Onko "Kyllä se sinunkin mieli vielä muuttuu ;)" pitänyt paikkansa kenelläkään?

15-kesäisenä julistin faktana kaikenlaista. Kaikista näistä asioista olen joutunut sanani syömään. Ei koskaan ikinä muuttui ehkä joskus:ksi, joka muuttui tottakai:ksi ja toisin päin.

Muutama esimerkki (asioita on valtavasti):

Halusin ison perheen ja aioin sellaisen hankkia. Nyt yli 30-vuotiaana en todellakaan halua yhtäkään lasta.

Halusin kuuluisaksi elokuvanäyttelijäksi. Nykyään olen kiitollinen 9-17 toimistotyöstä, enkä vaihtaisi. Julkisuuteen en menisi kirveelläkään.

Miehen piti olla ihana puudeli, jota voin hihnassa kävelyttää pitkin poikin ja esitellä omanani. Toisenlaisen otin; sellaisen, joka saa nauramaan. Ruma kuin rupisammakko, mutta kaikin puolin täydellinen ja ihana.

Onneksi minun ei tarvinnut 15-vuotiaana tehdä loppuelämän päätöksiä. Minusta olisi tullut kovin onneton.

Ei muuttunut. Nyt ikää 51, enää ei kysellä. Hyvä mies kyllä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni katuu sitä, että paineen alla meni tekemään lapsia? Veikkaan, että aika moni. Se on vain sellainen asia, että sitä ei monikaan sano ääneen, ja lasten takia hyvä niin.

Veikkaan, että on paljon yleisempää kuin mitä ollaan kuviteltu. Muuten: omalla kohdallani kaikki "kyllä se mieli muuttuu" -jankkaajat ovat olleet pääosin pettyneen, väsyneen ja katkeroituneen oloisia lapsiinsa, puolisoonsa ja perhe-elämään yleensäkin.

Veljeni ex sanoi napakasti heti kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa, että hän ei sitten halua lapsia (olin surullinen mutten tietenkään kommentoinut mitenkään, jokaisen oma asia). No, heidän suhteensa päättyi ja sitten seuraavan kanssa tekikin nopealla aikataululla vauvan. Ikää hieman vajaa 30v tuolloin.

Toinen on vanha opiskelukaveri/tuttuni (nainen). Oli pitkään varma, että ei halua lasta. Ja oli aina miehelleenkin tuonut tämän esiin, mutta toisaalta oli jättänyt pienenpienen mahdollisuuden, että korkeintaan yhteen lapseen suostuu, jos mies Ihan välttämättä haluaa, ja jos mies ottaa päävastuun lapsen hoidosta. No, näin siinä sitten kävi ja nelikymppisenä pyöräytti lapsen. Isä jäi pitkälle isyyslomalle yms. ja hoitaa lasta paljon enemmän kuin äiti.

Että kyllä näitä tapahtuu. Kyllähän elämänarvot, asenteet ja mielipiteet vielä muovautuvat iän myötä. Ja elämäntilanteen muutoksetkin vaikuttavat. Millaiseen puolisoon törmää jne.

Ei ehkä ole mieli varsinaisesti muuttunut, mutta ehdottomuus on lieventynyt. Kolmekymppiseksi asti olin täysin ehdoton sen suhteen, että lapsia en koskaan ikinä milloinkaan halua ja että taatusti tekisin abortin, jos vahingossa tulisin raskaaksi. Nyt 37-vuotiaana en edelleenkään varsinaisesti halua lapsia, mutta jos nyt tulisin vahingossa raskaaksi, ei abortti välttämättä olisi enää niin itsestään selvä valinta. Saattaisin jopa pitää lapsen. Tarkoituksella en kuitenkaan aio yrittää raskaaksi tulla.

Olen insinööri ja teen oman alan töitä. Töihin kuuluu matkustamista (siis ennen koronaa) ja jonkun verran iltakokouksia asiakkaiden kanssa jotka sijaitsevat yhdysvalloissa. Miehelläni on taas perinteisempi 8-16 työ, johon ei kuulu matkustamista eikä iltatöitä. Tästä syystä mieheni on ottanut ehkä enemmän sen perinteisen "naisen roolin" ja minä luon sitä uraa.

Suurimmalle osalle vanhempia sukulaisia työni ei ole oikeata työtä (heistä suurin osa duunareita). Tämä taitaa johtua paljolti siitä, etteivät oikein ymmärrä mitä teen. Se joka ärsyttää on, että siitä lähtien kun lapset sain, ovat kaikki toitottaneet että kyllä sinäkin nyt lasten myötä jätät nuo urahommat ja menet niihin tavallisiin töihin (=siivoaja tai kaupan kassa). No vanhin lapsi jo 12-vuotta ja edelleen teen samoja hommia. Ei todellakaan ole lasten myötä tarkoitus jättää näitä. Ja toki aina tavatessamme he muistavat sääliä miestäni, kun sinä Pertti joudut ottamaan NIIIIN paljon vastuuta kotona kun tuo vaimosi vain ajattelee sitä uraansa. Sanottakoon että mieheni on oikein tyytyväinen tähän. Hänellä ei ole ikinä ollut suuria inhohimoja edetä uralla, vaan tykkää olla paljon kotona. Mutta minun palkkani turvin koko perhe pystyy elämään vähän paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Mun tuttu 29-vuotias vela teetti vasektomian. Hänen alkoholistiäidillään oli lapsia (osa fas) kolmen eri baarituttavuuden kanssa, lasun vakioasiakas. Tuttuni on fiksu ja järkevä, mutta pelkää, ettei geeninsä ole. Mieli ei tule muuttumaan.

