Onko "Kyllä se sinunkin mieli vielä muuttuu ;)" pitänyt paikkansa kenelläkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle 4 kaveria on loukkaantunut kun olen heille tokaissut, että kyllä se mieli vielä muuttuu lasten suhteen kun löytyy kumppani. Jokainen heistä on tänä päivänä naimisissa ja lapsia on siunaantunut myös jokaiselle.

Miksi tämä sai alapeukkuja? Juuri näin se usein menee. Mulle ei kukaan tietääkseni ole loukkaantunut, mutta ihan mun parhaat ystävät on ollut veloja, ja kuitenkin kolmekymppisenä päätyneet äideiksi. Todettakoon että yksi tuli kyllä raskaaksi vahingossa, mutta kuitenkin. Ymmärrän, että jos on vakaasti päättänyt olla esim. hankkimatta lapsia niin voi olla ärsyttävää kun sua ei uskota, ettet niitä lapsia halua. Mutta suuri osa oikeasti muuttaa mielensä (ei toki kaikki).

Itse olen oiva esimerkki takinkääntäjästä siinä, että dissasin pitkään keskiluokkaista unelmaa omakotitalosta ja farmariautoista. Musta piti tulla city-ihminen vaikka kaikki muut ympärillä ostaisikin taloja. Nyt asun omakotitalossa ja pihassa on 2 farmaria. En olisi kuuna päivänä uskonut, että minusta tulisi omakotitaloasuja. Ja moni sanoi muutama vuosi sitten, että varmasti vielä haluat talon joskus. Suorastaan oksetti ajatus: rakastan keskustaa ja inhoan pihatöitä. Elämä kuitenkin johdattaa, ja jotenkin päädyttiin lasten kanssa löytämään talo johon minäkin rakastuin. En sentään muuttanut maalle, vaan sijainti oli minulle tärkeää ja asutaan kuitenkin keskellä palveluja suht lähellä keskustaa.

Ja nyt sitten kuvittelet, että kaikki ovat sellaisia kuin sinä.

Mun tuttu 29-vuotias vela teetti vasektomian. Hänen alkoholistiäidillään oli lapsia (osa fas) kolmen eri baarituttavuuden kanssa, lasun vakioasiakas. Tuttuni on fiksu ja järkevä, mutta pelkää, ettei geeninsä ole. Mieli ei tule muuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapsettomille saa aina sanoa, että mieli muuttuu ja haluat kyllä vielä lapsia, ja kadut jos et niitä tee? Sit minäkin saan sanoa äideille, että kyllä sun mieli vielä muuttuu ja tulet vielä katumaan sitä että hankit lapsia!

Tää ois kyllä hulvaton kommentti! 😅

Minulle on ennustettu tuota mielen muuttumista vain yhdessä asiassa: siinä, että jossain vaiheessa haluan elämänkumppanin ja lapsia.

Tuo ennustelu oli jo teininä mielestäni kummallista enkä voinut sitä ymmärtää. Oletin, että kaikille on viimeistään siinä iässä selvää, haluaako tuota vai ei.

Sittemmin olen huomannut, että kyllä vain monella mieli voi muuttua.

Itselläni kuitenkaan ei. Tiesin jo noin 7-vuotiaasta, että tahdon elää oman elämäni yksin ja lapsettomana (vaikka lapsista paljon pidänkin).

Nyt olen 67-vuotias, eikä kukaan ole enää vähään aikaan yrittänyt vakuutella, että kyllä mielesi vielä muuttuu.  :)

Minä tiesin jo lapsena että en koskaan halua lapsia. Toki silloin sitä ei kukaan uskonut. Mutta nyt kun olen jo yli 40 niin kyllä kaikki alkaa jo uskoa.

Ja olen kyllä elämäni aikana ollut rakastunutkin, toki ilman ehkäisyä niitä lapsia olisi sitten vain tullut. Että siinä mielessä nuo tota asiaa hokevat on oikeassa, se vaan ei oikein nykyaikaan enää sovi, että rakastuminen tarkoittaa automaattisesti myös raskautumista.

Olin tyttösestä asti varma, etten koskaan tuu tekemään lapsia, ikävuodet 18-30 hyvinkin varma. Mieli muuttui 30+ ja sain lapsen puolivälissä neljääkymmentä. Elämäni paras päätös. En kuitenkaan kuvittele että näin olisi kaikilla.

Miten tämmönen sanon kolahtaa:

Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.

