Osa ihmisistä vapaamatkustaja, kun osa varoo koronaa. Ärsyttävää!
"OSA IHMISISTÄ ajattelee, että he voivat vapaamatkustaa, kunhan muut toimivat vastuullisesti. Entä kun ne ”muut” väsyvät ja alkavat toimia samalla tavalla? Silloin tilanne riistäytyy hallinnasta."
Tuo oli oltasanomista
Ja on ivan totta. Minuakin ärsyttää vietävästi, että is elää niin kuin ennenkin, mutta se on meidän rajoituksia noudattavien ansiota ja epäreilua.
Siksi suosituksista pitää luopua ja siirtyä rajoituksiin, joista rangaistaan. Nolo poliisi Helsingissä, kun ei saanut mielenosoittjiakaan kuriin.
Kommentit (138)
rrthrt kirjoitti:
No, ymmärrän että evoluutio-uskovainen saattaa nähä tämän pelkkänä maallisena tautina joka on vain poispantava keinoilla millä hyvinsä jotta kaikki olisi kohta taas ennallaan. Ei pienintäkään mahdollisuutta että henkivalloissa olisi nyt lopputaistelut menossa ja Saatanalla ahdistus kun sen aika käy vähiin ja lähestyvä hornatuomio sitä peloittaa.
Evoluution kannaltahan kaikki änkyröinti vain hyvä asia, vaikka valitettavasti mukana menee paljon niitäkin, jotka menettävät kaiken niiden takia, jotka eivät sopeutuneet ja vievät mukanaan niitä, joiden järki ja psyyke pysyy tilanteen tasalla.
Taitaa loppua itsekkyyden ja typeryyden suvaitseminen länsimaissa tähän. Siitä asiasta ei kyllä voi pahaa sanaa sanoa.
Työikäinen kuolee huomattavasti todennäköisemmin liikenneonnettomuudessa tai liukastumalla/kaatumalla kuin koronaan. Sitä näille hysteerikoille ei saa päähän millään. Nuorilta viety vuosi elämästä.
Jep, osa elää niinkuin ennenkin ja osa varoo. Esim moni ei ehkä uskalla käydä nyt kuntosalilla. No se mahdollistaa niille huolettomille kävijöille väljemmät tilat ja sitä kautta turvallisuutta.
Mutta jos kaikki varojatkin ajattelis ”mulla on oikeus mennä salille, vaikka olis ruuhkanenkin.” , niin ne huolettomat joutus suurempaan ryysikseen ja mahdollisuuteen sairastua
Eli toiset mahdollistaa heille sen treenaamisen...... reilua.
hrt kirjoitti:
Itse ainakin soisin ettei kukaan tuntisi velvollisuudekseen kokeilla koronarokotetta. Että se olisi jokin yhtteishyvä uhraus kaikkien puolesta josta saa olkataputukset kiitokseksi .Jos itselleen vain sillä tavoin mielenrauhan saa niin ottakoon omalla vastuullaan. ite tunnen olevani turvassa jo nyt, vaikka edellsestä rokotteesta jo 17,5 vuotta
Kun ei ole kyse vain OMASTA mielenrauhasta, vaan TOISISTA välittämisestä. Itse en aio mainostaa rokotteen ottamistani, saan sen sitten kun saan. Tunnen myös olevani turvassa, mutta haluan pitää muutkin siellä.-se kristitty
Vierailija kirjoitti:
Ei mee ihmisille enää läpi tämä hysteria, kun tauti osoittautunut normi influenssan kaltaiseksi.
Mikä normiflunssa? Miten voi olla noin tietämätön? Takas koulun penkille ja biologiaa opettelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Työikäinen kuolee huomattavasti todennäköisemmin liikenneonnettomuudessa tai liukastumalla/kaatumalla kuin koronaan. Sitä näille hysteerikoille ei saa päähän millään. Nuorilta viety vuosi elämästä.
Ja monelta viety koko elämä ja toimeentulo. Vain sen takia, että joitain 84-vuotiaita mummoja on kuollut flunssaan.

Hän sanoi normi influenssa.
Menepä koulunpenkille opettelemaan flunssan ja influenssan ero ennen kuin tulen luennoimaan tartuntataudeista.
Vierailija kirjoitti:
Alle 70-vuotiaita kuolleita käsittääkseni Suomessa vain muutama kymmenen. Alle 18-vuotiaita ei yhtä ainutta.
Käsittääkseni! Missä umpiossa elät? Etkö lue muuta kuin Tex Willeriä?? Ota selvää hyvä ihminen, äläkä mutuile!

