Lue keskustelun säännöt.
Lapsi sanoo jatkuvasti tyhmäksi, idiootiksi ym
21.03.2021 |
Eli aina kun vähän ärsyttää tai ei saa jotain mitä haluaa, puhuu minulle (eli äidilleen) tuohon tyyliin tosi rumasti ja sanoo minua tyhmäksi, idiootiksi, paskiaiseksi.
On nyt alakouluikäinen, mutta tätä rumien puhumista oli jo 3-vuotiaana jolloin huusi suuttuessaan minulle mm. että olen ruma, ei rakasta minua ym.
Mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa, miten tuollaista puhetta saisi suitsittua?
Olen puhunut lapsen kanssa tästä monesti, mutta hän ei oikein ota edes tosissaan vaan naureskelee ja jatkaa samaan malliin.
Itse inhoan tuollaista puhetyyliä, eikä lähipiirissämme ole ketään jolla olisi tapana puhua muille ihmisille noin, joten en tiedä mistä on edes oppinut tuollaisen puhetavan?
Lapsi on temperamenttinen ja käyttää helposti dramaattisia ilmauksia, mutta rumien puhumista ja jatkuvaa haukkumista en jaksa.
Lapsi ei myöskään tee kotona yhtään mitään, eli ei kai vaan kunnioita minua juurikaan.
Jotain kasvatusvinkkejä kai tarvisin, nyt voisi vielä ennen murrosikää ottaa niskalenkkiä tästä touhusta?
Lapsi käyttäytyy kodin ulkopuolella hyvin, mutta kotona on tuollainen huonosti kasvatettu laiska ja äidille rumia puhuva tyyppi.
Kommentit (45)
Ootko katsonut viimeisimmän Supernanny Suomi -jakson? Siinä perheen ongelmana oli juuri koulun aloittanut lapsi, joka sekä kotona että koulussa oli aggressiivinen ja suusta tuli lähinnä haukkumasanoja. Lapsella oli myös kielellisiä haasteita. Lapsi ei oikein osannut sanoittaa omia tunnetilojaan, joten aggressio oli ainoa keino ilmaista tunteita. Ongelma hoitui sillä, että isosisko lopetti härnäämisen, aggressiivisuuteen puututtiin nopeasti ja tilanteet vietiin aikuisjohtoisesti loppuun. Lapsi siis oli lähinnä turhautunut siitä, kun ei oppinut koulussa, eikä sitten osannut kotonakaan olla ja leikkiä. Hän alkoi lukea yhdessä äitinsä kanssa, ja kas, koulukin alkoi sujumaan.
Eli ihan keittiöpsykologialla sanoisin, että sun lapsella voisi myös olla tällainen haaste, ettei ymmärrä omia tunnetilojaan ja mistä esim suuttumus johtuu. Aikuisen pitäisi olla tukena ja sanoittaa lapselle, että tässä tilanteessa äiti ei nyt ole tyhmä, vaan sinä rakas lapsi olet tylsistynyt etkä osaa itsenäisesti aloittaa mitään tekemistä. Eli edelleen kieltäisin kyllä nämä nimittelyt, mutta kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, miksi lapsi tekee niin kuin tekee ja yrittäisi yhdessä ymmärtää tätä lapsen kanssa. Ja rankaisulinjalle en lähtisi, ellei ole aivan pakko, vaan yrittäisin enemmän palkita positiivisesta käytöksestä ja jättää huonon käyttäytymisen huomiotta. Näin lapsi oppii, että kiukuttelemalla ja haukkumalla ei saa tahtoaan läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ootko katsonut viimeisimmän Supernanny Suomi -jakson? Siinä perheen ongelmana oli juuri koulun aloittanut lapsi, joka sekä kotona että koulussa oli aggressiivinen ja suusta tuli lähinnä haukkumasanoja. Lapsella oli myös kielellisiä haasteita. Lapsi ei oikein osannut sanoittaa omia tunnetilojaan, joten aggressio oli ainoa keino ilmaista tunteita. Ongelma hoitui sillä, että isosisko lopetti härnäämisen, aggressiivisuuteen puututtiin nopeasti ja tilanteet vietiin aikuisjohtoisesti loppuun. Lapsi siis oli lähinnä turhautunut siitä, kun ei oppinut koulussa, eikä sitten osannut kotonakaan olla ja leikkiä. Hän alkoi lukea yhdessä äitinsä kanssa, ja kas, koulukin alkoi sujumaan.
Eli ihan keittiöpsykologialla sanoisin, että sun lapsella voisi myös olla tällainen haaste, ettei ymmärrä omia tunnetilojaan ja mistä esim suuttumus johtuu. Aikuisen pitäisi olla tukena ja sanoittaa lapselle, että tässä tilanteessa äiti ei nyt ole tyhmä, vaan sinä rakas lapsi olet tylsistynyt etkä osaa itsenäisesti aloittaa mitään tekemistä. Eli edelleen kieltäisin kyllä nämä nimittelyt, mutta kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, miksi lapsi tekee niin kuin tekee ja yrittäisi yhdessä ymmärtää tätä lapsen kanssa. Ja rankaisulinjalle en lähtisi, ellei ole aivan pakko, vaan yrittäisin enemmän palkita positiivisesta käytöksestä ja jättää huonon käyttäytymisen huomiotta. Näin lapsi oppii, että kiukuttelemalla ja haukkumalla ei saa tahtoaan läpi.
