuolla polttoainemäärällä tmv. Nuo taidot on hiukan kehnoja nuoremmilla nykyään.
Koska nuo taidot tulevat harjoituksen myötä. Ja kyseessä on arviointikyky, ei matemaattiset taidot.
Ettei sitten soveltamista, jota kuulemma nykyään osataan hyvin?? Minkä harjoituksen jos keskustellaan asioista yleensä esim. kahvitauolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse huomannut ainakin keski-ikäisenä insinöörinä, että kyllä juuri koulusta valmistuneiden inssien matemaattiset taidot on usein melko vaatimattomat, varsinkin kun pitää nopeasti päätellä jotain ja laskea päässä asioita.
Päässälasku ei varsinaisesti ole matemaattinen taito. Se on laskentoa, ja sitä nykyään treenataan vähemmän kuin ennen. Koska siihen on koneet.
Jos esim. palaverissa keskustellaan ja suunnitellaan asioita niin kyllä pitää osata hahmottaa jotain suuruusluokkaa tuosta vaan ja osata keskustella siitä. Ettei nyt kaivele laskinta tai näpyttele koneella kiivaasti, kun vanhemmat suunnittelijat tajuaa sen ilman laskintakin.
Oli se laskentoa tai matematiikkaa niin paljon menettää keskusteluissa em. asioiden huonoilla taidoilla.
Toki nuo suuruusluokat ovat itsestään selviä niille, jotka ovat asian parissa vuosikymmeniä puuhailleet. Sillä ei kannata keulia tai sotkea matemaattiseen osaamiseen.
Jos sinut pistettäisiin sairaanhoitajien joukkoon antamaan lääkettä tiputuksena suoraan suoneen painokilojen mukaan, ehkä sinäkin näpyttelisit laskinta tai kaivelisit paperia siinä missä vanhat hoitajat lonkalta muistavat määrät. Toivon ainakin näin.
Se ei koske vaan tätä, mutta jos keskustellaan yleisesti jostain asiasta niin on syytä osata arvioida/laskea esim. lentääkö joku esine 50 vai 500 km/h noilla ominaisuuksilla tai kuinka pitkään jokin toimii tuolla polttoainemäärällä tmv. Nuo taidot on hiukan kehnoja nuoremmilla nykyään.
Koska nuo taidot tulevat harjoituksen myötä. Ja kyseessä on arviointikyky, ei matemaattiset taidot.
Ettei sitten soveltamista, jota kuulemma nykyään osataan hyvin?? Minkä harjoituksen jos keskustellaan asioista yleensä esim. kahvitauolla?
Kahvitauolla on ”syytä osata”? Aivan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä ap:n kanssa.
Itse kirjoitin pitkään matematiikan v. 86 ja nyt tytär opiskelee samaa lukion 1. luokalla.
Ei nykyiset kokeet kovin kummoisia taitoja vaadi ja saman tien on väh. 8 kurssinumerona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse huomannut ainakin keski-ikäisenä insinöörinä, että kyllä juuri koulusta valmistuneiden inssien matemaattiset taidot on usein melko vaatimattomat, varsinkin kun pitää nopeasti päätellä jotain ja laskea päässä asioita.
Päässälasku ei varsinaisesti ole matemaattinen taito. Se on laskentoa, ja sitä nykyään treenataan vähemmän kuin ennen. Koska siihen on koneet.
Jos esim. palaverissa keskustellaan ja suunnitellaan asioita niin kyllä pitää osata hahmottaa jotain suuruusluokkaa tuosta vaan ja osata keskustella siitä. Ettei nyt kaivele laskinta tai näpyttele koneella kiivaasti, kun vanhemmat suunnittelijat tajuaa sen ilman laskintakin.
Oli se laskentoa tai matematiikkaa niin paljon menettää keskusteluissa em. asioiden huonoilla taidoilla.
Toki nuo suuruusluokat ovat itsestään selviä niille, jotka ovat asian parissa vuosikymmeniä puuhailleet. Sillä ei kannata keulia tai sotkea matemaattiseen osaamiseen.
Jos sinut pistettäisiin sairaanhoitajien joukkoon antamaan lääkettä tiputuksena suoraan suoneen painokilojen mukaan, ehkä sinäkin näpyttelisit laskinta tai kaivelisit paperia siinä missä vanhat hoitajat lonkalta muistavat määrät. Toivon ainakin näin.
Se ei koske vaan tätä, mutta jos keskustellaan yleisesti jostain asiasta niin on syytä osata arvioida/laskea esim. lentääkö joku esine 50 vai 500 km/h noilla ominaisuuksilla tai kuinka pitkään jokin toimii tuolla polttoainemäärällä tmv. Nuo taidot on hiukan kehnoja nuoremmilla nykyään.