Kerroin jo ihan pentuna, etten halua lapsia isona. Vanhempani olivat ihan "selvä juttu, jokainen tekee kuten haluaa", mutta mummolla oli perinteinen "kyllä se mieli siitä muuttuu" -mentaliteetti. Olen nyt 37-vuotias, steri tehty 31-vuotiaana, eikä ole muuttunut. Ja "se oikea" on löytynyt 18 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle 4 kaveria on loukkaantunut kun olen heille tokaissut, että kyllä se mieli vielä muuttuu lasten suhteen kun löytyy kumppani. Jokainen heistä on tänä päivänä naimisissa ja lapsia on siunaantunut myös jokaiselle.

Miksi tämä sai alapeukkuja? Juuri näin se usein menee. Mulle ei kukaan tietääkseni ole loukkaantunut, mutta ihan mun parhaat ystävät on ollut veloja, ja kuitenkin kolmekymppisenä päätyneet äideiksi. Todettakoon että yksi tuli kyllä raskaaksi vahingossa, mutta kuitenkin. Ymmärrän, että jos on vakaasti päättänyt olla esim. hankkimatta lapsia niin voi olla ärsyttävää kun sua ei uskota, ettet niitä lapsia halua. Mutta suuri osa oikeasti muuttaa mielensä (ei toki kaikki).

Itse olen oiva esimerkki takinkääntäjästä siinä, että dissasin pitkään keskiluokkaista unelmaa omakotitalosta ja farmariautoista. Musta piti tulla city-ihminen vaikka kaikki muut ympärillä ostaisikin taloja. Nyt asun omakotitalossa ja pihassa on 2 farmaria. En olisi kuuna päivänä uskonut, että minusta tulisi omakotitaloasuja. Ja moni sanoi muutama vuosi sitten, että varmasti vielä haluat talon joskus. Suorastaan oksetti ajatus: rakastan keskustaa ja inhoan pihatöitä. Elämä kuitenkin johdattaa, ja jotenkin päädyttiin lasten kanssa löytämään talo johon minäkin rakastuin. En sentään muuttanut maalle, vaan sijainti oli minulle tärkeää ja asutaan kuitenkin keskellä palveluja suht lähellä keskustaa.

Ongelma on tuo ylimielinen asenteesi muita kohtaan. "Mitäs minä sanoin" - tyyppien ongelma on jatkuva pätemisen ja kilpailun tarve ja muiden kontrollointi. Sellainen ihminen ei osaa aidosti iloita kenenkään puolesta, eikä kunnioita muiden elämäntilanteita. Pystytte ymmärtämään vai oman näkemyksenne. Sellainen koetaan piikittelyksi ja alentamiseksi.

Jokainen normaali ihminen tietää, että ihmisenä kasvaa ja elämäntilanteet muuttuvat. Se, jolle piikittelet talon ostamisesta ja lasten hankinnasta, voi kärsiä rahavaikeuksista, miehensä peliriippuvuudesta tai lapsettomuudesta, vaikka ei kerro sitä sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Olin tyttösestä asti varma, etten koskaan tuu tekemään lapsia, ikävuodet 18-30 hyvinkin varma. Mieli muuttui 30+ ja sain lapsen puolivälissä neljääkymmentä. Elämäni paras päätös. En kuitenkaan kuvittele että näin olisi kaikilla.

Ihan samalla tavalla kävi minullekin. Ja sanoisin, että nykypäivänä aika normaali aikuistumiseen liittyvä tarina.

Enkä minäkään silti kuvittele, että niin on kaikkien kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle 4 kaveria on loukkaantunut kun olen heille tokaissut, että kyllä se mieli vielä muuttuu lasten suhteen kun löytyy kumppani. Jokainen heistä on tänä päivänä naimisissa ja lapsia on siunaantunut myös jokaiselle.

Miksi tämä sai alapeukkuja? Juuri näin se usein menee. Mulle ei kukaan tietääkseni ole loukkaantunut, mutta ihan mun parhaat ystävät on ollut veloja, ja kuitenkin kolmekymppisenä päätyneet äideiksi. Todettakoon että yksi tuli kyllä raskaaksi vahingossa, mutta kuitenkin. Ymmärrän, että jos on vakaasti päättänyt olla esim. hankkimatta lapsia niin voi olla ärsyttävää kun sua ei uskota, ettet niitä lapsia halua. Mutta suuri osa oikeasti muuttaa mielensä (ei toki kaikki).

Itse olen oiva esimerkki takinkääntäjästä siinä, että dissasin pitkään keskiluokkaista unelmaa omakotitalosta ja farmariautoista. Musta piti tulla city-ihminen vaikka kaikki muut ympärillä ostaisikin taloja. Nyt asun omakotitalossa ja pihassa on 2 farmaria. En olisi kuuna päivänä uskonut, että minusta tulisi omakotitaloasuja. Ja moni sanoi muutama vuosi sitten, että varmasti vielä haluat talon joskus. Suorastaan oksetti ajatus: rakastan keskustaa ja inhoan pihatöitä. Elämä kuitenkin johdattaa, ja jotenkin päädyttiin lasten kanssa löytämään talo johon minäkin rakastuin. En sentään muuttanut maalle, vaan sijainti oli minulle tärkeää ja asutaan kuitenkin keskellä palveluja suht lähellä keskustaa.

