Malmin lentokentästä pitäisi tehdä samanlainen alue kuin Templehofin alue on Berliinissä.
Siellä voisi ihmiset viettää aikaa ja siellä voisi järjestää festareita.
Kommentit (12)
Miksi Vihreät haluaa rakentaa sen täyteen? Pitääkö kaikki paikat rakentaa tukkoon?
On tuo toki parempi ratkaisu kuin asuinrakentaminen, mutta olen silti eri mieltä. Mielestäni ilmailutoiminnan on siellä jatkuttava, sillä mitään oikeasti kunnollista ja perusteellista syytä ilmailutoiminnan lakkauttamiseen ei edelleenkään ole. Nimenomaan se ilmailutoiminnan jatkuminen alueella olisi todella tärkeä asia ja sille on tarvetta, onhan kyseessä Suomen toisiksi vilkkain lentokenttä ja merkittävä koulutuspaikka ilmailualalle.
Aluetta voisi tietenkin kehittää entisestään, sillä lentotoiminta ei vie koko aluetta vaan siitä jäisi kyllä ylimääräistä kaupunkilaisten harrastuksille/virkistystoimintaan. Voisi vaikka tehdä kyselyä, että mitä kaupunkilaiset haluaisivat, olisiko niitä luistinratoja talvella vai mitä? Siitä olisi kivat maisematkin katsella samalla lentokoneita. Tapahtumapaikkana myös mahtava, kuten totesitkin.
Vaikeaa kun jotkut pitävät ainakin hesarin mukaan koko ajan oikeusjuttuja vireillä ja nostelevat niitä koko ajan ettei aluetta vahingossakaan voisi käyttää muuhun kuin lentämiseen. Siis ilmeisesti edelleen vaikka viimeviikolla uutisoitiin häädöstä.
Punavihreitä falanstereita sinne rakennetaan. Valmis vastaanottamaan etelän ihania asukkeja.
Mä taas en ymmärrä miksi tarpeellisesta alueesta halutaan tehdä tarpeeton. Lentotoiminta on kaiken a ja o. Luontopolku siellä on jo ja kentän laitamilla on paljon kivoja oleskelupaikkoja, olen siellä itsekin ollut ja viettänyt iltaa.
Tapahtumapaikkana se toimii myös, lentotoiminta ei sulje sitä pois. Siellä voisi hyvin järjestää erilaisia tapahtumia.
Malmin kentästä tarvitsee säästää ennallaan ihan yhtä paljon kuin Keimolasta tai VR-makasiineista säästettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa kun jotkut pitävät ainakin hesarin mukaan koko ajan oikeusjuttuja vireillä ja nostelevat niitä koko ajan ettei aluetta vahingossakaan voisi käyttää muuhun kuin lentämiseen. Siis ilmeisesti edelleen vaikka viimeviikolla uutisoitiin häädöstä.
Tottakai ja hyvä niin, toivottavasti oikeus vielä voittaa. Kyllä paikkaa on saanut käyttää muuhunkin kuin lentämiseen eikä kenelläkään ole mitään sitä vastaan. Itse nyt yrität tehdä lentäjistä jotain pahiksia. Heillä ei taatusti olisi mitään sitä vastaan, että vaikka osa kentästä otettaisiin kaupunkilaisten virkistystoimintaan tai alueella järjestettäisiin myös tapahtumia. Kunhan myös lentotoiminta saisi jatkua, koska sille on oikeasti tarvetta.
Jos ei lentotoimintaa, niin asuntoja sitten. Tänään taas on lentänyt isot koneet valtavalla metelillä ja matalalla alueen yli. Melua täällä on nyt tarpeeksi. Ei siihen tarvita mitään konsertteja. Kenttä päätettiin lopettaa asuntojen takia, niin tehkää niitä asuntoja sinne tai koko päätös on huijausta. Ehkä se oli vain, että saatiin niillä skenaarioilla myytyä Malmin. Nova ulkomaalaisille kalliimmalla.
Jännä miten lentäjät eivät saisi olla ikivanhalla heille tarkoitetulla lentokentällä, mutta golffaajat kyllä saavat olla aivan rauhassa golfkentillään. Kai te haluatte nuo golfkentätkin kaikki matalaksi ja kaupunkilaisten virkistystoimintaan?
Onko Helsingissä oikeasti niin huonosti virkistystoimintaa tarjolla, että kaupungin ainoa lentokenttäkin täytyy tuhota sen takia? Siis ihan oikeasti? Siinä kai pitäisi jonkun katsoa peiliin jos noin pahasti on mokattu. Mun puolesta olkoot lentokenttä ku siihenhän se on alun perin tarkoitettukin. Ja ei, en ole itse lentäjä eikä mitään taustaa ilmailualalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa kun jotkut pitävät ainakin hesarin mukaan koko ajan oikeusjuttuja vireillä ja nostelevat niitä koko ajan ettei aluetta vahingossakaan voisi käyttää muuhun kuin lentämiseen. Siis ilmeisesti edelleen vaikka viimeviikolla uutisoitiin häädöstä.
Tottakai ja hyvä niin, toivottavasti oikeus vielä voittaa. Kyllä paikkaa on saanut käyttää muuhunkin kuin lentämiseen eikä kenelläkään ole mitään sitä vastaan. Itse nyt yrität tehdä lentäjistä jotain pahiksia. Heillä ei taatusti olisi mitään sitä vastaan, että vaikka osa kentästä otettaisiin kaupunkilaisten virkistystoimintaan tai alueella järjestettäisiin myös tapahtumia. Kunhan myös lentotoiminta saisi jatkua, koska sille on oikeasti tarvetta.
Lentotoiminnalle on paikka Vantaan puolella. Vai etkö koskaan ole kuullut Helsinki-Vantaasta?
Malmin kentän asia on käsitelty loppuun. Asuntoja Helsinki tarvitsee, ei mitään harrasteilmailua asuinalueen keskellä!

Etkö itse ole asiasta kartalla edes se vertaa, että tajuaisit ettei Malmin toimintoja voi todellakaan siirtää Helsinki-Vantaan ruuhkakentälle? Eli kaksi Suomen vilkkainta kenttää yhdistettäisiin? Ei se taida ihan toimia, kiva toki jos toimisi.
Asuntoja ei alueelle juurikaan ole suunnitelmissa. Jos olisit tajunnut katsoa suunnitelman, on lentokentän lentotoiminnan alue lähinnä pelkkää puistoa ja teitä, niitä sieltä löytyy kyllä nytkin jo.
Alueella n. 20% on harrasteilmailua, kaikki muu koulutusta tai lentotyötä. Lisäksi kenttä ollut siellä "kaupungin keskellä" 1936- luvulta asti ja hyvin on ihmiset siellä selvinneet.
Älä oikeasti viitsi. Ja mitä sille Östersundomille tapahtui? Sinnehän mahtuu ölytön määrä asuntoja. Lisäksi eikös Helsinki ole nykyään muuttotappiokunta?
Tai vastaanottokeskus, kuten Tempelhof oli?