Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo veto.. naisten vallassaolosta... oli kyllä liikaa.
Ei se väärinkäyttö sukupuoleen liity.Väärin se kyllä on.
Laita sitten esimerkki heteromiehestä, joka on ostellut kauneudenhoitoa verorahoilla? Niinpä!!1
No eiköhän miespuolisilla törsäilijöillä korostu enemmän sitten tyyliin kalliit golf-klubikulut, vip-aitiot urheilumatseissa, puvut ja asusteet, autoilu ja venereissut (joku venereissu oli myös Tytin kuluissa!)... edelleen ei ole sukupuolisidonnaista tämä törsäily. Tytti on korkeimmassa johtoasemassa niin siksi tarkastelu keskittyy nyt häneen, mutta enemmän on mieskollegoita ollut hänen kanssaan näissä delegaation ryyppyjuhlissa ja Bhutanin reissuissa sun muussa.
Vierailija kirjoitti:
"tämä" Tytti Yliviikari
voisin arvata ap:n vähimmäisiän
No arvaa
Vierailija kirjoitti:
Yli-Viikari on oikeuskansleri Pöystin entinen avustaja ja Pöysti tukenut urakehityksessä. Tämä herättää kyllä aikamoisia kysymyksiä myös Pöystin toiminnasta.
Eipäs nyt vihjailla mitään!
T:Tuomas
Vierailija kirjoitti:
Stailauspalvelut, missä niiden hyöty näkyy käytännössä?[/quote
Stailaajan lompakossa.
Vierailija kirjoitti:
https://mobile.twitter.com/thpoysti/status/669131706490843136
Tuomas Pöystin perheystävä...
Hah! Mainio löytö! Tuomas lähetti Tytille lämpimät halit!
Yli-Viikarilla itse Suomen oikeuskansleri suojelijana joten varmasti oletus on hänellä että voi toimia just niin kuin haluaa. Ja näin on selvästi ollutkin. Vaarallista olisi todnök ollut puuttua hänen toimiin. Voisi kuvitella että Tytin tarkasti virastossa on väkeä vaiennettu. Milläköhän meriiteillä sinne ylipäätään pääsee hommiin.
Mielenkiintoista nähdä jatkaako Pöysti suojelua vai onko nyt niin housussa ettei saada enää painettua unohduksiin.
Eo kovin kummoista kampausta sitten saanut.
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Näin sotealan julkisella puolella työskentelevänä tavallisena talliaisena en ole päässyt edes vaatimattomiin pikkujouluihin viimeiseen 3 vuoteen, kun niitä ei ole säästösyistä järjestetty. Aina kun joku työntekijä lähtee tai eläköityy niin työntekijät omasta pussistaan pikkupalkastaan keräävät vaatimattoman kolehdin kollegan muistamiseksi. Useissa työpaikoissani työntekijät joutuvat itse kustantamaan jopa kahvin ja maidon. Itselläni ei ole ollut varaa käydä kampaajalla varmaan 10 vuoteen (tai toki olisi, mutta olen priorisoinut rahankäyttöni järkevämpään). Kaiken lisäksi joutuu asiakkaille koko ajan pahoittelemaan että määrärahat loppu, sori yhteiskunnan huono-osaisimmat, emme voi myöntää palveluita joihin teillä olisi lakisääteinen oikeus, koska valtiolta ei heru rahaa.
Onneksi voin nyt edes perustella ja kertoa asiakkaille syyn siihen: VTV on törsännyt teille kuuluvat veroroposet turhuuksiin.
” Pääjohtaja Tytti Yli-Viikari: Valtion omaisuudesta pidettävä huolta suunnitelmallisesti” — tarkadtusviraston tiedote 😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Ois ihan kiva nähdä ne kuvat.Olen ilmeiseti sokea kun en näe niitä näilllä sivuilla.
