Olen katkera, että miehestä ei ollutkaan perhe-elämään kun lapsi ei ollut normaali terve lapsi =(

Yöök millainen ihminen toi yks kusipää tässä keskustelussa on. Noh, ihmiset arvostavat eri asioita. Itse viettäisin aikani mieluummin vammaisen kuin kusipään seurassa.

Vammainenkin lapsi voi olla ilo. Tee teille hyvä elämä ja näytä sille sialle että teitähän ei lannisteta.

Hae apua, että pääset itse välillä akkuja lataamaan aikuisseurassa.

Vammaisenkin lapsen kanssa voi harrastaa monenlaista, pienin askelin hänen tahdissaan.

Ei se aina helppoa ole mutta sitäkin rikkaampaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän huonosti kyllä osasit analysoida palstan kommentteja. Ehkä se johtuu vammaisuudestasi? Luettuani kommentit läpi en nähnyt yhdenkään kommentoijan olevan "valmiita nirhaamaan sinut" tai kaltaisesi, vaan "nirhaamaan" ainoastaan syntymättömät vammaiset lapset sekä olemaan uhraamatta omaa elämäänsä vammaisen lapsen hoitamiseen. Aiemmin myös itsekin totesin, että yhteiskuntakelpoisuus ja ihmisarvo omasta mielestäni määräytyvät vamman vaikeuden mukaan eli mm. kuinka tietoinen vammmainen henkilö on omasta ympäristöstään ja kuinka kiistattomasti hän kykenee ilmaisemaan halunsa elämään. Yhteiskunnallista hyötyäkään en itse kertaakaan suoraan kyseenalaistanut vaan totesin, että omalla kohdallani ihmisarvon määrittelee vastavuoroinen suhde, eli mitä toiselta saa ja mitä itse voi antaa. Pelkästään yksisuuntainen ihmissuhde jossa toinen osapuoli vain ottaa (huomattavasti) enemmän kuin voi antaa, ei tarjoa minulle tarpeeksi ja katkaisen suhteeni sellaisiin ihmisiin. Kukin tietysti määrittää itse, että mikä on "antamista" ja "ottamista". Joillekin pelkän vammaisen ihmisen ilon näkeminen voi olla tarpeeksi "antamista" jatkaa suhdetta. Itselleni se ei vielä riitä, jos ottaminen (esim. hoitaminen) on vastavuoroisesti kohtuuttoman työlästä.

Nopeasti jokaisen kommentin kerran luettuani en jaksa lähteä tekstejä sen enempää analysoimaan ja esseetä kirjoittamaan, eli tällä kertaa olen vain laiska ja syyllistyin pieneen mutuiluun sen pohjalta, mutta sitä tää palsta on muutenkin täynnä jokaisessa ketjussa. :D Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että monesta kirjoituksesta tulee puhdas vammaisinho ja tietämättömyys esille. Tietenkin yksilöinä määrittelemme, mikä ihmissuhde on meille arvokas ja ylläpitämisen arvoinen, mutta kenenkään ihmisen ihmisarvon määritelmä ei pitäisi olla henkilön kyvykkyys antaa kenellekään mitään tai kuinka yhteiskuntakelvollinen hän on. Tämän määritelmän mukaan lapsilla, pitkäaikaissairailla ja vanhuksillakaan ei ole ihmisarvoa, mikäli vastaustasi tulkitsen kirjaimellisesti. En usko, että kuitenkaan allekirjoitat heidän ihmisarvon poistamista?

Elämänhalun ilmaisun pitäminen mittarina on todella vaarallista. Siinä on nopeasti heikko raja oletettavasti eutanasian laillistuessa väärinkäyttöön. Joka on aihe ihan erikseen. Kuitenkin, suurikin osa perinteisesti kommunikoimaan kykenemättömillä on kykenevyys ilmaista haluaja, tarpeitaan ja ajatuksiaan, mikäli niitä ollaan valmiita kuuntelemaan ja löydetään "yhteinen kieli". Vammaisten henkilöiden hyppääminen "yhteiskunnan täysvaltaisiksi jäseniksi" on edelleen aika lapsen kengissä vielä senkin takia, että valtaväestö taputtelee meitä päähän, että kiva kun on tekemistä ja juodaan vähän pillimehua.

