Lue keskustelun säännöt.
Masentaa, kun tuntuu että aikuistuvat lapseni
22.03.2021 |
pitävät minua rasittavana tai ärsyttävänä. Yritän kyllä antaa heille tilaa, mutta en haluaisi ihan vieraantuakaan, siksi pidän heihin yhteyttä ja kyselen kuulumisia.
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Pöyristyttävää käytöstä, että nuori aikuinen tiuskii äidilleen ja lyö luurin korvaan! Miten olette päätyneet tilanteeseen että tuollainen käytös olisi mitenkään hyväksyttävää?!
Itse muutin 18-vuotiaana kotona, ja köyhänä opiskelijana (ja ehkä viikonlopun biletyksenkin jälkeen) oli kiva aina sunnuntaisin mennä vanhemmille syömään ja viettämään perheaikaa. Juteltiin kuulumiset ja viikon uutisista ja milloin mistäkin.
Nyt 35-vuotiaana käyn oman perheeni kanssa edelleen vähintään joka toinen sunnuntai vanhemmillani syömässä, ja useimmiten sisaruksenikin tulevat paikalle. On mukavaa kun (lapsuuden) perheen yhteinen aika ei rajoitu vain esim yhdessä vietettäviin jouluihin tms. Jos emme tapaa sunnuntaisin, soitamme n kerran viikossa/kahdessa kuulumiset.
Minut kasvatettiin kohtuullisen tiukan kurin mukaan, ja pienestä asti oli selvää että omia vanhempia niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti, ja puhutellaan kohteliaasti. Tiuskiminen tms ei todellakaan tullut kysymykseen. Olen kiitollinen näistä opeista, keskustelutaidoista ja hyvistä ihnissuhdetaidoista.
Vielä tänäkin päivänä kun huomaan vanhempieni soittaneen, soitan välittömästi takaisin. Ihan vain kunnioituksesta, mutta toki myös siksi jos heillä ikääntyessään olisi joku hätätilanne. Omille lapsilleni opetan myös, että vanhemmille vastataan aina heti, tai asap kun huomaavat puhelun tulleen.
Hyvin on toiminut tähän mennessä, eikä ole syytä epäillä etteikö toimisi jatkossakin.
Olen tuo, jonka poika iskee luurin korvaan. Miten olen tähän päätynyt? No, hän on jonkin sortin nepsy, kiinnostunut kavantti- ja astrofysiikasta yms. Ei ole tavallinen tallaaja.
Nuorempana hän ei tehnyt noin. Hän ei ole koskaan haistatellut tms. Tämä käytös on tullut vasta poismuuton yhteydessä. Eli en tiedä.
Pikkuveljensä on poikkeuksellisen kohtelias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko omasta äidistä pakko tykätä?
Ei. Pistin välit poikki, kun muutin omilleni. Kovasti ovat yrittäneet syyllistää, mutta haluan vihdoin elää omaa elämääni
Oma äiti soitteli usein ja jaaritteli aina vain omia asioitaan, tai sukulaisten ja naapurien asioita. Ihmetteli miten joku sukulainen teki tai ei tehnyt niin tai näin. Naapuri kantoi epäilyttävää kassia eikä kuulemma tapaa tytärtään. Murehti vaivojaan, vanhoja epäreilusti jaettuja perintöjä. Tarvitsi apua naurettaviin asioihin. Oli ostanut uuden takin ja sitä hehkutti, tai ettei hammaslääkärissä todettu yhtään reikää, jes! Ja sitten löytyi sellainen juuri hänelle sopiva juhlamekko Prisman alennusrekistä, voinko kuvitella että juuri hänen mitoilleen löytyi kerrankin sellainen. Voi että kun äiti on nyt onnellinen. Paitsi kun tuli joku verokirje, se oli valvottanut yötä myöten, voi voi.