Ongelma on tuo ylimielinen asenteesi muita kohtaan. "Mitäs minä sanoin" - tyyppien ongelma on jatkuva pätemisen ja kilpailun tarve ja muiden kontrollointi. Sellainen ihminen ei osaa aidosti iloita kenenkään puolesta, eikä kunnioita muiden elämäntilanteita. Pystytte ymmärtämään vai oman näkemyksenne. Sellainen koetaan piikittelyksi ja alentamiseksi.

Jokainen normaali ihminen tietää, että ihmisenä kasvaa ja elämäntilanteet muuttuvat. Se, jolle piikittelet talon ostamisesta ja lasten hankinnasta, voi kärsiä rahavaikeuksista, miehensä peliriippuvuudesta tai lapsettomuudesta, vaikka ei kerro sitä sinulle.

Onhan sekin mahdollista, että jotkut väsyy tuohon jatkuvaan kiusantekoon ja paineen alla alistuvat tekemään lapsia. Siihen saattaa vaikuttaa myös mies itse. Jos on kovin rakastunut mieheen ja mies vaatii saada lapsia, jotkut tekee lapsen miehen mieliksi. En tiedä kuinka paljon tällaista tapahtuu, koska se on sellainen aihe mistä ei kukaan mielellään puhu. Mutta eräs ystäväni on kertonut, että hänen oli pakko tehdä miehelle lapsi, koska muuten mies olisi jättänyt hänet. Tämä nainen ei siis itse olisi halunnut lapsia.

En muista että kukaan olisi mulle sanonut noin, mutta mieli kuitenkin muuttui. Ennen en halunnut lapsia koskaan yhtään, nyt on sitten jo monta. Siltä pohjalta itsekin voin nuorille sanoa, että kyllä se mieli voi muuttua. Joillakin toki ei muutu.

Ei mielen muuttuminen mistään kumppanista ole kiinni. Jos ei halua lapsia, niin ei halua niitä.

- 20 vuotta jo hyvässä parisuhteessa, eikä mieli ole muuttunut

Niin no joo, lapsena ja vielä teininäkin ajattelin, että minusta tulee joskus äiti. Silloin se tuntui luonnolliselta, että jonain päivänä ”kaikki” naiset saa lapsia.

Kun ikää karttui, tajusin, ettei se ole pakollista. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä iloisempi olen siitä, että en hankkinut lapsia. Että juu, kyllä niin voi sanoa, että oma mieleni muuttui.

No itselläni mieli muuttui lasten suhteen, kun tapasin 32 vuotiaana ihanan mieheni. Nyt meillä on kolme lasta ja olen hyvin onnellinen. Sitä ennen olin vannoutunut vela. Että kyllä näin voi käydä, kuinka yleistä se sitten on, en tiedä.

Nuorena ajattelin: "En edes haluaisi mitään vakituista työtä" ja "Miksi hankkia omaa asuntoa, kun vuokralla on niin paljon helpompaa?" Noiden suhteen on mieli muuttunut ja hyvä niin.

Ei. On moni mullekin sanonut, että kadut vielä jos et hanki lapsia. En kadu. Olen 41 v ja tyytyväinen elämääni ilman lapsia. Joku sanoi että hänen tätinsä katui 50-vuotiaana. Sanoin että jos minä kadun 50-vuotiaana, niin muistan kuitenkin sen miksi en alun perin hankkinut lapsia. 

Mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasten hankkimista. Edellinen vaikuttaa vain minuun, jälkimmäinen vahingoittaisi lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Muissa tapauksissa ei ole mieli muuttunut, en edelleenkään halua lapsia. Mutta lemmikki eläimistä en vanhemmiten enää pidä kun nuorena jumaloin niitä mutta äiti inhosi eikä ikinä halunnut meille yhtään eläintä ja nyt alan itsekin pitämään niitä vaivalloisina ja turhina. 

Täsmälleen sama! Ärsyttää jo koirien hajukin, vaikka lapsena olisin halunnut oman.

Vierailija kirjoitti:

Miten tämmönen sanon kolahtaa:

Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.

Ei kolahda. En ymmärrä miten tämä liittyy mihinkään.

Kuinkahan moni katuu sitä, että paineen alla meni tekemään lapsia? Veikkaan, että aika moni. Se on vain sellainen asia, että sitä ei monikaan sano ääneen, ja lasten takia hyvä niin.