En ole kuullutkaan että alkoholismi johtuisi geeneistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tuttu 29-vuotias vela teetti vasektomian. Hänen alkoholistiäidillään oli lapsia (osa fas) kolmen eri baarituttavuuden kanssa, lasun vakioasiakas. Tuttuni on fiksu ja järkevä, mutta pelkää, ettei geeninsä ole. Mieli ei tule muuttumaan.

En ole kuullutkaan että alkoholismi johtuisi geeneistä.

Lue enemmän. Ja muutakin kuin vauvapalstaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ennustettu tuota mielen muuttumista vain yhdessä asiassa: siinä, että jossain vaiheessa haluan elämänkumppanin ja lapsia.

Tuo ennustelu oli jo teininä mielestäni kummallista enkä voinut sitä ymmärtää. Oletin, että kaikille on viimeistään siinä iässä selvää, haluaako tuota vai ei.

Sittemmin olen huomannut, että kyllä vain monella mieli voi muuttua.

Itselläni kuitenkaan ei. Tiesin jo noin 7-vuotiaasta, että tahdon elää oman elämäni yksin ja lapsettomana (vaikka lapsista paljon pidänkin).

Nyt olen 67-vuotias, eikä kukaan ole enää vähään aikaan yrittänyt vakuutella, että kyllä mielesi vielä muuttuu.  :)

Vähän väliähän täällä on ketjuja aiheesta ”kuka sua vanhana hoitaa ja kyllä sua lapsetonta sitten kaduttaa” 😂

Käänteispsykologia toimii. Jos olisi hoettu että "älä sitten hanki ikinä ketään" niin toimisi tuossa tilanteessa huomattavasti paremmin kuin kehotus.

Mun tädin mies oli ehdoton, ei lapsia! Olivat yhdessä lähes 30 vuotta ja kun täti täytti 52, mies ilmoitti, että hän haluaa perheen ja lapsia, sellainen on jo tulossa, joten heippa.

Täti olisi lapsia halunnut, mutta koska rakasti miestä, niin jäi lapsettomaksi. Ei koskaan voi olla myöhemmin,mutta ei sinun kanssasi.

Mulle ei ole koskaan ikinä onneksi mitään noin junttimaista möläytellyt eikä olisi pitänyt paikkansakaan. Olen 15-vuotiaasta asti tiennyt etten koskaan halua mitään kakaroita puntteihin pyörimään.

Kyllä ihminen muuttuu vuosikymmenien aikana. Tulee kokemusta, vastoinkäymisiä, iloja ja suruja. Ihminen kehittyy ja kasvaa myös aikuisena. Älykäs ihminen pystyy muuttamaan mielipidettään, jos tosiasiat osoittavat niin. Mitä tyhmempi ihminen, sen kovemmin hän pitää kiinni jostain yksinkertaisesta "tosiasiasta". Mutta kun maailma ei vaan ole mustavalkoinen. Eikä se niinkään ole, että "kaikki" haluaa punaisen tuvan ja perunamaan, kun tulee keski-ikään. Monet keski-ikäiset saattavat tehdä täyskäännöksen elämässään.

Esim. hoitaja opiskelee uuden ammatin tekniselle puolelle. Nuorena oli täysin selvää, että hoitajan ammatti olisi se unelma. Mutta aikuisempana tajuaa, että iso osa nuoruuden unelmaa olikin loppujen lopuksi kavereiden luomaa painetta. Kaikki ystävät "inhosivat" tekniikkaa ja matematiikkaa. Joten hän opiskeli hoitajaksi, koska itsekin uskoi kaveripiirin asenteiden olevan se omakin mielipide.

Tarkoitan vain sanoa, että olen nyt 50+ ikäinen. Asenteeni ja ajatukseni ovat hieman erilaiset, kuin joskus 30-40 vuotiaana. Ja melko paljon erilaiset kuin 20 vuotiaana. Aikoinaan kuljin paljon festareilla ja punk-rock oli hyvin tärkeää. Nykyisin kuuntelen hyvin vähän musiikkia ja entisaikojen parhaat kappaleet kuulostavat paatoksellisilta ja lapsellisilta. Pelle Miljoona oli minulle joskus lähes Jumalan asemassa. Nyt jos kuulen Pellen musiikkia, niin koen myötähäpeää. Kuinka lapsellinen ja yksinkertainen maailmankuva oli Pellellä!

Ihminen kasvaa ja kehittyy vanhuuteen saakka. Mutta sitten on niitä, jotka jää lähtökuoppiin, eivätkä muuta mielipidettään koko elämänsä aikana. Esim. uskovaiset ja fundamentalistit ovat sellaisia. Ja tyhmät.