Ei tuollaista jaksa parikymppinen kuunnella, en minä ainakaan. Harvensin vastaamista. Äiti alkoi vaatia tässäkin mainittuja tekstareja elonmerkiksi, hän ei ollut huolissaan siitä miksen enää vastaa, vaan hänelle elonmerkkiä, ettei hänen tarvitse olla huolissaan. Hän hän hän. No, asiaan liittyy muutakin rajattomuutta, mutta välit katkesivat kokonaan. En minä ole äitini ystävätär, avustaja, valmentaja, terapeutti, ihailija ja kannustaja, toisin sanoen narsistinen hovi.
Ap ala matkustaa lapsesi kanssa esim thaimaaseen?
Mitä ap on köyhä???ei ole mahdollisuutta tukea rahallisesti?
Jätä poikas rauhaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöyristyttävää käytöstä, että nuori aikuinen tiuskii äidilleen ja lyö luurin korvaan! Miten olette päätyneet tilanteeseen että tuollainen käytös olisi mitenkään hyväksyttävää?!
Itse muutin 18-vuotiaana kotona, ja köyhänä opiskelijana (ja ehkä viikonlopun biletyksenkin jälkeen) oli kiva aina sunnuntaisin mennä vanhemmille syömään ja viettämään perheaikaa. Juteltiin kuulumiset ja viikon uutisista ja milloin mistäkin.
Nyt 35-vuotiaana käyn oman perheeni kanssa edelleen vähintään joka toinen sunnuntai vanhemmillani syömässä, ja useimmiten sisaruksenikin tulevat paikalle. On mukavaa kun (lapsuuden) perheen yhteinen aika ei rajoitu vain esim yhdessä vietettäviin jouluihin tms. Jos emme tapaa sunnuntaisin, soitamme n kerran viikossa/kahdessa kuulumiset.
Minut kasvatettiin kohtuullisen tiukan kurin mukaan, ja pienestä asti oli selvää että omia vanhempia niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti, ja puhutellaan kohteliaasti. Tiuskiminen tms ei todellakaan tullut kysymykseen. Olen kiitollinen näistä opeista, keskustelutaidoista ja hyvistä ihnissuhdetaidoista.
Vielä tänäkin päivänä kun huomaan vanhempieni soittaneen, soitan välittömästi takaisin. Ihan vain kunnioituksesta, mutta toki myös siksi jos heillä ikääntyessään olisi joku hätätilanne. Omille lapsilleni opetan myös, että vanhemmille vastataan aina heti, tai asap kun huomaavat puhelun tulleen.
Hyvin on toiminut tähän mennessä, eikä ole syytä epäillä etteikö toimisi jatkossakin.
Olen tuo, jonka poika iskee luurin korvaan. Miten olen tähän päätynyt? No, hän on jonkin sortin nepsy, kiinnostunut kavantti- ja astrofysiikasta yms. Ei ole tavallinen tallaaja.
Nuorempana hän ei tehnyt noin. Hän ei ole koskaan haistatellut tms. Tämä käytös on tullut vasta poismuuton yhteydessä. Eli en tiedä.
Pikkuveljensä on poikkeuksellisen kohtelias.
Joku vika sussa on ap ,kun oma lapses ei halua olla kanssasi tekemisissä?
Ehkä lellit helpompaa nuorempaa lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Keskustelu kaksikymppisen poikani kanssa:
- haloo, mitä asiaa?
- ei mitään, soittelennvain, mitä sulle kuuluu?
- en mä jaksa nyt puhua.
Ja luuri korvaan.En koskaan tuomitse, enkä syyllistä, ja pyrin pidättäytymään kaikista neuvoistakin, mutta...
Rajojen pitäminen on ok, mutta tuo on tylyä ja huonoa käytöstä. Opetat hänelle, että sinulle saa puhua noin. Puhuu myöhemmin vaimolleen samalla tavalla.
