Yksinäinen Sauli Paavola, 43, ei ole koskaan pitänyt ketään kädestä ja toive rakkauden löytymisestä on hiipunut

Vierailija kirjoitti:

Miksi näistä reppanoista tehdään juttua koko ajan?? EI KIINNOSTA. Tehkää asioille joitain tai lopettakaa se ruikuttaminen.

Jos ei kiinnosta niin älä lue, ei ole myöskään mikään pakko tulla huutamaan omaa kusipäisyyttään täällä julki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sauli taitaa kuitenkin olla vaativa mies? Hän on ihan ok näköinen ja varmasti saisi naisen itselleen, jos vain haluaa.

Ei tarvitse olla kuin sosiaalisten tilanteinden pelko, ujous tai paniikkihäiriö niin pariutuminen on hankalaa. Sitä ei vaan ihmiset ymmärrä joilla ei ole niitä ongelmia.

Kyllä me sen ymmärrämme. Jossain määrin itseään voi muuttaa. Olen itse ollut todella ujo lapsi, joka ei uskaltanut puhua edes kavereiden vanhemmille. Koulussa ei ollut kavereita, kun olin ainoa, joka kulki kirkonkylän kouluun pitkän matkan takaa. Omalla kylällä ei ollut ikäisiäni tyttöjä. Esitelmän pitäminen oli painajaista.

Vasta yliopistossa pakottauduin kerta toisensa jälkeen epämukavuusalueelle. Kerta toisensa jälkeen. Olin muuttanut uuteen kaupunkiin ja päättänyt alitajuisesti omaksua toisenlaisen roolin. Ja pääsin irti ujoudesta. Paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko ovat sellaisia, mihin on saatavissa apua terapiassa ja lääkkeistä, mutta ujoudella on turha kaventaa omaa elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No aika kova jos on kuitenkin käynyt kymmenillä treffeillä!

WTF, silloin ei ole kyse oikeasta ongelmasta jos pääsee treffeille saakka. Se on sama kuin työpaikkahaastattelun kanssa, että homma on jo melkein taskussa jos pääsee livetapaamiseen asti. 

En halua asettaa meitä ongelmaisia vastakkain, mutta: kaverissa ei ole naisten mielestä mitään niin perustavanlaatuista vikaa, että ei kelpaisi. 

Tällöin asiat ovat perimmiltään hyvin ja jos miehellä on riittävä motivaatio naisen saamiseen, pystyy sen hoitamaan opettelemalla sosiaalista kanssakäymistä.

Toista on meillä, jotka emme ikinä pääse tapaamaan naisia livenä, koska olemme kauhean näköisiä, liian lyhyitä jne. Asioita joille ei mahda mitään. Naiset eivät edes avaa profiilia kun näkevät kuvamme. Meillä ei ole paljoa tehtävissä. 

Treffeille pääsee mutta kun tulee työt puheeksi ja se että on ollut yli 20 vuotta työttömänä niin ei ihme ettei treffit jatku. Naiset ovat rahan perässä.

20 vuotta työttömyyttä on se ongelma, ei pienituloisuus. Monella pienituloisella työssäkäyvällä miehellä on puoliso. Kyllä se kertoo elämänhallinta- ja mielenterveyshaasteesta ettei ole hakeutunut koulutukseen >> työhön. Itseä ahdistaisi treffailla ko henkilöä kun tuntuisi ettei toisella olisi muuta elämää kuin roikkua minussa 24/7 ja olisin jokin ulkoistettu onnenlähde. Kurkkua kuristaa jo pelkkä ajatuskin.

Kuka haluis mennä tuon kaa treffeille, menkää nyt joku!!!

Vierailija kirjoitti:

Tuolla on keskivartalolihavuutta, hiusrajan vetäytymistä ja koko elämän työttömyys. Ei kovin hyvät lähtökohdat kun tiedetään naisten nirsous.

Sosiaalisesti taitavalla on silti kumppaneita. Saulin suurin haaste ei ole ulkonäkö eikä edes työttömyys,

vaan vaikeudet sosiaalisissa taidoissa, estyneisyys, varautuneisuus, eristäytyneisyys...

Hänestä tuskin koskaan tulee lupsakkaa supliikkimiestä, mutta voi sosiaalisia taitoja jonkin verran harjoitella ihmisiä kohdatessaan. 

Toivottavasti Sauli löytää pian ystävän.

