Olen perheen näkymätön lapsi - millaisia te muut olette?

Vierailija kirjoitti:

Mä olin se syntipukki. Vanhimpana tyttärenä mun niskaan kaadettiin vanhempien ongelmat, riidat, nuorempien sisarusten hoitaminen, kaikki.

Äitini välttyi myös isäni väkivaltaisuudelta antamalla isän pahoinpidellä minua.

Omia haluja, tunteita, tarpeita mulla ei saanut olla.

Nuoremmat sisareni sitten saivat vaihtelevasti osakseen sitä kultaisen tyttären ja näkymättömän lapsen roolia.

Ei sekään herkkua ollut, mutta pääsivät kuitenkin vähemmällä kuin minä vanhimpana.

Koko lapsuuden perheeni kuvio oli sairas, ja on mennyt pitkään edes ymmärtää kuinka sairas.

Sitten on myös pitkä tie saada itsensä kasaan sellaisen myllytyksen jäljiltä.

Lapsuuteni elin 80-luvulla. Ikävästi näyttää siltä, että tuollaista perhe-elämää on vietetty silloin paljonkin.

Ja kyllä, äitini on vakaasti sitä mieltä, että perhe-elämä oli hyvää.

Ehkä hänelle olikin, mutta vähät meistä lapsista.

Saanko kysyä, että miksi ajattelet heidän päässeen helpommalla? En tarkoita pahalla, mutta minusta tuo on jopa törkeä ajatus. 

Tiedät varmaan itsekin, että siitä kultalapsesta tulee todennäköisemmin narsisti, minusta aika kamala kohtalo. Tiedätkö myös sen, että väkivaltaa katsomaan joutunut sisarus, traumatisoituu jopa enemmän, kuin se, joka väkivaltaa joutuu kohtaamaan. En tarkoita sanoa näitä "kilpailuksi", vaan siksi, että minusta tuollainen vertaaminen on vain julmaa. 

T: itsekin syntipukki lapsi

Vierailija kirjoitti:

Ap; samaistun!! Mullakin nuorempi sisar se suosikki. Vaikkei objektiivisesti siihen mitään syytä olekaan ja sukupuolikin meillä on sama. Ja jonkun mainitsema sodassa traumatisoitumisen ei käy selitykseksi, vanhempani ja heidän vanhemmat eivät olleet rintamalla. Ja vaikka olisivat olleetkin, se ei oikeuta paskaa kohtelua, joka on vielä pahempaa, kun se ei jakaudu tasapuolisesti.

Ai että miten mua alko ärsyttää. 

Suomessa vedotaan sotaan, kun puhutaan perheen sisäisistä ongelmista. Sodan traumat voi olla joissain tapauksissa, mutta ei oikeastaan.   

 Lähinnä se on luonnehäiriöiset, persoonallisuushäiriöiset jotka jatkaa samaa paskaa kasvattamalla aina on näin tehty tai kun isäni/äitini opetti näin toimimaan.

Kun ei pystytä ja älykkyys ei riitä pysähtymään ja miettimään voisiko toimia jotenkin toisin. Voisinko olla se joka muuttaa tapaa toimia. Tai miksi olen tehnyt näin. Persoonallisuushäiriöinen ei näe tehneensä mitään väärää. Hän oikeuttaa tekonsa.

Olen ainut lapsi, mutta olin lapsena ja nuorena paljon äidinäidin luona. Olin se huonoin lapsenlapsi serkuista, josta ei tulisi koskaan mitään. Olin ilmeisesti ainoa serkuista, joka sai mummonluona olla pidempiä aikoja. Mummoni kehui muita serkkuja menestyneiksi, mutta olin  kuulemma se ongelmaisin. Siis miten joku aikuinen voi sanoa kaikkea tuollaista lapsesta??  Muistan kuinka äitini ja mummoni puhuivat minusta  pahaa, en tajunnut täysin mutta osittain. Sama paska on jatkunut kun olen aikuinen. Jos joudun käymään äidin luona mitä pahaa anoppi teki kymmeniä vuosia sitten ja millaisia huonoja kaikki sieltäpäin suomea tulevat ovat olleet. Voitte siis kuvitella loput.