"Kenenkään ihmisen ihmisarvon määritelmä ei pitäisi olla henkilön kyvykkyys antaa kenellekään mitään tai kuinka yhteiskuntakelvollinen hän on." Tämä väittämä on tässä ketjussa olkiukko. Vaikkakin on varmasti totta, että osa ihmisistä ajattelee näin, niin tässä ketjussa en nähnyt yhtäkään argumenttia, joka olisi näin todennut. Sen sijaan todettiin, kuten itsekin totesin, että ihmisissä vastavuoroisuus on merkityksellistä ja eräänä arvona mitata mielekkyyttä jatkaa ihmissuhdetta. Useat varmasti kokevat esimerkiksi vammaisten, vanhusten ja rikollisten tuovan sisältöä elämäänsä, koska heille on esimerkiksi syntynyt tunneside tällaisiin ihmisiin henkilökohtaisesti.

Eutanasiaan liittyvää riskejä on olemassa, eikä elämän halua pidäkään käyttää vain ainoana mittarina, mutta mielestäni se on ehdottomasti eräitä kaikkein keskeisimpiä huomioitavia seikkoja huomioida yksilön päättäessä halustaan jatkaa elämäänsä.

Ikävää, että koet läsnä vammaisinhon. Uskon sen johtuvan biologisesti sisäsyntyisistä ihmisiin laumaeläiminä kuuluvana ominaisuutena (karrikoiden; sairas eläin koetaan laumassa ongelmaksi asettaen muun lauman vaaraan), jonka lähtökohtaisesti ymmärrän (kuten rasisiminkin), mutta jota pitää koettaa voida arvioida eri tulokulmista ennen päätöksen tekemistä.

Vaikuttaa siltä, että olet kärkäs tekemään johtopäätöksiä aiemman kokemuksesi perusteella. On äärimmäisen tyypillistä arvioida toisten mielipiteitä mustavalkoisesti ja vain hyvin harva kykenee tunnistamaan harmaan lukemattomia sävyjä.

Siis mitä nyt selität? Juurihan tuolla sanoit: "En näe ihmisarvoa itseisarvona lainkaan. Mittaan ihmisarvon siinä mitä ihminen voi minulle ja muille asiaa koskettaville -- ja yhteiskunnalle antaa."

Olet jo itsekin sekaisin siitä mitä olet sanonut ja mitä et. Logiikassasi on pieni ongelma: jos ihmisarvo ei ole minkäänlainen itseisarvo, mitä arvoa sinulla tai muilla asianomaisillakaan on? Älä sano, että arvo syntyy kontribuutiosta yhteiskunnalle, koska yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos heillä ei ole mitään itseisarvoa, on kaikki kontribuutiokin arvotonta, koska niiden arvo syntyy ihmisten kokemuksista.

Ja jos ihmisarvo ei ole itseisarvo, onko kenenkään tappaminenkaan väärin? Miksi olisi?

Tärkeilet ja esiinnyt teennäisesti älykkäänä, mutta onnistut vain vaikuttamaan itsekkäältä, empatiakyvyttömältä, ylimieliseltä ja vastenmieliseltä ihmiseltä. 

Olen aiemmin kommentoinut hoitaja - lukaisin ketjun puolihuolimattomasti läpi ja jatkan vielä sen verran, että kehitysvammaisuus ei vaikuta aina älykkyyteen. Esim. meillä on asbergeria sairastava asukas, jonka äo on uskoakseni hyvinkin korkea ja muutamalla muullakin on normaaliälykkyys, mutta esim. cp-vamma rajoittaa mahdollisuutta elää yhteiskunnassa

Miksi et varautunut tuohon? Luulitko tosiaan, että lapsen isällä on jokin "pakko" pysyä parisuhteessa ja kasvattaa lasta? Karu totuus on, että mitään "pakkoa" ei Suomen lainsäädännön mukaan ole. Kuka tahansa vanhempi (isä tai äiti) voi vapaaehtoisesti luopua oman lapsensa huoltajuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhempi vapautuisi elatusmaksuvelvollisuudesta. 