Koska nuo taidot tulevat harjoituksen myötä. Ja kyseessä on arviointikyky, ei matemaattiset taidot.
Ettei sitten soveltamista, jota kuulemma nykyään osataan hyvin?? Minkä harjoituksen jos keskustellaan asioista yleensä esim. kahvitauolla?
Kahvitauolla on ”syytä osata”? Aivan.
Jos on sivistynyt niin tajuaa asioiden mittasuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse huomannut ainakin keski-ikäisenä insinöörinä, että kyllä juuri koulusta valmistuneiden inssien matemaattiset taidot on usein melko vaatimattomat, varsinkin kun pitää nopeasti päätellä jotain ja laskea päässä asioita.
Setäni opettaa tuleville insinööreille mm. Matematiikkaa ja hänen mielestään laskimet ovat tuhonneet ajattelukyvyn. Kyllä suurusluokat piti hahmottaa paremmin kun laskettiin laskutikulla. Itse kuulun sukupolveen ,jonka ensimmäiset matematiikan opintovuodet pilattiin joukko-opilla alakoulussa. 5. Luokalla alettiin vääntää laskemaan laskutikulla ja minulle matematiikka avautui jossain 8. Luokalla kun sai ryhtyä käyttämään laskinta.
Vierailija kirjoitti:
Niin totta!
Muistan kun meillä oli pitkän matematiikan harjoituskokeessa 90-luvulla ensimmäinen tehtävä tyyliin: ratkaise yhtälön x^5+2x^4-6x^3- 2x^2+x =0 kaikki juuret. No, tuossa näkee heti, että yksi ratkaisu on x=0, mutta on neljä muutakin juurta. Ideana oli löytää yksi toinen juuri kokeilemalla, ja sitten kun se on tiedossa niin jakolaskualgoritmilla faktoroida muut juuret esille. Ei nyt tietysti maailman vaikein tehtävä, mutta tämä oli ensimmäinen tehtävä, jonka piti olla helpoin, ja nykyajan nynnyt ei käsin tätä varmaan osaisi suurin osa.
Suurella lämmöllä aiheeseen kuulumaton kommentti, mutta ihailen niitä, jotka osaa esim. matikkaa tällä tasolla. Mulle se oli jo yläasteella ajoittain ihan helvettiä ja masentuneena usein katsoin tunnilla, kun muut paahtoi menemään tehtäviä ja itse olin ihan pihalla. Jostain syystä geometria meni perille. Silti nykyään yliopistokoulutettu mieheni ihmettelee. että osaan päässä laskea joitain laskuja, joihin hän tarvii laskinta. Hän on opettanut myös matikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipäänsä lukio oli vaativampi 80-luvulla.
Englanti oli naurettavan helppoa 80-luvulla, reaalissa sai valita helpoimmat kysymykset, ja äidinkielessä riitti yksi aine, johon saattoi harjoitella tärppejä. Laudaturin sai joka viides kirjoittaja.
On sinulla luulot. Äidinkielen aineen tärpit!
Äidinkieli oli ihan pahin. Ne aineiden aiheet oli kuin mitäkin reaalikoekysymyksiä, eikä tosiaan yhtään tiennyt, mitä sieltä tulee. Ja sitten pelastukseksi oli se yksi otsikko, johon saattoi lätistä jotain maallikkopsykologiaa. Äidinkieli oli juuri se, mihin mitään tärppejä ei pystynyt lukemaan.
Reaalissa kaikki keskittyivät aineeseen tai kahteen, eli käytännössä valinnanvaraa ei juuri ollut.
Lisäksi kaikki piti kirjoittaa yhdessä rytäkässä kahden viikon aikana, ei ollut mahdollisuutta hajauttaa. Jos kirjoitit kaksi lyhyttä kieltä, ne piti kirjoittaa saman kuuden tunnin aikana.
Silloiset englannin kokeet saattaisivat nykyabille olla helppoja ihan siksi, että nykyään kuulee englantia ihan toisin kuin silloin. Kuka tahansa pääsee käyttämään kieltä vaikka syntyperäisten puhujien kanssa esim. netin keskustelupalstoilla. Matkustellaan paljon enemmän. Milloin tahansa saa kieltä kuullakseen telkusta tai suoratoistopalveluista tai vaikka YouTubesta.
