Alanvaihto hoitoalalle kolmekymppisenä

Ilmapiiri ja työpaikkakiusaamisongelmat hoitoalalla yleisiä, joten jos päädyt sinne niin suosittelen keikkailua eri paikoissa ja tarkkuutta minne tekee töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoitaja yleensä on terveydenhuollossa se vähin koulutus, terveydenhoitajia lähinnä työskentelee neuvolassa tai kouluterveydessä..

Tuotanoin. Terveydenhoitajilla on myös sairaanhoitajan pätevyys ja työterveyteen palkataan nimenomaan terveydenhoitajia.

Joilla on työterveyshoitajan koulutus. Eli terveydenhoitaja + työterveyshoitaja päälle.

Terveydenhoitajan koulutuksella et välttämättä saa telkkarin töitä, jos paikkoja ei ole. Silloin joudut sairaanhoitajan tehtäviin. Jos on koulutus alalle, niin joudut tekemään niitä töitä, mitä on tai joudut karenssiin.

Terveydenhoitajan koulutus kestää 4,5 vuotta eli pitkä koulutus.

Ootko varma, että haluat alalle?

Työ on fyysisesti raskasta ja psyykkisesti kuormittavaa, palkka on pieni, erityisesti päivätyössä, kuten yerkkarilla. Johtaminen on huonoa, kysyttävää ja pompottavaa, ihmiset on väsyneitä ja kyllästyneitä- mm korona vei viimeiset mehut. Jos ilmapiirin takia vaihdat siis, niin ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 40v sairaanhoitaja, ja opiskelen nyt muuta alaa. Olen tykännyt sairaanhoitajan työstä kyllä, ja minulla on pitkä kokemus tehohoitotyöstä. Mutta vuorotyö ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä yhteiskunnan vähäinen arvostus, palkka, jatkuvat lisääntyvät vaatimukset, jatkuvat organisaatiouudistukset, surkea, hierarkkinen johtaminen saivat minut uupumaan ja haluttomaksi enää tehdä hoitoalan töitä. Koronakriisi näyttää, miten heikoissa kantimissa sote-ala on ja miten paljon toiminta pyörii hoitajien jatkuvalla joustamisella (josta kovin nihkeästi edes maksetaan!). Kohta valmistun it-alalle ja olen jo töissä eräässä firmassa. Päivätyö, parempi palkka. Toki tässä työssä on omat haasteensa, kuten työn ja vapaa-ajan sekoittuminen, tulos tai ulos -mentaliteetti, mutta silti tämä tuntuu paljon paremmalta. Mutta tunnen paljon hoitajia, jotka viihtyvät ja jaksavat työssään ja vuorotyössä on myös omat hyvät puolensa. Myös työpaikkoja on paljon tarjolla. Heikkohermoisten hommaa se ei ole. Hyvä ap, ratkaisu on sinun, mutta vain kokeilemalla voit selvittää, olisiko hoitoala sinulle oikea homma. Onnea!

Kiitos ja onnea sinullekin uusin haasteisiin uudessa työssä :)! Liikettä on kumpaankin suuntaan :)! Kyllä minä olen päättänyt hakea, sekä terveydenhoitajaksi että sairaanhoitajaksi - mietittyäni useita eri vaihtoehtoja tälle elämälle :)

Joku voi pitää hulluna, pitäköön. Tunnen itseni aika hyvin ja tiedän mihin minusta on ja mihin kykenen. Tätä valintaa en olisi tehnyt (enkä tehnyt) parikymppisenä, jolloin ajattelin ettei ala kertakaikkiaan ole minulle. Mutta elämänarvot muuttuvat ja ajatukset siitä mikä itselle on tärkeää ja mitä haluaa. Minä haluan turvatun tulevaisuuden mielenkiintoisella työkentällä,m. En voi sanoa että olen idealistinen hoivaajaluonne, vaan omasta mielestäni suhtaudun tähän hyvin realistisesti.

Tuta ööö, onko sinulla kokemusta alalta? Ei. Kyllä tulee yllätyksenä kun menet harjoitteluihin, että mitä työ on. Viimeistään valmiina iskee se todellisuus, kun tajuat, miten isoista asioista olet vastuussa.

Minusta kuulosta oudolta, että pitää tänne tulla kysymään asiaa, jos olet noin varma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tervydenhoitajaksi täytyy opiskella vuosi sh-opintojen päälle. ja jos haaveilet ihmisen hoitamisesta kokonaisuutena niin kannattaa vähän tutustua työn arkeen ja realiteetteihin ennenkuin lähtee opiskelemaan....