Luehan sinä mitä sanotaan Suomen laissa tartuntatautien levittämisestä ja rikoksesta!!
Tähän ollaan menossa. Ei olen hoitopaikkoja.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007848255.html
Kaikkien pitää tehdä osansa.
Saman syyllistymisen ajamana mennee moni taas piikille niinkuin sikaseurojen aikaan. Ja sitten kun piikki tekeekin teppoiset niin syyllisyydentunne kaikkoaa ja huomaa etä piikinkokeilu olikin väärä lääke ja helppoheikkimäinen pikavippas-apu taas kerran. Voi olla aitoa syyllisyyttä toki kontolla, on minullakin, mutta en minä sen sillä usko lähtevän että piikkiä menen testaamaan, ihan kuin se korvaisi jonkin ripittäytymisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työikäinen kuolee huomattavasti todennäköisemmin liikenneonnettomuudessa tai liukastumalla/kaatumalla kuin koronaan. Sitä näille hysteerikoille ei saa päähän millään. Nuorilta viety vuosi elämästä.
Ja monelta viety koko elämä ja toimeentulo. Vain sen takia, että joitain 84-vuotiaita mummoja on kuollut flunssaan.
Vain mummoja! Häpeä!
Toivottavasti et itse sairastu ja joudu jopa tehohoitoon, itku taitaa sulle tulla henkitoreissas sairaalassa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mee ihmisille enää läpi tämä hysteria, kun tauti osoittautunut normi influenssan kaltaiseksi.
Mikä normiflunssa? Miten voi olla noin tietämätön? Takas koulun penkille ja biologiaa opettelemaan.
Hän sanoi normi influenssa.
Menepä koulunpenkille opettelemaan flunssan ja influenssan ero ennen kuin tulen luennoimaan tartuntataudeista.
Luehan sinä mitä sanotaan Suomen laissa tartuntatautien levittämisestä ja rikoksesta!!
Se on eri asia jos on sairas ja tahallaan tartuttaa muita. Kuin että ei terveenä pidä rättiä naamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 70-vuotiaita kuolleita käsittääkseni Suomessa vain muutama kymmenen. Alle 18-vuotiaita ei yhtä ainutta.
Käsittääkseni! Missä umpiossa elät? Etkö lue muuta kuin Tex Willeriä?? Ota selvää hyvä ihminen, äläkä mutuile!
"Koronavirusepidemia ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa. Työikäisten kuolemantapaukset ovat hyvin harvinaisia. Lasten ja nuorten koronavirustautiin liittyviä kuolemia ei ole Suomessa todettu lainkaan."
Siinä sinulle THL:n faktaa.
"Kuolleiden mediaani-ikä on 83 vuotta. Kuolleista, joista tällä hetkellä on saatavilla tarkempia terveystietoja tartuntatautirekisteristä, valtaosalla (yli 95 %) oli yksi tai useita pitkäaikaissairauksia."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työikäinen kuolee huomattavasti todennäköisemmin liikenneonnettomuudessa tai liukastumalla/kaatumalla kuin koronaan. Sitä näille hysteerikoille ei saa päähän millään. Nuorilta viety vuosi elämästä.
Ja monelta viety koko elämä ja toimeentulo. Vain sen takia, että joitain 84-vuotiaita mummoja on kuollut flunssaan.
Vain mummoja! Häpeä!
Toivottavasti et itse sairastu ja joudu jopa tehohoitoon, itku taitaa sulle tulla henkitoreissas sairaalassa!
Sairastin jo. Se oli NUHA.
Vierailija kirjoitti:
Kai näette miten ruotsissa kävi ilman rajoituksia? Monella on läheisiä, joille sairastuminen olisi vakava paikka.
Älkää olko itsekkäitä.
Ai ei rajoitteita ja silti kuolemia ei tavallista enempää? 2019 oli poikkeuksellisen matala vuosi vieläpä vertailuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 70-vuotiaita kuolleita käsittääkseni Suomessa vain muutama kymmenen. Alle 18-vuotiaita ei yhtä ainutta.
Käsittääkseni! Missä umpiossa elät? Etkö lue muuta kuin Tex Willeriä?? Ota selvää hyvä ihminen, äläkä mutuile!
Näin juuri on. Alle 70-vuotiaita kuolleita 2-numeroinen luku.
Kyllä tätä iloa piisaa pitkään. Rokotuksissa menee aikaa. Oon henkisesti valmistautunut tämän vuoden loppuun ja osaa ens vuotta. Meinaan hankkia rokotuksen.