Lue keskustelun säännöt.
Masentaa, kun tuntuu että aikuistuvat lapseni
22.03.2021 |
pitävät minua rasittavana tai ärsyttävänä. Yritän kyllä antaa heille tilaa, mutta en haluaisi ihan vieraantuakaan, siksi pidän heihin yhteyttä ja kyselen kuulumisia.
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa se, että vaikka kävisi kylässä niin heti ulko-ovella lähtiessä takaisin lähtiessä alkaa syyllistys että olisi pitänyt olla kauemmin ja käydä useammin ja nyt on taas niin yksinäistä. Kerran häpeäkseni tiuskaisin että kannattaisiko sitten hankkia kavereita.
Siellä kylässä ollessa kuitenkin ei paljon minun asiani kiinnosta. :D saarnataan vaan miten pitäisi olla ja elää. Haukutaan kaikkea minulle tärkeää.
He ovat rakkaat vanhempani, joten tottakai silloin tällöin tätä siedän. Mutta minulle se on lähinnä tylsä ja ahdistava kokemus.
Itse ajattelen niin, että jos vanhemmat käyttäytyvät itse epäkunnioittavasti, ei siihen tietenkään tule alistua, vaan asia pitää käydä heidän kanssaan asiallisesti läpi. Harva perhe selviää tiiviinä ja toimivana ilman kehityskeskusteluja, eli vaikka se voi olla vaivalloista, on se sen arvoista.
T. Yllä kommentoinut 35v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo yli 10 vuoden ajan käynyt (nyt jo aikuisen) lapseni kanssa kerran vuodessa jossain reissussa kahdestaan. Se on aina ollut tärkeä kohokohta meille molemmille. On käyty kauempana ja lähempänä. Oleellista on ollut yhteinen suunnittelu, mukavat yhteiset kokemukset (myös tiukalla budjetilla tarkkaan yhdessä suunnitellen), hyvä ruoka ja parempi mieli. Reissun tiimellyksessä on aina tullut välillä juteltua syntyjä syviä. Mielestäni nämä reissut ovat yhdistäneet meitä paljon. Myös muutama ihan road trip on tehty.
Lapsi oli n. 10 kun aloitimme tämän. Taidan jatkaa hamaan loppuun asti, tai kunnes terveys pettää. Harva nuori tai nuori aikuinen kieltäytyy reissusta, jos sellaista tarjotaan. Reissussa jutellaan sitten koko vuoden edestä.
Minä hoidin 15 vuotiaana 200 sian sikalaa
vaihtoehtona tarjottiin nyrkkiä
koulua toki kävin samaan aikaan.
Minusta tuli kaunis ja varakas aikuinen.
Pitäisikö etsiä äiti ja upottaa sen kasvot sian ulosteeseen?
Omat matkani olen maksanut itse
Lapsistasi tulee lihavia ..hieman yksinkertaisia
sinä tuet heitä koko ikäsi
Saat oman lapsen tukemisen kuulostamaan jotenkin negatiivisesti latautuneelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöyristyttävää käytöstä, että nuori aikuinen tiuskii äidilleen ja lyö luurin korvaan! Miten olette päätyneet tilanteeseen että tuollainen käytös olisi mitenkään hyväksyttävää?!
Itse muutin 18-vuotiaana kotona, ja köyhänä opiskelijana (ja ehkä viikonlopun biletyksenkin jälkeen) oli kiva aina sunnuntaisin mennä vanhemmille syömään ja viettämään perheaikaa. Juteltiin kuulumiset ja viikon uutisista ja milloin mistäkin.
Nyt 35-vuotiaana käyn oman perheeni kanssa edelleen vähintään joka toinen sunnuntai vanhemmillani syömässä, ja useimmiten sisaruksenikin tulevat paikalle. On mukavaa kun (lapsuuden) perheen yhteinen aika ei rajoitu vain esim yhdessä vietettäviin jouluihin tms. Jos emme tapaa sunnuntaisin, soitamme n kerran viikossa/kahdessa kuulumiset.