Myös nainen voi vapaaehtoisesti luopua omasta lapsestaan. Kakara lähtee huostaanottoon (laitos), perhekotiin tai adoptioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän huonosti kyllä osasit analysoida palstan kommentteja. Ehkä se johtuu vammaisuudestasi? Luettuani kommentit läpi en nähnyt yhdenkään kommentoijan olevan "valmiita nirhaamaan sinut" tai kaltaisesi, vaan "nirhaamaan" ainoastaan syntymättömät vammaiset lapset sekä olemaan uhraamatta omaa elämäänsä vammaisen lapsen hoitamiseen. Aiemmin myös itsekin totesin, että yhteiskuntakelpoisuus ja ihmisarvo omasta mielestäni määräytyvät vamman vaikeuden mukaan eli mm. kuinka tietoinen vammmainen henkilö on omasta ympäristöstään ja kuinka kiistattomasti hän kykenee ilmaisemaan halunsa elämään. Yhteiskunnallista hyötyäkään en itse kertaakaan suoraan kyseenalaistanut vaan totesin, että omalla kohdallani ihmisarvon määrittelee vastavuoroinen suhde, eli mitä toiselta saa ja mitä itse voi antaa. Pelkästään yksisuuntainen ihmissuhde jossa toinen osapuoli vain ottaa (huomattavasti) enemmän kuin voi antaa, ei tarjoa minulle tarpeeksi ja katkaisen suhteeni sellaisiin ihmisiin. Kukin tietysti määrittää itse, että mikä on "antamista" ja "ottamista". Joillekin pelkän vammaisen ihmisen ilon näkeminen voi olla tarpeeksi "antamista" jatkaa suhdetta. Itselleni se ei vielä riitä, jos ottaminen (esim. hoitaminen) on vastavuoroisesti kohtuuttoman työlästä.

Nopeasti jokaisen kommentin kerran luettuani en jaksa lähteä tekstejä sen enempää analysoimaan ja esseetä kirjoittamaan, eli tällä kertaa olen vain laiska ja syyllistyin pieneen mutuiluun sen pohjalta, mutta sitä tää palsta on muutenkin täynnä jokaisessa ketjussa. :D Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että monesta kirjoituksesta tulee puhdas vammaisinho ja tietämättömyys esille. Tietenkin yksilöinä määrittelemme, mikä ihmissuhde on meille arvokas ja ylläpitämisen arvoinen, mutta kenenkään ihmisen ihmisarvon määritelmä ei pitäisi olla henkilön kyvykkyys antaa kenellekään mitään tai kuinka yhteiskuntakelvollinen hän on. Tämän määritelmän mukaan lapsilla, pitkäaikaissairailla ja vanhuksillakaan ei ole ihmisarvoa, mikäli vastaustasi tulkitsen kirjaimellisesti. En usko, että kuitenkaan allekirjoitat heidän ihmisarvon poistamista?

Elämänhalun ilmaisun pitäminen mittarina on todella vaarallista. Siinä on nopeasti heikko raja oletettavasti eutanasian laillistuessa väärinkäyttöön. Joka on aihe ihan erikseen. Kuitenkin, suurikin osa perinteisesti kommunikoimaan kykenemättömillä on kykenevyys ilmaista haluaja, tarpeitaan ja ajatuksiaan, mikäli niitä ollaan valmiita kuuntelemaan ja löydetään "yhteinen kieli". Vammaisten henkilöiden hyppääminen "yhteiskunnan täysvaltaisiksi jäseniksi" on edelleen aika lapsen kengissä vielä senkin takia, että valtaväestö taputtelee meitä päähän, että kiva kun on tekemistä ja juodaan vähän pillimehua.

"Kenenkään ihmisen ihmisarvon määritelmä ei pitäisi olla henkilön kyvykkyys antaa kenellekään mitään tai kuinka yhteiskuntakelvollinen hän on." Tämä väittämä on tässä ketjussa olkiukko. Vaikkakin on varmasti totta, että osa ihmisistä ajattelee näin, niin tässä ketjussa en nähnyt yhtäkään argumenttia, joka olisi näin todennut. Sen sijaan todettiin, kuten itsekin totesin, että ihmisissä vastavuoroisuus on merkityksellistä ja eräänä arvona mitata mielekkyyttä jatkaa ihmissuhdetta. Useat varmasti kokevat esimerkiksi vammaisten, vanhusten ja rikollisten tuovan sisältöä elämäänsä, koska heille on esimerkiksi syntynyt tunneside tällaisiin ihmisiin henkilökohtaisesti.