Ei minun mieheni puhu minulle ikinä huonosti vaikka äitinsä kanssa ei tule toimeen. Jäänyt paljon paskaa hampaankoloon lapsuudestaan, ei liity mitenkään meidän parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo yli 10 vuoden ajan käynyt (nyt jo aikuisen) lapseni kanssa kerran vuodessa jossain reissussa kahdestaan. Se on aina ollut tärkeä kohokohta meille molemmille. On käyty kauempana ja lähempänä. Oleellista on ollut yhteinen suunnittelu, mukavat yhteiset kokemukset (myös tiukalla budjetilla tarkkaan yhdessä suunnitellen), hyvä ruoka ja parempi mieli. Reissun tiimellyksessä on aina tullut välillä juteltua syntyjä syviä. Mielestäni nämä reissut ovat yhdistäneet meitä paljon. Myös muutama ihan road trip on tehty.
Lapsi oli n. 10 kun aloitimme tämän. Taidan jatkaa hamaan loppuun asti, tai kunnes terveys pettää. Harva nuori tai nuori aikuinen kieltäytyy reissusta, jos sellaista tarjotaan. Reissussa jutellaan sitten koko vuoden edestä.
Minä hoidin 15 vuotiaana 200 sian sikalaa
vaihtoehtona tarjottiin nyrkkiä
koulua toki kävin samaan aikaan.
Minusta tuli kaunis ja varakas aikuinen.
Pitäisikö etsiä äiti ja upottaa sen kasvot sian ulosteeseen?
Omat matkani olen maksanut itse
Lapsistasi tulee lihavia ..hieman yksinkertaisia
sinä tuet heitä koko ikäsi
Saat oman lapsen tukemisen kuulostamaan jotenkin negatiivisesti latautuneelta.
niin no
tarvitseeko lapsesi ulkomaan matkoja
vai ostatko sinä rahalla seuraa?
Niin, no meillä on sellainen suhde, että tällainen on mahdollista. Tuen lasta muutenkin, mutta tämä esimerkki tarkoitti sitä, että yhteisen mukavan tekemisen lomassa on helppo pitää yllä hyvää suhdetta.
On selvää, että jos välit ovat huonot, ei ole välttämättä mukavaa tehdä yhdessä asioita.
Ja ymmärrän toki, että ajatus voi herättää katkeria tunteita, jos suhde omiin vanhempiin on kovin huono.
Ei tästä tavasta kuitenkaan mitään huonoa ole koitunut kenellekään 😊
Onko lapsesi sun näköinen?
Tyttö vähän semmoinen höttönen läski
Sä oot maksanut sen yksityisen meikkikoulun? 3000 eur
Harrastatte rakennekynsiä, ripsipidennyksiä ja saman kylpyveden jakamista?
Voi voi sinua. Ajatus yhteisen ajan viettämisestä silloin tällöin oman tyttären kanssa sai sinussa aikaan noin voimakkaita tunteita. Aikamoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöyristyttävää käytöstä, että nuori aikuinen tiuskii äidilleen ja lyö luurin korvaan! Miten olette päätyneet tilanteeseen että tuollainen käytös olisi mitenkään hyväksyttävää?!
Itse muutin 18-vuotiaana kotona, ja köyhänä opiskelijana (ja ehkä viikonlopun biletyksenkin jälkeen) oli kiva aina sunnuntaisin mennä vanhemmille syömään ja viettämään perheaikaa. Juteltiin kuulumiset ja viikon uutisista ja milloin mistäkin.
Nyt 35-vuotiaana käyn oman perheeni kanssa edelleen vähintään joka toinen sunnuntai vanhemmillani syömässä, ja useimmiten sisaruksenikin tulevat paikalle. On mukavaa kun (lapsuuden) perheen yhteinen aika ei rajoitu vain esim yhdessä vietettäviin jouluihin tms. Jos emme tapaa sunnuntaisin, soitamme n kerran viikossa/kahdessa kuulumiset.
Minut kasvatettiin kohtuullisen tiukan kurin mukaan, ja pienestä asti oli selvää että omia vanhempia niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti, ja puhutellaan kohteliaasti. Tiuskiminen tms ei todellakaan tullut kysymykseen. Olen kiitollinen näistä opeista, keskustelutaidoista ja hyvistä ihnissuhdetaidoista.