Minut kasvatettiin kohtuullisen tiukan kurin mukaan, ja pienestä asti oli selvää että omia vanhempia niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti, ja puhutellaan kohteliaasti. Tiuskiminen tms ei todellakaan tullut kysymykseen. Olen kiitollinen näistä opeista, keskustelutaidoista ja hyvistä ihnissuhdetaidoista.
Vielä tänäkin päivänä kun huomaan vanhempieni soittaneen, soitan välittömästi takaisin. Ihan vain kunnioituksesta, mutta toki myös siksi jos heillä ikääntyessään olisi joku hätätilanne. Omille lapsilleni opetan myös, että vanhemmille vastataan aina heti, tai asap kun huomaavat puhelun tulleen.
Hyvin on toiminut tähän mennessä, eikä ole syytä epäillä etteikö toimisi jatkossakin.
Millainen ihminen minä olen mielestäsi?
Isäni i.tsem.urhan jälkeen äiti toi meille uuden isän.
Ruumis oli ollut haudassa alle kuukauden.
Minua lyötiin ja pakotettiin tekemään raskaita maatilan töitä
muutin yksin asumaan 16 vuotiaana.
En tiedä elääkö äiti.
Olenko törkeä ,kun ei kiinnosta?
Kovia kokenut ja katkeroitunut. Toivottavasti saat keskusteluapua ja pystyt antamaan anteeksi. Anteeksi antaminen ei tarkoita samaa kuin asian hyväksyminen. Anteeksiantaminen vapauttaa Sinut katkeruudesta. Voimia selvittää asiat! Toivottavasti äitisi on vielä elossa ja saisit selvitettyä välisiä hänenkin kanssaan!
Tehdään testi:
Minä lyö.n sinua , pakotan fyysiseen työhön lapsena ja pidän nälässä.
Koe jatkuu pari vuotta
Sitten sinä annat minulle anteeksi ja keskustelemme asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo yli 10 vuoden ajan käynyt (nyt jo aikuisen) lapseni kanssa kerran vuodessa jossain reissussa kahdestaan. Se on aina ollut tärkeä kohokohta meille molemmille. On käyty kauempana ja lähempänä. Oleellista on ollut yhteinen suunnittelu, mukavat yhteiset kokemukset (myös tiukalla budjetilla tarkkaan yhdessä suunnitellen), hyvä ruoka ja parempi mieli. Reissun tiimellyksessä on aina tullut välillä juteltua syntyjä syviä. Mielestäni nämä reissut ovat yhdistäneet meitä paljon. Myös muutama ihan road trip on tehty.
Lapsi oli n. 10 kun aloitimme tämän. Taidan jatkaa hamaan loppuun asti, tai kunnes terveys pettää. Harva nuori tai nuori aikuinen kieltäytyy reissusta, jos sellaista tarjotaan. Reissussa jutellaan sitten koko vuoden edestä.
Minä hoidin 15 vuotiaana 200 sian sikalaa
vaihtoehtona tarjottiin nyrkkiä
koulua toki kävin samaan aikaan.
Minusta tuli kaunis ja varakas aikuinen.
Pitäisikö etsiä äiti ja upottaa sen kasvot sian ulosteeseen?
Omat matkani olen maksanut itse
Lapsistasi tulee lihavia ..hieman yksinkertaisia
sinä tuet heitä koko ikäsi
Saat oman lapsen tukemisen kuulostamaan jotenkin negatiivisesti latautuneelta.
niin no
tarvitseeko lapsesi ulkomaan matkoja
vai ostatko sinä rahalla seuraa?
Mene pois
Tässä tavallinen hyvä äiti haluaa apua lapsensa itsenäistymiskipuiluun.
Jos et halua auttaa, ole hyvä ja poistu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos äitini olisi r.aiskannut minut
Pitäisikö sekin antaa anteeksi?