Olennaisinta kai kuitenkin on se, että reputtajien osuus pysyy vakiona, samoin arvosanojen jakauma. Tietysti nykyään on arvosanoina eximia tullut lisäksi, mikä vaikuttaa - L on entistä arvokkaampi, M ei ihan yhtä arvokas kuin ennen. Mutta tässä mielessä koe on yhtä helppo tai vaikea kuin aina ennenkin: Yhtä moni siinä selviää hyvin, yhtä moni joten kuten, ja yhtä moni reputtaa.
Äidinkielen aineita oli kaksi: otsikkoaine ja aineistopohjainen. Kumpikin kirjoitettiin ja parempi huomioitiin. Koko lukioaika opeteltiin juuri tämän lajityypin kirjoittamista.
Lähinnä siinä katsottiin että aine ei ollut otsikon vierestä ja pilkut olivat paikoillaan ja tosiaan teksti lopuksi kuulakärkikynällä kauniilla käsialalla kirjoitettu. Jos oli jotain fiksua sanottavaa, sai jo melko korkean arvosanan.
En näe, että kyseinen koe mittasi mitenkään esimerkiksi medialukutaitoa. Ja kyllä monikin meistä opetteli tärppejä siihen seuraamalla uutisia, esimerkiksi koulutus ja koulutuspolitiikka olivat hyvin yleisiä aiheita.
Jako otsikkoaineeseen ja aineistopohjaiseen tuli vasta myöhemmin. Ainakaan 80-luvun alkupuoliskolla sitä ei vielä ollut. Oli vain kaksi ainekirjoituskertaa; parempi tuotos lähetettiin arvioitavaksi.
Aiheiden joukossa saattoi tosin olla aineistopohjainenkin tehtävä. Yleensä niitä yksi olikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse huomannut ainakin keski-ikäisenä insinöörinä, että kyllä juuri koulusta valmistuneiden inssien matemaattiset taidot on usein melko vaatimattomat, varsinkin kun pitää nopeasti päätellä jotain ja laskea päässä asioita.
Päässälasku ei varsinaisesti ole matemaattinen taito. Se on laskentoa, ja sitä nykyään treenataan vähemmän kuin ennen. Koska siihen on koneet.
Jos esim. palaverissa keskustellaan ja suunnitellaan asioita niin kyllä pitää osata hahmottaa jotain suuruusluokkaa tuosta vaan ja osata keskustella siitä. Ettei nyt kaivele laskinta tai näpyttele koneella kiivaasti, kun vanhemmat suunnittelijat tajuaa sen ilman laskintakin.
Oli se laskentoa tai matematiikkaa niin paljon menettää keskusteluissa em. asioiden huonoilla taidoilla.
Toki nuo suuruusluokat ovat itsestään selviä niille, jotka ovat asian parissa vuosikymmeniä puuhailleet. Sillä ei kannata keulia tai sotkea matemaattiseen osaamiseen.
Jos sinut pistettäisiin sairaanhoitajien joukkoon antamaan lääkettä tiputuksena suoraan suoneen painokilojen mukaan, ehkä sinäkin näpyttelisit laskinta tai kaivelisit paperia siinä missä vanhat hoitajat lonkalta muistavat määrät. Toivon ainakin näin.
Se ei koske vaan tätä, mutta jos keskustellaan yleisesti jostain asiasta niin on syytä osata arvioida/laskea esim. lentääkö joku esine 50 vai 500 km/h noilla ominaisuuksilla tai kuinka pitkään jokin toimii tuolla polttoainemäärällä tmv. Nuo taidot on hiukan kehnoja nuoremmilla nykyään.
Koska nuo taidot tulevat harjoituksen myötä. Ja kyseessä on arviointikyky, ei matemaattiset taidot.
Ettei sitten soveltamista, jota kuulemma nykyään osataan hyvin?? Minkä harjoituksen jos keskustellaan asioista yleensä esim. kahvitauolla?
Kahvitauolla on ”syytä osata”? Aivan.
Jos on sivistynyt niin tajuaa asioiden mittasuhteet.
Ahaa, kahvitauolla arvioidaan työkavereiden sivistys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipäänsä lukio oli vaativampi 80-luvulla.
Englanti oli naurettavan helppoa 80-luvulla, reaalissa sai valita helpoimmat kysymykset, ja äidinkielessä riitti yksi aine, johon saattoi harjoitella tärppejä. Laudaturin sai joka viides kirjoittaja.
On sinulla luulot. Äidinkielen aineen tärpit!
Äidinkieli oli ihan pahin. Ne aineiden aiheet oli kuin mitäkin reaalikoekysymyksiä, eikä tosiaan yhtään tiennyt, mitä sieltä tulee. Ja sitten pelastukseksi oli se yksi otsikko, johon saattoi lätistä jotain maallikkopsykologiaa. Äidinkieli oli juuri se, mihin mitään tärppejä ei pystynyt lukemaan.