Vielä tänäkin päivänä kun huomaan vanhempieni soittaneen, soitan välittömästi takaisin. Ihan vain kunnioituksesta, mutta toki myös siksi jos heillä ikääntyessään olisi joku hätätilanne. Omille lapsilleni opetan myös, että vanhemmille vastataan aina heti, tai asap kun huomaavat puhelun tulleen.
Hyvin on toiminut tähän mennessä, eikä ole syytä epäillä etteikö toimisi jatkossakin.
Olen tuo, jonka poika iskee luurin korvaan. Miten olen tähän päätynyt? No, hän on jonkin sortin nepsy, kiinnostunut kavantti- ja astrofysiikasta yms. Ei ole tavallinen tallaaja.
Nuorempana hän ei tehnyt noin. Hän ei ole koskaan haistatellut tms. Tämä käytös on tullut vasta poismuuton yhteydessä. Eli en tiedä.
Pikkuveljensä on poikkeuksellisen kohtelias.
Joku vika sussa on ap ,kun oma lapses ei halua olla kanssasi tekemisissä?
Ehkä lellit helpompaa nuorempaa lasta?
Kyllä hän on kanssani tekemisissä, kun näemme, silloin hän juttelee niitä näitä. Mutta puhelimitse hän ei suostu puhumaan.
Joo, 19-vuotias pikkuveli haluaakin lellimistä.....
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 25-vuotias ja äitini soittelee mielestäni liian usein sekä käy kylässä. Haluaisin että hän etsisi elämäänsä muutakin sisältöä kuin me lapset. Hankkisi ystäviä tai aloittaisi vaikka jonkin harrastuksen. Tekisi hänellekin hyvää ja antaisi meille mahdollisuuden rakentaa omaa elämäämme ja identiteettiämme.
Oliko äitisi niitä naisia, joka hylkäsi vanhat ystävänsä saatuaan lapsia, eikä koskaan mennyt omiin kaveritapaamisiin kun olitte lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo yli 10 vuoden ajan käynyt (nyt jo aikuisen) lapseni kanssa kerran vuodessa jossain reissussa kahdestaan. Se on aina ollut tärkeä kohokohta meille molemmille. On käyty kauempana ja lähempänä. Oleellista on ollut yhteinen suunnittelu, mukavat yhteiset kokemukset (myös tiukalla budjetilla tarkkaan yhdessä suunnitellen), hyvä ruoka ja parempi mieli. Reissun tiimellyksessä on aina tullut välillä juteltua syntyjä syviä. Mielestäni nämä reissut ovat yhdistäneet meitä paljon. Myös muutama ihan road trip on tehty.
Lapsi oli n. 10 kun aloitimme tämän. Taidan jatkaa hamaan loppuun asti, tai kunnes terveys pettää. Harva nuori tai nuori aikuinen kieltäytyy reissusta, jos sellaista tarjotaan. Reissussa jutellaan sitten koko vuoden edestä.
Minä hoidin 15 vuotiaana 200 sian sikalaa
vaihtoehtona tarjottiin nyrkkiä
koulua toki kävin samaan aikaan.
Minusta tuli kaunis ja varakas aikuinen.
Pitäisikö etsiä äiti ja upottaa sen kasvot sian ulosteeseen?
Omat matkani olen maksanut itse
Lapsistasi tulee lihavia ..hieman yksinkertaisia
sinä tuet heitä koko ikäsi
Saat oman lapsen tukemisen kuulostamaan jotenkin negatiivisesti latautuneelta.
niin no
tarvitseeko lapsesi ulkomaan matkoja
vai ostatko sinä rahalla seuraa?
Niin, no meillä on sellainen suhde, että tällainen on mahdollista. Tuen lasta muutenkin, mutta tämä esimerkki tarkoitti sitä, että yhteisen mukavan tekemisen lomassa on helppo pitää yllä hyvää suhdetta.
On selvää, että jos välit ovat huonot, ei ole välttämättä mukavaa tehdä yhdessä asioita.
Ja ymmärrän toki, että ajatus voi herättää katkeria tunteita, jos suhde omiin vanhempiin on kovin huono.