Missä se raja menee...???
jos minä olen katkera niin sinä olet hieman yksinkertainen ja hyväätarkoittava,
Mene hallitukseen!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo yli 10 vuoden ajan käynyt (nyt jo aikuisen) lapseni kanssa kerran vuodessa jossain reissussa kahdestaan. Se on aina ollut tärkeä kohokohta meille molemmille. On käyty kauempana ja lähempänä. Oleellista on ollut yhteinen suunnittelu, mukavat yhteiset kokemukset (myös tiukalla budjetilla tarkkaan yhdessä suunnitellen), hyvä ruoka ja parempi mieli. Reissun tiimellyksessä on aina tullut välillä juteltua syntyjä syviä. Mielestäni nämä reissut ovat yhdistäneet meitä paljon. Myös muutama ihan road trip on tehty.
Lapsi oli n. 10 kun aloitimme tämän. Taidan jatkaa hamaan loppuun asti, tai kunnes terveys pettää. Harva nuori tai nuori aikuinen kieltäytyy reissusta, jos sellaista tarjotaan. Reissussa jutellaan sitten koko vuoden edestä.
Minä hoidin 15 vuotiaana 200 sian sikalaa
vaihtoehtona tarjottiin nyrkkiä
koulua toki kävin samaan aikaan.
Minusta tuli kaunis ja varakas aikuinen.
Pitäisikö etsiä äiti ja upottaa sen kasvot sian ulosteeseen?
Omat matkani olen maksanut itse
Lapsistasi tulee lihavia ..hieman yksinkertaisia
sinä tuet heitä koko ikäsi
Saat oman lapsen tukemisen kuulostamaan jotenkin negatiivisesti latautuneelta.
niin no
tarvitseeko lapsesi ulkomaan matkoja
vai ostatko sinä rahalla seuraa?
Niin, no meillä on sellainen suhde, että tällainen on mahdollista. Tuen lasta muutenkin, mutta tämä esimerkki tarkoitti sitä, että yhteisen mukavan tekemisen lomassa on helppo pitää yllä hyvää suhdetta.
On selvää, että jos välit ovat huonot, ei ole välttämättä mukavaa tehdä yhdessä asioita.
Ja ymmärrän toki, että ajatus voi herättää katkeria tunteita, jos suhde omiin vanhempiin on kovin huono.
Ei tästä tavasta kuitenkaan mitään huonoa ole koitunut kenellekään 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöyristyttävää käytöstä, että nuori aikuinen tiuskii äidilleen ja lyö luurin korvaan! Miten olette päätyneet tilanteeseen että tuollainen käytös olisi mitenkään hyväksyttävää?!
Itse muutin 18-vuotiaana kotona, ja köyhänä opiskelijana (ja ehkä viikonlopun biletyksenkin jälkeen) oli kiva aina sunnuntaisin mennä vanhemmille syömään ja viettämään perheaikaa. Juteltiin kuulumiset ja viikon uutisista ja milloin mistäkin.
Nyt 35-vuotiaana käyn oman perheeni kanssa edelleen vähintään joka toinen sunnuntai vanhemmillani syömässä, ja useimmiten sisaruksenikin tulevat paikalle. On mukavaa kun (lapsuuden) perheen yhteinen aika ei rajoitu vain esim yhdessä vietettäviin jouluihin tms. Jos emme tapaa sunnuntaisin, soitamme n kerran viikossa/kahdessa kuulumiset.
Minut kasvatettiin kohtuullisen tiukan kurin mukaan, ja pienestä asti oli selvää että omia vanhempia niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti, ja puhutellaan kohteliaasti. Tiuskiminen tms ei todellakaan tullut kysymykseen. Olen kiitollinen näistä opeista, keskustelutaidoista ja hyvistä ihnissuhdetaidoista.
Vielä tänäkin päivänä kun huomaan vanhempieni soittaneen, soitan välittömästi takaisin. Ihan vain kunnioituksesta, mutta toki myös siksi jos heillä ikääntyessään olisi joku hätätilanne. Omille lapsilleni opetan myös, että vanhemmille vastataan aina heti, tai asap kun huomaavat puhelun tulleen.
Hyvin on toiminut tähän mennessä, eikä ole syytä epäillä etteikö toimisi jatkossakin.
Millainen ihminen minä olen mielestäsi?
Isäni i.tsem.urhan jälkeen äiti toi meille uuden isän.
Ruumis oli ollut haudassa alle kuukauden.