Ihan kysymyksenä että missäs pääsen tutustumaan työn arkeen ja realiteetteihin? Otan vinkkejä vastaan mielelläni. Tungenko johonkin sairaalaan tai vanhainkotiin seurailemaan työtä vai?

Näin Korona- aikana et varmaan mitenkään. Tarinasi vastaa omaani, itse kaupan alalla 16- vuotta ja kolmenkymppisenä opiskelin työn ohessa lähihoitajaksi. Työn ohessa en itse olisi jaksanut opiskella sairaanhoitajaksi. Lähihoitajan ammatti kiehtoi myös siksi, että siellä ollaan enemmän asiakaskontakteissa ja ihan siellä ihmisen perushoidon äärellä. Nyt olen kotihoidossa ja päivääkään en ole katunut. On niin ihmisestä kiinni. Osa työkavereistani kokevat olevansa kovin kuormittuneita ja valittavat ettei ehdi, itse taas en koe työtä raskaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tervydenhoitajaksi täytyy opiskella vuosi sh-opintojen päälle. ja jos haaveilet ihmisen hoitamisesta kokonaisuutena niin kannattaa vähän tutustua työn arkeen ja realiteetteihin ennenkuin lähtee opiskelemaan....

Ihan kysymyksenä että missäs pääsen tutustumaan työn arkeen ja realiteetteihin? Otan vinkkejä vastaan mielelläni. Tungenko johonkin sairaalaan tai vanhainkotiin seurailemaan työtä vai?

Näin Korona- aikana et varmaan mitenkään. Tarinasi vastaa omaani, itse kaupan alalla 16- vuotta ja kolmenkymppisenä opiskelin työn ohessa lähihoitajaksi. Työn ohessa en itse olisi jaksanut opiskella sairaanhoitajaksi. Lähihoitajan ammatti kiehtoi myös siksi, että siellä ollaan enemmän asiakaskontakteissa ja ihan siellä ihmisen perushoidon äärellä. Nyt olen kotihoidossa ja päivääkään en ole katunut. On niin ihmisestä kiinni. Osa työkavereistani kokevat olevansa kovin kuormittuneita ja valittavat ettei ehdi, itse taas en koe työtä raskaana.

kertoisitko vielä tarkemmin työarjestasi ja miksi koet että et ole kuormittunut ja alanvaihto on ollut oikea päätös. Kerrankin hyvä kokemus, niin kuulisin mielelläni kun mietin lähäriksi kouluttautumista toiselta alalta.

Traumatisoiduin niin pahasti persoonallisuushäiriöisistä kollegoista, että oon 40-v ja jo eläkkeellä hoitoalalta.

Sairaanhoidon koulutus ja kaupanalan kokemus on erinomainen yhdistelmä, jos ajattelee vaikkapa uraa lääkeyhtiössä tai terveysteknologian alalla.

Opiskelin sius työn ohella. Vakaa tarkoitukseni oli opiskella vain pakolliset ja hakeutua jatkamaan hammashoitajaksi. Ajattelin että ihan hirveää pyllyjä pyyhkiä ja pakko vain selviytyä harjoittelujaksoista. Kuitenkin ensimmäinen harjoittelu palvelutalossa käänsi mieleni. Ihmiset olivat niin hauraita ja kuinka tärkeitä hoitajat ovat heille ja muistisairaiden suljettu yksikkö jätti parhaimmat muistot. Kotihoidon harjoittelussa löysin paikkani ja sille tielle jäin. Työ on itsenäistä ja hyvin vaihtelevaa. Omis hoksottimia joutuu käyttämään tilanteissa, joissa arvioi asiakkaan menevän huonommaksi. Monesti joutuu ensihoidon kanssa pitämään asiakkaan puolta. Työskentelen pienemmällä paikkakunnalla, joten meillä ei ole juurikaan alkoholisti- tai narkomaaniasiakkaita. Perustyötä eli lääkkeiden antamista ja jakamista, suihkussa avustamista, vaipan vaihtoa, ruoan lämmitämistä, haavahoitoa jne. Asiakas voi olla hyväkuntoinen skarppi ikäihminen tai loppuvaiheen syöpäpotilas ja kaikkea siltä väliltä. Tärkeintä hoitoa ei ole se vaipan vaihto ja ruokailu vaan se mitä siinä samalla tehdään, eli puhuminen, välittäminen ja kosketus. Tärkeää on myös hyväksyä se, että nämä ihmiset asuvat kotona ja heillä on omat tapansa, toisin kun esim. palvelutalossa tai sairaalassa. Palvelutalossa sokeritautinen ei saa 10 berliininmunkkia käsiinsä, kotihoidossa on hyväksyttävä se että ihminen on tehnyt valintansa ja kunnioittaa tätä ohjaamalla, mutta ei arvostelemalla. Tässä työssä tulee selväksi, kuinka merkityksellinen hoitaja on sille, jolla ei muita ihmisiä elämässä ole. Minusta on kunnia olla mukana ihmisten viimeisissä elinvuosissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tervydenhoitajaksi täytyy opiskella vuosi sh-opintojen päälle. ja jos haaveilet ihmisen hoitamisesta kokonaisuutena niin kannattaa vähän tutustua työn arkeen ja realiteetteihin ennenkuin lähtee opiskelemaan....