Ei tästä tavasta kuitenkaan mitään huonoa ole koitunut kenellekään 😊
Onko lapsesi sun näköinen?
Tyttö vähän semmoinen höttönen läski
Sä oot maksanut sen yksityisen meikkikoulun? 3000 eur
Harrastatte rakennekynsiä, ripsipidennyksiä ja saman kylpyveden jakamista?
Voi voi sinua. Ajatus yhteisen ajan viettämisestä silloin tällöin oman tyttären kanssa sai sinussa aikaan noin voimakkaita tunteita. Aikamoista.
ihoan vain kermaperseitä..onko lapses dubais..onko se influensseri
on se outoo et jEESUKSELLE on ihan ok et yhtä ha.kataan ja toista lellitään?
Minun isäni on h.elvetissä..uskovaiset kertoivat,
kun olin 14 vuotias.
Isäs t.appoi itsensä ja on h.elvetissä
Pitääkö pyytää niiltä jeesuksen lapsiltakin anteeksi?
Minä joudun myös h.elvettiin.
Viha an jumalaa ja tekopyhiä kilttejä ihmisiä.
Ketään ei kiinnostanut kun minua hakattiin?
Täällä lällyttelette ja haukutte katkeraksi.
Ette olisi selvinnyt viikkoakaan siellä
lisäksi opiskelin yksin itselleni ammatin..
maksan veroja
nyt kun korona..taaskaan en saa aua mistään
hallitus jakaa minun verorahani rikkaille yrityksille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkera jatkaa
Vauvat on muuten söpöjä
vois tehdä yhden intiaanin, yhden somalin ja yhden eskimon kanssa..
sit vois postata niistä kuvia instaan
mainostaa kestovaippoja ,jotka on tehty kierrätetyistä tamppooneista
musta tulis HYVÄ äiti
onko tämä nyt se KUULUISA ÄITI HULLU?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
onko tämä nyt se KUULUISA ÄITI HULLU?
Ei ole. Tämä on joku uusi palstalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 25-vuotias ja äitini soittelee mielestäni liian usein sekä käy kylässä. Haluaisin että hän etsisi elämäänsä muutakin sisältöä kuin me lapset. Hankkisi ystäviä tai aloittaisi vaikka jonkin harrastuksen. Tekisi hänellekin hyvää ja antaisi meille mahdollisuuden rakentaa omaa elämäämme ja identiteettiämme.
Oliko äitisi niitä naisia, joka hylkäsi vanhat ystävänsä saatuaan lapsia, eikä koskaan mennyt omiin kaveritapaamisiin kun olitte lapsia?
Käsittääkseni äidilläni ei ole koskaan ollut oikein kavereita. Yksi lapsuudenystävä oli, alkoholisoitui myöhemmin, ja isäni ystävien kanssa ei tule toimeen. Meillä ei käynyt koskaan ketään kylässä kun olin lapsi. Lapsia hankki vinon pinon isoilla ikäeroillakin eikä mitään omaa sisältöä ole elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöyristyttävää käytöstä, että nuori aikuinen tiuskii äidilleen ja lyö luurin korvaan! Miten olette päätyneet tilanteeseen että tuollainen käytös olisi mitenkään hyväksyttävää?!
Itse muutin 18-vuotiaana kotona, ja köyhänä opiskelijana (ja ehkä viikonlopun biletyksenkin jälkeen) oli kiva aina sunnuntaisin mennä vanhemmille syömään ja viettämään perheaikaa. Juteltiin kuulumiset ja viikon uutisista ja milloin mistäkin.
Nyt 35-vuotiaana käyn oman perheeni kanssa edelleen vähintään joka toinen sunnuntai vanhemmillani syömässä, ja useimmiten sisaruksenikin tulevat paikalle. On mukavaa kun (lapsuuden) perheen yhteinen aika ei rajoitu vain esim yhdessä vietettäviin jouluihin tms. Jos emme tapaa sunnuntaisin, soitamme n kerran viikossa/kahdessa kuulumiset.