Minua lyötiin ja pakotettiin tekemään raskaita maatilan töitä
muutin yksin asumaan 16 vuotiaana.
En tiedä elääkö äiti.
Olenko törkeä ,kun ei kiinnosta?
Kovia kokenut ja katkeroitunut. Toivottavasti saat keskusteluapua ja pystyt antamaan anteeksi. Anteeksi antaminen ei tarkoita samaa kuin asian hyväksyminen. Anteeksiantaminen vapauttaa Sinut katkeruudesta. Voimia selvittää asiat! Toivottavasti äitisi on vielä elossa ja saisit selvitettyä välisiä hänenkin kanssaan!
Tehdään testi:
Minä lyö.n sinua , pakotan fyysiseen työhön lapsena ja pidän nälässä.
Koe jatkuu pari vuotta
Sitten sinä annat minulle anteeksi ja keskustelemme asiasta.
Sinä olet kaltoinkohtelun ja väkivallan uhri, ja sinulla on nyt jälkeenpäin kaksi vaihtoehtoa. 1.et tee mitään, ja jäät katkeraksi uhriksi tai 2. Kieltäydyt olemasta enää uhri. Et anna valtaa tälle menneisyydessä tapahtuneelle kauheudelle enää yhtään päivää enempää = hankit keskusteluapua ja annat anteeksi ITSESI vuoksi.
Minä antaisin ja olen antanutkin anteeksi seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa. Ne eivät kalva enää mieltäni eivätkä määrittele minua ihmisenä. Olen vapaa niiden tuomasta taakasta.
Ap katkera antaa hyvän neuvon sinulle ja lapsiaan matkoilla lahjoville
ÄLÄ SOITA POJALLESI
kuluu noin 2 viikkoa
Poikasoittaa: hei äiti mites menee?
Ap onnesta sykkyrässä: ihan tavallisesti ,entäs sulla?
Poika: kaikki kaverit on lähdössä Leville, tarviin 500 euroo lainaan
Sitten ap mietit ..tarkkaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöyristyttävää käytöstä, että nuori aikuinen tiuskii äidilleen ja lyö luurin korvaan! Miten olette päätyneet tilanteeseen että tuollainen käytös olisi mitenkään hyväksyttävää?!
Itse muutin 18-vuotiaana kotona, ja köyhänä opiskelijana (ja ehkä viikonlopun biletyksenkin jälkeen) oli kiva aina sunnuntaisin mennä vanhemmille syömään ja viettämään perheaikaa. Juteltiin kuulumiset ja viikon uutisista ja milloin mistäkin.
Nyt 35-vuotiaana käyn oman perheeni kanssa edelleen vähintään joka toinen sunnuntai vanhemmillani syömässä, ja useimmiten sisaruksenikin tulevat paikalle. On mukavaa kun (lapsuuden) perheen yhteinen aika ei rajoitu vain esim yhdessä vietettäviin jouluihin tms. Jos emme tapaa sunnuntaisin, soitamme n kerran viikossa/kahdessa kuulumiset.
Minut kasvatettiin kohtuullisen tiukan kurin mukaan, ja pienestä asti oli selvää että omia vanhempia niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti, ja puhutellaan kohteliaasti. Tiuskiminen tms ei todellakaan tullut kysymykseen. Olen kiitollinen näistä opeista, keskustelutaidoista ja hyvistä ihnissuhdetaidoista.
Vielä tänäkin päivänä kun huomaan vanhempieni soittaneen, soitan välittömästi takaisin. Ihan vain kunnioituksesta, mutta toki myös siksi jos heillä ikääntyessään olisi joku hätätilanne. Omille lapsilleni opetan myös, että vanhemmille vastataan aina heti, tai asap kun huomaavat puhelun tulleen.
Hyvin on toiminut tähän mennessä, eikä ole syytä epäillä etteikö toimisi jatkossakin.
Millainen ihminen minä olen mielestäsi?
Isäni i.tsem.urhan jälkeen äiti toi meille uuden isän.
Ruumis oli ollut haudassa alle kuukauden.
Minua lyötiin ja pakotettiin tekemään raskaita maatilan töitä
muutin yksin asumaan 16 vuotiaana.