Ihan kysymyksenä että missäs pääsen tutustumaan työn arkeen ja realiteetteihin? Otan vinkkejä vastaan mielelläni. Tungenko johonkin sairaalaan tai vanhainkotiin seurailemaan työtä vai?

Näin Korona- aikana et varmaan mitenkään. Tarinasi vastaa omaani, itse kaupan alalla 16- vuotta ja kolmenkymppisenä opiskelin työn ohessa lähihoitajaksi. Työn ohessa en itse olisi jaksanut opiskella sairaanhoitajaksi. Lähihoitajan ammatti kiehtoi myös siksi, että siellä ollaan enemmän asiakaskontakteissa ja ihan siellä ihmisen perushoidon äärellä. Nyt olen kotihoidossa ja päivääkään en ole katunut. On niin ihmisestä kiinni. Osa työkavereistani kokevat olevansa kovin kuormittuneita ja valittavat ettei ehdi, itse taas en koe työtä raskaana.

kertoisitko vielä tarkemmin työarjestasi ja miksi koet että et ole kuormittunut ja alanvaihto on ollut oikea päätös. Kerrankin hyvä kokemus, niin kuulisin mielelläni kun mietin lähäriksi kouluttautumista toiselta alalta.

Lisään vielä äskeiseen. Työ kaupan alalla oli erittäin fyysistä ja oli myös tulosvastuuta, jotka aiheuttivat oman stressinsä. Kotihoidossa ollaan toki menossa koko ajan, mutta työ itsessään on kevyempää, koska siinä ei tarvitse fyysistä voimaa juurikaan omassa yksikössäni. Toki on niitä, joiden mielestä kerran viikossa raskaiden jalkojen nostaminen vuoteeseenkin on raskasta. Pidän myös siitä, että kentällä ollaan yksin ja ajomatkat saa ajatella omiaan. Saan siis kaupan alan parhaat puolet eli asiakaspalvelun, ihmisten kanssa seurustelun ja oman päätöksenteon ilman fyysistä kuormitusta.

kuulostaa melkein pelottavan hyvältä, tuosta haaveilen itse, mutta olen saanut kuvan että joka paikassa juostaan perse pitkällä ja edes lounastaukoa ei ehdi pitää :D

Vierailija kirjoitti:

Mistään ei nykyään voi löytää työtä, jossa ei olisi burnoutin partaalla välillä. Elämä nyt on sellaista. Tuskin hoitoalakaan sen pahempi tai parempi on kuin muutkaan, mutta työtä näyttää riittävän ja ymmärrän ap sinun turvallisuudenkaipuusi. Itse sosiaalialalla, viihdyn ja jaksan hyvin, nyt kun olen oppinut asettamaan rajoja, puolustamaan itseäni ja huolehtimaan henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista erittäin kurinalaisesti.

Mutta kun sinä et voi kertoa toisen alan työntekijöiden puolesta onko työ tietyssä paikassa "parempaa vai pahempaa". Eikö niin? Hieman ylimielisen oloista. Voit kertoa omasta työstäsi.