Minut kasvatettiin kohtuullisen tiukan kurin mukaan, ja pienestä asti oli selvää että omia vanhempia niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti, ja puhutellaan kohteliaasti. Tiuskiminen tms ei todellakaan tullut kysymykseen. Olen kiitollinen näistä opeista, keskustelutaidoista ja hyvistä ihnissuhdetaidoista.
Vielä tänäkin päivänä kun huomaan vanhempieni soittaneen, soitan välittömästi takaisin. Ihan vain kunnioituksesta, mutta toki myös siksi jos heillä ikääntyessään olisi joku hätätilanne. Omille lapsilleni opetan myös, että vanhemmille vastataan aina heti, tai asap kun huomaavat puhelun tulleen.
Hyvin on toiminut tähän mennessä, eikä ole syytä epäillä etteikö toimisi jatkossakin.
Olen tuo, jonka poika iskee luurin korvaan. Miten olen tähän päätynyt? No, hän on jonkin sortin nepsy, kiinnostunut kavantti- ja astrofysiikasta yms. Ei ole tavallinen tallaaja.
Nuorempana hän ei tehnyt noin. Hän ei ole koskaan haistatellut tms. Tämä käytös on tullut vasta poismuuton yhteydessä. Eli en tiedä.
Pikkuveljensä on poikkeuksellisen kohtelias.
Toki muuttaa asiaa, jos hän on nepsy mutta tämä ei tullut ilmi ekasta viestistä. Ensin laittaisin viestin tai soittaisin perään varmistaakseni ettei katkennut vahingossa ja sitten kertoisin että minulle ei lyödä luuria korvaan. Jos kyseessä on huonot sosiaaliset taidot, kertoisin miten tilanne (kun ei halua puhua puhelimessa) hoidetaan kohteliaasti. Jos olisi taitojen puutteen sijaan ilkeyttä, olisin hyvin vihainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 25-vuotias ja äitini soittelee mielestäni liian usein sekä käy kylässä. Haluaisin että hän etsisi elämäänsä muutakin sisältöä kuin me lapset. Hankkisi ystäviä tai aloittaisi vaikka jonkin harrastuksen. Tekisi hänellekin hyvää ja antaisi meille mahdollisuuden rakentaa omaa elämäämme ja identiteettiämme.
Minusta olisi ihan mukava kuulla lapsistani vähintään kahden viikon välein. Viikottain haluaisin jonkun elonmerkin tekstarin muodossa. Onko se liian usein?
Olen tuo, joka antoi esimerkkipuhelun 20 v pojan kanssa.
Mä haluan elonmerkin päivittäin. Whatsapp viesin vähintään, mieluiten edes lyhyenkin puhelun. Ainakin niin kauan kunnes ovat naimisissa ts. asuvat jonkun kanssa. Ihan vaan varmuuden vuoksi.
Enkä todella koe vaativaani liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 25-vuotias ja äitini soittelee mielestäni liian usein sekä käy kylässä. Haluaisin että hän etsisi elämäänsä muutakin sisältöä kuin me lapset. Hankkisi ystäviä tai aloittaisi vaikka jonkin harrastuksen. Tekisi hänellekin hyvää ja antaisi meille mahdollisuuden rakentaa omaa elämäämme ja identiteettiämme.
Minusta olisi ihan mukava kuulla lapsistani vähintään kahden viikon välein. Viikottain haluaisin jonkun elonmerkin tekstarin muodossa. Onko se liian usein?
Olen tuo, joka antoi esimerkkipuhelun 20 v pojan kanssa.
Mä haluan elonmerkin päivittäin. Whatsapp viesin vähintään, mieluiten edes lyhyenkin puhelun. Ainakin niin kauan kunnes ovat naimisissa ts. asuvat jonkun kanssa. Ihan vaan varmuuden vuoksi.
Enkä todella koe vaativaani liikaa.
Vaadit aivan liikaa.
sianpaskan kolaaminen koulupäivän jälkeen lähentää mukavasti:)
Pitääkö mun antaa anteeksi possuparoillekin?
Olin kyllä 5 vuotta kasvissyöjä?
riittääkö se?