En tiedä elääkö äiti.
Olenko törkeä ,kun ei kiinnosta?
Kovia kokenut ja katkeroitunut. Toivottavasti saat keskusteluapua ja pystyt antamaan anteeksi. Anteeksi antaminen ei tarkoita samaa kuin asian hyväksyminen. Anteeksiantaminen vapauttaa Sinut katkeruudesta. Voimia selvittää asiat! Toivottavasti äitisi on vielä elossa ja saisit selvitettyä välisiä hänenkin kanssaan!
Tehdään testi:
Minä lyö.n sinua , pakotan fyysiseen työhön lapsena ja pidän nälässä.
Koe jatkuu pari vuotta
Sitten sinä annat minulle anteeksi ja keskustelemme asiasta.
Sinä olet kaltoinkohtelun ja väkivallan uhri, ja sinulla on nyt jälkeenpäin kaksi vaihtoehtoa. 1.et tee mitään, ja jäät katkeraksi uhriksi tai 2. Kieltäydyt olemasta enää uhri. Et anna valtaa tälle menneisyydessä tapahtuneelle kauheudelle enää yhtään päivää enempää = hankit keskusteluapua ja annat anteeksi ITSESI vuoksi.
Minä antaisin ja olen antanutkin anteeksi seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa. Ne eivät kalva enää mieltäni eivätkä määrittele minua ihmisenä. Olen vapaa niiden tuomasta taakasta.
Äitisi r.aiskasi sinut?
Olen pahoillani
Vaikutat edelleen katkeralta
Näätkö varmasti r.aiskaa..anteeksi äitiäsi esim lomailun merkeissä?
Levillä on nyt hyvin mökkejä tarjolla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa se, että vaikka kävisi kylässä niin heti ulko-ovella lähtiessä takaisin lähtiessä alkaa syyllistys että olisi pitänyt olla kauemmin ja käydä useammin ja nyt on taas niin yksinäistä. Kerran häpeäkseni tiuskaisin että kannattaisiko sitten hankkia kavereita.
Siellä kylässä ollessa kuitenkin ei paljon minun asiani kiinnosta. :D saarnataan vaan miten pitäisi olla ja elää. Haukutaan kaikkea minulle tärkeää.
He ovat rakkaat vanhempani, joten tottakai silloin tällöin tätä siedän. Mutta minulle se on lähinnä tylsä ja ahdistava kokemus.
Itse ajattelen niin, että jos vanhemmat käyttäytyvät itse epäkunnioittavasti, ei siihen tietenkään tule alistua, vaan asia pitää käydä heidän kanssaan asiallisesti läpi. Harva perhe selviää tiiviinä ja toimivana ilman kehityskeskusteluja, eli vaikka se voi olla vaivalloista, on se sen arvoista.
T. Yllä kommentoinut 35v
Usein puhutaan siitä miten vanhemmat kasvattavat lapsiaan tai heidän ainakin pitäisi kasvattaa. Vähemmän puhutaan siitä miten lapset kasvattavat vanhempiaan. Monet vanhemmat eivät ole valmiita tai halukkaita tähän kasvuun eli kehityskeskustelut ovat kovin yksipuolisia.
Jokainen saa kuitenkin määrittää itse omat rajansa eikä jäädä ikuiseen kiltti tyttö / kiltti poika rooliin.
Jokaisen olisi hyvä muistaa ettei lapsi ole välttämättä kopio hänestä itsestään toisaalta jos lapsi olisi kopio puolisosta, niin se ei ole lapsen syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöyristyttävää käytöstä, että nuori aikuinen tiuskii äidilleen ja lyö luurin korvaan! Miten olette päätyneet tilanteeseen että tuollainen käytös olisi mitenkään hyväksyttävää?!
Itse muutin 18-vuotiaana kotona, ja köyhänä opiskelijana (ja ehkä viikonlopun biletyksenkin jälkeen) oli kiva aina sunnuntaisin mennä vanhemmille syömään ja viettämään perheaikaa. Juteltiin kuulumiset ja viikon uutisista ja milloin mistäkin.