Reaalissa kaikki keskittyivät aineeseen tai kahteen, eli käytännössä valinnanvaraa ei juuri ollut.
Lisäksi kaikki piti kirjoittaa yhdessä rytäkässä kahden viikon aikana, ei ollut mahdollisuutta hajauttaa. Jos kirjoitit kaksi lyhyttä kieltä, ne piti kirjoittaa saman kuuden tunnin aikana.
Silloiset englannin kokeet saattaisivat nykyabille olla helppoja ihan siksi, että nykyään kuulee englantia ihan toisin kuin silloin. Kuka tahansa pääsee käyttämään kieltä vaikka syntyperäisten puhujien kanssa esim. netin keskustelupalstoilla. Matkustellaan paljon enemmän. Milloin tahansa saa kieltä kuullakseen telkusta tai suoratoistopalveluista tai vaikka YouTubesta.
Olennaisinta kai kuitenkin on se, että reputtajien osuus pysyy vakiona, samoin arvosanojen jakauma. Tietysti nykyään on arvosanoina eximia tullut lisäksi, mikä vaikuttaa - L on entistä arvokkaampi, M ei ihan yhtä arvokas kuin ennen. Mutta tässä mielessä koe on yhtä helppo tai vaikea kuin aina ennenkin: Yhtä moni siinä selviää hyvin, yhtä moni joten kuten, ja yhtä moni reputtaa.
Äidinkielen aineita oli kaksi: otsikkoaine ja aineistopohjainen. Kumpikin kirjoitettiin ja parempi huomioitiin. Koko lukioaika opeteltiin juuri tämän lajityypin kirjoittamista.
Lähinnä siinä katsottiin että aine ei ollut otsikon vierestä ja pilkut olivat paikoillaan ja tosiaan teksti lopuksi kuulakärkikynällä kauniilla käsialalla kirjoitettu. Jos oli jotain fiksua sanottavaa, sai jo melko korkean arvosanan.
En näe, että kyseinen koe mittasi mitenkään esimerkiksi medialukutaitoa. Ja kyllä monikin meistä opetteli tärppejä siihen seuraamalla uutisia, esimerkiksi koulutus ja koulutuspolitiikka olivat hyvin yleisiä aiheita.
Jako otsikkoaineeseen ja aineistopohjaiseen tuli vasta myöhemmin. Ainakaan 80-luvun alkupuoliskolla sitä ei vielä ollut. Oli vain kaksi ainekirjoituskertaa; parempi tuotos lähetettiin arvioitavaksi.
Aiheiden joukossa saattoi tosin olla aineistopohjainenkin tehtävä. Yleensä niitä yksi olikin.
Muistelen, että 1984 oli ensimmäisiä kertoja kun äidinkielen kirjoituksissa oli aineistoa. Tuolloin oli juttu ja pohjapiirustus Tampereen silloin uudesta kirjastotalosta. Otsikko kuului Minun kirjastoni ja piti kirjoittaa kirjastokokemuksistaan. Monet kirjoitti Tampereen kirjastosta ja se pelasti minut. Normaalisti sain aineista max c ja pelkäsin etten pääse läpi koska en osaa kirjoittaa kuin asiaa. Ylitin odotukseni saamalla M.
Tuo ”Minun kirjastoni” on aika hyvä esimerkki sen ajan aineaiheista. Alakoululainen voisi kirjoittaa samasta otsikosta.
Vierailija kirjoitti:
Mä kirjoitin A:n pitkästä matikasta vuonna 1992. Vieläkin ketuttaa etten paneutunut matikkaan enempää.
Niin minäkin vuonna 75 ja silloin olin ns reaalilinjalla ja kirjoitin sen pitkän matikan vapaaehtoisena.
Pistemääränkin muistan kuin eilisen päivän, niin paljon hävetti. Se oli 12 pistettä😅
Muut aineet oli kyl sitten L:ää
T.mummeli
Vanhoissa yo-kokeissa oli yksinkertaisia tehtävänantoja, kuten "integroi" tai "derivoi". Nykyään tehtävät ovat paljon soveltavampia ja pitää itse keksiä mitä niissä edes pitää tehdä, lisäksi pitää osata käyttää kaiken maailman laskinohjelmia. Laskinohjelmien takia tehtävät taas eivät voi olla kovin yksinkertaisia/mekaanisia.
Alue: Aihe vapaa
Kuulakärkikynää sanottiin 1990-luvulla yleisesti mustekynäksi. Jopa opettaja muistutti mustekynän käytöstä.