Eutanasiaan liittyvää riskejä on olemassa, eikä elämän halua pidäkään käyttää vain ainoana mittarina, mutta mielestäni se on ehdottomasti eräitä kaikkein keskeisimpiä huomioitavia seikkoja huomioida yksilön päättäessä halustaan jatkaa elämäänsä.

Ikävää, että koet läsnä vammaisinhon. Uskon sen johtuvan biologisesti sisäsyntyisistä ihmisiin laumaeläiminä kuuluvana ominaisuutena (karrikoiden; sairas eläin koetaan laumassa ongelmaksi asettaen muun lauman vaaraan), jonka lähtökohtaisesti ymmärrän (kuten rasisiminkin), mutta jota pitää koettaa voida arvioida eri tulokulmista ennen päätöksen tekemistä.

Vaikuttaa siltä, että olet kärkäs tekemään johtopäätöksiä aiemman kokemuksesi perusteella. On äärimmäisen tyypillistä arvioida toisten mielipiteitä mustavalkoisesti ja vain hyvin harva kykenee tunnistamaan harmaan lukemattomia sävyjä.

Siis mitä nyt selität? Juurihan tuolla sanoit: "En näe ihmisarvoa itseisarvona lainkaan. Mittaan ihmisarvon siinä mitä ihminen voi minulle ja muille asiaa koskettaville -- ja yhteiskunnalle antaa."

Olet jo itsekin sekaisin siitä mitä olet sanonut ja mitä et. Logiikassasi on pieni ongelma: jos ihmisarvo ei ole minkäänlainen itseisarvo, mitä arvoa sinulla tai muilla asianomaisillakaan on? Älä sano, että arvo syntyy kontribuutiosta yhteiskunnalle, koska yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos heillä ei ole mitään itseisarvoa, on kaikki kontribuutiokin arvotonta, koska niiden arvo syntyy ihmisten kokemuksista.

Ja jos ihmisarvo ei ole itseisarvo, onko kenenkään tappaminenkaan väärin? Miksi olisi?

Tärkeilet ja esiinnyt teennäisesti älykkäänä, mutta onnistut vain vaikuttamaan itsekkäältä, empatiakyvyttömältä, ylimieliseltä ja vastenmieliseltä ihmiseltä. 

En ole nähnyt tässä ketjussa kenenkään kertaakaan väittäneen, että ihmisarvo määrittyisi panoksesta ("kontribuutiosta") yhteiskunnalle, enkä näin määritä itsekään. Se on aivan liian utilitaristinen näkökanta, jota en itse jaa. Sen sijaan tiedän, että ihmisarvoa voidaan määritellä mm. sen perusteella, että mitä toinen (tässä tapauksessa vammainen) ihminen merkitsee tunteiden tasolla omille lähimmäisilleen (esim. huoltavalle äidilleen). Vammainen lapsi voi merkitä äidilleen erittäin paljon, olla tärkeä ja sen asian ymmärrän ja hyväksyn hyvin enkä ole sitä koskaan edes kiistänyt. Sen sijaan omassa arvomaailmassani ja elämässäni minulle vammainen lapsi ei tuottaisi iloa ja omaisi oletusarvoisesti yhtä suurta ihmisarvoa, kuin terve lapsi. Itse en missään nimessä haluaisi pitää sellaista ihmistä elämässäni, koska sellainen ihminen "ottaisi" huomattavasti enemmän, kuin "antaisi".