Nyt 35-vuotiaana käyn oman perheeni kanssa edelleen vähintään joka toinen sunnuntai vanhemmillani syömässä, ja useimmiten sisaruksenikin tulevat paikalle. On mukavaa kun (lapsuuden) perheen yhteinen aika ei rajoitu vain esim yhdessä vietettäviin jouluihin tms. Jos emme tapaa sunnuntaisin, soitamme n kerran viikossa/kahdessa kuulumiset.
Minut kasvatettiin kohtuullisen tiukan kurin mukaan, ja pienestä asti oli selvää että omia vanhempia niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti, ja puhutellaan kohteliaasti. Tiuskiminen tms ei todellakaan tullut kysymykseen. Olen kiitollinen näistä opeista, keskustelutaidoista ja hyvistä ihnissuhdetaidoista.
Vielä tänäkin päivänä kun huomaan vanhempieni soittaneen, soitan välittömästi takaisin. Ihan vain kunnioituksesta, mutta toki myös siksi jos heillä ikääntyessään olisi joku hätätilanne. Omille lapsilleni opetan myös, että vanhemmille vastataan aina heti, tai asap kun huomaavat puhelun tulleen.
Hyvin on toiminut tähän mennessä, eikä ole syytä epäillä etteikö toimisi jatkossakin.
Millainen ihminen minä olen mielestäsi?
Isäni i.tsem.urhan jälkeen äiti toi meille uuden isän.
Ruumis oli ollut haudassa alle kuukauden.
Minua lyötiin ja pakotettiin tekemään raskaita maatilan töitä
muutin yksin asumaan 16 vuotiaana.
En tiedä elääkö äiti.
Olenko törkeä ,kun ei kiinnosta?
Kovia kokenut ja katkeroitunut. Toivottavasti saat keskusteluapua ja pystyt antamaan anteeksi. Anteeksi antaminen ei tarkoita samaa kuin asian hyväksyminen. Anteeksiantaminen vapauttaa Sinut katkeruudesta. Voimia selvittää asiat! Toivottavasti äitisi on vielä elossa ja saisit selvitettyä välisiä hänenkin kanssaan!
Tehdään testi:
Minä lyö.n sinua , pakotan fyysiseen työhön lapsena ja pidän nälässä.
Koe jatkuu pari vuotta
Sitten sinä annat minulle anteeksi ja keskustelemme asiasta.
Sinä olet kaltoinkohtelun ja väkivallan uhri, ja sinulla on nyt jälkeenpäin kaksi vaihtoehtoa. 1.et tee mitään, ja jäät katkeraksi uhriksi tai 2. Kieltäydyt olemasta enää uhri. Et anna valtaa tälle menneisyydessä tapahtuneelle kauheudelle enää yhtään päivää enempää = hankit keskusteluapua ja annat anteeksi ITSESI vuoksi.
Minä antaisin ja olen antanutkin anteeksi seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa. Ne eivät kalva enää mieltäni eivätkä määrittele minua ihmisenä. Olen vapaa niiden tuomasta taakasta.
Sinä olet antanut inse.stin anteeksi
Minua ei ole r.aiskattu..
Onneksi..on varmaan hirveä kokemus...
Huh, meillä oli tuollaista "luuri korvaan"-menoa silloin kuin asui vielä kotona, muutti 19-v omilleen, nyt välit on hyvät: käy sunnuntaisin syömässä ja saunassa ja viikolla välillä viestitellään. En soita jollei ole tosi akuutti juttu, me ei juuri käydä hänen luonaan. Kiva huomata muutakin aikuistumista lapsessaan - murrosikä olikin aika hurja. Eli ap, kyllä se vielä helppottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 25-vuotias ja äitini soittelee mielestäni liian usein sekä käy kylässä. Haluaisin että hän etsisi elämäänsä muutakin sisältöä kuin me lapset. Hankkisi ystäviä tai aloittaisi vaikka jonkin harrastuksen. Tekisi hänellekin hyvää ja antaisi meille mahdollisuuden rakentaa omaa elämäämme ja identiteettiämme.