Vierailija kirjoitti:

Todella ääliömäisiä kommentteja osalta. Kai myötätuntoon kykenemättömien täytyisi itse kokea edes muutaman kuukauden ajan, miltä tuntuu olla ympäristönsä halveksima ja rääkätty. Kuinka h*lvetin monen syrjäytymisen suurimpana syynä on koulukiusaaminen, näitä tarinoita on liian paljon. "Lisää resursseja mielenterveyspuolelle!" Kyllä, tärkeä asia, mutta mitäpä jos yritettäisiin laittaa ihan ensin kouluväkivalta kuriin. Mahdotonta vaurioiden korjaaminen ei aikuisenakaan ole, mutta tie siihen on tuskallinen ja pitkä. Liian moni päätyy itsemurhaan, kuolee päihteisiin, tai yksinkertaisesti elää elämättömän elämän.

Juuri on mediassa ja tälläkin palstalla käsitelty ja keskusteltu Koskelan tapauksesta. Siihen nähden nämä "Asperger-tutkimuksiin" ja "Selvä kilttis"-kommentit tuntuvat erityisen ällöttävältä.

Hyvin sanottu. Suuri osa ihmisistä lienee henkisesti niin laiskoja, että helpompaa on leimata joku aspergeriksi tms. kuin yrittää oikeasti miettiä juurisyitä ihmisen elämäntilanteen ja vaikeuksien taustalla. Siihen kun ynnää vielä heikon empatiakyvyn niin a vot. Toinen ääripää ovat surkuttelijat ja "empaattiset", jotka näkevät esim. tässä Saulissa vain onnettoman ressukan, jonka ainoa tarkoitus ja identiteetti on olla, no, onneton ressukka. Silläkään lähestymistavalla ei saada mitään rakentavaa tai pysyvää positiivista muutosta aikaiseksi.

Ihmettelen myös "kilttis"-kommentteja tämän jutun yhteydessä. Eihän Sauli arvostellut tai syyllistänyt naisia puolella sanallakaan. Hän vaikuttaa olevan erinomaisesti perillä siitä, miksi ja mihin hänen viimekertainen tapailunsa kaatui ja mitkä ovat niitä kompastuskiviä hänelle muutenkin. Se on jo paljon, paljon enemmän kuin mihin moni itseään normaalina ja sosiaalisesti taitavana pitävä kykenee.

Vierailija kirjoitti:

Todella ääliömäisiä kommentteja osalta. Kai myötätuntoon kykenemättömien täytyisi itse kokea edes muutaman kuukauden ajan, miltä tuntuu olla ympäristönsä halveksima ja rääkätty. Kuinka h*lvetin monen syrjäytymisen suurimpana syynä on koulukiusaaminen, näitä tarinoita on liian paljon. "Lisää resursseja mielenterveyspuolelle!" Kyllä, tärkeä asia, mutta mitäpä jos yritettäisiin laittaa ihan ensin kouluväkivalta kuriin. Mahdotonta vaurioiden korjaaminen ei aikuisenakaan ole, mutta tie siihen on tuskallinen ja pitkä. Liian moni päätyy itsemurhaan, kuolee päihteisiin, tai yksinkertaisesti elää elämättömän elämän.

Juuri on mediassa ja tälläkin palstalla käsitelty ja keskusteltu Koskelan tapauksesta. Siihen nähden nämä "Asperger-tutkimuksiin" ja "Selvä kilttis"-kommentit tuntuvat erityisen ällöttävältä.

Rikkinäisten ikkunoiden teoria toimii myös ihmisiin. Kun joku on jo rikki, niin monet katsoo sen oikeutukseksi potkia lisää. "mitä välii, ku se on jo rikki"

Terapiaan ja ulos opettelemaan taitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla on keskivartalolihavuutta, hiusrajan vetäytymistä ja koko elämän työttömyys. Ei kovin hyvät lähtökohdat kun tiedetään naisten nirsous.

Sosiaalisesti taitavalla on silti kumppaneita. Saulin suurin haaste ei ole ulkonäkö eikä edes työttömyys,

vaan vaikeudet sosiaalisissa taidoissa, estyneisyys, varautuneisuus, eristäytyneisyys...

Hänestä tuskin koskaan tulee lupsakkaa supliikkimiestä, mutta voi sosiaalisia taitoja jonkin verran harjoitella ihmisiä kohdatessaan. 

Ei ehkä lupsakkaa, mutta hänestä sai kuitenkin miellyttävän kuvan videohaastattelun perusteella. Jutteli mukavasti ja analysoi hyvin omaa tilannettaan. Ei siis missään mielessä sosiaalisesti täysin toivoton tapaus. Ihmisten kanssahan tuo haastattelukin on tehty.