Itse olen vaihtanut hoitoalalle aikuisena ja ainakin osastotyö vuodeosastoilla (kokemusta erilaisilta) on ylivoimaisesti raskainta monilla mittareilla verrattuna omiin aikaisempiin eri alojen tehtäviini. Hyvin fyysistä ja/ tai sitten pitää hallita perusasioiden lisäksi tietty erikoisala ja monenlaisia hoitoja ja laitteita ja hoitopolkuja sairaalan sisällä ilman sen kummempaa koulutusta, kokemuksen kautta ja kaiken kruunaa kireät resurssit= jäätävä kiire ja se, että ollaan koko ajan vastuussa toisten terveyteen vaikuttavista asioista. Opiskelijoiden ohjausta ja muiden työntekijäryhmien töitä. Vuorotyö on kuluttavaa ja vuorosuunnittelu järjetöntä koska tekijöistä pulaa. Jne jne. Itse koen raskaana eikä ole ns. oma juttu mutta moni myös pitää työstä. Hyvänä puolena se, että työ voi olla myös mielenkiintoista ja työaikasuunnittelulla voi vaikuttaa työaikoihin -mutta vuorotyön huonot puolet kumoavat hyödyn itselläni;). Ja töitä on kyllä.

Vierailija kirjoitti:

kuulostaa melkein pelottavan hyvältä, tuosta haaveilen itse, mutta olen saanut kuvan että joka paikassa juostaan perse pitkällä ja edes lounastaukoa ei ehdi pitää :D

Kannattaa lainata sitä tekstiä jota kommentoi kun nyt ei tiedä mihin viittaat:)

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppinen on nuori ihminen. Joten siitä vaan hakemaan amk:hon, jos siltä tuntuu. Työn realiteetteihin pääsee tutustumaan siinä opiskellessa, opintojen edetessä ymmärtääkseni on mahdollisuus päästä tekemään keikkaa sopiviin tehtäviin. Siis ei tietenkään sh:n tai th:n ammattipätevyyttä vaativiin tehtäviin keikkalaisena, mutta muihin.

Mutta tuosta kun kuvittelet, että tämän alan töissä katsotaan hyväksyen sitä, että vaihtaa työpaikkaa jos ei paikka satu miellyttämään, niin ei se kuule niin ole. Hyvin helposti käy sitten niin, että sussa oletetaan itsessäsi olevan vikaa, jos vaihdat töitä, ja huom. jos olet sijaisena ja olet juuri sellainen jolla on työsuhteita sinne sun tänne ilman vakiituntumista, niin tilanteessa jossa joudutaan valitsemaan, sinut heitetään pois, vaikka kuinka olisit hyvä. Tosin juuri sh:n tai th:n kohdalle näitä valintatilanteita ei taida tulla juuri koskaan... 

Kuule, tässä työssä on niin paha työtekijäpula että tuollaista ei tarvi monestikaan miettiä. Vaihtuvuus on myös suurta mm. raskaimmista paikoista ja niistä, joissa huonoa johtamista ja huono ilmapiiri ja se on ihan oikein. Virkaa täyttäessä tietenkin voidaan painottaa sitä että on jo pitkään tehnyt sijaisuutta ja viihtyy paikassa, mutta niinhän se on kaikkialla. Keikkatyössä viihtyvää se ei edes haittaa.

Riippuu todella paljon missä on töissä. Työilmapiiri on se, mikä jaksamiseen vaikuttaa eniten. Omalla kohdalla vaihto hoitoalalle oli pelastus. Tein ennen työtä vain ruudun edessä ja olin todella ahdistunut. Parasta on työstä saatu kiitos, ihanat työkaverit, asiakkaat ja kokemus siitä, että teen merkittävää työtä. Olen vammaispuolella töissä.

Vanhana alanvaihtajana voin kertoa, että ympärillesi ilmestyy ihmisiä, jotka alkavat kertoa sinulle kuinka et onnistu, kaikki menee pieleen, muutaman viikon päästä olet häntä koipien välissä takaisin kaupan alalla.

Tämä kuuluu asiaan, koska suuri osa ihmisistä kaipaa muutosta, mutta eivät siihen itse pysty. Kun joku pystyy, he ovat kateellisia ja se on jollain lailla heiltä itseltään pois, siksi sinut täytyy lannistaa kaikin keinoin.

Vierailija kirjoitti:

toivottavasti ap et kuuntele näitä pelottelijoita, vaan hakeudut alalle. Kohta meillä ei ole ketään hoitamassa vanhuksia ja sairaita, kun kaikkialla vaan toitotetaan miten hirveän raskasta ja huonosti palkattua hoitotyö on.

No pitäiskö työoloille ehkä tehdä jotain, jotta ihmiset viihtyisivät?