Olen onneksi päässyt  yli noista ja omien lasten kohdalla haluan olla tasapuolinen ja välttää kaikkea negatiivisia perinteitä. En välitä mistään perinteistä muutenkaan. Haluan uusia vaihtoehtoja.

Hän joka puhui äidin syyttämisestä, kyllä tuossa tilanteessa on molemmat tasan yhtä syyllisiä. Äiti ja isä! Kummatkin ovat vastuussa lapsen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta ja molemmat epäonnistui täydellisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap; samaistun!! Mullakin nuorempi sisar se suosikki. Vaikkei objektiivisesti siihen mitään syytä olekaan ja sukupuolikin meillä on sama. Ja jonkun mainitsema sodassa traumatisoitumisen ei käy selitykseksi, vanhempani ja heidän vanhemmat eivät olleet rintamalla. Ja vaikka olisivat olleetkin, se ei oikeuta paskaa kohtelua, joka on vielä pahempaa, kun se ei jakaudu tasapuolisesti.

Ai että miten mua alko ärsyttää. 

Tutustu ylisukupolven siirtyvä sotatrauma. Itse olen sellaisen lapsi. Joo ärsyttää koko termi. Se kuitenkin auttoi ymmärtämään äitini käytöstä, mutta en kuitenkaan silitä häntä päähän, että voi voi. Näin 50+ on kiva käydä läpi elämäänsä, ja tajuta lapsuuden tunnelukkojen seuraukset. Ihan peetähän tämä on. 

Mutta ei mun isovanhemmatkaan olleet rintamalla, kuten ki

Itse olen kolmannen polven sotainvalidi. Isoisäni ja äitipuoleni olivat narkkeja ja persreikiä, äidilläni oli päihteiden lisäksi mielenterveydenongelmia. . . Hyväksyminen ja ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa ja tunnen empatiaa edellisiä sukupolvia kohtaan vaikka he olivat persreikiä. Olen antanut lapsuuteni anteeksi. 

Sukulaisella alkoi alzheimer n 50-vuotiaana.  Kuoli 66 v ihan vihanneksena.

Sairaus alkoi vihaisuutena sukulaisia kohtaan. Heitä, joiden kanssa olivat paljon viettäneet aikaa, retkeilleet, matkustelleet.  Vainoharhaisena, kaikki  vihaavat häntä ja tahtovat pahaa. Jauhamisena miten lapsena oli väärin kohdeltu, piti pienemmät pitää leikeissä mukana. Lapsuus maatilalla.  Miten töissä kaikki ovat häntä vastaan, omistaja vihaa. Sairaslomallahan hän oli koko ajan , alkuun fyysisistä syistä, milloin mikäkin.  Kum händt irtisanottiin tilanne paheni. Mt-ongelmana sitä ensin pidettiin.

Diagnoosi pitkittyi koska puolisonsa häpesi häntä eikä ymmärtänyt viedä lääkäriin.  Kun enää ei tarvinnut sairauslomatodistuksia 

Pitkästä sepustuksestani unohdin mainita, että yritän välttää kaikkea toksista käyttäytymistä. Oli se sitten kontrollointia, mykkäkoulua, tuputtamista, outoa käytöstä. Yritän keskustella jos pystyy. Minulla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja kaikelle muutenkin huonolle käytökselle.

Olen esikoistytär ja pikkusisarus oli vakavasti sairas joten aika näkymätön opin olemaan. Ja vaikka pikkusisko parantui, on hän edelleen nelikymppisenä perheen prinsessavauva.