Vierailija kirjoitti:

Tuo Sauli on 100% asperger. Mä olen 30 ja en ole ollut koskaan töissä, korkeakoulutettu olen. As-diagnoosi on mutta mua ei ole luokiteltu työkyvyttömäksi. 8 vuotta olin kuitenkin parisuhteessa joista 5 avoliitossa, mutta sen jälkeen en ole onnistunut löytämään uutta miestä. Exän löysin myös netistä koska en osaa lähteä mihinkään ulos tapaamaan ihmisiä, ja hänellä epäilen myös olevan asperger. Ystäviä mulla ei ole ollenkaan ja se satuttaa. En vaan osaa näitä sosiaalisia pelejä. 

Mitä itse arvelet, sopisiko Saulille kumppaniksi niin sanottu vastakohta, joka saisi Saulin pois tuolta poterostaan ja mahdollisesti vähän rentoutumaan?

Vai mieluummin toinen samanlainen sosiaalisesti estynyt, jonka kanssa viettää rauhallista kotiaikaa yhdessä, kun vain saisi rutiinit sovitettua yhteen?

Tutulta kuulostaa. Oma tilanteeni on ollut vuosikymmeniä samanlainen, kuin Paavolalla. Kosketuksen ja läheisyyden puute ovat raastavaa ja yksinäisyys musertavaa. Viimeisen suudelmani olen kokenut esimurrosikäisenä pullonpyörityspelissä. Tein joskus Asperger-testin netissä, mutta viitteitä oireyhtymän piirteistä ei se antanut.

Jokainen syrjäytymistarina on omanlaisena. Monien tekijöiden summa. Itselläni oli vielä kouluaikoina ja lukiossa laaja kaveripiiri, läheisiä ystäviä ja hyviä harrastuksia. Hyvä koti ja rakastavat vanhemmat. Pienimuotoisia vaatemallinkin töitä tuli nuoruudessa tehtyä.

Kuka mamma leipoo korillisen nisua ja menee Saulin luokse kahville? Ihan katseen kestävä mies ainakin sivuprofiilin perusteella 👍

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä lupsakkaa, mutta hänestä sai kuitenkin miellyttävän kuvan videohaastattelun perusteella. Jutteli mukavasti ja analysoi hyvin omaa tilannettaan. Ei siis missään mielessä sosiaalisesti täysin toivoton tapaus. Ihmisten kanssahan tuo haastattelukin on tehty.

Ei minunkaan mielestäni toivoton tapaus ja fiksu, rauhallinen ja miellyttävä vaikutelma kaiken kaikkiaan.

Kuitenkin tuli dokumenttia katsoessa mieleen, että onko siellä pinnan alla jäykkyyttä ja joustamattomuutta?

Toinen ihminen, oli hän kuka tahansa, on aina niin erilainen, että sen erilaisuuden kanssa pitää oppia olemaan.

Nytkin oli kommunikaatio alkanut treffikumppanin kanssa hyvin, mutta oli tullut väärinkäsitys tai muu mielipide-ero, johon oli tutustuminen tökähtänyt.

Sitä sattuu kaikille treffeillä käyville, mutta osa ihmisistä saa sen kommunikoinnin kuitenkin sujumaan niin, että pienet tökähtelyt unohdetaan ja mennään tutustumisessa eteenpäin.

Ja sitten kun on tutustuttu ja toisesta pitää paljon, niin sietääkin niitä vähemmän miellyttäviä asioita helpommin, on ikään kuin joustavampi ja armollisempi toiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituista miten voi elää 43 vuotiaaksi niin ettei ikinä ole ollut missään töissä. Kyllä täällä on hyvä sosiaaliturva. Ehkä pitäisi panostaa enemmän mielenterveys puoleen. Että viimeistään kaksikymppisinä saadaan kaikki mukaan.

No esim itsellä mt ongelmat puhkesi parikymppisenä, oikean diagnoosin löytyminen kesti yli 10 vuotta, sitren sain tetapiaa 3 vuotta joka ei riittänyt ja olen jälleen työkyvytön. Sosiaaliturva ei ole "hyvä" - minulla ei ole koskaan ollut varaa esim omaan autoon, asuntoon, harrastuksiin eikä muuhun normaaliin elämään. Eikä työnantajat palkkaa minua yhtään sen enempää vaikka ei olisi mitään sos turvaa.

Valitettavasti sosiaaliturvan varassa elävällä ei kuulukaan olla varaa omaan autoon, asuntoon, maksullisiin harrastuksiin, vaikka erittäin monet niin kuvittelevat, ja näyttää se aivan liian monilta onnistuvankin. Sosiaaliturvan tarkoitus lienee taata minimielintaso, perusturva. Näin mä sen ymmärrän. Itse opiskelin korkeakoulututkinnon, olin 27 v töissä ja sitten sairastuin. Nyt kaikki rahat = eläke menee sairauskuluihin ja vuokraan. Jos olisin oman asunnon opintolainan takaisinmaksun jälkeen uskaltanut ostaa, olisin sen joutunut nykyoloissa ilman muuta jo myymään. Nyt ei ole mitään myytävää edes. Ei ole perhettä ja ystävät jäivät pk-seudulle, kun jouduin muuttamaan halvemmalle asuinseudulle. 