Täällä myös kolmekymppinen alanvaihtaja, joka on kyllästynyt myynti-ja esimiestyöhön. Palkkani on ihan surkea tulosvastuuseen nähden, siitäkään ei mitään motivaatiota saa. Ja työajat on ihan sieltä ja syvältä.

Hain nyt fyssariksi yhteishaussa ja jännitän, pärjäänkö pääsykokeissa, kun opiskeluajoista on jo vierähtänyt jokunen vuosi ja paikkoja on vähän muille kuin ensikertalaisille. Olin hakemassa fyssariksi ekan kerran jo 15 vuotta sitten, mutta jotenkin hairahduin ja päädyin kaupan alalle. Tsemppiä ap:lle, tunnen paljon ihmisiä hoiva-alalta ja osa on tyytyväisiä työhönsä ja osa ei.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2301 kirjoitti:

Älä hullu edes mieti hoitotyötä. Ala on täynnä hulluja ja työhönsä väsyneitä, paskaa tiettyjä työntekijöitä kiusaavaa johtamista, hoitotyön johtajat harrastavat muutenkin autoritääristä ja yksinvaltaista johtamista. Osa lääkäreistä kohtelee hoitajia  kuin palvelijoita, osalle potilaista olet sylkykuppi, vaikket voi asioille mitään. Koska et lääkäriksi tähdännyt, et saa tehdä hoitopäätöksiä, joten oma vaikutuksesi potilaiden hoitoon on minimaalinen tai käytäntöön perustuva.

Työtaakka on valtava, sijaisia ei monessa paikassa saa palkata, hidastelusta sakotetaan ja monella työpaikalla on naurettavia sääntöjä, kuten minun ex-työpaikassani, jossa toimistossa (jossa ei ollut potilaita) ei saanut edes kahvia juoda / välipalapatukkaa syödä. Niinä hetkinä kun sinulla ei ole töitä, pomot ihmettelevät miksi sinulla ei ole töitä jne. Puhumattakaan siitä, että jos työtä ei tee täydellisesti ja ole jatkuvasti sisar hento valkoinen, alkaa potilailta valua negatiivista palautetta.

Opiskelijana olet ilmaa, koulutus on ainakin minun opiskeluaikoinani ollut aika yhdentekevää ja harjoitteluissa ei pääsääntöisesti opeteta "alaa", vaan hoitajien henk koht työtapoja. Tämä johtuu siitä, että hoitajilla ei pääsääntöisesti ole opettamiseen mitään koulutusta ja useat heistä tekevät sitä pakon vuoksi, eivät varsinaisesti siksi että haluaisivat (yliopistosairaaloissa ohjausvelvollisuus).

Palkka on työn vaativuuteen ja vastuuseen nähden surkea, eikä alalla ole juuri minkäänlaista mahdollisuutta edetä uralla. Tai no on, mutta se tarkoittaa joko yamk- tai yliopistotutkintoa, joista yamk-tutkinnolla saattaa päästä joskus osastonhoitajaksi tai johonkin projektityöhön (hirveä tunku) ja yliopistotutkinnolla suurempi mahdollisuus johtotehtäviin tai tutkimustyöhön (todella paljon hakijoita). Käytännössä siis moni jämähtää yhteen paikkaan ja viettää siellä huonolla palkalla loppuelämänsä tehden pitkälti samankaltaisia hommia.

Terveydenhoitajan hommat nyt voisivatkin olla ihan kiinnostavia, mutta niissä ironisesti on potentiaalisesti huonompi palkka kuin sairaanhoitajilla, koska terveydenhoitajat tekevät lähinnä päivätyötä. Toki sairaanhoitajankaan työ on ihan kivaa paikasta toki riippuen, mutta muut seikat tekivät ainakin minulle työssä jatkamisen mahdottomaksi ajatukseksi.

Tällä hetkellä opiskelen IT-insinööriksi ja olen onnellisempi kuin ikinä hoitoaloilla. IT-insinöörin työhön ei tarvita niin paljoa "rahkeita", kunhan on perusmatikka hallussa ja päässä liikkuu muutakin kuin pölyhiukkaset.

On mahtavaa että moni täällä petaa minulle insinöörin koulutusta, valitettava tosiseikka kuitenkin on, että minulla ei ole mitään mahdollisuuksia selviytyä matemaattis-luonnontieteellisestä osiosta pääsykokeissa. Ja tämä on fakta joka on minun pakko itselleni tunnustaa. Vaikka tätä matemaattista osaamista ei opiskellessa tarvitsisi, niin sisään pitäisi päästä kuitenkin.