Millä tavoin lapsen tahto haukkua äitiä ei toteudu jos äiti sallii sen, että häntä haukutaan?
Vierailija kirjoitti:
Miksi lasta pitäisi rangaista siitä, että hän ilmaisee tunteitaan? Tuolla keinolla ei luoda muuta kuin patoumia ja traumoja lapselle.
Tunteiden ilmaisu on aivan ok, toisten haukkuminen ei.
Esim. jos lapsi sanoo minua ärsyttäväksi ja kysyn miksi olen ärsyttävä ja lapsi kertoo syyn = ok, mutta jos lapsi purkaa omaa turhautumistaan minuun haukkumalla muuten vaan tyhmäksi ja idiootiksi, niin ei ole ok.
Lapsen kanssa on kyllä puhuttu siitä, että on aivan normaalia ja ok, että esimerkiksi huoneen siivoaminen ärsyttää, mutta se ei ole syy sanoa äitiä idiootiksi.
Tai että on normaalia haluta olla yksin huoneessa ja käskeä äiti pois häiritsemästä omaa rauhaa, mutta ei ole ok tehdä sitä sanoen äidille ”mene siitä idiootti” vaan voi sanoa esim. ”voitko mennä pois, haluan olla rauhassa”.
Tai että on normaalia ja ok kokea turhautumista, mutta silloin pitäisi purkaa sitä vaikka fyysisesti eikä haukkumalla äitiä.
Näistä on siis kyllä puhuttu lapsen kanssa, tunteiden ilmaisu on meillä ok ja lapsi on harrastanut pienestä pitäen teatteria jossa myös ollut tunnekasvatusta ja ilmaisun opettelua, mutta silti tämä äidin haukkumisen ongelma edelleen olemassa.
Lapsi tietää ettei se ole ok, mutta tuntuu olevan välillä jossain ”Hirveä Henri”-moodissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ootko katsonut viimeisimmän Supernanny Suomi -jakson? Siinä perheen ongelmana oli juuri koulun aloittanut lapsi, joka sekä kotona että koulussa oli aggressiivinen ja suusta tuli lähinnä haukkumasanoja. Lapsella oli myös kielellisiä haasteita. Lapsi ei oikein osannut sanoittaa omia tunnetilojaan, joten aggressio oli ainoa keino ilmaista tunteita. Ongelma hoitui sillä, että isosisko lopetti härnäämisen, aggressiivisuuteen puututtiin nopeasti ja tilanteet vietiin aikuisjohtoisesti loppuun. Lapsi siis oli lähinnä turhautunut siitä, kun ei oppinut koulussa, eikä sitten osannut kotonakaan olla ja leikkiä. Hän alkoi lukea yhdessä äitinsä kanssa, ja kas, koulukin alkoi sujumaan.
Eli ihan keittiöpsykologialla sanoisin, että sun lapsella voisi myös olla tällainen haaste, ettei ymmärrä omia tunnetilojaan ja mistä esim suuttumus johtuu. Aikuisen pitäisi olla tukena ja sanoittaa lapselle, että tässä tilanteessa äiti ei nyt ole tyhmä, vaan sinä rakas lapsi olet tylsistynyt etkä osaa itsenäisesti aloittaa mitään tekemistä. Eli edelleen kieltäisin kyllä nämä nimittelyt, mutta kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, miksi lapsi tekee niin kuin tekee ja yrittäisi yhdessä ymmärtää tätä lapsen kanssa. Ja rankaisulinjalle en lähtisi, ellei ole aivan pakko, vaan yrittäisin enemmän palkita positiivisesta käytöksestä ja jättää huonon käyttäytymisen huomiotta. Näin lapsi oppii, että kiukuttelemalla ja haukkumalla ei saa tahtoaan läpi.
Tuo on hyvä muistutus kyllä, että palkitsee ja huomioi hyvää käytöstä ja jättää huonon käytöksen huomiotta, kiitos!
Olen tuon tiennyt ja aikoinaan käytin tuota taktiikkaa koiran ja hevosen kasvatuksessa sekä lapselle uhmaiässä, mutta päässyt tässä matkan varrella unohtumaan.
En halua alkaa omaa auktoriteettiasemaa erityisemmin korostamaan, sillä en ensinnäkään usko sellaiseen lapseni kohdalla (olen itse hyvin auktoriteettikammoinen, samoin lapsen isä ja osa molempien suvuista) enkä halua aloittaa mitään ikuisen kädenväännön tietä jälkikasvuni kanssa, kuten jotkut suvussa ovat tehneet.
Täytyy ottaa myös persoonaa huomioon, toisille nuo ankarammat neuvot mitä jotkut tässä ketjussa on antaneet, toimivat lähinnä uhman nostattajina ja epäkunnioituksen kylväjinä.
Itsekin olin sellainen lapsi ja tiedän, että kunnioituksen ja reilun pelin kautta on paras ”pelata” lapsen kanssa.
Ap
Olet siis väkivallan kannalla?