Käyttäytymisestä perimä selittää noin puolet ja toisen puolen selittää millaisissa olosuhteissa joutuu elämään sen lapsuutensa. Ihmisen ydin syntyy lapsuudessa. Kun tunnetaidot ja itsetunto ei pääse kehittymään niitä on vaikea korjata myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap; samaistun!! Mullakin nuorempi sisar se suosikki. Vaikkei objektiivisesti siihen mitään syytä olekaan ja sukupuolikin meillä on sama. Ja jonkun mainitsema sodassa traumatisoitumisen ei käy selitykseksi, vanhempani ja heidän vanhemmat eivät olleet rintamalla. Ja vaikka olisivat olleetkin, se ei oikeuta paskaa kohtelua, joka on vielä pahempaa, kun se ei jakaudu tasapuolisesti.

Ai että miten mua alko ärsyttää. 

Tutustu ylisukupolven siirtyvä sotatrauma. Itse olen sellaisen lapsi. Joo ärsyttää koko termi. Se kuitenkin auttoi ymmärtämään äitini käytöstä, mutta en kuitenkaan silitä häntä päähän, että voi voi. Näin 50+ on kiva käydä läpi elämäänsä, ja tajuta lapsuuden tunnelukkojen seuraukset. Ihan peetähän tämä on. 

Mutta ei mun isovanhemmatkaan olleet rintamalla, kuten ki

Sota-aikahan ei mitenkään voinut vaikuttaa kotirintamalla eläneisiin. Olet ihan oikeassa. 

Olisiko aika sen 29-vuotiaan kannabiksella päänsä pilanneen peruskoulun hädin tuskin selvittäneen  lakata syyttämästä kuitenkin isovanhempiaan. 

Itse olin äitini kaltainen enkä tullut hetkeäkään hänen kanssaan toimeen. Isäni ja siskoni olivat ihan ok tyyppejä, mutta eipä mulla niihinkään mitään tunnesidettä syntynyt, ihan neutraalit välit. 

Vierailija kirjoitti:

Hän joka puhui äidin syyttämisestä, kyllä tuossa tilanteessa on molemmat tasan yhtä syyllisiä. Äiti ja isä! Kummatkin ovat vastuussa lapsen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta ja molemmat epäonnistui täydellisesti. 

Mistä tilanteesta puhut? Kyllä vaan voi hyvin syyttää tilanteesta sen luonutta henkilöä. 

No, isästä ei tietoa, sisaruksia ei ole ja äitini olipirihuora, joka pakotti mut elämään kotona, laitoksissa ja sijaisperheissä koko lapsuuteni ettei tuet mene. 

- 4v ekaa kertaa huostaanotettu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tässä nyt boomerien uhrit ry..    vai äitihaavaiset ry. Vai narsistiem kokoontuminen.

Huolehtikaa lapsistanne.  Selvästi  viette pahan olonne heille.  Elämänne on tässä ja nyt., ei siellä 70-luvulla.

No, dementikot elävät lapsuutta, niinhän se on.  Muistitutkimukset?

 

Ne boomerithan pakotti oman pahan olonsa lapsille. Nyt nämä lapset puhuvat asiasta, etteivät tee samaa virhettä.

Ehkä myöhäistä kun nuoriso on kohta eläkkeellä. Seutukunnallamme yli 1000 eläkettä myönnetty alle 35 v  vuonna 2024.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsenäinen aikuinen, jonka minuus ei ole riippuvainen muista ihmisistä. 

Minulle ei lapsuuteni johdosta muodostunut minuuttia lainkaan. En tavallaan ole lainkaan olemassa tai minua on monta. Se, mikä persoonan osa on milloinkin päällä, vaihtelee täysin sattumanvaraisesti.

Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla olosuhteisiin. Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsenäinen aikuinen, jonka minuus ei ole riippuvainen muista ihmisistä. 

Minulle ei lapsuuteni johdosta muodostunut minuuttia lainkaan. En tavallaan ole lainkaan olemassa tai minua on monta. Se, mikä persoonan osa on milloinkin päällä, vaihtelee täysin sattumanvaraisesti.

Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla olosuhteisiin. Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan.

