Lue keskustelun säännöt.
Alanvaihto hoitoalalle kolmekymppisenä
Olen tehnyt pitkän työuran kaupanalalla erilaisissa tehtävissä, nyt kolmekymppisenä kaipaisin kuitenkin pätevyyttä ja ammattiosaamista työssä jossa työllistyminen olisi varmempaa, eikä yhteen työpaikkaan tarvitsisi lukittautua niin pitkäksi aikaa jos esimerkiksi työympäristö on aivan kauhea.
Koen houkutusta lähteä opiskelemaan uuden uran, terveydenhoitajan työ kiinnostaa todella paljon. Näkisin itseni esimerkiksi työterveydessä töissä. Voiko sairaanhoitaja työskennellä työterveydessä?
Alaa ympäröi aivan valtava negatiivisuus ja monet lähipiirissäni ovat pitäneet ajatuksiani aivan hulluna. Olen ihmisläheinen ihminen joka on kiinnostunut ihmisestä kokonaisuutena, kaupan alan työ on ihan mukavaa, muttei tarjoa vaihtelua ja kiinnostavia tehtäviä riittävästi.
Alan jo epäillä itseäni haaveideni kanssa, kun hoitoalaa pidetään niin kamalana kaiken kaikkiaan. Mitä hyviä puolia on esimerkiksi terveydenhoitajan työssä? Entä sairaanhoitajan?
Kommentit (268)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi että hyppään tähän näin sivusta. Olen reilusti yli nelikymppinen ja pohtinut vielä hoitoalalle hakeutumista - jopa ikäiselläni olisi mahdollista työllistyä, ja ennen muuta uskoisin sopivani alalle. En kuitenkaan usko pärjääväni siinä yhteisössä, niin epämiellyttävän kuvan olen hoitokodeista saanut. Totta kai on poikkeuksia, mutta sivullisena (henkkoht avustajana ja omaisena) sitä nokkimista, pahanpuhumista ja manipulointia pelästyy liikaa. Joo olen ihan liian herkkä, ja siksi en loppujen lopuksi alalle sovikaan.
Ap, voisivatko täällä mainitut bioanalytiikka ja röntgenhoitajan tutkinto olla vaihtoehtoja?
Voisivat olla vaihtoehto, bioanalytiikkaan aionkin hakea.
Sen verran haluan lisätä että +10 vuotta naisvaltaisella alalla on kyllä minulle rakentaneet aikamoisen muurin ympärille. En ole enää vuosiin jaksanut välittää alan kanakerhoista, juonitteluista ja epäpätevistä esimiehistä. En koe olevani herkkä, vaan oikeasti aika kovaksi keitetty työelämässä. Kaikenlaista on tullut nähtyä ja koettua, asiakkaat ovat heittäneet tavaroilla, uhkailleet väkivallalla, huutamista, huorittelua, työpaikkakiusaamista, kanakerhoja ja vielä suurempaa arvostuksen puutetta kuin hoitoalalla.
Osataan sitä muuallakin kuin sote-puolella, uskokaa tai älkää.
Tämä on taivahan tosi! Ja se on sitä suomalaista työkulttuuria tai kiusaamiskulttuuria, miten sen nyt näkee. Tiesittekö että kiusaaminen on yleisempää Suomessa kuin muualla euroopassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vaihdoin lähes nelikymppisenä hoitoalalle. Joo työ on rankkaa (oon lähihoitaja, yökkönä) mutta ei se monessa perusduubissa sen helpompaa ole.
Oon ollut kaupassa kassalla ja ärsytti työajat plus se ettei ollut täysiä tunteja ja huonohko palkka jota tosin lisät vähän paikkas. Oon ollut ravintola-alalla keittiössä ja työ hiton raskasta ja sanat ongelmat kuin kaupan alalla. Oon ollut kirjapainossa ja se oli päivätyö arkisin mutta raskasta (paperi on painavaa) ja palkka surkea. Oon tehnyt puhelinmyyntiä ja se oli päivätyö arkisin, palkka kohtalainen koska olin siinä hyvä mutta hel vetin tylsistyttävää selittää samoja asoita ja spiikkejä päivästä toiseen. Oon jakanut postia (paskat työajat ja huono palkka) ja tehnyt aika monta muutakin työtä.
Ei tää lähärin työ musta niin kauheeta ole. Riippuen varmaan työpaikastakin mutta kun työntekijöistä on pula niin aina voi vaihtaa paikkaa jos joku paikka ei miellytä.
Vihdoin joku jolla on realismia. Duunari aloilla ei ole niitä "hyviä" hommia.
Älä viitsi. Putkari, sähkäri, sisäremppoja tekevä rakennusmies, prosessipuoli joskus. Hyväpalkkaisia hommia. Jopa jäteauton kuljettaja saa parempaa palkkaa.