Maailmassa on niin paljon aloja jossa voisi työskennellä, mutta minua tämän ikäisenä, näine taitoineni mitä minulla on kiinnostaa terveydenhoitajan koulutus. Koen harmillisena nämä ”Älä missään nimessä hae” tokaisut, niiden ihmisten toteamana jotka ovat burn outin saaneet ja haluavat vaihtaa alaa tehtyään töitä alalla. Aloja joissa ihmisiä palaa loppuun on muitakin kuin hoito-ala, itse olen käynyt läpi burn outin. En siltikään sanoisi omasta koulutusalastani kiinnostuneille ihmisille että ”älä vaan lähde sinne!” Joskus se oma ala on vaan niin kertakaikkiaan nähty että pois on päästävä, sen ymmärän aivan täysin.

Palkka on suhteellinen käsite, minulle riittää vähempikin kunhan tulen toimeen ilman että joka penni täytyy laskea.

Kuulepa nyt. Kysyit mielipiteitä ja niitä myös sait. Toki täällä ei ole ollut kovin monta terveydenhoitajaa vastaamassa, mutta muutoin kuulostaa siltä että hoitoalaa koskevat kokemukset eivät jostain syystä miellytä. Ne kuitenkin ovat alalla työskentelevien kokemuksia. Kuvaavaa on, että tuntemani nuoret terveydenhoitajat työskentelevät pääosin sairaanhoitajina osastoilla. Ei se toki tarkoita että haluamiisi tehtäviin olisi mahdotonta työllistyä,mutta ei totuutta viitsi jättää kertomattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tervydenhoitajaksi täytyy opiskella vuosi sh-opintojen päälle. ja jos haaveilet ihmisen hoitamisesta kokonaisuutena niin kannattaa vähän tutustua työn arkeen ja realiteetteihin ennenkuin lähtee opiskelemaan....

Ihan kysymyksenä että missäs pääsen tutustumaan työn arkeen ja realiteetteihin? Otan vinkkejä vastaan mielelläni. Tungenko johonkin sairaalaan tai vanhainkotiin seurailemaan työtä vai?

Näin Korona- aikana et varmaan mitenkään. Tarinasi vastaa omaani, itse kaupan alalla 16- vuotta ja kolmenkymppisenä opiskelin työn ohessa lähihoitajaksi. Työn ohessa en itse olisi jaksanut opiskella sairaanhoitajaksi. Lähihoitajan ammatti kiehtoi myös siksi, että siellä ollaan enemmän asiakaskontakteissa ja ihan siellä ihmisen perushoidon äärellä. Nyt olen kotihoidossa ja päivääkään en ole katunut. On niin ihmisestä kiinni. Osa työkavereistani kokevat olevansa kovin kuormittuneita ja valittavat ettei ehdi, itse taas en koe työtä raskaana.

kertoisitko vielä tarkemmin työarjestasi ja miksi koet että et ole kuormittunut ja alanvaihto on ollut oikea päätös. Kerrankin hyvä kokemus, niin kuulisin mielelläni kun mietin lähäriksi kouluttautumista toiselta alalta.

Lisään vielä äskeiseen. Työ kaupan alalla oli erittäin fyysistä ja oli myös tulosvastuuta, jotka aiheuttivat oman stressinsä. Kotihoidossa ollaan toki menossa koko ajan, mutta työ itsessään on kevyempää, koska siinä ei tarvitse fyysistä voimaa juurikaan omassa yksikössäni. Toki on niitä, joiden mielestä kerran viikossa raskaiden jalkojen nostaminen vuoteeseenkin on raskasta. Pidän myös siitä, että kentällä ollaan yksin ja ajomatkat saa ajatella omiaan. Saan siis kaupan alan parhaat puolet eli asiakaspalvelun, ihmisten kanssa seurustelun ja oman päätöksenteon ilman fyysistä kuormitusta.

tätä siis kommentoin aiemmin, että kuulostaa jopa pelottavan hyvältä. Jos kotihoitoon haluaa, niin suositteletteko lähihoitaja vai sh koulutusta? Itselleni tässä elämäntilanteessa lähihoitajakoulutus olisi helpompi toteuttaa, mutta olen kuullut että suuntaus olisi useassa paikassa ja työssä siihen, että pitäisi olla sh paperit