Monelle tuntuu olevan vaikea myöntää, että omilla ajatuksilla ja teoilla on jotain merkitystä. Kyllä niillä on. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä.

Väittäisin, että varsinkin naiset kunnostautuvat loppumattomassa itsensä vähättelyssä ja näkymättömäksi tekemisessä. Mikään ei riitä, kun ei riitä itselleen. Missä mukamas on se täydellisen ihmisen malli, jonka mukaan meitä mitataan? Ei missään. Olemme itse kehittäneet sen omassa päässämme.

Miksi se itsensä inhoaminen on niin mukavaa? 

Lainaus ei toimi, mutta vastaus kirjoitukseen nro 49. En syytä isovanhempiani, enkä ole missään vaiheessa edes sellaista sanonut. Ja sota-aikana kotona on ihan eri asia kuin rintamalla. Kaikkea ei voi selittää aina jollain sodalla Suomessa. Yksilöillä on vastuu omasta käytöksestään. Lisäksi vanhempieni sisarukset ovat aivan erilaisia kuin heistä kumpikaan, he ovat myös muiden kertoman mukaan normaalimpia. 

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin, että varsinkin naiset kunnostautuvat loppumattomassa itsensä vähättelyssä ja näkymättömäksi tekemisessä. Mikään ei riitä, kun ei riitä itselleen. Missä mukamas on se täydellisen ihmisen malli, jonka mukaan meitä mitataan? Ei missään. Olemme itse kehittäneet sen omassa päässämme.

Miksi se itsensä inhoaminen on niin mukavaa? 

Piilonarsisti on useammin nainen kuin mies. Piilonarsisti voi juuttua vatvomaan oman elämänsä aiheita niin, että he jäävät kiinni omaan rajoittuneeseen ajatusmaailmaansa.

Vierailija kirjoitti:

Monelle tuntuu olevan vaikea myöntää, että omilla ajatuksilla ja teoilla on jotain merkitystä. Kyllä niillä on. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä.

Joo. Sivustalukijana uskallan lisätä ajatuksista sen verran että huomattava osa ajatuksista tulee ihmisen sisään ulkopuolelta. Ennen kuin ne ovat omia ajatuksia ne on jo joku muu ajatellut. Minun omat ajatukseni ovat hirveän paljon muualta lainattuja. Kaikki sammakot mitä päästän suustani, joku imee ne omiksi ajatuksikseen ja suuni päästöt muovaavat sitä mitä muut ajattelevat minusta. Ulkomaailma muovaa ajatuksiaan minusta vaikka ulkomaailma on minua rakentanut. Parasta olisi olla hiljaa, mutta sekin on oma sanaton viestinsä. Olematta mitään, silti on. Hiljaisuuskin voidaan väärinymmärtää tahattomasti tai tahallisesti. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle tuntuu olevan vaikea myöntää, että omilla ajatuksilla ja teoilla on jotain merkitystä. Kyllä niillä on. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä.

Joo. Sivustalukijana uskallan lisätä ajatuksista sen verran että huomattava osa ajatuksista tulee ihmisen sisään ulkopuolelta. Ennen kuin ne ovat omia ajatuksia ne on jo joku muu ajatellut. Minun omat ajatukseni ovat hirveän paljon muualta lainattuja. Kaikki sammakot mitä päästän suustani, joku imee ne omiksi ajatuksikseen ja suuni päästöt muovaavat sitä mitä muut ajattelevat minusta. Ulkomaailma muovaa ajatuksiaan minusta vaikka ulkomaailma on minua rakentanut. Parasta olisi olla hiljaa, mutta sekin on oma sanaton viestinsä. Olematta mitään, silti on. Hiljaisuuskin voidaan väärinymmärtää tahattomasti tai tahallisesti. :)

Lähinnä tässä yhteydessä tarkoitin ajatuksilla sitä, jos kokee alinomaan olevansa uhri ja soimaa itseään ja muita aamusta iltaan, niin on taatusti ikävä olo kaiket päivät.