Minusta olisi ihan mukava kuulla lapsistani vähintään kahden viikon välein. Viikottain haluaisin jonkun elonmerkin tekstarin muodossa. Onko se liian usein?
Olen tuo, joka antoi esimerkkipuhelun 20 v pojan kanssa.
No minulla ei ole erityisen lämpimät välit perheeseen. Isästä kuulen 1-2 kertaa vuodessa, äidistä ehkä 5 kertaa. Lähinnä synttärionnittelu tai joku pääsiäistervehdys. Emme soittele tai viestittele toisillemme. Somesta näemme, että olemme hengissä.
Minulle yhteydenotto viikottain ja puhelu 2 viikon välein olisi ihan liikaa. Mutta tiedänkin olevani normista poikkeava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Keskustelu kaksikymppisen poikani kanssa:
- haloo, mitä asiaa?
- ei mitään, soittelennvain, mitä sulle kuuluu?
- en mä jaksa nyt puhua.
Ja luuri korvaan.En koskaan tuomitse, enkä syyllistä, ja pyrin pidättäytymään kaikista neuvoistakin, mutta...
Rajojen pitäminen on ok, mutta tuo on tylyä ja huonoa käytöstä. Opetat hänelle, että sinulle saa puhua noin. Puhuu myöhemmin vaimolleen samalla tavalla.
Mistä päättelet, että annan hänen puhua itselleni noin?
Jos et ole antanut lapsille aikaasi kun he olivat pieniä, saat saman takaisin nyt. Pikkukakkonen tarhapäivän jälkeen ei paljon lähennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo yli 10 vuoden ajan käynyt (nyt jo aikuisen) lapseni kanssa kerran vuodessa jossain reissussa kahdestaan. Se on aina ollut tärkeä kohokohta meille molemmille. On käyty kauempana ja lähempänä. Oleellista on ollut yhteinen suunnittelu, mukavat yhteiset kokemukset (myös tiukalla budjetilla tarkkaan yhdessä suunnitellen), hyvä ruoka ja parempi mieli. Reissun tiimellyksessä on aina tullut välillä juteltua syntyjä syviä. Mielestäni nämä reissut ovat yhdistäneet meitä paljon. Myös muutama ihan road trip on tehty.
Lapsi oli n. 10 kun aloitimme tämän. Taidan jatkaa hamaan loppuun asti, tai kunnes terveys pettää. Harva nuori tai nuori aikuinen kieltäytyy reissusta, jos sellaista tarjotaan. Reissussa jutellaan sitten koko vuoden edestä.
Minä hoidin 15 vuotiaana 200 sian sikalaa
vaihtoehtona tarjottiin nyrkkiä
koulua toki kävin samaan aikaan.
Minusta tuli kaunis ja varakas aikuinen.
Pitäisikö etsiä äiti ja upottaa sen kasvot sian ulosteeseen?
Omat matkani olen maksanut itse
Lapsistasi tulee lihavia ..hieman yksinkertaisia
sinä tuet heitä koko ikäsi
Saat oman lapsen tukemisen kuulostamaan jotenkin negatiivisesti latautuneelta.
niin no
tarvitseeko lapsesi ulkomaan matkoja
vai ostatko sinä rahalla seuraa?
Niin, no meillä on sellainen suhde, että tällainen on mahdollista. Tuen lasta muutenkin, mutta tämä esimerkki tarkoitti sitä, että yhteisen mukavan tekemisen lomassa on helppo pitää yllä hyvää suhdetta.
On selvää, että jos välit ovat huonot, ei ole välttämättä mukavaa tehdä yhdessä asioita.
Ja ymmärrän toki, että ajatus voi herättää katkeria tunteita, jos suhde omiin vanhempiin on kovin huono.
Ei tästä tavasta kuitenkaan mitään huonoa ole koitunut kenellekään 😊
Onko lapsesi sun näköinen?
Tyttö vähän semmoinen höttönen läski
Sä oot maksanut sen yksityisen meikkikoulun? 3000 eur
Harrastatte rakennekynsiä, ripsipidennyksiä ja saman kylpyveden jakamista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa se, että vaikka kävisi kylässä niin heti ulko-ovella lähtiessä takaisin lähtiessä alkaa syyllistys että olisi pitänyt olla kauemmin ja käydä useammin ja nyt on taas niin yksinäistä. Kerran häpeäkseni tiuskaisin että kannattaisiko sitten hankkia kavereita.