Löysin sattumalta tämän ketjun, en lukenut loppuun joten olisi kiva tietää miten ap:lla menee nykyään? Haitko th?
Itse olen tällä hetkellä lähihoitaja. Työn ilmapiiri, huono palkka, vajaamiehitys yms on tullut koettua ja nähtyä. Välillä huonoina päivinä itku on päässyt, kun olen töistä kotiutunut. Vahvasti käynyt alan vaihto mielessä ja olenkin ääneen sanonu, että lähden ajalta.
Mutta. Kun mietin, mitä haluaisin tehdä työkseni, en kertakaikkiaan keksinyt mitään, mikä kiinnostaisi. Vaikka tämä ala on poljettu ihan alas, eikä tällä hetkellä parempaa suuntaa näy.
Nautin työstäni, asiakkaiden kohtaamisesta, perus- ja lääkehoito on mieleen. Tykkään kehittää itseäni hoitoalalla, mm. opiskellen avoimissa AMK-opinnoissa.
Työpaikkaa olen vaihtanut huono ilmapiirin ja johtamisen takia, enkä ole katunut. Se mieluinen työpaikka kyllä löytyy, ja se on tämän alan paras puoli - valinnanvaraa on. Vaikka palkka onkin surkea työn vaativuuteen nähden, sillä tulee kuitenkin toimeen.
Olenkin nyt hakemassa yhteishaussa myös terveydenhoitajaksi sekä sairaanhoitajaksi. En voisi olla onnellisempi kun ymmärsin ja myönsin itselleni, mitä tosissani haluan tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tervydenhoitajaksi täytyy opiskella vuosi sh-opintojen päälle. ja jos haaveilet ihmisen hoitamisesta kokonaisuutena niin kannattaa vähän tutustua työn arkeen ja realiteetteihin ennenkuin lähtee opiskelemaan....
Ihan kysymyksenä että missäs pääsen tutustumaan työn arkeen ja realiteetteihin? Otan vinkkejä vastaan mielelläni. Tungenko johonkin sairaalaan tai vanhainkotiin seurailemaan työtä vai?
Työkkärin kautta pääsi ainakin aiemmin työharjoitteluun eri paikkoihin. En tiedä miten on nykyään.
Työharjoitteluun sairaalaan ja työterveyteen ilman mitään kokemusta ja ilman että opiskelisi alaa edes? Vau en ole koskaan kuullutkaan tällaisesta. Mikä motivaatio työpaikoilla on tällaisille työharjoitteluille?
Usein esim palvelutaloihin ym otettiin työharjoittelijoita. Itsekin olin, ennenkin lähdin sitten opiskelemaan alalle. Rooli oli tuolloin vähän kuin olisin ollut hoiva-avustaja. Syöttämistä,pesuja, ym hommaa mihin ei sen kummempaa osaamista tarvinnut.
Hoitoalalla on kauhea työvoimapula ja harjoittelijoita sh ja lähihoitajakouluista pilvin pimein. Oikeastikko sinne voi vaan kuka tahansa työkkäristä mennä töihin vähän katselemaan realiteetteja? Anteeksi mutta vähän vaikeaa uskoa. Eikö sellainen vaaranna potilasturvallisuuttakin?
Ei voi ainakaan niissä paikoissa mitä itse tiedän. Olen valmistunut 15 vuotta sitten ja silloin opiskelujeni alussa pääsin tekemään sijaisuuksia ihan vain sillä, että olin opiskelija (vaikka olin vasta aloittanut). Nykyään vaaditaan tietty määrä opintoja. Vaikea uskoa, että joku alalla oleva olisi tuota mieltä, että palvelutaloon voi kuka vaan mennä syöttämään tai pesemään nykyään. Palvelutaloissa on huonokuntoisia vanhuksia. He jotka tarvitsevat syöttämistä vaativat usein myös valvontaa samalla, pesu ei ole pelkkä pesu vaan se on myös ihon hoitoa, vanhuksen liikkumisen tukemista, erilaisten apuvälineiden käyttöä, joskus vuorovaikutuksella on suuri merkitys, että vanhusta edes saa pestyä. Aseptiikasta nyt puhumattakaan, ihan yleisesti, jos meinaa palvelutalossa tehdä töitä... Ei se tähtitiedettä ole, mutta ei noin, että kuka vaan voi mennä ilman mitään koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Onhan siinä hyviä puolia jos esim työterveyttä ajattelee. Ei ole vuorotyötä ja varmaan melko kevyttä hommaa työterveydessä. Eihän tämä ole se raskain alkuunkaan.