"Tärkeilet ja esiinnyt teennäisesti älykkäänä"... hehehee... Tämä oli erityisen hauska ja samalla omituisen henkilökohtainen väite vailla perusteita, joka olisi vakuuttavampi, jos olisit lisännyt edes sen alkuun että "kommenttiesi perusteella VAIKUTAT tärkeilevältä... jne.". On järjestäen typerää vetää johtopäätöksiä näin vähäisen tiedon perusteella. Sen voi sallia vielä nuorille ihmisille, joka johtuu usein elämänkokemuksen puutteesta. Jos olet aikuinen ihminen, niin onneksi en ole yhtä suppeakatseinen kuin sinä, joka tekee johtopäätöksiä ihmisen persoonasta muutaminen keskustelupalstaan kirjoittamien kommentien perusteella. Suurin virhe, mihin etenkin nuoret ihmiset syyllistyvät jatkuvasti, aina sukupolvi sukupolven jälkeen on se, että ihmisissä voi olla äärimmäisen paljon yhtäaikaisesti sekä "hyviä", että "huonoja" puolia. Vaikuttaa usein siltä, että monen on tätä hyvin vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Voit esim. samanaikaisesti olla äärioikeistolainen ja pelastaa kodittomia eläimiä, voit olla samalla murhaaja ja tehdä humanitääristä hyväntekeväisyyttä, voit vihata lapsia yleisesti, mutta rakastaa sukulaistesi lapsia yli kaiken jne. Samoin itse teen monia ns. "hyviä" asioita elämässäni, mutta oman vammaisen lapsen kohdalla en hyväksyisi tilannetta lainkaan, vammainen lapsi ei olisi minulle saman arvoinen kuin terve lapsi ja tekisin mitä vaan päästäkseni tilanteesta eroon.

Tuo kirjoittaja provosoi. Jo tällaisella aiheella leikkiminen kertoo vähintäänkin empatiakyvyttömyydestä muita kirjoittelijoita kohtaan. Jos hänen ajatuksensa ovat aitoja se vain vahvistaa empatian puutetta. 125 äo:llä kirjoittaja itsekin ymmärtää, ettei empatiakyvyttömyys ole normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Yöök millainen ihminen toi yks kusipää tässä keskustelussa on. Noh, ihmiset arvostavat eri asioita. Itse viettäisin aikani mieluummin vammaisen kuin kusipään seurassa.

Puhutko ap:sta joka keksii näitä satuja provoilut mielessä?

Aloituksesta ei puuttunut kuin "itkettää"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No olisin miehenä tehnyt E-H-D-O-T-T-O-M-A-S-T-I samalla tavalla vailla katumuksen häivääkään. En ABSOLUUTTISESTI MISÄÄN NIMESSÄ TUHLAISI OMAA KALLISTA ELÄMÄÄNI MIHINKÄÄN VAMMAISEEN LAPSEEN. En i-k-i-n-ä. Ilmoitin tästä omalle avovaimolleni jo hyvissä ajoin ennen lapsemme syntymää. Abortti olisi tehtävä aivan saman tien ja jos olisi jo ohi aborttiajan, niin vammainen lapsi adoptioon. Sekin on tosin väärin mielestäni yhteiskuntaa kohtaan ja vammaiset lapset voisi mielestäni tuhota välittömästi vammojen havaittua jo ennen syntymää. Olen myös ilmoittanut läheiselleni, että myöskään minua ei missään nimessä pidä elättää toisten hoivattamana jos pahasti sairastuisin tai vammautuisin. Jos en itse kykene itsestäni huolehtimaan, niin haluan ehdottomasti tällöin eutanasian. Varaudun myös vanhuuteen niin, että jos oma elämä alkaa muuttua liian raskaaksi, niin lopetan taatusti itse itseni.

Olet kyllä kammottavan empatiakyvytön ihminen.

T. Kehitysvammaisen avustaja

Itseasiassa en ole empatiakyvytön, vaan teit klassisen musta-valkoiseen ajattelutapaan perustuvan virhearvion. Empatiani ei vain jakaudu tasaisesti kaikille, eikä niin tietysti pidäkään. Jaan empatiaani vain ihmisille, jotka merkitsevät minulle jotain, antavat minulle jotain ja joille voin myös itse vastavuoroisesti antaa jotain. Vastavuoroinen ihmissuhde on tärkeintä. Pelkkä ottaminen tai liiallinen ottaminen missä tahansa suhteessa ei ole todellakaan syvän empatiani arvoista, vain korkeintaan sympatiani.

Empatiakykyinen ihminen tuntee empatiaa kyllä laaja-alaisesti.Isekäs ja osittain kyvytön tuntee (ehkä) vaan niitä kohtaan jotka hyödyttyävät häntä itseään emontiaalisesti.