Siellä kylässä ollessa kuitenkin ei paljon minun asiani kiinnosta. :D saarnataan vaan miten pitäisi olla ja elää. Haukutaan kaikkea minulle tärkeää.
He ovat rakkaat vanhempani, joten tottakai silloin tällöin tätä siedän. Mutta minulle se on lähinnä tylsä ja ahdistava kokemus.
Itse ajattelen niin, että jos vanhemmat käyttäytyvät itse epäkunnioittavasti, ei siihen tietenkään tule alistua, vaan asia pitää käydä heidän kanssaan asiallisesti läpi. Harva perhe selviää tiiviinä ja toimivana ilman kehityskeskusteluja, eli vaikka se voi olla vaivalloista, on se sen arvoista.
T. Yllä kommentoinut 35vUsein puhutaan siitä miten vanhemmat kasvattavat lapsiaan tai heidän ainakin pitäisi kasvattaa. Vähemmän puhutaan siitä miten lapset kasvattavat vanhempiaan. Monet vanhemmat eivät ole valmiita tai halukkaita tähän kasvuun eli kehityskeskustelut ovat kovin yksipuolisia.
Jokainen saa kuitenkin määrittää itse omat rajansa eikä jäädä ikuiseen kiltti tyttö / kiltti poika rooliin.
Jokaisen olisi hyvä muistaa ettei lapsi ole välttämättä kopio hänestä itsestään toisaalta jos lapsi olisi kopio puolisosta, niin se ei ole lapsen syy.
Ja sen lisäksi, että lapsi ei ole kopio vanhemmistaan, hän ei myöskään ole vanhemman mielikuva tai toive aikuisesta lapsesta.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Keskustelu kaksikymppisen poikani kanssa:
- haloo, mitä asiaa?
- ei mitään, soittelennvain, mitä sulle kuuluu?
- en mä jaksa nyt puhua.
Ja luuri korvaan.En koskaan tuomitse, enkä syyllistä, ja pyrin pidättäytymään kaikista neuvoistakin, mutta...
Mitä ihmettä. Miten reagoit moiseen sikailuun? Miten mahdollinen puolisosi saa puhua sinulle?
Tuossa tilanteessa ei ole mahdollisuutta reagoida mitenkään. Kun näen hänet, niin sanon, että se on epäkohteliasta tehdä noin. Siihen poika sanoo jotain sen suuntaista, että tietää kyllä ja oli vain kiireinen tms.
Vastaanotan kyllä sinulta neuvoja, miten minun pitäisi reagoida.
Ei tietenkään puoliso saa sanoa minulle noin.
Olen itse 30-vuotias eli vanhempi kuin kysyjän lapset, mutta itse inhoan puheluita. Niissä on niin kiinni. Mummini tykkää soitella viikoittain 45 minuutin puheluita ja tottakai puhun hänen kanssaan, koska hän on minulle tärkeä ja ymmärrän, että vuosia on rajallisesti jäljellä. Mutta kyllä päällimmäinen tunne on aina että HUOH, kun näen että on soittanut ja pitää soittaa takaisin ja mulla olis sata muutakin hommaa. :D
Äitini kanssa juttelen puhelimessa kerran parissa kuukaudessa, ja silloin ei yhtään haittaa jos siinä vierähtää tovi. Tykkään äidistä kovasti, mutta meillä on molemmilla melko kiire kun mulla on työt ja opiskelut ja äidillä taas asuu vielä mun pikkusisaruksia kotona.
Kavereiden kanssa en soittele kuulumisia koskaan, ne vaihdetaan viestillä. Veikkaan että nuoremmalla polvella tämä saattaa olla vieläkin yleisempää.
Kämppikseni vanhemmat soittivat hänelle JOKA PÄIVÄ kun muutimme pois kotoa kimppakämppään. Hän oli aika kypsä asiaan melko nopeasti :D