Fyysisesti kevyttä joo, mutta henkisesti voi olla raskasta. Toki ei olla hengestä vastuussa mutta työnantajan puolelta on vaatimuksia (laskutusaste tavoite eli pitää tehdä tietty määrä päivästä laskutettavaa työtä), painetta tehdä pidempiä päiviä, vastata asiakkaille (laadullisesti ja vaikuttavasti)niin työntekijä kuin päättäjätason, osata toimia moniammatillisessa tiimissä (lääkäreiden suhteen saat olla kameleontti..), osaltaan ehkäistä työkyvyttömyyttä, seurata asiakkaiden työkykyä, reagoida riittävän ajoissa, osallistua erilaisiin palavereihin myös puheenjohtaja roolissa (vaikka lääkäri olisi mukana), tehdä paljon kirjallisia raportteja sekä analysoida tunnuslukuja ja tehdä jatkotoimenpide-ehdotuksia yms niiden pohjalta.
Sitten jos oot ison asiakkuuden koordinoiva työterkkari sun vastuulla on varmistaa että muilla paikkakunnilla toimitaan yhteisten sopimusten mukaan, auttaa ja perehdyttää muita toimijoita. Lisäksi on eduksi osata kaikki myös ainakin englannin kielellä.
Itse tykkään :)
T. 8,5v kokemus työterveyshoitajana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä th, sh ja muita erikoistumisia hankkinut hoitaja. Onnistuin saamaan päivätyön jossa vaaditaan jatkuvaa kouluttautumista sekä teknologiaan että varsinaiseen hoitoon/hoidonohjaukseen. Meillä on superihana työyhteisö ja työilmapiiri. Työtä tehdään itsenäisesti sekä lääkärin ja muiden hoitoon osallistuvien kanssa yhteistyössä. Viihdyn erittäin hyvin työssäni ja hyvää mieltä lisää se, että asiakkaat harva se päivä kiittävät hyvästä hoidosta ja kokevat saaneensa vastaanotoilta tarvittavaa tukea.
Ainoaksi miinukseksi sanoisin juurikin tuon palkka-asian. Päivätyötä hoitajana ja kaikki mahdolliset ikä ja erikoistumislisåt saaneena käteen jäävä palkka on nii pieni että ei ole ollut varaa haaveilla omasta kodista..autoa pitää jne. Peruselatuksen sillä on perheelleen pystyny hankkimaan. Tämä siis pääkaupunkiseudulla. Vuokraan uppoaa yli puolet palkasta. Joten alle 1000 euroa kuussa jää sitten muuhun elämisen kuluihin ja lasten elatukseen.
Ei kannata vaihtaa hoitoalalle. Itse vaihdoin tekniikan alalle 15 vuoden hoitotyön jälkeen. Helpompi ja kevyempi työ nyt, mitä voi tehdä etänäkin, palkka sama. Ei tarvitse hoitaa ihmisiä, ihmisten asioita vain, siinä on iso ero.
Suosittelen AMK- tai ammattiopistotutkintoa miltä tahansa tekniikan alalta.
Itse sh, työssä reilut 15 vuotta. Niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin.
Olen hoitaja, tulen aina olemaan sillä ammattini on suuri osa identiteettiäni.
Hoitoalalla hyvä puoli on se, että ala on niin laaja, että voi hakeutua omalle tuntuvaan työpaikkaan. Osa on sairaala-ihmisiä, osa vanhus tai laps-työntekijöitä, joku tykkää mielenterveystyöstä, toinen päiväduunista (vastaanotto-työ) ja joidenkin elämään sopii kolmivuoro.
Rikastumaan tällä ei pääse, mutta lisien kanssa koen saavani riittävää palkkaa. (akuutti valvontatyö yliopistosairaalassa).
Töissä on kiirettä, ruokatauot korvataan konvehdilla ja kahvikupilla, eväät homehtuu kaapissa. Mutta sekin on työpaikkakohtaista. Kuitenkin siistiä sisätyötä ilmastoidussa/lämmitetyssä työtilassa eikä esimerkiksi sääolosuhteiden armoilla satamassa rakentamassa laivaa...
Työ vaatii itsensä ulkoistamista.
Potilaat pitää sydämmellä hoitaa, mutta itseään ei saa rikkoo, eikä muiden kohtaloiden antaa kovettaa itseään liiaksi.
Koen työn myös palkitsevaksi. Hymy, kiitos tai voinnin kohentuminen on mahtavaa.
Toisaalta, kun omainen lapioi kuraa niskaan ja potilas on väkivaltainen niin ammatinvalintaansa kyllä katuu.
Kuitenkin ajattelen, että ne ihmiset ovat pahemmassa jamassa kuin minä. Joko sairastavat vakavasti tai käyvät läpi kriisiä.
Jokatapauksessa, työtä riittää ja varmasti löytää itselleen sen sopivan alalajin. Kunhan jaksaa reflektoida itseään ja käydä läpi riittävän monta työpaikkaa...