On vaan omaksi eduksesi, että et näe niitä kuvia
Yritin googlata ilam että löysin.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Näin sotealan julkisella puolella työskentelevänä tavallisena talliaisena en ole päässyt edes vaatimattomiin pikkujouluihin viimeiseen 3 vuoteen, kun niitä ei ole säästösyistä järjestetty. Aina kun joku työntekijä lähtee tai eläköityy niin työntekijät omasta pussistaan pikkupalkastaan keräävät vaatimattoman kolehdin kollegan muistamiseksi. Useissa työpaikoissani työntekijät joutuvat itse kustantamaan jopa kahvin ja maidon. Itselläni ei ole ollut varaa käydä kampaajalla varmaan 10 vuoteen (tai toki olisi, mutta olen priorisoinut rahankäyttöni järkevämpään). Kaiken lisäksi joutuu asiakkaille koko ajan pahoittelemaan että määrärahat loppu, sori yhteiskunnan huono-osaisimmat, emme voi myöntää palveluita joihin teillä olisi lakisääteinen oikeus, koska valtiolta ei heru rahaa.
Onneksi voin nyt edes perustella ja kertoa asiakkaille syyn siihen: VTV on törsännyt teille kuuluvat veroroposet turhuuksiin.
Juurikin näin. Luulen, että tämä nainen on kuitenkin vain jäävuoren huippu suomalaisessa korruptiojohdossa, joten häneen ei voida kohdistaa mitään sanktioita, koska siellä on muitakin vastaavia pitkäkyntisiä, jotka elävät valtion piikkiin ja maksattavat kaikki mahdolliset kulut veronmaksajilla. Jos tätä virkamiehistöä aletaan tiheällä kammalla käymään läpi sieltä ei todennäköisesti löydy ketään, jolla olisi "puhtaat jauhot pussissa". Turha siis olettaa, että tästä seuraisi jotain.
Onko hän ns. hyödyllinen hölmö? Urakehitys EU:n kautta on sen verran kiinnostava.
Suomessa korruptio on rakenteellista ja kätkeytyy hyvä veli ja sisko -verkostoihin.
Paljon reilumpaa olisi, jos tavallinen kansalainenkin voisi jouduttaa asioidensa hoitamista tai saada parempaa palvelua sujauttamalla setelin sinne tänne.
Valtion paremmin palkatut virkamiehet kyllä osaa vetää itselleen kaiken mahdollisen.. Mitä parempi virka sen ahneempia, on näitä nähty ja siksi mm. osa valtion maksamista töistä maksetaan asia/urakkakohtaisena nykyään eikä enää tuntiveloitteisena, kun ahneet liioittelivat tehtyjä työtuntimääriään jotta sai enemmän kupattua palkkaa.. Ihmetyttää kyllä kuinka on työhön päätynyt ilman julkista hakua? Kirstunvartijana tyyppi joka kahmii itselleen kaiken minkä voi..😁 Suomessa pahin korruptio on edelleen vaan kunnilla ja valtiolla, ikävä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vallasta humaltunut nainen, näitähän on nykyisin enemminkin liikkeessä........
Ja mistäs se mies humaltuu, muusta kuin vallasta? Esimerkkinä pakkolaeilla uhkaillut herra Sipilä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Ois ihan kiva nähdä ne kuvat.Olen ilmeiseti sokea kun en näe niitä näilllä sivuilla.
On vaan omaksi eduksesi, että et näe niitä kuvia
"Useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä seminaareissa pitämissään puheissa Tytti on käsitellyt muun muassa digitalisaatioita, eettisiä kysymyksiä, demokratiaa, luottamusta ja julkistalouden tarkastuksen tulevaisuutta."
Että silleen :D
Vierailija kirjoitti:
https://mobile.twitter.com/thpoysti/status/669131706490843136
Tuomas Pöystin perheystävä...
Siinä taas oikeusvaltiota kerrakseen. Suomen olisi parempi pitää suunsa ihan supussa oikeusvaltioperiaatteista, vai onko siitä meuhkaaminen vaan hämäystä etteivät muut huomaisi ettei suomella sellaisia periaatteita ole itsellään?
https://www.oph.fi/fi/menolippu-taskussa-eurooppaan
Tyttiä kiinnostaa matkustaminen 👍. Lisäksi omaksunut ns. Ranskalaisen hallintokulttuurin, tunnetusti tehokas!
Vierailija kirjoitti:
Tuo veto.. naisten vallassaolosta... oli kyllä liikaa.
Ei se väärinkäyttö sukupuoleen liity.Väärin se kyllä on.
Joo. Pidetään asiallisena tämäkin.
"tämä" Tytti Yliviikari
voisin arvata ap:n vähimmäisiän