Ei olekaan tarkoitus eikä kukaan niin kuvittele. Mutta on turha väittää että sos turva on "hyvä" jos ei ole varaa kuin olla kämpässään ja käydä kävelyllä, kuten minä. Jo parin koronakuukauden jälkeen on hyväosaiset omakotitaloissaan helisemässä kun vähän joutuvat kokeilemaan minun elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä lupsakkaa, mutta hänestä sai kuitenkin miellyttävän kuvan videohaastattelun perusteella. Jutteli mukavasti ja analysoi hyvin omaa tilannettaan. Ei siis missään mielessä sosiaalisesti täysin toivoton tapaus. Ihmisten kanssahan tuo haastattelukin on tehty.

Ei minunkaan mielestäni toivoton tapaus ja fiksu, rauhallinen ja miellyttävä vaikutelma kaiken kaikkiaan.

Kuitenkin tuli dokumenttia katsoessa mieleen, että onko siellä pinnan alla jäykkyyttä ja joustamattomuutta?

Toinen ihminen, oli hän kuka tahansa, on aina niin erilainen, että sen erilaisuuden kanssa pitää oppia olemaan.

Nytkin oli kommunikaatio alkanut treffikumppanin kanssa hyvin, mutta oli tullut väärinkäsitys tai muu mielipide-ero, johon oli tutustuminen tökähtänyt.

Sitä sattuu kaikille treffeillä käyville, mutta osa ihmisistä saa sen kommunikoinnin kuitenkin sujumaan niin, että pienet tökähtelyt unohdetaan ja mennään tutustumisessa eteenpäin.

Ja sitten kun on tutustuttu ja toisesta pitää paljon, niin sietääkin niitä vähemmän miellyttäviä asioita helpommin, on ikään kuin joustavampi ja armollisempi toiselle. 

Minusta artikkelin henkilö tarkoitti, että sanoi itse taitamattomuuttaan jotain pölöä, ja sen jälkeen homma kariutui. Ei kaikki ole aina itsestä kiinni.

Eihän jätkä vaikuttanut yhtään hermostuneelta tai muutenkaan epänormaalilta haastattelussa, mitä höpötystä tämä nyt on. Samoin kun käyttäytyy naisten kanssa, niin ei mitään ongelmaa.

Minustakin hyvännäköinen mies ja kotikin näyttää olevan siisti. Mutta varmaan on jokin neurokirjon häiriö, jota mm. koulukiusaaminen on pahentanut. Omaisuus ja työssäkäynti ei ole mikään ihmisarvon mittari, mutta toivottavasti löytää tarkoituksen elämään ja kumppanin, jonka kanssa jakaa arjen.

Vierailija kirjoitti:

Saulin pitäisi vaan rohkeasti lähteä mukaan harrastuksiin, joissa oppisi edes jonkunlaisia sosiaalisia taitoja niin se auttaisi myöhemmin myös ystävien ja puolison saamisessa. Mutta jos on masennus- ja kiusaustaustaa niin se voi olla ylivoimaista liittyä paikalliseen kirjakerhoon tai sählyjoukkueeseen. Toivon että Sauli kuitenkin jaksaisi tätä joskus yrittää, sosiaalisten taitojen lisäksi sieltä saisi muutenkin sisältöä elämään ja puheenaiheen seuraaville treffeille.

Ei se ole vaan niin yksinkertaista tai helppoa ihmiselle, joka on pitkään elänyt eristyneenä ja jolla on itsetunto ja mt-ongelmia, sosiaalista ahdistusta tai muuta. Pitkittyessään yksinäisyys voi kroonistua ja siitä kuopasta on vaikeaa päästä ylös. Itse "syrjäydyin" sosiaalisesta elämästä n. 10 vuotta sitten ja sosiaalisiin harrastuksiin meno tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Aikaisemmin jaksoin vielä yrittää, mutta useiden huonojen kokemusten jälkeen ei vaan enää jaksa. Kaipa minussa on jotain sellaista outoa, joka saa ihmiset välttelemään seuraani ja syvemmät ihmissuhteet eivät enää onnistu.

Asperger tai tic oireita tai.....

Kaikki ei ole opettelustakaan kiinni aina