Olen perheen näkymätön lapsi - millaisia te muut olette?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin se syntipukki. Vanhimpana tyttärenä mun niskaan kaadettiin vanhempien ongelmat, riidat, nuorempien sisarusten hoitaminen, kaikki.

Äitini välttyi myös isäni väkivaltaisuudelta antamalla isän pahoinpidellä minua.

Omia haluja, tunteita, tarpeita mulla ei saanut olla.

Nuoremmat sisareni sitten saivat vaihtelevasti osakseen sitä kultaisen tyttären ja näkymättömän lapsen roolia.

Ei sekään herkkua ollut, mutta pääsivät kuitenkin vähemmällä kuin minä vanhimpana.

Koko lapsuuden perheeni kuvio oli sairas, ja on mennyt pitkään edes ymmärtää kuinka sairas.

Sitten on myös pitkä tie saada itsensä kasaan sellaisen myllytyksen jäljiltä.

Lapsuuteni elin 80-luvulla. Ikävästi näyttää siltä, että tuollaista perhe-elämää on vietetty silloin paljonkin.

Ja kyllä, äitini on vakaasti sitä mieltä, että perhe-elämä oli hyvää.

Ehkä hä

Tässäkin syyllistetään äiti, vaikka se isä oli se pahoinpitelijä. Isää ei ilmeisesti muistella pahalla, eikä hän ole perhe-elämää pilannut, vaan äiti pilasi.

Oletko koskaan kysynyt isältäsi, mitä mieltä hän on teidän perhe-elämästä? Oliso se hänekin mielestä hyvää? 

Nää on semmosia juttuja, että yleensä siitä äidistä tehdään se "syntipukki" vaikka isä olisi ollut oikea syyllinen. Eli lapset itsekin syyllistyy siihen, että äidistä tehdään syntipukki, vaikka isä olisi ollut se perheen pahis. 

Olen eri, mutta usein siihen väkivaltaisempaan vanhempaan on pistetty välit poikki. Ei siltä mitään enää kysellä, eikä koskaan aiemminkaan voitu tai kävi huonosti. Valitettavan usein narsistisessa tai muutoin toimintahäiriöisessä tms. perheessä molemmat vanhemmat ovat tavalla tai toisella väkivaltaisia ja laiminlyöviä lapsia kohtaan.